Oodi niin varhaiskasvatukselle kuin kotimaisuudelle!

Viides päivä koululla käynnissä. Kipuilin päätöksen kanssa aivan valtavasti, mutta samalla lisääntyvät työt ja lasten kaipuu hoitopaikkoihin saivat meidät päätymään siihen, että kyllä, hoitoon menevät. Kyllähän se ensimmäinen aamu oli erikoinen. Kaikki olivat vähän jännittyneitä sekä häkeltyneitä ja mietittiin miten uudet säännöt toimivat. Lapset olivat istuneet innosta puhkuen vaatteet päällä odottamassa aamuseiskasta lähtien ja niin ovat tehneet kaikkina viitenä aamuna. On ainakin tullut todettua, ettei ole epämieluista mennä varhaiskasvatukseen. Toki tiesin heidän siellä viihtyvänkin, mutta tämä into on ollut ihan häkellyttävää.

Olisimmeko pärjänneet kotona vielä, miksi varhaiskasvatus?

Olisimme me pärjänneet, jos olisi ollut pakko. Totuus on kuitenkin se, ettei miehestä ole juuri ”apua” työpäiviensä aikana, hän on hyvin tiiviisti sitten töissä. Joten minä olen tehnyt pakolliset vähän silloin kuin pystyn, mutta onhan itsellänikin mennyt valtavasti aikaa lasten kanssa ulkoilemiseen, ruoanlaittoon ja muuhun arjen pyörittämiseen. Olen siis tehnyt ne pakolliset ja se into ja ajatus yrityksen kehittämisestä mihin jäin maaliskuussa tosiaan jäi. En ole yhtään ehtinyt miettiä mitään ekstraa. On inhottanut näyttää lapsille kevään ajan mallia, että taas äiti hakkaa konetta, mutta esimerkiksi Espanjaan tekemäni työt ovat sellaisia, että he soittavat hyvin äkkiä perään, jos en heti vastaa sähköpostiin. Sieltä luvattiin tälle viikolle isompaa projektia, joka liimasi minua entistä enemmän koneen ääreen ja olin todella helpottunut, ettei tarvinnut samalla yrittää pyörittää kotihommia. Minun aivoni menevät solmuun metelistä ja eri kielien pyörittämisestä, saatan kirjoittaa ihan sekavia.

Uusi normaali tuntuukin ihan normaalilta

Siis tämä. Tämä onkin ihan normaalia. Lapsista oli 9 viikon kotoilun jälkeen hyvin normaalia, ettei ketään halata hoidossa, että käsiä pestään tauotta ja etteivät vanhemmat tule koulurakennukseen. Mielenkiinnosta kysyin eskarilta, miten esimerkiksi kouluruokailu toimii. Aterimet ovat valmiina tarjottimella, ruoka annetaan keittäjän toimesta ja heidän ryhmä on eristetty johonkin sermin taakse, siis muita ryhmiä ei yhtä aikaa siellä ole. Syödä pitää vähän nopeammin kuin aiemmin. Leikkivät kuulemma piilosta koululaisilta, eli pihallakaan ei nähdä, vaan on menty eri talon taakse leikkimään. Kaikki erilaiset varaovet on otettu käyttöön, niin ettei ryhmien tarvitse kulkea samasta ovesta. Ja kaikki on lapsista ihan normaalia ja kivaa on.

Sen sijaan päiväkodin puolellahan meno on vielä enemmän normaalia – lapsen saa tuoda naulakolle, toki hekin leikkivät pihalla keskenään ja eivät saa ottaa itse ruokaa ja näin pois päin, mutten oikeasti muista viedessäni ja hakiessani ns. pelätä tai miettiä. Lapsen ja vastassa olevien varhaiskasvattajien ilo ja se normaali jutustelu on niin ihanaa. On ihanaa nähdä heitä taas ja nähdä, miten oikeasti ovat kaivanneet lapsia. Siinä missä aiemmin ”pelkäsin” jotain vatsatauteja, olen kyllä unohtanut ajatella niitä aivan täysin. Ja suojaahan jatkuva käsipesu taudeilta kuin taudeilta. On niin normaalia hypätä aamulla pyöränselkään ja viedä heidät hoitoon, että tulee ihan kyyneleet silmiin. Että normaali arki tai se uusi normaali arki voisi tuntua näin hyvältä!

Arvostus on suuri siihen, mitä varhaiskasvattajat joutuvat nyt miettimään työssään ja mitä kaikkea he tekevät eri tavalla. Mielessä pyörii välillä ”mihin tämä kaikki johtaa”, mutta kyllä tämä on tuntunut niin hyvältä. Minkäänlaista tarvetta päästä esimerkiksi ravintolaan ei ole, ei ole ollut edes ikävä. Sen sijaan aamulla eskariin pyöräily on saanut minut itkemään ilosta. Ja se lapsen onni, kun näkee kavereita ja saa sanoa ihan virallisesti heipat rakkaalle eskariopelle, se on ollut korvaamatonta katseltavaa.

Ja se oodi kotimaisuudelle – Aarre, Purewaste ja Samaskoru

Olen koko kevään pukeutunut trikoisiin, enkä ole nähnyt mitään ideaa siinä, että aamulla vaihtaisin pyjaman heti pois. Miksi ei tekisi töitä siinä pyjamalookissa saman tien? Mutta ne kerrat, kun olen lähtenyt pois kotoa, on ollut aivan ihanaa pukeutua. Olen huomannut, että kun ei pyöri kaupungilla, ei tule tehtyä mitään heräteostoksia (tämä on kyllä harventunut muutenkin aika paljon viime aikoina). On tullut mietittyä ne muutama hankinta tarkkaan ja olen päättänyt hankkia vain kotimaisia juttuja tänä keväänä. Kestäviä ja laadukkaita sijoituksia, joista olen ollut todella iloinen. Lapsille tilasin kesäksi Gugguuta ja itse olen yhdistänyt tässä asussani useamman kivan kotimaisen merkin.

Aarre ja Koto Designmarket

Kävimme syksyllä Visit Jyväskylän vieraina Koto Designmarketissa, josta löytyvät kaikki mahtavat kotimaiset merkit. No ei kaikki, mutta hyvin monet niistä mitä itsekin rakastan. Somessa näin sitten aivan ihanan näköiset culottes-housut, jotka oli tilattu Koto Designmarketista ja olivat merkiltään Aarre. Tilasin itsekin ja siinä sitä lasten kanssa vauhdilla tehdessä olin ilmeisesti täpännyt vahingossa kohtaa ”kotiinkuljetus”. No, toki se koskee vain Jyväskylän aluetta, mutta yllätys oli aika suuri, kun itse yrittäjä ilmestyi ovelleni Tampereella ja toi housut. Toki hänellä oli muutakin tekemistä ja asiaa Tampereelle, mutta vähänkö mahtava ylläri! Olin todella iloinen, että tilasin heiltä housut, enkä joltain isolta ulkomaalaiselta toimittajalta, joissa aina harmittaa se pakkausmateriaalin määrä ja monesti laatuunkin pettyy. KIITOS! En unohda!

Samaskoru ja Purewaste

Värikkäät korvikset ovat ihan ykkösjuttu pukeutumisessani ja pääosin kaikki korvikseni ovat joltain kotimaiselta merkiltä, tällä kertaa Samaskorun sulat ovat korvissa. Tilasin myös perhoset violettina ja keltaisena, voi miten kesältä ne näyttävät!

Pitkään olen jo etsinyt tavallista peruspaitaa. Siis t-paitaa, jonka voi laittaa monen vaatteen alle, pitää sellaisenaan ja… No t-paitaa, tiedätte. Perinteiset halvat muotiketjujen paidat ovat joko sellaisia pyllyn alle asti ulottuvia toppeja, inhoan niitä tai jäävät ekan pesun jälkeen napapaidoiksi. Missä on laadukas, järkevän mittainen paita? Sitten törmäsin Valeäidin stooreihin IGssa – tadaa, siellä! Hannella oli päällään täydellisen mittainen paita ja vielä kotimainen.

Purewaste tekee vaatteensa tekstiilijätteestä, 100 % vain käytetyistä materiaaleista, joka säästää valtavasti vettä ja energiaa. Katsokaapa heidän sivuiltaan video, se saa taas pysähtymään, kun seuraavan kerran tekee mieli ostaa joku vaate. On hurjaa, mitä vaateteollisuus tekee luonnolle! Tilasin siis t-paidan heiltä ja on muuten aivan täydellisen ihana ja olin ylpeä kertoessani lapsilleni, että äidillä on ”roskista” tehty paita (olin aiemmin kertonut, että Batokon papukaijauikkarini on myös ”roskauikkari”). Niin pehmeä ja mukava päällä, että nukuinkin yksi yö tässä teepparissa, oho hups. Minulla ollut käytössä vasta parisen viikkoa, mutta Hanne vannoi kestävyydenkin nimiin.


paita PUREWASTE/ kengät CONVERSE/ takki ONLY/ KORVIKSET SAMASKORU/ HOUSUT AARRE/ aurinkolasit RAYBAN

Kuten huomasitte, olen keskittynyt muihin töihin viime päivät ja tuli ihan karmeasti asiaa yhteen postaukseen. Mutta oli niin ihania kotimaisia juttuja ja olen niin innoissani ollut tästä uudesta arjesta! <3 Millä fiiliksillä siellä? Onko tuttuja kotimaisia merkkejä?

Aurinkoista päivää ja lupaan, että nämä olivat kevään vikat kirsikat, en tiedä mitään ihanampaa! <3 Ja arvatkaa mitä – satoi aivan täysillä lunta juuri ennen kuvia ja niistä putosi paidan sisään lumipaakkuja. UAAH! Onneksi en ole sokerista, viilentävä kokemus!

Yrittäjän viikko – mitä kaikkea tein?

Alkaa olla kohta kaksi kuukautta kasassa yrittäjänä ja pikku hiljaa olen oppinut pyörittämään edes jollain tapaa asioita. Olen tajunnut varata enemmän aikaa ihan pikku jutuille ja käyttänyt vimmatusti muistivihkoa.

Tähän postaukseen rustasin asiat, joita suurinpiirtein tein viikossa yrityksen nimissä. Toki aivoni työstävät koko ajan seuraavaa asiaa niin, että on välillä todella vaikeaa edes tajuta, hiljenevätkö ne joskus.

MAANANTAI

Kello 6.45 avaan läppärin ja teen päivän postauksen valmiiksi ja julkaisen. Sitten siirryn auttamaan lapsille vaatteita ja kotiin jäävälle esikoiselle aamupalaa, hän on siis kipeänä.

Koska mies vie kuopuksen päiväkotiin ja saapuu sitten pitämään etäpäivää kotiin, en edes pukeudu. Hautaudun makkariin soittamaan läjän puheluita liittyen erinäisiin yhteistöihin. Tarkoitus oli soittaa myös Verohallintoon, laskin lauantai-illan ratoksi veroasioitani kasaan, mutta siellä on viikon käyttökatko. VOI ÄRRR!

Istun naputtamassa isompaa kunta-alan projektia koneella joka minulla on työn alla kello 12.30 asti, jonka jälkeen siirrymme lounaalle alakertaan kolmisin. Olen edelleen yöpuvussa.

Kello 14 saavun Pirkkalaan MIB-tilaisuuteen kuulemaan Gugguusta. Hirveän inspiroivaa. Pari tuntia vierähtää tuohon reissuun. Illalla aloitan juoksulenkkini juoksemalla postilaatikolle viemään pankin kirjettä postiin, miksi yksi kirje tuli postissa yrityksen asioista ja muut sähköiseen allekirjoitukseen? En tajua. Lenkin ajan suunnittelen loppuviikon yhteistyön rekvisiittaa.

TIISTAI

Mies tarjoutuu viemään lapset, jos minä ehdin hakemaan, joten saankin helpomman startin aamuun. Lähden käymään Helsingissä todellisen pikareissun PR-toimisto Riannon pressipäivillä. Haluan mennä, sillä he edustavat Changea ja oli niin iso juttu, että hoitivat Kööpenhaminan reissun lokakuussa. Junassa olen klo 9, syön aamiaisen, teen yhden postauksen ja kirjoittelen muutaman sähköpostin 1,5 tunnin matkan aikana.

Paluumatka Onnibussissa oli huikea, siellä ei ollut ketään keskellä päivää. Sain täyden rauhan naputella blogijuttuja ja sähköposteja matkan ajan. Paluumatkalle suuntaan jo kello 12.20 bussilla, jotta ehdin hakemaan lapset ajoissa yms. Todellinen pikareissu!

Illalla klo 21 lasten mentyä nukkumaan käsittelin vielä yhden postauksen kuvat ja tein käännöshommat pois.

KESKIVIIKKO

Kello soi 6.40, olin ajatellut tehdä heti aamusta muutaman asian pois, mutta lapsia kiinnosti niin onko hammaskeiju käynyt, että heräsivät samaan aikaan ja halusivat iloita hammaskeijusta, kömpiä äidin kainaloon sänkyyn ja katsoa yhdessä Pikku Kakkosta. Totesin, että se on arvokkainta ja rutistelin heitä puoli tuntia pimeässä lastenohjelmien ääressä. Ehdin heittää pyykit koneeseen ennen lähtöä päikkyyn ja eskariin, halusin ajoissa pestä Englannista tilaamani joulupyjamat viikonlopun kuvaushommia varten.

8.30 sain koneen avattua. Julkaisin muun muassa päivän postauksen, hoidin pari matkalaskua, lähetin pari sähköpostia ja tein yhden hakemuksen yhteistyötä koskien. Heitin pyykit kuivumaan (siis oikeasti, kuvausvaatteiden suunnittelu ja pyykkäyskin on osa kokonaisuutta, joka päässäni koko ajan pyörii!) ja lähdin kympiksi jumpalle.

12.30 Jatkoin taas hommia, tein muutamat sometukset, mutta päasiassa kirjoitin iltapäivän kunta-alalle tekemääni isompaa hommaa. Kirjoitin puoli neljään asti ja kuvasin välissä muutamat blogikuvat, tein myös päivän käännöshommat.

17.30-18 ehdin naputella seuraavan päivän postausta odottaessani lapsen temppukerhon ulkopuolella.

20-21.15 Käsittelin kuvia, soitin äidille ja sovimme viikonlopun jutuista (viikonloppuna oli siis työreissu perheen kesken tiedossa).

TORSTAI

Kello 7.45 sain koneen auki, kun mies vei tytöt. Tarkoitus oli hakea starttiraha (se haetaan aina kerran kuussa), mutta TE-toimiston sivu heitti jatkuvasti ulos ja herjasi jostain ongelmasta. Kirjoitin siis muistilistaa viikonlopun muistettavista asioista, söin samalla aamiaista ja viimeistelin päivän postauksen ja jaoin sen someen.

Kello 9 ehdin soittaa Verohallintoon ja säätää verojani, se on hurjaa miten eri tavalla kaikki täytyy laskea kun toiminimeä verotetaan ennakkoveroilla ja toiminimen kulut tietysti jotain aivan erilaista kuin mihin aiemmin on palkansaajana tottunut.

Kello 9.30 tuli kyyti ja lähdin tekemään paria erilaista yhteistyötä. Paljon kuvia, asiaa ja muistiinpanoja sekä supermukavaa seuraa, kotiin palasin 13.30, yhden yhteistyön myötä meillä on nyt viikon ajan kaksi autoa. Vitsi mitä väljyyttä toi heti asioiden sopimiseen! Kotona tein nopeasti starttirahahakemuksen, vastasin muutamat spostit ja koska olin laittautunut ryntäsimme ottamaan asukuvia. Kävin postissa, hain ja vein paketteja ja kävin kaupassa ostamassa viikonlopuksi juustoja, joulusuklaita ja pipareita, niin että ehdin juuri klo 16 hakemaan tytöt.

Klo 17.30 aloin pakata kamoja viikonloppua varten, siinä touhussa meni 1,5, samalla aloin puuhata lasten iltajuttuja. Juoksin välissä kympin lenkin ja jatkoin vielä klo 21 hieman naputtamista. Laitoin kirjapitäjälle viestejä ja käsittelin seuraavan päivän kuvat. Kello 21.45 totesin että saa riittää, olin lähes tauotta tehnyt jotain aamukasista alkaen.

PERJANTAI

Meillä herättiin jostain syystä kello 6.10, joten kello 6.30 tulin naputtamaan päivän postauksen ulos. Tuntia myöhemmin lopetin ja hoidettiin eskariviemiset yms. ja tultiin kuopuksen kanssa laittautumaan.

Kello 9.30 kurvattiin studion pihaan, menimme siis kuopuksen kanssa valokuviin mallikuvia varten. Minulla oli ihanan helppo osa, sillä kasvoni eivät näy kuvissa, kuopuksella oli kovempi työ. Mutta kivaa oli! Odotan innolla lopputulosta!

Kello 11 kuvat oli otettu ja kurvattiin lounaalle miehen ja kuopuksen kanssa ja napattiin lennossa muutama asukuva. PAKKO, LUNTA!!! 12.30 palattiin kotiin, tein reilun puoli tuntia koneella hommia (purin kuvia kamerasta, vastasin parit spostit). Pakkailin viikonlopun reissua varten, hain välissä esikoisen eskarista ja kello 15.30 starttasi pakattu auto kohti Himosta.

Kello 17 olimme perillä mökissä. Olin päättänyt urakoida kuvia perjantaina, jotta saisin hetken hengähtääkin viikonloppuna, joten paukutin läjän kuvia kasaan ajastamme Himoksella.

LAUANTAI

Tässä menee nyt niin sekaisin työ- ja vapaa-aika kun voi mennä. Olin heti aamulla kamera kädessä kuvaamassa muun muassa tyttöjä ukin kimpussa ja ikkunoista vielä näkyvää valkoista maisemaa. Toisaalta kuvista jää myös osa kotikäyttöön ja kuvaisin varmaan muutenkin. Päivä oli aikataulutettu meidän puolestamme, joten kello 11 leivoimme pipareita, kello 15 olimme Peikkometsässä ja kello 18 päivällisellä. Välissä rynnättiin paljuun, koska halusin sieltä valoisallakin ajalla kuvia. Olin siis töissä ja kyselin joka aktiviteetissa faktoja ja otin kuvia, toisaalta nautin ajasta perheen kesken todella paljon. Ennen illallista naputin loppuun sunnuntain postauksen ja ajastin aamulle. Julkaisin yhden kuvan IGhen Peikkometsästä, koska oli niin hyvä mieli vanhempien kanssa puuhastamisesta.

SUNNUNTAI

Sunnuntaina ei juuri enää kuvailtu mökissä, lähinnä pakattiin ja kuvailtiin Hirvikartanolla. Huomasin, että oli ihan erilaista saada kuvia otettua ja hommia hoidettua kun isovanhemmat olivat mukana. Äiti teki ruoan ja kaikessa oli ihanaa väljyyttä neljällä aikuisella, kun yleensä tuntuu että ryntäilen kuin heikkopäinen paikasta toiseen, jos olen ns. työreissulla. Kyllähän viikonlopun aikana otin aika monta IG-storiesia, kuvaa yms., mutta se meni hyvin omalla painollaan.

Kameran laitoin lepoon kello 13 maissa ja iltapäivä meni matkustaessa sekä lastenlääkärillä. Illalla klo 18.30 alkaen tein matkalaskua, purin 840 kuvaa kamerasta ja valitsin mitkä tulevat postaukseen (kuvitelkaa, yli 800 kuvaa Himokselta ei tullut!) ja käsittelin ne. Tekstiä en enää jaksanut sunnuntaina kirjoittaa ja 21.30 laitoin koneen kiinni.

Työtä ja vapaa-aikaa on monesti mahdoton erotella. Päässä on niin monta eri projektia yhtä aikaa, että vaarana on unohtelu. Viime viikko oli aika tiukka aikatauluiltaan ja kostautui sillä, että eilen kun olimme lasten päivystyksessä ottamassa virtsanäytettä soitti hierojani, että odottelee minua. Näin, huoli sairasteluista on selkeästi jyrännyt arkisemmat menot, mutta onneksi hieroja oli ymmärtäväinen, kun pyytelin anteeksi kovasti. Vien ensi kerralla mennessäni jonkun muistamisen anteeksipyynnöksi kyllä! On tämä aika palapeliä monesti pienten lasten kanssa ja samalla tungen viikkoihini myös mahdollisimman paljon urheilua, viime viikolla seassa oli 40 juoksukilometriä ja yksi jumppa.


mekko ALPA (saatu)/ sukkikset KAIKO CLOTHING/ kengät PALMROTH (saatu)/ huivi PIECES/ takki GLOBAL ESSENTIALS/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset UHANA DESIGN/ pipo SIDOSTE

Sellaista siis suunnilleen yrittäjän viikkooni kuului. Pois tästä jää esimerkiksi päivittäiset IG-stoorit ja se pään sisäinen herhiläispesä. Mutta sinne päin! Vaikka tein seitsemänä päivänä viikossa hommia ja usein lasten nukkuessa, ei se tunnu siltä, kun tekee asioita mitä rakastaa.

Ja hei, huomaatteko, asu on koottu lähes täysin kotimaisista merkeistä? En suunnitellut etukäteen, mutta ne vain valikoituivat ja huomasin homman ilokseni jälkikäteen. Kotimaisuus jes!

Kuulostiko tutulta tällainen työnteko, jossa tunteja on mahdoton laskea? Tykkäsitkö postauksessa, jossa yritin vähän avata viikkoani?

EDIT. Muistin postauksen julkaistuani, että minähän kuvasin viime viikon ajan eri työpisteitäni tätä postausta varten. En sitten enää seuraavalla viikolla muistanut, hups. Mennään siis asukuvin! :D

Miten jatkaa tästä?

Tuli kuulkaa ensi kertaa ikinä ihan hirveä jumi. Minun piti postata teille ihan huikean hyvä kirjavinkki, jotain menneitä tapahtumia Suomesta jaja… Sitten kun tuijotin tilastoja sen suhteen, paljonko olette ladanneet blogiani viime päivinä ja ajattelin, että kiinnostavatko ne ketään. Se peruskaura. Miten tästä jatkaa eteenpäin, apua! Jatketaanko tätä onnettomuustarinaa? Tiedän, että epätäydellisyys kiinnostaa aina enemmän kuin täydellisyys ja jotenkin oma arvomaailma on saanut viime päivinä oikein avokämmenestä naamansa. Kun vietin eilisen päivän kyttien puhelinta, tietäen miehen olevan nukutettuna, kaikki muu tuntui hyvin pieneltä. Että istuisin kertomaan teille hyvästä kirjasta, kun ajatuksissa kävi, lähdemmekö Kreetalta kolmestaan vai nelistään. Tiedän, että on pieni leikkaus ja rutiinitoimenpide ja mitä lie, mutta jännitin. Mieleen välähti kaikenlaisia ajatuksia ja se 8 tuntia odottelua tuntui todella pitkältä.

Kun saimme lyhyen viestin, että kaikki on ok, olo oli ihan makaroni. Olin niin jännittänyt ja helpotus meni läpi kehon. Toivoin lisää infoa, mutta niin pöhnässä oli, että sain yhteyden puhelimella vasta kuusi tuntia myöhemmin. On kipuja, on antibioottitippa, on ties mitä, mutta leikkaus oli lääkärin sanoin succesful ja nyt vain odottelemme, milloin näemme hänet taas.

Tuntuu ehkä tyhmältä, enkä tiedä mitä kommentteja taas saan sanomalla tämän, mutta sanon silti. Meillä ei ole ollut paras kevät tähän mennessä ja reissu oli todella odotettu. Toivoin, että siellä sitten vähän stressi hellittää ja meillä on aikaa toisillemme. Kaikki meni eri tavalla kuin ajattelimme, mutta juuri siksi koen, että reissu hitsasi meitä paremmaksi. Tai sai ajattelemaan eri tavalla. Kun eilen rullailin tyttöjen kanssa päivän vailla tietoa miehen kohtalosta, mietin, että olisin valmis tekemään mitä vain, että hän tulisi taas luoksemme. Mitä vain. Kaipasin häntä hirveästi ja yritin keskittyä lapsiin. Jonnekin hyvin kauas painuivat kevään monet riidat ja mietin vain, miksi edes riitelemme. Alkaako toista arvostaa tosissaan vasta, kun hänelle käy pahasti? Ja tiedän todellakin, että kyse ei tässä leikkauksessa ollut elämästä ja kuolemasta, mutta ajatukseni ja tunteeni ovat tässä risteilleet ties missä. Ajattelin, etten enää ikinä tappele (hih), jos vaan vielä saan häntä halata. Tuli ihan epätoivo omissa ajatuksissa.

Siinä miettiessäni katselin lapsiani. Mietin, miten he reagoivat asiaan. He olivat pääasiassa todella sinut kaiken kanssa, eivätkä osaa pelätä. Mitä nyt esikoinen luuli, että koko käsi leikataan irti kun puhuin leikkauksesta (välillä sitä unohtaa, miten lapset ottavat asiat) ja huojentui, kun selitin, ettei leikkaus sitä tarkoita. Kuopus itki eilen illalla isi-ikävää, mutta kun saimme videopuhelun sairaalaan, hän oli tyytyväinen. Mietin, ettei meillä ole mitään hätää ja päivä sujui tosi kivasti ja yllätyin, kun esikoinen valitsi iltasaduksi mukana olevasta kirjasta Tiana-sadun, jossa prinsessalta murtuu lomalla käsi ja se kipsataan. Uskomaton yhdistelykyky ja samalla varmasti joku tapa käsitellä asiaa. Minua on eilisen aikana kehuttu maailman kauneimmaksi, ihanimmaksi ja kivoimmaksi sekä halattu enemmän. He reagoivat tavallansa isän puuttumiseen. Olen itse osallistunut ehkä normaalilomaa enemmän, sillä monesti mies on se vesipuljaaja. Nyt minä sain vetää täysillä uintikisoja ja vesijumppaa esikoisen kanssa, kun kuopus nukkui kärryissä. Mietin, että kaikkinensa tämä tapaturma on saanut meidät muuttamaan rutiineja ja tekemään eri tavalla. Äiti on riehunut altaassa ja äitikin uskaltaa ajaa vuoristoteitä.


mekko MARIMEKKO (kirppislöytö)/ korvikset ja arskat H&M/ kengät Kreetalta

En missään nimessä toivo, että näin olisi käynyt. Olen pahoillani ja huolissani miehestä koko ajan. Silti koen, että tämä oli vähän joku kohtalo. Että täytyy pamauttaa vasaralla päähän, jos te ette muuten tajua sitä, mikä teillä on. Miten arvokasta se kaikki on. Miten paljoon minäkin pystyn, mutta monesti vähän arkana turvaudun mieheen. Olenko joskus kertonut, että vuonna 2007 olin yksin Afrikassa töissä ja kämpässäni oli kolme hiirtä. Pakenin niitä sohvan päälle ja soitin miehelle itkien, etten voi nukkua, kun ne tulevat sänkyyni. Hän totesi, että on nyt Tampereella moottoripyörälenkillä eikä oikein voi auttaa. Se jäi mieleeni. Olen niin nojannut häneen, että tuolloin, 12 vuotta sitten ahdisti, kun tajusin, ettei hän nyt tule Tampereelta Tansaniaan auttamaan. Hoida itse. Ja minä hoidin itselleni uuden majoituksen ja pärjäsin. Minä asuin pari kuukautta yksin Thaimaassa, ajoin ns. väärällä puolen liikennettä päivittäin ja pärjäsin silloinkin. Minä pärjään ja me pärjätään nytkin.

Edelleen olen tottunut soittamaan hänelle aina, kun tulee paniikkikohtaus, tulee ihan mikä tahansa ongelma tai tulee loma. Hän hoitaa autot vuokralle, suunnitelee ja ajelee. Mutta minäkin pystyn. Me pystymme yhdessä.

Toivottavasti saitte näistä ajatuksistani kiinni. Jatkan tämän jälkeen (ehkä, en vielä tiedä milloin näen miehen) normijutuilla ja saadaan taas rutiineista kiinni. Eilisillalla tuli ihana ylläri, kun entinen kollegani Thaimaasta, Vagabonda-blogin Terhi tuli syömään ja käymään iltashowssa kanssamme. Että piristi!

Sellaista tajunnanvirtaa täällä juoksee. Nyt aamupalalle, lapset menevät kerhoilemaan ja minä rannalle jumppaan. Mies voi kuulemma sairaalassa hyvin! Kiitos kaunis valtavan ihanasta myötäelämisestänne, on lämmittänyt uskomattoman paljon mieltä. Helteistä viikonloppua Suomeen!

P.S. Nämä kuvat on otettu 24 tuntia onnettomuuden jälkeen. Näin hyvin yksikätinen mies kuvaa. <3