Syysloma – uhka vai mahdollisuus?

Meillä eletään nyt ensi kertaa syksyä, kun ”pitäisi” tosissaan viettää syyslomaa, sillä eskarihan on toki koko viikon kiinni. Päiväkoti on puolestaan auki, ainoastaan joitain ryhmiä oli yhdistelty. En yhtään ole vielä käsittänyt, miten normaali työssäkäyvä ihminen handlaa kaikki pienten lasten lomat, kesälomakin on varmaan 10 viikkoa pitkä! Miehellä on lomaa 5 viikkoa vuodessa, joista yleensä yhden on pitänyt alkuvuodesta ja neljä kesällä. Meillä on nyt vielä onneksi helppo tilanne, sillä itse pystyn joustamaan ja tekemään sitten viikonloppuna tai iltaisin hommia, mutta miten pitkä kesäloma hoidetaan? No, ei mietitä sitä vielä.

Koin siis (totta kai, koska olen minä) huonoa omatuntoa, kun esikoinen tuli kotiin perjantaina hihkuen ”nyt alkoi syysloma!”. Sitä oli hehkutettu eskarissa ja moni oli lähdössä etelän lomalle tai kotimaan piipahduksille. Tuli kamala olo selittää, ettei meillä ole mitään lomaa ja lapset olivat rehellisesti ihmeissään, kun isi lähti normaalisti maanantaina töihin. Itseäni harmitti, että eskarissa oli niin isollaan paukutettu sitä, että kaikki ovat lomalla.

Lopulta meille järjestyi pari yhteistä lomapäivää ja kaikkea kivaa tekemistä. Viikonloppu aloitettiin Karmivalla karnevaalilla, sunnuntaina saatiin serkkutyttö yökylään, joka oli niin kivaa lapsista, että päästivät ihan itku kurkussa hänet lähtemään kotiin. Maanantain olin kolmen tytön kanssa Ideaparkissa Zones-sisähuvipuistossa ja tuntuivat nauttivan. Ihan itketti, kun näin miten onnellinen 3-vuotias oli päästessään kaikkiin laitteisiin, niihin tarvittiin juuri se metrin mitta!

Tiistaina isi vei tytöt uimaan illalla, sillä Kalevan uimahallissa on ollut syyslomalla wibit-kiipeilyrata (on muuten ainakin vielä tänään, tieto piilotettu tosi tehokkaasti tästä) ja eilen olin tyttöjen kanssa päivän kotona. Tuli siihen nyt taukoa arjesta ja eilen oli ihanaa taas olla kolmisin, olen huomaamattani kaivannut näitä ns. kotiäitipäiviä, nyt kun esikoinen lähtee joka aamu eskariin. Oli ihanaa halata heitä kovaa koko päivä.

Pari huvipuistoreissua, yökyläily ja uiminen ovat varmasti ihan tarpeeksi jos ei enemmänkin, mitä lapset odottivat syyslomalta. Jota heillä nyt onneksi oli se kaksi päivää. Ja maanantaina oli ihana päivä, meillä oli nimittäin sattumalta kylässä mummi, kolme serkkua, täti, eno, kummitäti ja ketä meitä nyt olikaan. Hetkellisesti talo ihan täynnä sukua, oli mahtavaa!

Ihanan helposti eskarilaiselle järjestyi hoitopaikka korvaavasta päiväkodista, jonne tuli opettajaksi eskariryhmän ope ja kaveriksi ainakin rakkain eskarikamu, eli mitään ongelmaa päivissä ei ole ollut. En itse edes tiedä missä tuo päiväkoti on, olen ollut niin tehokkaasti poissa nuo kolme päivää. Ja muuten, tämän viikon hoidosta ei otettu erillistä maksua, sekin oli aika upea juttu!

Mutta kyllä tämä välillä hämmentää miten ihmiset selviävät lasten pitkistä lomista. Jos isovanhemmat ovat vielä tiukasti työelämässä eivätkä edes samassa kaupungissa. Löytyykö aina joku korvaava hoitopaikka? Löytyykö sellainen vielä esimerkiksi ekaluokkalaiselle?

Miten teillä on vietetty syyslomaa, töissä ja hoidossa vai lomaillen? Iloista perjantaita!

Postauksen kuvat Saara/Studio Mimi & Nöde paitsi alin kuva Dilan/Studio Mimi & Nöde – on taas niin mahtavasti tallennettu lasten ilo ja touhotus, kiitos! <3

Loppuuko oma elämä lasten myötä?

Luin eilen Hannan postauksen otsikon aiheesta ja katselin samalla näitä asukuvia, jotka otettiin veljeni tyttären 1-vuotissynttärireissulla. Luovuinko koko omasta elämästä ja parisuhteesta lasten myötä? Juuri puhuin useampaan kertaan Changenkin reissulla naisille, että minun oli vaikeinta esikoisen odotusaikana työstää omat ajatukseni uusiksi. Olin elänyt kuusi vuotta ajatuksessa, ettemme voi saada lapsia ja olin kääntänyt ajatukset sellaisiksi, että lapset ovat tosiaan se elämän pilaava ikävä asia.

Kun heitä sitten siunaantui kaksin kappalein, elämä muuttui täysin. Olimme ja olemme aika hetkessä eläjiä ja ex tempore-ihmisiä miehen kanssa ja kyllähän lasten kanssa täytyy ennakoida eri tavalla. Vaikken edelleenkään tee viikoksi ruokalistoja, älyän nykyään jo välillä tehdä ruokia valmiiksi edellisenä päivänä. Matkakohteet ovat muuttuneet, siinä missä olimme viikon sukelluslomalla Bunakenillä tai kiersimme tyhjää Gilin saarta avojaloin, olemme lomailleet nyt monta kertaa aika erilaisissa kohteissa. En sano, ettei lasten kanssa voisi mennä Balille, mutta sukelluskohteeseen ei ainakaan (emme tehneet muuta kuin sukelsimme ja luimme kirjoja) ja Gililltä nappasin denguekuumeen ja olin 8 päivää sairaalassa. Sen jälkeen nuo kohteet lasten kanssa ovat arveluttaneet.

Lisäksi viisi jumppaa viikossa on täysi mahdottomuus, varsinkin kun lapset ovat vauvaikäisiä. Imetettävän kanssa kampaajareissukin voi olla mahdottomuus. Ollessani muotinäytösmallina puolivuotiaan äitinä, istuin meikissä ja kampauksessa ja mies toi vauvaa tissille sinne. Ei siis niinkään luopumista omista jutuista, mutta kyllä ne vähän järjestelyjä vaativat!

Pari esimerkkiä siis siitä, mistä pitää luopua tai mitä muuttaa. Mutta apua miten lyhyt aika se on! Olin vasta vauvojen äiti, nyt minulla on kotona kaksi itse vessassa käyvää, itse pukevaa ja syövää lasta. Pahinta koko kombossa on mielestäni unenpuute. Lähes 6,5 vuotta valvottiin, mutta nyt syksyn myötä (kopkop) olemme nukkuneet pari kuukautta! Se on ihan mieletöntä, miten se vaikuttaakaan ihmiseen!

Samalla kun elämä muuttuu, ei tietenkään ole kyse vain luopumisesta. Samalla saa elämään ihan hurjasti kaikkea. Ihmiset ovat kirjoittaneet kirjoja äidinrakkaudesta ja voisin itsekin kirjoittaa asiasta romaanin. Se palo, rakkaus mikä lasten myötä syttyy tekee ihan kipeää välillä. Sitä tosiaan olisi valmis tekemään heidän eteensä ihan mitä vain. Se rakkaus mitä saa takaisin, ne pienet kädet jotka ottavat omasta kädestä kiinni ja suukot jotka satelevat. Se on jotain käsittämättömän hienoa.

Lapset avaavat myös oven lasten maailmaan. Kuulostaa kliseiseltä tai ei, lasten myötä näen maailman eri tavalla. Näen miten suuri aarre joku kivi tai keppi voi olla, samalla näen valitettavasti yhtäkkiä hirveästi vaaroja ympärilläni. Ilahdun heidän lausahduksistaan, askarteluistaan, ajatuksistaan ja puuhistaan päivittäin. Olen käynyt valtavan määrän vauvaharrastuksia lasteni kanssa ja nauttinut ihan täysillä muskarista, loruttelusta, perhekerhoista ja muista. Sen lisäksi, että olemme saaneet tehdä yhdessä, olemme saaneet harrastuksista pysyviä ystäviä. Mies käy uimatreeneissä ystävän miehen kanssa. Äitiin ja lapsiin tutustuin ensiksi perhekerhossa ja sittemmin koko perheestä tuli ystäviä niin, että miehet taitavat pitää enemmän yhteyttä nykyään.

Toki oma aika on välillä kortilla ja hermo pinnassa. Välillä oikeasti unohtaa, että se isä perheessä on se puoliso ja rakastettu, kun arki vie mennessään. Pienikin irtiotto, kahdenkeskinen lenkki tai hetki kaksin kotona avaa taas silmät sille, mille pohjalle perhe onkaan perustettu. Parisuhdeaika on ihan supertärkeää! Samalla, kuten Hannakin kirjoitti, ei voi tippa silmäkulmassa olla katsomatta isää tyttärineen. Tunnen välillä olevani vähän ulkopuolinen heidän kolmen kombossaan. Mietin oikeasti johtuuko siitä, että ovat kaikki parin viikon sisään keväällä syntyneitä ja minä vähän omaa rauhaa usein kaipaava syksyn skorpioni? Oli miten oli, isällä ja tyttärillä on ihan oma maailmansa ja seuraan ilolla ja onnella sitä, miten omistautuva ja täysillä tekevä isä heillä on.


neule LIDL/ hame POMP DE LUX/ takki ONLY/ kengät H&M/ korvikset STORE OF HOPE

Ja näihin kuviin liittyen: miten ihanaa on, kun kavereilla on samanikäisiä lapsia tai kun tytöillä on serkkuja! Minä olen serkutta kasvanut, joten arvostan suuresti lasten serkkuja ja ilolla seuraan heitäkin. Kun halusin 1 vee kemuissa halia tädin pientä, eräs 3-vuotias hakkasi minua reiteen ja käski laittaa serkun pois sylistä. Hahhah, kevyttä mustasukkaisuutta! Mutta sekin, että voi jakaa vanhemmuuden ajatuksia ystävien ja sisarusten kanssa. Se on mahtava maailma, joka ottaa ja antaa, mutta paljon antaakin! Eikä se ole kenellekään helppoa, eikä ole olemassa yhtä oikeaa vastausta ongelmiin.

Ja yksi asia, mikä on tullut lasten myötä on isovanhemmuus. Meidän tytöt olivat ensimmäisiä lapsenlapsia vanhemmilleni ja on ollut ilo seurata ihan erityistä suhdetta, joka tytöillä on omiin vanhempiini. Miten paljon tässäkin suhteessa rakastetaan molempiin suuntiin, miten ihanaa isovanhempia on aina nähdä. Miten eri tavalla vanhempani ovat mukana elämässämme lasten myötä! Lapset avasivat tässäkin ihan uuden vaiheen. Muistan edelleen kuin eilisen hetken, kun esikoinen oli vain joitakin tunteja vanha ja ensimmäisestä lapsenlapsesta hullaantuneet isovanhemmat kiirehtivät sairaalaan. Äitini katsoi nukkuvaa myttyä ja kysyi ”onko tuo meidän?”. Nauratti, on se joo, teidän, ei kun meidän, no, meidän kaikkien rakas.

Syntyvyyden lasku Suomessa on ollut tapetilla viime päivinä. Uskon, että nykyään maailma on meille niin ”auki” ja täynnä mahdollisuuksia, että lapsia mietitään ehkä myöhemmin kuin aiemmin. Toisaalta jatkuvat pätkätyöt, yrittäjyys ja muut työn muodot eivät välttämättä helpota päätöstä ollenkaan. Pitäisi olla niin monessa koko ajan mukana ja täysillä. Elämä on hektistä ja kuluttavaa ja kroppa stressaantunut ilman niitä lapsiakin. Naisilla on aika erilaiset mahdollisuudet työelämässä kuin vuosikymmeniä aiemmin.

Kun tänä aamuna katselin takkutukkaista kolmevuotiasta sängyssämme, sydän ihan pakahtui. Kun hetken päästä pystyssä oli tappelu siskosten välillä, sydän pakahtui toiseen suuntaan. Elämä on juuri tätä, päivässä mennään tunnetilasta toiseen koko ajan, eletään, tunnetaan ja rakastetaan täysillä. Siitä on paljolti kiittäminen lapsiani!

Halaus viikonloppuusi!

Toivepostaus: Härdelli-perjantai

Olette aina toivoneet minun päiväni-juttuja, kun olen kysynyt postaustoiveita. Olen ajatellut, että Instasta näkee niin paljon arjestamme, ettei tällainen enää kiinnosta, mutta toisaalta kaikki eivät ole siellä, eivät katso kaikkea ja onhan se vähän sekavaa settiä välillä. Ne storiesit.

Tallensin siis pitkästä, pitkästä aikaa kameralla päivämme. En tiedä miksi valitsin näin erikoisen päivän, sillä normaali arkipäivä kun kökötän koneen ääressä ja lapset ovat hoidossa on aika erilainen. Tämä päivä oli myös hyvin poikkeuksellinen, sillä en urheillut pahemmin. Ja eskarilainen sai melkein vaparin. Hämmennyin tallentaessani tätä päivää, sillä tuli aika hössötyshärdellipäivä tästä. Niin vauhdikas, etten ehtinyt paljon miettiä kuvia, eli nyt mennään ihan vauhdikkailla räpsyillä!

Mutta pidemmittä puheitta, tervetuloa perjantaihimme mukaan!

6.45 Kello soittaa. Hipsin alas keittämään puuroa ja teelle, näppäilen parit sähköpostit. Ehdin vaihtaa pari sanaa miehen kanssa, joka on juuri lähdössä töihin.

7.15 Lapset heräävät. Syömme yhdessä puuroa, kuopus istuu sylissä. Sitten pukemiset, siistiytymiset ja muut tarkemmin kuin yleensä, sillä tytöillä on edessä Viikarin vuoden syyskuun kuvaukset. Tuntuu, ettemme voi ehtiä.

9.00 Olemme tasan ysiltä eskarissa. Mies on tullut sinne myös kesken työpäivän, sillä on koulun avoin päivä. Ajattelimme sen tarkoittavan jotain ohjelmaa, mutta vanhemmille ei edes puhuta. Saamme siis vaan hengata taustalla. No, 3-vuotiaalle se ei sovi ja aika pian olemme ulkona hiekkalaatikolla ja mies palaa töihin.

10.00 Muut eskarit lähtevät ulkoilemaan, me tutkimme kolmisin esikoisen eskariluokkaa. Ovat tehneet muun muassa pituusmitan, neiti on toiseksi pisin. Tutkitaan askarteluja. Tytöt leikkivät pingviiniä käytävällä.

10.30 Kurvaamme Tallipihalle yhtä aikaa kuvaajan kanssa. Viikarin vuosi kuvaukset ovat aina joka kuun toinen lauantai, mutta nyt olemme olleet jo neljä kuukautta poissa ne lauantait! Korvauskertoja järjestetään aina yksi, nyt se oli keskellä arkipäivää, joten eskarilainen sai sen varjolla lähes vaparin. Kuvat otetaan, tytöt ovat suloisia.

11.00 Treffaamme Tallipihan kahvilassa opiskelukaverini. Syömme nelistään lounasta ”prinsessasalissa”, kuten lapset sitä kutsuvat. Sitten mennään tutkimaan, mitä kaikkea löytyykään Suklaapuodista, apua! Vadelma-balsamico-tummasuklaa on järjettömän hyvää! Tapasin muuten tällä viikolla kolmea ystävää lounaan tai kyläilyn merkeissä. Ihan enkat! Mahtavaa, jäi hyvä mieli.

12.30 Saavumme Särkänniemeen päivittämään kausikorttejamme ja hakemaan muun muassa arvontaan tavaraa (Särkän lippuarvonnat pyörivät IGn ja FBn puolella, käy osallistumassa!). Tapaamme aulassa Koiramäen joulupukin (nykyään tunnistan hänet ilman partaa). Tytöt kyselevät kenelle juttelin. JES! He eivät tunnistaneet!

13.30 Saavumme kotiin. Ajan Särkästä suoraan postiin ja haen sieltä Muita Ihania-blogin Tiinan lähettämän julisteen. Taitava Tiina! Saan sähköpostiini jo kuvat aamupäivän kuvauksesta ja valkkaan niistä mieluisimmat, keitän teetä ja maistelemme esikoisen kanssa pari suklaata kuopuksen nukkuessa autossa. Laitan lakanat koneeseen ja heittelen petivaatteet ulos.

14.15 Kuopus herää, värittelemme kolmisin.

15.30 Mies tulee töistä yleensä aikaisin perjantaisin. Pyydän ottamaan yhden kuvan yhteistyöhön, kuvaan Särkkä-arvonnat, tytöt hakevat pihalta lehtiä kuvia varten ja toimivat assareina.

16.00 Mies lähtee lasten kanssa ulkoilemaan. Minä laitan puhtaat lakanat sänkyyn (jotenkin Muumituttaa), teen iltaruoan ja viesti pamahtaa, että postissa on paketti. ÄH! Juurihan kävin! Mietin, että lauantaille ei ole ruokaa, joten päätän polkea pyörällä 7 kilometriä, käyn kaupassa ja haen postista uutuskirjan, joka paketissa on. Haluan niin lukea sen ja pian, ilmestyy ensi viikolla! Ja eihän sitä nyt täysin voi olla urheilematta voi olla, sainpahan pienen pyöräilyn!

17.30 Palaan kaupasta, muu perhe on syönyt. Teen vauhdilla lauantaille valmiiksi kalakeiton (siitä tuli hurjan hyvää kiitos kylmäsavulohen), mies tekee meille inkiväärishottia valmiiksi. Kaupassa oli ohjeita ja minä innostuin, joten litra juomaa inkivääristä, sitruunasta, hunajasta ja vedestä syntyy. Sitä sitten shotteina juodaan. Mies ottaa kännykällä kuvan kaverilleen, joka intoilee myös inkiväärituotteista. Näky on niin harvinainen (siis mies kuvaamassa ruokaa), että nappaan kameran ja otan kuvan tilanteesta.

18.30 Esikoisen kaveri tulee hakemaan. Nappaamme hänet myös autoon ja hurautamme katsomaan tanssivia vesiä, joista postasin eilen. Kotona olemme aika pian, koska esitys kestää vain 7 minuuttia.

20.00 Tytöt tulevat sisälle pihalta, kaveri menee kotiinsa. Laitan pyykit koneeseen, vien tytöt iltapesulle, mies on kuntosalilla. Siirrymme iltapalalle, samalla kun syövät teen seuraavan päivän synttäreille pakettia.

20.30 Hammaspyykki, iltasatu ja iltalaulut. Meillä on toiminut tosi hyvin se, että toinen lapsista valitsee sadun parittomina, toinen parillisina päivinä. Ei enää iltavääntöä! Hoilottaessani pimeässä antaumuksella Päivänsädettä ja Menninkäistä tulee mies salilta ja ehtii sanoa lapsille hyvät yöt.

21.15 Tulen itse suihkusta, teen iltapalaa (unohdin syödä päivällisen) ja sytytän kynttilöitä. Nyt löllöilyä! Mies tulee alakerrasta lakanoiden ja silitysraudan kera. Apua, pitääkö vielä vetää ne! Minä näpytän tunnin läppäriä, mies silittää päivällä pesemäni lakanat.

22.20 Onko liian myöhä vai katsotaanko jakso Handmade’s talea? Katsotaan. Jakso lipsahtaa kahdeksi. Esikoinen herää ja valittaa ettei saa unta. Otan syliin ja katsomme toisen jakson loppuun. Hän nukahtaa syliini vauva-asentoon. Tunnen ihan hirveän syvää rakkautta häntä kohtaan ja totean, että tässä samassa kohdassa katselimme kolmisin telkkaria 6,5 vuotta sitten alun imetysmaratonien myötä. Samaan asentoon nukahti, on nyt sellaiset 80 senttiä pidempi tyyppi vain. <3

00.15 Mies kantaa lapsen takaisin omaan sänkyynsä, kaadun sänkyyn hammaspesun kautta. Jotain puhuin miehelle, mutten jaksa enää muistaa seuraavana päivänä mitä, aivot eivät tallentaneet.

Sellainen härdellipäivä! Tähän olisikin hyvä laittaa rinnalle sellainen kökin koneella 7 tuntia putkeen päivä! Arkea rehellisimmillään, meidän elämää aidoimmillaan. Kuka tykkää näistä postauksista, paljon niitä toivotaan ja nyt pitkästä aikaa toteutettu!

Mitä pidit? Huikkaa jos olet itse tallentanut tällaisen lähiaikoina blogiisi, tulen lukemaan!