Matkamessujen hittejä vuonna 2019: liukumäki, vastuullisuus ja laivakoira!

Eilen kävin pyörähtämässä viikonlopun ajan auki olevilla Matkamessuilla, jotka ovat aina yhtä lumoavat. Ne messuosastot, rekvisiitta, joka puolelta kuuluva eri kielien sekoitus, eri maiden ruokien tuoksu ja kauniit kuvat niin rantakohteista kuin upeista kaupunkimaisemista tempaavat täysin mukanaan. Sitä on ajatuksissaan käynyt jo vaikka missä, kun messuilla hetken pyörii! Minä pysyttelin eniten tällä kertaa kotimaan puolella, sillä Suomella on tarjota vaikka mitä ihanaa esimerkiksi ensi kesää ajatellen ja koen kotimaan matkailun tukevan myös kestävää matkailua. Olen varma, että Kaarinan pisteellä ollut 13-vuotias laivakoira Ninni oli messujen yksi kuvatuimpia tyyppejä! Mikä sydäntemurskaaja! Itselleni kävi sama, mikä on käynyt kerran aiemminkin messuilla – joku mies tuli morjenstelemaan enkä tunnistanut. Sama tyyppi moikkasi myös messuilla vuonna 2016 enkä tunnistanut. Kyseessä on siis Koiramäen joulupukki, joka on näin joulun jälkeen luopunut valkoisesta parrasta ja muuttunut täysin tunnistamattomaksi! Tapasin muutenkin paljon tuttuja ja inspiroiduin jo siitä – ihmiset ovat aina niin innostuneella ja hyvällä tuulella mukana messuilla!

Mitä Matkamessuilla kannattaa nähdä? Siellä kannattaa mielestäni inspiroitua ihan kaikista mahdollisista kohteista. Vaikka tietäisit olevasi matkalla Kuubaan, käy kuitenkin tutkimassa jotain ihan päinvastaistakin. Iloiset ihmiset kertovat sinulle mielellään kohteistaan ja kotimaan puolella sitä ihan hämmästyy, mitä kaikkea ihanaa Suomesta löytyykään. Itse ihastuin kovasti tammisaarelaisen Sonjan leipomuksiin ja toin niitä mukanani kotiinkin. Sonja pitää äitinsä kanssa herkkupuotia Tammisaaressa ja kaikki on lähiruokaa ja käsin tehtyä. Kannattaa käydä maistamassa ja hakemassa tuliaisia kotiin! Pari vuotta sitten bongasin messuilta kotimaisen viinitilan ja olipa kivaa ajella seuraavana kesänä sinne ja kertoa, että messuilta tämän äkkäsimme!

Kun saavut messuille, laske halliin ehdottomasti liukumäen kautta! Messukeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja tällainen liukumäki on ollut messuilla vuonna 1919. Miksei aina! Oli ihan huippua hurauttaa paikalle liukumäkeä pitkin. Alleen saa laskumaton ja välissä on tasanne johon vauhdit loppuvat hetkeksi, eli meno ei ole niin hurjaa miltä mäki ehkä aluksi näyttää. Katsokaa kuvista Sastamalan kaupungin naisten heittäytymistä, he laskivat mäkeä Herra Hakkaraisen sekä Hämähäkki Heikin kanssa. Mahtavaa eläytymistä naiset! Itse taisin olla yksi ensimmäisistä laskijoista torstaiaamuna ennen kello kymmentä ja jännitti oma suoritukseni, sen verran kiinnostuneita silmäpareja ja kameroita nousi esiin, mutta selviydyin alas asti!

Minä kävin Inspiration Stagella kurkkimassa, kun Matkailutoimittajien Kilta palkitsi vuoden matkailuohjelman, matkailuyrityksen sekä matkailuhenkilön. Ohjelman palkinnon pokkasi Egenland, yrityspalkinnon SantaPark Arctic World ja henkilöpalkinnon Sulo Karjalainen. Tiedättehän kaikki 77-vuotiaan kuusamolaisen Sulon, joka puuhastaa karhujen kanssa omien sanojensa mukaan niin kauan, kun voi sulaa suussa? Hän ei valitettavasti itse päässyt paikalle, mutta mahtavaa työtä hän on tehnyt karhujen parissa jo 25 vuotta.

Inspiration Stagella on tänään yksi eritysen mielenkiintoinen puheenvuoro, kun Madventures-tyypit Riku Rantala ja Tunna Milonoff pääsevät ääneen kello 17.30. He puhuvat turvallisesta reissaamisesta ja tämä kaksikko onkin kokenut niin paljon kaikkea, että aiheesta varmasti riittää puhuttavaa. Mene kuuntelemaan, jos olet tänään messuilla! Ohjelmasta löytyy paljon asiaa myös vastuullisesta matkailusta, joka on näiden messujen yksi kantavia teemoja.

Messujen tiimellyksessä pääsin myös kierrokselle täysin uusittuun Pasilan Holiday Inn-Expo hotelliin. Pohjois-Euroopan hienoin tapahtumahotelli aukeaa 1.3.2019 ja työtä piisaa vielä, sen näimme rakennustyömaalle astuessamme. Paniikkia ei ilmassa kuitenkaan ollut, kun hotellinjohtaja Patrick Mitzner vei meidät katsomaan jo valmiina olevaa huonetta. Olimme muuten ensimmäisiä, jotka sen näkivät kello 11 eilen, aika kunnia! Hotelli on laitettu täysin uusiksi ja siihen on satsattu 25 miljoonaa. Huoneet on sisustettu messuteemoin ja joka kerroksessa on eri teema. Sängyt ovat suomalaista tekoa ja näyttivät hurjan kutsuvilta. Lisäksi käynti messuhalliin muuttuu ja hotellivieraat pääsevät nyt suoraan messuhalliin ala-aulasta, eikä yläkerran haastavaa käytävää pitkin kuten aiemmin.

Hotelliin tulee ylimpään kerrokseen lasiseinällä varustettu 80 neliön kuntosali, jota ei aiemmin ollut. Lisäksi hotelliin toteutetaan Open Lobby, johon toivotaan hotellimajoittujen lisäksi paikallisia kokoustamaan ja työskentelemään. Wifit ovat hotellissa nopeimmat mahdolliset ja huoneet varusteltu 50 tuumaisilla televisioilla. Mielenkiintoinen lisä messupäivään oli päästä kurkkaamaan tänne!

Messuilla kannattaa haistella ja maistella, jutella ja inspiroitua ja osallistua lukuisiin kilpailuihin. Ehkä onni osuu kohdallesi? Minä ihan tosissani jännitin eilen puoliltapäivin Turkish Airlinen arvontaa, sillä siinä arvottiin viikon matka Kuubaan heidän kesken, jotka olivat aamupäivän aikana jättäneet yhteystietonsa pisteelle. Tuossa vaiheessa joukko oli vielä aika pieni ja haaveissani upotin jalkojani hiekkaan Kuubassa, mutta meni sitten se voitto sivu suun. Kilpailuja on lähes joka pisteellä ja aina joku voittaa, joten kannattaa kokeilla! Inspiroivaa viikonloppua kaikille!

Kuka on suuntaamassa messuille viikonloppuna? Mitä meinasit ehdottomasti katsastaa?

*sisäänpääsy saatu

Suomalaiset kädentaidot huipussaan messuilla!

Eilen ne taas alkoivat, Euroopan suurimmat käsityömessut Pirkkahallissa. Minä menin paikalle viidettä tai neljättä kertaa putkeen, mutta arvatkaa mitä? Ensi kertaa yksin! Olin vähän hukassa, kun ei mennytkään aikaa superpitkään nukenvaateosastolla tai koristeita askarrellessa. Pääsin kiertämään itsekseni messuja ja paljon, paljon jäi näkemättä, vaikka paljon ehdinkin. Kerron teille muutamia tärppejä ja vinkkejä messupäivään, oletko menossa tänään tai huomenna?

Uutuutena yksi suosikeistani, Deli-halli on siirretty D-halliin, eli heti pääsisäänkäynnin viereen oikealle. Se aukeaa puoli tuntia ennen muita messuja ja tarjolla kahviossa on muun muassa riisipuuroa. Tule ajoissa ja aloita päiväsi jouluisella menolla sekä Deli-puolen ihanuuksia tutkien. Kädentaitomessut tarkoittavat kädentaitoja myös elintarvikkeissa, joten messuilta löytyy muun muassa Petri’s Chocolatea, erilaisia leivonnaisia, mehuja, juustoja ja hei – muun muassa hillan ja puolukan makuisia vaahtokarkkeja. Kurkkaa ehdottomasti nämä herkut!

Paikalle suosittelen edelleen saapumaan bussilla, bussi numero 14Y ajaa Keskustorin ja Pirkkahallin väliä. Takki narikkaan, vesipullo matkaan ja menoksi. Nähtävää riittää, joten kannattaa hieman etukäteen miettiä mitä haluaa nähdä. Itse bongailin muutamia vanhoja suosikkejani, kuten Elvarin osastolta E 500, uusia ihastuksia kuten Kanto Designin ihanine vaatteineen osastolta E 731 tai Kieton upeine korviksineen osastolta E 730. Ommellisen pisteellä loistivat värikkäät vaatteet ja kävi ihana kuhina osastolla C 821. RIEMUpuodin osastolla C 132 olleet korut olivat liian vastuttamattomia ja nappasin yhdet mukaani -50% alekorista. Suosittelen tsekkaamaan ainakin nämä osastot!

On ihanaa, että tänä digiaikana ihmiset ovat niin valtavan sankoin joukoin kiinnostuneita kädentaidoista. Heille, jotka osaavat ommella ja kutoa messuilla on tarjoushintaisia kankaita, lankoja ja esimerkiksi nahanpaloja. Askartelijoille löytyy ideoita vaikka millä mitalla. Joulukorttiideoita piisaa ja esimerkiksi joulupaketteihin voi messuilta tehdä ihania löytöjä koruista myssyihin, laukkuihin ja vaikka pokkareihin siihen kylkeen. Taitavimmat voivat käydä ompelemassa itse C-osastolla Ommel-pisteellä pipon, joka lahjoitetaan eteenpäin. Tai en tiedä tarvitseeko olla taitava, mutta itse en rohjennut kokeilla. Langat, kankaat ja ompelukoneet ovat paikalla, samoin kuin ystävälliset naiset opastamassa. Istahda siis alas ja tee hyvää messukäyntisi ohella!

Vaikken itse ole taitava käsillätekijä, olen aina saanut ideoita messuilta. Tällä kertaa sorruin pitkään viime vuonna harkitsemaani tonttuoveen, vähän tällaiseen helpotettuun versioon. Täytyy vain liimailla nappulat paikalleen ja siinä se! Osat oli käsintehtyjä ja ajattelin, että tonttuovi saa kotona lapsilta suosiota. Välillä pysähdyin katsomaan muotinäytöstä ja nauttimaan siitä valtavasta väriloistosta, jota messuilla oli tarjota marraskuun harmauden keskellä. Yllättävä uutuus oli Deafmetal kuulokorumallisto, joka voitti Suomen Kädentaidot uutuustuotekilpailun. Miettikää miten innovatiivinen idea on koristella kuulokoje! Käy kurkkimassa Nahkaamon osastolla C 229 lisää näitä koruja. Lisäksi suloista oli nähdä ”Mitä keppihevonen syö”-käsityökilpailun tulokset. Ihania ideoita!

Hauskaa, että tästä on tullut itsellenikin traditio marraskuuhun, enkä osaa enää olla ilman Kädentaitomessuja. Niiden suosio ja kävijämäärä on koko ajan kasvussa, joten varaa aikaa ja kärsivällisyyttä reissuusi, saat siitä varmasti paljon irti! On kuitenkin upeaa, että suomalainen käsityö voi näin hyvin ja suomalainen design sekä kädentaidot nostavat selkeästi arvostustaan koko ajan. Mieletöntä!

Ihanaa messuviikonloppua! Joko kävit, mitä löysit?

*pääsylippu saatu

I love me-vinkit teille, jotka menette ja teille jotka ette!

Minä sitten rakastan I love me-messuja. En muista monesko kerta tämä oli, kun osallistuin kyseisille messuille, veikkaisin viidettä. Olen ollut paikalla 1-vuotiaan kanssa, 2-vuotiaan ja vauvamahan kanssa, puolivuotiaan vauvan kanssa ja nyt viime sekä tänä vuonna yksin. Täytyy sanoa, että eniten kyllä on saanut irti yksinään ollessaan ja samalla koko ajan on ollut enemmän blogituttuja liikenteessä. Väittäisin treffanneeni ja jutelleeni ainakin 15 tutun kanssa. Rakastan jotenkin sitä meininkiä, joka messuilla on. On iloista hyvinvointipöhinää, hierontaa, kasvohoitoja, joogatuokioita, puheenvuoroja, hyvää ja puhdasta ruokaa. On skumppabaari, jossa voi istua ystävän kanssa päivän päätteeksi skumpalla. Meno oli hetkittäin superinnostunut, kun Nanna Karalahti heitteli messukävijöille shakereita ja protskupatukoita, kurkatkaa alla oleva kuva! Seisoin hänen miehensä vieressä kuvaamassa tilannetta ja katselin vaivihkaa hymähtelevää Jere Karalahtea. Hän ei selvästikään päässyt ihan kiinni tähän naisten messujen humputukseen ja huumaan! Minä sen sijaan näin messuilla niin Nannan kuin Martina Aitolehden, olen salaa toivonut pääsevänsä heidän treeniviikonloppuunsa Hämeenlinnaan ensi vuonna. Salaa tähän asti, nyt sanoin sen ääneen, jos vaikka joulupukki eksyy lukemaan blogiani (näinkin on joskus käynyt).

Jos olet menossa messuille, sanon, että varaa hurjasti aikaa! Messut ovat älyttömän suuret ja esimerkiksi superfood-maistiaisia on niin hurja määrä, että niillä pärjäisi melkein koko päivän. Suosittelen silti maistamaan It’s a wrapin vegebowlia, sekin oli vallan mainio! Söin sitä kuunnellassani blogikollegan, Lenkillä-bloggaajan kanssa Joonas Laurilan, Kristiina Komulaisen, Outi Lehtosuon sekä Osku Pulkkisen puheenvuoroa siitä, mikä on oikea määrä treeniä. Vähemmän on enemmän. Joskus on onni sairastua, kun ei muuten tajua levätä. Ja on vaikeaa luopua kisatavoitteista, jos sairastuu. Osui meille kahdelle kuin nenä päähän nuo sanat. Itse tuskailin, kun flunssan takia lauantain juoksukisa meni sivu suun ja kollegalla oli alkukesä jalkaongelmia. Kannattaa siis ehdottomasti tsekata puheenvuorojen antia etukäteen, niitä on vähän haastavaa paikan päällä äkätä!

Messutarjouksia piisaa ja näytteilleasettajissa on ihanan paljon kotimaisia merkkejä. Blaan -20% ja -30% tarjoukset innostivat itseäni kovasti, samoin kuin kotimaisen Metsolan pipot (normaalihinta 39e, messuilla 25e). Mietin, että ajattelen koko ajan taloutemme kahta muuta pienempää naista valinnoissani, sillä pinkit pipot lähtivät mukaan. Olivat erittäin hitti, ehkä Instasta (@optimismiakatja) näittekin jo.

Changen pisteellä huomasin, että urheiluliivit ovat todella hyvässä alessa. En jäänyt tutkimaan löytyykö kokoja, sillä minulla on kahdet Changen urheiluliivit käytössä, mutta jos kaipaat tukevia liivejä urheiluun, suosittelen tutkimaan valikoman. Itse en muita rheiluliivejä enää käytäkään.

Superfood-puoli on messujen parasta antia aina. Se maistiaisten määrä on mieletön! Artic foodsin patukat ovat ehdottomasti testaamisen arvoisia. Samoin Foodinin piste on mieletön, yrityshän on aloittanut toimintansa Jyväskylässä vuonna 2009 ja nyt tuotteita on valtava määrä! Itselleni lähti testiin uutukaiset smoothiemixit. Niin minä kuin lapset kotona ihastuimme Nakdin taateliherkkuihin, joissa maistuu muun muassa vadelma ja mandariini. Ei lisättyä sokeria, vain taatelin ja hedelmän makeus. Suosittelen lämpimästi maistamaan! Yksi ihana uutuus ainakin itselleni olivat myös Barebellsin ihan älyttömän hyvät proteiinipatukat.

Kosmetiikkapuolikin on niin valtava, että kannattaa melkein etukäteen tutkia merkkejä. Omia suosikkejani joukossa on monta. Karkkipäivän Sanni puuhasteli perinteisesti Laveran pisteellä ja heidän uutuutensa, täysin luonnonmukainen ripsiseerumi lähti mukaani. Sen voi laittaa illalla puhtaisiin ripsiin ja öljyt ovat kuin hoitoaine ripsille. Ja messuhinta muuten hurjat 6 euroa! Luonnonkosmetiikka edustaa myös House of Organic, jonka vadelmaa ja kermaa sisältävä kuorinta on ainakin meidän perheen ykkössuosikki. Jos et pääse messuille, on netissäkin mahdollisuus nyt käyttää I love me-messutarjouksia! Kuorinta löytyy täältä ja House of Organicsilla on paljon muitakin messutarjouksia netissä uonnonkosmetiikkafaneille, jos et pääse paikan päällä käymään.

Jolien pisteeltä olen aina löytänyt parhaita rasvoja kasvoilleni. Nyt pisteen tutkittuani halusin ehdottomasti testata heidän ”purkkaputsariaan”, se oli niin vakuuttava. Kuivan sekä sekaihon putsari on puhdasta luonnonkosmetiikkaa ja sillä voi poistaa myös silmämeikin. Se venyy vähän purkkamaisesti ja sisältää c-vitamiinia, joten se myös kirkastaa ihoa puhdistuksen yhteydessä. Kuulemma heidän suosituimpia tuotteitaan. Itse olen ehtinyt käyttää kerran ja tykkään koostumuksesta sekä miedosta tuoksusta, saa nähdä mitä iho tykkää ajan kanssa. Jos et pääse messuille, tämäkin tuote on kymmenen euroa edullisempi messutarjouksessa!

Hauskimmat kylpypommit löytyivät Bomb Cosmeticsilta. Katselin niitä välittömästi sillä silmällä, että tytöt tykkäisivät ”vauva-ammessaan”, sillä muuta kylpyammetta meillä ei ole. Kyselin, ovatko pommien päällä olevat ankat, elefantit ja koirat muovia. ”Ei ei, kaikki sulavat kylpyyn” minulle vastattiin. Mietin, että jopa näyttävät muovisilta, mutta uskoin myyjä. Kunnes kotona illalla testattiin ja todettiin, että ne tyypit pommeissa ovat muovisia. Ei sinällään iso asia, mutta jos haluat välttää muovia, sen tekemää tuhoa maailmalle ja ihan turhia pikkuasioita kotona, olisi myyjän messupisteellä pitänyt edes tämä tietää tuotteista! No, te tiedätte nyt, jos ette halua muovia tukea!

Uskotte, että tulee ihmiselle hyvä olo, kun syö vegeruokaa, maistelee vihersmoothieita, juttelee samanhenkisten kollegoiden kanssa ja kuuntelee samanhenkisten urheilijoiden luentoja. Siihen päälle tutkii kotimaista muotia ja tarkoitukseni oli muuten käydä katsomassa myös muotinäytös, mutta ainoat vapaat hieronta-ajat kiinalaisessa hieronnassa olivat samaan aikaan! Valitsin puolen tunnin hieronnan ja uskon sen olleen oikea valinta. Olen niin pitkään käynyt jalkahieronnassa, että yläkroppani on jäänyt vähän unholaan. Kiinalainen hierojani sanoikin, että niskani on niin jumissa, että se vaikuttaa jo pään verenkiertoon. Tiedän, koska minua huimaa ajoittain. Mutta hän sanoi myös, että alaselkäni on niin jumissa oikealta puolelta, että puristaa välilevyjäni väärään asentoon. Kai. Meillä oli vähän kielimuuri, mutta tuo hieronnan jälkeen vannoin, että menen useammin hartiahierontaan ja huomenna suuntaan bodybalanceen oikomaan selkääni. Hui! Mikä välilevyasia, jäi vaivaamaan, sillä ei ole muuten vaivannut… Suosittelen lämpimästi testaamaan hoitoja paikan päällä, mutta niihin on jono – varaa siis aika heti kun tulet! Muistatteko, miten kävi kun olin vuosi sitten hieronnassa päivän päätteeksi…?

Kotiin saavuin tuliaiskassin kera innoissani messutarjonnasta. Innoissaan olivat tytötkin, isomman tukka värjäytyi sävytteellä pinkiksi ja pienempi kylpi turkoosissa kylpypommi-vedessä. Olin kuulemma maailman paras äiti. Täytyy sanoa, että parhaalta tuntuikin näiden messujen jälkeen. Se on se fiilis. Ja ne superfoodit. Ja kaverit.

Kuka on menossa? Mikä on oma messutärppisi?

*linkit mainoslinkkejä
*messulippu saatu