Aurinkosta marraskuuta! Se starttasi upealla auringonpaisteella ja harmituksella siitä, että Halloween-kemut jäävät väliin – meillä on seuraavalla mittarissa 39 astetta kuumetta, edellinen sairastui viime perjantaina.

Mutta postauksen aiheeseen! Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee eikö niin! Mutta palataan kuitenkin ajassa taaksepäin, sillä joskus on hauskaa kaivella vanhoja kuvia. Ja yleensä nämä paluut vanhaan ovat olleet tykättyjä postauksia! Niistä näkee niin tyylin kuin ehkä kodinkin muutoksen! Kurkataan nyt ajassa aina vuoteen 2012 jolloin odotin esikoistani. Vähän ehkä hävettää nuo peiliselfiet, mutta ei se kuulkaa silloin ollut yhtään outoa! Ei meillä ollut edes järkkäriä vielä! Kuvat yritin napata lokakuun lopulta jokaisena vuotena. Hyppää mukaan! Kuka muistaa näitä?

2012

Olimme juuri palanneet Barcelonan reissusta ja mekko on sieltä Desigualin outletistä ostettu. Tyylini on rauhoittunut todella paljon iän myötä ja blogini nimi, joka on Desigualin perustajan lauseesta lainattu ei kyllä ehkä kuvaa tyyliäni niin paljoa enää. Milloin olisin ollut blogissa Desigualeissa? Olen myös rauhoittunut vähän sisustajana, sillä vaikka rakastan violettia edelleen, en uskoisi valitsevani tuollaista tapettia enää. Ja tiedättekö! Nuo vähän huonosti näkyvät Mary A.Jalavan sukkikset ostin tuona syksynä ja olen tänä syksynä, 7 vuotta myöhemmin pitänyt niitä edelleen! Kestäneet aikaa, käyttöä ja konepesua. Huikeaa!

2013

Kuva on oikeastaan elokuun vikalta viikolta. Päätin syyskuussa 2013 lopettaa blogini parin vuoden jälkeen. Meillä oli edessä vuokrakämpän etsintä, emme tienneet missä asumme ja kuinka kauan ja palkkasimme asianajajan. Etsimme urakoitsijaa korjaamaan kaiken. Itkin ihan hirveästi. Esikoinen oli viisikuinen ja valvotti jatkuvasti. Olin todella synkissä fiiliksissä ja blogin nimi tuntui suorastaan irvokkaalta! En oikeastaan välitä edes muistaa noita fiiliksiä, tuntuu niin väärältä, että se oli toisen vauvavuosi, toisaalta onneksi oli, nyt hän ottaisi aivan erilailla sen tuskan mikä luonamme oli. Tuona päivänä teimme retken Yrjölän marjatilalle kolmistaan, yritin epätoivoisesti pitää jostain normaalista kiinni, vaikka tuntui siltä, että elämäni sortui kuin korttitalo. Minulla on muuten edelleen nuo kengät, mutta uudessa versiossa, nuo kuluivat jo puhki ja ostin uudet samanlaiset joskus!

2014

Huhtikuussa 2014 otin blogin tauolta takaisin. Se siis jäi bittiavaruuteen elämään ja 7 kuukautta elämäni synkintä talvea kuluivat talotaistelun ja valvomisen parissa. Huhtikuussa alkoi helpottaa, kuten olen kertonut. Tunnelin päässä näkyi vähän valoa! Aloin taas blogata ja lokakuussa, synttäripäivänäni järjestettiin Indiedays inspiration-päivä, jonne silloin Rööperin rouva-blogia pitänyt Saara kutsui aveciksi. Oli kauheat paineet. Siis mitä laitetaan päälle! Siellähän näkee livenä ”oikeita” bloggareita, kehtaanko tulla? IIK! Menin, oli tosi kivaa, juoksin illalla juna-asemalta pitämään synttäribileitä kotiin. Tuolta virisi ajatus, että minäkin haluan oikeaksi bloggariksi ja jatkossa tulen tänne omalla kutsulla (tavoite totetui, huhtikuussa 2015 sain oman kutsun niin päivä- kuin iltatilaisuuteen ja blogini oli osa Indiedays inspiration-yhteisöä. Kun päätän saavuttaa jotain, paukutan sitten töitä sen eteen). Käytin ihan hirveästi vielä värisukkiksia, nekin ovat täysin kadonneet kaapeistani. Tuon mekon löysin kirpparilta, rakastin sitä ja vuonna 2015 pesin koneessa (lappua ei ollut enää kiinni). EIIIII! Siitä tuli nuken mekko. Harmittaa vieläkin!

2015

Samalla viikolla vauva mahassa kuin vuonna 2012, eli viikolla 18 mennään näissä. Käytännön syistä (olin taaperon kanssa kotona) käytin enemmän housuja ja paitoja kuin ekassa raskaudessa. Erehtykääpä menemään mekossa muskariin ja sitten siellä tehdään jotain lentsikkaa pikkarit vilkkuen! Opin kerrasta, housuissa muskariin (en käytä leggareita, niin ne eivät olleet pelastukseni). Käytin koko raskauden tuota Silverjunglen toppia, oli jopa raskaukuvissa päällä helmikuussa 2016. Venyi hyvin vaikkei mikään äitiystoppi olekaan ja oli ihanan pitkä!

2016

Ero kroppaan esikoisen ollessa puoli vuotta ja kuopuksen ollessa puoli vuotta on huikea. Arkeni oli jäätävän aktiviista pari vuotta, olin kevytyrittäjä, kahden vauhdikkaan kotiäiti, imetin, viuhdoin jumpissa ja ties missä. En edes ymmärrä miten jaksoin? Nämä vaatteet ovat edelleen käytössä. Tässä kuvassa suuntasin blogigaalaan A-lehdille, mikä sen gaalan nimi edes oli? Sitä ei enää edes järjestetä. Lokakuussa 2016 olin siirtynyt juuri Bellablogeille. Olin päättänyt, että haluan osaksi jotain ns. isompaa yhteisöä kuin Indiedays (joka on siis iso, mutta inspiration-blogeja 500 kappaletta, ei sieltä erotu!) ja haluan blogillani eteenpäin. Pari kuukautta kestäneet neuvottelut päättyivät lokakuussa siihen, että minusta tuli bellalainen Bella-blogeihin. Olen muuten aina ajatellut, etten ole kovin kunnianhimoinen ihminen, mutta blogin suhteen ainakin on aina ollut joku seuraava tavoite silmissä selkeästi!

2017

Aktiivisin juoksuvuoteni, monessakin mielessä. Tein ihan sataa asiaa koko ajan. Juoksin valtavia määriä, juoksin 1veen ja 4veen perässä arkisin, painoin blogijuttuja täysillä, osallistuin moneen juoksukisaan jajaja…. Tuo Vilan mekko on minulla kahdessa värissä ja molemmat edelleen ahkerassa käytössä! Vaikka tuota kroppaa on järjetön ikävä, en ensi kertaa hävennyt sitä, että olen läski (kuten olen kertonut, koulukiusaamisesta johtuvat traumat etten koskaan ole tykännyt vartalostani) se meinasi kyllä lähteä käsistä, myönnän nyt. Söin 15 kilometrin jälkeen monesti yhden rahkan ja palelin iltaisin niin, että olin kahden peiton alla. Ihmettelin paleluani tuolloin, mutta pöljä minä, olin aliravittu. Miksi en sitä tajunnut? Vai kielsinkö itseltäni totuuden, koska olin niin ylpeä, että olin ekaa kertaa elämässäni laiha? Lokakuussa juoksui alkoi tökkiä ja palelun lisäksi rintaa ahdisti ja unettomuus vaivasi. Ajattelin johtuvan siitä, etten palaudu, mutta vasta toukokuussa 2018, eli yli puoli vuotta myöhemmin lääkäri iski eteeni lukemat: paino 50kg, hb 90, ferritiini 3. Olin lääkärissä kahden viikon vatsataudin takia joka ei taittunut. Luulen, että elimistölläni ei ollut voimia sitä taittaa. Päälle lääkäri sanoi ”joskus meille tulee näitä tapauksia eteen”. En vieläkään tiedä mitä hän tarkoitti ja itkin siellä tipassa että minulla on ensi viikolla puolimaratoni, haluan parantua. ”Sinä et ole kuule mihinkään maratonille menossa”, sanoi lääkäri. Antoi luvan juosta viisi kilometriä kerrallaan. Juoksin siellä kisassa lopulta puoliväliin eli 11 km ja keskeytin. Joskus sitä voisi vähän aiemmin herätä omaan terveydentilaansa, mutta elämä sitten pysäyttää näköjään. Onneksi niin.

2018

Mietin pitkään voinko ostaa tuon collarimekon, koska omissa silmissäni kotiäitiys kulminoitui collarimekkoon ja leggareihin eli välttelin itse niitä, halusin jotenkin niin kovasti olla muutakin kuin aliarvostettu kotiäiti. Mutta se oli niin ihana, että ostin alesta I love me-messuilta. Mutta ei se ole päälle juuri löytänyt ja täytyisi laittaa kiertoon, sillä kyseessä kotimaisen Blaan laadukas tuote. Collarimekko ja leggarit ovat vain ylitsepääsemätön kynnys. Ostin Dr.Martensit viime vuoden syksyllä ja väittäisin, ettei mitkään kengät aiemmin ole olleet jalassa niin tauotta ja olleet niin hyvät joka kelissä, joka vaatteen kanssa jajaja…. Olin päättänyt että ostan ne saamallani Stockan lahjakortilla, enkä kyllä luovu ehkä ikinä niistä!

Blogini oli (taas lokakuussa, miksi aina silloin tapahtuu!) juuri siirtynyt osaksi Suomen Blogimediaa (joka nykyään on siis Babler). Olin ihan superinnoissani ja ylpeä, olin tähdännyt siihen, että pikku hiljaa portaalta portaalle pääsisi. Neuvottelut asiasta alkoivat huhtikuussa ja piti olla puoli vuotta hiljaa, olipa ihanaa sanoa asia lopulta ääneen!

2019

Niin no. Olen lakannut käymästä vaa’alla, mutta veikkaan että painoa on tällä hetkellä noin 8 kiloa enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Ei tunnu mukavalta ja olen nyt lokakuussakin käyttänyt samoja housuja ja paitoja kuin pari vuotta sitten, eivätkä ne näytä enää hyvältä. Herkästi laitan tosi löysiä vaatteita ja pahentunut endometrioosi turvottaa välillä mahaa niin, että piiloudun väljempiin vaatteisiin. Sitten kun on parempi hetki, hypin kuvissa uikkareissa. Olen juossut selkeästi tänä vuonna vähemmän, sillä pitkät lenkit miehen kanssa ovat puuttuneet. Arkiaktiviisuus on laskenut myös hurjasti, kun lapset eivät ole kotona! Mutta parempi näin, sillä ei terveydellä voi leikkiä. Pidän parempaa huolta syömisistäni ja jaksan paremmin. Nukun hyvin enkä kärsi unettomuudesta vaikka stressiä onkin. Joten parempi kuitenkin näin. Nuo Katri Niskasen alesta neljä vuotta sitten ostamani skin pantsit ovat muuten ihan superit, valtavan kovalla käytöllä olleet, eivät menneet miksikään ja olen ihan konepessyt niitä!

Tuntuupa muuten aika hurjalta, että voi kerätä kuvia jo kahdeksan vuoden ajalta. UUH! Ei ehkä enää ketään, joka muistaisi kaikki, onko? Aikamoisen tarinan elämästä muutamat kuvat kätkevät sisäänsä!

Ihanaa alkavaa viikonloppua! Huikkaa ihmeessä kauanko olet ollut matkassa täällä!