Torstaita! Kyllä on ihanan aurinkoinen talvikeli ja osalla koululaisistakin hiihtolomat pyörivät. Mahtavaa! Minun on pitänyt taas viikon ajan kirjoittaa tätä postausta, mutta kynnys postata mitään alkaa nousta korkeaksi, kun somemeno on ollut vähän ikävää viime aikoina. Lisäksi elämässä on asioita, jotka valtaavat mielen ja joita ei blogiin voi kirjoittaa. Silloin on hirveän vaikeaa tuottaa niin sanotusti kepeää materiaalia tänne, mutta en halua jättää blogia täysin pölyttymäänkään.
Hiihtolomaviikkoa vietettiin Tampereella viime viikolla ja aloitimme sen suuntaamalla Jyväskylään. Edessä oli muun muassa kahdet syntymäpäiväjuhlat, joten mukaan lähti alkuvuoden luottoasu. Minimumin oversize-bleiseri on palvellut minua niin töissä, teatterireissuilla, ravintolassa kuin syntymäpäivilläkin. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen mielestäni! Kööpenhaminasta äitini lahjaksi ostama takki on muuten varmasti eniten ikinä kommentoitu vaatekappaleeni, siitäkin tullut todella luottovaate!
Syntymäpäiväjuhlia ja perhettä
Sen lisäksi, että viikonloppuun hiihtolomaviikon aloitukseksi mahtui Laajavuoren laskut ja reilu 20 kilometriä hiihtoa, oli meillä tiedossa enoni 60-vuotisjuhlat. Aivan liian harvoin sukua on enemmän paikalla, joten oli todella ihanaa nähdä perhettä ja sukua laajemmaltikin. Aurinko paistoi ikkunoista, Caffitellan lohivoileipäkakku oli huippuhyvää ja sankari vaikutti tyytyväiseltä.
Seuravaana päivänä vuorossa oli jälleen 1-vuotisjuhlat, edelliset vietimme vain muutamaan viikkoa aiemmin. Synttärisankari oli supersuloinen ja hänen lahjaksi saamansa kuorma-auto auralla ehkä mieheni mielestä parasta ikinä. Muistan niin vahvasti, kuinka kuopus täytti juuri vuoden. Puhumattakaan esikoisesta! Kuinka ihanaa olikaan ensimmäiset oman lapsen syntymäpäiväjuhlat, vaikka harmitti silloin järjestää ne väliaikaisasunnossa pahvilaatikoiden keskellä. Nyt kun asiaan palaa, mitäköhän ihmeen väliä silläkin oli. Ei mitään. Juhlat olivat kivat, suku paikalla ja sankarille ihan yks hailea, missä häntä juhlittiin.
Haikeana halin tyttöjen pientä serkkua, jonka pieni kalju pää muistuttaa niin omiani vuoden iässä. Pieni nautti serkkujen seurasta, hymyili ja yritti napata kynttilästä noussutta savua kiinni. Ikimuistoisia hetkiä! Jätimme Jyväskylän haikeana taaksemme.
Kahdenkeskinen arki
Palasimme sunnuntaina kaksin Tampereelle ja se jos mikä oli outoa. Harvemmin, suomeksi sanottuna ei koskaan tulee vietettyä arkea kahden kesken. Yleensä lapsille kysellään hoitopaikkaa aina, kun on jotain menoa. Teimme siis töitä Tampereella lasten jäädessä mummilaan. Illalla töiden jälkeen saimme siis tehdä vapaasti mitä halusimme ja menimme kaksin Sappeeseen laskemaan, saunoimme ns. aivan liian myöhään (pörssisähkön hinta oli todella alhaalla!), kävimme katsomassa Koputus-leffan, syömässä ja luimme hiljaisuudessa molemmat kirjaa. Jo oli hauskan erilaista.
Lapset saapuivat puolivälissä viikkoa kotiin ja heillä oli ollut niin paljon puuhaa, ettei tosi. Esikoinen pääsi synttärilahjaksi luokkakavereiden kanssa viettämään hotelliyötä, oli Peurungan reissu, hiihtoa ja esimerkiksi WinterLight-tapahtuma, jota kehuivat kovasti. Olin iloinen, että saivat viettää aikaa isovanhempien ja muun suvun kanssa. Miten arvokasta se onkaan, kun on paljon turvallisia aikuisia elämässä. Korvaamatonta. Suurkiitos siis vanhemmilleni, jotka jaksavat. Ja niille muille aikuisille toki myös!
Kotiseutuhaikeus
Jyväskylä jätettiin haikeana taakse ja kuten aiemminkin, nytkin mietin, miten ihanaa olisi asua lähempänä sukulaisia. Piipahtaa useammin katsomassa nopeasti kasvavaa taaperoa tai käydä kälyn kanssa hiihtämässä kuten nyt. Juuri eilen puhuin asiasta ystävän kanssa lounaalla – hänelläkin on perhe ja työt Pirkanmaalla ja suku muualla. Toisaalta, kävisikö sitä kylässä usein, vaikka asuisikin lähellä? Olisiko samalla tavalla yökylässä?
Toki ihan käytännön asiat sanelevat asuinpaikkakuntaa. Lasteni juuret ja ystävät ja koulut ovat Tampereella. Töitä on paljon vaikeampi saada Jyväskylästä. Helsingissä tulee käytyä suht usein ja Jyväskylään palaaminen tuplaisi matkan. Varmasti moni pyörittelee tällaisia asioita ja toiset ovat niin superrohkeita, että toteuttavat muuton. Oletko itse tehnyt suurta muutosta? Minusta tuntuu, että kun olimme vielä kaksin, ei ollut mikään temppu muuttaa Jyväskylästä Tampereelle tai Tampereelta Thaimaahan. Mutta lasten myötä sitä haluaa enemmän pysyvyyttä. Sitä sanotaan, että lapset sopeutuvat, mutta perheeni muutto Helsingistä Jyväskylään ollessani itse eskari-ikäinen oli mielestäni jotain niin kamalaa, etten ole osannut ajatella suurta muutosta omilleni.
Mutta kertokaa, jos olette tehneet onnistuneita muutoksia kaupungista tai jopa maasta toiseen lastenkin myötä. Näitä tarinoita olisi kivaa kuulla! Bongasin unelmatyöpaikan Rukalta – 1,5 vuoden sijaisuuden ja aloin heti haaveilla tuollaisesta pätkästä perheeni kanssa pohjoisessa. Mutta. Puolison työt, koti ja… Monta mutkaa olisi matkassa.
jakku MINIMUM/ housut KATRI NISKANEN/ korvikset UHANA DESIGN/ kengät DR. MARTENS
Tällaista tajunnanvirtaa siis hiihtolomaviikon innoittamatta! Onko teillä lomailtu?