Eka ohi!

Kyllä meitä eilen nauratti, kun puhuttiin tästä eka ohi-lauseesta. Siis kyllä, täällä on ensimmäinen luokka ohi. Bongasin somesta, että Motonet jakaa todistusta vastaan viikon ajan mato-onkia ekaluokkalaisille ja kyllä hymyilytti. Viikko sitten esikoiseni nimittäin kertoi, että toiveena kesälomalla olisi päästä mato-ongelle ja isänsä lupasi viedä. Sitten bongasin, että Motonet jakaa heille ilmaiseksi oman ongen, jossa lukee EKA OHI! Hehkutin sitä perheelleni, jonka myötä tyttäreni, siis se ekaluokkalainen katsoi minua kummeksuen ja sanoi ”äiti, katsopa tätä onkikuvaa”. ”Niin mitä siitä, eka ohi, eka ohi, nyt sulla eka ohi!”. ”Äiti, siinä lukee kyllä eka ONKI.”. ”Häh? Ai kappas. No mut sulla on eka ohi!” ”Niin, mitä siitä?” ”NOOOO. En tiedä”. Mikäköhän armeijamoodi tuli itselleni pintaan?

Ensimmäinen kouluvuosi kasarilla ja vuonna 2020

Olen kertonut aiemmin, että oma huoleton lapsuus loppui, kun menin kouluun. Alkoi haukkuminen läskiksi, lumipesut, ahdistus, loputon pelko ja häpeä. Kun istuin yksin käytävällä ja pojat nauroivat luokassani huutaen ”ei päästetä läskiä luokkaan” kaipasin apua. Sanoin erityisopelle, joka käveli käytävää pitkin, että näin huudetaan. Hän vastasi, ettei voi auttaa, sinun täytyy odottaa omaa opea. Kun hän saapui ja sanoin asiasta, avasi hän oven ja sanoi, että pojat nyt ovat poikia ja tunnille on jo kiire, mene omaan pulpettiin. Sisuskaluni olivat romuna, häpesin itseäni, inhosin joka ikinen aamu mennä kouluun. Olisin ollut missä tahansa mieluummin.

Kun lapseni lähti ekaluokalle viime syksynä, olin kauhuissani. Olin vältellyt koulujen pihoja koko aikuiselämäni, sain pahan olon kellojen soidessa. Mutta nyt oli hetki, kun en saanut näyttää omaa ahdistusta yhtään, vaan piti tsempata lasta ja sanoa, että tästä tulee hyvä juttu.

Hyvä juttu siitä tulikin. On ollut Wilma, josta pamahtaa päivittäin viestejä. Luen ne kaikki heti, ilolla ja innolla (paitsi sen joudutte karanteeniin-viestin, heh). Haluan imeä kaiken lapseni koulupäivistä itseeni. Yrittäjyys (ja miehen etätyöt) ovat mahdollistaneet sen, ettei lapsi ole kertaakaan tullut tyhjään kotiin ja hän on saanut heti purkaa mahdollisen pahan olonsa heti, mutta yleensä ne hyvät hetket. Opettajaan on ollut whatsapp-yhteys ja hän on reagoinut heti, jos olen ollut yhteyksissä jostain, joka huolettaa. Vaikka on ollut poikkeusvuosi ja korona, olen ollut tauotta yhteyksissä opettajaan. Saanut varmasti paljon enemmän tietoa siitä miten lapsellani menee, kuin omat vanhempani ikinä 1980-luvulla. Olen oppinut luottamaan kouluun enkä itse enää koe ahdistusta koulun kellojen soidessa.

Ensimmäinen kouluvuosi – miten se meni?

Haluan muistaa aina nämä ekan kouluvuoden aamut. Meillä nimittäin esikoinen herää pääsääntöisesti ensimmäisenä, aina noin 6.30 aamuisin. Pukee, syö, pesee hampaat ja lähtee kohti koulua. ”Vilkutathan äiti taas?” hän kysyy joskus. Vilkutan, ihan aina ja varmasti ja lentosuukot vaihdetaan.

Siinä missä itse vihasin koulua aika pian sen alettua, on oma ekaluokkalaiseni noussut varhain joka ikinen aamu intoa puhkuen. Lähtenyt innolla, yleensä aina liian ajoissa kouluun. Nauttinut joka hetkestä. Opettajan palaute on ollut äärettömän positiivista ja hän on kertonut lapsen viittaavan tauotta, erityisesti uskonnossa. Hän haluaa keskustella, esiintyä ja kertoa oman mielipiteensä. Itse en uskaltanut ikinä viitata koulussa. Vastasin oikein tai väärin, punastuin, kun kaikki katsoivat. Siis parempi olla viittaamatta. Kuka on tämä käsi heiluen kaikkeen osallistuva lapsi? Minun tyttäreni?

Stipendi

Lapsi toi kotiin diplomin oppilaskuntatyöstä ja sai tikkarin hyvästä ruokalakäyttäytymisestä. Tänään tuli vielä stipendi taituruudesta, lapsi oli häkeltynyt kun koulusta saa rahaa! Mutta ennen kaikkea olen äärettömän iloinen siitä, että koulu on hänestä maailman parasta. Kavereita on tullut niin ykkösistä kuin kakkosista ja hän on maailmaa rakastava, avoin, iloinen, herkkä ja äärettömän sydämellinen tyttö. Koulu on maailman parasta. Ystäviä on paljon. Jos joku ei leiki, aina voi pyytää seuraavaa tyyppiä leikkimään. Hän on hämmästyttävän sosiaalinen enkä voi lakata ihmettelemästä, että näin arka ekaluokkalainen äiti sai aivan päinvastaisen tyttären kasvatettua. Isällään varmasti suuri osuus asiassa.

En mitään niin toivosi, kuin että elämä jatkuisi niin, että koulu on maailman parasta. Tietenkään se ei mene niin, niin naiivi en ole – aikaiset aamut alkavat viimeistään vitosluokalla ärsyttää ja aiemminkin homma kyllästyttää. Mutta ettei kiusaamista tulisi, että tuo avoimuus, maailmankatsomus ja asenne säilyisivät.

Tänään on eka ohi. En voisi olla iloisempi ja ylpeämpi pienestäni. Nyt lähdemme kohti Motonettiä hakemaan sitä onkivapaa, josta varmaan luen aina ja ikuisesti eka ohi-tekstiä eka onki sijaan. Suuret kiitokset lapseni opettajille, joilla on ollut iso merkitys siinä, että koulu tuntuu maailman parhaalta!

Aivan ihanaa lomaa kaikille koululaisille! 

Ei vieläkään normiarkea!

Olipa muuten mielenkiintoista kirjoittaa otsikko – mikä on edes normaali arki? Kaikkihan puhuvat siitä, että tämä nykyinen tilanne on niin sanotusti uusi normaali vielä pitkään. Korona elää keskuudessamme ja syksy tulla puksuttaa päälle ja sen mukana tietenkin myös perinteiset nuhat, kurkkukivut ja muut. Siinä missä ennen olisi pienessä nuhassa liikkunut vielä vapaammin (milloin on sellainen aika syksyssä, etteivät lapset niiskuta yhtään?) on nyt erilaiset säännöt. Olen katsellut somesta, että hyvin moni on joutunut jäämään jo kotiin, vaikka kouluakin on takana vasta kaksi viikkoa. Odotettavissahan tämä oli.

Päiväkodin aloitus ja arjen odotus

Olin odottanut tätä viikkoa aika pitkään – kuopuksella on neljä päikkypäivää ja minä teen hommia ensi kertaa yksin sitten maaliskuun! Olin kasannut niin hervottoman listan itselleni hommia, etten ehkä kaikkiin kykene, mutta parhaani yritän. On nimittäin vähän kasautunut tässä viime viikkoina, kun kuopus on vaatinut yksin kotona ollessaan viihdytystä. Hän on jo selkeästi kaivannut päiväkotia ja kavereita. Sinne hän lähti aamulla, uuteen päikkyyn, ensi kertaa. Hyvällä mielin oli kuulemma mennyt, minä jäin kotiin sillä… Esikoisella on nuha. Hyvin pieni, kuumeeton ja testissäkin käyty, mutta silti nuha. Eli kotoilua nyt ainakin hetki. Täysin ei päästy normiarkeen kiinni vieläkään, mutta onpa muuten aika paljon helpompaa olla kotona 7-vuotiaan kuin nelivuotiaan kanssa. Hänet uskallan jopa jättää hetkeksi yksin, täytyy nimittäin käydä hakemassa koululta kirjat ja läksyt vielä tänään.

Viikonlopun iloiset tunnelmat Jyväskylästä

Mutta vaikkei päästy normiarkeen vielä kiinni, niin voi että miten kiva viikonloppu oli! Oltiin miehen kanssa kaksin hotellissa yötä perjantaista lauantaihin hääpäiväjuhlinnan merkeissä ja Jyväskylässä oli ihanan väljää. Ravintolassa syödessä ei ollut lähelläkään muita, tuntui kuin olisimme olleet suunnilleen kaksin. Hotellissa ja aamiaisella oli väljää. Lauantaina päätimme käydä katsomassa miehelle farkkuja ja olimme suunnilleen ainoat ihmiset koko kauppakeskus Forumissa. Yritin miettiä oliko Jyväskylässä ennen näin tyhjää? Ovatko ihmiset kadonneet Kauppakeskus Seppään? Pysyvät kotona pandemian takia? Joka tapauksessa, ei tullut koko reissulla pienintäkään stressiä turvaväleistä, mikä oli todella ihanaa.

Toinen viikonlopun hirveän iloinen juttu oli, kun lapset kävivät lauantaiaamuna isomummon luona. Hän oli vihdoin saanut kuulokoneen ja kuuli huomattavasti paremmin kuin ennen ja kuulemma nauroi kippurassa lasten jutuille, kun vihdoin hyvin kuuli ne ja sai selvää. Ihanaa! Kyllä sai pitkään odottaa tuota ihmettä, jonka saamista pandemia viivytti, kun vanhukset jäivät keväällä kotiin. Äitini mukaan hän aivan kikatti lasten jutuille. Jäipä hyvä mieli!

Harju, Lyseo ja hääkirkko

Me aloitimme perjantain istumalla hetkisen Harjulla, Lyseon takana, jossa tapasimme ensi kertaa. Hääkirkosta näkyi talojen takaa huippu. Oli varmastikin kesän viimeinen lämmin ilta ja ihmettelin ääneen, missä Harjun nuorisoporukat ovat perjantai-iltana? Siellä oli mielestäni aina porukkaa ysärillä! Istuskelimme ja fiilistelimme Jyväskylää siinä hetkisen ennen siirtymistä hotelliin. Mietiskelin 15 vuoden takaista hääpäivää ja elämää Jyväskylässä – yhtäkkiä tuntuikin todella kaukaiselta siellä asuminen, vaikka jatkuvastihan me siellä käymme. Tuntui, että sinne täytyy päästä kristallihääpäivääkin viettämään. Laitoin päälleni 10 vuotta sitten ostamani mekon ja mietin, että se on ollut minulla reissussa ainakin viidessä eri maassa – ja hei, vielä valkoinen!

Näin siis lähti viikko täällä käyntiin, ekaluokkalainen on katsonut jo kaksi leffaa äidin puuhatessa töitään. Josko seuraavaksi sitten haen ne läksyt ja toivotaan, että nuha hellittää pian. Pieni niiskustushan kestää parhaimmillaan pari viikkoa, mutta Tampereen kaupunki löyhensi ohjeitaan juuri viime viikolla siitä, milloin voi palata kouluun.


mekko SEPPÄLÄ/ kengät Kreetalta/ takki VERO MODA/ korvikset UHANA DESIGN/ panta PIECES

Kuinka moni on jo joutunut ottamaan lapsen pois hoidosta tai koulusta? Oletko itse säilynyt terveenä? Tsemppiä uuteen viikkoon kaikille!

Miltä tuntuu koulun aloitus syksyllä 2020?

Eilisen postauksen kommenteissa minulta kysyttiin fiiliksiä koulun aloituksesta ja päätin tarttua aiheeseen heti, sillä kyllähän aihe on aika tapetilla tällä hetkellä. 5 yötä. 5 yötä kouluun! Huih, mihin se kesä nyt sitten meni! Tiistaina starttaa Mansessa koulutyö ja me olemme varautuneet tulevaan juttelemalla asiasta paljon, tekemällä koululaiselle oman huoneen eri kerrokseen ja ostamalla koulurepun. Hän on ollut aika tohkeissaan omasta huoneestaan ja nukkunut siellä tämän viikon. Olen palanut halusta tehdä uudesta huoneesta postausta, mutta meillä on vielä kesken pulpetin kunnostus, odotan että saadaan se joskus yön pikkutunneilla valmiiksi ja palaan sitten aiheeseen!’

Miltä tuntuu aloittaa koulu?

Kyllähän lasta jännittää. Vielä on arvoitus ketä kaikkia luokalla onkaan, vaikka parhaita kavereita sai luokalleen toivoa ja kaksi parasta ovat ainakin samalle luokalle tulossa. Kolmesta eskariryhmästä muodostui kolme ekaluokkaa, mutta porukka sekoitettiin keskenään. Nyt tiedossa on ainakin kuusi tyttöä, jotka tulevat samalle luokalle ja eskariryhmässä niitä oli kahdeksan, eli melkein kaikki jo tuttuja keskenään, mikä on todella kiva. Mutta kuka on ope? Sekin mietityttää onko hän mies vai nainen? Opettaja on ihan arvoitus ja se on ehkä lapselle suurin jännitys, sillä eskariopeen kiinnyttiin todella kovasti, hän on ihana.

Itse olin ajatellut, ettei kouluun meno ole niin iso juttu kuin viime kesänä jännitetty eskari, sillä eskari toimii koululla ja samassa rakennuksessa eka- ja tokaluokkien kanssa. He ovat tehneet paljon yhteistyötä ja opettajatkin tulleet tutuiksi. Sama käytävä, sama rakennus kuin viime talvena. Minusta tuntuu, että meillä jännitettiin viime kesänä paljon enemmän, kun siirryttiin koululle päiväkodin ympyröistä. Enkä ihmettele, vitsi miten pieniä eskarit ovat kutosluokkalaisten vieressä!

Kuitenkin paljon muutoksia on edessä eskarin leikinomaisesta oppimisesta koulumaailmaan. Ihmettelin, kun lapsi pohti miten kouluun mennään sisälle. Vastasin, että sama ovi kuin eskariin, mutta hän pohtikin milloin sinne mennään. Sitten vasta tajusin asian, että eskariin saatettiin aamulla sisälle asti ja koululaiset menevät kun kello soi. En vanhempana edes muuten ajatellut tuollaista! On oma pulpetti (joo mä äiti tiedän, niissä on nimikyltit), alkaa saksan opiskelu, on lukujärjestys, onhan siinä paljon kaikkea. Sen perusteella, että lapsesta eskarivuoden arvioinnissa sanottiin, että hän on kaikkien kaveri, hyvin sosiaalinen ja reipas en ole huolissani tai osannut jännittää kouluvuoden alkua. Toki se vähän kuristaa kurkkua, kuinka ”iso” lapsi ykskaks on, mutta toisaalta onneksi vielä pieni ja juttelee avoimesti vanhemmilleen.

Omissa silmissä lapsi on vielä kovin pieni, mutta itse hän on kovin tohkeissaan siitä, miten iso on. Että on kännykkä ja saa omat avaimet ja saa mennä koulumatkan yksin! Meillä on onneksi hyvin turvallinen ja lyhyt koulumatka ja tuttu, sillä samaa reittiä mentiin eskariin viime talvi. Äitiä mietityttää edelleen miten vihaisia kotona oltiin kun hukkasin ekaluokalla kotiavaimet ja ihmettelin, että miksi se nyt niin iso juttu on ja miten pelotti matkalla välillä esimerkiksi kiusaamisen takia. He ovat niin kovin pieniä syksyn pimeässä isoine reppuineen! Tai miten pieni pärjää, jos edessä on ysin tai kympin aamu ja me muut joudumme lähtemään aiemmin? Pääsekö hän yksin liikenteeseen?

Se mikä täytyy tsempata (ehkä teen heti nyt!) on Wilman lataaminen. Meillä oli vielä kesään asti käytössä Helmi, joka nyt vaihtuu Wilmaan ja tunnukset tekemättä. Josko sieltä löytyisi esimerkiksi tieto monelta koulu alkaa?

Koulukiusaamisen pelko

Viime syksynä, juuri näinä päivinä oli eskariin tutustuminen edessä. Hölmöä ehkä, mutta minä jouduin keräämään itseäni hommaa varten todella paljon. Esikoinen oli kotona 5 vuotta ja sitten yhden talven päiväkodissa 10 päivän kuukausisopimuksella, eli edessä oli meille ensi kerta, kun lapsen tarvitsisi lähteä jokaisena arkiaamuna johonkin. Edessä oli myös ensi kerta, kun minä suostuin menemään vapaaehtoisesti koulun alueelle sitten 1990-luvun. Olin pahiten koulukiusattu eka- ja tokaluokalla ja kiusaaminen alkoi uudelleen, kun lähdin yläasteelle. Minulla oli ysiluokalla aamukampa ja päätin, etten ikinä edes mene koko Säynätsaloon tai Lehtisaareen, kun kerran sieltä pääsen pois. Lehtisaareen en ole palannut yli 20 vuoteen.

Tuntui siis pelottavalta mennä koulun alueelle ja laittaa lapsensa laitokseen, jossa voi itse niin pahoin. Puhuin kaksin eskariopenkin kanssa pelkojani ja hän otti ne todella hyvin ja sanoi, ettei mitään kiusaamiseen viittavaa ole näkynyt. Silti olin aika herkkänä, jos lapsi kertoi että jotain kiusaamista oli tapahtunut. Kyllähän lapsilla erimielisyyksiä tulee, joita he usein nimittävät sanalla ”se ja se kiusasi”, se on ihan normaalia. Täytyi tsempata aika paljon viime syksynä oman menneisyytensä kanssa, jotta pystyi olemaan iloinen ja rohkaiseva. Kaiken lisäksi mieskin on pahasti ollut koulukiusattu, joten me emme vanhempina ratkenneet riemusta edessä olevan kanssa. Nyt asia on jo käsitelty meidän menneisyyden osalta enemmän käsitelty, tosin edessä on ihan uudenlaista haastetta, jota omassa lapsuudessa ei ollut, kuten nettikiusaamiset ja whatsapp-ketjuissa huutelu tai esimerkiksi poisjättäminen. Toisaalta asioihin nykyään varmasti puututaankin eri tavalla, koen jääneeni 1980-luvulla hyvin yksin koulukiusaamisen kanssa, kun en kotonakaan kehdannut kertoa saavani kotimatkalla aina lumipesut yms.

Uusi päiväkoti

Sen lisäksi, että koulu alkaa, alkaa kuopuksella uusi päiväkoti. Sanoisin, että sitä on jännitetty ja itkeskelty paljon enemmän kuin koulun alkua. On ollut painajaisia siitä, että tädit ovat kauhean tiukkoja ja pelkoa siitä, ettei saa kavereita. Päikyn alkuun on kaksi viikkoa ja kohta täytyy aloittaa tutustuminen. Siellä on ainakin kaksi entuudestaan tuttua tyttöä vastassa, joista toisen luona kuopus oli eilen leikkimässä, eli uskon ja luotan, että homma lähtee sujumaan. Olen vähän epäillyt itse rakennuksen kuntoa ja ikää, mutta toisaalta on niin paljon helpompi viedä hänet lähipäikkyyn, josta sitten lapset jatkavat samaan eskariin ja kouluun, jos emme satu muuttamaan. Pieni on ollut aivan sydän sykkyrällä ja ikävöinyt koko kesän kahta parasta päikkykaveriaan, jotka siirtyivät eskariin, eli kuitenkin tiet olisivat eronneet.

Lisäksi olen miettinyt ensimmäistä kertaa pitäisikö ottaa kuopukselle kokopäiväinen sopimus. Olen ajatellut, että 15 päivän sopimus säästää rahaa ja lasta, mutta nyt tässä töitä tehdessä elokuun ajan taas lasten kanssa, alkaa tuntua siltä, että lapsen olisi parempi olla vaikka lyhyt päivä päikyssä joka päivä kuin minun seurassa yksin kotona, jos en pystykään olemaan läsnä.

Miltä tuntuu aloittaa koulu korona-aikana?

Tämähän on nyt yksi asia, jota ei ole aikaisempina vuosina tarvinnut miettiä. Aina on ollut kyllä vähän ahdistus päikyissä ja kouluissa kiertävät taudit ja esikoinenhan aloitti eskarin 10 päivän sairastelulla, joka oli kehittymässä keuhkokuumeeksi. Nyt täytyy sanoa, että ei ole paljon tullut vatsatautiajatuksen kanssa surtua. On vähän isommat taudit ja pelot vastassa. Kesän aikana on matkusteltu ulkomaille yllättävänkin paljon ja juuri luin IG:sta (@marjonmatkassa) keskustelusta, jossa perhe meinasi lähteä nyt loppukesästä Espanjaan ja sieltä suoraan kouluun. Pelottaa kyllä, minkälaiseksi kouluvuosi muodostuu. Kuinka repaleinen siitä tulee. Tuntuuko se hirveän turvattomalta? Edessä on ihan uudenlainen uhka, jollainen ei tullut edes omassa lapsuudessa mieleen. Luin tällä viikolla Aamulehdestä, että erilaisiin hybridimalleihin on varauduttu, mutta lähtökohtaisesti lähdetään siitä, että eskarit ja 1-3 luokat saavat jatkaa lähiopetuksessa. Saas nähdä.

Se kaksiviikkoinen, jonka eskarit ehtivät olla paikalla keväällä antoi toki osviittaa tulevasta. Heidän piti syödä eristyksessä, nopeammin, aikaa oli vähemmän, leikkiä ns.talon takana eristyksissä muista, pestä vimmatusti käsiään ja vanhemmat eivät saaneet mennä sisälle rakennuksiin, ulkoa piti soittaa kun tuli hakemaan. Mietityttää kovasti, millaisen jäljen tämä korona-aika jättää lapsiin ja koulunkäyntiin osaltaan?


paita ZARA/ hame POMP DE LUX/ korvikset MAJO DESIGN (saatu)/ kengät CONVERSE

Tällaisissa fiiliksissä siis kohti tiistaita, tässä rustaamisen lomassa latasin ne Wilma-tunnuksetkin! Miten siellä? Onko kodissanne ekaluokkalaisia? Mikä mietityttää tai jännittää eniten? Vanhemmilla tai lapsella?