Parempi marraskuu

Huomenna se alkaa, marraskuu. Olen törmännyt aina kommentteihin siitä, että marraskuu on vuoden pahin. En tiedä ketään joka rakastaisi yli kaiken marraskuuta, onko siellä joku? Itselläni huhti- ja marraskuu ovat inhokit. En siedä sitä harmautta huhtikuussa, joka paljastuu lumen alta, pölyä ja räntäsateita. Kylmässä vietettävää vappua. Huhtikuu siis jyrää itselläni vuoden ykkösinhokiksi, vaikka tänä keväänä se ei ollut paha, sillä olimme viikon Rukalla nauttimassa auringosta ja lumesta ja kun sieltä palasimme, oli jo lämmin! Siinä missä toiset tarvitsevat syksyy aurinkoloman, minä tarvitsen lumiloman kevääseen. Oli ihan paras resepti selvitä huhtikuusta!

Mutta millä selättää huomenna alkava monien inhokki ja tehdä siitä parempi? Poissa on upea ruska, ei ole vielä lunta, pimeys alkaa aikaisin ja… Mitä kivaa marraskuussa on? Itse nautin kynttilöistä ja joulun lähestymisestä, mutta tällä viikolla voimat on vienyt kellojen kääntäminen. Liekö ikä, kun se ei ole aiemmin iskenyt näin. Illalla ei osaa mennä yhtään aiemmin nukkumaan ja aamulla heräävät niin vanhemmat kuin lapset kuudelta. Yöt ovat siis lyhentyneet tunnilla, uni ei vain jatku. Väsymys vie taas mielialaa alaspäin, nyt ei auta kuin toivoa, että tasoittuu pian! Oletko itse kärsinyt tästä? Toisaalta olipahan sitten tänä aamuna jo seiskan jälkeen kahlattu Me Naiset kannesta kanteen läpi, kun uni loppuu!

Marraskuuta kohti meinasin mennä seuraavin asein:

  • Laittaa ne vitamiinit suuhun. Eivät auta siellä purkissa.  B on se mitä ehkä eniten kaipaan ja joka auttaa jaksamaan, rautaa syön edelleen, sinkkiä ajoittain, magnesiumia parantaakseni unta ja palautumista.
  • Jatkaa inkiväärimehun nappailua, jota on otettu päivittäin syyskuusta ja jonka mies tekee itse (kiinnostaako ohje?). Piristää, kiihdyttää aineenvaihduntaa ja auttaa lenssuja vastaan.
  • Varata se hierojan, jonne piti mennä syyskuisen puolimaratonin jälkeen. ARGH! Ei muka ole ollut aikaa. No onpa kun otan ja jätän vaikka yhden juoksulenkin väliin!
  • Mennä metsäretkelle lasten kanssa. Nyt äkkiä ennen kuin tulee liian kylmä! Siitäkin haaveiltu pitkään. Ensi viikolle on jo ihan sovittu metsäily onneksi, joten tulee toteutumaan.
  • Yritämme jatkaa talviiuintia. Tänään kolmas kerta edessä. Viimeksi vesi oli +6, vielä meni, mutta onnistuuko kun lunta tulee? Se olo jälkikäteen, se on taivaallinen.
  • Polttaa edelleen joka ilta kynttilöitä.
  • Nostaa ikkunoihin ”joulu”tähdet, eli valosarjat. Marraskuussa se on jo sallittua!
  • Nauttia glögiä ja pipareita. Jouluna niitä ei sitten kuitenkaan enää edes jaksa.
  • Opetella ottamaan vapaapäivän. Vaikka sunnuntain. Tai edes puolikkaan päivän. Laitan luurin kiinni ja jätän kotiin ja omistaudun perheelleni. Tämä täytyy ihan oikeasti opetella, mutta nyt otan siitä rutiinin. Olen ylikierroksilla koko ajan.
  • Nauttia juoksemisesta ennen kuin tulee liukasta. Nyt on hyvä, raikas ilma juosta ja lenkit ovat kulkeneet tällä viikolla todella hyvin. Nautitaan vielä kun ei tarvitse pelätä liukastelua!
  • Käydä yhden kerran ainakin treffeillä (teatteriliput ja lastenhoitaja varattu). Tai ei kun hei, onhan ne talviuintikerratkin treffejä eikö ole! <3


mekko MONKI/ housut KATRI NISKANEN/ takki GLOBAL ESSENTIALS / kengät DR.MARTENS/ korvikset LINDEX

Josko näillä selviäisi 30 päivää? En kyllä halua enää viikonloppuna herätä kuudelta, milloin tämä homma tasoittuu? Mitkä ovat omat evääsi siihen, että marraskuusta tulisi vähän parempi?

Marraskuun kollaasi ja rehelliset olotilat

Marraskuu oli vähän outo. En syytä marraskuuta siitä, että voimat meinasivat pari kertaa loppua kesken, vaan kaikkia muita olosuhteita. Olen edelleen yrittänyt parhaani mukaan keskittyä hyvään, koska sitä on niin valtavasti, mutta pari kertaa mutisin muun muassa Instastoriesin puolelle, että olo on kamalan epäonnistunut ja olen hurjan väsynyt. Näitä tunteita oli kaikkien niiden ihanien tunteiden joukossa marraskuussa vähän liikaa.

Marraskuussa vietettiin veljentytön ristiäisiä ja tuo päivä jäi ihanana sekä erityisenä mieleen. Käytiin tyttöporukalla Tukholmassa ja sekin oli kivaa. Oltiin äidin kanssa Kaija Koon keikalla, joka oli ihan huippu, vietettiin kiva isänpäivä ja käytiin porukalla uimassa. Kuopuksen kummit olivat meillä yökylässä ja Jyväskylässäkin pörrättiin yksi viikonloppu.

Siinäpä on nyt ihan itsessään aineksia väsymykseen. Menimme siis koko ajan jossain, kävin monta kertaa joka viikko Helsingissä, käytiin Jyväskylässä, pyörähdettiin Tukholmassa. Tähän yhdistettiin sitten jopa 50 km juoksua viikossa ja viidelle viikolle jakautuneet 10 tarhapäivää, mikä teki siis pari päivää per viikko. Kun niistä vielä järkkäsin molemmille tytöille omat äiti-tytär-päivät, oma aika jäi marraskuussa minimiin.

Tähän yhdistettiin sitten vielä se yksi, kaikkia rassaava tekijä: unettomuus. Minä aloin taas vähän menettää yöunia ja pelkäsin, että se johtuu ferritiinistä, joten olen nyt palannut ottamaan rautaa parina päivänä viikossa. Osaksi se johtui siitä, että taapero lakkasi nukkumasta, taas. Taistelimme toukokuusta syyskuuhun yöunien kanssa ja pari kuukautta meni jo hyvin, mutta marraskuussa palasi loputon taistelu unien kanssa. Meni jopa seuraavan päivän puolelle, kun kolme tuntia kestänyt iltataistelu päättyi ja hän simahti. Kun kello on 00.30, olet pinna kireällä taistellut nukutusta monta tuntia, ei itselleni ainakaan tule heti uni. Ja tiedätte, kuinka käy oman ajan/meidän yhteisen ajan. Sitä ei vaan ollut. Tein siis välillä ihan ihme aikoihin postauksia ja marraskuun viimeinen maanantai oli kuin sadusta, kun kävimme miehen kanssa lenkillä, saunassa ja katsoimme yhden jakson telkkarisarjaa (äitini oli yökylässä ja hoiti taaperon).

Kun kaikkia väsyttää, se tuntien taisto joka ilta on rienaavaa. Se hermostuttaa jo päivällä, kun yrittää sissinä juoksuttaa toista tuntikausia pihalla, jos vaikka väsähtäisi. Se rassaa aamuisin, kun esikoinen nousee päivänä kuin päivänä kello 7 pirteänä kuin peipponen ja oma olo on ihan muuta kuin pirteä.

En ole jaksanut tästä valvomisesta ja taisteluista tuoda mitään blogin puolelle, koska se ei tunnu ns. oikealta ongelmalta. Mutta paljon se on meidän marraskuuhun vaikuttanut ja jokaiset asukuvat on otettu silmäpusseja peitellen tukka pystyssä. Ne olivat kamalia minusta kaikki, lukuun ottamatta tuota pinkissä mekossa otettua kuvaa, olin nukkunut hyvin sen yön. Mutta kun muuta ei nyt syntynyt, niin näillä mentiin. Olen näköjään käyttänyt tasan kaksia kenkiäkin marraskuussa sitä tajuamatta!

Kun on valvonut enemmän tai vähemmän 5,5 vuotta, se alkaa olla niin jotenkin normi, ettei siitä tule tehtyä mitä omia postauksiaan. Ajattelin jo, että pahin olisi ohi, mutta marraskuu meinasi viedä tosissaan voimat. Ehkä sitten väsyneenä pusersin liikaa, mutta lenkki raittiissa ilmassa kirkasti pään ja antoi hengähdyshetken paremmin kuin jääminen sohvalle.

Lisäksi puristin aika monta henkilökohtaista postausta ulos vähemmillä kommenteilla kuin ikinä. Siitä olin myös aika allapäin, sillä uusi blogikoti tuntuu vähän liian ”kovalta”. Painin Suomen suurimpien seurassa ja marraskuussa tuntui, etten väsähtäneenä kotiäitinä pärjää siinä seurassa. Pusersin työhakemuksia muutamaan tosi kivan oloiseen paikkaan ilman vastakaikua. Menetin pari kertaa totaalisesti hermoni kun olin niin väsynyt, epätoivoinen kaikesta ja yritin pusertaa itsestäni liikaa irti. Ja samalla menetin hermoni hyvää tarkoittaviin kommentteihin ”sinä varmasti keksit teille tekemistä, kun olet niin energinen”, ”kyllä kova työ tuottaa tulosta”, ”varmasti löydät itsesi näköisen paikan”. En jaksa selittää enää kenellekään omaa tilannetta tai mikä olen koulutukseltani tai mitä töitä olen tehnyt. Vaikkei otsassani lue mistään koulutuksesta mitään, marraskuussa tullut kysymys ”onko minulla mitään koulutusta” sai ahdistelemaan. Ovatko mahdollisuuteni maisterina valuneet hukkaan?

Mutta minä en koskaan pysty kertomaan asioista ”julkisesti”, kun tilanne on päällä. Ahdistaa ja hermostun kaikista hyvää tarkoittivista neuvoista, kun olen liian väsynyt. Kerron, että nukkumisten kanssa on kokeiltu ja vaikka mitä. Nyt taistelimme lauantain ja sunnuntain ilman päiväunilla sillä seurauksella, että lauantaina taapero nukahti hetkeksi istualleen joulutorille samoin kuin eilen autoon matkalla joulunavaukseen. Pätkät jäivät kuitenkin niin lyhyeksi, että molempina iltoina meillä oli kaksi pientä sikeässä unessa kello 21. Ennätysmäistä. Olimme sunnuntaina suorastaan hukassa, kun kello oli puoli kymmenen, meillä ei ollut mitään telkkarisarjoja katsottavana ja pyörittelimme peukaloita sohvalla. Koko kuukausi oli menty kaavalla, että nukkumaan juostaan heti kun taistelu on ohi.

Tosin huomasin, että päiväkotiin lähti maanantaina itkuinen tyttö, häntä taisi väsyttää. Tiedän myös, että siellä hän nukkuu ja piiiitkään ja taistelut ovat taas illalla edessä. Mutta pienikin hengähdys niistä auttoi ja todella paljon!

Koska koko marraskuun olen nostanut teille pääasiassa esiin elämän hyviä asioita, ajattelin nyt sitten aloittaa joulukuun kauhealla avautumisella. Joulukuu näyttää ihastuttavan tyhjältä – odottamassa ei ole yksiäkään junalippuja mihinkään, 10 päiväkotipäivää jakautuu kolmelle viikolle, joululahjoja en stressaa, kortit ovat valmiina. En yleensä tykkäisi tällaisesta tyhjyydestä, mutta uuvuttavan marraskuun (josta saan kyllä osaksi syyttää ihan itseäni vain) jälkeen se tuntuu helpottavalta. Hengittää rauhassa ja pitää arjesta kiinni. Tällä hetkellä tuntuu luksuselta juoksulenkki ja hetken kotona, jouluvalot ja joulun tuoksut. Kerään energiaa, jotta jaksaisin taas kehua itseäni työhakemuksissa.

Tällaisten fiilisten kanssa sitä on siis painittu menemään, josko pysähdys auttaisi asiaa. Tätä kirjoittaessa kello tulee juuri 21 ja lastenhuone hiljenee, josko se tästä! Ihan mieletön upeus koettiin eilen illalla, kun saatiin ensi lumi vihdoin Tampereelle. Hetkeksi vain, mutta lasten riemu oli mieletön!

Saako blogiin tuoda tällaisia negatiivisia ajatuksia välillä vai meneekö liian valittamiseksi? Toin marraskuun asutkin postaukseen, mutten laita nyt perinteistä arvontaa niiden kanssa, kun pyöritän joulukalenteria. Saa toki huikata suosikkinsa, jos haluaa!

P.S. Olen tullut hurjan iloiseksi lukiessani teidän kommentteja eiliseen postaukseen ja arvontaan. Ihanaa ”kuulla” keitä siellä on ja ihanaa, että jollain muullakin riehutaan Ryhmä Hau-kalenterin kanssa! <3 Kiitos kun saatte minut hymyilemään!

Masentava(ko) marraskuu?

Kuinka moni pääsi eilen aamulla näkemään taivaan värit? Itse juoksin puoli yhdeksän aikaan niskat kenossa tuijotellen pinkkinä ja oranssina hehkuvaa taivasta. Mieletön maisema! Pikkupakkanen nipisteli poskipäitä ja mieli heräsi. Endorfiinit jylläsivät kropassa ja luonto oli käsittämättömän kaunis.

Marraskuu on kuulemma ollut pimein iäisyyksiin ja siitä kärsii moni. Apuina on muun muassa vitamiineja ja kirkasvaloja. Kun eilen kävelin kohti rautatieasemaa Helsingin keskustan jouluvalojen läpi, mietin että tämäkin on yksi lempparikuukausistani. Jokaisessa on omat puolensa, mutta taidan olla jonkinlainen yksinäinen susi, joka tykkää kietoutua pimeän verhoon. Ainainen vesisade tökkii minuakin, mutta nyt on mielestäni (mutu tuntuma, ei tilastoja katsottu) ollut kohtuu kuiva marraskuu. Se tekee ulkoilusta lasten kanssa helpompaa.

Marraskuussa on minuakin väsyttänyt enemmän, en tiedä onko se osaltaan pimeys, mutta paljon se on liittynyt unettomuuteen ja huonoihin öihin lasten kanssa. Juoksuharrastusta on puolestaan kiittäminen siitä, että tykkään nykyään lähes jokaisesta vuodenajasta. Olen nimittäin nykyään aina ulkona, joka päivä, kelissä kuin kelissä. Juoksijaa ärsyttää jäätävä tuuli, mutta vettä ja lunta ja pimeää saa olla. Olen siitä hullu suorittajanainen, että jos kesällä aurinko paistaa, ponkaisen ylös ja patistan katraani äkkiä nauttimaan kelistä ”KUN SIELLÄ KERRANKIN PAISTAA!”. Niin ja eihän sinne voi lähteä noin vaan, kun kesävaatteista näkyy sääret ja kainalot ja varpaat ja ties mitä. Karvat sojottavat sataan suuntaan.

Marraskuussa saa vapaa-aamuina hyvällä omalla tunnolla juoda teetä ja katsoa piirrettyjä. Tehdä palapelin lasten kanssa ja lähteä myöhemmin ulos. Pukeutua kerroksiin ja vähät välittää rapisevasta kynsilakasta, törröttävistä jalkakarvoista (en nyt sentään apinaksi ole muuttunut, uimahallireissuja on onneksi tehty) ja iskeä pipon päähän. Tukkakin jää monesti harjaamatta. Marraskuussa keitetään ekat jouluteet ja huumaannutaan siitä tuoksusta, sytytellään niin iltaisin kuin aamuisin ikkunoiden jouluvalot (tähän on ihan paras kaukoohjain, joka valo räpsähtää päälle napinpainalluksesta) ja hissutellaan villasukissa. Nautitaan rauhasta, jonka pimeys tuo. Olin lasten kanssa perjantaina ulkona kello 19.30. Kävelimme kotia kohti ja ihastelin naapuruston jouluvaloja ja mietin, miten hiljaista oli. Missään ei ollut ketään. Samaan aikaan heinäkuussa grillit tirisivät ja musiikki soi naapurin pihabileissä. Vikat ruohonleikkurit pörisivät ja lapset pyöräilevät ja lenkkeijät paahtoivat. Nyt sai hengittää hiljaisuutta.

Kuulostankohan nyt ihan ihmisvihaajalta juttuineni? Sitten kun on kesäkuu, hehkutan sitten sitä. Puolensa kaikessa, kuten sanoin. Syksyn pimeyteen rauhoittuminen ja katujen hiljentyminen on minusta ihanaa. Juoksuharrastus ja jatkuva ulkoilu pitää mielen virkeänä, viikonloppuna pikkupakkasessa metsässä juostessamme huokailin, miten upean vihreää sammal oli. Ruokavaliota on tehnyt monipuolistaa ja aina kun on väsyttänyt, ulkoilu on piristänyt.


paita LEVIS/ farkut BY PIA’S/ kengät DR. MARTENS/ neuletakki ONLY/ takki VILA/ korvikset AARIKKA

Marraskuu tarvitsee ehkä keskelleen joitain piristysruiskeita, mekin kävimme Tukholmassa tyttöpoppoolla, kutsuimme ystävät yökylään ja painelemme äidin kanssa viikonloppuna Kaija Koon keikalle. Mutta ei se minusta masentava kuukausi ole, ei ollenkaan, vaan tykkään möllöttää pimeässä. No okei, valokuvauksen ”vaikeus” välillä ärsyttää! Nämä kuvat otettiin kamalassa tuulenpuuskassa, mutta saatiin pieni marraskuun piristys kuviin, synttärilahjaksi äidiltä saadut Pikku Myy-korvikset kuviin!

Ymmärrän tietysti, jos fysiologia pistää vaan pimeydelle vastaan. Muistan Thaimaan vuosien jälkeen, kuinka hurjalta syksyn pimeys vuosien jälkeen tuntui.

Kuinka sinä asennoidut marraskuuhun, onko se kuukausi muiden joukossa, lemppari tai kenties inhokki? Lempeää keskiviikkoa!