Tui Family Life – painajainenko?

Kun lomailimme Kreetalla kesäkuussa, sain Instagrammiini yhden sanan yksityisviestin videopätkästäni, jossa olimme altaalla ja Bamsen paraati meni ohi. Tuossa viestissä luki: painajainen. Mietiskelin siinä turkoosin veden äärellä helteessä nauttiessani ja lasten kikattaessa vedessä, että omat painajaiseni ovat onneksi vielä pahempia. Toki ymmärrän asian esimerkiksi lapsettomien näkökulmasta, sillä kun itse heiluin siellä Bamse-puvun sisällä lapsettomana, mietin, kuka tulee tällaisiin hotelleihin lomalle ja kuka laittaa lapsensa kerhoon pariksi tunniksi lomalla? Ja kyllähän mekin valitsimme nyt kaksin Kroatiasta hotellin, joka oli saarella, pienessä kaupungissa, vailla mitään opaspalveluita tai kerhoja tai baareja ja hotlassa oli paikan ainoa uima-allas (kertoo jotain koosta). Miksi ihmeessä sitten olen valinnut nyt neljänä kesänä peräkkäin Tui Family Life-hotellin, siis koko sen ajan, kun olemme matkanneet kaksilapsisena perheenä? Yhden lapsen kanssa emme todellakaan niitä valinneet.

Ensimmäinen kerta Tui Family Lifessa kesällä 2016 oli samasta hotellista, kuin tänä keväänä, eli Caldera Beachista. Meillä ei ollut all inclusivea, sillä vauvalla oli tissieväät ja 3-vuotias ei niin paljoa syönyt. Testasimme hotellin ravintolan kerran ja se oli meluinen, kuuma ja ruoka huonoa. Olimme siis pääasiassa retkillä ja ravintoloissa, mutta nautimme välillä hotellin upeista altaista ja tykkäsin myös käydä välillä jumpassa. Pari kertaa esikoinen kävi Bamse-kerhossa ja tykkäsi hulluna suklaabileistä, me söimme hotellin paremmassa ravintolassa vauvan nukkuessa vieressä. Toimiva konsepti. Family Lifessa huoneet ovat myös usein kaksioita, eli niissä saa vähän lisätilaa.

Kun katselimme seuraavana vuonna Kyproksen Tui Family Lifeja, totesimme, että niistä ei saa irti all inclusivea. Otimme sen ja sovimme, että välillä syömme muualla siitä huolimatta. Se käykin helposti, kun olet päivän autoilemassa, lounas jää väliin (niillä lunch bokseilla, joissa on omenaa ja kakkua ei mielestäni paljoa tee, ehkä rantsupäivänä jotain). Ihastuimme Tui Family Life Nausicaan ruokaan täysin. Kuulinkin entiseltä kollegalta jälkikäteen, että se on parhaita hotelleja ruoan puolesta. Oli valtavasti mahtavia salaatteja, chiansiemeniä, oli ystävällinen palvelu ja kiva ulkotila, joka ei ollut hälyinen. Kerhot olivat mahtavia ja suoraan hotellilta lähti hyväkuntoinen rantatie, josta pääsi juoksemaan pitkääkin lenkkiä vailla pelkoa autoista tai koirista (näitä välillä jännitin Kreetalla juostessani, sillä mistäs vieraista irtokoirista aina tietää, ei onneksi ollut ongelmaa. Thaimaan asumisen peruja, että pelkään niitä, Thaikuissa sai välillä pelätä oikeasti ja vesikauhurokotuksen kaveri sai).

Nausicaassa pääsi uimaan suoraan syvään mereen ja triathlonia treenannut mies nautti. Omaa rantaa taas tällä hotellilla ei ole, ranta on vieressä, mutta sitten yleinen ranta ja tuolit maksullisia. Tässä taas Kreetan ranta oli parempi, kun rantatuolit olivat ilmaisia ja ranta hotellin oma. Siellä sai olla vähän yksikseen. Nausicaan altaat olivat myös kohtuullisen ahtaat ja syvät, eli sellaista matalaa lutauspäätä lapsille ei ollut ollenkaan. Erikseen oli pienen pieni lastenallas, mutta siinä ei oikein pystynyt uimaan.

Viime kesänä olimme Aeneas-hotellissa Kyproksen Nissi Beachilla ja se oli kyllä hotellina upein. Allasaluetta oli loputtomiin, samoin kuin matalaa päätä lapsille. Oli oma vesipuistokin hotellilla! Kerhotilat olivat upeita ja lisäksi hotlassa oli quiet pool, jonne menimme aina, kun lapset nukkuivat päiväunia kärryissä. Ruoka oli mielettömän hyvää ja jumppaohjaajat parhaita. Tien toisella puolen avautui yksi Euroopan upeimpia rantoja, Nissi Beach. No, sen tietää kun on niin upea, on myös suosittu. Eli Kreetalla saat olla hyvinkin rauhassa rannalla, Nissi Beachilla sai seuraa. Myös tästä hotellista oli helppo lähteä lenkille, rantakatua riitti. Ainoa iso miinus hotellissa oli, että sitä myytiin paljon brittiläisille ja siellä oli suunnilleen joka toinen ilta häät, jotka jytkyivät bileitänsä ainakin puolille öin. Meinasi mennä hermot siihen meteliin lapsia nukuttaessa. Ilman tuota hotelli olisi ollut täydellinen. Ja sijainti, niin unohdin sanoa! Meistä ei ole menemään mihinkään resortiin, josta on 20 kilometriä keskustaan. Olemme valinneet kaikki Tui Lifet myös sillä perusteella, että niistä on kävelymatka ihmisten ilmoille. Aeneaksesta on 2 kilometriä Agia Napaan, josta löytyy sitten jo ihan kaikkea.

Tänä kesänä olimme takaisin Kreetalla ja valitettavasti en muistanut väärin, ruoka siellä on huonoa ja todella kaukana Kyproksen tasosta. Oli tuskaista syödä sitä kaksi viikkoa ja lähdimmekin sitten useamman kerran ravintoloihin. Hotelli oli myös ilmeisesti huonommassa siivoustolassa kuin muut (tai mistäs sitä tietää mistä johtuu), meidänkin lapsi sai ekaa kertaa vatsataudin ja kuulin monen muunkin oksentelevan. Tätä ongelmaa ei ole ollut aiemmin. En lähtisi enää tuohon hotelliin all inclusivena, olkoonkin, että kerhot olivat loistavia, ranta hyvä ja jumppia oli vihdoin niin aamuin kuin iltapäivisin. Eli kun mies oli nukutettuna leikkauksessa, lapset menivät hetkeksi aamukerhoon ja minä pääsin jumppaan rannalle! Hotelli toimi äärimmäisen hyvin tällaisessa erikoistilanteessa. Olimme ottaneet ensimmäistä kertaa maaterassin, joka toimi kun isoin makasi huonovointisena sisällä ja itse terassin edessä, mutta muuten ei ollut ehkä hyvä idea, sillä pienin meinasi jatkuvasti karata.

Niin, siihen alkuperäiseen kysymykseen, miksi olemme valinneet näin. Kun on kaksi viikkoa nelihenkisenä perheenä tahtoikäisten lasten kanssa reissussa, se välillä pari tuntia kestävä kerho antaa hieman löysää ja samalla aikaa jutella kaksin miehen kanssa. 6-vuotias on jo aika helppo matkakaveri, mutta kaipasi puolestaan kavereita, joita löytyi kerhosta. Ruokaa saa ottaa usein ja vähän – 6-vuotias on myös siinä iässä, että tuntuu syövän koko ajan vähän kerrallaan. Siksi isot ravintola-annokset ovat kurjia, niistä menee paljon hukkaan eikä niitä voi olla koko ajan tilailemassa. On isot leikkipaikat, on minigolfia, jalkapalloa, mitä nyt keksikään. Ja toisaalta, helpolla pääsee poiskin.

Ohjatut jumpat ovat hyviä, koska ne ovat samoja Les Millssejä kuin Suomessa. Voit siis luottaa, että tiedät mitä saat. Iltabileet ovat aikuisillekin oikeasti viihdyttäviä, kyllä minä mielelläni kuuntelin Disney-kimaraa ja fiilistelin Leijonakuningasta!

Jokaisessa hotellissa on ollut hyvät ja huonot puolensa, mutta lähtisin kyllä vielä uudelleen Kyproksen hotelleihin, niin isossa osassa ruoka on kuitenkin lomalla. Kreetan hälyistä ja superkuumaa ravintolaa sekä keskinkertaista ruokaa en enää varmasti valitsisi.

Helppoa perhelomaa, sitä nämä tarjoavat, mutta samalla myös aikamoista älämölöä välillä. Onneksi Kreetallakin sitä pystyi pakenemaan rannalle! Toinen vaihtoehto sille, ettei tarvitse aina syödä ravintolassa on toki huoneistohotelli, nytkin Kroatiassa paistelimme aamulla munakkaat itse.

Tässäpä muutama peruste, miksi me olemme kokeneet Tui Familyt hyviksi. Mitä olemme tutkineet, niin nämä kolme hotellia ovat olleet ehkä parhaiten sijoitettuja. Jos siis mietit mennäkö Family Life-hotelliin, toivottavasti näistä vertailuista oli sinulle apua!

Oletko itse lomaillut tällaisissa perhehotelleissa? Ovatko ne joo vai ei?

Viinitilan hiljaisuudessa

Vielä nököttää luonnoksissa pari Kyproksen juttua, joten laitetaan yksi ulos! Voihan nimittäin olla, että sieltä ruudun takaa löytyy joku, joka on matkaamassa vielä tänä vuonna Kyprokselle tai suunnittelee Kyproksen reissua.

Olen siksi rakastunut paikkaan niin kovin, että sieltä löytyy ihanat sporttimaastot, loputon määrä rantoja ja ravintoloita, mutta myös kauniita kaupunkeja ja historiaa. Otimme taas auton vuokralle useammaksi päiväksi ja suuntasimme yhtenä päivänä Limassoliin. Matkalla olimme päättäneet piipahtaa Hadjiantonaksen viinitilalla, joka ei ole kaukanakaan Limassolista, mutta sen vrran piilossa, että vaatii auton vuokrauksen, jotta tänne pääsee. Tilalla pidetään isoja juhlia ja häitä, joten varsinkin jos viikonloppuna aikoo paikassa vierailla, kannattaa kysellä täytyykö tehdä varausta.

Me olimme vierailullamme ainoat paikassa. Kierros, missä kuuli vaikka mitä tilasta, pääsi tutustumaan kellareihin ja paikkaan yleisesti ja sai maistaa viittä viiniä maksoi 7 euroa, eli ei mielestäni paha hinta. Hadjiantonaksen viinit ovat voittaneet monia palkintoja, eli ovat kyllä maistamisen arvoisiakin!

Kuulimme mielenkiintoisia faktoja tilasta ja hämmästyin, kun kuulin, että rypäleet tulevat heille vähän kauempaa, Pafoksesta, pullot puolestaan Italiasta ja korkit Portugalista! Jotain hommassa on mennyt oikein, kun ovat niin monia palkintoja voittaneetkin.

Erityisesti mieleemme kierrokselta jäi rosee, joka oli upean punaista. Paikan rouva kertoikin, että moni ajattelee, ettei rose voi olla näin punaista, mutta se on heidän spesialiteettinsa. Ulkonäkö hämäsi, sillä rose näytti ihan marjamehulta, mutta on silti kuiva ja erittäin hyvä, sitä rahtasimme pari pulloa kotiinkin ja naapurille tuliaiseksi. Sen sijaan valkoviini, joka oli Kyproksella maistaessa jotenkin todella hyvää maistuikin kotona hirveän tavalliselle. Paikka ja fiilis tekevät kyllä omansa! Kaikille viineille sai myös ruokasuositukset ja palvelu oli hyvin ystävällistä.


mekko MANGO (second hand)/ hattu ESPRIT/ korvikset LINDEX/ kengät Kyprokselta

Kaiken kaikkiaan kierrokseemme meni reilu tunti aikaa ja se oli juuri siinä rajoissa, että pikkulikat jaksoivat olla linnassa, josta ei edes niitä prinsessoja löytynyt. Mutta suosittelen käymään ja jos olet aikuisseurassa, kannattaa se juustolautanenkin maistaa varmasti!

P.S. Tuo päivä oli reissullamme ainoa, kun satoi vettä ja tuona toukokuisena päivänä Suomessa oli lämpöisempi kuin Kyproksella!

Väsynyt markkinoimaan itseäni

Tämä teksti ja kuvat eivät ihan täysillä sovi toisiinsa, mutta Kyproksen asukuvia olisi vaikka millä mitalla ja kesäkin on jo pitkällä, joten tuupataan nämä tähän väliin. Kesä on ollut upea (montakohan kertaa tämänkin olen sanonut?) ja rantapäivistä on nautittu. Olen yrittänyt parhaani mukaan olla miettimättä syksyä ja sen muutoksia, mutta kyllähän se sieltä väistämättä tulla jolkottaa ja käy ajoittain mielessä. Minun pitäisi nimittäin alkaa tosissaan markkinoimaan itseäni ja myymään osaamistani töiden toivossa. Mutta tiedättekö: sitä teen ihan koko ajan.

Selvennetään asiaa: kirjoitan paljon perusteluja yhteistyökumppaneille ja kerron, miksi minun kanssa kannattaisi tehdä yhteistyötä. Pyöritän päivittäin sähköposteja, myös siellä uimarannalla ja yritän keksiä erilasia kanavia markkinoida blogiani, postauksiani ja Instagrammin kuvia. Se on välillä todella puuduttavaa, välillä taas mietin, että se tulee niin selkärangasta, etten edes mieti sitä. Mutta. Kyllä minä stressaan aivan liikaa sitä, miksen saa blogiani kasvamaan isommaksi, miksen saa niin ja niin montaa seuraajaa ja mitä pitäisi tehdä toisin.

Sitten päästään kysymykseen, miksi haluaisin kasvattaa blogiani? Olen toivonut sen tuovan minulle hauskuuden ja harrastuksen lisäksi pieniä lisätuloja kotihoidontuen rinnalla. Niin kuin se on tehnytkin ja mahdollistanut välillä juttuja, jotka aivan varmasti olisivat jääneet muuten tekemättä. Sen vuoksi olen työntänyt sitä eteenpän, pienestä harrastuksesta vähän ammattimaisempaan tekemiseen ja pyrkinyt mm. portaaleihin bloggaamaan. Kasvattaakseni lukijakuntaani. Kuitenkaan nykyinen työmäärä ja käyttämäni tunnit eivät vastaa millään tapaa sitä ”hyötyä”, jota blogista saan ja näin kesähelteillä on tullut mietitittyä kaiken järkevyyttä.

Mutta. Minä rakastan kuvaamista, minä haluan päästä kertomaan kivoista jutuista muillekin. Haluan jakaa ajatuksia lukijoiden kanssa, haluan kirjoittaa. Nämä ovat asioita, joita teen ihan omasta intohimosta, menen ja puuhaan ja valokuvaan. Mutta olisihan se iisimpää, jos ei repisi aikaa kuvien käsittelyyn ja asioiden tuomiseen blogiin. Ja samalla aina haluaa säilyttää sen tietyn yksityisyyden ja joutuu välillä miettimään todella tarkkaan mitä kirjoittaa, sillä päässä saattaa liikkua sata asiaa joita haluaisi sanoa, muttei uskalla. Esimerkkinä taloasia, josta kesäkuussa kirjoitin hiukan.


mekko LINDEX/ kengät MIGATO/ korvikset POOLA KATARYNA/ hattu Kyprokselta

Olen siis koko kotiäitiaikani markkinoinut itseäni ja osaamistani, istunut puistossa vastaamassa välillä sähköpostiin ja toivonut, että blogini kasvaisi. Koska upeita blogeja on nykyään 13 tusinassa ja todella moni osaa niin kuvata kuin blogata, on tämä tie ollut aikamoista hakkaan päätäni seinään-touhua. Samalla olen kuitenkin toteuttanut intohimoani ja tallentanut ihania asioita elämästämme. Niihin postauksiin on ihanaa palata jälkikäteen, blogista on tullut eräänlainen päiväkirja samalla.

Nyt pitäisi alkaa uudella höngällä tekemään työhakemuksia ja ajatuskin uuvuttaa. Olen niin paljon hakannut päätäni seinään tämän blogimarkkinoinnin kanssa ja samalla kokenut välillä ihan huikeita onnistumisia. Olen hyppinyt tasajalkaa, kun olen onnistunut saamaan tiettyjä yhteistöitä.

Tämähän ei näy lukijoille ja järkevyyttähän olisi pitää tämä vähän vähemmän stressin alaisena touhuna. Kun kukaan ei pakota näin usein esimerkiksi postaamaan ja välillä revin sen ajan lähipiiriltäni. Olen vähän kuin vapaalla koko ajan ja en sitten toisaalta koskaan. Mutta kun. Minä tykkään ja haluan. Mutta sen tyrkytyspuolen olisin valmis välillä lopettamaan, täytyy vetää henkeä syksyä ja työkkäriä varten!

Saitteko kiinni ajatuksistani? Että on raskasta yrittää olla joka päivä parempi ja erottua? Onko sinulla työ, missä pitää osoittaa koko ajan pätevyytensä vai saatko välillä hengähtää?

P.S. Tämän ei ollut tarkoitus olla niin negatiivinen teksti, kuin miltä ehkä vaikutti, olen vain pyörittänyt omaa väsymystä ja miettinyt asioita viime aikoina ja halusin jakaa ajatuksia!

Muoks. Blogiongelmista johtuen kuvat eivät toimi, yritän selvittää asiaa!