Uusia oppeja Rukalla

*hiihtokoulu saatu veloituksetta

Laskukelit ja hiihtokelit ne vaan jatkuvat etelässäkin ja allekirjoittanut on ollut siitä enemmän kuin hyvillään! Viikonloppuna laskimme Sappeessa, jossa kävikin kova kuhina, mutta palataan vielä viikolle viisi, kun olimme Kuusamossa ja Rukalla laskemassa. Hassua sinänsä, että itse olen noussut laskettelusuksille 1990-luvun alussa ensi kertaa Rukalla, olimme yksityisopetuksessa koko perhe, sillä se oli ensi kerta myös vanhemmilleni. En ole sen koommin käynyt Rukalla, eli kevyt 25 vuoden tauko! Maisemat ja vaihtoehdot rinteissä ovat huikeita, samoin kuin vuokraamon koko, valikoima ja ammattitaito. Rukalla on laskukausi jatkunut monesti kesäkuulle saakka, eli vielä pääsee rinteisiin!

Esikoinen kävi viime vuonna Vuokatissa Wernerin hiihtokoulun, joka oli alkeiskurssi. Sen jälkeen hän on laskenut hyvin ja innoissaan, mutta mietimme, että lisää vinkkejä ja esimerkiksi varmuus tuolihissiin olisi kivaa saada. Wernerin jatkokurssi tuntui parhammailta vaihtoehdolta, mutta hiihtokoulut olivatkin tauolla vielä viikolla 5, sen verran hiljainen aika oli! Kuopuksen kanssa olimme myös miettineet järkevintä vaihtoehtoa opetukseen. Hiihtokoulujen alaikäraja on 3 vuotta ja hän on jo viime talvena ollut rinteessä ja lähtee rohkeasti muidenkin aikuisten matkaan, joten ajattelimme kysyä, jos ottaisivat tunnille hieman ”alaikäisen” taaperonkin.

Sovimme siis hiihtokoulun kanssa yksityisopetuksesta. Lähdettiin puolesta tunnista ja sovittiin, että jatketaan siitä riippuen lasten jaksamisesta. Hiihtokoulun tapaamispaikka on Vuosselin puolella Family Parkin edessä ja sinne suuntasimme vuokraamon kautta, pienimmällä kun ei ole vielä omia kamoja. Hissiliput pitää myös hommata erikseen ja tässä sekoilimme nyt kunnolla – Family Parkissa treenannut pieni ei olisi tarvinnut lippua joka meille myytiin, sen sijaan isompiin rinteisiin suoraan lähtenyt 5-vuotias olisi tarvinnut isojen rinteiden lipun, hänelle oli vain Family Park-lippu. Olkaa siis tarkkoja ja kyselkää, kun lippuja ostatte!

Rosa& Rudolf Family Park on aivan ihana alue, jossa on hyvin hitaasti liikkuvia mattohissejä, sisätila makkaranpaistoon ja eväiden syöntiin, on tubing-aluetta ja erilaisia laskupaikkoja. Suosittelen testaamaan perheen pienimpien kanssa! Tapasimme sen edessä lasten hiihto-opettajat, Ellan ja Jussin. He olivat oikein iloisuutta ja energiaa pursuava kaksikko ja aika pian Jussi lähti esikoisen kanssa kohti isoja rinteitä ja Ella sai vähän maanitella kuopusta matkaansa, mutta hänkin lähti sitten kohti rinteitä.

Näinhän siinä kävi, että vaikka kuinka yritin kurkkia, meni esikoisen ensimmäinen kerta tuolihississä minulta ohi. Hyvin oli kuulemma mennyt ja hiihtokoulussa hetkessä saatu varmuus näkyi, hän jatkoi sen jälkeen reippaasti isänsä kanssa tuolihissillä isoihin rinteisiin ja lupasi opettaa myös isälleen, miten siinä mennään! Kuopus jumppasi mattohissillä Ellan kanssa ja näytti puhuvan ummet ja lammet mennessään.

Miksi sitten hiihtokoulu, eikä pelkästään vanhempien kanssa treenausta? Syitä on monia. Tiedätte, että lapset saattavat olla täysin erilaisia vieraampien aikuisten kanssa. Se kiukku unohtuu ja keskitytään oppimaan ja kuuntelemaan ohjeita ihan eri tavalla, kuin äidin ja isän kanssa. Arvatkaa miksi käytän tyttöjä synttäri- yms. kuvissa ammattikuvaajalla? Toki ammattitaidonkin takia, mutta myös sen takia, että heistä saa kaksin kuvaajan kanssa ihan eri ilmeet esiin kuin vanhempien kanssa.

Lisäksi me miehen kanssa olemme lautalaskijoita ja suksivinkkejä on vaikeaa antaa. Oma 14 vuoden laskutauko teki sen, että esikoinen alkaa olla jo varmempi ja menee hurjempiin rinteisiin kuin mihin minä uskallan, joten saa sitten treenata ammattilaisen kanssa. Huomasimme kuinka hetkessä taidot kehittyivät, kun hän oli viime vuonna kaksi päivää hiihtokoulussa, joten luotan täysillä näihin alan ammattilaisiin.

Mitä sitten opimme? Esikoinen sai varmuuden isompiin rinteisiin ja tuolihissiin. Lisäksi he treenasivat eri tavoin painon pitämistä edessä. Lapsilla se kuulemma jää helposti takapainotteiseksi ja esimerkiksi laskeminen yksi sauva käsissä, kädet suorana edessä auttaa korjaamaan painoa eteen. Kuopuksen kohdalla Ella sanoi, että motoriikka ei anna periksi vielä näin pienten esim. kääntää suksia auraan, se on sitten ensi vuoden juttuja. Ja yllättäen kuopus haluaa ensisijaisesti laudan ja viihtyy sen päällä, ehkä hänestä tuleekin lautalaskija! Olimme myös miettineet, kannattaisiko pienen kanssa hommata valjaat, eli hän laskisi sitten edellä ja pysyisi ns. hanskassa. Tähän Ella sanoi, että jättäkää hommaamatta. Lapsi oppii roikkumaan valjaissa ja paino menee taakse, laskuasennosta tulee väärä ja sitten luotetaan liikaa siihen, että kyllä vanhemmat jarruttavat. Tämäkin oli hyvä kuulla, ei ole sitten tullut hankittua niitä valjaita!

Tytöt heittivät opettajille ylävitoset oppien jälkeen ja me kiitimme, tunnissakin ehtii oppimaan ja testaamaan montaa juttua. Ehkä ensi kerralla kuopukselle sitten lautakoulua, kun on siitä niin innostunut! Esikoinen pääsi nauttimaan isänsä kanssa isommista rinteistä, kun me siirryimme jo pulkkatiimiin. Rudolf seikkailureitin varrella rinteessä on nähtävissä niin poroja kuin huskyja ja siellä loimusi valmiiksi tehdyt tulet, joissa isä ja tytär paahtoivat vaahtokarkkia. Aika luksusta! Voi että odotan, että päästään sinne kaikki neljä, vielä täytyi minun jäädä vetämään tubing-mäkeä (eipä siinä, oli ihan hullun hauskaa sekin!).

Kiitos Ruka, Ella, Jussi ja hiihtokoulun tiimi! Jos lumitilanne sallii, tulemme huhtikuussa takaisin kuluttamaan erityisesti niitä rinteitä!

Onko itselläsi kokemusta hiihtokouluista?

Vauhtiviikonloppu Huawein läpi

Huh, olipahan viikonloppu! Täynnä tohinaa ja pääasiassa ihanaa sellaista, mutta täynnä myös useita tappeluita ja aikamoista vääntöä. Uhma on täällä kovana ja pelkästään ulospääseminen voi kestää ja pitkään!

En ajatellut juurikaan blogia viikonlopun aikana, vaan mennä touhotin perheeni kanssa ja järkkäri lepäsi paikallaan. Päätin kuitenkin tallentaa viikonlopun Huaweini kautta, sillä se on lähes aina taskussa. Kännykkäkamerat pystyvät nykyään uskomattomiin suorituksiin, mutta välillä itseäni ärsyttää ne tuhannet filtterit, joiden kautta kännykuvia meille syötetään. Päätin ottaa nämä kuvat ihan ilman mitään filttereitä, tästä tulkoot tällainen rehellinen arki(viikonloppu)postaus! Kännykkäkamera pystyy moneen, mutta hämärässä liikkuvia tai ylipäätään koko ajan liikkuvia lapsia se ei tallenna, siihen hommaan järkkäri on must. Monet kuvat lapsista kännykällä ovat tärähtäneitä tähän vuodenaikaan. Mutta tervetuloa meidän viikonloppuun mukaan!

Perjantaina valmistelin ruokaa, oli tarkoitus lähteä luistelemaan syömisen jälkeen. Mentiikin ja luistelu sujui hyvin, mutta ruokaa odotellessa eräs neiti oli saanut tussit käsiinsä. Turtles-naama vähän kauhistutti minua, kun ajattelin  seuraavana aamuna olevaa valokuvausta, mutta yritin ajatella, ettei haittaa. Olkoot sitten muisto tästä iästä!

Lauantaiaamuna mietin, jaksanko lenkille. Olin kuitenkin saanut niin ihanan palautteen Instassa myöhään perjantai-iltana, että oli pakko mennä! Palautteessa kiiteltiin Instagrammini liikuntajuttuja ja sitä, että olen ollut inspiraatio liikkumiseen. Nyt palautteen antajalla liikkuu koko perhe yhdessä ja he ovat saaneet liikunnan jokapäiväiseen elämään. Kun julkaisin viestin, niitä alkoi tulla lisää. Tuli ihan huikean hyvä mieli, että olen toiminut liikuntaan innoittajana. Mistäs sitä tietää, ennen kuin joku sanoo ääneen. Kiitos tuhannesti palautteistanne! Jolkottelin siis hymyssä suin kahdeksan kilometriä auringon nousua katsellen. Taivas oli lopussa pinkki ja superkaunis!

Juoksin suihkun kautta kohti seuraavaa kohdetta, eli tyttöjen valokuvausta. Varasin heille syksyllä vuosikuvauksen, jossa otetaan yksi kuva miljöössä joka kuukausi. Tallentuu niin vuodenajat kuin tyttöjen kasvu. Todella kiva idea! Ja yhden kuvauksen hinnaksi jää 20 euroa, siihen kuuluu myös teetetty kuva, eli mielestäni hyvin kohtuullinen hinta. Ajoimme kuvauspaikalle ja toivon kovasti, että kuopus suostuu yhteistyöhön. Homma alkoi ”en mene kuvaan” sanoilla, mutta saatiin varmasti jotain räpsittyäkin. Olkoot sitten mutruisia tai ei, muisto tästä ajasta!

Kuvausten jälkeen mietimme brunssipaikkaa ja se on kuulkaa yllättävän vaikeaa kello 11. Kaikki paikat olivat aloittelemassa brunssiaan vasta kello 12! Lopulta älysimme Aitoleivän brunssin Keskustorilla, joka alkaa jo aamusta ja suuntasimme sinne. Kävin siellä usein kuopuksen vauvavuonna ja mietin jo vesi kielellä, että heillä on ainakin hyvät irtoteet. Brunssi oli kattava, siinä oli salaatteja, leipiä ja lämpöisiä ruokia ja hinta 19 euroa aikuisilta ihan kohtuullinen, lapsilta veloitettiin 12 euroa, mikä oli mielestäni kohtalaisen paljon moneen muuhun paikkaan verrattuna. Sitten koittikin pettymys: brunssiin kuuluu vain pussitee. Kysyin tähän perusteita, miksi näin on päätetty. Että kahvinjuojat saavat paikan päällä jauhettua kahvia ja teenjuojat pussikuraa? Kun kahvi tulee varmasti kalliimmaksikin kuin tippa irtoteetä. Harmitti. Sain aika tiukan vastauksen siitä, että kyseinen henkilö ei ole tätä hinnoittelua päättänyt ja heillä on hei kaupungin edullisin brunssi (olin juuri maksanut lapsista enemmän kuin missään aiemmin). Ja päälle kommentoitiin, että saat sä nyt tämän kerran sen irtoteen jos haluat.

Irtoteen siis sain ja litkin sitä livemusaa kuunnellessa. Mietin, että se pussiteekin olisi ollut ihan ok, jos palaute olisi otettu vähän ystävällisemmin vastaan. Jäi paha mieli, sillä koin että minulle suututtiin palautteesta ja join teetäni allapäin. Olipahan teevääntö! Mutisin sitä vielä sunnuntainakin miehelle, että jäipä huono maku suuhun.

No, matka jatkui Hoploppiin naapurin pojan kanssa. Lapset viuhtoivat edes takaisin muutaman tunnin, josta siirryttiin kaverille nyyttäreihin ja discoilemaan. Olipahan aikamoinen päivä! Oma moka, kun puhuttiin kaveriperheiden kanssa Hoplopista ja discosta, sanoin molemmille äideille, että lauantaina meillä ei ole mitään. Vasta perjantaina iski hätä, että olen sopinut kaksi menoa päällekkäin ja koska en halunnut ”pettää” ketään, vedettiin ne sitten peräkkäin. Hyvin tytöt jaksoivat!

Sunnuntaina ajelimme kohti Himosta ja pääsimme perille vasta puolenpäivän jälkeen. Lähtö oli yhtä säätöä ja huutoa ja tappelua, tuli hirveä kriisi, kun kuopus heitti palasiksi siskon Tähkäpää-pikkulegot ja niitä sitten keräilin, isänsä illalla kaivoi imurista joitain osia. Huoh. Mutta perillä kuopuskin oli yllättävän innostunut laskemisesta ja innostui pujottelurinteestä, törmäsi yhteen pujottelutuubiin, mutta se tuntui olevan vain hauskaa. Siellä sitten hali tötteröä. Esikoinen halusi isoihin ja minäkin sain ekaa kertaa tänä talvena laudan kinttuihin. Niin se vain palvelee, 1990-luvun lautani, joka ostettiin Iso-Syötteen vuokraamosta muistaakseni vuonna 1996. Huh! 22 vuotta vanha kaveri. Jopa nukutin kuopuksen kärryihin puoleksi tunniksi ja laskin lastenrinnettä, sillä siitä näki alhaalla olevat kärryt koko ajan. Multitasking. Lennosta heitin vielä eri kamat päälle ja suihkin viisi kilometriä hiihtoladulla, Himoksen latu oli todella hyvässä kunnossa ja ihan tyhjä ihmisistä! Ihana pieni suksipätkä!

Rynnistin vielä kotona ennen nukkumaanmenoa kauppaan miehen jäädessä kaivamaan Tähkäpään osia imurista. Kaverin fb-kuvasta inspiroituneena ostin muun muassa tyrnejä. Hän oli postannut kuvan puurosta, jossa oli mm. parapähkinöitä, rahkaa, puolukkaa, tyrniä ja mustikkaa ja minä mietin, että siinäpä setti, jota kuiva ihoni kaipaa! Syön puuron aina mansikoiden kanssa, mutta maanantai alkoi nyt tällä kaverin inspiroimalla tyrnipläjäyksellä! Oli muuten todella hyvää, rahkan jätin jotta rauta imeytyisi paremmin, mutten arvannut miten hyvältä tyrni ja puolukka maistuvat puurossa. Oli muuten ärsyttävää olla sunnuntai-iltana kaupassa, loppu oli monet kalat, parsakaali, sipulit ja vein muuten pakastealtaan vikat tyrnitkin.

Eilen illalla oli vähän jyrän alle jäänyt olo, mutta hyvin se tasaantui yöllä. Luin juuri artikkelin, jossa korostettiin olemisen merkitystä. Että pitäisi olla vain, aivotkin tykkäisivät siitä. Tiedän, ettei päiviä tarvitse tunkea täyteen tekemistä, mutta kertokaa miten lasten kanssa ”vain ollaan”? He tarvitsevat ulkoilua, ruokaa, pukemisapua, vessa-apua ja jotain koko ajan, yleensä myös öisin. Ja jos haluaa itse vielä harrastaa päälle… On se aikamoista sykkimistä!

Mutta hyvillä mielin viikonlopusta. On kivaa tallentaa elämää edes luurilla, kun ei aina kameran kanssa ehdi tai voi. Ja hyvillä mielin liikunnasta ja ulkoilusta, se on kyllä ehkä parasta mitä perheen kanssa voi tehdä. Vaikka eilen mutisin, onko laskettelussa mitään järkeä, se on niin kallista ja samalla vaarallistakin, tulee siinä oltua kyllä koko päivä pihalla!

Mitä pidit tällaisesta ”arki”postauksesta? Mitä omaan viikonloppuusi kuului? Iloista alkanutta viikkoa!

Minä haluan lautailla hän sanoi. Ja sitten lautaili.

Mieleeni on jäänyt erinäisiä tapahtumia, jotka kuvaavat luonnettani. Myös mieheni ja minun luonne-eroja. Minä haluan aina tehdä kaikkea ja teenkin, mutta hirveästi pelkään ja jännitän. Hän vain menee ja tekee, enkä ole ikinä nähnyt mieheni jännittävän tai kauhistelevan jotain.

Pari esimerkkiä. Muistan jo lapsuudesta, kuinka meillä taloyhtiön kemuissa oli yhtenä kilpailutehtävänä istua mahdollisimman nopeasti ilmapallon päälle. Nopein voittaa. Tiedättekö miten minun kävi? En ikinä, siis en ikinä, uskaltanut istua pallon päälle, kun pelkäsin niin sitä pamausta.

Kun olimme Balilla vesipuistossa, mies väitti yhden mäen olevan ”kiva pikku mäki”. Laskin sitten hyväuskoisena perässä ja tärisin vartin verran kauhusta jälkikäteen. Hiihtäessä aurailen yhtään suuremmat mäet ja katselen, kun mies menee edellä koikkelehtien, vailla pelkoa kaatumisesta. Hän on se, joka on vienyt minut pari sataa kertaa sukeltamaan, on tsempannut ajamaan moottoripyöräkortin ja jaksanut ihmetellä, mikä minua pelottaa tai jännittää asioissa. Hän myös lähti reippaasti alle vuoden ikäisenä kävelemään, kun minä otin ihan rauhakseltaan ja nousin jaloilleni vasta paljon myöhemmin.

taapero+burton taapero+burton+laajavuori laajavuori+laskettelu

Niinpä kun 1, 5-vuotiaamme pyysi Vuokatissa laskettelusukset ja kypärän ja tuli hymyillen rinnettä alas, en voinut kuin hämmästellä. Kun hän viikonloppuna nousi mummilassa löytämänsä vaa’an päälle, heilui siinä ja ilmoitti lautailevansa, nauroin kippurassa. Mutta siitähän se ajatus sitten lähti.

Olimme suunnitelleet menevämme pitkästä, todella pitkästä aikaa Laajavuoressa käymään Jyväskylän viikonloppunamme. Siellä minäkin aikanani lautailin, kävin joskus 1990-luvulla laskettelukoulussa ja hytisin kahvilassa pakkaspäivänä. Edellisestä visiitistä oli jo aikaa yli 10 vuotta ja olihan paikka muuttunut. Oli tullut lasten leikkipaikka kahvioon, vuokraamo laajentunut ja rinteitäkin auennut lisää. Lastenrinne on hyvin hyvin pieni Laajavuoressa ja tuntui, että siellä oli lauantaina aika ”villi” meno, meni niin laskettelijoita kuin pulkkaväkeäkin lastenrinteessä. Myös naru- ja mattohissit olivat tulleet kehiin.

Tänä vuonna kun rinneharrastus on viritelty uudelleen, on saanut tutustua keskusten erilaisiin sääntöihin. Himoksessa saivat pienet tunniksi ilmaiseksi vuokravälineet, myös lastenrinteet olivat ilmaisia. Laajavuoressa ei ollut ilmaisia kokeiluvälineitä ja lastenrinne maksoi 9 euroa/lapsi. Jos aikuisella oli lippu, niin pienet pääsivät ilmaiseksi hissiin.

Toiveikkaana kyselimme lautailukenkää, joista pienin oli kokoa 30. Luulimme, että pakko ottaa sukset, mutta kun harmittelin asiaa tiskillä, ystävällinen työntekijä kertoi, että kyllä täältä lasten testilauta löytyy. Sen saa kiinni omiin kenkiin ja se ei maksa tunniksi mitään, koska on Burtonin testilauta. Lisäksi laudassa on vetonaru, joten sitä saa kiskottua perässä.

laajavuori+taapero+lauta lumilauta+taapero laajavuori+laskettelu

Seurasi vanhempien ”ahaaa”-ihastus ja taaperon raivari. Suksimonot oli jo laitettu jalkaan ja nyt ne piti riisua. Hän ei huudoltaan kuullut tai ymmärtänyt, että laudan saa omiin kenkiin. Pihalla huuto loppui ja naama alkoi loistaa, kun lauta saatiin jalkoihin. Hän seistä tönötti onnessaan, pääsi mäen päälle ja laski alas. Vailla mitään pelkoa tai jännitystä, naama virneessä hän laski alas. Ja pysyi vielä pystyssäkin, mutta jarrut uupuivat. Kolmen laskun jälkeen vaati päästä hyppyreihin ja joutui siitä keskustelemaan isänsä kanssa. Aikansa laskettuaan totesi, että en halua enää ja alkoi leikkiä omiaan. Kyllä näissä lapsissa on hämmästyttävä määrätietoisuus, minä vaan seuraan vierestä niin sanotusti haavi auki. Ja mietin tauotta, että kenen lie geenit perineet, ilmapallotkin poksuvat meillä vailla pelkotiloja…

laajavuori+lastenrinne laajavuori+taapero laajis+vuodenlähirinne laajis+kansanrinne tytöt+laajis laajis+seikkailurata

Oli hauskaa nähdä pitkästä aikaa millainen paikka Laajavuori nykyään on. Esikoinenkin sai kaverin rinteeseen ja kahden pienen pulputus kuului rinteestä kauas. Me siirryimme puolestamme taaperon kanssa välillä tutkimaan sisätilojen leikkipaikkaa.

Aivan ehdottomasti haluan kokeilla jotain noista seikkailuradoista kesällä, onko kukaan käynyt testaamassa? Näyttää niin hauskalta (ja korkealta, taas minä sitten jännitän!).

Meidän taaperosta laudalla taisi tulla Instagrammini tykätyin kuva, mutta olihan hän nyt aika suloinen näky, 80 sentin cool snoukkamimmi. Toivon todella, että innostus säilyy, sitähän sanotaan, että minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa! Sitten kun vielä keksitään, kuinka opetamme hänet jarruttamaan!

Kuinka olet itse aloittanut jonkun harrastuksen, oletko taaperoiässä jo kokeillut jotain lajia?