Huhtikuu, ensimmäinen kokonainen koronakuukausi (sis.arvonnan!)

Taas on vierähtänyt jo reilu viikko toukokuuta, ennen kuin ehdin huhtikuun asukollaasin sekä arvonnan pariin. On ollut aika haipakkaa, niin kuin varmasti monessa perheessä. Edelleenkään muuten emme ole saaneet koululta mitään viestiä eskariin paluusta, mutta tänään tuli viimeiset etäeskaritehtävät. Ilmeisesti siis oletetaan, että kaikki palaavat eikä sitä sen enempää kysellä. Ja muuten – olen vaihtanut paljon ajatuksia teidän kanssanne Instagrammissa siitä, pitääkö eskaritehtäviä tehdä ja tuleeko niitä ylipäätään. Aika jännä, että toisille annetaan niitä joka päivälle ja pyydetään raportoimaan, toisille on sanottu, että pääasia on ulkoilla ja leikkiä ja toiset eivät taas ole ehtineet tehdä tehtäviä tai ajatelleet, että eivät ole niin tärkeitä. Mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia eskarihommista teidän kanssanne, kiitos kun olette aina niin aktiivisia kommentoimaan, vaikkakin se kommentointihan on hyvin pitkältä IGn puolelle siirtynyttä.

Huhtikuu oli ensimmäinen kokonainen koronakuukausi. Silloin meillä tehtiin varmasti paljon samoja juttuja kuin muissakin perheissä – leivottiin, tehtiin loputtomasti ruokaa, vietettiin sekä pääsiäistä että vappua paljussa istuen, etsittiin nalleja ja tehtiin metsäretkiä. Tanssittiin villinä olohuoneessa, tehtiin pyörälenkkejä, jumpattiin pehmolelujen kanssa, osallistuttiin virtuaalijumppiin ja pubivisoihin. Aika ainutlaatuinen kuukausi, pelottava, mutta monessa mielessä todella ihana ja perheenä ollaan ainakin kasvettu yhteen kuluneiden viikkojen aikana. Ja sisäministerin johdolla tein simaakin, oli sekin nyt jotain aivan uutta!

Ensi viikolla oli tarkoitus juosta kesän ensimmäinen puolikas ja kahden viikon kuluttua olisi ollut reissu Kyprokselle – voi että olimme odottaneet! Mutta toisin kävi, nyt jännäillään sitten sitä hoitoon paluuta ja mitä eskariin meno ja koulujen avaaminen tekevät koronatilanteelle.

Huhtikuun asut ovat kollaasissa, niitä sentään muutama kertyi, vaikka aika paljon hiihtelin kyllä trikoissa. Huikkaa kommentteihin suosikkisi ja olet mukana seuraavan meikkipaketin arvonnassa, jossa on Isadoran uutuusmeikkejä kesälle. Huulipunaa, erilaisia luomivärejä sekä esimerkiksi kynsiä vahvistavaa lakkaa.

Arvonnassa olet mukana yhdellä arvalla, kun kommentoit tähän postaukseen suosikkiasusi. Mielelläni kuulen myös, miten huhtikuu teillä meni ja millä mielin ensi viikkoon ja koulujen avaukseen? Arvonta on auki aina maanantai-iltaan 11.5.2020 klo 18 asti. Toisen arvan saat, jos hyppäät mukaan myös IGssa @optimismiakatja tililläni.

Onnea matkaan ja aurinkoista alkavaa viikonloppua! Toivotaan ettei tulisi sitä povattua takatalvea, iik!

Uutta normaalia kohti – kouluun vai ei?

Siis sanokaa kenelle tämä kysymys on ollut helppo? Muotoilin otsikon noin yleisesti, vaikka ei meilläkään varsinaisesti koululaista ole talossa. Silti, kun esikoulu on alakoulun yhteydessä ja samassa tilassa, koen, että jos lapsi menee eskariin, voi sanoa hänen menevän kouluun. Entä sitten palatako päiväkotiin? Joo vai ei? Näitä puheenaiheita on vähän hurjaa ottaa puheeksi, sillä kaikilla on joku mielipide, toisilla vahva ja toisilla epäilevä kuten itselläni. Mutta minusta on mielenkiintoista puhua aiheesta, saada kuulla miten teillä on homma järkeilty tai oliko sinulle ihan itsestäänselvää, että lapsi palaa ensi viikolla kouluun tai hoitoon? Oppivelvollisuus toki painaa varsinkin koululaisia, mutta ymmärtääkseni tässä tilanteessa on saanut kohtalaisen helposti luvan olla vikat kaksi viikkoa kotona, erityisesti jos perheessä on riskiryhmäläisiä.

Yritän kertoa tiivistetysti omia ajatuksiani. Aluksi ajattelin heti, että joo totta kai lapsi eskariin. Hän saa hyvästellä sen eskariryhmän missä talven oli, hakea sadevarusteet ja todistuksen ja koulutarkastuskin on toukokuussa. Hän on kaivannut kavereitaan ja on itse tietenkin into piukeana menossa. Koulutauosta ei tule niin pitkä, eli puolen vuoden mittainen, eikä koulusta niin ”pelottava” paikka pitkän tauon myötä. Minä saan painaa ihan eri tavalla duunia, eikä lasten tarvitse keskenään leikkiä päivisin, kun itse jäänkin jumiin johonkin työhön ja mies on pitkissä palavereissa. Lapset eivät todennäköisesti tartuta tautia niin paljon tai ainakaan tartuta sitä rajuinta muotoa tai samalla eivät itse sairasta sitä rajuinta muotoa, näin on uutisoitu. Meidän perheessä ei ole esimerkiksi riskiryhmäläisiä. Olen ollut aika moneen otteeseen todella riittämätön tilanteissa, joissa lapset kaipaavat apua ihan erilaisissa tilanteissa ja itseni pitäisi hoitaa joku töihin liittyvä asiakaspalvelutilanne mahdollisimman pian. Olen tehnyt duunia paljon lasten mentyä nukkumaan, silmät kirvellen. Niin kuin varmasti moni muukin. On väsyttänyt ajoittain ihan hirveästi, kun poikkeusolot ja epävarmuus on vielä tuonut unettomuutta. Ja. Tämä tilanne ei tule poistumaan elokuuhun mennessä, kun koulut taas alkavat. Riskit on vain pakko jossain vaiheessa kohdata. Nyt toukokuussa vai elokuussa?

Pienempi on kaivannut ikätovereita hirveästi. Mennyt esikoisen ja hänen kaveriensa perässä, mutta vähän yksinäisenä. Tuntuu, että jos toisen vie varhaiskasvatuksen pariin, miksi jättäisi toisen kotiin. Hän olisi entistä yksinäisempi. Koen myös, että päiväkodissa kuopuksella on pieni ryhmä, he syövät siellä keskenään huoneessa ja ovat kohtalaisen eristettynä ryhmänä, eli se näyttäytyy turvallisempana kuin eskarit isossa kouluruokalassa koululaisten kanssa.

Sitten ne miinuspuolet. Miksi en osaa perustella itselleni aukotonta ”joo on todella hyvä idea avata koulut ja totta kai vien”. Jos minun olisi ollut pakko, esikouluhan on itse asiassa (samoin kuin päiväkodit) olleet auki koko ajan. Jos olemme pärjänneet tähän asti, emmekö pärjäisi jatkossakin ihan hyvin. Miksi kahdeksi viikoksi nyt veisin ketään mihinkään? Lapset eivät ole olleet vain kaksin, vaan ovat saaneet leikkiä naapureiden kanssa ulkona. Pihalla on mennyt jopa 8 tuntia päivästä kelistä riippuen. Tutkimuksia on senkin puolesta, että lapset tartuttavat tautia, eli tarkoittaako koulujen pariviikkoinen sitten keskikesällä uutta rajua sulkua? Entä sitten ihan peruslenssutkin, tuntuu, että lapset niiskuttavat vähän väliä normaalissa hoitoarjessa. Pienestäkin nuhasta tulee jäädä kotiin, mutta pitääkö iskeä itsensä ihan karanteeniin? Koko perheen siis? Ja olen lukenut artikkeleita myös siitä, että kaikkien ei pitäisi tulla, jotta turvallinen lähiopetus saadaan järjestettyä. Tai kaikkien ei pitäisi mennä päiväkoteihin. Pitäiskö tässä tajuta olla se, joka jää pois, jos ei ole ihan ihan pakko? Apua! Ja jos olisin uskaltanut mennä kesäkuun alussa mummilaan, en varmasti uskalla, jos laitan lapset hoitoon. Sitten taas odotellaan keskenämme kotona pari viikkoa ja seuraillaan lasten kuntoa.

Niin ja sitten ne ihan hassut jutut. Luin jostain kommenttikentästä, että on itsekästä nyt viedä lasta mihinkään jos ei ole ihan pakko, kommentoija oli neljän pieni äiti ja tietää kyllä mitä se on, eikä vie lapsiaan mihinkään. Tuli välittömästi ahdistunut olo, niin varmaan onkin. Samalla mietin, että yhdeksän viikkoa nelistään on aivan uskomattoman erilainen aika mihinkään aiempaan verrattuna ja minullahan tulee ihan hirveä ikävä! No, kaksi viikkoa menisi kyllä siiivillä. Ja olen kaivannut ihan hirveästi työntekoa ja sitä, että siihen on aikaa.

Mitään ohjeistusta suoraan koululta ei ole tullut, mietin tuleeko vai sinne sitten kävellään vain ensi viikolla jos päättää mennä? Ja huomenna on viimeinen päivä ilmoittaa tarvitseeko lapsi kesällä hoitoa. No tarvitseeko? Voinko pyytää äitiäni kesällä apuun, mikä on omien töiden tilanne, pystynkö jo esimerkiksi tarvittaessa vaihtamaan kaupunkia ja niin edespäin. Olimme ilmoittaneet lapsen viikon kesäleirille, joka tietenkin vaikuttaa kesän hoitotarpeeseen, mutta mistä sen tietää toteutuuko leiri?


mekko ZEZE NORDIC/ kengät DR.MARTENS/ sukkikset KAIKO/ korvikset MAJO DESIGN/ takki ONLY/ arskat H&M

Minä alkujani pähkäsin miten on järkevää järjestää kesä, kun pienellä koululaisella pitkä loma, mutta entä nyt? Kun ei voi edes välttämättä pyytää isovanhempia apuun? Miten ihmeessä osaatte ratkoa nämä? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän, pari viikkoa koulussa vai se, että pysyy kotona ehkä paremmin turvassa ja turvaa näin kesän? 

P.S. Kuvat otimme vappuaattona, kun hain brunssikassit. Keskustorilla ei ollut kuin kaksi lokkia tekemässä lisää lokkeja ja tuntui todella eksoottiselta tulla pois ns. kuplastaan suoraan keskustaan. Ihan huikean normaalilta hetkellisesti (vaikkei siellä kyllä ihan normaalia ollut, kun en nähnyt ketään torilla ja oli vappu).

Vappu, jona tunsin itseni normaaliksi. Tänään se alkaa!

Tänä aamuna heräsin siihen, että maa oli valkoisena. Oli muuten aika järkytys, huhtikuu on lumisempi kuin yksikään talvikuukausi oli! No, tuntia myöhemmin lapset heräsivät, kurkkasivat ulos ja isomman ollessa vähän nyreissään pienempi huusi näystä ”KIVAA!”. Ihana. Kaikki irti oli keli mikä tahansa.

Samalla kun mutisin säästä (suomalaisten lempiaihe!), sillä rakastan lämpöä ja odotin ihan hirveästi ensi kuun Kyproksen lomaa (ja perheaikaa, mutta sitä nyt on sentään saatu loputtomiin) mietin toki asian positiviisia puolia. Että nyt pitäisi tanssia hangessa ja iloita, että ihmiset pysyvät varmasti tiukemmin kotona vappuna kuin hyvällä säällä ja iloita, että onko niin, että luonto korjaa itseään näin äkkiä ja ilmastonmuutos jarruttuu? Mutta kyllä minä ainakin olen niitä ihmisiä, joiden mielialaan vaikuttaa sää. Viime viikolla t-paidassa lenkkeillessä olin yhtä hymyä ja hyvin toiveikas, ajattelin koko ajan että tästä selvitään ja eihän tämä ole yhtään huono homma kotoilla. Tällä viikolla, kun aurinko ei ole näyttäytynyt (nelivuotiaskin kysyi miksei koskaan paista) ja ollaan niin grillattu kuin juostu lumisateessa, on mieliala ollut ihan toinen. Aurinko antaa toivoa ainakin itselleni! No, ei auta jäädä märehtimään näitä lumia, vaan uskoa, että vielä se sieltä tulee. Iltapäivällä lumikin lienee muisto. Kuulutko sinä niihin, joilla on ihan eri fiilis auringossa kuin harmaammassa kelissä? Ja kyllä, tällaisilla asioilla ei ole mitään merkitystä pandemian riehuessa vaan sillä, että pysymme terveenä. Väkisin se vaan välillä vaikuttaa jaksamiseen, yhtä lailla aurinko kuin esimerkiksi pms. Totesin miehellekin, että milloinkohan opin, ettei kerran kuussa ole taivas putoamassa niskaan tai en ole sekoamassa, vaan se oli vaan taas ne pari haasteellisempaa päivää. Huh!

Mutta tiedättekö mikä oikeasti helpottava juttu on ollut niin vapussa kuin pääsiäisessä ja on varmaan vielä juhannuksessakin? Olen aina juhlapyhinä ja tällaisina kokoontumisajopäivinä kuten vappu tai juhannus kokenut olevani huonompi kuin muut. Ainankin somen perusteella tuntuu, (tiedän, että se vain puolet totuudesta) että ihmisillä on aina vieraita vappuna ja juhannuksena tai he menevät porukalla mökeille, piknikeille tai vaikka ulkomaille. Olen monena vappuna ja juhannuksena kutsunut kavereita kylään siinä onnistumatta. Vappuisin seurana on sitten ollut omat vanhemmat. Viime vuonna niin vappu kuin juhannus oltiin nelistään kotona. Oli oikeasti todella kivaa, enkä valita. Juhannuksena käytiin naapurin paljussa ja kaksi kertaa Särkänniemessä. Mutta kyllä sitä tuntee tehneensä jotain väärin, kun kukaan ei pyydä näinä juhlapyhinä kylään, mökille tai mihinkään yhteiseen ja olemme ne pääsääntöisesti nelistään. Vaikka on ihan hyvä olla, koen olevani ulkopuolinen, kun mitään porukoita, mökkejä tai perinteitä ole. Kuulostaako tämä kummalta? Nelistään on oltu uudet vuodet, kaikki nämä peruspyhät jolloin ”kuuluu” olla porukalla. Olen siis jotenkin henkisesti nyt paljon vähemmän stressaantunut, kun sen sijaan, että seuraan mitä kaikkea kivaa muilla on, muutkin ovat tämä kerran kotona keskenään. En tunne itseäni tämän kevään juhlapyhinä huonommaksi tai sellaiseksi, että olisin mokannut kaikki ystävyyssuhteeni. Saakohan kukaan kiinni tästä ajatuksesta?

Tänä vappuna oli myös pakko minunkin hommata pallo. En muista milloin olisi ollut oma, tytöille on usein hommattu. Olin aika iloinen, kun kävimme lauantaina ostamassa Metkusesta pallomme ja myyjä (yrittäjä) sanoi, ettei hänellä ole sydäntä myydä niitä muovimötiköitä painoksi palloihin, niin valtava muovijätemäärä niistä kertyy. Olin iloinen, tuntui, että ostin palloni todellakin oikeasta paikasta paikallista yrittäjää tukien. Kolme isoa palloa, serpentiinit ja ilmapallokasa tuovat ihanaa iloa lumen keskelle. Eilen eskaritehtävänä oli lennättää ilmapalloja niin, että niistä päästä ilmat pihalle ja saatiin ainakin vuoden naurut lapsista irti. Miten paljon iloa ilmapalloista olikaan! Ja kun kävimme kolmistaan keskustassa hakemassa pallot, tytöt olivat aivan haltioissaan. Pääsivät keskustaan ja kävimme pienessä kaupassakin! Nelivuotias hoki, että ihanaa päästä kauppaan, en ole ollut aikoihin kaupoilla! Vaikkei hän mitään shoppailua kaipaa, niin selkeästi tuo pieni piipahdus oli hänelle merkki niin sanotusta normaalista. Tulin tosi hyvälle mielelle hänen touhotuksestaan.


paita H&M/ hame LINDEX/ sukkikset KAIKO/ takki ONLY/ korvikset UHANA DESIGN/ kengät CONVERSE

Tänään siis alkaa meillä vappu, päivän ennakkoon. Palju oli jo perjantaista eteenpäin varattu kun ideani sain, siksipä otin sen meille täksi päiväksi ja aatoksi. Miehellä on huominen lomautuspäivä, eli voimme aivan hyvin aloittaa vapun ja paljuilun tänään. Kaupasta on haettu asiaankuuluvasti lapsille nakkeja, perunasalaatin reseptin nappasin Sadun blogista ja lisäksi brunssiaineet on varattu vappubrunssiin. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että olemme panostaneet virtuaalivappuun enemmän kuin yhteenkään vappuun aiemmin. Ehkä se on tämä käsillä oleva aika, pienestäkin asiasta täytyy tehdä iso juhla ja piristys arkeen! Viikonloppuna olisi tarkoitus käyttää hyväksi miehen vapaapäiviä ja kehittää vihdoin yrityksen nettisivuja ja saada toivottavasti myyntejä piristymään, vaikka tilanne tietenkin haastava. Maanantaina odottaa videopalaveri minun yritysbuustaajan kanssa, ihana nainen joka tuntuu oikeasti haluavan auttaa yrityshommissa, täytyisi vaan itse osata ottaa sitä aikaa enemmän hommiin niin lomautuspäivistä kuin illoista ja viikonlopuista.

Mutta paljussa ei palele, oli lunta tai ei. Nautitaan vapusta kotosalla! Minkälaisia palloja teiltä löytyy? Onko vielä lumi maassa? Tai taas?