Täydellisyyteen pyrkiminen ja epäonnistumisen sietäminen

Tiistaita ystävät! Se flow, missä leijuin juoksun jälkeen tuli eilen alas rytinällä. En ole koskaan ollut mikään Karvinen, joka vihaa maanantaipäiviä, mutta eilen tuli niin monta ”ikävää” sähköpostia, että ylitti oman sietokynnyksen. Olen siis yrittäjyyden rinnalla koko ajan kirjoitellut työhakemuksia, sillä tuntuu ettei yrittäjänä ole tarpeeksi töitä ja samalla rinnalla tietenkin tehnyt myyntiä yrittäjänä. Eilen sain kolmesta hakemastani paikasta tiedon, etten pääse edes haastatteluun. Taaskaan. Vuonna 2015 lähetin kymmeniä hakemuksia ilman yhtään haastattelukutsua. Seuraavaksi edessä lienee työhakemus-kurssi, onkohan sellaisia? Ainakin niitä hio CV löytyy useita. Hakemuksiin menee aikaa yllättävän paljon ja niinhin laittaa paukkuja ja haastattelukin tuntuisi jo lottovoitolta! Samalla tietenkin yrittäjänä joudut ottamaan tauotta vastaan ei kiitos-viestejä, sillä noin 90% myynneistä varmasti päätyy kieltävään vastaukseen.

Tavoitteletko täydellisyyttä? Siedätkö epäonnistumista?

Minulle usein sanotaan, että olen jonkin sortin perfektionisti. Niin kai osaltaan olenkin, mutta enemmin sanoisin olevani sellainen täysillä tai ei ollenkaan-tyyppi. Ei meillä ole täydellistä kotia, päinvastoin, luova kaaos on koko ajan sisällä ja ulkona. En ole täydellinen urheilija, vielä mitä, rämmin lauantaina ihan onnettoman ajan. Mutten kyllä säti niistä itseäni, huonomminkin voisi mennä.

Sen sijaan työpuoli on jotenkin sellainen, missä on kaikkein vaikein sietää epäonnistumista. Tuntuu siltä, että työminä määrittää monesti aika pitkälti ihmisiä ja jos et kelpaa mihinkään edes haastatteluun, tulee järkyttävän epäonnistunut olo. Samalla toki sitä tiedostaa, että ajat ovat vaikeat ja paljon mahtavan taitavaa porukkaa vapaana töihin. Lisäksi rehellisesti pelkään olevani vanha. Vaikka koko ajan opettelen uutta ja yritän pitää osaamistani yllä, ovat työmarkkinat täynnä 15 vuotta nuorempia täynnä intoa ja osaamista. Miten heille pärjää, kun oma työtausta ja kokemus ovat niin sekalaisia?

Mitä on täydellisyys?

Mutta kuten hoin itselleni: elämä ei muutu, jos juoksen 10 minuuttia nopeamman puolimaratonajan. Elämä ei muutu, vaikka järjestäisin kotini täydellisen siistiksi, se pysyisi sellaisena viisi minuuttia. Uuden työpaikan myötä elämä varmasti muuttuisi, eikä auta kuin jatkaa kaiken suhteen yrittämistä, nyt kun kävin pohjamudissa eilen fiiliksieni myötä.

Mutta aloin miettiä tätä täydellisyys-asiaa enemmänkin luettuani Tiian postauksen aiheesta. Mitä ihmettä edes on täydellisyys? Se ei todellakaan ole siloiteltuja somekuvia, täydellistä siisteyttä tai muuta. Täydellisyys on minusta pieniä täydellisiä hetkiä. En muista mitään täydellistä päivää, täydellistä ateriaa, täydellistä kotia tai pihaa. En täydellistä juoksua, mutta muistan täydellisiä hetkiä. Niitä pitäisi pyörittää päässään enemmänkin.

Kun istuin alas nostamaan mielialani ja miettimään niitä täydellisiä hetkiä, nousi mieleeni heti viimeinen iltamme Kyproksella reilut kaksi vuotta sitten, jossa on tässä postauksessa muun muassa toinen kuva ylhäältä. Aurinko laski, meri pauhasi, rannalla ei ollut ketään. Hameenhelmat kastuivat lapsilla tyrskyissä, varpaat olivat täynnä hiekkaa ja kikatus ja kiljunta kuului. Olimme jotenkin täysin nelistään koko maailmassa tuolla hetkellä. Se hetki on piirtynyt syvälle sisimpääni ja tulee mieleen, jos kysytään täydellisyydestä. Koko tuo reissu oli muuten ihan sairaan onnistunut, kukaan ei ollut kipeä, saimme urheilla ja olla yhdessä. Alkoi itkettä kun kuvia katseli! En saa enää takaisin noita hetkiä kun olivat niin pieniä, onneksi kuvia on paljon.

Äitiys ja täydellisyys

Toki voisi sanoa, että elämän täydellisiä hetkiä ovat olleet lasten syntymät ja niin ne osaltaan ovat olleetkin, mutta ne ovat samalla aika jotenkin uuvahtaneita ja sekavia hetkiä, varsinkin ensimmäisellä kerralla. Nyt toki kaikille totean, että minulla on kaksi täydellistä tytärtä, vaikkei kukaan ihminen tietenkään ole täydellinen. Omiaan sitä katselee kyllä usein vaaleanpunaiset lasit silmillä.

Mutta äitiys on ehkä raain laji siinä, miten se kasvattaa kestämään epäonnistumista. Niitä väsyneitä hetkiä, kun kimpaantuu turhasta, sitä tunteiden kirjoa kun joudut selvittelemään jotain kaverusten tappeluita tai sitä soimaamista, kun lämmität taas kaupan pinaattilettuja tai kalapuikkoja. Itselläni oli varsinkin esikoisen kohdalla suuria vaikeuksia käsitellä sitä epäonnistumista. Etten saakaan vauvaani rauhoittumaan, etten tiedä miksi hän vieläkin itkee. Että väsyn loputtomaan valvomiseen ja en pystykään nauttimaan täysillä jokaisesta ohikiitävästä hetkestä, kun päässä hakkaa vain ajatus ”saisinpa nukkua”. Äitiys on joka ikinen päivä täynnä epäonnistumista ja onnistumista ja niitä täydellisiä hetkiä. Ei ole montaa viikkoa siitä, kun kiireessä laitoin lapsille ruoaksi kalapuikkoja, pastaa ja kurkkutikkuja. Ja he söivät innolla sanoivat ruoan jälkeen kiitos äiti, oli tosi hyvää ruokaa. Hymyilin heille ja naureskelin sisäänpäin, että näin kai se menee. He tekivät tuosta ”epäonnistumisesta” (en oikeasti pidä kalapuikkoja epäonnistumisena vaan ovat yksi omista lempiruoistani, heh) täydellisen kiitoksillaan ja tyhjillä lautasilla.


paita UHANA DESIGN/ hame LINDEX/ takki VERO MODA/ korvikset SAMASKORU/ kengät CONVERSE

Täydellisyyttä on se tyhjä lautanen, iloiset lapset ja hei, nukuttu yö! En tiedä mitään niin täydellistä, kun nukkua posottelin ennen puolimaratonia yön ILMAN HERÄTYKSIÄ! Milloin viimeksi? Niin täydellistä!

Sellaisia fiiliksiä tiistaipäivään, eiköhän se tästä taas lähde ja epäonnistuminen jää taakse. Tulin jo ihan todella paljon iloisemmalle tuulelle, kun kirjoitin lapsistani ja ajattelin heitä.

Mikä sinulle on täydellistä? Muistatko jonkin täydellisen hetken? Entä siedätkö hyvin epäonnistumista?

P.S. Näidenkin kuvien taustalla on osa SirkusrakkausPumPumin projektista, kun he maalasivat alikulkutunneleita ja lapset saivat osana olla mukana värittämässä. Kalat löytyvät Kaukajärven alikulusta, läheltä saunaa ja uimarantaa!

Kesälomat varataan nyt! Kokemuksia perhehotelleista ja tämän kesän valintamme.

Kurja talvi, alkanut vuosi ja ennen kaikkea Matkamessut tarjouksineen ovat selkeästi saaneet ihmiset miettimään kesälomaa. Olen saanut paljon kyselyitä, mitä tykkäsimme mistäkin hotellista, joten ajattelin koota kokemuksia tähän samaan postaukseen. Minulla kyllä lapset ovat muuttaneet hurjasti omaa lomailua – siinä missä ennen saatoimme varata kesäloman reissun viikonkin varoajalla, nykyään sitä suunnittelee pitkään ennakkoon harrastusten, koulujen lomien ja lasten kesäkerhojen mukaan. Lisäksi oli ihan älytön ajatus, että menisi samaan lomakohteeseen uudelleen, ei ei, maailmassa on liian paljon näkemättä! Ja nyt pienten lasten kanssa minusta on ihanaa, jos lomasta tippuu tietty suorittaminen pois, kun uudesta paikasta täytyy nähdä kaikki. Lapset odottavat uimista, uimista ja jätskiä. Äiti juoksulenkkejä rannalla, lämpöä ja hyvää ruokaa. Niinpä päädyimme tänä kesänä kohteeseen, missä olemme olleet jo useasti aiemminkin – Kyprokselle.

Kypros on minusta ihana. Siellä on toukokuussa yleensä (ilmastostahan ei nykyään tiedä mitään!) kohtalaisen lämmin. On paljon tekemistä, on meriretkiä, tanssivia vesiä, huvipuisto, Euroopan suurin vesipuisto. Ihana viinitila (tai moniakin). On historiallisia kaupunkeja kuten Limassol tai Nicosia (tuossa Nicosian postauksessa enemmänkin rantoja ja kaupunkeja!) ja hyvässä kunnossa olevat tiet, jos haluaa autoilla. On tuttu pyöräretkien vetäjä/vuokraamo, josta mies haluaa ehdottomasti vuokrata pyörän. On luontoa ja löysimme ihanan puutarhankin autoillessamme. On hyvää ruokaa, on kaikkea mitä kaipaan. Olen oppinut Kyproksella uimaan 1980-luvulla, ollut miss märkä t-paita kisassa Nissi Beachilla parikymppisenä (APUA! :D) ja nyt olemme olleet siellä perheenä vuosina 2017 sekä 2018. Koska olen itse entinen TUIlainen, olemme jotenkin automaattisesti valinneet heidän konseptin, mutta nyt oli Tjärellä niin ohittamatton tarjous, että päädyimme kokeilemaan heidän perhehotelliaan ensi kertaa. Mies oli myyty, kun iskin kuvan uima-altaasta jossa on radat. Ilmeensä kirkastui innostuksesta! Sandy Bay Beachin seuraavat kolme kuvaa ovat Tjäreborgin sivuilta.

Kyproksella olemme olleet Protaraksessa Nausicaassa sekä Nissi Beachilla Aeneaksessa. Näistä jälkimmäinen oli upeampi hotelli ja ranta ihan mieletön, mutta ensimmäisessä oli ehdottomasti paremmat ruoat ja rauhallisempaa. Sen sijaan Nausicaan altaat eivät olleet pienten kanssa parhaat mahdolliset, mies nautti taas suuresti kun hotellista pystyi hyppäämään suoraan mereen uimaan.

Kahdesti olemme olleet Kreetan Caldera Beachissa, jossa olimme niin viime kesänä kuin neljä vuotta sitten vauvan ja kolmevuotiaan kanssa. Täytyy sanoa, että sen hotellin ruoan taso on ihan eri kuin Kyproksella! Kaksi viikkoa all inclusivella tökki tuolla Kreetan hotellissa, nyt emme Tjären pakettiin sitä enää ottaneetkaan. Itse hotelli on ihan kiva, altaat hyvät ja kerhotilat toimivat, mutta ruoalla on aika suuri merkitys! Auton olemme vuokranneet ihan joka paikassa useammaksi päiväksi ja hyvin on löytyneet turvaistuimet niin Kyprokselta kuin Kreetalta. Autoa ei tarvinnut edes itse siivota, kun enterorokossa ollut esikoinen oksensi sinne Kyproksella. Huh!

Linkkejä klikkailemalla pääsette siis kurkkimaan useampia postauksia niin Kreetalta kuin Kyprokselta, jos ne ovat vaihtoehtoina lomalle. Kuinka moni suunnittelee juuri nyt kesälomaa tai onko joku jo varattu? Onko tuttuja hotelleja, oliko vinkeistä apua? Joskus reissussa ollessa mietin, etten enää lähde, sillä yhdellä lomalla saimme kaikki kolme naispuolista rajut enterorokot ja irroteltiin kyntemme. On oksennettu reissuilla ja viime kesänä puolet lomasta meni ravaamiseen sairaalassa ja miehen leikkauksessa. Mutta aina on ollut todella kivaakin, aina on nautittu ja kai sitten jääty plussan puolelle.

Kesää odotellessa! Tuliko matkakuume?

Tui Family Life – painajainenko?

Kun lomailimme Kreetalla kesäkuussa, sain Instagrammiini yhden sanan yksityisviestin videopätkästäni, jossa olimme altaalla ja Bamsen paraati meni ohi. Tuossa viestissä luki: painajainen. Mietiskelin siinä turkoosin veden äärellä helteessä nauttiessani ja lasten kikattaessa vedessä, että omat painajaiseni ovat onneksi vielä pahempia. Toki ymmärrän asian esimerkiksi lapsettomien näkökulmasta, sillä kun itse heiluin siellä Bamse-puvun sisällä lapsettomana, mietin, kuka tulee tällaisiin hotelleihin lomalle ja kuka laittaa lapsensa kerhoon pariksi tunniksi lomalla? Ja kyllähän mekin valitsimme nyt kaksin Kroatiasta hotellin, joka oli saarella, pienessä kaupungissa, vailla mitään opaspalveluita tai kerhoja tai baareja ja hotlassa oli paikan ainoa uima-allas (kertoo jotain koosta). Miksi ihmeessä sitten olen valinnut nyt neljänä kesänä peräkkäin Tui Family Life-hotellin, siis koko sen ajan, kun olemme matkanneet kaksilapsisena perheenä? Yhden lapsen kanssa emme todellakaan niitä valinneet.

Ensimmäinen kerta Tui Family Lifessa kesällä 2016 oli samasta hotellista, kuin tänä keväänä, eli Caldera Beachista. Meillä ei ollut all inclusivea, sillä vauvalla oli tissieväät ja 3-vuotias ei niin paljoa syönyt. Testasimme hotellin ravintolan kerran ja se oli meluinen, kuuma ja ruoka huonoa. Olimme siis pääasiassa retkillä ja ravintoloissa, mutta nautimme välillä hotellin upeista altaista ja tykkäsin myös käydä välillä jumpassa. Pari kertaa esikoinen kävi Bamse-kerhossa ja tykkäsi hulluna suklaabileistä, me söimme hotellin paremmassa ravintolassa vauvan nukkuessa vieressä. Toimiva konsepti. Family Lifessa huoneet ovat myös usein kaksioita, eli niissä saa vähän lisätilaa.

Kun katselimme seuraavana vuonna Kyproksen Tui Family Lifeja, totesimme, että niistä ei saa irti all inclusivea. Otimme sen ja sovimme, että välillä syömme muualla siitä huolimatta. Se käykin helposti, kun olet päivän autoilemassa, lounas jää väliin (niillä lunch bokseilla, joissa on omenaa ja kakkua ei mielestäni paljoa tee, ehkä rantsupäivänä jotain). Ihastuimme Tui Family Life Nausicaan ruokaan täysin. Kuulinkin entiseltä kollegalta jälkikäteen, että se on parhaita hotelleja ruoan puolesta. Oli valtavasti mahtavia salaatteja, chiansiemeniä, oli ystävällinen palvelu ja kiva ulkotila, joka ei ollut hälyinen. Kerhot olivat mahtavia ja suoraan hotellilta lähti hyväkuntoinen rantatie, josta pääsi juoksemaan pitkääkin lenkkiä vailla pelkoa autoista tai koirista (näitä välillä jännitin Kreetalla juostessani, sillä mistäs vieraista irtokoirista aina tietää, ei onneksi ollut ongelmaa. Thaimaan asumisen peruja, että pelkään niitä, Thaikuissa sai välillä pelätä oikeasti ja vesikauhurokotuksen kaveri sai).

Nausicaassa pääsi uimaan suoraan syvään mereen ja triathlonia treenannut mies nautti. Omaa rantaa taas tällä hotellilla ei ole, ranta on vieressä, mutta sitten yleinen ranta ja tuolit maksullisia. Tässä taas Kreetan ranta oli parempi, kun rantatuolit olivat ilmaisia ja ranta hotellin oma. Siellä sai olla vähän yksikseen. Nausicaan altaat olivat myös kohtuullisen ahtaat ja syvät, eli sellaista matalaa lutauspäätä lapsille ei ollut ollenkaan. Erikseen oli pienen pieni lastenallas, mutta siinä ei oikein pystynyt uimaan.

Viime kesänä olimme Aeneas-hotellissa Kyproksen Nissi Beachilla ja se oli kyllä hotellina upein. Allasaluetta oli loputtomiin, samoin kuin matalaa päätä lapsille. Oli oma vesipuistokin hotellilla! Kerhotilat olivat upeita ja lisäksi hotlassa oli quiet pool, jonne menimme aina, kun lapset nukkuivat päiväunia kärryissä. Ruoka oli mielettömän hyvää ja jumppaohjaajat parhaita. Tien toisella puolen avautui yksi Euroopan upeimpia rantoja, Nissi Beach. No, sen tietää kun on niin upea, on myös suosittu. Eli Kreetalla saat olla hyvinkin rauhassa rannalla, Nissi Beachilla sai seuraa. Myös tästä hotellista oli helppo lähteä lenkille, rantakatua riitti. Ainoa iso miinus hotellissa oli, että sitä myytiin paljon brittiläisille ja siellä oli suunnilleen joka toinen ilta häät, jotka jytkyivät bileitänsä ainakin puolille öin. Meinasi mennä hermot siihen meteliin lapsia nukuttaessa. Ilman tuota hotelli olisi ollut täydellinen. Ja sijainti, niin unohdin sanoa! Meistä ei ole menemään mihinkään resortiin, josta on 20 kilometriä keskustaan. Olemme valinneet kaikki Tui Lifet myös sillä perusteella, että niistä on kävelymatka ihmisten ilmoille. Aeneaksesta on 2 kilometriä Agia Napaan, josta löytyy sitten jo ihan kaikkea.

Tänä kesänä olimme takaisin Kreetalla ja valitettavasti en muistanut väärin, ruoka siellä on huonoa ja todella kaukana Kyproksen tasosta. Oli tuskaista syödä sitä kaksi viikkoa ja lähdimmekin sitten useamman kerran ravintoloihin. Hotelli oli myös ilmeisesti huonommassa siivoustolassa kuin muut (tai mistäs sitä tietää mistä johtuu), meidänkin lapsi sai ekaa kertaa vatsataudin ja kuulin monen muunkin oksentelevan. Tätä ongelmaa ei ole ollut aiemmin. En lähtisi enää tuohon hotelliin all inclusivena, olkoonkin, että kerhot olivat loistavia, ranta hyvä ja jumppia oli vihdoin niin aamuin kuin iltapäivisin. Eli kun mies oli nukutettuna leikkauksessa, lapset menivät hetkeksi aamukerhoon ja minä pääsin jumppaan rannalle! Hotelli toimi äärimmäisen hyvin tällaisessa erikoistilanteessa. Olimme ottaneet ensimmäistä kertaa maaterassin, joka toimi kun isoin makasi huonovointisena sisällä ja itse terassin edessä, mutta muuten ei ollut ehkä hyvä idea, sillä pienin meinasi jatkuvasti karata.

Niin, siihen alkuperäiseen kysymykseen, miksi olemme valinneet näin. Kun on kaksi viikkoa nelihenkisenä perheenä tahtoikäisten lasten kanssa reissussa, se välillä pari tuntia kestävä kerho antaa hieman löysää ja samalla aikaa jutella kaksin miehen kanssa. 6-vuotias on jo aika helppo matkakaveri, mutta kaipasi puolestaan kavereita, joita löytyi kerhosta. Ruokaa saa ottaa usein ja vähän – 6-vuotias on myös siinä iässä, että tuntuu syövän koko ajan vähän kerrallaan. Siksi isot ravintola-annokset ovat kurjia, niistä menee paljon hukkaan eikä niitä voi olla koko ajan tilailemassa. On isot leikkipaikat, on minigolfia, jalkapalloa, mitä nyt keksikään. Ja toisaalta, helpolla pääsee poiskin.

Ohjatut jumpat ovat hyviä, koska ne ovat samoja Les Millssejä kuin Suomessa. Voit siis luottaa, että tiedät mitä saat. Iltabileet ovat aikuisillekin oikeasti viihdyttäviä, kyllä minä mielelläni kuuntelin Disney-kimaraa ja fiilistelin Leijonakuningasta!

Jokaisessa hotellissa on ollut hyvät ja huonot puolensa, mutta lähtisin kyllä vielä uudelleen Kyproksen hotelleihin, niin isossa osassa ruoka on kuitenkin lomalla. Kreetan hälyistä ja superkuumaa ravintolaa sekä keskinkertaista ruokaa en enää varmasti valitsisi.

Helppoa perhelomaa, sitä nämä tarjoavat, mutta samalla myös aikamoista älämölöä välillä. Onneksi Kreetallakin sitä pystyi pakenemaan rannalle! Toinen vaihtoehto sille, ettei tarvitse aina syödä ravintolassa on toki huoneistohotelli, nytkin Kroatiassa paistelimme aamulla munakkaat itse.

Tässäpä muutama peruste, miksi me olemme kokeneet Tui Familyt hyviksi. Mitä olemme tutkineet, niin nämä kolme hotellia ovat olleet ehkä parhaiten sijoitettuja. Jos siis mietit mennäkö Family Life-hotelliin, toivottavasti näistä vertailuista oli sinulle apua!

Oletko itse lomaillut tällaisissa perhehotelleissa? Ovatko ne joo vai ei?