Tänään se alkaa – perheeni eka ”kokonainen” Suomi-loma!

Näin se on. Odotettu päivä on täällä! Sen lisäksi, että lapset ovat odottaneet lomaa kuin kuuta nousevaa, niin luulen, että eräs kellarissamme 3,5 kk istunut mies on myös aika onnellinen. Hetkellisesti siis yhden aikakauden loppu, sillä lomansa jälkeen hän ei palaa kellariimme istumaan vaan toimistolle. Olen pariin otteeseen mutissut, kun hän puhuu 2 tuntia kovaan ääneen puhelimeen, mutta toisaalta, onhan se ihanaa välillä kertoa hänelle omista työn alla olevista jutuistaan, monesti sitä on yksinyrittäjä niin hiljaa päivät. Tulee ikävä! Ja entäs sitten kuopuksen päiväkoti, hän ei enää palaa nykyiseen, joka on ollut hirveän ihana. Lähtöitkut.

Miksi ei kesälomaa Suomessa?

Hyvä kysymys. Emme ole viettäneet Suomi-kesää tai tarkemmin ehkä Suomi-vuotta 18 vuoteen. Jos oikein mietiskelin. Kesät 2001 ja 2002 olin tiiviisti vielä töissä, mutta jo kesällä 2003 nautin siitä, että väänsin vimmatusti hampurilaisia yliopiston ohella – minulla oli palkallinen kesäloma! Loma on aina ehkä tuntunut jotenkin enemmän lomalta, jos lähtee reissuun. Olimme kesällä 2003 viikon Kyproksella miehen päästessä intistä, oikein sellainen perusloma, missä valvottiin yöt.

Lisäksi kesällä on yleensä ollut lomat, joten silloin on ollut mahdollisuus lähteä. Silloin on ollut upeata katsella tarkemmin vaikka ihan Tukholmaa, käydä Tallinnassa tai takuuvarman lämmön ja turkoosin meren perässä lentää vähän kauemmas. Nauttia elämästä, vaikka onhan meilläkin reissuissa ollut monesti vastoinkäymisetkin.

Lisäksi luulen, että osaksi olen oppinut lapsuudesta reissaamisen ilon – emme todellakaan aina menneet ulkomaille, mutta pari pidempää kesän seikkailua teimme omalla autolla Euroopassa ja muuten seikkailimme Suomessa. Oli aina todella kivaa.

Ja – kun tekee kotoa töitä ja on kykkinyt täällä todella tiiviisti monta kuukautta, olisipa ihanaa reissata! Mutta ainakin vielä onneksi Suomessa voi, kaipaan vain teiltä apua!

Mitä tehdä lomamatkalla Suomessa 2020?

Niin. En ole vieläkään käynyt sitten helmikuun yhdelläkään huoltoasemalla. Mistä löytäisi supersiistin paikan, vai harrastaako edelleen omia eväitä ja puskapissoja vai uskaltaako mennä ABClle? Mietittekö tällaisia? Olemme monesti olleet miehen 4 viikon kesälomasta 2 viikkoa ulkomailla, mummilassa on haluttu käydä ja Helsingissä, joten 2 viikkoa Suomessa ei ole riittänyt oikein mihinkään. 4 viikkoa Suomessa taas riittää jo muuhunkin, vaikka kyllä me kotonakin pyörimme paljon ja odotamme kesävieraita! <3

Kuusamo ja Ruka, Hanko, Ähtäri – mitä tehdä kesällä?

Onko tylsän kuuloisia kohteita? Emme nyt keksineet mitään hirveän omaperäistä, mutta Jyväskylän ja mummilan lisäksi näitä ainakin olisi listalla. Järvisydän on haaveissani, mutta ehkäpä liian hintava, katsotaan. Tai ehditäänkö!

Yötön yö on ollut haaveissani pitkään. Emme ole olleet pohjoisemmassa ikinä kesäaikaan, eikä Kuusamokaan virallisesti Lapissa vielä ole, mutta kyllä siellä taitaa olla heinäkuussa aikamoisen lyhyt yö! Haluan nähdä tunturit lumettomana, olen haaveillut melontaretkestä (pärjääkö 4v mukana?), pyöräilystä, pienestä pätkästä Karhunkierrosta… Missä syödä? Kannattaako mennä Suurpetokeskukseen, josta on katsonut jo omassa lapsuudessa uutisia? Missä kannattaa pysähtyä tuolla pitkällä ajomatkalla? Tai uskaltaako missään?

Hanko kaksin, Ähtäri isovanhempien kanssa

Suunnitelmissa on siis mennä kuudestaan Ähtäriin, kävimme viimeksi eläinpuistossa vuonna 2015, isäni muisteli jotain reissua siellä kun minä olin niin pieni, etten jaksanut koko puistoa kävellä. Mitä muuta kannattaa Ähtärissä tai sen liepeillä tehdä? Viimeksi kävimme Tuurissa, en ehkä halua enää sinne, haha! :D Toisaalta siellä on se ilmainen huvipuisto… Missä siellä kannattaa syödä?

Ja sitten se Hanko. Yksi Suomen paikoista, mistä olen jostain syystä haaveillut hurjan pitkään. Tiedostan, että jos nuo pari päivää ovat kaatosadepäiviä, se idyllini ehkä särkyy, mutta haluan nähdä ihanalta näyttäneen majoituksen, ajella Jopolla ja toivottavasti käydä rannalla. Missä siellä kannattaa syödä? Tai käydä? Ostaa matkamuisto? Ja tänne siis lähdemme kaksin, eli ravintolavinkit saavat olla vain aikuisille – tiedättekö, tuo majoituskin on lapsilta kielletty, ohhoh! En ole sellaisessa ollut sitten vuoden 2010, kun testasimme aikuisten hotellia Thaikuissa.

Siinäpä suunnitelmia, joita meillä on tällä hetkellä. Itse asiassa aika jees. Ja sitä lämpöäkin on jo saatu. Nyt vain toivotaan, että pysytään terveinä ja suunnitelmat toteutuu! Mitä teillä on suunnitelmissa, vinkatkaa jotain superkivaa, Suomessa on kyllä loputtomiin kaikkea!

Ja hyvää lomaa perheeni, äiti yrittää pitää läppärittömiä päiviä ja nauttia teidän kanssa, mutta aion kyllä jonkun sadepäivän varastaa siihen, että lomaileva isi viihdyttää ja minä siivoan vaatekaapit ja teekaapit (kivoja haaveita, hih!). 

Vinkkejä kehiin siis, näitä olen yrittänyt tankata netistä, mutta ravintolasuosituksetkin jäävät monesti vähän ”ohuiksi”.

P.S. Olen tehnyt tällaisen postauksen pari vuotta sitten, missä on mm. saariston ihania majoituksia ja muita kivoja kohteita lasten kanssa. Noita voisin kyllä monia ottaa uusiksi, Turun saaristo on ihana! Vitsi kun kaikkialle ei ehdi, mutta poimi vinkkejä jos joku kolahtaa!

Vähän muuten läikähti ekan kuvan kohdalla sisällä, me ei olla kyllä kotona maltettu olla iästä viis, kierrettiin kohtuu pitkähkö reitti saaristossa. Siellä se pieni mukana oli, missä me vaipat vaihdettiin ja…? Vessoissa kai. Ruoka kulki tuolloin vielä helposti mukana. :D

Onnettomuus Kreetalla – mikä on tilanne vuoden jälkeen?

Olemme monena keväänä karanneet aloittamaan kesää jo toukokuun puolella pariksi viikoksi lämpöön. Koska tämän kevään reissu peruuntui, olen kyllästyttänyt IG-seuraajat päivittäin hyppivillä lomamuistoilla. No kohta ne ovat ohi! :D  Nyt sitten tuon lomamuistoja vielä tännekin!

Syy miksi palaan tähän asiaan on se, että suurin osa, joka miettii voikohan loppukesästä matkustaa miettii sitä (olette siis laittaneet minulle yksityisviestejä), kuinka kamalaa olisi sairastaa ulkomailla. No olisi ja ahdistavaahan se on, jos muu porukka palaa ja jäisi yksin kauas sairastamaan. Mutta kun olemme nyt onnistuneet keräämään näitä sairaalakokemuksia ulkomailta enemmänkin, niin ajattelin palata asiaan vielä kerran.

Onnettomuus Kreetalla – mitä tapahtui?

Itse tapahtumahan oli ihan ”älytön”. Mies vain kompastui rautatankoon, kun olimme matkalla pois rannalta hotellille ja kuopus halusi vessaan. Pysähdyimme vuoren rinteeseen ravintolaan vessaan ja ostamaan jätskit, mies ihaili maisemaa eikä huomannut maassa olevia rautatankoja. Jälkikäteen kuulimme, että niitä on tapana Kreetalla jättää enemmänkin terasseille näkyviin, sillä tällöin rakennustyömaa on kesken ja paikasta ei tarvitse maksaa jotain veroa tms. Mummoni kertoi, että jo 1990-luvulla ukkini oli kompastunut sellaisiin Kreikassa, onneksi mitään ei käynyt. Mutta miten me emme olleet niitä koskaan huomanneet!

Olimme ainoat asiakkaat ja miehen pyöriskellessä kivusta maassa (ei sanonut mitään joten olin ihan hädissäni mihin sattui) kaiken maailman kauhuskenaariot pyörivät päässäni. Miten tänne saa ambulanssin, olemme keskellä ei mitään, mistä numerosta se soitetaan, ravintolan pitäjä ei ymmärtänyt sanaakaan englantia. Yritin soittaa oppaalle, meni johonkin automaattiin. Onneksi mitään ambulansseja ei tarvittu, vaan sain pyyhkeellä miehen käden sidottua ja tärisevin käsin lähdin ajamaan, vitsi että säikähdin. Oli kuitenkin vielä tunnin matka edessä kohti hotellia ja siitä 10 km Haniaan, jossa sairaalat ovat. Täällä vähän ensifiiliksiä pari päivää tapahtuneen jälkeen. Nythän asiaa voi käsitellä ihan eri tavalla, silloin olin aika häsiksessä.

Miten asia hoitui, millaista sairaalahoito on Kreetalla?

Matkavakuutus on kyllä asia numero 1. Emme ole ikinä matkustaneet ilman, emmekä matkusta. Sen turvin on ”helppo” painella kohti yksityistä sairaalaa. Soitto vakuutusyhtiöön, he ottivat yhteyttä sairaalaan ja sinne. Aika nopeasti mies oli kuvattu ja tutkittu ja tuomio oli selvä – ilman leikkausta käteen jää iso vamma, se ei tule kiertymään koskaan. Oli napsahtanut poikki hyvin siististi, mutta vaatii leikkauksen ja ruuveja sisäänsä. Sitten mies lähetettiin takaisin hotellille, jossa kertoi uutiset ja oma fiilis oli todella sekava. Oli neljäs lomapäivä yhteensä 14 päivän lomasta. Mitä nyt?

Meni useampia päiviä, kun käsi oli kipsattuna, suhteellisen kivuton ja mies sitten soitteli rannalta edes takaisin kreetalaiselle lääkärille, suomalaiselle kirurgille jolle lähetettiin kuvat sekä vakuutusyhtiöön. Lääkärin tuomio oli, että kotiin leikattavaksi. Koska pärjää matkustaessa ilman apua, vakuutusyhtiön kanta oli, että vain miehen lento korvataan. Olin oikeasti vähän pala kurkussa, vaikka olen asunut ulkomailla eikä meillä olisi mitään hätää, ajatus 10 päivästä kolmisin superaktiivisen kuopuksen kanssa ei ollut ihan se, mitä olin kaivannut. Samalla sitten soitellen miehelle Suomeen miten menee ja jännittää leikkausta. Totuus kuitenkin oli, ettei kättä voinut pitää 10 päivää kipsissä odottamassa leikkausta, se olisi alkanut jo luutua väärin. Suomalainen kirurgi sanoi, että käsi on niin siististi napsahtanut katki, että tuon hoitaa kuka vain kirurgi, ei ole mikään supervaikea leikkaus.

Kun mies meni uudelleen sairaalaan parin päivän kuluttua ja kysyi lääkäriltä miksei leikkausta voi tehdä siellä, lääkäri sanoi ”ai, minä luulin että haluat kotiin leikattavaksi, toki sen voi tehdä täällä”. Voi apua! Eipä tullut sitten puheeksi. Hyvin pian järjestyi leikkausaika ja aikaisin aamulla mies lähti taksilla leikkaukseen. Nyt sitten kohta, minkä itse ”mokasin”, kun jäin nukkumaan lasten kanssa hotellille. Olisi hyvä että itselläänkin olisi hoitavan lääkärin tms. yhteystieto! Mies oli niin sekaisin nukutuksesta, että meni aika pitkään ennen kuin pystyi vastaamaan viestiin ”olen ok”. Mietin, ettei leikkauksen pitäisi kestää näin pitkään, mutta en osannut soittaa mihinkään ja kysyä. Jälkikäteen ajateltuna ihan hölmöä, ettei minulla ollut yhteystietoja. Kävelin kirjaimellisesti ympyrää altaalla lasten uidessa, olin ihan hermoraunio kun lähdöstä oli kulunut 8 tuntia. Vasta myöhään illalla, kun menimme hotellilla nukkumaan mies jaksoi vähän puhuakin.

Toipuminen leikkauksesta ja helle

Seuraavana päivänä mies palasi hotellille jo puolilta päivin. Oli silmin nähden todella kipeä ja väsynyt, mutta aika pian alkoi piristyä. Antibioottikuuri määrättiin helteen ja tulehdusvaaran vuoksi, lisäksi joutui jonkun verran syömään kipulääkkeitä. Sairaalassa piti käydä vielä kahdesti näyttämässä haavaa ja kipsiä vaihdettiin. Kaikki näytti hyvältä, leikkaus oli sujunut hyvin, haava oli todella siisti ja kaikki meni niin hyvin kun voi mennä.

Olo oli aika yksinäinen monesti, kun lopulta mies kävi kuutena eri päivänä kahden viikon lomasta sairaalassa ja oli siellä yötä. Tiedän, että yksinäisyys ei ole mitään verrattuna siihen, että toinen olisi lyönyt vaikka päänsä ja lähtenyt lentokoneella Suomeen, mutta muistan näin vuoden jälkeenkin miten pahalta tuntui blogissa kommentti ”lakkaa valittamasta ja jatka lomaa”. En tarkoittanut valittaa, olin vain tosi yksin ja peloissani miten nukutus sujuu (rutiinitoimepide kommentoi joku siihen) ja purin tuntojani tänne. Ei ehkä olisi pitänyt. Mutta onneksi kaikki sujui todella hyvin ja vakuutus hoiti kaikki laskut, osan suoraan, osa naputeltiin kotoa käsin korvauspyyntönä menemään. Sinne meni mm. aika monta taksimatkaa sairaalaan yms.

Kyllähän loma oli hyvin erilainen lopulta, mutta onneksi kyse oli kädestä, jonka kanssa pystyy esimerkiksi liikkumaan. Minulla oli iltaisin pestävänä kolme tyyppiä kahden sijaan, mutta aika paljon helpompaa kuin jos olisi mennyt jalka. Kipsi oli paikallaan vajaat kolmisen viikkoa ja kotona alkoi sitten fysioterapia, käsi oli todella kaukana suorasta.

Nyt vuosi tapahtuman jälkeen käsi ei edelleenkään mene täysin suoraksi, mutta paranee edelleen hieman koko ajan. Hoito Kreetalla oli ensiluokkaista, eikä jäänyt mitään pahaa sanottavaa tai nokan koputtamista. Kaikki meni mallikkaasti.

Sairaalahoito ulkomailla – Thaimaan ja Kreetan kokemukset

Siinä missä Kreetalta ei jäänyt mitään pahaa sanottavaa, ovat omat kokemukseni yksityissairaalasta Phuketista. Nehän ovat aivan käsittämättömiä, yksityiset sairaalat, joissa sinulla on iso huone ja ruoatkin pitää valita menusta. Kun tiedät, millaisiin terveyskeskuksiin paikalliset menevät yksityisten maksaessa hirveästi, sitä tuntee itsensä aika etuoikeutetuksi saadessaan sellaista hoitoa kuin itsekin Phuketissa sain. Vuonna 2009 sain sukeltajantaudin, jonka vuoksi olin painekammiossa ja sairaalassa joitakin päiviä. Seuraavana vuonna nappasin Indonesian lomalta, Gili-saarilta denguekuumeen, joka puhkesi sinä yönä, kun palasimme kotiin Phuketiin. Sain superhyvää hoitoa ja olin sairaalassa 8 päivää. Trooppiset taudit ja niiden hoito oli todella paljon paremmin hallussakin kuin Suomessa, huomasin sen, kun jouduin jatkamaan verikokeita vielä Suomeen palattuamme. Denguekuume hyökkää maksaa vastaan ja maksa-arvoni olivat hetkellisesti aika hurjat ja niitä seurattiin vielä Suomessakin.

Vakuutus oli ihan ykkösasia silloinkin. Sukeltajantaudin loppulasku oli 3900 euroa, denguekuumeen 5500 euroa. Olisin muuten ollut aika pulassa ilman vakuutuksia. Huih! Vaikkei sitä halua ajatella, että mitään sattuu, niin voisin loputtomiin puhua vakuutusten puolesta. Hoito oli hyvää, mutta kulttuurieroja sairaaloissa huomaa – thaimaalaiset hoitajat huusivat aina ”one more pain” ottaessaan minulta verikokeita. Kreetalta määrättiin automaattisesti mukaan verenohennuslääkkeet, joita taas suomalainen kirurgi piti vähän turhina, kun kyse ei ollut jalasta, kuulemma alaraajoissa veritulppariski olisi ollut pahempi.

Tulipas pitkä teksti! Mutta kokemustemme perusteella olemme ainakin isommissa paikoissa saaneet todella hyvää hoitoa. Se on jännä, miten kamalan kova matkakuume on taas, vaikka kaikenlaista sitä onkin sattunut ulkomailla. Mutta sattuuhan sitä kotimaassakin! Ja jäi reissusta paljon onnellisiakin muistoja. <3

Onko sinulla varattuna matkoja tälle vuodelle vai onko selvää, ettei tänä vuonna mennä Suomen ulkopuolelle? Entä millaisia kokemuksia itselläsi on sairaalahoidosta ulkomailla?

Miksi minä lähdin ja miksi pyydän, ettet tee samaa virhettä

Jälkiviisaus on aina turhaa samoin kuin selittely, mutta koen, että kaikkien saamieni viestien sekä pohjoisen yleisöryntäyksen vuoksi haluan tämän tekstin kirjoittaa (kiitos myös niistä positiivisista viesteistä, niitäkin tuli monta! <3). Kun olimme lähdössä reissuun, elettiin outoja hetkiä. Samaan aikaan toissaviikolla, kun piti tehdä päätös pakkaamisesta tai perumisesta alkoi työkalenterini tyhjentyä täysin. Hämmentyneenä katselin viestejä ja samalla kurkin tietoja, miten nyt tulisi käyttäytyä. Menevätkö koulut kiinni, saako mennä kauppaan, mikä on tilanne. Tuona päivänä olin käynyt vielä jumpassa miettien, saako niin tehdä ja illalla sitten sulkikin ensimmäinen kuntokeskus. Tilanne eli jatkuvasti.

Kun mietimme, lähdemmekö reissuun pohjoiseen, lähelle Lappia, ajattelimme montaa asiaa läpi. Kotona koulut ja päiväkodit ovat normaalisti auki, mies menee normaalisti töihin. Lapsilla on todella paljon kontakteja päivän aikana. Pohjoisessa olemme keskenämme, pääsääntöisesti ulkona, emme tapaa yhtään lasta ja teemme esimerkiksi ruoat itse. Puhuimme, että ulkomaille lähtö olisi itsestäänselvästi silloin peruuntunut ja julkisilla emme lähtisi. Matkustaisimme omalla autolla, peruen esimerkiksi kylpyläkäynnit tai aiemmin puhuttu Angry Birds-puiston. Olisimme omassa mökissä. Ajattelimme oikeasti, että turvaamme menoa enemmän olemalla luonnossa keskenämme kuin viemällä lapset koulumaailmaan normaalisti. Tuolloin, kun päätöstä teimme, ei hallituskaan halunnut vielä rajoittaa pohjoisen matkailua, sillä oli paras sesonki tiedossa. Pohjoisen yrittäjät elävät matkailuilla ja porotaloudella.

Ja missä tilanteessa ollaan nyt. Tiedostan hyvin, että väkisin tulee joitakin kontakteja kaupassa käydessä, mökin avaimia hakiessa ja niin edelleen. Ja jos tuon Pirkanmaalta tartunnan tullessani, se kuormittaa muutenkin pientä terveydenhoitoa Kuusamon alueella. Ymmärrän tilanteesta koko ajan ja joka päivä enemmän, kuten varmasti moni muukin.

Lähdimme siis omalla autolla matkaan. Söimme matkalla autossa ja vältimme esimerkiksi huoltoasemia. Perillä pyrimme olemaan ulkona, keskenämme, vain yksi kävi kaupassa ja muilla tavoilla asiaa huomioiden. Niihin auki oleviin kylpylöihin ja sisäpuistoihin emme menneet, se ei tullut enää tilanteessa mieleenkään.

Mietin myös sitä, mitä somessa voi kertoa. Kiukkuisia viestejä tuli ja en missään nimessä halunnut vaikuttaa välinpitämättömältä. Ehkä joku fiksumpi tajusi silloin toisssa viikolla jo, miten tilanne tulee eskaloitumaan esimerkiksi ulkomaan esimerkkejä seuratessa. Minä en oikeasti vielä toissaviikolla tajunnut, että seuraavalla viikolla ei mennä enää kouluun eikä jumppaan. Nyt olisin paljon viisaampi.

Koska olen ollut aina aika avoin ja rehellinen kanavissani, halusin senkin kertoa, että täällä olemme. Olisihan se nyt ollut aika munatonta olla viikko hiljaa, kun moni tiesi missä olen. Halusin olla vastuullinen vaikuttaja. Ymmärrän, että en ole ainoa pohjoisessa viime viikolla ollut, mutta minulla on sisällönluojana suurempi vastuu. Minä luon mielikuvia. Ja minä seison sen valinnan takana, minkä teimme, vaikka se jälkikäteen kaduttaakin. Toin kanavissani esiin myös sitä, että älä lähde nyt mihinkään. Minäkään en lähtisi, nyt kun muutamissa päivissä lähtömme jälkeen tilanne eskaloitui. Onneksi Lapin suuret keskukset tekivät päätöksen sulkea jo viikkoa aiemmin. Sen sijaan että olisivat rauhassa saaneet ajaa toiminnot alas, meno meni ihan villiksi. Järkytyksellä luin tietoja liikenneruuhkasta, kun ihmiset painavat kohti Lappia. Levi räjähti käsistä, siinä missä olimme viikko sitten keskenämme Rukalla. Se hiljeni ja paljon jo viikko sitten.

Yritin koko ajan miettiä mitä voin sanoa ja näyttää ja tehdä. Todellakin mietin sitä ihan joka välissä. Mietin, voiko näissä kuvissa edes hymyillä, mutta perkule, kun en osaa olla kuvissa vakava. Saanko julkaista tällaisia lumikuvia? Innostanko näillä ihmisiä lähtemään? Mutta hei, älä lähde. Et nauti siitä lomasta. Pelkäät koko ajan jokaista tekoasi ja kauhistut hiihtoladullakin, kun vastaan tulee ihminen. Se käsitys, missä itse lähdin ns. ihmisiä pakoon ja otin lapset pois koulumaailmasta on muuttunut paljon 12 päivässä. Veikkaan, että suurimman osan käyttäytyminen myös. Toivottavasti! Samalla luen somesta ihmisten olevan vihaisia hiihtokeskusten sulkemisesta ja lasten pettymyksestä. IHMISET. NYT ON KYSE ELÄMÄSTÄ JA KUOLEMASTA. MIETTIKÄÄ SITÄ YRITYSTEN PETTYMYSTÄ KUN RAVINTOLAT, HOTELLIT JA HIIHTOKESKUKSET SULKEVAT. Sitä ei tehdä kevyillä perusteilla.

Pyydän. Älä lähde enää minnekään. Tiedän nyt, ettei olisi meidänkään pitänyt, tilanteesta on niin paljon uutta tietoa tullut verrattuna toissaviikon tapahtumiin. Silloin vielä suurin uutinen Suomessa olivat vessapaperivitsit. Toiset tajusivat nopeammin, toiset panivat lapun luukulle heti, toiset vasta nyt, toiset eivät vieläkään. Tilanne ja kiristyneet tilanteet ovat muuttuneet koko ajan. Vastasin juuri tutulle lapsenvahdille, jota kyselin vielä viikko sitten, ettemme ota mitään kontakteja kotiimme. Nyt ollaan nelistään.

Tilanne oli ja on kaikille uusi, hämmentävä ja täysin käsittämätön. Siihen täytyy suhtautua todella vakavasti ja jokaisen täytyy yrittää tehdä parhaansa. Syyllistäminen ei kuitenkaan pysäytä taudin leviämistä. Meidän täytyy vaan jokaisen tajuta vastuumme ja vetää yhtä köyttä. Tilanne kulminoitu loppuviikosta tähän Lappi-asiaan, mutta nyt ei pitäisi matkustaa yhtään minnekään enää. Eikä kutsua kavereita kylään.

Meillä alkaa nyt myös korona-arki, oman tyhjän kalenterin kanssa, lapset kotona pitäen, ihmisiä välttäen ja miehen ollessa etätöissä. Luojan kiitos vielä etätöissä eikä lomautettuna. Sovimme, että tehdään normaalin arjen aikataulu, tehdään huomenna yhdessä kakku synttärisankarille. Hei onhan se aika kova juttu, emme leivo ikinä nelistään!

Toivon että ymmärrätte. Toivon että tiedätte, että välitän. <3