Käämä, Ruttu ja muu Pomenian väki – pakko tutustua!

Eräänä elokuisena päivänä meille saapui painava paketti. Innokkaina kuopuksen kanssa avasimme sen ja hämmästyimme, miten paksu satukirja paketista tuli samanlaisella kuvituksella olevan lautapelin kanssa. Wau! Kuvat ja tyypit näyttivät hurjan houkuttelevilta niin nelivuotiaan kuin äidinkin mielestä ja aloimme välittömästi selata kirjan ensimmäistä aukeamaa, jossa on esitelty hahmot. Nappaajakuuset, Sisu Sukkela, Fifi Fantastinen…. Siis ketä nämä tyypit ovat? Lapsi halusi lukea heti kirjaa, mutta sovittiin, että jätetään iltasaduksi niin isosiskokin pääsee tarinaan mukaan, sen sijaan peli avattiin heti ja olimme seuraavan tunnin täysin sen pauloissa. Miksi? Antaakas kun kerron!

Pomenian taikamaailma – satuja, kirjoja ja pelejä

Astuimme sisälle meille uuteen Pomenian taikamaailmaan, joka oli meille uppo-outo. Taikamaailma, joka on täynnä taikaa, seikkailua ja sydämeltään suuria olentoja. Hahmoja, kuten rosvokoira tai Käämä Kemppinen, jotka tuntuivat hieman hurjilta. Tutkimme lautapeliä, joka kertoi olevansa Satuseikkailu. Siinä on kaksi eri puolta, yöpeli ja päiväpeli, joista päiväversio on vähän vauhdikkaampi kuin yöversio. Lapsi halusi kokeilla ensimmäisenä yöpuolta, joten siitä sitten aloitimme.

Pomenian taikamaailma on vaarassa, sillä Pimeydenvelho Käämä haluaa estää taikapölyn keräämisen ja säilyttää ikuisen talven. Käämä on napannut vangiksi Ruttu-keijun ja loihtinut piiloon pomenialaisten taikaesineet. Ilman taikaesineitä keijua ei voida pelastaa ja Pomenia haalistuu ja kuihtuu. Nyt tarvitaan rohkeutta, sinnikkyyttä, yhteistyötä sekä uusia taikavoimia! Pelasta Ruttu etsimällä piilotetut taikaesineet sekä Kultainen sydän, joka murtaa lopulta Käämän loitsun.

Peli näytti ulospäin vähän Afrikan tähden logiikan tyyliseltä – noppa, käännettäviä pyöreitä nappuloita ja pelastettava Ruttu. Kuka löytää ensimmäisenä kultaisen sydämen ja pelastaa Rutun? Mutta itse pelin henki ja tehtävät ovatkin jotain aivan muuta. Tunnetaitoja, temppuja ja vaikka mitä kivaa! Aloimme pelata ja yllätyimme tehtävistä iloisesti. ”Halaa pelikaveria” ”Pistä silmät kiinni ja mietiskele omaa onnenpaikkaasi” ”Tee vartalollasi kirjaimet ja sana ILO” ”Ketä sinä haluaisit auttaa ja miten?” ”Miltä näytät kiukkuisena?” ”Piirrä pelikaverin selkään taikasauva tai pölypussi ja anna arvata kumman piirsit”.

Pelin tehtäväkortit ovat niin kivoja, että se sellainen ”kuka voittaa”-tiimellys unohtuu täysin. Hahmoina seikkailee Pomenian satumaailmasta tuttuja hahmoja ja peli on hyväntuulinen, juuri täydellisesti pienille lapsille sopiva. Meillä upposi 4+7-vuotiaisiin täysillä ja naurua ja haleja on riittänyt pelin parissa! Kuvitus on kaunista pelilaudassa, ainoa miinus on, että jos pelaa yhtä usein kuin me, tehtäväkortteja saisi olla enemmänkin!

Kukaan ei oikeastaan tajunnut voittajaa, niin hauskaa meillä on ollut pelin parissa. Ja miten se kultasydänkin löytyy aina ihan vikasta ympyrästä!

Peli vahvistaa upealla tavalla lapsen tunnetaitoja, joita on myös hyvin tärkeää harjoittaa. Nelivuotiaan ilme oli mieletön, kun luin tehtävistä, että halaa pelikaveria. Oikeasti äiti? Haliiiii! Sen lisäksi, että halattiin ja puhuttiin hyvistä tunteista, oli todella tärkeää päästä puhumaan kiukusta ja vihasta – ne kun ovat myös tunteita, joita kaikilla on. Äidilläkin.

Pomenia – Taikamaailman suuri seikkailu iltasatu

Pelissä seikkailevat samat hahmot pitkälti kuin kirjassa, kirjassa hahmoja on vielä enemmän. Hihittelevä ja taikapölyä heitteleviä keijuparvi taitaa olla meidän tyttöjen suosikkeja. Kyseinen kirja on vasta trilogian ensimmäinen osa, eli näistä saadaan nauttia pitkään, sillä tässä ensimmäisessäkin osassa on lähes 170 sivua. Ja se sivumäärä on pääasiassa tekstiä, kuvia on suhteellisen vähän, eli riittää iltasatua!

Ajattelin aluksi, ettei nelivuotias jaksa kuunnella niin pitkiä tekstejä, mutta hyvin hänkin on eläytynyt satuun, kun olemme lukeneet muutamia sivuja illassa. Molemmat tytöt kuuntelevat hyvin tarkkaavaisena ja otsa kurtussa. On hihitetty pylly edellä puuhun menevälle ja ranskaa puhuvalle hiirelle ja ihmetelty, miksi Käämä-velhosta tuli niin ilkeä ja kiukkuinen. Kirja tuo hienolla tavalla esiin hyvin erilaisia persoonallisuuksia, unen ja todellisuuden rajamaita sekä tunnetaitoja. Maailman hyviä ja pahoja asioita käydään läpi sadun keinoin. Minusta on ihanaa, että yksi keijuista on Ruttu muiden ollessa perinteisiä Kultakutreja ja Fifejä. Ruttu nukkuu pitkään ja tekee asiat omalla tavallaan. Kirja on yhtä aikaa hyvin kiehtova ja erilainen satu, kuin mitä olen lukenut, mutta vitsi siellä on taustalla paljon ns. asiaa! Ei kaikkien keijujen tarvitse olla kultakutrisia prinsessoja ja hihittää menemään prinsessamekoissa!

Petronella Grahn ja muu Pomenian maailma

Pomenian taikamaailma on kuvataiteilija Petronella Grahnin luoma maailma, jonka luulin olevan minulle ihan vieras. Mutta, kun tutkin asiaa enemmän, ei näin ollutkaan! Sillä jo 10 vuotta sitten näin muun muassa tyttöjen serkuilla tinttu.comin tuotteita – lohikäärme ja peikkohattuja. Tinttu on lopettanut toimintansa, mutta en tiennyt että noiden päähineiden takana on sama Petronella kuin Pomenian taikamaailman! Ensimmäinen kirja on julkaistu vuonna 2015 ja Petronella on herättänyt satuja henkiin muun muassa seinämaalauksissa. Ihanan kiehtovat värit ja satumaailma, ovat ihastuttaneet meitä nyt pelin ja kirjan muodossa. Täältä voi kurkata lisää Pomenian historiasta.

Jos haluat testata erilaista peliä, jossa halataan, tanssitaan, irvistellään ja piirretään selkään, testaa ehdottomasti pienten lasten kanssa tämä Pomenian peli! Aivan mahtava! Kirjastakin tykkäämme, mutta sanoisin, että sen ikäsuositus +6 voi olla ihan paikallaan – sen sijaan peliä rakastaa erityisesti kuopuksemme! Pelissä aikuisetkin pääsevät irrottelemaan ja eläytymään ihan uudella tavalla satumaailmaan ja puuhamaan lasten kanssa. Se todellakin tarjoaa ihanaa yhdessäoloa, lämmin suositus! Lähde rohkeasti matkalle Pomeniaan ja tutustu Käämään, Ruttuun ja muihin ihaniin hahmoihin!

Ovatko tuttuja teillä?

*kirja ja peli saatu ilman kirjoituspakkoa

Pikkusiskon huone

Aika menee ihan hirveän äkkiä. Klisee, mutta niin siinä vain käy. Kun muutimme nykyiseen kotiimme, teimme yläkerran kolmesta makkarista kaksi. Ajattelimme, että tuskin tulee tilannetta, kun tarvitsisimme kolmea makkaria ja yksi huoneista oli superpieni vinokattoineen, eli hankala myös käyttää. Alakertaan jäi vierashuone/yksi makuuhuone, eli periaatteessa kolme makkaria löytyi edelleen. Ihan tarpeeksi ajattelimme.

Kuinka monta makuuhuonetta on tarpeen?

Miettikää, että vain 2,5 vuotta sen ajatuksen jälkeen, ettemme tarvitse montaa makkaria meille oli tulossa toinen lapsi. Näin se elämä heittelee ja tarpeet muuttuu. Tietenkin siitä, tarvitsevatko lapset omaa huonetta on monia mielipiteitä. Meillä lapset ovat nukkuneet omissa huoneissaan aika pienestä, sillä minä olen äärettömän herkkäuninen. No, mitä nyt tänään heräsin nelivuotias kainalossa, mutta noin periaatteessa…

Isosta makkarista tuli kahden siskoksen huone vuonna 2017 ja olen tosi tyytyväinen, että hommaan otettiin mukaan sisustussuunnittelija. Huone on vaikean mallinen ja vinokaton mataluus tekee vielä omat haasteensa. Silloin tapetoitiin, teetettiin verhoja ja tehtiin isompia muutoksia. Tällä mennään sitten todella pitkään ajattelimme. Joku väliseinä ehkä joskus ja näin huone muuttuu koululaisen huoneeksi, eikö totta! Samassa projektissa lastenhuone muuttui vanhempien makkariksi.

Mutta eihän vinokattoiseen huoneeseen mahtunut esimerkiksi täysikokoista kirjoituspöytää. Sille ei vain ollut tilaa vaatekaappien viedessä korkeat tilat. Koululainen kaipasi kunnon pöytää ja jos totta puhutaan, kaipaa jo hetkittäin omaa rauhaa. Että saa lukea yksin huoneessaan, tuoda kaverin vain omaan huoneeseen… No, mitä nyt pienet tytöt haluavat tehdä omassa huoneessaan. Aloimme miehen kanssa kesällä puhua, pitäisikö meidän nyt sitten tehdä isosiskolle oma huone. Ainoa vaihtoehto oli muuttaa hänet alakertaan. Tuntui hurjalta, että ekaluokkalainen nukkuisi eri kerroksessa. Siis vanhemmista, ei lapsesta. Ja niin me teimme, muutimme hänen sänkynsä, vaatekaappinsa ja tärkeimmät tavaransa alakertaan. Pulpetti on vielä työn alla, saatte kuvia kun ehdimme sen tehdä!

Pikkusisko yläkerrassa, isosisko alakerrassa

Nyt olemme eläneet kaksi viikkoa näin, että isosisko on alhaalla, pikkusisko ylhäällä. Jännitin pienemmän puolesta, miten alkaa nukkua kun sisko puuttuu vierestä, mutta ihan hyvin on mennyt. Koska isompi kävelee unissaan, on meillä muun muassa varashälyttimet öisin päällä, ettemme vahingossakaan ole havahtumatta, jos hän pyrkisi ulos. Se jännitti kerroshommassa ehkä eniten.

Eilen kävimme vihdoin pienemmän huoneen kimppuun, sillä hassultahan se näytti, kun vei sängyn ja toisen vaatekaapin pois. Siirsimme huonekaluja järkevämmin ja esikoisen vaatekaapin tilalle tuli Muuramen lipasto vanhemmiltani. Äitini sattui heinäkuussa höpisemään, että laittaa sen myyntiin ja sanoin, että ei! Ihan täydellinen pikkusiskon huoneeseen. Sopi ympäristöön hyvin, on tukevaa tekoa ja imee sisäänsä muuten aika paljon niitä pitkin lattioita olevia poneja, LOLleja ja PETSejä.

Kyllä oli eilen ylpeä pieni, kun järjestelimme huoneen! Naama virneessä istui siellä. Ainoa ongelma on, että koska isosiskon huone on suhteellisen pieni, sovimme että pienemmän huoneeseen jää suurin osa leluista ja siellä saa leikkiä. Mikä huuto eilen tuli, tämä on minun huone, nämä ovat minun leluja, sulla on oma huone! Mites tämä nyt sovittiinkaan?

Parasta on, kun talo on joustanut erilaisen tarpeiden mukaan ja kaikille on löytynyt oma soppi. Molemmat tytöt ovat ylpeitä huoneistaan, palaan isomman huoneen kuvien kera, kun pulpettihommat etenevät!

Miten teillä on ratkaistu lastenhuoneet? Ovatko samassa, erikseen, vanhempien kanssa…?

P.S. Huomaatteko, kaikissa kuvissa on isomummon vuonna 2015 ostama yövalo, joka loistaa yöllä kuuna, päivällä aurinkona ja kertoo näin lapselle, milloin on aamu (ajat saa itse säätää). Todella tärkeä esine tytöille. <3

Triathlonkisoissa kaikki kolme – itku tuli kannustusjoukoissa

Olipahan viikonloppu! Mitkä kelit, mitkä tapahtumat! Eilen ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun starttasimme aamukasilta kohti Kangasalaa. Esikoinen kysyi, olemmeko ikinä lähteneet mihinkään niin aikaisin (vähän hymyilytti kysymys), niin hiljaisia olivat kadut helteisenä sunnuntaiaamuna. Edessä oli triathlon-päivä kaikilla kolmella perheenjäsenellä ja autossa jännittynyt tunnelma.

Kangasala Triathlon

Jo viime kesänä puhuttiin, josko esikoinen tänä kesänä osallistuisi jollekin lastenmatkalle triathloniin. Kuten tiedätte, suurin osa erilaisista tapahtumista on tänä kesänä peruttu, kuten myös monet urheilukisat. Kangasalan kisa totetui viikonloppuna, ilmoittautuneita oli 600 ja tapahtuma oli vielä jaettu kahdelle päivälle, eli lauantaina spurttasivat puolimatkalaiset, sunnuntaina oli sitten vuorossa lyhyemmät matkat sekä lasten matkat. Taso oli huima, kisaan lähti selkeästi myös sellaisia ammattilaisia, jotka olisivat ehkä normaalivuonna isommissa kisoissa. Yritän edelleen ymmärtää miten on mahdollista painaa puolimatka ajassa 3h 50 minuuttia. Huh!

Ryysistä tai ruuhkaa alueella ei ollut, lähdössä vähän, mutta muuten sai olla väljästi, eli toimi sen puolesta. Viimeisenä ilmoittautumispäivänä kävikin niin, että ilmoitimme vielä kuopuksenkin mukaan alle 8-vuotiaiden sarjaan. Epäilin vähän, kuinka nelivuotias pärjää, mutta turhaan epäilin. Hän oli aivan into piukeana!

Lasten triathlon

Alle 8-vuotiaiden sarjassa matkat olivat lyhyitä: 25 metriä uintia, 500 metriä pyöräilyä ja 125 metriä juoksua. Se teki vaihdot aika oleellisiksi, minä olin ainakin todella hidas auttaessani esikoiselle kenkiä jalkaan, siinä meni aikaa. Mutta toisaalta, emme puhuneet ajoista mitään, emme sijoituksista ja alkujaan oli sovittu, että pääasia jos on kivaa ja kaikki maaliin tulleet lapset palkitaan. Kilpailun johtaja Simo Hillo jaksoi olla superkannustava ja palkintojenjaoessa heitettiin nyrkit kaikkien lasten kanssa. Tunnelma oli aivan mahtava ja uskon, että lapset suorastaan unohtivat olevansa kisassa.

Kun äänimerkki tuli ja lapset ryntäsivät veteen hämmästyin sitä paloa, millä kuopus meni. En valitettavasti nähnyt kokonaan uintia, sillä juoksin vaihtopaikalle odottamaan esikoista, jolle autoin kengät ja kypärän ennen pyöräilyä. Sekin vähensi paineita, että vanhemmat saivat olla mukana auttamassa, vaikka aikamoinen kuhina sitten kävikin vaihtopaikoilla, kun aikuisia ja lapsia pörräsi edes takaisin. Mies juoksi vierellä katsomaan miten pyörä sujuu ja auttoikin sitten ylös jonkun kaatuneen kisaajan, jolla oli tankokin mennyt ympäri. Oli kuulemma hetkellisesti ollut vähän lohduton, mutta pääsi hänkin maaliin! Pyörän jälkeen oli vielä juoksu, jonne kuopus lähti kuin pieni tykinkuula. Molemmat tytöt tulivat maaliin hymyillen, mikä oli pääasia. Kivaa pitikin olla ja liikunnan riemu oli havaittavissa! Mitali oli hieno ja lisäksi tuotekassissa oli muun muassa tikkareita! Kyllä kuulemma kannatti osallistua, kun sai mitalin ja tikkareita! Mitali kaulassa on kuljettu tänäänkin.

Kuntosarjassa ensimmäistä kertaa

Pari viikkoa sitten mies totesi yhtäkkiä, että hänkin voisi mennä jonkun lyhyen matkan kisassa. Yllätyin, sillä 1,5 vuotta vihoitellut polvi on estänyt juoksemisen ja treenit ovat olleet vähissä. Uinti ja pyöräily ovat onneksi onnistuneet, mutta korona sotki myös uintiharrastuksen keväällä. Niin mies sitten ilmoittautui kuntosarjaan, jossa uidaan 500 metriä, pyöräosuus on 15 kilometriä ja juoksu 4 kilometriä. Odottelimme paikan päällä muutaman tunnin lasten suorituksen jälkeen miehen starttia ja tuolla olikin kivaa odotella. Oli uimaranta, sup-lautoja vuokrattavana, leikkipaikka, ruokaa ja lettuja ja upea keli. Hellepäivä kului Vesaniemen rannassa mainiosti.

Sitten tuli startti. Koronan takia käytössä oli rolling start yhteislähdön sijaan, eli aina neljä kisaajaa lähti kerrallaan veteen. Katselin miehen menoa, hän lähti kyllä sellaisella raivolla kohti järveä ettei tosi. Meidän perheessä selkeästi tehdään täysillä tai ei ollenkaan. Hymyilytti, olin todella iloinen ja onnellinen, että pääsi matkaan ja toivoin sydämeni pohjasta, että polvi kestää.

Kun siirryimme katsomaan lähemmäs laituria tuleeko mies jo ylös vedestä, näin hänen tulevan aivan eri ”porukassa” ylös vedestä kuin missä lähti veteen. Haukkoi henkeä, oli uinut todella upeasti ja kovaa! Yritin parhaani mukaan kannustaa, mutta minulta sortui ääni ja aloin itkeä, siis oikeasti! Tytöt eivät ymmärtäneet liikutustani ollenkaan, mutta olin jotenkin niin hirveän ylpeä jo ekan osuuden jälkeen, että tuli itku.

Odottelimme lasten kanssa vaihtopaikalla pyöräosuuden jälkeen, ajattelin että saan kuvan kun mies vaihtaa pyörästä juoksuun. Katselin kellosta arviota, milloin saapuisi vaihtoon ja ajattelin, että muutama minuutti menee vielä. Eikä mitä, sieltä hän kurvasikin jo paikalle paljon nopeammin kuin oletin ja kuvat jäivät. Pyöräkin oli mennyt hienosti!

Sitten jäimme odottelemaan viimeistä osuutta, joka oli selkeästi heikoin, juoksutreenit ovat jääneet. Hellekin varmasti painoi, vitsi miten hikinen mies maaliin juoksikaan. Mutta juoksi, oli lopulta sarjansa 4. ja kokonaissijoituksissa 14/90, eli ihan mahtava mahtava suoritus, kun treenit ovat olleet vähissä. Polvi kesti ja mies vaikutti hyvin tyytyväiseltä, tytöt olivat iloisia ja minä itkin.

Olipa kyllä kiva päivä. Se riemun ja urheilun määrä poltteli kyllä itseäänkin osallistumaan, en ole koskaan edes harkinnut triathlonia, sillä en osaa uida kovaa, mutta alkoi oikeasti mietityttää, voisiko itsekin kokeilla vaikka lyhyimmän ”kokeile”-sarjan. Mahtavaa, että on virallisten matkojen lisäksi vaikka mitä muitakin matkoja ja että lapsille on niin monenlaisia sarjoja!

Iso kiitos ja kumarrus järjestäjille suuresta työstä, mielettömästä rennosta ja iloisesta fiiliksistä ja hyvin toimivista puitteista!

Aika fiiliksissä viikonlopusta, vaikken edes kisannut! Oletko itse harrastanut triathlonia tai osallistunut johonkin urheilukisoihin?