Yksisarvisprinsessataikoja Muumeille!

Kaikki ovat olleet tällä viikolla Turussa tai Naantalissa tai Muumimaailmassa, siltä alkaa tuntua, kun Instaa selaa! Eilen kävelin Turun markkinoilla ja huomasin, että kaksi muutakin tuttua menivät siellä yhtä aikaa. Muumimaailmassa näin tamperelaisia kasvoja. Ja ymmärrän kyllä, nuo kaksi kaupunkia ovat aika mahtavia kesäkohteita!

Me päädyimme Turkuun ja sieltä Naantalin Muumimaailmaan vähän sattumalta. Suunnitelmia ei ollut ja aamulla mietimme mitä tehdä, pohdimme jaksaako mennä Muumimaailmaan, kun olemme olleet siellä pari kertaa aiemmin. No, edellinen kerta oli 3 vuotta sitten, kun kuopus oli vauva ja kun ehdotimme ääneen ajatusta, hän oli aika liekeissä, samoin kuin 6-vuotias siskonsa. Sanoisinkin, että nyt oli ihan paras kombo iällisesti tytöillä nauttia tuosta reissusta!

Miksi Muumimaailma on sellainen hitti? No, Muumit ovat tietenkin mahtavan suosittuja (ihania aasialaisrouvia käveli vastaan muumimörkö maalattuna poskeen!) ja onhan se aikuisestakin kiehtovaa, kun sadut heräävät eloon. Että oikea Muumitalo! Ja miten hieno se onkaan! Tämän kesän uutuutena lasten rannekkeisiin oli laitettu taikatarra ja kun sitä näytti simpukoille Muumitalon tai tämän kesän uutuuden Niiskun talon seinässä, alkoi tapahtua asioita. Oli muuten hieman hitti tuo juttu!

Minunkin on aivan pakko halia pehmeitä muumihahmoja. Oma suosikkini oli Haisuli, joka varasteli lapsilta lippiksiä ja sai kaikki mukaansa. Muistelin sitten siinä ääneen, että kun esikoinen oli 1-vuotias ja olin Muumimaailmassa ensi kertaa, hän uskasi vain hieman vetää hahmoja hännästä. Arvaatteko mitä lapseni suuntasivat tekemään seuraavaksi…? Hah. Alkuinnostus oli kyllä maailman yllättävin reaktio, sillä kun Nuuskamuikkunen käveli ensimmäisenä vastaan elävänä, 3-vuotias kääntyi kannoillaan ja juoksi niin kovaa, etten ehtinyt reagoida muuta kuin hämmästyksellä. Mikä sille tuli? Ilmeisesti oli aluksi hieman hurjaa, että sadut todellakin elävät siinä vieressä, mutta jännitys laukesi aika pian.

Myös Satupolku on vertaansa vailla. Siellä kuljetaan metsän keskellä noidan mökille, jossa lausuttiin taikoja ja tytöt juttelivat noidan lapsenlapselle Aliisalle. He keittivät räkäsoppaa ja tytöt jakoivat suuren salaisuuden siinä höpöttäessään, sillä noidalla on taikavoimia, mutta meidän tytöillä onkin yksisarvisprinsessavoimat! Aliisa lupasi säilyttää salaisuuden!

Satupolulla pääsee myös kurkkaamaan niin hattivatteja kuin mörköä ja nämä piti pienemmän hoitaa isin sylistä. Yksinäisillä vuorilla kiivetessään tytär hoki ”me selvittiin mörön luolasta, se on ihan kiva vaikka näyttää hurjalta!”. Jännitys oli ollut todellista.

Niiskun talo aiheutti ihan hervottoman innostuksen… Miehessä. Siellä oli kasa hiekkaa ja kun teki hiekkaan erilaisia muotoja, yltä piirtyi erilaisia korkeuskäyriä hiekkaan. Miehen mielestä tuo tekniikka oli niin hieno, että hän oli ihan oikeasti liekeissä hommasta. Siellä saattoi myös uutena ohjelmana katsoa nukketeatteria.

Lasten suosikki oli mielestäni vähän yllättävä, sillä he viihtyivät loputtomiin, lähes tunnin piirtämässä Sosulin kanssa! Sosulin heille tekemät kortit olivat suuri aarre ja niitä kannettiin ylpeydellä kotiin. Minä pötkötin osan ajasta Huilipuistossa, jossa on riippumattoja ja fatboy-säkkituoleja. Siinä möllötin ajatuksissani ja kuuntelin hiljaa kaiuttimista tulevaa ”Kuka lohduttaisi Nyytiä”-satua ja mietin, että osaan jo ulkoa. En lapsena koskaan syttynyt sille, se oli mielestäni liian kumma, mutta nyt meillä on hyllyssä miehen lapsuudesta säilynyt Nyyti-kirja. Olen lukenut sitä satua lapsille usein, oppinut sen ulkoa ja vasta ymmärtänyt koko tarinan. Muumit eivät siis todellakaan ole vain lapsille!

Muumimaailma on ihana ja erityisesti lapset nauttivat tauotta. Aikuisen näkökulmasta superkuumaksi vetävä Muumitalo, ruuhka ja jonotus sekä ruokailu ovat vähän tuskaista hommaa. Lapset eivät jaksa jonottaa ruokaa ja heinäkuun aurinkopäivänä joka ravintolaan oli aika ruuhkaa. Pointsit kyllä hyvälle salaatille, jotka söimme miehen kanssa, mutta jono oli hurjan hitaasti liikkuva ja kuumuus sisätiloissa tuskainen. Homma oli helpompaa sateessa ja tuulessa vuonna 2014, mutta toisaalta maailma on niin paljon pihalle rakennettu, että kyllä siellä kivempaa aurinkoisella kelillä on. Päivää kannattaa ehkä vähän suunnitella ja aloittaa esimerkiksi teatteri Emman esityksestä, eikä kävellä ruuhkassa edes takaisin, kuten me teimme.

Lasten toteamus lähes kuuden tunnin muumeilun jälkeen oli, että ”oli aivan ihana aurinkopäivä Muumimaailmassa” ja kuopuskin sai nyt ensikosketuksensa paikkaan. Suosittelen lämpimästi muumifaneille, mutta varaa aikaa ja ehkä omat eväät kylmälaukkuun olisi fiksuin teko näin keskikesällä!

Mitä mieltä sinä olet Muumimaailmasta?

Mikä on yksi matkustamisen helmiä?

Tätä juttelimme miehen kanssa lauttamatkalla Bracista Splitiin maanantaina. Mikä on yksi mahtavimmista asioista matkustamisessa? Syitähän siihen touhuun keksisi loputtomiin (toisaalta myös syitä, miksi ei pitäisi matkustaa), mutta nostan nyt tämän esiin. Sillä se on toiset matkaajat sekä ehdottomasti ne paikalliset ihmiset. Miten paljon voit hetkessä oppia jostain ihmisestä tai kulttuurista alkamalla höpöttämään. Mieheni joskus ihmettelee, miksi aina alan pulista kaikille ja kerron hetkessä elämäntarinani, mutta kyllä kuulkaa kannattaa.

Me esimerkiksi kuulimme, että 74-vuotias kanadalaismies oli Bracissa yksin purjehtimassa. Oli tehnyt veneensäkin itse! Miten tämä kuultiin? Mies tuli pyytämään apua veneensä sitomiseen ja mieheni hyppäsi hänen veneeseensä hetkeksi. Omasta pikkujollastamme irtosi ankkuri ja minä lähdin ajelehtimaan kauemmas vähän stressissä, mutta tuossa hetkessä ehdittiin kuulla, että mies purjehtii siellä ja omien sanojensa mukaan odottaa kuolemaa. Näytti kyllä onnelliselta ja hyvinvoivalta.

Lautassa avasin suuni kuunnellessani brittiläisen pariskunnan höpötystä. Pariskunnan mies oli ollut pitkään lentokentällä töissä ja sanoi työn olleen hyvin uuvuttavaa. Oli tehnyt elämänmuutoksen ja nyt teki muun muassa remppatöitä. Oli iloinen ja sanoi, että mitäs siitä, että Kroatiassa oli aika sateiset ja pilviset kelit, sillä jokainen päivä kun heräät hengissä on hyvä päivä. Satoi tai paistoi. Mieleeni jäi pyörimään hänen rempseä olemus ja lausahdus, ”every day is a good day, when you are alive”. Otan kuulkaa käyttöön. Näinhän se on.

Sunnuntaina menimme pyöräreissulle, johon meidät noudettiin omasta kaupungista. Istuimme elämysretkiä järjestävän yrityksen pariskunnan kanssa autossa parikymmentä minuuttia ja kuulimme milloin Kroatiassa käydään koulua, kuinka ilmastonmuutos näkyy siellä juuri ääri-ilmiöinä, nyt oli vähän kylmä ja sateista, viime kesänä meni yli 70 päivää ilman vettä. Talvisin on nykyään aina vuorilla lunta. Pyöräretken veti itse omistaja, joten kuulimme kolmen tunnin aikana vaikka mitä ja hän tarjoutui, että voi heittää meidät takaisin omaan kaupunkiin milloin vain. Vasta kello 23 palasimme hänen autonsa takapenkillä ja kuulimme, miten paljon hän arvostaa kotisaartaan, mistä hänen vanhempansa ovat kotoisin, miten hän päätyi perustamaan yrityksensä, että meillä on Suomessa yhteinen tuttu. Ja että lompakon voi unohtaa Bracissa rannalle vuodeksi ja se vielä löytyy, niin turvallista siellä vielä on. Ja vaikka mitä muuta.


shortsit CUBUS/ toppi VILA/ kengät Kreetalta/ korvikset LINDEX/ mekko/kimono UHANA DESIGN

Kyllä ihmisille kannattaa puhua aina ja joka paikassa, olen niin mielenkiintoisia juttuja kuullut, kun olen alkanut horisemaan omiani. Ihan mielettömän kivoja ihmisiä nytkin tavattiin.

Ja hei, tiedättekö toisen matkailun helmen, kun on ollut kaksin reissussa? Se on paluuhetki! Se hetki kun näimme tytöt ja kuulimme valtavat tarinat siitä, mitä kaikkea heille oli tapahtunut. Se hetki, kun he olivat vieressäni sängyssä ja toinen nukahti välittömästi kainaloon, samalla kun pienempi kutsui meitä ekan illan mummiksi ja ukiksi. Oli aika helmeä palata myös kotiin ja tuntea pienet kädet kaulan ympärillä ja rutistaa taas kovaa.

Oletko itse kuullut hauskoja tarinoita matkoilla?

Näinhän siinä aina käy – terkkuja Bracista!

Ajattelin, että sitten kun olemme kaksin lomalla, on aikaa vaikka bloggailla. Ja lukea kirjoja! Otin ihan kaksi niitäkin mukaan. Ja monta asua, että kuvaillaan sitten useampi.

No, nyt olemme neljättä päivää Bracissa ja on painettu menemään aamusta iltaan. Perjantaina olimme koko päivän katamaraanireissulla ja eilen nappasimme pyörät hotellilta ja lähdimme polkemaan. Ihan käsiin hajoavat munamankelit, joilla ajattelimme hetken rullailla. Mentiin sitten 15 kilometriä ja koko päivä pörrättiin. Välillä satoi kaatamalla ja oli kunnon ukkonen, hurja jyrinä kävi. Tarvitseeko kertoa, että olimme ainoat hullut, jotka rullailivat menemään siinä kelissä. Saatiin rauhassa pyöräillä!

Näinhän siinä aina käy, emme me osaa olla paikallamme. Huomenna piti lähteä aamulautalla takaisin Splitiin ja kiertää pari kauppaa. En ole ostanut yhtään tuliaista, sillä Bracissa ei ole mitään shoppailtavaa. Lisäksi lupasin etsiä Spilitistä kenkäkauppaa, josta löysin vilkkutennarit lapselle viisi vuotta sitten. No, tiedättekö mitä teimme juuri? Vuokrasimme huomiselle päivälle oman veneen Bracista. Siis sitä pitää ajaakin itse. Siinä meni sitten ne shoppailut, meri vetää puoleensa. Olen ihan superonnellinen katsoessani mereen hyppivää miestä. Vain viisi viikkoa leikkauksesta ja moni juttu edelleen sattuu, mutta pystyy jo kroolaamaan ja nauttimaan kaikesta. Mahtavaa!

On siis hypitty mereen, on syöty yksi elämäni parhaita ruokia (mustekalamuhennos oli nimeltään), on pyöräilty, olen lukenut 100 sivua kirjaa. On nähty Bracin korkein kohta ja nyt lähdemme opastetulle, 16 kilometrin pyöräreissulle. Mutta tämän töhötyksen keskeltä tulin huikkaamaan terkut!

Niin ja tiedättekö mitä on tehty. Nukuttu. Sellaisia tuntimääriä syvää unta ei ole Suunnon kellossa ollut ikinä. Jopa ysiin asti aamulla on onnistuttu nukkumaan ja ajatukset yöelämän katsomisesta vaihdettiin eilen vaahtokylpyyn. Eli tavoitteet täytetty.