Koronapäiväkirjat – koirankakkaa etsimässä!

Tällä hetkellä moni varmasti menee päivä kerrallaan. Joka päiväksi on tietyt pakolliset puuhat kuten koulutehtävät tai ruoanlaitot ja sitten on sitä aikaa. Meillä ainakin lapset kaipaavat hirveästi tekemistä, kun kavereitakaan ei nähdä. Viime viikolla he kävivät innoissaan läpi kaikki lelut ja tekivät läpi palapelejä, mutta nyt ensiviehätys niistäkin tuntuu hälvenneen. Hämmästyin muuten meidän Duplojenkin määrää, ei niillä kukaan ole aikoihin leikkinyt. Wau!

Eilen sitten selailin aamusta somea ja sieltä hyppäsi silmiin Jyväskylän ihanan perhepuiston, Mäki-Matin idea puuhaksi. Tehkää ruudukko lasten kanssa ja piirtäkää siihen kuvia asioista, joita löytyy luonnosta. Sitten käytte etsimässä ne yhdessä pihalta. Tuumasta toimeen! Vauhdilla syntyivät ruudukot ja lapset innostuivat tosissaan miettimään, mitä ulkoa löytyy. Siinä missä esikoinen piirsi muun muassa varpusen, itseään isomman kiven ja kannon, kuopus röhönaurun saattelemana piirsi koirankakkaa, pupun papanoita sekä viemärinkannen. Kyllä hymyilytti. Lisäksi hän piirsi pöllön ja kuulemma näkikin sen ulkona, me emme vaan usko.

Sitten lähdettiin paperit kädessä talsimaan, tulikin muuten aika pitkä kävely, jotta löytyi itseään isompi kivi ja kanto ja itsekin kuljin suunnilleen nenä maassa ojia pitkin. Kuinka monta kertaa sitä meinaa astua koirankakkaan, mutta auta armias kun olet sitä varta vasten estimässä, ei kyllä löydy sitten millään! Pupun papanat löysimme ja talitintin ja sen suuren kiven, mutta koirankakka ja varpunen olivat hukassa. Samoin kuin tietty nimetty naapuri, häntä ei myöskään löytynyt.

On hauskaa katsoa, miten pienen kimmokkeen pienet lapset tarvitsevat innostuakseen. He olivat todella tohkeissaan paperit kädessä etsimässä juttuja. Tämä tarvitsee ehkä toteuttaa uudelleen eri asioilla, sillä ulkoiluun kaipaa uusia ideoita jatkuvasti! Eilenkin satoi lunta ja pyöräilykeli oli aika jäätävä ja samalla puistoja täytyy vältellä. Joten luonto(kakka)kävely oli enemmän kuin paikallaan!

Iltapäivällä lapset lähtivät isänsä kanssa ulos ja löysivät pari asiaa lisää, lähinnä naapuri on enää bongaamatta. Tänään siis seistä möllötetään naapurin pihan edessä odottamassa häntä ulos, että saadaan ruudukko täyteen. Ai niin, pitäisköhän sitä pöllöä vielä etsiä vai uskonko suosiolla nelivuotiasta…

Kaikkea sitä päiviin löytääkin, todella simppeleitä juttuja, jotka eivät silti tule itsellä mieleen. Kiitos Mäki-Matin perhepuisto!

Olisiko tässä pieni idea teidän päivän puuhaksi? Ja hei, mielelläni luen ideoita, tätä uutta arkea jatkuu vielä pitkään ja tekemistä kaivataan!

Kun meidät pakotettiin pysähtymään – 10 positiivista puolta

Kaksi pientä tyttöä juoksee toisiaan kohti leikkipuistossa. Eivät ole hetkeen nähneet, on ollut ikävä. Kasvoilla loistaa ilo. Juoksu pysähtyy huutoon ”ei saa halata”, alahuuli alkaa väpättää. Kaverista on pysyteltävä kaukana. Vanhemmista tuntuu julmalta estää tapahtuma, mutta nyt on pakko. Nelivuotias halaa vanhempiaan enemmän kuin koskaan, itkee, tulee syliin. Onneksi teitä saa halata ja perheellä on samat pöpöt hän sanoo.

Yllä oleva on vain hyvin pieni esimerkki siitä, miten vaikeita tilanteita meistä jokainen käsittelee tällä hetkellä arjessaan. On miljoonia esimerkkejä siitä, miten paha ihmisten on olla, vanhempana se tiivistyy nelivuotiaan pahaan oloon. Hän ei ymmärrä. Hän itkee, milloin kaveria saa taas halata. Kulta, kun en tiedä.

Mutta koska kaikilla on paha olo ja negatiivisuutta uutisissa piisaa, pysähdyin eilen miettimään, mitä positiivista tilanteesta voi löytää. Päivän positiivisia on moni viljellyt ja hyvä niin – ei tätä jaksa, jos ei ajattele iloisia asioita. Minkälaisia kivoja juttuja sinä löydät? Itselläni tuli mieleen mm. seuraavat asiat:

1. Olemme ajatelleet, että esikoisemme on jotenkin rauhallinen tapaus. Hän on ollut 8kk päivittäin eskarissa, sitä ennen kotona. Nyt kun olemme olleet 24/7 yhdessä kaksi viikkoa, olemme miehen kanssa hämmästelleet kuinka energinen hän on. Siis sitä energiaa ja juttua piisaa ihan järkyttävästi! Eilen hän oli 6 tuntia ulkoilemassa ja sen jälkeen sentäs totesi, että vähän väsyttää. Mietimme, miksi hän tuntuu niin eri lapselta ja tajusimme, että se 8 tuntia eskarissa vie voimat. Me saamme sellaisen väsytetyn version lapsesta kotiin. Väsymys näkyy monesti lauantainakin vielä. On huikeaa vähän kuin tutustua uudelleen lapseensa ja nähdä mitä kaikkea hän onkaan eskarissa oppinut! Mikä tilaisuus!

2. On aikaa. Koska taloudessa on pikkulapsia, niin aikaa lukemiselle, siivoamiselle tai muulle ei kyllä ole sitten ollenkaan. Sen sijaan aikaa on asioille, joihin ei arjen pyörityksessä ole tarpeeksi hetkiä. Lapset kysyivät voiko tehdä mönjää vaikka jauhoista ja vedestä. No tottahan toki. Voi pelata, mönjäillä, lukea lapsille – nyt on aikaa.

3. Samaa aikaa on ulkoiluun. Onneksi rakas ystävä asuu vastapäätä ja hänen kanssaan lapset voivat esimerkiksi pyöräillä. Kun tytöt miettivät, ehtisikö taas huomenna ulkoilla, sanoin, että ehtii. Ihan niin paljon kuin jaksatte. He hämmentyivät vastauksesta. Yleensä käydään läpi moneltako loppuu koulu, iltaharrastukset menevät ristiin, on sovittu kyläilyjä tai aina on jotain. Kalenterista saa välillä etsiä aikaa naapurin kanssa pyöräilyyn. No nyt ei tarvitse. Se on oikeastaan aika vapauttavaa!

4. Hävikkiruoka. Nyt käytetään kaapin jämät, sovelletaan, syödään kaikki ruoat kotona ja niin edespäin. Myönnän, että meille on käynyt useamman kerran niin, että olemme intoutuneet lähtemään ulos syömään ja kaappiin on jäänyt seisomaan joku ruoanjämä. Nyt syödään kaikki eikä ole hävikkiä.

5. Raha. Vaikka samalla ahdistaa miten pärjää taloudellisesti, kun työrintama hiljeni, ei sitä mihinkään kulukaan. Ei mene bensaan rahaa, ei päivähoitomaksuihin, ei kympin lounaisiin ulkona. Ei tule tehtyä heräteostoksia, ei maksettua salijäsenyyttä, ei käytyä teatterissa tai leffassa. Ei tule palkattua lastenvahtia tai maksettua perhettä uimahalliin. Ruoka tehdään kotona halvalla. En ole tehnyt mitään exceliä, mutta väittäisin, että perheen menot tippuvat aika tavalla. Vaikka kaikki ruoka tehdään kotona, on meillä syömäreinä kaksi pikkutyttöä, ei esimerkiksi paljon kuluttavia teinipoikia ja tosiaan, ne kalliit lounaat ulkona jäävät.

6. Soittelu. Myönnän. En soita arkena yleensä kenellekään. Ei muka ehdi. Eilen soitettiin videopuhelulla läpi veljiä ja isovanhempia. Tosin ei kovin menestyksekkäästi, saatiin nuorempi veli kiinni. Muut olivat töissä tai kiireisiä livenä striimatun jumpan kanssa. Nauratti. Luulin, että ihmisillä on aikaa. <3

7. Oma piha. Minä vastustin aina omakotitaloon muuttamista. En ole mikään mullankuopsuttaja ja omakotitalossa on aina jotain tekemistä sisällä tai pihalla. Kuinka paljon olenkaan kiittänyt pihaa nyt. On keinut, hiekkalaatikko ja tilaa puuhata.

8. Ei ole ulkonaliikkumiskieltoa. Siis oikeasti niin monet perheet maailmalla ovat täysin eristyksissä, me saamme mennä esimerkiksi lenkille vapaasti. Eilen kun juoksin perinteistä reittiäni voimabiisien soidessa korviin, kaikki tuntui ihan normaalilta hetken ajan. Unohdin ahdistuksen, juoksin ja lauloin ääneen. Ei kiinnostanut yhtään mitä ihmiset ajattelevat. Ainoa ero oli, etten ole ohittanut ikinä niin montaa kanssajuoksijaa tuolla reitillä.

9. Perhe. Niin moni on yksin. Minulla on talossani kolme muuta enkä ole hetkeäkään yksin. On elämäniloa, on eskaritehtäviä, arjen on pyörittävä, on noustava sängystä aamuseiskalta ja puuhattava. Ei voi jäädä peiton alle murehtimaan. Ja toisaalta taas, aamun voi aloittaa olemalla siellä peiton alla nelistään. Mies lähtee normaalisti töihin ennen seiskaa emmekä edes näe häntä aamuisin. Nyt on toisin.

10. Luonto. Kyllähän se oli selvää, ettei talouskasvu ja luonnon riistäminen voi jatkua loputtomiin. Ilmastonmuutos ahdisti meitä kaikkia ja näimme, ettemme voi jatkaa näin. Silti hyvin harva oli valmis tekemään isoja muutoksia. Luopumaan matkailusta, autoilusta tai uusista vaatteista. Nyt on pakko. Joku tuli väliin. Luonto elpyy ihan käsittämättömän kovaa vauhtia. Itketti nähdä kuvia Venetsian kanaaleista. Onko se vesi muka turkoosia? Ei sellaista sameaa massaa? Ei ole totta! Ihan mieletöntä!


pörrötakki GINA TRICOT/ hame GARCIA JEANS/ sukkikset KAIKO/ korvikset IITTALA/ rannekoru OXXO/ kengät Prahasta/ aurinkolasit H&M

Listaa voisi vielä jatkaa. Mitä positiivista sinä olet löytänyt? Pysytäänkö vain positiivisissa vai haluaisitko lukea, mitkä asiat itse koen haasteellisimpana meidän perheen arjessa?

Voimia tilanteisiinne. Pysytään terveinä, pysytään kotona!

Ylä- ja alamäkiä 18 vuoden ajan

Terkkuja metsästä taas! Voi mikä into on ollut iltarasteilla parina viimeisenä viikkona, porukkaa on ihan hirveästi suunnistushommissa. Johtuukohan siitä, että Jukola on tänä kesänä Kangasalla, eli moni on suuntaamassa sinne? En muista nähneeni tällaista rynnistystä rasteilla aiemmin!

Me olemme miehen kanssa päässeet nyt kahtena peräkkäisenä maanantaina rasteille sen ansiosta, että äitini on ollut Tampereella työreissussa ja meillä yökylässä. Viime maanantaina vielä yskin tosissani flunssan jämiä, eilen oli jo hyvä mennä. Minä olen ihan todella surkea suunnistaja, enkä varmasti yksin löytäisi rasteja, mutta intoa ryntäillä pitkin metsiä on sitäkin enemmän! Huomasitteko eilisillalta innostuneet juoksuni Kaupin metsässä, joissa huusi meneväni täysiääää? Tajusin, että hommastahan saa ihan huikean intervallitreenin (ja olisin siinä varmaan kipittänyt rastien ohi, jos mies ei olisi ollut se kartanlukija).

Metsässä täytyy loikkia jatkuvasti kivien, kantojen, juurien ja ojien yli, joten tasaisesti paukuttavalle juoksulle se on aika vaihtelua. Myös hyvin haasteellista tällaiselle asfalttijuoksijalle! Välillä pääsee spurttaamaan ihan pururataa pitkin ja välillä menee kävelyksi, kun mäet ovat niin jyrkkiä. Monesti maastoissa mennään vuorotellen ylä- ja alamäkiä, joten suunnistus on ihan hurjan hyvä intervallitreeni ja tahti voi olla mitään vaan täysillä menosta kävelyyn. Omat sykkeeni menivät eilen ylämäkeen juostessa lukemaan 176, mutta keskisykkeeksi jäi vain 124, sen verran sitten pysähdyttiin, mietittiin ja käveltiinkin. Aloittelijoita molemmat, joten tahti ei ole päätä huimaava.

Koska mies otti ja ilmoittautui Jukolaan, minä sanoin että saa harjoitella ja enemmänkin peesaan menossa. Toki katselin välillä karttaa ja hahmotin, että nyt mennään vesitornia kohti Kaupissa ja niin pois päin, mutta kuten sanoin, rastit olisivat jääneet löytymättä yksin. Luulisin.

Siinä kun jolkotin miehen perässä ylös ja alas, mietiskelin samalla kaikenlaisia vertauskuvia päässäni. Kuten että olemme olleet ensi viikolla 18 vuotta yhdessä ja kohdattu noiden vuosien aikana aika monet ylä- ja alamäet. Ja kyllä siihen yhdessä pysymiseen ovat auttaneet paljon yhteiset harrastukset, olisi vaikeaa edes kuvitella, ettemme puuhaisi jotain yhdessä.  Mietin tuota asiaa ilmeisen paljon, sillä näin yöllä unta toukokuusta, kun kävelimme ensi kertaa käsi kädessä. Oi ihana toukokuu!

Iltarasteja voi valita helposta reiteistä haastaviin, mutta haastavinta tuntuu välillä olevan maasto. Tampereen Kauppi on yhtä pientä polkua joka suuntaan ja asettaa kyllä omat haasteensa kartan tulkitsemiseen! Mutta voin lämpimästi suositella, älyttömän hyvää vaihtelua juoksutreeneihin. Ei ihme, että suunnistajat ovat niin hyviä juoksijoita, sitähän menee miljoonaa tasaisella, kun on tottunut kirmaamaan kivien välissä. Huikeaa touhua, tuo metsäily!

Oliko joku eilen rasteilla? Tai onko joku suuntaamassa Jukolaan? Onko teillä joku yhteinen harrastus pariskuntana?