Mikä oli parasta viikonlopun minilomassa?

*kaupallinen yhteistyö Peurungan kanssa

Huomenta ystävät ja ihanaa uutta viikkoa! Meillä onkin oikea juhlaviikko tiedossa. Viikonloppu menikin reissussa ja kone pysyi kiinni, mutta aloitetaan uusi viikko kertomalla missä piipahdimme!

Kun lokakuussa vierailin nopeasti Peurungassa, ajattelin kylpylän puolella koko ajan lapsiani. Kuinka he tykkäisivät tuosta ja tuosta ja kuinka haluaisin heidät sinne viedä! Silloin käsitykseni Peurungasta muuttui aika tavalla. Se ei tosiaan ole mikään pelkkä kylpylähotelli, vaan kokonainen iso hyvinvointiin ja liikuntaan satsaava alue, jossa voi näin talviaikaan vaikka hiihtää, liukulumikenkäillä, läskipyöräillä tai käydä uimassa avannossa. Vuonna 2011 tehtiin iso remontti, jonka myötä Peurungasta löytyy nyt muun muassa Suomen suurin sisällä oleva vesiliukumäki, jolla on mittaa 130 metriä, siellä olisi tehtävä ennätys! Suunnittelimme lisäksi, että voisimme uimisen lisäksi esimerkiksi käydä hiihtoladulla, kun suuntasimme Keski-Suomeen viikonloppuna yhdeksi yöksi.

Kun saavuimme Laukaassa sijaitsevaan Peurunkaan, oli miehelleni yllätys, että sitä niin vahvasti leimannut kupoli oli poissa. Hän asui lapsena vuoden Laukaassa ja sanoi katselleensa bussista aina tuota punaista kupolia, jonka itsekin muistan ja on poistunut remontin myötä.

Siirsimme auton Peurantähti-rakennuksen eteen, joka on ihan kylpylähotellin vieressä oleva ns. kerrostalo, jossa on huoneistoja. Meille oli varattu kaksio, joka sekin kyllä päihitti tavallisen hotellihuoneen perheen kanssa matkustaessa 10-0. Oli hämmästyttävän hyvin varusteltu keittiö isoine jääkaappeineen, iso parveke, erillinen makuuhuone ja saunallinen kylppäri. Sieltä pääsee hetkessä kävelemään päärakennukseen joko sisä- tai ulkokautta. Kun saavuimme kolmen jälkeen iltapäivällä paikalle ja aloimme mutustaa välipalaa, alkoi meille valjeta, ettemme saa tuohon iltapäivään mahdutettua kunnolla kuin hyvän uintireissun sekä illallisen. Tytöt odottivat kaikkein eniten juurikin uimista ja esikoinen sanoi, ettei suostu ulos, siellä tuli taivaan täydeltä märkää räntää.

Siirryimme siis uimahommiin, joita koko perhe rakastaa. Itse asiassa mietin, että se on yksi kivoimmista jutuista joita voi tehdä yhdessä. Puhelimet ovat kaapissa lukkojen takana, koko perhe saa puuhata ja esikoinen viihtyy pääasiassa pinnan alla. Kylpylästä löytyy wibit-rata, joka on veden päällä kelluva kiipeilyrata. Ei kovin pitkä, mutta mietin siinä lapseni perässä kiiveten, että kyllä ihan jokainen lihas taisi tehdä töitä kun sitä meni useaan kertaan. Kunnon treeni ja loppulasku otti mahasta!

Entäs se liukumäki sitten ja ne ennätykset? Pääsin lokakuussa 20 sekuntin aikaan, mutta viikonloppuna ei mennyt 22 sekunnin alle. ÄH! Ennätys oli kuulemma n. 18 sekuntia, mutta sunnuntaina tauluun rävähti yks kaks lukema 15,6 sekuntia, en ehtinyt nähdä kenellä. Oikeasti, pääseekö sen niin nopeasti! Kuopus laski pariin otteeseen isänsä kanssa mäen, mutta totesi sen olevan liian hurja ja jätti hommat muille. Esikoinen laski aikansa mäkeä yksin, kunnes totesi, että isipatjalla pääsee kovempaa. He vetivät kaksin 21 sekuntiin, tasaväkinen kamppailu, mutta voittajaksi pääsi nyt isipatja-systeemi!

Uinnin jälkeen olimme ajatelleet mennä tyttöjen synttäri-illalliselle A la carte-ravintolaan, mutta kun kyselimme tilannetta saapuessamme, oli se jo täyteen varattu. Harmi, sillä syksyllä siellä syömäni illallinen oli todella hyvä. Päädyimme siis kahdesta buffetista siihen vähän laadukkaampaan maistelubuffeeseen. Illalliselle valmistauduttiin muun muassa tuulettamalla tukkaa, ihan parasta! Majoituksesta löytyi kyllä kaikki tarvittava.

Olipahan buffetissa sitten se puoli, ettei tarvinnut odotella uinnista uuvahtaneiden tyttöjen kanssa. Kuopus söi savusärkeä, poroa ja jälkkärikakkua hyvällä ruokahalulla ja totesi sitten, että parhaat synttärit ikinä! Ei haitannut häntä missä syötiin. Kävimme vielä leikkimässä Hilarius-hiiren leikkipaikassa, mietimme jopa keilausta mutta totesimme kellon olevan liian paljon siihen touhuun ja suuntasimme iltasadulle.

Aamulla kurkimme ulkoilukeliä, mutta tytöiltä kysyttäessä oli uiminen taas ykkösjuttu. Sinnepä siis suoraan aamiaiselta vilkkuvan vesilelun kanssa! Mies erityisesti kehui aamiaista, josta löytyi niin neulamuikut kuin aladobit sunnuntaiaamuun. Kylpylä ja kuntosalit olivat selkeästi väljempiä sunnuntaina kuin lauantaina ja kiva niin. Sain luksushetken sunnuntaiaamupäivästä, 20 minuuttia yksin infrapunasaunassa. Istuin silmät kiinni saunassa kirjaimellisesti yksin, kuuntelin kaiuttimista tulevaa linnunlaulua ja rentouduin täysin. Siitä olikin taas hyvä lähteä LIMA-ALTAASEEN, kuten kuopus nimitti hemmotteluallasta vihreiden valojen takia.

Kropassa oli aikamoinen rentous kaikkien uintien jälkeen ja kaksi pikkunaista, joiden lauantai-illan nukkumaanmeno vähän venyi olivat täysin töttöröö, kun suuntasimme auton nokan kohti Jyväskylää ja mummilaa. Kaksi yötä olisi ehdottomasti paikallaan, jotta uimisen lisäksi ehtisi hiihtoladulle, pulkkamäkeen tai muihin aktiviteetteihin. Hulluna tekemistä Peurungassa kyllä on, eli kyllä siellä pidemmänkin aikaa ehdottomasti viihtyisi ja perhehuoneessa on mahtava lisä tuo keittiö, eli kokkailut voi halutessaan hoitaa itse. Hiihtoladut lähtivät suoraan hotellin ovelta, joten helppo niihin on mennä, tosin vesisade vähän jarrutti intoa. Me keskityimme nyt täysillä uimiseen ja se oli alle vuorokauden reissulle erittäin hyvä vaihtoehto ja tytöt onnellisia. Kuinka paljon vettä voikaan rakastaa!

Kysyin vielä tänä aamuna lapsilta varuiksi, mikä oli parasta Peurungassa, vaikka vähän arvasin vastauksen. ”Uiminen, vesiliukumäki, herkut ja uusi vesilelu!”. Viihtyivät selkeästi!

Kiitos siis Peurunka minilomasta, viikonloppu tuntui hurjan pitkältä, kun irtoaa johonkin uusiin maisemiin. Onko sinulla kokemuksia Peurungasta?

Onko Peurunka vain eläkeläisille?

*kaupallinen yhteistyö Visit Jyväskylän kanssa

Palataan ajassa kuukausi taaksepäin, kun olin Jyväskylässä parin päivän bloggarireissulla. Ensimmäisenä iltana suuntasimme kohti Peurunkaa, josta minulla on pari aiempaa muistoa. Olemme käyneet siellä lapsuudessa uimassa ja sen lisäksi olin siellä muutama vuosi sitten Apulannan keikalla mieheni kanssa. Kyllä, Peurungassa! Tämä ihmetytti jo silloin kun keikkoja katselimme, sillä oma muistikuva lapsuudesta oli, että Peurunka on jotenkin pieni ja siellä on lähinnä eläkeläisiä uimassa. Varmasti osa mielikuvasta johtuu siitä, että paikalla on 50 vuotinen historia niinkin kunnioitettavassa työssä, kuin veteraanien kuntoutuksessa. Peurungan ovat perustaneet Korsuveljet tavoitteena kuntouttaa ja saada tukea sodassa olleilta veljiltään. Urho Kekkonen oli itse asiassa yksi toimintaa tukeneista ja Peurungan palveluita aktiivisesti käyttäneistä.

Mikä siis on Peurunka? Se on Jyväskylän kupeessa, Laukaan kunnan puolella sijaitseva kylpylähotelli täynnä aktiviteetteja. Tutkiessani Peurungan tietoja etukäteen totesin, että se on muuttunut aika tavalla jo omasta lapsuudestani 1990-luvun alussa. Yksi pääkohderyhmistä on liikunnasta ja hyvinvoinnista kiinnostuneet 30+ naiset, joten koin, että paikalla olisi ehkä paljonkin annettavaa minulle. Lähdin avoimin mielin tutustumaan Peurunkaan parin vuosikymmenen jälkeen!

Peurungasta löytyy kylpylä, jossa on muun muassa höyrysauna ja erilaisia altaita kylmäaltaasta lastenaltaaseen. Lisäksi sieltä löytyy huimat 130 metriä pitkä vesiliukumäki, jossa porukkamme oli tarkoitus ottaa kisa, kuka kellottaa nopeimman ajan. Ajanottotaulussa vesiliukumäen alla oli aika 18,6 sekuntia, mikä taitaa olla ennätys. Meillä venyi ruokailussa niin pitkään, että olimme uimassa vasta kylpylän viimeisellä aukiolotunnilla klo 21-22 ja vain muutama jaksoin illallisen jälkeen uimaan. Otin siis kisan ihan yksinäni, ensimmäinen aikani oli 32 sekuntia ja tuosta järkyttyneenä kipitin ylös portaita uudelleen ja uudelleen. Kun kellotin ajaksi 20 sekuntia, olin tyytyväinen ja mielestäni tarpeeksi lähellä ennätystä. Sain blogisiskoilta huutelua kilpailuhenkisyydestäni, kuka nyt kilpailee itseään vastaan? Minä, en kai muuten tähtäisi parempaan puolimaratonaikaankaan. Mutta vauhti oli ihan huima ja minä kiljahtelin itsekseni syöksyessäni mäessä, lämmin suositus!

Kylpylän lisäksi Peurungassa on vaikka mitä aktiviteettteja tarjolla. Se sijaitsee hyvin kauniilla paikalla ja pelkästään lenkkeily noissa maisemissa olisi suosittelemisen arvoinen aktiviteetti. Aulasta voi vuokrata fatbiken ja lähteä polkemaan, on keilarata, curlingia, vesijumppia – siis hulluna tekemistä, kuten Peurungan nettisivuilla sanotaan! Tutkiessani onko paikassa kuntosalia hymähdin, sillä niitä olikin tarjolla kolme kappaletta. Aamulla olin yksinäni salilla treenaamassa ja siellä oli vaikka mitä tarjolla, eli hyvinkin kattava kuntosali oli tuo testaamani, joka sijaitsee kylpylän kupeessa.

Peurungassa on myös ravintoloita ja me söimme ihanan illallisen ravintola Peurankellossa saapumisemme jälkeen. Ikkunoista näkyi kauniisti auringonlasku järvelle ja seura sekä ruoka olivat mitä parhaimpia. Ravintolasta voi jatkaa helpostikin Villipeura-viihderavintolan puolelle. Kuten kerroin, vuonna 2014 katselimme Peurunka Areenalla Apulantaa ja tuona lokakuisena viikonloppuna esiintymässä olisi ollut Jenni Vartiainen. Kovia viihdenimiä siis piisaa tuolla!

Kun hipsin kylpylästä kohti hotellihuonettani kylpytakissani ja tyytyväisenä itseni voittamisesta omassa henkilökohtaisessa liukumäkikisassani, katselin Hilarius Hiiren leikkipaikkaa matkalla ja mietin, että pitäisi joskus tulla lasten kanssa tänne lomalle. Uimaan ja peuhaamaan, ulkoilemaan ja syömään. Aina sitä lähtee kauemmas, mutta puolen tunnin päässä mummilasta olisi vaikka mitä kivaa tarjolla! Itse asiassa meidän piti mennä lasten Extreme runille Peurunkaan syksyllä, mutta se jäi. Toivottavasti jo ensi syksynä sinne, varmasti olisi kaksi innokasta pinkojaa osallistumassa!

Peurunka on siis muuttunut valtavasti vuosien saatossa, vaikka kuntoutustakin toki edelleen on ja se tärkeä rooli on pysynyt. Paikassa voi viettää niin pariskuntaloma rentoutuen tai juhlien tai aktiiviloman perheen kesken. Kaikille löytyy jotain! Minä olin ainakin todella positiivisesti yllättynyt.

Onko paikka itsellesi tuttu? Kuinka kovaa olet päässyt mäen alas? Hih, tärkeitä juttuja!

Lehtikuvauksia, lenkkiä ja liukumäkiä – viikonloppu Saimaalla

Kun saavuimme viikko sitten Saimaan rauhaan huokaisimme helpotuksesta. Olimme hakeneet neljän tunnin ajomatkaa varten kirjastosta leffoja ajanvietteeksi ja Lahden kohdalla niitä asennettaessa huomasimme kuopuksen rikkoneen DVD-laitteen johdot. Esikoista alkoi itkettää pettymys ja vanhempia hirvitti vielä edessä oleva parin tunnin ajo. Yllättävän mukavasti ja yhdellä pysähdyksellä pääsimme kuitenkin perille ja saavuimme Holiday Clubin Rauhan alueelle. Kuten mainitsin, päädyimme sinne lehtijutun myötä, eikä lomamme edellyttäisi mitään postausta asiasta. Kyselyitä silti on tullut millainen Saimaan viikonloppu oli ja suosittelisinko, niin kerron teille viikonlopustamme!

Koska kyseessä on Holiday Clubin kohde, vertasin sitä väistämättä kokemuksiimme Vuokatista. Saimaalla alue on ihanan pieni ja matka kylpylähotellista loma-asunnolle on vain muutama sata metriä. Vastapäätä jää Angry Birds Land ja pieni ruokakauppa. Avasimme illalla yhdeksän aikoihin loma-asuntomme oven ja ihastelimme, kaikki oli niin siistiä ja uudehkoa! Huoneistossa oli kaksi makuuhuonetta, toinen yläkerrassa sekä astiastot, sauna, lämpölamput terassilla, takka, hei se DVD-soitinkin! Räpsäsin nopeasti pari kuvaa, vaikka mieluumminhan olisin sen tehnyt päivänvalossa, mutta tiedätte: lapsiperhe saa paikan hetkessä sen näköiseksi, että parempi ottaa heti vaikka olisi pimeää.

Lauantain aloitimme vuorotellen juoksulenkillä miehen kanssa. Juostessani mietiskelin, että pari rakennusta näyttää ihan joltain mielisairaalalta ja luinkin sitten jälkikäteen, että paikalla on tosiaan ollut mielisairaala jopa aina vuoteen 2000 asti! Sairaala perustettiin vuonna 1926 ja siellä oli parhaimmillaan 800 potilasta, eli aikamoinen historia alueella. Aamulenkki Saimaan rannalla sujui täydessä hiljaisuudessa ja nautin siitä täysillä. Alueella on myös seikkailupuisto ja mietin, että sinne haluaisin, jos olisimme paikan päällä pidempään.

Kymmeneltä kylpylä aukesi ja lapset päästettiin odotuksestaan. Otimme lisänä kylpylärannekkeeseen saunamaailmaan pääsyn ja testasimme niin altaat kuin erilaiset saunat. Oli suolasaunaa, höyrysaunaa ja tavallista saunaa. Itse kylpylä on aika hämärä ja toteutettu Cirque de Soleil-hengessä. Välillä musiikki soi ja vedet tanssivat musiikin tahtiin. Kylpylästä löytyy lastenallas, jossa 2-vuotias laski ahkerasti mäkeä sekä isompia liukumäkiä, jotka olivat esikoisen mielestä huikeita. Erityisesti umpinainen tunnelimäki, jossa laskettiin renkailla, oli myös vanhempien mielestä superhieno! Pesutilat ovat ihanan väljät ja uudet esimerkiksi Katinkultaan verrattuna ja tilaa oli!

Polskittuamme lähdimme etsimään lounasta. Saimaalla on tarjolla pizzaa, sporttibaari, a’ la carte sekä buffet-lounas. Valitsimme näistä viimeisen, koska oli kivaa saada kotiruokalounas. Illalla tuota vaihtoehtoa ei ole, joten ehdottomasti kannattaa tehdä loma-asunnossa ruokaa, kun sieltä löytyy mahtavat välineet lihanuijasta lähtien!

Tutkimme aluetta ja esikoinen halusi aivan välttämättä leikkipuistoihin. Onhan leikkipuistossa touhuaminen nyt aivan ihanaa Saimaan maisemissa, en tiedä arvostiko hän rannalla ollutta merimiespuistoa, äitinsä ihasteli sitä kovin. Mikä maisema verrattuna kotipuistoihin!

Sitten keskityimmekin jo poseeraamaan lehtikuvaajalle, valmistamaan illallista ja nauttimaan terassilta löytyneestä lämpölampusta, joka lämmitti auringon kanssa niin, että pystyttiin istumaan terassilla takeitta.

Seuraavana päivänä suuntasimme takaisin kylpylään ja jatkoimme Angry Birds-landiin. Epäilys oli, että mies mursi sunnuntaina varpaansa, mutta siitä sitten lisää omassa postauksessaan. Elämää lasten kanssa ja niin edespäin.

Me koimme lyhyen visiittimme aikana, että Saimaa on hyvin rauhallinen kohde ja ihanteellinen lasten kanssa. On tilaa kylpeä, on tilaa juosta ulkona, pyöräillä, mennä sisäleikkipuistoon sadepäivänä. Ehdottomasti suosittelen myös vuokraamaan loma-asunnon kylpylähotellin sijaan, jotta saa itse laitettua ruokaa ja nautittua myös illalla. Me lämmitimme vielä saunan miehen kanssa lasten nukkuessa ja katselimme takkatulta, aika täydellinen lauantai-ilta! Pitäisin paikkaa ihanana kesäkohteena, siinä missä Vuokatti on ihan ykkönen laskettelu- ja hiihtomahdollisuuksiensa puolesta!

Onko itselläsi kokemuksia Saimaan Holiday Clubin kohteesta? Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

*loma saatu, tosin ei edellyttänyt blogipostausta