Yksisarvisprinsessataikoja Muumeille!

Kaikki ovat olleet tällä viikolla Turussa tai Naantalissa tai Muumimaailmassa, siltä alkaa tuntua, kun Instaa selaa! Eilen kävelin Turun markkinoilla ja huomasin, että kaksi muutakin tuttua menivät siellä yhtä aikaa. Muumimaailmassa näin tamperelaisia kasvoja. Ja ymmärrän kyllä, nuo kaksi kaupunkia ovat aika mahtavia kesäkohteita!

Me päädyimme Turkuun ja sieltä Naantalin Muumimaailmaan vähän sattumalta. Suunnitelmia ei ollut ja aamulla mietimme mitä tehdä, pohdimme jaksaako mennä Muumimaailmaan, kun olemme olleet siellä pari kertaa aiemmin. No, edellinen kerta oli 3 vuotta sitten, kun kuopus oli vauva ja kun ehdotimme ääneen ajatusta, hän oli aika liekeissä, samoin kuin 6-vuotias siskonsa. Sanoisinkin, että nyt oli ihan paras kombo iällisesti tytöillä nauttia tuosta reissusta!

Miksi Muumimaailma on sellainen hitti? No, Muumit ovat tietenkin mahtavan suosittuja (ihania aasialaisrouvia käveli vastaan muumimörkö maalattuna poskeen!) ja onhan se aikuisestakin kiehtovaa, kun sadut heräävät eloon. Että oikea Muumitalo! Ja miten hieno se onkaan! Tämän kesän uutuutena lasten rannekkeisiin oli laitettu taikatarra ja kun sitä näytti simpukoille Muumitalon tai tämän kesän uutuuden Niiskun talon seinässä, alkoi tapahtua asioita. Oli muuten hieman hitti tuo juttu!

Minunkin on aivan pakko halia pehmeitä muumihahmoja. Oma suosikkini oli Haisuli, joka varasteli lapsilta lippiksiä ja sai kaikki mukaansa. Muistelin sitten siinä ääneen, että kun esikoinen oli 1-vuotias ja olin Muumimaailmassa ensi kertaa, hän uskasi vain hieman vetää hahmoja hännästä. Arvaatteko mitä lapseni suuntasivat tekemään seuraavaksi…? Hah. Alkuinnostus oli kyllä maailman yllättävin reaktio, sillä kun Nuuskamuikkunen käveli ensimmäisenä vastaan elävänä, 3-vuotias kääntyi kannoillaan ja juoksi niin kovaa, etten ehtinyt reagoida muuta kuin hämmästyksellä. Mikä sille tuli? Ilmeisesti oli aluksi hieman hurjaa, että sadut todellakin elävät siinä vieressä, mutta jännitys laukesi aika pian.

Myös Satupolku on vertaansa vailla. Siellä kuljetaan metsän keskellä noidan mökille, jossa lausuttiin taikoja ja tytöt juttelivat noidan lapsenlapselle Aliisalle. He keittivät räkäsoppaa ja tytöt jakoivat suuren salaisuuden siinä höpöttäessään, sillä noidalla on taikavoimia, mutta meidän tytöillä onkin yksisarvisprinsessavoimat! Aliisa lupasi säilyttää salaisuuden!

Satupolulla pääsee myös kurkkaamaan niin hattivatteja kuin mörköä ja nämä piti pienemmän hoitaa isin sylistä. Yksinäisillä vuorilla kiivetessään tytär hoki ”me selvittiin mörön luolasta, se on ihan kiva vaikka näyttää hurjalta!”. Jännitys oli ollut todellista.

Niiskun talo aiheutti ihan hervottoman innostuksen… Miehessä. Siellä oli kasa hiekkaa ja kun teki hiekkaan erilaisia muotoja, yltä piirtyi erilaisia korkeuskäyriä hiekkaan. Miehen mielestä tuo tekniikka oli niin hieno, että hän oli ihan oikeasti liekeissä hommasta. Siellä saattoi myös uutena ohjelmana katsoa nukketeatteria.

Lasten suosikki oli mielestäni vähän yllättävä, sillä he viihtyivät loputtomiin, lähes tunnin piirtämässä Sosulin kanssa! Sosulin heille tekemät kortit olivat suuri aarre ja niitä kannettiin ylpeydellä kotiin. Minä pötkötin osan ajasta Huilipuistossa, jossa on riippumattoja ja fatboy-säkkituoleja. Siinä möllötin ajatuksissani ja kuuntelin hiljaa kaiuttimista tulevaa ”Kuka lohduttaisi Nyytiä”-satua ja mietin, että osaan jo ulkoa. En lapsena koskaan syttynyt sille, se oli mielestäni liian kumma, mutta nyt meillä on hyllyssä miehen lapsuudesta säilynyt Nyyti-kirja. Olen lukenut sitä satua lapsille usein, oppinut sen ulkoa ja vasta ymmärtänyt koko tarinan. Muumit eivät siis todellakaan ole vain lapsille!

Muumimaailma on ihana ja erityisesti lapset nauttivat tauotta. Aikuisen näkökulmasta superkuumaksi vetävä Muumitalo, ruuhka ja jonotus sekä ruokailu ovat vähän tuskaista hommaa. Lapset eivät jaksa jonottaa ruokaa ja heinäkuun aurinkopäivänä joka ravintolaan oli aika ruuhkaa. Pointsit kyllä hyvälle salaatille, jotka söimme miehen kanssa, mutta jono oli hurjan hitaasti liikkuva ja kuumuus sisätiloissa tuskainen. Homma oli helpompaa sateessa ja tuulessa vuonna 2014, mutta toisaalta maailma on niin paljon pihalle rakennettu, että kyllä siellä kivempaa aurinkoisella kelillä on. Päivää kannattaa ehkä vähän suunnitella ja aloittaa esimerkiksi teatteri Emman esityksestä, eikä kävellä ruuhkassa edes takaisin, kuten me teimme.

Lasten toteamus lähes kuuden tunnin muumeilun jälkeen oli, että ”oli aivan ihana aurinkopäivä Muumimaailmassa” ja kuopuskin sai nyt ensikosketuksensa paikkaan. Suosittelen lämpimästi muumifaneille, mutta varaa aikaa ja ehkä omat eväät kylmälaukkuun olisi fiksuin teko näin keskikesällä!

Mitä mieltä sinä olet Muumimaailmasta?

Paas poimien! Mahtava kesäretki

Näissä kuvissa paistaa taas sellainen lasten onni, että toivon välittyvän ruudun toisellekin puolen! Kerronpa teille tarinan kesäretkestä, joka jäi varmasti kaikkien mieleen.

Olipa kerran naapuri, joka innosti toisen naapurin, joka innosti kolmannet naapurit eli meidät. Mihin? No mansikanpoimintaan! Kun naapuri sai maistaa toisen naapurin poimimia mansikoita ja sitten lapseni kävi maistamassa toisen naapurin samasta paikasta poimimia oli homma taputeltu. Olipa mahtava maku! Mansikoita on meillä joka kesä pakastettu, mutta marjat haettu torilta. Kun älysin, että itsepomintapuskissa on sallittua syödäkin marjoja ainakin tällä tilalla (eli sinne voi mennä lastenkin kanssa) päätimme käydä hakemassa osan marjoista tänä vuonna itse poimien. Varasimme ajan Yrjölän marjatilalta, jossa kävimme esikoisen kanssa retkellä hänen ollessaan 5kk vanha. Siis kuusi vuotta sitten! Jonain vuonna soittelimme vadelmanpoimintaan aikaa, mutta olimme tuolloin auttamattomasti myöhässä, kaikki ajat olivat varattuja.

Nyt aikoja oli vielä hyvin ja mansikkasesonki alkoi päästä vauhtiin. Hurautimme paikalle suoraan kesäteatterista ja vaihdoimme auton ovella vaatteet. Matkalta ostin evästä lapsille, että viihtyisivät ainakin sen avulla pellossa, mutta ei he paljoa malttaneet eväitä syödä. Astiat punnittiin ja traktori vei meidät peltoon. Tässä tuli jo oppia miten mansikat kasvavat, sillä kuopus kyseli missä se metsä on, mistä marjat kerätään. Mansikkapelto oli uusi juttu! Kaikkien täytyi maksaa ennen poimintaa 5 euroa/hlö, joka hyvitettiin sitten loppulaskussa. Näin taataan joku maksu, jos ihmiset käyvätkin vaikka vain maistelemassa marjoja!

Kävimme hommiin ja täytyy sanoa, että kun mansikoita ei ollut tälle kesälle vielä paljoa syönyt, alku meni maisteluhommiin ja huokailuun siitä, miten hyvää on ja miten kaunis maisema! Marjat olivat suhteellisen pientä, joten hetki vierähti siinä, että saatiin kaksi ämpäriä täyteen. Äkkiä aika toisaalta meni ja lapset viihtyivät erittäin hyvin ja keräsivät osuutensa ja maistelivat toisen mokoman. Esikoinen oli kuin tappelussa käynyt, naama oli niin mansikassa tukkaa myöten!

Kun kaksi ämpäriä oli täynnä, suuntasimme takaisin ja maksamaan marjoja. Hinta oli 5,90 euroa kilolta, eli viiden kilon laatikolle hintaa tuli lähes saman verran kuin seuraavana päivänä ostamalleni torilaatikolle, joka maksoi 30 euroa. Mutta saipahan valita marjat, ei ollut huonoja seassa ja ennen kaikkea, oli ihan sairaan kiva yhteinen kokemus!

Punnituspaikan lähellä oli järjestetty viljapeltoon sokkelo, jonka lapset halusivat kiertää. Mainio juttu, joka oikeasti vaati miettimistä minne mennä ja niin korkea vilja, että perheen mini katosi peltoon päätään myöten. Sitten oli vielä pakko pysähtyä leikkipaikalla, niin ja kiivetä torniin katselemaan maisemia ja ihastella lampaita. Yrjölän marjatilalla on vaikka mitä aktiviteettia ja siellä järjestetään mm. kummituskierroksia, kannattaa tsekata! Suoramyymälä Puimasuulissa myydään syötävää ja juotavaa sekä mm. hilloja, marjoja ja jäätelöitä. Muistan kuuden vuoden takaa, että tilan mansikkapehmis oli järjettömän hyvää, nyt olimme niin mahat pulleina mansikoista, ettei jaksanut enää maistella pehmistä. Mutta suosittelen!

Paluumatkalla oli uupuneita neitejä, joista pienempi kertoi, että jaloista on voimat loppu ja simahti ennen iltakahdeksaa. Ei ole tapahtunut ikinä! Olipa aivan ihana kesäretki, jota voin vain lämpimästi suositella, vaikka ne marjat toriltakin saa!

Käytkö sinä poimimassa, suosittele lempparipaikkaasi! Vadelmat ovat vasta tulossa!

P.S. Tänään ehdit vielä mukaan tämän ihanan seerumin arvontaan!

Ne väittää että Elafonissi on upein, mutta me oltiin eri mieltä.

Elafonissi on Kreetan upein ranta! Tee retki pinkille rannalle!

Näiltä teksteiltä ja kehoituksilta et voi välttyä, kun Kreetalle matkaat. Elafonissilla on käytävä, se on upea. Mutta me löysimme mielestämme paratiisin ihan muualta, jonne ehdottomasti vinkkaisin menemään.

Kun kolme vuotta sitten lomailimme Kreetalla, meillä oli mukana kolmikuinen vauva. Silloin pysähdyimme autolla Elafonissille, mutta minä olin lähinnä vauvan kanssa piilossa, kun mies ja esikoinen kävivät puljaamassa supermatalassa ja lämpöisessä merivedessä hetken. Meille jäi mieleen, että ranta on kaunis, siellä tykkäävät lapset puljata, sillä matalaa ja lämmintä vettä piisaa ja että siellä tuuli ihan kamalasti. Niin ja siitä pinkistä väristä ei ollut tietoakaan.

Päätimme siis tälläkin lomalla käyttää yhden päivän Elafonissille ajeluun, sillä ajattelimme, että lapset tykkäävät siitä matalasta ja lämpöisestä merivedestä. Vuokra-auto on ihan paras hommaan ja yksi parhaita juttuja miksi sinne kannattaa ajella ovat maisemat. Upeita vuoristomaisemia koko noin tunnin ajelu Geranista Elafonissiin. Matkalla pysähdyimme ihailemaan maisemaa ja maistelemaan ystävällisen miehen oliiviöljyä ja hunajaa. Hän otti meistä kuvia ja höpötti ummet ja lammet. Siitä sitten ostimme matkaankin öljyä, oli superhyvää ja oikeasti edullista. Kannattaa pysähdellä matkalla!

Kun pääsimme Elafonissille, kuului suomea joka puolella. Jälkikäteen huomasin, että maanantai on TUIn retkipäivä sinne. Mmmm. Olisi pitänyt tsekata etukäteen. No, sekaan mahduttiin ja aurinkotuolit tultiin rahastamaan heti. Tuuli oli kova tällakin kertaa ja koska ensimmäinen lomaviikkomme oli vielä vähän viileä (25 astetta), merivesi iholla tuulen kanssa sai oikeasti palelemaan. Lämpöisin oli, kun pötkötti matalassa lämpöisessä merivedessä tai ryntäili paikasta toiseen, kuten meidän perheemme tuntuu tekevän. Maataanko teillä paikallaan? Tytöt rakastivat leikkiä hiekassa ja tutkia simpukoita, pinkistä väristä tuolla rannalla näkyy ehkä pienen pieni häivähdys. Todella kaunis paikka on ja nyt siellä ei heinäkuussa enää palelekaan, upeudesta ei pääse mihinkään. Kävin ostamassa tuoretta appelsiinimehua ja sain todella tylyä palvelua, vessaan sai jonottaa ja suomea puhuttiin joka puolella. Turismi näkyy.

Päivä oli kuitenkin ihana ja hyvillä mielin lähdettiin iltapäivällä kotia kohti. Kuopukselle iski pissahätä vuorenrinteessä, jossa pysähdyttiin Tavernaan. Ehdin ottaa vielä pari kuvaa vuoristomaisemista ja alhaalla juoksevista lukuisista vuohista, kunnes loma muutti sekunteissa suuntaa, päivän kuvat olivat siinä ja minä lähdin pelästyksestä tärisevin käsin ajamaan kohti hotellia. Tiedätte jo tarinan.

Kaksi yötä tapahtumien jälkeen pohdittiin, otetaanko suunnaksi Rethymnon, mutta todettiin, että lapset tykkäävät rantsuelämästä enemmän. Niinpä auton nokka suunnattiin lähellä Hanian kenttää sijaitsevaa Marathin rantaa. Valitsimme paikan, koska se oli sijainniltaan suojaisa ja näytti siltä, että siellä ei tuulisi. Vähän jännäillen ajelin jyrkkiä alamäkiä sinne ja mietin, osaanko sillä pienellä vuokra-autolla ajaa takaisin, mutta hyvin meni.

Perillä meitä odotti hiljainen paratiisi ja rannalla näkyi vain paikallisia. Vesi oli kirkasta, ranta tyhjä ja kaikki todella kaunista. Yllätyimme, kun yritimme ottaa tuolit, ne olivat lukittu ja ainoastaan jahtiklubilaisille (!!). Eipä siinä mitään, sillä elettiin kesäkuun ekaa viikkoa ja hiekka ei ollut vielä polttavan kuumaa, vaan siinä pärjäsi hyvin. Nyt heinäkuun lämmöillä pitäisi varmaan vetäytyä muurin suojaan.

Oli ihanaa. Ei kuulunut kuin kreikan kieltä. Paikalliset pumppasivat ananaksemme täyteen, kun huomasivat käsipuolen miehen. Ei musiikkia, ei kaupustelijoita, vain rauha ja kaunis, todella suojaisa ranta. Ihan paratiisi mielestämme. Sielu lepäsi tuolla. Lapsi ui loputtomiin kurkkien pikkukaloja, toinen rakensi hiekkalinnaa. Kun nälkä tuli, suuntasimme rantaravintolaan, jossa näkyi nyt se turismin puute: meitä kohtaan oltiin valtavan ystävällisiä, hinnat olivat alhaiset ja annokset isoja. Vessan ei ollut jonoa. Istuimme hymyillen rantaravintolassa ja kiittelimme ideasta lähteä tänne, kauas Bamse-bileistä ja hälinästä, kauas turistimassoista (tai ei oikeastaan edes kauas).

Päivä oli yksi parhaita lomallamme, veikkaisin että olemme kaikki sitä mieltä. Ainoa hurja juttu Marathissa on se, että hävittäjäkoneet lensivät aika ajoin harjoituslentoja yllämme ja jylinä oli välillä hurja. Toisaalta näimme ainutlaatuisia lentotemppua siinä rannalla kököttäessämme. Ihan tosi lämmin suositus kyseiselle rannalle, niitä kyllä Kreetalla piisaa!

Vitsi että rakastan rantaelämää. Meri on parasta ikinä, samoin kuin hiekka varpaissa. Sellaisia onnellisia rantahetkiä ja suosituksia, käsipuolena ja ilman. Oletko matkaillut Kreetalla, mikä on suosikkirantasi?