Se oli sitten siinä!

Nimittäin miehen loma. Somesta voi päätellä, että monella muullakin on huomenna paluu arkeen edessä. Toisia ahdistaa, toiset ovat selkeästi saaneet akut ladattua ja ovat jo vähän innoissaankin palaamassa. Oma olotilani on lähinnä hämmentynyt. Mies on lähtenyt aamuisin toimistolle viimeksi maaliskuun alussa, pimeään aikaan. Lomautusten ja etätöiden vuoksi olemme saaneet pitää hänet hyvin lähellä ja syöneet esimerkiksi aamupalat yhdessä kuukausia. Nyt emme edes näe häntä aamuisin, sillä hän lähtee usein seiskaksi töihin kun me muut vielä nukumme. Miten sopeudun tähän, apua! Seuraavat neljä viikkoa hoidan omat työt ja kuopuksen viihdytyksen, saas nähdä miten tässä käy.

Unelmien Suomi-kesä 2020

Jotenkin meillä oli muka todella paljon aikaa tehdä ja puuhata Suomessa, neljä viikkoa tuntui loputtomalta. Ehdittiin käydä Särkässä, Ähtärissä, Rukalla ja nyt viimeisimpänä Hangossa. Lorvittiin muutamat päivät mummilassa Jyväskylässä. On pesty ikkunat, pakastettu mansikkaa ja vattua, olen lukenut kirjan siltä istumalta kannesta kanteen. On suppailtu ja käyty kaksi kertaa rannalla. On väistelty todella hyvin ihmisruuhkat, oltu aina jollain kummilla keleillä menossa. Missään ei ole ahdistanut ihmismäärät. Paljon on siis ehditty tehdä ja nähdä, mutta esimerkiksi suunniteltu Helsingin reissu jäi odottamaan aikaa parempaa. Ehkä elokuussa? Ihanaa on myös se, että on saatu yövieraita meille ja ensi viikonloppuna tulee vielä veljeni perheineen kylään. Onneksi, en ole koko vuonna nähnyt heidän pienokaistaan, kun Helsingin reissut jäivät väliin. Kauhealta on tuntunut, pienet kasvavat niin paljon puolessa vuodessa!

Koulu alkaa ja päiväkoti vaihtuu

Vaikka kesää on vielä jäljellä ja kuopus on seuraavat neljä viikkoa vielä kotona, on täällä aika jännittyneet tunnelmat. Koulureppu ja uudet tossut on hommattu ja täällä hyppelee ekaluokkalainen into piukeana. Vaikka rakennus on sama missä eskari käytiin ja luokassa odottaa parhaat kaverit, on esimerkiksi opettaja vielä arvoitus. Ja se, miten kouluun mennään, kun sinne ei viedä suoraan sisälle. Ai niin, kellojen soitosta! Kyllä se on taas ihan uusi juttu ja ilmassa on syksyn tunnelmaa, kun ollaan jo niin kouluajatuksissa kiinni.

Samaan aikaan pikkusisko ratkeaa aika ajoin itkemään, kun edessä on uuteen päiväkotiin meno. Se jännittää ja vanhoja kavereita on ikävä. Äsken hän pyysi, että jos uusi päiväkoti ei lähde sujumaan, saako palata vanhaan. Lohduttelin, että ei mene varmasti kuin hetki ja hän on osa ryhmää. Mutta vähän vanhempiakin jännittää edessä oleva elokuu, sillä meillä lapset reagoivat uuteen ja jännään aina sillä, ettei uni tule tai yöllä heräillään. Voi siis olla raskaat viikot edessä, ennen kuin uudesta tulee normaalia. Ja toivottavasti paikkoja ei enää suljeta koronan takia! Vähän sellaiset epävarmat fiilikset tällä hetkellä.


mekko VOGLIA FINLAND/ kengät ELSE JACOBSEN/ aurinkolasit RAYBAN/ villatakki VILA/ laukku VERO MODA

Mutta nyt nauttimaan miehen vikasta lomapäivästä, ajattelimme etsiä josko löytäisimme mustikkaa pakkaseen ja uida ainakin pitää vielä! Miten siellä on sujunut kesä? Onko huomenna paluu arkeen? Etätöiden loppu?

Outoja aikoja sekä IGn inboksin räjäyttänyt mekko!

Keskiviikkoa kaikki! Täällä on kyllä niin sanotusti menty vähän syvälle viimeisen vuorokauden aikana, kun olen elänyt erikoisia aikoja, siis ollut yksin kotona ensi kertaa viiteen kuukauteen. Sitä on istunut miettimään, millaisia kaverisuhteita elämässä oikeastaan on ja huomannut, että apua, onpa sitä oikeastaan ulalla kun on yksin viiden kuukauden jälkeen. Tuntunut ihan hurjalta! Ja hei, kuvien mekko räjäytti Instagrammin inboksini, toivottavasti löysitte sen ketkä silloin kyselitte ja ihastuitte. Sain noin 40 viestiä mekosta matkalla Rukalle! Kurkkaa lopusta linkki siihen!

Koronakeväänä kaipasi omaa aikaa ja nyt sitten…!

Kun koronakevät alkoi ja kaikki jumiutuivat kotiin, oli todella hämmentynyt fiilis aluksi. Vähän ahdistunutkin, kun ei tiennyt kuinka loputtomiin ollaan kotona. Se normaali arki, missä kaikki viuhtovat aamulla hommiinsa ja minäkin kävin lähes joka viikko junalla Helsingissä loppui. Silloin välähti mielessä muun muassa se, että haaveilin jostain pienestä reissusta miehen kanssa kaksin kesälomalla – mutta olemmekohan vielä kesänkin vain kotona? Kaipasi niin kovasti sitä, että pääsisi jumppaan, pääsisi johonkin yksin, pääsisi junalla Helsinkiin.

Juhannuksena sovimme isovanhempien kanssa heinäkuulle neljän yön pätkän, jolloin lapset menevät mummilaan ja me menemme käymään Hangossa miehen kanssa kaksin. Kun he starttasivat eilen kohti mummilaa ja jäin itse tekemään töitä ja siivoilemaan kotiin, tuli ihan hätääntynyt olo. Se aluksi epänormaalilta tuntunut kotiarki on muuttunut jo niin normiksi, että olin aivan ihmeissäni jäädessäni päiväksi yksin kotiin. Emme ole olleet miehen kanssa eri kaupungeissa sitten maaliskuun ekan viikon edes hetkeä. Joka paikkaa on menty nelikkona tai kaksin. Tai kolmisin. Jollain perhekombolla. En osannutkaan yhtäkkiä nauttia ajasta yksin vaan tuli välitön ikävä. Samalla mietin, että tämä tekee varmasti kaikille ihan hyvää – täytyy opetella olemaan yksin ja uni, vitsi unta on ikävä! Kuopus valvoskeli jälleen viime yön ja oli hyvin levoton, vaikka otin kainaloon ja mies meni sohvalle. Syytä emme keksineet.

Ystävyyssuhteiden merkitys korona-aikana

Nyt huomaan, miten vähän olen ylläpitänyt ystävyyssuhteita tai miten kiire monella on tässä ruuhkavuosiajassa. Olen ajoittain pyytänyt ystäviä esimerkiksi lounastreffeille ravintolaan, joka tietenkin putosi nyt pois kuvioista. Olen saattanut nähdä pääkaupunkiseudulla ystävää siellä usein käydessäni. Helsingissä en ole käynyt viiteen kuukauteen. Olen pressitilaisuuksissa höpötellyt monen tutun naaman kanssa montakin kertaa viikossa, mutta tilaisuuksia ei ole tietenkään nyt ollut eivätkä ne ihmiset ole sellaisia, kenen kanssa soiteltaisiin kuulumisia. Yks kaks havahduin miehen ja lasten lähtiessä, etten ole nähnyt ketään yksin koko kevään aikana. En yhtään ystävää. Olen nähnyt kälyä ja pikkuveljeä, vanhempiani ja anoppia ja viikko sitten kuopuksen kummit tulivat kylään. Myös toinen ystäväperhe kävi illallisella. Yksin en ole nähnyt yhtään ystävää viiteen kuukauteen, enkä myöskään soittanut kenellekään. Tuli vähän kauhistunut olo – miten käy syksyllä, entä ensi viikolla kun mies palaa toimistolle viiden kuukauden jälkeen?

En vieläkään osaa pyytää meille sisälle ketään (läheiset poikkeuksena) tai osaa kysyä keneltäkään, saisiko teille tulla. Tuntuu, ettei saa vielä kyläillä. Olen vähän jäissä näiden rajoitusten kanssa ja pelkään kauheasti, ettei kukaan enää ikinä kutsu kylään. Toisaalta on ollut kyllä paljon kivaa puuhaa ihan perheen kesken!

Näihin ajatuksiin jumiuduin eilen ollessani hurjat 10 tuntia yksin. Teki ihan hyvää. Edessä on vielä 4 viikkoa kuopuksellakin lomaa, kun taas sohlaan lounaat, työt, leikit ja vessareissut yksinäni. Silloin ehkä mietin, miten siistiä oli käydä yksin rauhassa lounaalla tai nukkua hyvä yö. Mutta kaipaan kyllä ystäviäkin ns. takaisin. Mistä sitä osaisi aloittaa kutsumisen kylään tai lounaalle? Muita jotka ovat pyörineet samojen ajatusten kanssa?


mekko KAPPAHL (mielestäni tämä, mutta miksi hihat näyttävät noin lyhyiltä, minulla pitkä? Eikä ole kyllä beige vaan valkoinen)/ kengät CONVERSE/ hattu LINDEX/ korvikset PINJAPUU

Mutta nyt yritämme nauttia parista parisuhdepäivästä pienestä ikävästä huolimatta, vaikka jälleen joudun vähän töitäkin niihin työntämään. Minulle ilo, mutta täytyy keskittyä täysillä jutteluun ja olemiseenkin. Harmiksemme kelit muuttuvat nyt aika kurjiksi ajatellen Hangon rantoja, suppailua ja terasseja, mutta koska minua vielä taudit kauhistuttaa ajattelin asian toisin – kylmällä terassit ovat tyhjempiä, pyöräillä voi sateessakin ja hei, meillä on lapsilta kielletty majoitus. Sinne siis! 

Saitteko kiinni fiiliksistä? Kyllä sitä tällaisessakin ajassa ihminen muuttaa käyttäytymistään, rutiinejaan ja muuta, mikä oli ennen niin normaalia! Toivottavasti kuvista välittyi fiilis siitä, miten onnellinen olin kun päästiin Rukan huipulle ja aurinko paistoi. Ihana paikka. <3

Umpisurkea kesä?

Täytyy sanoa, että keväällä ahdisti ja paljon. Tai olenhan sen jo useasti sanonut. En ole ns. kotoilijatyyppiä ja tykkään olla menossa ja kevät tuntui kokonaisuudessaan ihan hirveältä, vaikka siinä oli hyviäkin hetkiä. Edessä häämöttävä kesä mietitytti, sillä kesäämme on kuulunut pitkään reissu ulkomaille – viisi vuotta sitten se ainoa kesän reissu oli Tukholman risteily, mutta jotain kuitenkin. Kaipasin hirveästi turkoosia vettä ja hiekkaa varpaissa sekä takuulämpöä. Eniten pelotti, että kesä menee samoissa merkeissä kuin kevät, ettei pääse lähtemään kotoa edes mummilaan. Keväällä oli niin epävarmaa, pääseekö kesällä yhtään mihinkään.

Koronakevät pisti arvoja uusiksi

Keväässä ehkä pahinta oli se, ettei nähnyt rakkaita. Se, ettei päässyt mummilaan tai nähnyt veljiä perheineen oli töiden menetyksen lisäksi pahinta. Kun aurinko alkoi lämmittää kesäkuussa, työrintama piristyä ja pääsimme ensi kertaa mummilaan, itkin ilosta. Jyväsjärveä ympäri juostessa kyyneleet tulivat väkisin silmiin. Oli niin ihanaa päästä taas sinne ja nähdä äitiä ja isää. Tytöt olivat ikävöineet isovanhempia hirveästi ja kun juhannuksena annettiin heille lupa taas halata, riemu repesi. Pääsi mummin syliin sadulle. En kaivannut hetkeäkään tuolloin Kyproksen rantoja tai turkoosia merta. Olin maailman onnellisin Jyväskylässä. Olimme juhannuksen vanhempieni kanssa, olimme Rukan reissun jälkeen muutaman päivän mummilassa ja alkuviikosta olimme Ähtärissä lomalla vanhempieni kanssa. Ensi viikolla näemme taas. Se kertoo siitä, paljonko monesti olemme yhteyksissä ja kuukausien ero keväällä tuntui. Se, että on vanhemmat, jotka rakastavat lapsenlapsiaan ja ikävä oli molemminpuolinen tuntuu vielä arvokkaammalta asialta kuin aiemmin. Se, että he jaksavat vielä puuhata meidän kanssamme ja ovat pysyneet terveinä. Siinä hetkessä, kun pienet kädet halasivat mummia, tuntui todella mitättömältä se, ettei tänä kesänä pääse ulkomaille.

Suomi-matkailun helmiä

Olen aina haaveillut kesäisestä Hangosta. Miksi? En tiedä. Ehkä se on brändätty jotenkin eksoottiseksi rantakohteeksi ja sitä on niin kehuttu, että on ollut mielessä mennä. Olen myös haaveillut kesäisestä Rukasta ja Karhunkierroksesta, mutta koskaan ei ole ehditty. Olemme olleet suurimman osan miehen kesälomasta ulkomailla monet kesät ja ne Suomessa vietetyt ajat ovat kuluneet mummilassa, kotihommia tehdessä tai mansikoita pakastaessa. Nyt on ensi kertaa aikaa tutkia Suomen helmiä ja voi vitsi mitä niitä onkaan! Ihastuimme jopa Ähtäriin aivan totaalisesti, kun saimme saunoa rantasaunassa ja uida järvessä. Soudella. Vaikken ole mökki-ihmisiä, ymmärrän kyllä hienouden tuossa toiminnassa. Ihastuimme paikalliseen kahvilaan ja tuohon majoitukseen jossa olimme, aivan täydellinen lapsiperheille! Kirjoitan siitä lisää mahdollisimman pian! Ensi viikolla edessä on se Hanko ja kesä-Kuusamokin jo tutkittiin. Ei ole yhtään haitannut sateet ja kylmät päivät, kun lämpöisiäkin on ollut. On vain nautittu siitä, että saa kotimaassa matkustaa. Ulkomaille ei ole tehnyt mieli lähteä ja arvostus niin omaa perhettä kuin kotimaata kohtaan on noussut tänä keväänä ja kesänä. Vaikka olen näpytellyt ajomatkat töitä ja avannut läppärin joka kohteessa, sekin on ollut vain ilo synkän kevään jälkeen.


mekko MANGO (sedond hand)/ tennarit CONVERSE/ hattu LINDEX/ korvikset PINJAPUU

Näissä fiiliksissä tähän upealta näyttävään aurinkoiseen päivään. Meillä on yökylässä kuopuksen kummit vauvoineen, heitäkään ei olla nähty sitten helmikuun. Miten kiitollinen olen ihan jokaisesta hetkestä rakkaiden kanssa tänä kesänä. Kiitos elämä!

Mitä Suomi-helmiä olet löytänyt tänä kesänä? Vinkkaa ihmeessä ja kerro missä kannattaa pysähtyä tai käydä matkalla Hankoon!