Synnytys, hotelli, kotiutuminen… Ensifiiliksiä!

Niin, tykkäättekö lukea synnytysjuttuja tai kertomuksia? Minä luin niitä aika paljonkin esikoista odottaessa, nyt vähemmän, kun tiesin jo vähän mitä odottaa. Tai tiesin ja tiesin, sehän siinä melkein hurjinta on ettei kukaan tiedä miten hommassa käy. Se jännittää hirveästi.

En aio toisellakaan kerralla kirjoittaa mitään yksityiskohtaista kuvausta, vaan yleisesti totean, että homma meni nappiin. Kaksi tuntia kalvojen puhkaisusta hän oli maailmassa ja omat epätoivon hetkeni lyhyet. Esikoista väännettiin 20h eli kymmenkertainen aika. Vitsailin miehelle, etteivät edes ripsivärit ehtineet levitä, siinäpä Maybelline-mainos! :D Onnenkyyneleet eivät kyllä ole missään niin aitoja ja poukkoa syvältä sydämestä kuin synnytyssalissa. Siinä hän nyt on!

Esikoisen kohdalla hommasta jäi hieman ikävä maku paljolti henkilökunnan takia. Emme myöskään mahtuneet osastolle synnytyksen jälkeen ja vauvan kanssa pyörin riskiraskauksien osastolla, jossa ei ole edes vessoja ja suihkuja huoneessa. Kiire vaivasi hoitajia ja olisin kaivannut apua kun olin ensikertalaisena liikenteessä. Lisäksi pää oli sekaisin, sillä elämänmuutos oli suuri ja kaikki imetyksestä vaipanvaihtoon hepreaa.

Tämän toisen kohdalla kävelin saliin sovitusti ja mies totesi että tuolla jo pienet vaatteet odottavat. Olo oli ihan absurdi, kohtako niihin puetaan pikkuneitiä? Jännitin niin että unohdin hengittää. Lopulta homman vauhdikkuus taisi yllättää kaikki ja henkilökunta oli tällä kertaa aivan ihanaa ja ymmärtäväistä. Istuimme salissa hetkeä myöhemmin ihmetellen, että kävipä nopeasti ja ihastelimme uusinta perheenjäsentä, joka näytti niin hämmästyttävän identtiseltä siskonsa kanssa, että kutsuin häntä isosiskon nimelläkin päivää myöhemmin.

Vaipanvaihtoa siskon avustuksella.

Olin toivonut, että yleisten vessojen ja 1960-luvun osaston sijaan pääsisimme tällä kertaa potilashotelliin ja toiveemme toteutui. Rullasimme kätilön kanssa tunneleita pitkin synnäriltä hotelliin työnnellen kärryissä 5 tuntia vanhaa vauvaa. Ja se hotelli, se oli mahtava! Potilashotellissa on 13 huonetta synnyttäneille ja huoneet ovat todellakin ihan hotellihuoneita ja vielä uudehkoja sellaisia. Oma vessa hoitopöytineen, parisänky, televisio ja huippuhyvää ruokaa. Oli hieman eri fiilis alkaa tutustua uuteen perheenjäseneen hotellissa kuin sairaalan osastolla viimeksi. Hoitajat ovat paikalla aina, mutta eivät tule huoneeseen vaan heidän luona käydään. Hotellissa oli ihanaa isovanhempien ja isosiskonkin vierailla ja tutustua rauhassa uuteen tulokkaaseen. Jotenkin henkilökunnastakin huokui parempi fiilis ja yhteishenki vai kuvittelinko? Lausun siis suuret kiitokset potilashotellille ja kiitän hyvästä ruoasta ja fiiliksestä!

Juuri kun heräsin päiväunilta, ovelle tuli vauvaa isompi kukkalähetys. Aivan mahtavaa, kukkia suoraan ovelle!

Oma oloni oli muutenkin aivan sanoinkuvaamattoman helpottunut ja onnellinen. Niin pitkään pelkäsin tuleeko hän ennakkoon, kuinka kaikessa käy ja olin lopussa jatkuvien supisteluiden vuoksi todella kipeä. Siinä hän oli täydellisenä maailmassa, saimme tutustua toisiimme rauhassa hotellissa ja isosisko pääsi tutustumaan vihdoin odotettuun prinsessaan. Onni ja helpotus oli niin suurta, että se ihan kupli ulos rinnasta. Itkeskelin itsekseni onnenkyyneleitä hotellissa joka välissä. Imetys ja muut vauvajutut tuntuivat luonnollisemmilta toisella kerralla eikä elämänmuutos niin hurjalta. Kotiin tullessa meinasi pukata paniikkia kuinka tämä lähtee sujumaan, mutta tutustutaan rauhassa päivä kerrallaan toisiimme ja opetellaan elämää neljän hengen poppoona. Hetken saan hengähtää kun mies on isyysvapailla, mutta saas nähdä miten me tytöt sitten pärjätään keskenämme!

Perjantaina ennen sairaalaan lähtöä nappasimme vikat mahakuvat, neljä päivää tuon jälkeen otin jälkeen-kuvan. Miten nopeasti unohtuukaan miltä tuo ison mahan kantaminen tuntuu!

Se koko raskauden vaivannut pelko, ongelmat ja lopun kipuilu vaihtui aurinkoisena iltapäivänä suureen onneen, kauniiseen prinsessaan, kahden tyttären äitiyteen, onnitteluihin ja kukkakimppuihin. Se pelko sairaalaa ja kaikkea kohtaan vaihtui erittäin positiiviseksi kokemukseksi niin sairaalasta kuin hotellista. Ihanaan ja ystävälliseen kätilöopiskelijaan. Tänään kaupassa vieraat ihmiset onnittelivat nyytistä ja minä hymyilin tyhmän onnellisena. Me tehtiin se! <3 Katsokaa me ollaan nelihenkinen perhe hei! Mitä minä tein ansaitakseni tämän onnen?

Kiitän tuhannesti kaikista onnitteluista Instagrammin puolella, joka on pysynyt enemmän ajan tasalla kuin blogi. Kiitän myötäelämisestä odotuksessa. Nyt haluaisin tallentaa tästä vauva-arjesta joka ikisen sekuntin, joka ikisen tuoksun, joka ikisen hetken kun siskokset tutustuvat. Kiitollisena otan vastaan myös kiukut ja mustasukkaisuudet, sillä onni on nyt tässä. Perheessäni. <3

Tässäpä teille hieman hattaraa hormonihuuruiselta äidiltä, joka totuttelee taas yövalvomisiin. Ihanaa tiistain jatkoa jokaiselle!

Waiting for you (+arvontamuistutus!)

Jaksatteko näitä vauvajuttuja? Nyt kun on kotona jumissa niin ajatukset pyörivät kirjaimellisesti tuon muotoaan muuttavan oman navan ympärillä! :D Toivottavasti jaksatte mukana, saas nähdä missä vaiheessa minulta loppuu postausaiheet. 

Ensimmäistä lasta odottaessa oli kyllä aivan pyörällä päästään sen kanssa, mitä hankintoja lasta varten tulisi tehdä. Olin ajoissa liikenteessä ja etsin käytettynä kaikki vaunuista haluamaani Stokken Sleepi-pinnasänkyyn ja väitän säästäneeni pitkän siivun tällä työllä. Toista varten tallessa ovat kaukalot (sekin löytyi käytettynä), pinnikset, hoitotasot, ammeet ja vaunut, joten tarvitseeko sitä ylipäätään mitään uutta?

 Vasemmanpuoleinen pyjama Next, oikeanpuoleinen fb-kirpparilta.

Vasemmanpuoleinen takki Käsityö-messuilta, oikeanpuoleinen fb-kirppari (H&M).

Koska isot jutut ovat valmiiksi olleet koossa, olen tässä odotuksessa hurahtanut pikkuvaatteisiin. En kolme vuotta sitten ollut ikinä käynyt esimerkiksi Lindexin lastenvaateosastoilla, enkä kuullut merkeistä Newbie, Pomp de Lux, Next jne. En ollut ikinä ostanut mitään fb-kirpparilta. Kolmessa vuodessa lastenvaateosastot ja fb-kirpparit ovat tulleet tutuiksi ja olen hurahtanut pikkuvaatteisiin. Jos hän yllättää loppumetreillä olemalla poika, niin on hyvin pinkkiin puettu poika sitten. ;) Voiko tyttövauvan pukea kuin hempsukoihin väreihin? Itselleni ei sininen, vihreä ja ruskea uppoa, joten pinkki, lila, keltainen ja muut hempeät värit vaan valikoituvat matkaan. Olin laittanut reilulla kädellä esikoisen vaatteitakin eteenpäin ja säästelin vain ehdottomia lemppareitani, joten tämä hurahdus on ihan perusteltua, eikö? Sen sijaan myssyjä, villasukkia ja tumppuja meillä on hurja määrä, sillä mummoni ahkeroi niitä esikoiselle läjän ja kun esikoinen oli 2kk vanha, lämpötila ulkona oli +27. Eli emme ehtineet todellakaan kaikkia käyttää ja koska ne ovat mummoni tekemiä, en niitä halua laittaa eteenpäinkään. Ihan varma en ole mitä teen puolikkaalla tyllihameella joka on matkalla meille kirpparilta, se on siis tarkoitettu pötköttävän vauvan kuvaukseen. Mutta kun tässä makoillessa on liikaa aikaa jajaja…

 Bodyt Next, FB-kirppari (H&M), KappAhl, Name it, Lindex. Tallessa on myös BORN IN 2013, joten pakkohan tämä 2016-versiokin oli hommata. :)

Metsolan frillapotkarit fb-kirppari, jumpsuit Babyshopin alesta.

Esikoisen lemppari. Hän lopetti itkun aina kun puin nallehaalaria päälle, tässä oli jotain maagista. Toivottavasti toimii taas! ;)

Newbien ja Nextin mekot. Newbien mekkoa myytiin vielä alkuvuodesta kaupassakin hintaan 20e, maksoin Radiokirpparilla siitä 4 euroa. :)

Yhden hankinnan halusin tehdä, mitä moni on kehunut ja esikoinenkin viihtyi tässä esim. kylässä testattaessa. Tämä hankinta on Baby Balance-sitteri, jonka eteen tein tosissani töitä. Halusin tämänkin käytettynä hommata ja näitä on todella paljon huuto.netissä sekä tori.fissa, mutta suurin osa on väriltään ruskeita. Halusin itse ehdottomasti mustan järkevään hintaan ja yhtään edullisemmat tuntuivat menevän heti, sain todella monta ”myyty” vastausta. Lopulta työni palkittiin ja sain täydellisen siistissä kunnossa olevan sitterin 50 eurolla (hintalappu paketissa on 130 euroa uudelle, en tiedä mikä on tämän hetkinen uuden hinta). Tyytyväinen olin hankintaani!

Stokken sleepi junior-malli on niin iso sänky, että myös kakkonen saa nukkua laatikossa niin kuin siskonsa, eli äitiyspakkauksessa. Tokalle en pakkausta ottanutkaan, tämä on siis esikoisen pakkaus. En ollut laittanut sänkyä valmiiksi (vieläkin puuttuu ”verho” sängyn päältä) kun jouduin sairaalaan. Tullessani kotiin näin sängyn, jonka mies ja lapsi olivat laittaneet yhdessä. Kyllä läikähti lämmin olo sisällä. <3 Innolla olen testaamassa myös Swaddle up-kapalopussia, onko monelle tuttu? Toivon sen hieman rauhoittavan yöhulinoita, jota ainakin ensimmäisen kohdalla piisasi yli kaksi vuotta.

Esikoisella ihan paras pullo oli tämä Ainu MAM anti-colic tuttipullo, joka oli lopulta ainoa pullo mitä käytettiin. Esikoisen versio oli loppuunkulutettu ja pois heitetty, joten hommasin tuplapakkauksen uusia. Vaikka ensimmäinenkin oli täysimetyksessä, hän joi pumpattua maitoa poissaollessani ja myöhemmin korviketta sekä tavallista maitoa. Tästä pullosta maito tuli esim. iltaisin todella hitaasti ja se toimi iltaisin rauhottajana unille, kun hän oli jo päälle vuoden. NUKin tutit toimivat parhaiten ekan suuhun (tämäkin oli todella tarkkaa, erehdypä antamaan vääränmallinen tutti!) ja nyt hommasin myös pari Aventin pimeässä loistavaa tuttia. Katsotaan onko tulokas edes tutin syöjä!

Kysymysmerkiksi jää, tarvitsemmeko jonkin sortin sisaruskärryjä vai pärjäämmekö esim. seisomalaudalla, mutta ajattelin katsoa tätä vasta jälkikäteen tilanteen mukaan.

Tällä viikolla räpsäsimme myös odotusajan kuvat, mutta ehkä aidoin odotuskuva on tässä.

Luulin miehen kuvaavan minua kun katselin sairaalan ikkunasta ulos, mutta hän oli kuvannut vain mahan, jota hermostuneena koko ajan kokeilin ja silittelin tuossa keinutuolissa. Sairaalaan vaatteet, pysähtynyt aika, laidasta laitaan seilaavat tunteet ja luminen maisema ovat kaikki tiivistettynä tähän kuvaan. Odotuksesta tuli todellakin odotusta. Kun kurkkasin kotona kuvia kamerasta, pääsi yllättäen itku tämän kohdalla. Me odotamme sinua pieni. <3

Mitä hankintoja itse olet tehnyt tokalle tai sitä seuraavalle vauvalle?

Hei, vielä huomiseen asti on aikaa osallistua hiuksiin liittyvään arvontaan, kipinkapin sinne jos et ole mukana!

*Swaddle up-kapalopussi saatu blogin kautta

Pahinta ikinä

Mikä on pahinta mitä voisi kohdalleen kuvitella tulevan? Tähän on varmasti miljoona eri vastausta, mutta omalla kohdallani tuntuu, että se, että lapsilleni käy jotain. Tekisin heidän eteensä ihan mitä tahansa. Siinä vaiheessa kun en pysty tekemään, olo on toivoton. Tällä hetkellä alkaa olla viikko sairaalassa täynnä. Minua on pistetty molempiin jalkoihin, käsivarsiin ja kämmenselkään. Kipuja on ollut koko ajan ja paksu kanyyli kädessä on uskomattoman inhottava. On kyselty vointia ja supistusten määrää. Olen vastannut aina, ettei minulla ole mitään hätää, kestän kyllä mitä vain, kunhan pieni pysyy matkassa. ”Hän voi syntyä vaikka huomenna, kukaan ei tiedä” on vastattu. Lääkäreiden sanat ”ei tämä nyt synkin mahdollinen tilanne ole” tai ”parempi kaksi maitopurkkia kuin yksi voipaketti” ovat tarkoitettu lohduttamaan, mutta aiheuttavat kyllä ahdistusta. Kätilön ”vauva ei saa tulla ulos vielä” sanat vielä suurempaa ahdistusta. Ei saa ei, pitäisikö minun roikkua ylösalaisin?

Raskauteen kuuluu juilintoja, mahan kovettumisia ja ”oloja” ja nyt jokaisesta tuntemuksesta on tullut mörkö, enkä tiedä aiheuttavatko ne kypsymistä. En pysty hetkeäkään rentoutumaan ja vessassa käyminenkin pelottaa. Nukkumaan en ole pystynyt kuin torkkuen koko viikolla, uusin huonetoveri ilmoitti, että on sitten kova kuorsaamaan. Olin maanantaina reipas ja hyvävointinen tänne tullessani ja nyt viikon lääkearsenaalin myötä olo on hirveä, maha ei toimi ja kroppa on aivan sekaisin. Vaikka olen sinänsä varmasti hyvässä hoidossa ja osaavissa käsissä, olen alkanut epäillä tätä kaikkien lääkkeiden määrää ja sitä, onko se hyvästä. Jos makaisin kotona ja nukkuisin, olisiko vointini parempi.

Sairaalassa on ihan hirveästi aikaa ajatella. Kun ei nuku, voi ajatella yötkin. Telkkaria ei ole ja olo on niin huono, että lukemista en ole pystynyt enää harrastamaan. Olen miettinyt, että ”ansaitsinko” tämän, koska valitan aina niin turhasta? On joo todella harmillista olla kaksi viikkoa kipeänä, mutta nyt kun vertaa kuukauden flunssaa siihen pelkoon selviääkö lapsi, niin tuntuu aika mitättömältä. Halusiko joku ylempi taho ravistella elämänarvojani? Olen myös miettinyt, että jos minua pitää ravistella, miksi pitää myös miestäni ja esikoistani? Minä lupaan, että tämän jälkeen en ihan pienestä valita. Jos saan tämän lapsen pidettyä paremmille viikoille kyydissä ja hän pääsee maailmaan turvallisesti, niin en ikinä enää pyydä mitään muuta.

mekko Lindex Mom/ liivi Mango/ kengät Emma/ koru MaruDesign/ kello Tommy Hilfiger

Tuska siitä, että haluaisi hoitaa molemmat lapsensa muttei pysty on kova. Esikoisella ei ole mitään hätää, toki hänen hoitonsa on aika säätämistä, mutta reippaana tyttönä hän käy äitiä sairaalassa katsomassa. Sydämeeni sattuu silti aika kovaa, kun näen häntä puoli tuntia päivässä enkä pysty edes nousemaan. 

Nämä kuvatkin menivät minusta ihan pilalle pari viikkoa sitten. Kuinka turhalta tuokin ajatus tuntuu nyt. Jos nyt vain saisin laittaa omat vaatteet päälle ja kävellä pitkästä aikaa ulos ylpeänä mammamaha pystyssä, ei paljon harmittaisi kuvien tuuli tai läsähtänyt tukka. Ne olivat valmiina käsiteltynä kansiossa niin laitoin ne tähän mukaan, ei nimittäin kuvakäsittely innosta tällä hetkellä. Vaaleanpunainen ranneke liittyy kuvauspaikkaan, eli Herra Hakkaraisen taloon.

Kaikki tuntuu tällä hetkellä niin unenomaiselta. En jaksa selata Instagrammia tai lukea blogeja, kun oma pelko ja ahdistus on niin kova, ettei mieli ota vastaan somekanavien ”täydellisyyttä”. Silti oli pakko päästä purkamaan jotain, sillä puhelimeni ei ole soinut ja tarve puhua olisi suuri. Olen kuvitellut päässäni liudan kauhuskenarioita ja rukoillut, ettei hän syntyisi vielä. Tiedän, että viikon valvominenkin saa mielen painumaan matalammaksi ja sairaalan tyyny on kastunut monesti kyynelistä. En ole ikinä pelännyt näin paljon. Enkä ole ikinä tuntenut näin raastavaa kipua sydämessä, kun pelko kohdistuu oman lapsen hyvinvointiin. Vaikka jouduin sanomaan tänään jo ai kanyylia ronklatessa, ei mikään kipu ole niin kovaa kuin tuo sisäinen huoli. Kaverini laittoi viestiä, että jouduimme taloasian kanssa niin koville, että tämän täytyy päätyä hyvin. Haluaisin niin uskoa tuohon lauseeseen. 

Toivon kaikille parempaa mieltä ja pahoitteluni näin ankeista fiiliksistä, ei ihan sovi blogin otsikkoon. Juttelukaveri olisi tarpeellinen, sillä miehen ja lapsen käydessä en voi oikein vuodattaa tai itkeä pienen edessä. Mikä on sinänsä ihan hyvä, sillä tänä iltana esikoiseni sai minut nauramaan, varmaankin ensimmäistä kertaa tällä viikolla.

Omat lapset ovat mittaamattoman arvokkaita. Kuinka nyt osaan arvostaa hyvin mennyttä ensimmäistä odotustani ja synnytystä laskettuna päivänä. Välillä tuntuu etten saa henkeä tältä pelolta, mikä kurkkua kuristaa. Pitäkää meille peukkuja. <3