Avainsana-arkisto: miltä tuntuu olla televisiokuvauksissa

Ferritiini- ja rauta-asiaa Yle Areenassa puhumassa

3.11.2021
4

Te tiedätte varmasti moni siellä ruudun toisella puolen, paljonko olen vuosien varrella kärsinyt anemiasta ja taistellut sen kanssa. Minulla on siis ollut ihan anemia (= huono hemoglobiini sekä tyhjät rautavarastot eli matala ferritiini), mutta moni nainen kärsii myös raudanpuutteesta ilman anemiaa (= matala ferritiini). Ongelma on todella yleinen ja koskettaa monia, varsinkin naispuolisia. Aihe on haastava ja raskas, sillä ihmiset ovat kaikki erilaisia ja kehomme reagoi asioihin eri tavoin. En silti epäillyt hetkeäkään lähteä mukaan Ylen sarjaan Akuutti, kun toimittaja keväällä otti yhteyttä. Uuden kauden jaksot julkaistiin Areenaan sunnuntaina ja televisioista oma jaksoni tulee sitten kuun lopulla.

24 vuotta anemiaa takana

Rauta-asiat ovat ehdottomasti aihe, mistä olen saanut eniten viestejä muun muassa Instagrammissa ja rautainfuusiosta kertova postaukseni on jatkuvasti googletetuin blogiaiheeni. Asia siis koskettaa. Siihen ei ole saanut vuosien varrella hoitoa ja olen usein miettinyt, olisiko elämäni ollut erilaista ilman jatkuvaa ahdistusta ja sydämen tykytyksiä. Opin pitämään itseäni heikkohermoisena ja helposti panikoivana, kuten jaksossakin kerron. On todella valaisevaa nykyään monissa tilanteissa tajuta, ettei sykkeeni mihinkään nouse ja hermot pysyvät hyvin kurissa. En olekaan ihan sellainen luonteeltani kuin luulin, olen vain ollut sairas koko aikuiselämäni.

Anemiani löydettiin, kun olin 15-vuotias ja sain rautakuurin. Varastoraudasta ei tuolloin puhuttu mitään. Pahin sudenkuoppa olivat kyllä varmasti raskaudet, imetykset, kestävyysurheilu ja teen juonti, jotta pysyy hereillä yövalvomisten jälkeen. Olen paljon kirjoittanut aiheesta, hakusanalla anemia ja ferritiini löytyy juttujani aiheesta. Esimerkiksi täällä ja täällä aiheesta.

Ferritiini ei kerro koko totuutta – mistä anemia johtuu?

Ferritiini on vähän haastava arvo, joka tuntuu jakavan lääkäreitä monenlaisiin leireihin. Sen alaarvohan on 10, jonka jälkeen on ns. normaali tilanne, mutta monelle tuo arvo ei riitä. Itse aloin voimaan paremmin, kun sain hemoglobiinin ylös ja ferritiini nousi arvoon 37. Mutta siellähän se ei kauaa pysy, koska juoksu, kasvispainotteinen ruokavalio ja endometrioosi rautaa kuluttavat. On vaikeaa olla ilman rautalisää ja ruokavaliossa tulisi miettiä useampia juttuja päivittäin, mitkä tulevatkin hyvin tuossa Akuutin jaksossa esille.

Minusta on hyvä, että raudanpuutteesta puhutaan niin laajasti nykyään, mutta on hyvä tutkia myös syitä siihen (minulta tutkittu muun muassa keliakiaa) ja katsoa kokonaistilannetta. Ihmiset ovat myös erilaisia – toiset voivat ihan hyvin ferritiinin ollessa 30, toiset vasta kun se on lähempänä arvoa 100. Väitän, että olin itse tottunut tilaani, keho on ollut yli puolet elämästäni aneeminen, eihän se tiedä paremmasta!

Mutta niin kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa. Ehkä parasta, mitä anemian taittuminen on tuonut on nukkuminen. Unettomuus, joka jatkui vuosikausia oli jotain hirveää. Ne tuskaiset tunnit kello 3-5 yöllä, kun sydän hakkaa, uni ei tule ja tiedät, että seuraavasta päivästä tulee jälleen haastava. Unettomuus on poistunut täysin ja nukun valtavan sikeästi. Kampaaja sanoo, että joka kerta saavun paikalle vahvemmalla tukalla, sieltä kasvaa uutta elinvoimaista hiusta. Juokseminen on aivan erilaista ja mieli pysyy tasaisena (toki tähän vaikuttaa jo ihan se, että saa nukuttua!).

Itse kuvaustilanne kesäkuun alussa oli todella mukava, koko porukka oli aivan huippua. Kuvasimme kaksi päivää eri paikoissa ja mietin tarkkaan, että päälläni on kotimaisia juttuja Silverjunglelta, Maanantaimallilta ja mm. Sidosteelta. Kerro mitä pidit, jos katsot tai olet katsonut jakson! Onhan se aika uskomatonta, montako tuntia, monessako paikassa ja kahtena päivänä materiaalia kertyi ja miten pieni osa siitä on ohjelmassa! Jännä oli nähdä mikä osa päätyi valmiiseen tuotokseen. Tykkäsin hirveästi esiintyä ja tykkäsin kokemuksesta. Aurinko paistoi vähän joka välissä silmiin ja hämää, kun otsa rutussa, mutta pikkuvikoja. Kiitos kokemuksesta Ylen porukka!

Onko siellä monia raudanpuutteesta kärsiviä? Tuntuuko, että olet saanut vaivaan apuja jostain?

Akuutti – intensiiviset telkkarikuvauspäivät

10.6.2021
Vastaa

No niin, ehtii taas avata läppärin parin hektisen kuvauspäivän jälkeen. Vitsi että olikin antoisaa ja mielenkiintoista! Oli muistaakseni huhtikuu, kun sain sähköpostia, tulisinko mukaan Akuutti-ohjelmaan. Kuten tiedätte, minä nyt yleensä sanon aina kaikkeen joo, varsinkin sellaiseen, mitä en ole ennen kokenut. Soittelimme toimittajan kanssa ja hän haastatteli minua nähdäkseen, olenko sopiva ohjelmaan. Hän kyllä osasi valita ihan todella oikeat sanat, en ikinä unohda kun sanoi puhelimessa keväällä ”jotkut saattavat kirjoittaa timanttisesti, mutta eivät sitten ole välttämättä kovin puheliaita, mutta sinä olet”. Siis kirjoittaa timanttisesti? Leijuin kuulkaa koko päivän. Kun lause tuli toimittajan suusta, se lämmitti jotenkin erityisesti. Sovimme kuvaukset kesäkuun alkuun ja voi kuulkaa miten kaukaiselta se tuntui. Viikonloppuna aloin ymmärtää, että kuvauspäivät ovat edessä, meillä ihan kamala sotku, mutta ei kai se haittaa, kun kuvaukset ovat ulkosalla.

Korona-aika ja ulkokuvaus

Koska säädökset olivat vielä suht tiukkoja, sovimme kuvauslokaatioita ulos. Katselin kauhuissani tiistain ennustusta, sinne luvattiin useampaan hetkeen isoja ukkoskuuroja. Miten pärjäämme? Mutta kaikki meni hyvin, yksi isompi, noin 20 minuuttia kestänyt ukkoskuuro tuli illalla ja rakeitakin vihmoi, muuten paistoi aurinko. Kuuronkin jälkeen sää ei jäänyt pilviseksi, vaan aurinko ja lämpö palasivat ja ilta oli todella nätti. Jatkoimme seuraavana aamuna kuvauksia ihanassa kesän lämmössä. Kävi tuuri!

Ihmettelin, ettei homma jännittänyt yhtään. Minua kuvattiin videokameroin, järkkärillä, go prolla, dronella ja juoksin, kävelin, juttelin useamman haastattelun läpi ja kaikki tuntui todella luonnolliselta. Tosin tiistaina huomasin, ettei meinannut uni tulla. Olin todella väsynyt, mutta pää jäi jotenkin ylikierroksille kaikesta uudesta. Kyllähän sitä joutuu tsemppaamaan koko päivän, miettimään ilmeitään ja sanojaan ja lopulta on vaikeaa ns. vaan rentoutua.

Syksyllä telkkarissa – Yle Akuutti

Syksyllä sitten lopputulos telkkarissa. Se on muuten ihan uskomatonta nähdä, millainen määrä työtä on yhden puolen tunnin jakson takana! Minunkin kanssa tehtiin pari päivää, eikä jakson sisältö todellakaan siihen jäänyt. On leikkaajalla aikamoinen duuni edessä! Kun helle kiilsi naamalla ja ukkoskuuro oli latistanut tukan, olin hieman kauhuissani illalla kuuden aikaan, kun aloimme ottaa aivan lähikuvia kasvoista. Näitä en kyllä halua itse ehkä nähdä! No, itsehän sitä on pahin kriitikko. Oli kuitenkin todella luontevaa tehdä, kun ammattilaiset ohjaavat ja miettivät valot ja kulmat ja itse vain teet ja puhut ja kävelet minne käsketään.

Sanoin eilen miehelle, että minun tuli vähän ikävä tätä kolmen hengen poppoota. Olen luonnostani puhelias ja sosiaalinen ihminen ja uusien ihmisten tapaaminen on ollut vuoden ajan aivan nollissa. Olin niin innoissani ihmisille juttelusta, että puhuin suuni kuivaksi niin kameran edessä kuin sen ulkopuolella. Todella mukava tiimi, jotka tuntuivat kuin kavereilta, eli tekeminen oli todella luonnollista. He kiittivät lähtiessään eilen, että olin luonnollinen puhuja ja esiintyjä ja kanssani oli mukava tehdä töitä. Minusta tuntui samalla, kun olin väsynyt äärettömän virkistävältä – olin ollut kaksi päivää ihmisten seurassa, muualla kuin kotona, jutellut, syönyt lounaan ulkona ja tehnyt töitä muuten kuin yksin. Oli siis ihan superkivaa!

Jännä nähdä, mitkä lauseeni on leikattu mukaan syksyn ohjelmaan, jaksoni tulee ulos suunnilleen lokakuussa. Vinkkailen teille sitten asiasta, kun tarkempi päivämäärä on tiedossa. Kyllä kaikkeen kannattaa lähteä mukaan, oli niin erilainen ja virkistävä alkuviikko, joka päättyi siihen, että sain kuvaajalta kyydin keskustaan ja menin juosten kohti koronarokotusta. Aikataulut monesti venyvät. Mutta sekin on hoidettu, eka rokote!


mekko ZARA/ kengät CONVERSE/ lasit SHADE SHARES/ rannekoru & korvikset KAPPAHL

Oletko ollut mukana telkkarikuvauksissa? Tästä on jotenkin ihan vaikeaa ns. laskeutua kirjoitusrauhaan, kun olin niin kivaa olla fyysisesti aktiivinen ja tekemässä jotain uutta! Ja siis ihmiset, nähdä ihmisiä! On se vaan jotain aivan parasta!

P.S. Arvontavoittaja toukokuun asuäänestyksessä on Eeva (laitoin sinulle sähköpostia) ja suosikkiasunne toukokuussa oli numero 4, tosin se voitti vain yhdellä äänellä seuraavaksi tulleen kolmosen!

Eilisiltana olimme A-studiossa – miksi lähteä mukaan?

28.1.2021
8

Olin peiton alla pahimmissa infuusiokivuissani, kun sain sähkopostia, jossa toimittaja etsi haastateltavaa vakuutuksista kertovaan juttuunsa. Soittelimme ja juttelimme 40 minuuttia siitä, olisinko sopiva haastateltava ja millainen haastattelusta tulisi. Olin ajatellut jotain pientä pätkää missä olen itse, mutta lopulta sovittiinkin koko perheen tulevan kuviin mukaan ja haastattelun lisäksi hommaan tulisi mukaan jotain arkipuuhailuamme ja töiden tekoa. Päiväksi sovittiin seuraavan viikon maanantai. Oli keskiviikko ja minä en päässyt sängystä ylös ja toivoin, että maanantaina olen taas vauhdissa. Kohtalaisen normaali olo oli jo onneksi maanantaina!

Aiheena olivat terveysvakuutukset ja täytyy sanoa, että pyysin viilaamaan toimittajan kirjoituksia ja sanoja aika paljon, että meistä välittyisi oikea kuva. Ehkä sitä on itse tarkempi sanakäänteistä kuin ohjelmaa katsova.

Televisiokuvaukset ilman toimittajaa

Maanantaiaamupäivänä meille saapui kuvaaja, vain kuvaaja, ei toimittajaa, jotta kontakteja olisi mahdollisimman vähän koronan vuoksi. Kuvaajakin oli varustautunut hanskoin ja maskilla koko ajan kun meillä oli. Hoidimme kaksin haastattelun sekä kuvauspätkät, joissa tein töitä. Arvatkaa miten haastattelu tehtiin? Toimittaja Satu Miettinen soitti minulle, laitoin hänet kaiuttimeen ja puhelimen pöydälle. Jokaiseen kysymykseen vastatessa piti katsoa kameran takana maski päässä istuvaa kuvaajaa ja puhua häntä tuijottaen. Olin tavannut miehen varttia aiemmin ensimmäistä kertaa ja nyt istuin kotonani ja puhuin täysin hiljaa olevalle vieraalle ihmisille. Se oli… Vaivaannuttavaa!

Väkisin sitä välillä mietti, mitäköhän kameramies ajattelee ja kuunteleeko edes vastauksia vai hoitaa vain kuvaamisen. Tuli hiki, tilanne oli niin epänormaali. Tuijottaa nyt reilu puoli tuntia silmiin vierasta ihmistä yhtäkkiä. Mutta jollain tapaa homma saatiin purkkiin ja onneksi lopulliseen versioon tuli aika pienet pätkät tuosta haastattelusta. Kuvaaja Antti Haanpää oli hirveän mukava ihminen, mikä helpotti tilannetta ja itse hoin päässäni, että täytyy haastaa itseään välillä, ei saa päästä liian helpolla!

Haastattelun jälkeen tytöt tulivat kotiin koulusta ja päikystä, söivät välipalaa ja olimme pulkkamäessä. Lasten kanssa sitä unohtaa aina ajatella itseään ja kaikki näytti omaan silmään luonnollisemmalta, kun toimimme perheenä. Lapset olivat hommasta ihan superinnoissaan ja totesivat, että tämä oli maailman paras päivä!

Miksi lähdin mukaan kuvauksiin, miten valitsin vaatteeni?

Kun toimittaja soitti ja kysyi, lähdettäisiinkö perheenä mukaan, olin aika pian mukana. Jännitin aihetta ja sitä, miten sitä lähestytään, mutta kun toimittaja sanoi, ettei tämä ole mikään yksityisen ja julkisen terveydenhuollon vastakkainasettelu, uskalsin sanoa kyllä. Olen hirveän utelias tyyppi joka innostuu herkästi ja halusin kokea, miltä tuntuu kun perheen kanssa on kameran edessä. Toki sitä aina toivoo, että esilläolo toisi yksityisyrittäjälle ehkäpä työtarjouksia tai näkyvyyttä, mutta kun edes blogiani ei jutussa ole mainittu, veikkaan, että välttämättä sellaista ei tapahdu. Mutta jo haastattelu ilman toimittajaa oli minusta älyttömän hyvä tilanne haastaa itseään ja oppia!

Oli hetkessä selvää, että telkkariin pääsee kotimaisia merkkejä, joten puin Papu Storiesin mekon, Uhanan korvikset ja jalkaan laitoin vielä mummon tekemät villasukat. Ne näkyivät parissa otossa aika hyvin, voi miten toivon että mummo huomasi! Ulkona päässä oli tämä @pajuknits tekemä pipo, lapsella oli kotimaisen Silverjunglen tunika ja niin edespäin. Todella pieniä juttuja, mutta koin tärkeäksi että kun tilaisuus on, minä pukeudun kotimaisiin.

Lopullinen juttu tuli nettiin eilen ja A-studiossa oli tämä viiden minuutin video ennen studiokeskustelua. Minusta videosta tuli kiva ja ihana muisto meille. Siihen jäi hassu lause, joka särähti omaan korvaan ja eilisten viestien perusteella teidän monen muunkin korvaan. Toimittaja sanoi ”Katjan blogi tavoittaa 20 000 NAISTA kuukaudessa. Iältään he ovat 25-45-vuotiaita”. Häh! Miksi ihmeessä blogini tavoittaisi vain naisia ja tuo ikäryhmä on ehkä suurin, mutta tiedän monta teistä, jotka lukevat ja ovat yli 45-vuotiaita. Harmitti, mistä tuo lause tuli? En todellakaan puhunut itse näin, eikä tulisi mieleen sanoa, että blogini tavoittaa naisia. Asun erään miespuolisen kanssa, joka ainakin lukee joka jutun! :D

No, pieni juttu sinänsä ja lopputuloksesta tuli minusta kiva ja aihe käsiteltiin asiallisesti ja fiksusti. Särähtihän se korvaan, että tutkijan sanoi vakuutuksen olevan osa hyvää vanhemmuutta. Emme me ainakaan sellaista ajatelleet, mutta toki asiaa täytyy käsitellä monesta näkökulmasta. Ei pahaa sanottavaa. Esikoinen oli kertonut, ettei tule iltapäiväkerhoon koulun jälkeen, koska hänen täytyy mennä telkkariin syömään pullaa. Uskoivatkohan ohjaajat?

Mitä sanotte? Kuka katsoi, Areenasta voi kurkata jos kiinnostaa!