Hämmentävä viikonloppu

Iloista maaliskuuta kaikille! Se alkaakin aika keväisissä ja aurinkoisissa merkeissä, mutta ainakin vielä Tampereella onnistui hiihto, vaikka lorina ympärillä käykin jo vauhdikkaana. Meidän neitomme aloittivat loman leikkitreffeillä naapurissa ja koska maaliskuu on ehkä yksi suurimmista synttärikuukausista, on iltapäivällä luokkakaverin pienet synttärijuhlatkin luvassa. Miten ihanaa oli herätä kikattavien lapsen leikkimiseen, kyllä he taitavat nauttia lomasta täysillä!

Viikonloppu kun ”unohdin” koronan

Eihän se oikeasti ikinä unohdu vaan jyllää takaraivossa, mutta viikonlopussa oli paljon hetkiä, kun keskityin elämään enkä murehtimaan maailman menoa ja harmillisia uutisia. Mitä kaikkea viikonloppuna tapahtuikaan?

  • Perjantaina tuli valitettava tieto, että hiihtomaraton jolle tähtäsin alkuvuoden on peruttu. Harmitti tosi paljon monestakin syystä.
  • Lähdin ihan kiukuissani perheeni kanssa laskemaan Pohjois-Himokseen, joka on yleensä tyhjempi kuin Länsi. Halusimme testata onnistuuko tuolihissi kuopukselta jo. Rinteet olivat todella tyhjät vaikka pelkäsimme ruuhkaa ja tuolihissi meni erittäin hyvin lapselta, samoin kuin punaiset rinteet tulivat helposti alas.
  • Tuolihissi sulkikin yllättäen jo kello 17, joten vaihtoehdoksi jäi ankkuri. Mietimme miten selviämme siitä, kun kuopus on niin lyhyt, ettei aikuisen kanssa laudalla meno oikein onnistu. Tytöt menivät sitten kaksin. Miten ammattimaisesti he osasivatkaan homman ja me tulimme isänsä kanssa perästä hissillä. Ihan huikeaa!
  • Yhtäkkiä alkoi kaatosade. Vettä tuli tosissaan, olimme monesti ainoat ihmiset rinteessä, mutta sehän ei haitannut mitään. Vaihdettiin autolla välillä kuivat hanskat ja nautittiin tyhjästä mäestä. Onneksi emme olleet katsoneet ennustuksia!

  • Lauantaina olimme kylässä 5 tuntia ystävillä (koronaturvallisuutta ajateltu kyllä, en avaa tätä enempää julkisesti) ja miten mahtavaa se oli! Olemme olleet viimeksi kylässä jossain muualla kuin vanhemmillani elokuussa. Emme ole nähneet lainkaan ystäviä puoleen vuoteen, joten teki ihan hullun hyvää!
  • Esikoinen on kysellyt jo eskarista alkaen korviksia ja sanoin joskus, että olisiko 8 vuotta hyvä ikä. Tuumasta toimeen yks kaks ja lauantaina haimme hänelle korvikset. Voi miten ison näköinen hänestä tuli!
  • Sunnuntaiaamuna heräsin ja juttelin kuopuksen kanssa. Näytti aivan siltä, kun häneltä puuttuisi hammas. Toden totta, niin puuttuikin! Hän kertoi, että illalla oli kivi suussa, hän sylkäisi sen ulos, piilotti tyynyn alle ja alkoi nukkua. Ja tyynyn alta löytyikin pikkuinen hammas. Hih! Emme olleet huomanneet edes heilumista ja isosiskolta lähti eka hammas melkein kaksi vuotta vanhempana, joten yllätyimme kovin. Se oli todella suuri juttu hänelle!

Ikävät koronauutiset sunnuntaille

Toki se ahdisti, kun sunnuntaina luit otsikosta, että Himoksella ja Tampereella on voinut altistua, ainoat paikat missä olen ollut. Himoksen altistus oli jo muutama päivä ennen reissuamme ja Tampereen ravintoloissa en ole käynyt, missä altistumisia on tullut. Mutta illalla ahdisti kovasti tuo otsikko. Olin jotenkin pari päivää niin iloisissa jutuissa kiinni ja hengittäminen oli helpompaa, että säikäytti. Tosin, minusta on ihan ihmeellistä että voidaan edes sanoa altistuksen olleen rinteessä. Ihmisethän ovat kaukana toisistaan ja rinteitä todella monta. Toki oloaan on hyvä tarkkailla ihan jokaisen.


paita MARIMEKKO (second hand)/ farkut LIDL/ kengät DR.MARTENS (seond hand)/ villatakki VILA/ korvikset IHAN PIHKASSA

Mutta olipa hämmentävän tavallinen ja samalla supererikoinen ja erityinen viikonloppu! Ja milloin olisi päässyt Mansessa hiihtämään +7 keleillä, olihan sekin nyt aika erityistä!

Tästä polkaistaan siis maaliskuu hyvillä mielin ja samalla pienoisessa jännityksessä tulevasta käyntiin, kuvissa on löytöni Mielan Preloved-osastolta! Ja huomaatteko, pääsen muuttumaan takaisin vaaleaksi pikku hiljaa, rautatankkaus alkaa näkymään hiuksissa. Ihan mahtavaa!

Miten oma viikonloppusi sujui? Moni varmasti lomailee tällä viikolla, miten teillä? Millaisia suunnitelmia maaliskuulle?

P.S. Kuvissa takana näkyvä Villa Lullan on juuri avattu Air bnb-majoitusta varten. Sitä pitää ihana Outi ja lämmin suositus, jos etsit majoitusta Mansesta! Maarit oli ensimmäinen vieras ja sitä testasi, täältä voi lukea.

Viime hetken joululahjaideat puolisolle, lapselle tai opettajalle, joita voi hommata kotisohvalta!

5 yötä jouluun! Saako nyt tunnustaa, ettei minulla ole esimerkiksi miehelle lahjaa, eikä edes ideaa sellaiseen? Tuntuu, että kaikki on 20 vuoden aikana annettu ja asiat joista hän tykkää eniten ovat sellaisia, mitä en osaa ostaa. No jaa, ei stressiä!

Mutta jos siellä mietitään vielä viime hetken lahjaideoita, niin tässäpä pari ideaa, joista osan voi hommata heti kotikoneella ja iloa riittää koko vuodeksi! Onko teillä näitä ideoita pukin kontissa? Mitä olette osanneet ostaa puolisolle lahjaksi, kaikki ideat otetaan vastaan!

Fiksuruoka

Hävikkiruoan kanssa ajattelee helposti, että sieltä tulee vaan ruokaa, joissa on parasta ennen seuraavalla viikolla. Mutta asia ei ole ihan näin. Kuten kerroin, tilasin opettajille muistamiseksi vain hävikkiruokaa – päivämäärät paketeissa ovat keskimäärin ensi maaliskuussa, joten ei ole hätä niiden kanssa. Ja paljonko siinä säästää! Katselin eilen, että Fiksuruoan isossa joulupaketissa (joka maksaa 19,90 e) oli kaksi pakettia joulukahvia, joka näytti maksavan Prismassa lähes 5 euroa/kappale. Paketin kokoon verrattuna siinä sai parilla kympillä vaikka mitä! Joulupaketin sisältö toki vaihtelee. Vähennä hävikkiä, ilmasto kiittää!

Driim-valmennus: meditaatiota, treenejä, vitamiiniasiaa ja paljon muuta!

Muistatteko, kun kirjoitin syksyllä uudesta Driim-valmennuksesta? Tässä on mielestäni ihan huippupaketti joululahjaksi. Voit hommata valmennuksen kotikoneella heti ilman kauppareissua ja antaa sen sähköisesti kenelle vain lahjaksi. Ehkä itsellesi? Driim on uudenlainen valmennus, jossa riittää iloa koko ensi vuodelle. Siellä on treenivalmennuksia, meditaatiota, herkkyyasiaa, vitamiiniasiaa, joogaa ja paljon muuta! Ihan todella iso ja monipuolinen paketti kenelle vain juurikin tähän pandemia-aikaan. Kaiken voi kuunnella ja tehdä kotona ja itse koin monen luennon olevan todella voimaannuttava. Kun syksyllä kirjoitin valmennuksesta, oli vuosihinta 237 euroa ja arvatkaa mitä? Vuosihinta on joulutarjouksessa 80 euroa! Aikamoinen ale, tähän kannattaa tarttua. Ja mikä parasta, koodilla KATJA10 saat vielä 10% tästä hinnasta! Voisin kuvitella tämän olevan miehellenikin kiva lahja, sillä hän tykkää hirveästi kuunnella mm. urheilusta ja mielen hallinnasta kertovia podcasteja.

Lukeminen tekee hyvää – ihastuttava Petteri Kaniinin joulu

Me saimme iltasatujen joukkoon jo syyskuussa uuden Petteri Kaniinin jouluseikkailun. Emma Thompsonin tekemät kaksi Petteri Kaniini-kirjaa ovat aivan ihastuttavia. Kirjoitin keväällä ensimmäisestä osasta ja jouluinen seikkailu on yhtä ihastuttava kuin ensimmäinen ja sopii kyllä luettavaksi ympäri vuoden. Kirjat ovat suht paksuja, mutta puolet aukeamasta on aina kuvaa ja tekstiä ei ole hirveästi, eli tämän kyllä lukee alusta loppuun iltasatuna. Kuvat ovat upeita ja tarina viihdyttää todella monen ikäisiä, olen itsekin nauttinut näistä kirjoista ja 4+7-vuotiaat tykkäävät kovasti myös. Jos siis etsit kivaa kirjaa joulupakettiin, tälle lämmin suositus!

Sannan ruokakassi

Me aikoinaan tilasimme Sannan ruokakassia ja se oli ihan mahtavaa. Ruoat ja reseptit tulevat ovelle ja sen kuin kokkaat. Ei tarvitse pyörittää ajatusta siitä, mitä kokkaat tai mitä tänään syötäisiin, vaan homma on mietitty puolestasi! Ihan pelastus ruuhkavuosiin. Sannan ruokakassista ei tarvitse tilata jatkuvaa tilausta, vaan voi ostaa lahjakortin esimerkiksi yhdelle kerralle. Kyllä muuten ilahduttaisi ja paljon itseäni ja kun pyörittelin lahjaideoita läheisille, päätin tilata lahjakortin ruokapalveluun yhdelle läheiselle (toivottavasti ei lue tätä, luotan siihen! :D). Pieni helpotus arkeen, josta ei tule turhaa tavaraa!

Hiihtokoulu

Tässäpä myös lahjaidea, josta ei tule turhaa tavaraa nurkkiin ja riittää varmasti iloa! Siis jos siellä on lautailusta tai laskettelusta innostuneita läheisiä, lahjakortti hiihtokouluun on mahtava idea! Tänään on avannut mm. Himos ja Laajis ja suuntaamme pikimmiten kyllä rinteeseen. Kuopuksemme haluaisi opetella lautailemaan ja hylätä sukset ja vaikka itse laskemme miehen kanssa laudalla, en minä tiedä miten opettaa sitä nelivuotiaalle. Siispä suosiolla palkkaamme ammattilaisen sitä opettamaan. Olisi ihan mahtava lahja meillekin lahjakortti hiihtokouluun siis. Senkin voi hommata tältä istumalta sähköisesti!

Sellaisia ideoita kumpusi täältä. Mutta ei ideaa miehen lahjaan! Mitä ostatte omallenne? Nyt vinkit kehiin!

Mikä lahjatilanne siellä, ovatko lahjat paketissa, ideat valmiina vai vielä ihan yllätys mitä lahjaksi?

*Driim-valmennuksen koodi mainoskoodi, muut suositukset ihan omasta ilosta.

Vielä kerran keväthangille – parhaat vinkit ja fiilikset

Etelässä ollaan jo lähes kesäkeleissä, mutta Rukalla lasketaan näillä näkymin aina 9.5. asti. Joten kurvataan vielä kerran pohjoiseen, jossa vietimme viime viikolla yhden parhaista lomistani ikinä. Olen iloinen, että pääsimme sinne myös viikolla 5, mutta voi kuinka lapset viihtyivät nyt, kun ei tarvinnut palella! Aurinko mollotti pilvettömältä taivaalta koko viikon, asteita oli parhaimmillaan +10 ja rinteet olivat superkunnossa.

Pähkäilimme helmikuussa, onko viikolla 16 vielä rinteet kunnossa ja riittääkö lumi. Kyllä se todellakin riittää ja rinteet olivat näin huhtikuussa aivan upeat. Toki ne kinostavat ja homma on välillä vähän surffailua, mutta minusta sata kertaa parempi juttu kuin järkyttävä pakkanen tai jäinen rinne. Jos siis vain voit, mene vielä keväthangille, vielä ehtii!

Pähkäsimme myös viikon 5 ryntäilyn jälkeen, että keskittyisimme tällä lomalla kahteen juttuun, hiihtoon ja rinteeseen. En juuri päässyt käymään rinteissä itse viimeksi, joten Ruka jäi täysin valloittamatta. Ajattelin, ettei minusta edes olisi niin hurjiin rinteisiin, mutta vielä mitä – rinteitä piisaa ihan kaikentasoisille ja laskiessani yli kilometrin mittaista rinnettä ja siirtyessäni rinteestä toiseen muistin taas, miksi rakastuin aikanani lumilautailuun. Se on vaan niin parasta noilla loputtoman pitkillä rinteillä!

Kuten kerroin, saimme Holiday Clubin respasta saapuessamme kuponkeja, joilla hissiliput sai arkena puoleen hintaan. Se ratkaisi pelin – neljän päivän hissilippu puoleen hintaan maksoi vähemmän kuin kaksi kolmen tunnin lippua. Otimme siis vanhemmille ja esikoiselle neljän päivän liput ja näin pääsisimme rajoituksetta laskemaan, ajelemaan gondolilla ja puuhaamaan Family Parkissa.

Me ehdimme neljän päivän aikana valloittaa rinteitä aika monipuolisesti ja monentasoisen ja ikäisen laskijan näkökulmasta. Mies ja esikoinen vetivät lähes kaikki rinteet läpi mustia lukuun ottamatta, kuopus pääsi mukana pariin isoon ja oli pääasiassa lasten mäessä ja minä tulin miehen kanssa kaksin pääasiassa pitkiä sinisiä sekä muutamia punaisia. Kuopuksen kanssa lautailimme Family Parkissa, miehen kanssa vaihtelimme puolta Vuosselista Rukakylän puolelle ja koko perheen voimin grillasimme keskellä rinnettä vaahtokarkkeja. Mikä viikko!

Mitkä olivat siis meidän suosikkejamme, minkä takia rakastuimme Rukan rinteisiin? Tässäpä muutamia juttuja. Jos et ehdi käyttää vinkkejä hyväksi nyt keväällä, ensi talvena pitävät sitten taas kutinsa!

Family Park. Mattohisseillä oli helppo viedä kolmevuotiasta ylös ja rinteet tarpeeksi loivat kipittää hänen vierellään alas. Kun väsähdys tuli, oli Ski Bistro vessoineen lähellä samoin kuin grillikota, jossa saattoi grillata makkaraa. Ylhäällä Family Parkissa on tubing-rata, joka oli meidän kuopuksen mielestä ihan ykkönen. Siinä menimme junassa neljällä renkaalla nelistään, taisin olla se, joka kiljui eniten. Parkista löytyi myös keinu ja liukumäki.

Parkin vierestä lähtee gondolihissi, tämän talven uutuus. Pelkkä ylilento maksaa 10 euroa ja matkalla voi pysähtyä ylös, vaikkei olisikaan laskija. Aiemmin siellä oli jääpolku, nytkin kannattaa hypätä ylhäällä ulos ja ihastella maisemia. Huhtikuun ajan aseman vieressä on Hanki pop up-baari, jossa oli ihanaa kuunnella reggaeta ja fiilistellä hetki. Teimme mm. niin, että minä jäin ylhäällä pois ja laskin toiselle puolelle Rukakylään, josta tulimme nelistään ylös. Mies kuvasi menoani ylhäältä gondolista. Välillä vain menimme gondolilla kuopuksen kanssa, sillä hänestä se oli ihan yliveto juttu. Ja maisemat ovat huikeat sieltä! Ehdoton koko perheen juttu!

Family Parkin toisella puolella on sompahissi, jossa oli viikon ystävällisin hissimies. Harmittaa, etten muista nimeä, kun aina katsoin rinnasta nimen mikä siinä lukee. Vaikka hisseissä on itsepalvelu, kyllä joka asemalla saa aina apua! Laskimme tuossa rinteessä nelistään, kun ajattelimme, että sompahissi on kaikille helppo ja rinne vähän kompromissi, siinä pärjäämme kaikki. No, tämä johti siihen, että mies laski suksilla kuopus jalkojen välissä ja he menivät hyppyreihin, minä hiihtelin lautoineni jossain välimaastossa ja esikoinen suuttui lällyrinteestä. Hän laski mitään meille puhumatta yksin ylös ja alas. Kyllä hymyilytti. Puhe jatkui kun pääsi taas tuolihissiin. Mutta noin periaatteessa koko perheen kiva rinne numero 21, sininen Bistron rinne. Ja se hissimies, kiitos avusta ja terkkuja!

Kaksi kertaa palkkasimme mökille MLL:n lastenhoitajan ja laskimme muutaman tunnin miehen kanssa kaksin. Silloin oli helppo mennä ankkurihissiin tai tuolihissiin ja kierrellä missä vain. Gondoli oli kiva hissi lasten kanssa, siellä oma suoritukseni esikoisen kanssa ankkurissa oli aika… Öh. Joten kun menimme porukalla, valitsimme gondolin ja sompahissit. Miehen kanssa siirryimme Mastorinteisiin, jotka ovat punaisia, mutta pehmeytensä vuoksi aika helppoja punaisia sanoisin. Rinteestä 33 löysimme nopeusmittauksen, josta mies viuhahti vauhdilla 63km tunnissa. Itse en viitsinyt edes yrittää, omat nopeuteni olivat… No vähän pienemmät. NMastorinteet olivat kivan hiljaisia ja niistä voi laskea myös sompahissiin, jonne suuntasimme sitten lapsen kanssa, eli Välihissiin ja Välirinteeseen numero 31.

Mastorinteiden takaa löytyy Ruka Peak, pieni hotelli, jossa on ihastuttava ravintola. Se oli viikon 5 pakkasilla kuin satumaailma ja mies kävi esikoisen kanssa silloin siellä kaakaolla ihastellen tykkylumisia puita. Nyt terassilla sai suorastaan hikoilla ja nauttia kuin kesäkeleillä. Tarjolla on muun muassa lounasta ja illallista. Ehdoton paikka käydä, laskien tai autolla ja pyörälläkin pääsee ylös. Ruka Peakiin ihastui viime kerralla myös lapsi niin, että halusi viimeisenä päivänä ehdottomasti sinne kaakaolle. Kun odottelimme miestä ja esikoista kuopuksen kanssa, sain yks kaks kännykkään valokuvia helikopterista. Silmät pyöreinä tuijotin, että mitä nyt en ymmärrä. He olivat saaneet kaksi yhden hinnalla tarjouksen, kun kopteri oli pysähtynyt Ruka Peakin viereen ja katselleet Rukaa yläilmoista sen sijaan, että laskivat alas luoksemme. Mikä käänne! Mutta varmasti aika ainutlaatuinen elämys!

Rukakylän puolella kannattaa myös käydä pitämässä breikki ja syömässä. Sieltä löytyy muun muassa burgerbattlessa sijoittuneen Jari Rahkolan R U OK-ravintola, jossa oli älyttömän hyvät hampparit. Samoin Villisian raclette oli kokeilemisen arvoinen juttu ja Villisian lasten leikkipaikka ihan vertaansa vailla. Viikolla 5 nautimme lounaat ravintola Kuksassa ja tykkäsimme siitäkin! Mökille nappasimme mukaan Hanko sushit, eli kaikkea löytyy.

Sitten on se esikoisen lemppari, eli rinne numero 26, Rudolfin seikkailureitti. Rinteen varrella voi tavata niin poroja kuin huskyja, laskea mökin läpi ja istahtaa nuotiopaikalle grillaamaan. Sinne pääsee monella eri hissillä ja yhteen mäkeen vierähtää aika tovi pysähdyksillä! On muuten ihan mahtavaa, että heti aamusta kaikki nuotiopaikat ovat kunnossa ja niihin on sytytetty valmiiksi tuli, myös makkaratikkuja löytyy. Mahtava palvelu! Miten mahtavalta maistuu paahdettu vaahtokarkki keksin välissä!

Paikan kapasiteetti on kyllä mieletön ja se vetää hurjat määrät väkeä, eli huhtikuun aurinkokelit kannattaa sesonkia pelkäämättä käyttää hyväkseen! Me nautimme täysillä ja monesti kertyi 9 tunnin rinnepäiviä. Niin ja ne hiihtokilometrit. Niitä kertyi 13 viikon aikana. Taisin vähän innostua vuosien jälkeen pohjoisen rinteistä ja lautailuista.

Kiitos Ruka ihan mielettömästä viikosta, jota haikeana mietimme! Kenen muun suosikki? Mistä tykkäät eniten?