Yrittäjän viikko – mitä kaikkea tein?

Alkaa olla kohta kaksi kuukautta kasassa yrittäjänä ja pikku hiljaa olen oppinut pyörittämään edes jollain tapaa asioita. Olen tajunnut varata enemmän aikaa ihan pikku jutuille ja käyttänyt vimmatusti muistivihkoa.

Tähän postaukseen rustasin asiat, joita suurinpiirtein tein viikossa yrityksen nimissä. Toki aivoni työstävät koko ajan seuraavaa asiaa niin, että on välillä todella vaikeaa edes tajuta, hiljenevätkö ne joskus.

MAANANTAI

Kello 6.45 avaan läppärin ja teen päivän postauksen valmiiksi ja julkaisen. Sitten siirryn auttamaan lapsille vaatteita ja kotiin jäävälle esikoiselle aamupalaa, hän on siis kipeänä.

Koska mies vie kuopuksen päiväkotiin ja saapuu sitten pitämään etäpäivää kotiin, en edes pukeudu. Hautaudun makkariin soittamaan läjän puheluita liittyen erinäisiin yhteistöihin. Tarkoitus oli soittaa myös Verohallintoon, laskin lauantai-illan ratoksi veroasioitani kasaan, mutta siellä on viikon käyttökatko. VOI ÄRRR!

Istun naputtamassa isompaa kunta-alan projektia koneella joka minulla on työn alla kello 12.30 asti, jonka jälkeen siirrymme lounaalle alakertaan kolmisin. Olen edelleen yöpuvussa.

Kello 14 saavun Pirkkalaan MIB-tilaisuuteen kuulemaan Gugguusta. Hirveän inspiroivaa. Pari tuntia vierähtää tuohon reissuun. Illalla aloitan juoksulenkkini juoksemalla postilaatikolle viemään pankin kirjettä postiin, miksi yksi kirje tuli postissa yrityksen asioista ja muut sähköiseen allekirjoitukseen? En tajua. Lenkin ajan suunnittelen loppuviikon yhteistyön rekvisiittaa.

TIISTAI

Mies tarjoutuu viemään lapset, jos minä ehdin hakemaan, joten saankin helpomman startin aamuun. Lähden käymään Helsingissä todellisen pikareissun PR-toimisto Riannon pressipäivillä. Haluan mennä, sillä he edustavat Changea ja oli niin iso juttu, että hoitivat Kööpenhaminan reissun lokakuussa. Junassa olen klo 9, syön aamiaisen, teen yhden postauksen ja kirjoittelen muutaman sähköpostin 1,5 tunnin matkan aikana.

Paluumatka Onnibussissa oli huikea, siellä ei ollut ketään keskellä päivää. Sain täyden rauhan naputella blogijuttuja ja sähköposteja matkan ajan. Paluumatkalle suuntaan jo kello 12.20 bussilla, jotta ehdin hakemaan lapset ajoissa yms. Todellinen pikareissu!

Illalla klo 21 lasten mentyä nukkumaan käsittelin vielä yhden postauksen kuvat ja tein käännöshommat pois.

KESKIVIIKKO

Kello soi 6.40, olin ajatellut tehdä heti aamusta muutaman asian pois, mutta lapsia kiinnosti niin onko hammaskeiju käynyt, että heräsivät samaan aikaan ja halusivat iloita hammaskeijusta, kömpiä äidin kainaloon sänkyyn ja katsoa yhdessä Pikku Kakkosta. Totesin, että se on arvokkainta ja rutistelin heitä puoli tuntia pimeässä lastenohjelmien ääressä. Ehdin heittää pyykit koneeseen ennen lähtöä päikkyyn ja eskariin, halusin ajoissa pestä Englannista tilaamani joulupyjamat viikonlopun kuvaushommia varten.

8.30 sain koneen avattua. Julkaisin muun muassa päivän postauksen, hoidin pari matkalaskua, lähetin pari sähköpostia ja tein yhden hakemuksen yhteistyötä koskien. Heitin pyykit kuivumaan (siis oikeasti, kuvausvaatteiden suunnittelu ja pyykkäyskin on osa kokonaisuutta, joka päässäni koko ajan pyörii!) ja lähdin kympiksi jumpalle.

12.30 Jatkoin taas hommia, tein muutamat sometukset, mutta päasiassa kirjoitin iltapäivän kunta-alalle tekemääni isompaa hommaa. Kirjoitin puoli neljään asti ja kuvasin välissä muutamat blogikuvat, tein myös päivän käännöshommat.

17.30-18 ehdin naputella seuraavan päivän postausta odottaessani lapsen temppukerhon ulkopuolella.

20-21.15 Käsittelin kuvia, soitin äidille ja sovimme viikonlopun jutuista (viikonloppuna oli siis työreissu perheen kesken tiedossa).

TORSTAI

Kello 7.45 sain koneen auki, kun mies vei tytöt. Tarkoitus oli hakea starttiraha (se haetaan aina kerran kuussa), mutta TE-toimiston sivu heitti jatkuvasti ulos ja herjasi jostain ongelmasta. Kirjoitin siis muistilistaa viikonlopun muistettavista asioista, söin samalla aamiaista ja viimeistelin päivän postauksen ja jaoin sen someen.

Kello 9 ehdin soittaa Verohallintoon ja säätää verojani, se on hurjaa miten eri tavalla kaikki täytyy laskea kun toiminimeä verotetaan ennakkoveroilla ja toiminimen kulut tietysti jotain aivan erilaista kuin mihin aiemmin on palkansaajana tottunut.

Kello 9.30 tuli kyyti ja lähdin tekemään paria erilaista yhteistyötä. Paljon kuvia, asiaa ja muistiinpanoja sekä supermukavaa seuraa, kotiin palasin 13.30, yhden yhteistyön myötä meillä on nyt viikon ajan kaksi autoa. Vitsi mitä väljyyttä toi heti asioiden sopimiseen! Kotona tein nopeasti starttirahahakemuksen, vastasin muutamat spostit ja koska olin laittautunut ryntäsimme ottamaan asukuvia. Kävin postissa, hain ja vein paketteja ja kävin kaupassa ostamassa viikonlopuksi juustoja, joulusuklaita ja pipareita, niin että ehdin juuri klo 16 hakemaan tytöt.

Klo 17.30 aloin pakata kamoja viikonloppua varten, siinä touhussa meni 1,5, samalla aloin puuhata lasten iltajuttuja. Juoksin välissä kympin lenkin ja jatkoin vielä klo 21 hieman naputtamista. Laitoin kirjapitäjälle viestejä ja käsittelin seuraavan päivän kuvat. Kello 21.45 totesin että saa riittää, olin lähes tauotta tehnyt jotain aamukasista alkaen.

PERJANTAI

Meillä herättiin jostain syystä kello 6.10, joten kello 6.30 tulin naputtamaan päivän postauksen ulos. Tuntia myöhemmin lopetin ja hoidettiin eskariviemiset yms. ja tultiin kuopuksen kanssa laittautumaan.

Kello 9.30 kurvattiin studion pihaan, menimme siis kuopuksen kanssa valokuviin mallikuvia varten. Minulla oli ihanan helppo osa, sillä kasvoni eivät näy kuvissa, kuopuksella oli kovempi työ. Mutta kivaa oli! Odotan innolla lopputulosta!

Kello 11 kuvat oli otettu ja kurvattiin lounaalle miehen ja kuopuksen kanssa ja napattiin lennossa muutama asukuva. PAKKO, LUNTA!!! 12.30 palattiin kotiin, tein reilun puoli tuntia koneella hommia (purin kuvia kamerasta, vastasin parit spostit). Pakkailin viikonlopun reissua varten, hain välissä esikoisen eskarista ja kello 15.30 starttasi pakattu auto kohti Himosta.

Kello 17 olimme perillä mökissä. Olin päättänyt urakoida kuvia perjantaina, jotta saisin hetken hengähtääkin viikonloppuna, joten paukutin läjän kuvia kasaan ajastamme Himoksella.

LAUANTAI

Tässä menee nyt niin sekaisin työ- ja vapaa-aika kun voi mennä. Olin heti aamulla kamera kädessä kuvaamassa muun muassa tyttöjä ukin kimpussa ja ikkunoista vielä näkyvää valkoista maisemaa. Toisaalta kuvista jää myös osa kotikäyttöön ja kuvaisin varmaan muutenkin. Päivä oli aikataulutettu meidän puolestamme, joten kello 11 leivoimme pipareita, kello 15 olimme Peikkometsässä ja kello 18 päivällisellä. Välissä rynnättiin paljuun, koska halusin sieltä valoisallakin ajalla kuvia. Olin siis töissä ja kyselin joka aktiviteetissa faktoja ja otin kuvia, toisaalta nautin ajasta perheen kesken todella paljon. Ennen illallista naputin loppuun sunnuntain postauksen ja ajastin aamulle. Julkaisin yhden kuvan IGhen Peikkometsästä, koska oli niin hyvä mieli vanhempien kanssa puuhastamisesta.

SUNNUNTAI

Sunnuntaina ei juuri enää kuvailtu mökissä, lähinnä pakattiin ja kuvailtiin Hirvikartanolla. Huomasin, että oli ihan erilaista saada kuvia otettua ja hommia hoidettua kun isovanhemmat olivat mukana. Äiti teki ruoan ja kaikessa oli ihanaa väljyyttä neljällä aikuisella, kun yleensä tuntuu että ryntäilen kuin heikkopäinen paikasta toiseen, jos olen ns. työreissulla. Kyllähän viikonlopun aikana otin aika monta IG-storiesia, kuvaa yms., mutta se meni hyvin omalla painollaan.

Kameran laitoin lepoon kello 13 maissa ja iltapäivä meni matkustaessa sekä lastenlääkärillä. Illalla klo 18.30 alkaen tein matkalaskua, purin 840 kuvaa kamerasta ja valitsin mitkä tulevat postaukseen (kuvitelkaa, yli 800 kuvaa Himokselta ei tullut!) ja käsittelin ne. Tekstiä en enää jaksanut sunnuntaina kirjoittaa ja 21.30 laitoin koneen kiinni.

Työtä ja vapaa-aikaa on monesti mahdoton erotella. Päässä on niin monta eri projektia yhtä aikaa, että vaarana on unohtelu. Viime viikko oli aika tiukka aikatauluiltaan ja kostautui sillä, että eilen kun olimme lasten päivystyksessä ottamassa virtsanäytettä soitti hierojani, että odottelee minua. Näin, huoli sairasteluista on selkeästi jyrännyt arkisemmat menot, mutta onneksi hieroja oli ymmärtäväinen, kun pyytelin anteeksi kovasti. Vien ensi kerralla mennessäni jonkun muistamisen anteeksipyynnöksi kyllä! On tämä aika palapeliä monesti pienten lasten kanssa ja samalla tungen viikkoihini myös mahdollisimman paljon urheilua, viime viikolla seassa oli 40 juoksukilometriä ja yksi jumppa.


mekko ALPA (saatu)/ sukkikset KAIKO CLOTHING/ kengät PALMROTH (saatu)/ huivi PIECES/ takki GLOBAL ESSENTIALS/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset UHANA DESIGN/ pipo SIDOSTE

Sellaista siis suunnilleen yrittäjän viikkooni kuului. Pois tästä jää esimerkiksi päivittäiset IG-stoorit ja se pään sisäinen herhiläispesä. Mutta sinne päin! Vaikka tein seitsemänä päivänä viikossa hommia ja usein lasten nukkuessa, ei se tunnu siltä, kun tekee asioita mitä rakastaa.

Ja hei, huomaatteko, asu on koottu lähes täysin kotimaisista merkeistä? En suunnitellut etukäteen, mutta ne vain valikoituivat ja huomasin homman ilokseni jälkikäteen. Kotimaisuus jes!

Kuulostiko tutulta tällainen työnteko, jossa tunteja on mahdoton laskea? Tykkäsitkö postauksessa, jossa yritin vähän avata viikkoani?

EDIT. Muistin postauksen julkaistuani, että minähän kuvasin viime viikon ajan eri työpisteitäni tätä postausta varten. En sitten enää seuraavalla viikolla muistanut, hups. Mennään siis asukuvin! :D

Miten jatkaa tästä?

Tuli kuulkaa ensi kertaa ikinä ihan hirveä jumi. Minun piti postata teille ihan huikean hyvä kirjavinkki, jotain menneitä tapahtumia Suomesta jaja… Sitten kun tuijotin tilastoja sen suhteen, paljonko olette ladanneet blogiani viime päivinä ja ajattelin, että kiinnostavatko ne ketään. Se peruskaura. Miten tästä jatkaa eteenpäin, apua! Jatketaanko tätä onnettomuustarinaa? Tiedän, että epätäydellisyys kiinnostaa aina enemmän kuin täydellisyys ja jotenkin oma arvomaailma on saanut viime päivinä oikein avokämmenestä naamansa. Kun vietin eilisen päivän kyttien puhelinta, tietäen miehen olevan nukutettuna, kaikki muu tuntui hyvin pieneltä. Että istuisin kertomaan teille hyvästä kirjasta, kun ajatuksissa kävi, lähdemmekö Kreetalta kolmestaan vai nelistään. Tiedän, että on pieni leikkaus ja rutiinitoimenpide ja mitä lie, mutta jännitin. Mieleen välähti kaikenlaisia ajatuksia ja se 8 tuntia odottelua tuntui todella pitkältä.

Kun saimme lyhyen viestin, että kaikki on ok, olo oli ihan makaroni. Olin niin jännittänyt ja helpotus meni läpi kehon. Toivoin lisää infoa, mutta niin pöhnässä oli, että sain yhteyden puhelimella vasta kuusi tuntia myöhemmin. On kipuja, on antibioottitippa, on ties mitä, mutta leikkaus oli lääkärin sanoin succesful ja nyt vain odottelemme, milloin näemme hänet taas.

Tuntuu ehkä tyhmältä, enkä tiedä mitä kommentteja taas saan sanomalla tämän, mutta sanon silti. Meillä ei ole ollut paras kevät tähän mennessä ja reissu oli todella odotettu. Toivoin, että siellä sitten vähän stressi hellittää ja meillä on aikaa toisillemme. Kaikki meni eri tavalla kuin ajattelimme, mutta juuri siksi koen, että reissu hitsasi meitä paremmaksi. Tai sai ajattelemaan eri tavalla. Kun eilen rullailin tyttöjen kanssa päivän vailla tietoa miehen kohtalosta, mietin, että olisin valmis tekemään mitä vain, että hän tulisi taas luoksemme. Mitä vain. Kaipasin häntä hirveästi ja yritin keskittyä lapsiin. Jonnekin hyvin kauas painuivat kevään monet riidat ja mietin vain, miksi edes riitelemme. Alkaako toista arvostaa tosissaan vasta, kun hänelle käy pahasti? Ja tiedän todellakin, että kyse ei tässä leikkauksessa ollut elämästä ja kuolemasta, mutta ajatukseni ja tunteeni ovat tässä risteilleet ties missä. Ajattelin, etten enää ikinä tappele (hih), jos vaan vielä saan häntä halata. Tuli ihan epätoivo omissa ajatuksissa.

Siinä miettiessäni katselin lapsiani. Mietin, miten he reagoivat asiaan. He olivat pääasiassa todella sinut kaiken kanssa, eivätkä osaa pelätä. Mitä nyt esikoinen luuli, että koko käsi leikataan irti kun puhuin leikkauksesta (välillä sitä unohtaa, miten lapset ottavat asiat) ja huojentui, kun selitin, ettei leikkaus sitä tarkoita. Kuopus itki eilen illalla isi-ikävää, mutta kun saimme videopuhelun sairaalaan, hän oli tyytyväinen. Mietin, ettei meillä ole mitään hätää ja päivä sujui tosi kivasti ja yllätyin, kun esikoinen valitsi iltasaduksi mukana olevasta kirjasta Tiana-sadun, jossa prinsessalta murtuu lomalla käsi ja se kipsataan. Uskomaton yhdistelykyky ja samalla varmasti joku tapa käsitellä asiaa. Minua on eilisen aikana kehuttu maailman kauneimmaksi, ihanimmaksi ja kivoimmaksi sekä halattu enemmän. He reagoivat tavallansa isän puuttumiseen. Olen itse osallistunut ehkä normaalilomaa enemmän, sillä monesti mies on se vesipuljaaja. Nyt minä sain vetää täysillä uintikisoja ja vesijumppaa esikoisen kanssa, kun kuopus nukkui kärryissä. Mietin, että kaikkinensa tämä tapaturma on saanut meidät muuttamaan rutiineja ja tekemään eri tavalla. Äiti on riehunut altaassa ja äitikin uskaltaa ajaa vuoristoteitä.


mekko MARIMEKKO (kirppislöytö)/ korvikset ja arskat H&M/ kengät Kreetalta

En missään nimessä toivo, että näin olisi käynyt. Olen pahoillani ja huolissani miehestä koko ajan. Silti koen, että tämä oli vähän joku kohtalo. Että täytyy pamauttaa vasaralla päähän, jos te ette muuten tajua sitä, mikä teillä on. Miten arvokasta se kaikki on. Miten paljoon minäkin pystyn, mutta monesti vähän arkana turvaudun mieheen. Olenko joskus kertonut, että vuonna 2007 olin yksin Afrikassa töissä ja kämpässäni oli kolme hiirtä. Pakenin niitä sohvan päälle ja soitin miehelle itkien, etten voi nukkua, kun ne tulevat sänkyyni. Hän totesi, että on nyt Tampereella moottoripyörälenkillä eikä oikein voi auttaa. Se jäi mieleeni. Olen niin nojannut häneen, että tuolloin, 12 vuotta sitten ahdisti, kun tajusin, ettei hän nyt tule Tampereelta Tansaniaan auttamaan. Hoida itse. Ja minä hoidin itselleni uuden majoituksen ja pärjäsin. Minä asuin pari kuukautta yksin Thaimaassa, ajoin ns. väärällä puolen liikennettä päivittäin ja pärjäsin silloinkin. Minä pärjään ja me pärjätään nytkin.

Edelleen olen tottunut soittamaan hänelle aina, kun tulee paniikkikohtaus, tulee ihan mikä tahansa ongelma tai tulee loma. Hän hoitaa autot vuokralle, suunnitelee ja ajelee. Mutta minäkin pystyn. Me pystymme yhdessä.

Toivottavasti saitte näistä ajatuksistani kiinni. Jatkan tämän jälkeen (ehkä, en vielä tiedä milloin näen miehen) normijutuilla ja saadaan taas rutiineista kiinni. Eilisillalla tuli ihana ylläri, kun entinen kollegani Thaimaasta, Vagabonda-blogin Terhi tuli syömään ja käymään iltashowssa kanssamme. Että piristi!

Sellaista tajunnanvirtaa täällä juoksee. Nyt aamupalalle, lapset menevät kerhoilemaan ja minä rannalle jumppaan. Mies voi kuulemma sairaalassa hyvin! Kiitos kaunis valtavan ihanasta myötäelämisestänne, on lämmittänyt uskomattoman paljon mieltä. Helteistä viikonloppua Suomeen!

P.S. Nämä kuvat on otettu 24 tuntia onnettomuuden jälkeen. Näin hyvin yksikätinen mies kuvaa. <3

Nainen junassa

Käsi ylös, onko siellä ketään, ketä nämä karmeat kelit eivät harmittaisi? Meillä on mennyt aikaa sairastellessa, itseltäni lähti ääni, yksi alkoi oksentaa ja näin ollen tytöille tuli viikon tauko päiväkodista. Tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei ole ollut juuri omaa aikaa milloin tarttua näihin blogijuttuihin. Nyt kun pääsimme taas poppoolla pihalle ja olisin itse pitkästä aikaa juoksukunnossa, ei voi kuvitellakaan juoksevansa tuolla jäätiköllä! Lapset kaatuilivat koko ajan ja kun sinnikkäästi menimme luistelemaan, tuuli niin että meinasivat lentää sen myötä. Voi itku. Tuuli oli mukana myös näissä asukuvissa, joissa tukka meinasi lähteä päästä ja siksi käsi on tukassa lähes joka kuvassa. Olen niin asunut tässä Uhanan meduusa-paidassa, heillä on kyllä maailman kauneimmat collarit!

No, onneksi nämä nyt eivät ole elämän isoimpia juttuja ja ajattelin tulla kertomaan teille kuinka kohtasimme junassa sunnuntaina naisen. Tuo nainen oli minusta upean tyylikkäästi ja epäsuomalaisesti pukeutunut ja päätin sitten kommentoida sen hänelle. Mies usein ihmettelee, kun tulen junista ja busseista täynnä tarinoita, mutta näin kävi tälläkin kertaa. Tuosta kommentistani lähti tunnin kestänyt keskustelu, jossa kävimme läpi sitä, mikä elämässä ja työelämässä on tärkeää. Kuinka hänkin tekee nyt töitä, joissa on oikeasti kivaa. Kuulimme koskettavan kertomuksen siitä, kun nainen oli perheineen ollut tsunamissa. Sen kuunteleminen oli hyvin koskettavaa ja hän kuvaili veden liikettä niin, että näin silmissäni ne kauhut ja hotellista ulos paiskautuneet ammeet ja vessanpöntöt.

Tunnistin naisessa hirveästi samoja luonteenpiirteitä kuin itsessäni ja kun hän heitti pari kommenttia miehensä luonteesta naureskelimme oman mieheni kanssa molemmat. Kuulosti nimittäin erittäin tutulta! Levottoman ja fiilispohjalta elävän naisen kanssa pitää selkeästi olla rauhallinen ja järkevä kanssaeläjä. Vaihdoimme fiiliksiä siitä, miten matkoilla tulee aina tehtyä kaikkea ja nähtyä paikkoja, koska miehemme jaksavat ottaa selvää ja kartoittaa vaihtoehtoja etukäteen. Itse on vain sellainen huuhaa-heittäytyjä. Ylitin itseni viime vuonna, kun tein Köpiksen reissulle kolme pöytävarausta!


paita UHANA DESIGN/ farkut BY PIA’S/ kengät SO WHAT/ takki HALTI (saatu)/ korvikset CORUU (saatu)

No mutta. Tuo nainen oli hirvittävän inspiroiva. Isoäiti jo, mutta nuori sellainen. Täynnä tarmoa, energiaa, kuplivaa iloa ja ennen kaikkea elämäniloa. Hän eli täysillä ja teki sitä, mitä rakasti. Inspiroiduin hurjasti tuosta naisesta junassa ja olin vähän pahoillani, kun hän jäi puolivälissä matkaamme pois junasta ja juttu katkesi. Hänen naurunsa jäi soimaan korviini ja tyylinsä ilahdutti. Kyllä kuulkaa kannattaa höpöttää vieraille ihmisille, siitä voi voimaantua ihan tosissaan ja saada eväitä omaan ajatteluun. Suosittelen! Kerran kun juttelin junassa vierustoverin kanssa, kuulin hurjat tarinat kuinka hänet oli pahoinpidelty Berliinissä ja mihin kaikkeen se oli johtanut. Mutta se onkin jo toinen tarina, nyt vain suosittelen, että jutelkaa vieraille ihmisille, ihan missä vain!

P.S. Tammikuun asuäänestys päättyi ja palkinto lähti Pirkolle! Voittaja-asuksi valitsitte puolestaan asun numero 3, joka löytyy tästä postauksesta. Kiitos kaikille osallistuneille!