Miltä tuntuu koulun aloitus syksyllä 2020?

Eilisen postauksen kommenteissa minulta kysyttiin fiiliksiä koulun aloituksesta ja päätin tarttua aiheeseen heti, sillä kyllähän aihe on aika tapetilla tällä hetkellä. 5 yötä. 5 yötä kouluun! Huih, mihin se kesä nyt sitten meni! Tiistaina starttaa Mansessa koulutyö ja me olemme varautuneet tulevaan juttelemalla asiasta paljon, tekemällä koululaiselle oman huoneen eri kerrokseen ja ostamalla koulurepun. Hän on ollut aika tohkeissaan omasta huoneestaan ja nukkunut siellä tämän viikon. Olen palanut halusta tehdä uudesta huoneesta postausta, mutta meillä on vielä kesken pulpetin kunnostus, odotan että saadaan se joskus yön pikkutunneilla valmiiksi ja palaan sitten aiheeseen!’

Miltä tuntuu aloittaa koulu?

Kyllähän lasta jännittää. Vielä on arvoitus ketä kaikkia luokalla onkaan, vaikka parhaita kavereita sai luokalleen toivoa ja kaksi parasta ovat ainakin samalle luokalle tulossa. Kolmesta eskariryhmästä muodostui kolme ekaluokkaa, mutta porukka sekoitettiin keskenään. Nyt tiedossa on ainakin kuusi tyttöä, jotka tulevat samalle luokalle ja eskariryhmässä niitä oli kahdeksan, eli melkein kaikki jo tuttuja keskenään, mikä on todella kiva. Mutta kuka on ope? Sekin mietityttää onko hän mies vai nainen? Opettaja on ihan arvoitus ja se on ehkä lapselle suurin jännitys, sillä eskariopeen kiinnyttiin todella kovasti, hän on ihana.

Itse olin ajatellut, ettei kouluun meno ole niin iso juttu kuin viime kesänä jännitetty eskari, sillä eskari toimii koululla ja samassa rakennuksessa eka- ja tokaluokkien kanssa. He ovat tehneet paljon yhteistyötä ja opettajatkin tulleet tutuiksi. Sama käytävä, sama rakennus kuin viime talvena. Minusta tuntuu, että meillä jännitettiin viime kesänä paljon enemmän, kun siirryttiin koululle päiväkodin ympyröistä. Enkä ihmettele, vitsi miten pieniä eskarit ovat kutosluokkalaisten vieressä!

Kuitenkin paljon muutoksia on edessä eskarin leikinomaisesta oppimisesta koulumaailmaan. Ihmettelin, kun lapsi pohti miten kouluun mennään sisälle. Vastasin, että sama ovi kuin eskariin, mutta hän pohtikin milloin sinne mennään. Sitten vasta tajusin asian, että eskariin saatettiin aamulla sisälle asti ja koululaiset menevät kun kello soi. En vanhempana edes muuten ajatellut tuollaista! On oma pulpetti (joo mä äiti tiedän, niissä on nimikyltit), alkaa saksan opiskelu, on lukujärjestys, onhan siinä paljon kaikkea. Sen perusteella, että lapsesta eskarivuoden arvioinnissa sanottiin, että hän on kaikkien kaveri, hyvin sosiaalinen ja reipas en ole huolissani tai osannut jännittää kouluvuoden alkua. Toki se vähän kuristaa kurkkua, kuinka ”iso” lapsi ykskaks on, mutta toisaalta onneksi vielä pieni ja juttelee avoimesti vanhemmilleen.

Omissa silmissä lapsi on vielä kovin pieni, mutta itse hän on kovin tohkeissaan siitä, miten iso on. Että on kännykkä ja saa omat avaimet ja saa mennä koulumatkan yksin! Meillä on onneksi hyvin turvallinen ja lyhyt koulumatka ja tuttu, sillä samaa reittiä mentiin eskariin viime talvi. Äitiä mietityttää edelleen miten vihaisia kotona oltiin kun hukkasin ekaluokalla kotiavaimet ja ihmettelin, että miksi se nyt niin iso juttu on ja miten pelotti matkalla välillä esimerkiksi kiusaamisen takia. He ovat niin kovin pieniä syksyn pimeässä isoine reppuineen! Tai miten pieni pärjää, jos edessä on ysin tai kympin aamu ja me muut joudumme lähtemään aiemmin? Pääsekö hän yksin liikenteeseen?

Se mikä täytyy tsempata (ehkä teen heti nyt!) on Wilman lataaminen. Meillä oli vielä kesään asti käytössä Helmi, joka nyt vaihtuu Wilmaan ja tunnukset tekemättä. Josko sieltä löytyisi esimerkiksi tieto monelta koulu alkaa?

Koulukiusaamisen pelko

Viime syksynä, juuri näinä päivinä oli eskariin tutustuminen edessä. Hölmöä ehkä, mutta minä jouduin keräämään itseäni hommaa varten todella paljon. Esikoinen oli kotona 5 vuotta ja sitten yhden talven päiväkodissa 10 päivän kuukausisopimuksella, eli edessä oli meille ensi kerta, kun lapsen tarvitsisi lähteä jokaisena arkiaamuna johonkin. Edessä oli myös ensi kerta, kun minä suostuin menemään vapaaehtoisesti koulun alueelle sitten 1990-luvun. Olin pahiten koulukiusattu eka- ja tokaluokalla ja kiusaaminen alkoi uudelleen, kun lähdin yläasteelle. Minulla oli ysiluokalla aamukampa ja päätin, etten ikinä edes mene koko Säynätsaloon tai Lehtisaareen, kun kerran sieltä pääsen pois. Lehtisaareen en ole palannut yli 20 vuoteen.

Tuntui siis pelottavalta mennä koulun alueelle ja laittaa lapsensa laitokseen, jossa voi itse niin pahoin. Puhuin kaksin eskariopenkin kanssa pelkojani ja hän otti ne todella hyvin ja sanoi, ettei mitään kiusaamiseen viittavaa ole näkynyt. Silti olin aika herkkänä, jos lapsi kertoi että jotain kiusaamista oli tapahtunut. Kyllähän lapsilla erimielisyyksiä tulee, joita he usein nimittävät sanalla ”se ja se kiusasi”, se on ihan normaalia. Täytyi tsempata aika paljon viime syksynä oman menneisyytensä kanssa, jotta pystyi olemaan iloinen ja rohkaiseva. Kaiken lisäksi mieskin on pahasti ollut koulukiusattu, joten me emme vanhempina ratkenneet riemusta edessä olevan kanssa. Nyt asia on jo käsitelty meidän menneisyyden osalta enemmän käsitelty, tosin edessä on ihan uudenlaista haastetta, jota omassa lapsuudessa ei ollut, kuten nettikiusaamiset ja whatsapp-ketjuissa huutelu tai esimerkiksi poisjättäminen. Toisaalta asioihin nykyään varmasti puututaankin eri tavalla, koen jääneeni 1980-luvulla hyvin yksin koulukiusaamisen kanssa, kun en kotonakaan kehdannut kertoa saavani kotimatkalla aina lumipesut yms.

Uusi päiväkoti

Sen lisäksi, että koulu alkaa, alkaa kuopuksella uusi päiväkoti. Sanoisin, että sitä on jännitetty ja itkeskelty paljon enemmän kuin koulun alkua. On ollut painajaisia siitä, että tädit ovat kauhean tiukkoja ja pelkoa siitä, ettei saa kavereita. Päikyn alkuun on kaksi viikkoa ja kohta täytyy aloittaa tutustuminen. Siellä on ainakin kaksi entuudestaan tuttua tyttöä vastassa, joista toisen luona kuopus oli eilen leikkimässä, eli uskon ja luotan, että homma lähtee sujumaan. Olen vähän epäillyt itse rakennuksen kuntoa ja ikää, mutta toisaalta on niin paljon helpompi viedä hänet lähipäikkyyn, josta sitten lapset jatkavat samaan eskariin ja kouluun, jos emme satu muuttamaan. Pieni on ollut aivan sydän sykkyrällä ja ikävöinyt koko kesän kahta parasta päikkykaveriaan, jotka siirtyivät eskariin, eli kuitenkin tiet olisivat eronneet.

Lisäksi olen miettinyt ensimmäistä kertaa pitäisikö ottaa kuopukselle kokopäiväinen sopimus. Olen ajatellut, että 15 päivän sopimus säästää rahaa ja lasta, mutta nyt tässä töitä tehdessä elokuun ajan taas lasten kanssa, alkaa tuntua siltä, että lapsen olisi parempi olla vaikka lyhyt päivä päikyssä joka päivä kuin minun seurassa yksin kotona, jos en pystykään olemaan läsnä.

Miltä tuntuu aloittaa koulu korona-aikana?

Tämähän on nyt yksi asia, jota ei ole aikaisempina vuosina tarvinnut miettiä. Aina on ollut kyllä vähän ahdistus päikyissä ja kouluissa kiertävät taudit ja esikoinenhan aloitti eskarin 10 päivän sairastelulla, joka oli kehittymässä keuhkokuumeeksi. Nyt täytyy sanoa, että ei ole paljon tullut vatsatautiajatuksen kanssa surtua. On vähän isommat taudit ja pelot vastassa. Kesän aikana on matkusteltu ulkomaille yllättävänkin paljon ja juuri luin IG:sta (@marjonmatkassa) keskustelusta, jossa perhe meinasi lähteä nyt loppukesästä Espanjaan ja sieltä suoraan kouluun. Pelottaa kyllä, minkälaiseksi kouluvuosi muodostuu. Kuinka repaleinen siitä tulee. Tuntuuko se hirveän turvattomalta? Edessä on ihan uudenlainen uhka, jollainen ei tullut edes omassa lapsuudessa mieleen. Luin tällä viikolla Aamulehdestä, että erilaisiin hybridimalleihin on varauduttu, mutta lähtökohtaisesti lähdetään siitä, että eskarit ja 1-3 luokat saavat jatkaa lähiopetuksessa. Saas nähdä.

Se kaksiviikkoinen, jonka eskarit ehtivät olla paikalla keväällä antoi toki osviittaa tulevasta. Heidän piti syödä eristyksessä, nopeammin, aikaa oli vähemmän, leikkiä ns.talon takana eristyksissä muista, pestä vimmatusti käsiään ja vanhemmat eivät saaneet mennä sisälle rakennuksiin, ulkoa piti soittaa kun tuli hakemaan. Mietityttää kovasti, millaisen jäljen tämä korona-aika jättää lapsiin ja koulunkäyntiin osaltaan?


paita ZARA/ hame POMP DE LUX/ korvikset MAJO DESIGN (saatu)/ kengät CONVERSE

Tällaisissa fiiliksissä siis kohti tiistaita, tässä rustaamisen lomassa latasin ne Wilma-tunnuksetkin! Miten siellä? Onko kodissanne ekaluokkalaisia? Mikä mietityttää tai jännittää eniten? Vanhemmilla tai lapsella?

Perheen yhdessä liikkumisen riemua!

Kaupallinen yhteistyö Bikesterin kanssa

Liikunnan ilo, suorastaan riemu ja sen kehoon tuomat endorfiinit ovat jotain ihanaa. Siihen jää koukkuun! Liikunnan ilon voi aistia kauas, kun päästää meidän lapset ulos. Kun menimme ottamaan näitä kuvia urheilukentälle, eihän lapsista näkynyt kuin viuhtovat jalat, halusivat ehdottomasti juosta kenttää ympäri helteestä huolimatta. Olen joskus miettinyt, pitäisikö heitä ohjata muiden kuin liikunnallisten harrastusten pariin, jotenkin olemme ajatuneet aina erilaisiin sporttiharrastuksiin. ”Vaatimuksena” meillä on ollut, ettei laji olisi liian totinen ja tähtäisi vaan kilpailemiseen vaan yleisesti kehittävä, jossa voi pitää hauskaa. Temppukerho pienemmällä ja parkour isommalla ovatkin olleet todella mieleisiä harrastuksia, nyt kesällä lapset ovat käyneet urheilukoulussa, mistä ovat kovasti tykänneet. Uinti on myös hyvin rakas harrastus, eikä ole onneksi vielä mennyt kilpailuksi!

Perheiden kannattaa liikkua yhdessä

Minusta ihan paras tapa viettää perheen kanssa aikaa on harrastaa jollain tapaa liikuntaa. Sen ei tarvitse olla mikään mitattava ”hieno” suoritus, vaan hyötyliikkua voi lasten kanssa loputtomiin. Me valitsemme hyvin usein auton sijaan kävelyn tai pyöräilyn ja pääsemme liikkumaan perheenä paikasta toiseen pyörillä. Lapsetkin aina kysyvät, mennäänkö pyörällä tai kävellen, eli heille on selvää, ettei auto ole aina ykkösvaihtoehto. Perheen kanssa voi myös samoilla metsissä loputtomiin, lapset rakastavat metsää. Siellä he juoksevat ja kiipeilevät huomaamatta naama hymyssä – koskaan en muista, että metsässä olisi tullut raivareita. Siellä on ihmisen hyvä olla!

Vaikuttaako vanhemman esimerkki?

Uskoisin että vaikuttaa. Itse harrastin lapsena kaikenlaisia lajeja sekaisin – ratsastin, kävin nuorisoaerobicissa ja aloitin koriksen peluun. Äitini kävi ahkerasti jumpissa ja niin minäkin päädyin nuorisoaerobiciin, hirveän ylpeänä menin jumppapuvussa ja äidin kutomissa säärystimissä! Kuka muu on jumppaillut säärystimet jalassa, se oli niin kova juttu aikanaan. No, ei säärystimistä enempää, mutta arvatkaa miksi päädyin pelaamaan koripalloa? Koska isäni pelaa sitä edelleen ja pelasi tuolloin. Sanoisin siis, että vanhempien esimerkki vaikuttaa. Muistan hyvin, kuinka isäni kävi juoksulenkeillä ja minä olin mukana pyörällä – tätä komboa olen nyt harrastanut sitten omien lasten kanssa aikuisena. Lapset liikkuvat hyvin luonnollisesti ainakin vielä näin nuorena, joten heitä ei tarvitse vielä usuttaa liikkumaan. Lähinnä päästää vapaaksi urheilukentälle, harmi kun en voi näyttää miten loputtomiin naama punaisena kirmasivat menemään! Yhdessä tekeminen on huippukivaa!

Mistä tilata urheiluvaatteita ja -välineitä?

Meillä on ehkä vähän liikaa tai ainakin äidillä urheiluvaatetta. Lenkkareita kuluu ja minulla taitaa olla niitä viisi paria tällä hetkellä kuistilla. Urheiluvaatteet on saanut hellekeleillä pestä joka urheilukerran jälkeen, joten nekin kuluvat ja ovat kovassa käytössä. Lisäksi kuistiltamme löytyy muun muassa monenlaisia uimalaseja, sillä uinti on isossa roolissa perheessämme – kaikki muut jatkavat taas syksyllä uimakoulua paitsi äitinsä. Pitäisiköhän minunkin alkaa opetella?

Meillä on myös kaikilla muilla paitsi minulla ns. nopeat lasit, niin he niitä kutsuvat. Kevyet urheilulasit, jotka päässä on helppo pyöräillä ja juosta. Olen pitänyt vähän turhana, mutta nyt hellekeleillä lainasin miehen laseja  ja kuulkaa – juoksu oli kevyempää kun ei tarvinnut irvistää tauotta auringossa! Pitäisiköhän minunkin tilata lasit, huomaatte juoksukuvasta että erotun joukosta!

Näissä kuvissa meillä on useampia juttuja, jotka ovat tilattu Bikesterista. Vaikka luulisi nimen perusteella sen olevan pelkkä pyöräkauppa, niin ei, sieltä löytyy ihan älyttömästi välineitä eri urheilulajeihin. Juoksu, uinti ja pyöräily, juuri ne mitä meillä tehdään eniten on todella hyvin katettu kaupassa. On uikkareita, kypäriä, lenkkareita, toppeja, trikoita ja onpa muuten urheilujuomiakin. Tein meille pienen tilauksen, johon jokainen perheenjäsen sai jotain. Esikoinen sai SIGMAN uuden pyörämittarin (veti muuten juuri aamulla mäkeen huutaen ”MEEN YLI KOLMEAKYMPPIÄÄÄÄ”) ja pikkusiskonsa sai vanhan mittarin. Meillä ollaan vähän mittaushulluja, joten pyörämittari laskee niin matkat kuin vauhdit.

Mies sai puolestaan uudet juoksu/urheilushortsit, jotka ovat suhteellisen napakkaa mitoitusta, vinkiksi jos meinaat tilata. Itselleni tilasin uuden juoksupaidan, joka ainakin kuuden kilometrin jälkeen osoitti paikkansa – on niin kevyttä materiaalia, että pystyin juoksemaan hihattomassa. En yleensä pysty, vaan hihattoman paidan saumat hinkkaavat käsiin hiertymät, joten t-paita on valintani, mutta tämä Asicsin toppi ei hiertänyt! En ole itse vaatteissa mitenkään merkkiuskollinen, paitsi Niken tossuja on kyllä kertynyt, olen kokenut ne parhaaksi kapeaan jalkaan. Mutta vaatteissa menee kaikki!

Pikkunaisemme sai puolestaan ne omat nopeat lasit Alpinalta, joissa on hyvä remmi, etteivät lasit häviä lapselta. Ja lisäksi tilasin urheilujuomaa, joka on samanlaisessa muodossa tablettina kuin esimerkiksi c-vitamiinijuomat. Ei tarvitse sotkea jauheiden kanssa, vaan saa heitettyä tabletin juomapulloon. Ja on muuten kulkenut juoksuvyö ja juomapullo mukana lenkeillä viime aikoina, helteessä ei vaan pysty juoksemaan ilman nestettä ja urheilujuoma on parempi vaihtoehto kuin pelkkä vesi.

Minulla ei ole huonoa sanottavaa tilauksesta – sivusto on helppo ja sieltä voi hyvin määrittää mitä lajia varten hakee vaatetta, naiselle, miehelle vai lapselle ja koonkin voi määrittää. Koska tavaraa verkkokaupassa on valtavasti, koin sivut vähän hitaiksi, mutta toimivat kuitenkin moitteetta. Tilaus tuli postiin alle viikossa ja palautus on myös ilmainen, jos ongelmia tulisi. Ja arvatkaa mitä! Huomasin, että Bikester myy jopa vaihtorannekkeita Suunnon kelloon – olisi ehkä aika päivittää oman kelloni ranneke, joten voi olla, että uusi tilaus lähtee tänään.

Toiveissa on kesän reissuilla käydä niin juoksulenkillä yksin kuin pyöräreissulla perheen kanssa. Tällä hetkellä pihalla viritetään kuopuksen pyörää kiinni isänsä pyörään tangolla. Tiedättekö sellaisia liitossysteemejä? Yritämme varautua tällä siihen, että kun pienimmästä pyöräilijästä loppuu puhti, ei matka ihan heti katkeaisi. Niin ja tiedättekö mikä on ihan must, kun lasten kanssa retkeilee? EVÄÄT! Voi mikä kiukku iskee, jos nälkä yllättää ja sehän vauhdilla liikkuville kasvaville lapsille tulee usein. Nyt onkin aika paljon viileämpää keliä luvassa, joten säilyy eväätkin repussa. Odotan kovasti uusia pyörämaisemia ja luonnossa liikkumista yhdessä – ehkä paras tapa viettää kesää vai mitä olette mieltä?

Tulin niin hyvälle mielelle tästä, kun pääsi aurinkoiselle urheilukentälle ja sai puuhata kuvia pienen hetken perheen kanssa. Oli todella kivaa! Minä olen kyllä ehkä onnellisimmillani lenkkarit jalassa – tai paljain jaloin. Lenkkarikuvat oli parasta ja ihana muisto jäi!

Onko itsellesi Bikester tuttu kauppa? Mitä lajeja teillä harrastetaan?

Postauksen kaikki kuvat Saara / Mimi & Nöde Photography

 

Tunteikas veneretki Vesijärvellä

Eilen se vihdoin tuli, eka lämmin päivä! Voi että miltä tuntui auringon lämpö iholla. Oli vielä ihan mielettömän tyyni keli ja suuntasimme iltapäivällä järvelle naapurin veneellä. Hän on sitä ehdottanut useamman kerran lainaan, mutta ei olla jotenkaan muka koskaan ehditty. Edellisen kerran kävimme tuolla yhdessä heinäkuussa 2015. Siis lähes viisi vuotta sitten! Muistaako kukaan tätä tekstiä vähän epäonnisesta reissusta, kun moottori ei toiminut ja päädyimme soutelemaan? En tuolloin kertonut mitä itse asiassa puhuimme reissussa, sillä oli menossa raskausviikko 7 tai 8. Mutta siellä ulapalla päätimme kuopuksen nimen.

En ehkä ikinä unohda sitä, kun mies nyki moottoria ja minä googletin nimiä ja juttelimme, että tämä voisi olla kiva, jos lapsesta tulee tyttö. Ja kyllä, toukokuussa, lähes 10 kuukautta tuon tapahtuman jälkeen me annoimme hänelle sen nimen, josta päätimme aivan raskauden ensimetreillä keskellä järveä.

Ensimmäinen kesäpäivä Kangasalan Vesijärvellä

Eilen tuntui aivan kesältä. Pakkasimme hodarijämiä synttäreiltä reppuun ja suuntasimme veneeseen. Kuopus oli ihan superinnoissaan, hän ei ole juuri Suomessa veneillyt. Tuijotti hyvin kiinnostuneena vettä sanoen, että olen mä vettä nähnyt, mutta katson silti. Kangasalan Vesijärvi vaikutti aika linturikkaalta paikalta, eilen näimme muun muuassa kaksi joutsenta ja monta isoa lintua, jota emme osanneet tunnistaa. Miehen kädelle istahti sekunniksi kaksi perhosta kesken tanssinsa, hyvin ohikiitävä hetki, mutta jotenkin todella ihana. Huudahdimme ihastuksesta. Istuimme rantakivillä pitkään ja lapset möyrysivät saaressa. Ketään muita ei näkynyt, oli vain luonto ja me.

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan

Näin totesi mies siinä rantakivellä istuessamme. Totta. Olisimme mielellämme lähteneet ensi viikolla Kyprokselle, mutta monesti sitä on lähtenyt lomalle aika väsyneenä. Tekee täysillä asioita lomaan asti, pakkaa ja sitten on ekat päivät lomalla ihan uuvuksissa, usein lennot ovat vielä inhottavaan aikaan. Tänä keväänä tahti on hiljentynyt aivan valtavasti, on ollut aikaa tehdä vaikka mitä ja vihdoin päästiin sinne veneellekin! Siis ei olla muka ehditty kesän aikana, aina on joku reissu tai meno. Nyt ei ole. Pieni ajelu ja edessä on iso tyyni järvi, upea luonto ja todella nautinnollinen retki perheen kanssa. Ja mikä parasta, vielä ei tarvinnut huitoa yhtään itikoita! Siinä kivellä istuessa tuli kyllä aikamoinen Suomi-idylli olo. Hyvin kiitollinen kaikesta, mitä ympärillä on. Perhe ja luonto. Jotka molemmat kiittävät tänä keväänä hidastuneesta tahdista.

Lapsilla oli menossa jatkuva leikki, oltiin merirosvoja, paettiin isoa mustekalaa ja saari oli täynnä keijuja. Retkeilimme siis Keijupoukamassa ja näimme ainakin Helinän! Ihanaa, kun jaksavat innostua luonnosta niin mielettömästi. He halusivat myös kokeilla soutamista ja siinä heitä katsellessa en voinut olla miettimättä, että hetki sitten, viimeksi kun istuin tässä veneessä, tuo pienempi oli nuppineulan pään kokoinen ihmisen alku ja mietimme hänelle nimeä. Ja siinä hän nyt soutaa. Voi miten aika juoksee!

Kannattaa kyllä nauttia luonnosta, nyt se on niin parhaimmillaan, oletko samaa mieltä? Mutta hei – viedään ne roskat mennessämme, ihmettelin kovasti kivillä ollutta puolikasta makkarapakettia, eikö sen olisi voinut viedä mennessään.

Onko sinulla viikonlopuksi retkisuunnitelmia?