Räjäytä lika hauskalla tavalla!


*Kaupallinen yhteistyö Kärcherin ja Suomen blogimedian kanssa

Siivous. Onko se niin, että sitä joko rakastaa tai vihaa? Kumpaan kastiin itse kuulut? Minä olen niitä, joka höyryää pintoja puhtaaksi ja tavaraa pois tasoilta ja kaappeihin. Niihin kaappeihin ei sitten kannatakaan kurkata, mutta rakastan sitä, kun kotiin saapuessa ei ole ensimmäisenä vastassa duplokasaa, hiekkaa tai tahroja lattiassa. Pölyjen pyyhkiminen ei ole lempihommiani, mutta ai että miten ihanaa on tarkastella lopputulosta! Rakastan siis tiettyjä osia siivouksessa ja niin paljon rakastan lopputulosta, että minussa asuu pieni himosiivoaja.

Tiedätte, että jos kodin haluaa pitää jossain määrin siistinä kahden leikki-ikäisen taloudessa, se vaatii joka päivä jotain pientä puunausta. Leluja saa kerätä ja hiekkaa imuroida. Meillä kuuluukin viikkosiivoukseen ehdottomasti vessojen pesu sekä imurointi ja olen puhunut miehelle varmaan vuoden, että pitäisi pestä lattiat useammin. En siis tee sitä juuri koskaan, jotenkin se vesiämpärin ja mopin kanniskelu tökkii, varsinkin kun asumme useammassa kerroksessa. Imurointikaan ei ole minun juttuni, menetän hermoni portaissa kun johto ei riitä tarpeeksi pitkälle ja pitää juosta edes takaisin kiskomassa töpseliä eri paikkaan. Valkoiset maalatut portaat ovat vähän armottomat pienten lasten taloudessa, useimmiten ratkaisen asian niin, että konttaan ne rätin kanssa läpi. Ei kovin ergonomista, mutta kun ei jaksa sitä ämpärikään raahata.

Kun minulle tarjottiin tilaisuutta testata Kärcherin FC 5 Premium-lattiapesuria, olin enemmän kuin innoissani ajatuksesta. Saisin pestä vihdoinkin lattiat seisoen, ilman että kantaisin sitä likavesiämpäriä mukanani (kammoan aina ajatusta, että kaadan sen portaissa ja tuplasiivoan). Kärcher on perheellemme tuttu merkki, sillä meiltä löytyy niin merkin ikkunapesuri kuin painepesuri, joka on miehellä ahkerassa käytössä pihalla. Laatu on ollut näissä koneissa kohdillaan, joten lähdimme innolla testaamaan myös uutta laitetta. FC 5 Premium-pesuria käytetään vähän kuin imuria lattialla työntäen. Se pesee lattian ja samalla imee ylimääräisen veden, eli lattia ei jää märäksi pesun jälkeen. Parasta on ehkä se, että laitteessa on erikseen puhdasvesi- sekä likavesisäiliö. Ei tarvitse arpoa milloin täytyy vaihtaa likainen moppivesi! Puhdas vesi ja mahdollinen pesuaine tulevat laitteesta mikrokuituteloihin, jotka pyörivät vimmalla lattiaa puhdistaen ja imuriosa hurisee perässä. Tuote sopii kaikille koville pinnoille, niin parketille, laminaatille, laatalle kuin muovimatollekin. Mikrokuituosat saa pestyä puhtaaksi pesukoneessa 60 asteessa.

Laite on helppo ottaa käyttöön – sen kuin laittaa kahvan kiinni, täyttää säiliön vedellä sekä halutessaan pesuaineella ja nappaa johdon seinään. Sitten painetaan laite päälle. Suunnilleen kiljaisin ensimmäisellä käytöllä, sillä laitte lähtikin huristamaan niin vauhdilla eteenpäin. Vaikka se on suurehko laite, ei sitä tarvitse painaa ja hinkata kuten moppia ja koska se kulkee kuin itsekseen, sen käyttö olikin yllättävän kevyttä. Päässä on nivelvarsi, joten telat kääntyvät reunoja vasten helposti. Kehotan painamaan sen pois päältä ennen kuin laittaa töpselin uudestaan seinään. Minä vain kiskaisin johdon irti, siirryin alakertaan ja tökkäsin johdon seinään. Taas kiljahdus, kun pesuri lähti viipottamaan itsestään! Blondin täytyy aina oppia kantapään kautta, mutta mies sai hyvät naurut.

Lattiapesurilla huristelu aiheutti meillä innostusta (kurkatkaahan Instastoriesit tänään @optimismiakatja) ja tytöt kannustivat villisti lattioita pesevää äitiään. Itse ajattelin, että laitteen olisi pitänyt olla meillä jo aikoja sitten, sillä tiedätte mikä määrä lattioille päätyy ruokaa, räkää, pissavahinkoja ja ties mitä mahdollista pienten lasten kanssa. Kuopus on oppinut kesällä kuivaksi ja vahinkoja tietysti välillä käy. Luulen, että lattioissamme on jo parin vuoden erinäisen töhnäkerrostumat, vaikka vannon mopanneeni joskus… Talvella?

Erityisesti ilahduin portaissa, sillä ne puhdistuivat silmin nähden ja johto on laitteessa pitkä, pääsin siis helposti pesemään portaat ilman, että pistoketta täytyi käydä välillä repimässä. Sen sijaan ajattelin, ettei pesuri ole ihan paras vinyylikorkkilattiallemme – siinä on niin paljon pinnassa struktuuria, että sileät pinnat olisivat ehkä paras pinta laitteelle. Tuntui, että alakerran kaakelipintaa olikin helpompi saada kiiltämään, kun se on sileä. Tosin nähdessäni lopputuloksen vinyylikorkkilattiasta totesin, että taisi sieltäkin jotain irrota. Hurja minkä väristä vesi oli! Sitä sitten kammoksuttiin koko perheen kera. Niin, siinä liassa olemme kävelleet koko ajan, kyllä sitä vain kertyy pintoihin. Ehken voi kaikesta muksujakaan ”syyttää”, kyllä elämisestä likaa lähtee. Vähän sama fiilis, kun olemme pesseet sohvan pesurilla joskus, se veden väri on hämmentävä!

Väittäisin, että tällä laitteella lattioiden putsaus on jopa kivaa. Ja itse jään vähän koukkuun tällaiseen veden värin tuijotteluun, tavoite ehkä olisi saada välillä vähän vähemmän mustaa vettä? Lapsiperhekodin siisteyden eteen saa välillä tehdä töitä ja välillä täytyy itse kunkin muistaa, että koti on elämistä, ei pelkkää siisteyttä varten. Varsinkin nyt kura-aikaan koti säilyy putipuhtaana ehkä tunnin, mutta kerran viikossa likojen räjäyttäminen tällä laitteella on oikeasti hauskaa! Kärcherin lattiapesuria myydään elektroniikka- sekä rautakaupoissa.

Oletko siivousihmisiä? Tehdäänkö teillä viikkosiivous yhtenä päivänä vai vähän jotain joka päivä?

10 pitkää päivää

Muistatteko, miten rikki olin tarhan aloituksesta elokuussa? Itkeskelin Instagram-storiesit täyteen ja olin ihan hätää kärsimässä. En voi jättää lapsiani sinne! Nyt onkin tilannepäivityksen aika, kun tytöillä on reilut kaksi kuukautta tarhauraa takana!

Edelleenkin minua harmittaa jotkut asiat tarhassa. No, taudit tietenkin, mille nyt ei mitään voi, mutta ulkoilu on toinen asia. Monet sanoivat etukäteen, että tarhassa ulkoillaan kelissä kuin kelissä, mutta ei tuolla. Herkemmin olemme kotona lähteneet vesisateeseen hyppimään, tarhassa lapset jäävät sisälle aika herkästikin sateella. Se on vähän tylsää. Lisäksi ihmetyttää, miten paljon käytännön eroja ja eroja henkilökunnassa voi olla tyttöjen ryhmien välillä, kun ovat eri ryhmissä ja vain seinä välissä. Nämä ovat onneksi vain pikkujuttuja. Sen sijaan olen yllättynyt miten paljon heillä on kaikkea aika huikeaa ohjelmaa. On käyty kirjastossa usein, voimisteluhallissa, jumppa kerran viikossa pitää sisällään vaikka mitä välineitä, jopa 2-vuotiaalle on jumppaa. On luvattu lasten pääsevän luistelemaan sisähalliin ja parin viikon päästä esikoisen ryhmä lähtee HopLopiin! Wau! En minä tiennyt että sellaisia tarharyhmien kanssa tehdään.

Tytöt ovat saaneet ystäviä ja kuopus on hyvin kiintynyt ryhmänsä tätiin (oikeasti, tiedän että toisia ärsyttää tädittely, mutta mikä olisi oikea nimitys), joka sattuu olemaan äidin kaima. On kutsuttu synttäreille ja Halloween-juhliin. Kaikki on siis mennyt hyvin.

Se mikä itseäni on tässä kombossa yllättänyt on oma ajanhallinta. Aluksi 10 tarhapäivää kuussa tuntui todella paljolta. En ole ollut yksin kokonaisia päiviä viiteen ja puoleen vuoteen ja nyt olisin yhden kolmasosan kuusta yksin? Minähän ehtisin vaikka mitä! Urheilla, tehdä työhakemuksia, blogata jajaja…. Onkin käynyt niin, että tarhapäivinä olen kaikkein kiireisin, yritän samalla kirjoittaa hakemuksia, hoitaa puhelinasiat, kipittää lenkin, siivota kodin, tehdä ruoan valmiiksi, kirjoittaa pari blogijuttua ja… Sitten huomaan että tytöt täytyy jo hakea, lounas on unohtunut ja olen vielä juoksukamoissa, apua! Olen jo kahdesti istunut puhelimessa päiväkodin johtajan kanssa, siinä on vierähtänyt helposti puoli tuntia. Olemme keskustelleet siitä, voinko vaihtaa viikon hoitopäiviä ja tästä oli pariin otteeseen epäselvyyttä.

Uskottelin siis itselleni, että aikaa on paljon. Kun lokakuu jakautuu viidelle viikolle, ei se 10 päivää tunnukaan enää niin paljolta. Tytöille tulee esimerkiksi nyt kahden viikon sisään kaksi tarhapäivää. He olivat tarhassa viime viikon torstaina, ovat tänään ja seuraava päivä on keskiviikkona. Olen siis lähes kaksi viikkoa perinteisesti kotiäitinä ja hoidan omat touhut yöllä tai kuten tällä hetkellä, junassa. Nuo ensi viikon pari tarhapäivää menevät Helsingissä.

Olen siis hämmentynyt siitä, että aika tuntuu loppuvan kesken. Miten ihmeessä minä ennen hanskasin kaiken? Vai tuleeko aikaa käytettyä yksinään johonkin istuskeluun enemmän? Toki käyn Helsingissä ehkä useammin, nyt kun siihen on tarhan myötä mahdollisuus. Ehkä. Tai aiemmin palkkasin vain hoitajan jos lähdin.

Asioita on vaikeaa välillä priorisoida. Minne ryntään tänään, mitä kaikkea yritän saada aikaiseksi? Välillä on naurattanut, että olen ihan hiki päässä illalla, oltuani päivän… Yksin.

Lisäksi tämän syyslomaviikon myötä huomasin, että olen ehkä opettanut tytöt liikaa siihen, että äiti viihdyttää. Kun lenssu pukkasi itselleni päälle, mietin hetken miten pidän homman kasassa, kun kotona vipeltää kaksi energiapommia. Finnrexinin voimin vein heidät uimaan ja sirkustyöpajaan, saatiin kivaa puuhaa ja energiaa purettua. Mutta kun yritin vartin tehdä jotain omaa hommaa, ei se käynyt esikoiselle. Sen sijaan kuopus leikkii herkemmin yksin, hän on ilmeisesti tottunut alusta asti vähän vähempään hyysäämiseen kuin siskonsa.

Tiedättekö mitä huomasin myös tämän viikon myötä? Tappelu palasi meille enemmän. Kun tytöt ovat eri ryhmissä tarhassa (toki näkevät esim. ulkona), he ovat sävyisämmin kotona. Kaipaavat selkeästi toisiaan. Nyt kun olemme olleet yhdessä koko viikon, tuntuu että barbeilta irtoavat päät, kun tappelu on palannut ihan eri tavalla. Jännä juttu sinänsä!


mekko Budapestistä/ takki ONLY/ korvikset SAMASKORU/ kengät DR. MARTENS

Sellaisia fiiliksiä täällä parin päiväkotikuukauden jälkeen. Ketään ei enää itketä siellä käyminen, mutta minä kaipaisin selkeästi jotain ajanhallintaopastusta elämääni! Mihin kaikki minuutit karkaavat!

Asussa on muuten kengät, joista haaveilin vuosia, mutten raaskinut. Syyskuussa käytin niihin Stockan lahjakorttini ja ovat olleet jalassa lähes koko ajan. Olette varmasti huomanneet, ketkä olette livenä minua nähneet. Rakastan! Koska teksti syntyi junassa, en muista millään mikä tuon mekon merkki on!

Mitä fiiliksiä omasta ajankäytöstäsi on? Osaatko hyvin priorisoida? Ja hei, nähdäänkö tänään I love me-messuilla? Iloista alkavaa viikonloppua!

Miten puhut lapselle?

Tätä asiaa tuli taas jälleen kerran pohdittua kuluneella viikolla. En nyt aio kirjoittaa siitä perinteisestä lapselle puhumisesta moniin vinkkeihin liittyen, vaan keskityn vain yhteen asiaan, jonka olen kokenut olevan oma ongelmani lapsille kommunikoinnissa: epämääräisyys.

Kyllä, epämääräisyys. Olen monesti ajatellut, että lapsista on hauskaa, jos saavat aamulla valita, mennäänkö vaikka puistoon tai uimahalliin. Ehkä joskus näin onkin, mutta tiistaiaamuna ehdottaessani kolmea vaihtoehtoa perhekerhosta puistoon, vaihtuivat lasten mielipiteet koko ajan, siskokset olivat tietenkin keskenään eri mieltä, eikä lähdöstä sinne jonnekin meinannut tulla yhtikäs mitään. Lopulta olimme Pikku Kakkosen puistossa ja kaikki tyytyväisiä.

Mennessämme Kauppahalliin syömään, lapseni kysyi miksi seinällä on sarvet. Vastasin ”no ne ovat varmaan niin kuin koriste”. Miksi sanoit varmaan koriste hän jatkoi. Pysähdyin miettimään. Niin, miksi. Sarvethan olivat ravintolan koriste. Sanoin varmaan koriste, koska ne eivät olleet mielestäni kovin hienot, mutta lapsihan saa päättää itse mielipiteensä koristeiden hienoudesta. Vastasin siis uudelleen: ne OVAT koriste.

Illalla kun tuskailin miehelle aamulähtöjämme, hän totesi, että ehkä lapsilta ei kannata kysyä mihin mennään, vaan kertoa mihin mennään. Eri asia, jos esittävät jotain toiveita. Tiedänhän minä, että johdonmukaisuus tuo turvallisuutta ja mitä kaikkea. Joskus kun olen sanonut, että tänään mennään Pikku Kakkosen puistoon ja vastassa on ollut kaksi EIIIII-huutoa, olen ajatellut, että no kysyn sitten heiltä mitä haluavat. Mutta vastaus on varsinkin kaksivuotiaalla kaikkeen EI. Eräänä päivänä lähdimme kaverin luo kylään. Lähtö oli kamalan vaikea, kumpikaan ei halunnut kylään. Ihmettelin tätä, sillä kotona ruinataan aina kavereita. Kun olimme lopulta kylässä, aloin monen tunnin jälkeen tehdä lähtöä – ei siitäkään tullut mitään, kaverilla oli ollut niin kivaa. Ehkä lähteminen on vain monesti vaikeaa, oli se kivaa tai ei.

Keskiviikkona en uskaltanut viedä lapsia tarhaan, sillä siellä on liikkunut vatsatautia ja meillä oli torstaina lennot edessä. Niinpä pidin lapset kotona, mutta ajattelin hoitaa jumpan aamupäivällä ”pois alta”. Sanoin lapsille: äiti menee jumppaan ja te pääsette sinne lapsiparkkiin tunniksi, teillähän on ollut siellä aina tosi kivaa. ”SELVÄ!” kuului kaksi reipasta vastausta. Olin ihan hämmentynyt, vaihtoehtojen poispudottaminenko toimii näin hyvin?

Lapset paukuttavat kellon ympäri kysymyksiä avaruudesta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta, ihmisten ulkonäöstä, sienien ja kukkien lajeista, auringon ja kuun koosta, äidin lempiponeista lapsena, ihan kaikesta mahdollisesta. Aivoni kiehuvat välillä, kun yritän vastata molemille, en välillä kuule ja välillä en osaa vastata. Siinä tulee varmasti vastattua erinäisiä epämääräisyyksiä välillä. Mutta selkeästi täytesanoja täytyy heidän kanssaan välttää. Ehkä ei kelpaa, sen on oltava viisivuotiaalle kyllä tai ei.



paita NOSH ORGANICS/ farkut BY PIA’S/ kengät NIKE/ liivin ja hatun alkuperää en enää muista!

Opin siis jotain omasta vanhemmuudestani taas tällä viikolla. Huomaan, että tietyissä asioissa olen paremmin johdonmukainen. En esimerkiksi anna lasten päättää mitä syödään ja monesti annan vaatteet valmiina, mutta päivän ohjelma sitten elää. Onko tällainen johdonmukaisuus teille ihan selvää, kuulostiko ihan hullulta? Vai tuleeko annettua lapsille päätösvaltaa?

Asu on puolestaan kokeilu parin viikon takaa, kun syksy muka tuli ja tuona päivänä olikin helle. Oli ihan liikaa päällä! Olin lähdössä Nosh-kutsuille siisteissä nilkkureissa, mutta nuo uusimmat Vomeroni ovat niin ihanat, että eksyvät nyt koko ajan jalkaan. Maisema onneksi oli ihastuttava vai mitä?

Iloista viikonloppua kaverit!