Ne väittää että Elafonissi on upein, mutta me oltiin eri mieltä.

Elafonissi on Kreetan upein ranta! Tee retki pinkille rannalle!

Näiltä teksteiltä ja kehoituksilta et voi välttyä, kun Kreetalle matkaat. Elafonissilla on käytävä, se on upea. Mutta me löysimme mielestämme paratiisin ihan muualta, jonne ehdottomasti vinkkaisin menemään.

Kun kolme vuotta sitten lomailimme Kreetalla, meillä oli mukana kolmikuinen vauva. Silloin pysähdyimme autolla Elafonissille, mutta minä olin lähinnä vauvan kanssa piilossa, kun mies ja esikoinen kävivät puljaamassa supermatalassa ja lämpöisessä merivedessä hetken. Meille jäi mieleen, että ranta on kaunis, siellä tykkäävät lapset puljata, sillä matalaa ja lämmintä vettä piisaa ja että siellä tuuli ihan kamalasti. Niin ja siitä pinkistä väristä ei ollut tietoakaan.

Päätimme siis tälläkin lomalla käyttää yhden päivän Elafonissille ajeluun, sillä ajattelimme, että lapset tykkäävät siitä matalasta ja lämpöisestä merivedestä. Vuokra-auto on ihan paras hommaan ja yksi parhaita juttuja miksi sinne kannattaa ajella ovat maisemat. Upeita vuoristomaisemia koko noin tunnin ajelu Geranista Elafonissiin. Matkalla pysähdyimme ihailemaan maisemaa ja maistelemaan ystävällisen miehen oliiviöljyä ja hunajaa. Hän otti meistä kuvia ja höpötti ummet ja lammet. Siitä sitten ostimme matkaankin öljyä, oli superhyvää ja oikeasti edullista. Kannattaa pysähdellä matkalla!

Kun pääsimme Elafonissille, kuului suomea joka puolella. Jälkikäteen huomasin, että maanantai on TUIn retkipäivä sinne. Mmmm. Olisi pitänyt tsekata etukäteen. No, sekaan mahduttiin ja aurinkotuolit tultiin rahastamaan heti. Tuuli oli kova tällakin kertaa ja koska ensimmäinen lomaviikkomme oli vielä vähän viileä (25 astetta), merivesi iholla tuulen kanssa sai oikeasti palelemaan. Lämpöisin oli, kun pötkötti matalassa lämpöisessä merivedessä tai ryntäili paikasta toiseen, kuten meidän perheemme tuntuu tekevän. Maataanko teillä paikallaan? Tytöt rakastivat leikkiä hiekassa ja tutkia simpukoita, pinkistä väristä tuolla rannalla näkyy ehkä pienen pieni häivähdys. Todella kaunis paikka on ja nyt siellä ei heinäkuussa enää palelekaan, upeudesta ei pääse mihinkään. Kävin ostamassa tuoretta appelsiinimehua ja sain todella tylyä palvelua, vessaan sai jonottaa ja suomea puhuttiin joka puolella. Turismi näkyy.

Päivä oli kuitenkin ihana ja hyvillä mielin lähdettiin iltapäivällä kotia kohti. Kuopukselle iski pissahätä vuorenrinteessä, jossa pysähdyttiin Tavernaan. Ehdin ottaa vielä pari kuvaa vuoristomaisemista ja alhaalla juoksevista lukuisista vuohista, kunnes loma muutti sekunteissa suuntaa, päivän kuvat olivat siinä ja minä lähdin pelästyksestä tärisevin käsin ajamaan kohti hotellia. Tiedätte jo tarinan.

Kaksi yötä tapahtumien jälkeen pohdittiin, otetaanko suunnaksi Rethymnon, mutta todettiin, että lapset tykkäävät rantsuelämästä enemmän. Niinpä auton nokka suunnattiin lähellä Hanian kenttää sijaitsevaa Marathin rantaa. Valitsimme paikan, koska se oli sijainniltaan suojaisa ja näytti siltä, että siellä ei tuulisi. Vähän jännäillen ajelin jyrkkiä alamäkiä sinne ja mietin, osaanko sillä pienellä vuokra-autolla ajaa takaisin, mutta hyvin meni.

Perillä meitä odotti hiljainen paratiisi ja rannalla näkyi vain paikallisia. Vesi oli kirkasta, ranta tyhjä ja kaikki todella kaunista. Yllätyimme, kun yritimme ottaa tuolit, ne olivat lukittu ja ainoastaan jahtiklubilaisille (!!). Eipä siinä mitään, sillä elettiin kesäkuun ekaa viikkoa ja hiekka ei ollut vielä polttavan kuumaa, vaan siinä pärjäsi hyvin. Nyt heinäkuun lämmöillä pitäisi varmaan vetäytyä muurin suojaan.

Oli ihanaa. Ei kuulunut kuin kreikan kieltä. Paikalliset pumppasivat ananaksemme täyteen, kun huomasivat käsipuolen miehen. Ei musiikkia, ei kaupustelijoita, vain rauha ja kaunis, todella suojaisa ranta. Ihan paratiisi mielestämme. Sielu lepäsi tuolla. Lapsi ui loputtomiin kurkkien pikkukaloja, toinen rakensi hiekkalinnaa. Kun nälkä tuli, suuntasimme rantaravintolaan, jossa näkyi nyt se turismin puute: meitä kohtaan oltiin valtavan ystävällisiä, hinnat olivat alhaiset ja annokset isoja. Vessan ei ollut jonoa. Istuimme hymyillen rantaravintolassa ja kiittelimme ideasta lähteä tänne, kauas Bamse-bileistä ja hälinästä, kauas turistimassoista (tai ei oikeastaan edes kauas).

Päivä oli yksi parhaita lomallamme, veikkaisin että olemme kaikki sitä mieltä. Ainoa hurja juttu Marathissa on se, että hävittäjäkoneet lensivät aika ajoin harjoituslentoja yllämme ja jylinä oli välillä hurja. Toisaalta näimme ainutlaatuisia lentotemppua siinä rannalla kököttäessämme. Ihan tosi lämmin suositus kyseiselle rannalle, niitä kyllä Kreetalla piisaa!

Vitsi että rakastan rantaelämää. Meri on parasta ikinä, samoin kuin hiekka varpaissa. Sellaisia onnellisia rantahetkiä ja suosituksia, käsipuolena ja ilman. Oletko matkaillut Kreetalla, mikä on suosikkirantasi? 

Seuraava lomaylläri

Elämää ei voi suunnitella. Sen olen todennut jo useasti lasten kanssa eläessä. Kun lasten kanssa matkustaa, on kammona ehkä eniten vatsataudit. Minä olen kuluttanut monta käsidesiä tyhjäksi lomalla ja pelkäsin, että alamme oksentaa kun mieskin oli poissa pelistä.

Kun olimme kolme vuotta sitten Kreetalla, saimme tuliaisiksi vesirokot. Sekä esikoinen että 4kk vanha vauva sairastivat. Seuraava vuonna, kun olimme Kyproksella meillä oli kolme hirveää enterorokkoa. Viime viikolla tapasimme hotellissa 1-vuotiaan, jolla oli vesirokko ja ruotsalaiset vanhempansa kertoivat, että heillä oli viime reissussa ollut enterot. Lasten kanssa vaan monesti sairastetaan, oli loma tai ei, näinhän se menee.

Viime lauantaina puoliltapäivin saimme miehen takaisin sairaalasta. Hän oli aika uuvahtanut, mutta kohtuullisen kivuton ja olin hyvin huojentunut – leikkaus oli ohi ja paraneminen voisi alkaa. Iltapäivä sujui altaalla hänen pysyessään varjoissa ja illalla lähdimme katsomaan lasten showta vielä hotellialueella. Kesken esityksen esikoinen alkoi oksentaa katsomoon.

Oli taas vähän epätoivoinen olo. Että ehdin jo huokaista ja taas mennään. Tarttuuko tämä kaikkiin ja vietämme loppuloman näin? Valvoin yön tuijotellen hänen oloaan. Sunnuntaille varattu pyöräretki, joka oli ensiksi neljälle hengelle vaihdettiin vain minun ja esikoisen retkeksi ja lopulta peruttiin kokonaan. Sunnuntai alkoi katsomalla Latea huoneessa, minä hipsin terassin eteen ulos lukemaan kirjaa näköetäisyydelle. Olemme koko loman miettineet, mikä idea oli maaterassissa, sillä kuopus osaa avata oven ja karkailee siitä, se oli tuskaa varsinkin kun olin yksin lasten kanssa. Kävin vessassa ja neiti porhalsi vapauteen. Mutta näin sairastupana sentään toimi hyvin!


mekko ja aurinkolasit KAPPAHL/ kengät ILSE JACOBSEN

Lopulta selvisimme vähällä. Neiti voi pahoin sen sunnuntain, yksi peruuntunut pyöräretki ja siinä se. Pääsimme iltapäivällä jo mereen uimaan ja lapsi hihkui, että hänellä on kivaa. Olin hirveän onnellinen hänen puolestaan tuossa hetkessä. No, hän alkoi uimisen jälkeen taas voida pahoin, mutta miten älyttömän onnellinen hän oli siinä hetkessä. Hymyilin ja mietin, että onni on hyvin vahvasti pienissä hetkissä. Ei aina voi mennä putkeen, elämää ei voi suunnitella ja lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, mutta tuon puolen tunnin ajan olimme kaikki todella onnellisia. Ja se on arvokasta jos mikä.

Vastoinkäymiset pistävät nöyräksi ja opettavat arvostamaan niitä hetkiä entistä enemmän. Loppujen lopuksi se, istuuko pelkäämässä tarttuvaa tautia vai heittäytyykö hetkeen ja mereen tekee päivästä aika erilaisen. Olen hyvin kiitollinen, että kaikki on mennyt näinkin hyvin. Eilen mies kävi vaihdattamassa kipsin ja leikkaushaava tutkittiin. Iso on ja iso ruuvi kädessä, mutta paranee hienosti ja arvio oli, että kipsistä pääsisi kolmessa viikossa! Wau, toivotaan näin, viikkohan on jo lusittu, eli Suomessa olisi vain kaksi kipsiviikkoa edessä. Tutkiminen jatkuu sitten Tampereella.

Pidetään kiinni hetkistä, sillä pieneen mahtuu valtava onni. Iloista torstaita kaikille!

Lomaylläri: onnettomuus Kreetalla

Terveisiä Kreetalta, jossa takana on useampi aurinkoinen päivä ja kuvia kameraan on kertynyt jo 1400 kappaletta. Tulimme neljättä kertaa putkeen TUI Family Life hotelliin, josta oletimme saavamme helppoa perhelomaa. Uimista, jumppia, ruokaa, lastenkerhoja ja muuta perinteistä. Myös auto oli tarkoitus vuokrata, käydä jollain merireissulla ja olimme varanneet myös koko perheelle pyöräretken.

Loma lähti käyntiin uimapetojen touhulla, isän ja tyttären loputtomalla sukeltelulla ja sukellusvideoilla. Minä katselin heidän menoaan hymyillen kuopuksen julistaessa tauotta, että tämä on niin ihanaa. Niin ihanaa. Kun kysyin mikä, hän sanoi, että kaikki, ruoka ja uiminen ja kaikki. Samalla hänen perässään on saanut juosta tauotta ja suusta on kaivettu ties mitä pienistä kivistä sormukseen. Myrkytyskeskukseenkin soitettiin, kun neiti onnistui puraisemaan iltashowssa valotikun pään rikki ja nestettä pääsi vähän suuhun. Hän on kiivennyt koko ajan johonkin ja olemme sydän syrjällään pelänneet, ettei mitään sattuisi. Mutta vauhtia olimme odottaneet ja hänet tunsimme. Sen sijaan sitä, mitä oikeasti tapahtui emme osanneet yhtään aavistella.

Sitten koitti maanantai, lomamme neljäs päivä. Tuli jo olo, että täytyy päästä pois hotellilta, joten vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi. Ekana päivänä suunnattiin Elafonikseen, ns. pinkille rannalle ja päivä oli ihan huikea. Kun iltapäivällä lähdimme ajelemaan pois, aika pian kuopus ilmoitti pissahädästä. Päätimme pysähtyä näköalaravintolaan vuorille ja sovimme, että lapset saavat jätskit ja päästään vessaan.

Katselimme esikoisen kanssa kaukana vuorilla viilettäviä vuohia ravintolassa, jossa ei ollut ketään muita ja joka oli aika kotikutoisen näköinen. Sitä pitänyt mummo ei puhunut sanakaan englantia. Mies ja kuopus tulivat vessasta ja istuin alas, lapset aloittivat syömään jätskejään. Vilkaisin tielle päin ja samassa takaani kuului tuolin ryminää ja kova tömäys. Pelästyin että mies putosi tuolilta ja käännyin katsomaan, mitä ihmettä kävi. Maassa makasi hyvin hiljaisena irvistäen mies, joka piteli mahaansa. Katsoin vieressä lattiassa töröttäviä rautaputkia, jotka olin nähnyt aiemmin ja ensimmäinen ajatukseni oli, että hän kaatui niihin ja vatsassa on reikä. Taisin hokea herranjumalaa ja pyöriä hetken ympyrää paniikissa kiljuen mihin sattuu, mitä kävi? Mies sai sanansa takaisin ja tuskaisena irvistäen kertoi kompastuneensa niihin rautaputkiin, joita ei ollut ollenkaan huomannut maisemaa katsoessaan. Oli lentänyt selälleen ja ottanut perinteisesti ranteella vastaan. Sanoi heti, että kun on ranteensa ennenkin murtanut, tuntee, että nyt meni käsi rikki.

Olo oli hetken aikaa hyvin epäuskoinen. En voinut käsittää että näin voi käydä, keskellä kirkasta päivää, kesken jätskihetken. Että yks kaks noin rajusti voi kompastua. Mieleen pamahti sata ajatusta sairaalasta pieleen menneeseen lomaan ja paniikkiin, että mies pyörtyy kun näytti niin kivuliaalta. Hetkellisen hepuloinnin jälkeen aloin toimia. Käsi sidottiin niskan taa mukana olleella hamam-pyyhkeellä. Loput jätskit nakkasin roskiin ja hoputin tytöt autoon. Mies ei pystynyt melkein kävelemään autoon, kipu oli niin kova. Istuin nieleskellen kuskin paikalle – en ole aiemmin ajanut kapeita vuoristoteitä ja en saisi ajaa, sillä kuskiksi oli ilmoitettu vain mies. Eli vakuutus ei ollut voimassa minun ajovuorollani. Mutta hätätilanne, vaihtoehtoja ei ollut. Lähdimme rullailemaan kohti hotellia, jonne oli lähes tunnin matka.

Matkalla pysähdyin apteekkiin hakemaan jotain kylmäasiaa ja nakkasin miehelle pari särkylääkettä suuhun. Kun sanoin murtuneesta kädestä, apteekkari antoi minulle paketin kolmiolääkkeitä ja käski olla varovainen. Palautin paketin ja pyysin ihan särkylääkettä, se nyt vielä tästä puuttuu, että hän tipahtaisi kanveesiin ja en osaisi navigoida takaisin perille. Matka jatkui, vuoristoteiden ajaminen ei onneksi ollut paha rasti. Matkalla soitettiin vakuutukseen maksusitoomusta varten, mutta numero ei toiminut Kreikasta käsin ja isäni otti Suomesta käsin puhelun vakuutukseen, josta soitettiin sitten meillepäin.

Olo oli koko matkan ihan epätodellinen. Koko tapahtuma oli niin hämmentävä, ihan turha ja lievästi sanottuna ylläri. Mielessä pyöri miksi menimme juuri siihen paikkaan ja ties mitä, vaikka tiesin sen olevan ihan turhaa enää tässä vaiheessa. Mielessä pyöri suru siitä, ettei uimista rakastava mies pääsekään enää uimaan, pelko siitä mikä ja minkäasteinen vamma on kyseessä, miten meidän kesä tulee menemään ja harmitus siitä, että miehen koko kevään reistannut polvi olisi nyt parempi, mutta seuraava renkka iskee.

Pääsimme hotellille jo vähemmän tuskaisen tyypin kanssa, lääke auttoi pahimpaan. Täytyy kyllä sanoa, että hän oli ihan uskomattoman urhea. Kun minä hermoilin, hän oli se joka sanoi, että tästä selvitään ja vaikka olo oli selvästi aika kivulias, meni eteenpäin hammasta purren. Ei huutoa, ei itkua, ei valitusta ei edes kiroilua. Toista se kuulkaa olisi jos itseeni sattuisi noin, veikkaan. Kun saavuimme hotellihuoneeseen, tytöt järjestivät tappelua pystyyn, yritin auttaa heitä suihkuun ja samalla auttaa miehelle jotain muuta kuin uimashortsit päälle. Tuli avuton olo, miten minä ehdin auttaa kaikkia kolmea, apua! Yritin sanoa tytöille, että nyt pois turhat taistelut, isiä sattuu tosi paljon. He eivät tainneet uskoa, kun verta ei valunut ja isi oli niin urhea.

Mies lähetettiin taksilla Hanian sairaalaan, jotta lasten ei tarvitse jonotella siellä ja homma siellä toimi nopeasti. Kuvat ja lausunto oli tehty alle kahdessa tunnissa ja tuomio oli, ettei kipsi riitä. Leikkaukseen mentävä. Täräys oli niin kova, että käden luut poksauttivat kyynärluun halki. Tai jotain, kirjoitan tätä yöllä enkä voi enää kysyä tarkennuksia. Se vaatii pari ruuvia tullakseen ehjäksi. Onneksi murtuma oli siisti, eikä esimerkiksi pirstaleinen.

Lääkäri oli sitä mieltä, että mies lähtee kotiin yksin ja leikataan siellä. Oloni oli todellakin epätodellinen. Että jään 10 päiväksi Kreikkaan yksin lasten kanssa? No selvä sitten. Ei kun, eikä. Ei tämä nyt voinut mennä näin, voiko tämän peruuttaa? Hei oikeasti elämä!

Eilen suomalainen kirurgi soitti ja sanoi, että vamma on niin helppo leikata, että hän suosittelee sen tehtäväksi Kreetalla. Yksityissairaala on hyvä. Mutta vielä on auki, suostuvatko tekemään sen täällä, lähteekö mies kotiin, jäämmekö tänne, suostuuko vakuutus sittenkin kotiuttamaan kaikki vai vai… Odottelen pala kurkussa soittoa tänään. Kaikki vaihtoehdot ovat kurjia, mutta tyttöjen iloon ei isi rannalla onneksi vaikuta. Sen sijaan isi Suomessa kyllä.

Olen aika orjallinen ihminen, joka haluaa, että asiat menevät suunnitellusti. On vaikeaa hyväksyä, että tämä meni nyt näin. Tämä loma ja tämä kesä. Mutta ei elämä mene läheskään aina niin kuin on suunnitellut. Samalla harmitus miehen puolesta on ihan hirveä. Ihan kuin oma käsi olisi kipsattu, harmittaa niin valtavasti! Ja on ikävää katsoa kipua ja sitä, kun asentoa nukkumiseen ei meinaa löytyä.

Olemme puhuneet siitä, että onneksi ei käynyt pahemmin. Ettei iskenyt vaikka päätänsä. Että ajokortti on molemmilla ja ei tarvinnut kökötellä jossain vuorella kyytiä odottelemassa. Yrittäneet suhtautua positiivisesti. Paljon pahempiakin asioita voisi sattua.

Fiilis lomasta laski kuin lehmänhäntä, mutta seuraavana päivänä jo hymyiltiinkin. Kyllä tästä selvitään. Tavalla tai toisella.

Sellaisia uutisia tällä kertaa!