Perhettä täytyy jakaa – mietteitä ajankäytöstä yrittäjänä ja lapsiperheellisenä

Huh, nyt tuli varmasti oman blogiurani ennätys tässä päivitystahdissa! Neljä päivää ilman postausta heilahti tuosta vain. Ideoita bloginkin puolelle olisi ja vaikka mitä, mutta kaikenlaiset projektit ovat vieneet mennessään ja blogi on jäänyt odottelemaan ajanpuutteessa. Josko ensi viikolla ehdin niitä enemmän kuvata ja tuoda tännekin! Nyt eletään tätä bloggaajien suosikkikautta, kun on koko ajan pimeää, eikä iltaisin ole juuri mahdollisuuksia ottaa esimerkiksi kuvia pihalla. Se tuo omat haasteensa hommaan. Olen käyttänyt aikaa tällä viikolla muun muassa joulukuusen laittoon. Siis kyllä, meillä on ensimmäinen oma kuusi (tekokuusi) kotonamme, kun edessä on 20. joulu yhdessä. Montako kertaa olen miettinyt asiaa, mutten ole halunnut tekokuusta, en ole uskaltanut laittaa koska vauvat ja taaperot ja niin edespäin. Olen ihan innoissani kuusestamme, mikä piristys pimeyteen!

Perheen dynamiikka muuttuu hurjasti kokoonpanosta riippuen

Tässäpä asia, mille olen myös halunnut raivata aikaa. Sen lisäksi, että haluaisin tehdä perheenä asioita nelistään, olen yrittänyt kaivaa kaikille perheenjäsenille kahdenkeskistä aikaa. Monesti kun ollaan kotona nelistään, korvissa soi. Olemme kaikki ihan älyttömän kovia puhumaan ja kaikilla on tarve saada ajatuksensa kuuluviin. Aina joku keskeyttää jonkun, vaikka tästä on puhuttu, että odotetaan omaa puheenvuoroa. Jos me yritämme miehen kanssa sopia jotain harrastusvienneistä tms., lapset alkavat mekastaa kun ns. jäävät ulos keskustelusta.

Mutta entä sitten kun olen kaksin esikoisen kanssa, kaksin kuopuksen kanssa tai kaksin miehen kanssa? Se dynamiikka muuttuu aivan täysin! Marraskuun ensimmäisenä päivänä kävin esikoisen kanssa kaksin katsomassa Koiramäen historia-teatteriesitystä ja tänään menen lastenteatteriin kuopuksen kanssa kaksin. Samalla isänsä kanssa kotiin jäänyt kuopus otti kaiken irti ajasta ja veikkaan, että tänään esikoinen on onnessaan kiinni isässään. Viikonloppuna olisi tarkoitus olla vuorokausi kaksin taas miehen kanssa, koko ajan näitä suunnitellessa jännittää, mikä on terveystilanne, toteutuvatko suunnitelmat. Kahdenkeskinen aika on ihan hirveän tärkeää parisuhteelle, mutta niin myös lapsille on tärkeää saada toisen tai molempien vanhempien jakamaton huomio.

Ja tällä viikolla sain viettää yhden päivän kaksin äitinikin kanssa, sekin on aika harvinaista nykyään! Teimme päiväreissun Seinäjoelle ja siinä ehti jutella kaikenlaista päivän aikana.

Perheen kuopus säilyy vauvana

Tämä on muuten jännä asia myös – kuopuksemme on vielä vauvani, siinä missä esikoinen oli jo nelivuotiaana ”iso”, niin kuopusta pidän ihan pienenä vielä. Vein esikoisen tyttöjen reissulle katsomaan Peppi Pitkätossua teatteriin ja hotelliin yöksi, kun kuopus oli pieni. Hän oli silloin niin iso tyttö jo. Nyt kun aloin miettiä asiaa, äkkäsin, että kyseessä oli joulukuu 2017 ja esikoinen oli täsmälleen saman ikäinen, kuin kuopus on parin viikon kuluttua! Oho! Itse asiassa Peppi alkaa pyöriä helmikuussa Seinäjoen teatterissa, joten aloin miettiä, pääsisinkö sinne sitten reissulle kuopuksen kanssa kaksin. Missä välissä hänestäkin muka tuli iso tyttö? Siinä missä nelivuotias oli iso yksivuotiaan rinnalla, sitä pitää nyt nelivuotiasta niin pienenä koululaisen rinnalla. Vaikka fiksu ja reipas tyttö on, hassusti heihin suhtautuu vähän eri tavalla. Välillä pelkään sitäkin, etten muista tarpeeksi ottaa syliin isoa koululaista tai pitää tarpeeksi vauvana, hänkin on kuitenkin vielä aika pieni ja kaipaa syliä usein.

Ruuhkavuodet indeed

Sellaista täällä on siis pyöritelty. Yrittäjänä voisi tehdä töitä ihan loputtomiin, siis aina voisi tehdä jotain ja aika harvoin pidänkin täysin vapaapäiviä. Perheelle haluaisi antaa aikaa, urheilulle ja perheenjäsenille kahdenkesken. Harrastuksetkin pyörivät ja…. Ystäville on esimerkiksi hyvin vähän aikaa, toisaalta kiitos pandemian, me olemme olleet koko vuoden todella perhekeskeisesti. Ei tule enää ehdoteltua mitään kyläilyjä, ei jotenkaan osaa ja toisaalta, aina kun yrittää, menee harrastukset ristiin tai jollekin lapselle tulee nuha.

Minua on nyt marraskuussa työllistänyt hyväntekeväisyysprojektimme myös aika paljon, johon on tullut laitettua koko sydän mukaan. Voi että, toivottavasti se menee hienosti maaliin, parin viikon päästä siitä lisää! En tykkää oikeastaan sanasta ruuhkavuodet, sillä monesti sanotaan, että kiireellä tekee itsensä tärkeäksi, mutta kyllä välillä vähän haipakkaa meinaa olla, kun haluaa tehdä kaiken mihin ryhtyy vielä hyvin. Ja innostuu sitten kaikesta ihan tosissaan.


mekko PART TWO/ paita KAPPAHL/ sukkikset KAIKO/ kengät ANDIAMO/ korvikset MAMAKORU/ takki PBO

Ja hei! Arvonnankin muistin suorittaa, eli suosikkiasuksenne valitsitte lokakuulta asun nro 6 ja arvontapalkinnoista toinen lähti IGssa kommentoineelle Hetalle ja toinen blogissa kommentoineelle Riitille.

Sellaista tänne! Pyysitte taas muuten ahkerasti viikonlopun ruokaohjetta, eli taidan senkin kuvata. Luvassa on myös kotimaanmatkailua, joulujuttuja ja juoksujuttuja, eli sitä perinteistä! Ihanaa torstaita kaikille ja kiitos arvontaan osallistuneille!

Miten siis käyttää aikansa järkevästi, niin että sitä jää kaikille ja kaikelle? Sitä tasapainoa täällä etsiessä! 

Miksen koskaan esittele itseäni? Mikä luonteenpiirteeni meinaa uuvuttaa?

Tiedättekö, heräsin eilen ajellessani Valkeakoskea kohti palaveriin siihen, etten ole ikinä tehnyt Instagrammiin mitään esittelyä itsestäni. En ikinä! Ja tännekin joskus kauan, kauan aikaa sitten viimeksi. Kun postauksia suoltaa usein, sitä olettaa, että hei kyllä ne ihmiset minut jo tuntevat, mutta eihän tämä ole totta. Te, jotka hyppäätte nyt mukaan, ette todellakaan kahlaa 9 vuoden postauksia läpi tai ette jaksa jäädä seuraamaan, jos ette saa yhtään kiinni siitä, kuka minä olen. Toteutin tästä syystä siis heti eilen illalla Instaan postauksen siitä, kuka minä olen. No tunnin jälkeen alkoi kaduttaa valitsemani faktat, siitähän jäi kaikki oleellinen luonteesta pois. Kuten se luonteenpiirre, jonka kanssa olen kamppaillut tällä viikolla. Siispä ehkä uusi postaus tänään? Huomasitteko Instan puolelta eilistä juttua?

Kuka on Optimismia ja energiaa-blogin takana?

Niin, kuka minä olen. Millä sanoilla sitä itsensä ensimmäisenä määrittää? Yrittäjä, äiti, vaimo, innostuja, juoksija, hetkessä eläjä? Nämä faktat paukutin eilen ylös:

🏃‍♀️ Olen koulutukseltani KM, muttei opettajan pätevyyttä kuten moni aina luulee kirjaimista.
🏃‍♀️ Perustin vuosi sitten yrityksen, teen sisältöä omissa kanavissa mutta viime aikoina olen kirjoittanut blogitekstejä yrityksille. Se on haastavaa, mahtavaa ja innostavaa. Jos tiedät yrityksen joka kaipaa blogi- tai mainostekstiä, äkkiä viestiä tänne!
🏃‍♀️ Elän kirjoittamisesta. Pienenä tein kaverin kanssa omaa lehteä, yläasteella sijoituin kirjoituskilpailussa ja olen aina toivonut, että saisin kirjoittaa elääkseni.
🏃‍♀️ Päivä ilman mitään liikuntaa on minulle kuin yö ilman unta. Tulee kiukku. Harrastanut olen pesäpalloa, yleisurheilua, korista, on ollut oma hevonen ja jumpissa olen käynyt vuodesta 1994 asti, rakastan jumppasalia!
🏃‍♀️ Aloin juosta kuopuksen vauvavuonna ja kolmen juoksuvuoteni aikana olen juossut mm.7 puolimaratonia. Inhosin syvästi juoksua vielä 4v sitten.
🏃‍♀️ Olen jämähtänyt ysärille musamaussa. Apulantaa vuodesta 1994, Nirvanaa, Offspringiä ja juostessa kaikenmaailman ysäripoppia. Sen sijaan vyölaukut ohitan tässä toisessa aallossa!

🏃‍♀️Olen saunahullu. Voisin istua siellä joka päivä. Saunaan ei voi ottaa kännykkää, siellä on rauha. Sauna ja kylmä IPA on parhautta.
🏃‍♀️ Olen asunut Helsingissä, Jyväskylässä, Thaimaassa, Englannissa ja Mansessa.
🏃‍♀️ Sanoin 4veenä, että menen naimisiin naapurin pojan kanssa, jolla on ruskeat silmät. Aviomieheni on eri tyyppi, mutta ruskeilla silmillä ja hänellä on täsmälleen sama synttäripäivä kuin ekalla poikakaverillani oli. Kohtalo? Kyllä, uskon vahvasti!
🏃‍♀️ Tankkasin teininä hirveästi horoskooppeja. Opin, että oinas ja skorpioni parina ei toimi. Tässä sitä sinnitellään 20 vuotta yhdessä. Lapset syntyneet samaan syssyyn keväälle.
🏃‍♀️ Minulla on 2 upeaa lasta, jotka ovat niin vanhempiensa kuin isovanhempien ja enojen ja kälyjeni silmäteriä. Koen, että tosi rakastettuja tyyppejä.
🏃‍♀️ En ole eläessäni juonut yhtään kuppia kahvia. Tila loppui.

Mutta millainen olen luonteeltani? Suorittaja, stressaaja, innostuja, pessimisti?

Olen tällä viikolla miettinyt ihan hirveästi innostumista luonteenpiirteenäni. Minä innostun asioista todella herkästi, en malta olla paikallani ja alan sitten tehdä ihan sataa asiaa, kun innostun niin kamalasti. Kun innostun jostain lajista (näin kävi spinningin kanssa aikanaan), käyn siellä viidesti viikossa. Kun innostun juoksemaan, tuntuu hullulta olla päivää juoksematta. Innostun lehdissä vilisevistä resepteistä, innostun mainoksista joissa kerrotaan jostain koko perheen tapahtumasta. Innostun juhlapäivistä, nimipäivistä, isänpäivästä, innostun paikallisten yritysten tukemisesta. Innostun lasten kaverisynttäreistä ja lahjojen miettimisestä sinne, innostun joulukorttikuvien asujen suunnittelusta. Innostun uusista brunsseista. Innostun hyväntekeväisyydestä, haluan tehdä jotain hyvää ja jakaa omastani. Innostun kirjoista, leffoista, teenjuonnista, saunomisesta. Luontopoluista, erilaisista urheilulajeista. Perheen kanssa leipomisesta. Matkustamisesta, ystävien kutsumisesta kylään, siis vaikka mistä!

Ja kun se innostusjuna lähtee, niin se lähtee. Yks kaks olen luonut koko perheelle kuviin jouluasut (miehelle en ole vielä kertonut, mitä jos hän ei pukeudu siihen), suunnitellut ties mitä isänpäivähommia, juoksennellut kymmeniä kilometrejä pää sauhuten seuraavasta ideasta. Monet sanovat että suoritan, mutta joskus olen eri mieltä. Minä vain rakastan ihan tosi montaa asiaa mitä saan ja voin tehdä. Niin äitinä, vaimona, ihmisenä, urheilijana kuin yrittäjänä. Minä haluan tehdä niitä asioita ja olen ihan into piukeana tekemässä montaa juttua. Mutten myöskään osaa sanoa usein ei tai jättää asioita väliin, joka johtaa herkästi ylikierroksiin tai uuvahtaneisuuteen. Vuorokaudessa on kuitenkin rajallinen määrä tunteja. Mutta kun elämässä on liian paljon kivoja juttuja! APUA!

Tämähän on vähän raskas piirre läheisillekin, kun haluaisin koko ajan mennä jonnekin tai tehdä jotain. Sitten äitini aina esimerkiksi joululomilla huokaa ”miksi pitäisi mennä jonnekin, ollaan nyt tässä”. Niin no. Ei kai pidäkään. Tekisi vaan mieli mennä!

Sitten kun ei innosta, en tee ollenkaan

Olen sitten siitä nurinkurinen tyyppi, että teen normaalisti päivisin 101 asiaa yhtä aikaa ja poukkoilen sinne tänne. Mielestäni saan paljon aikaankin. Mutta sitten kun otetaan käsille asia, mikä ei kiinnosta, niin ei muuten myös kiinnosta. Yksi tällainen asia on kaappien siivoaminen. Oli se vaatekaappi tai keittiönkaappi, ei. Tosin, innostavatko tällaiset asiat ketään? Vaatekaappini on jotain ihan hirveää. Monta viikkoa olemme suunnittelleet myös sisävarastomme siivoamista, sillä se alkaa pursuilla kaikkea lapsille pieneksi jäänyttä. Olisiko nyt sen paikka? Vai jääkö edelleen puheiden asteelle?

Toinen asia mistä en innostu on sellaiset paikallaan pysyvät lajit ja harrastukset. Kävin kiukulla astangajoogassa noin 15 kertaa, koska se teki todella hyvää kropalle. Mutta ajattelin että pimahdan sinne, kun oli niin vaikeaa olla paikallaan. Tai hiljaa! Ei saanut laulaa! Kyllä, laulan usein jumpissakin.

Tai laittakaa minut neulomaan, askartelemaan tai jotain vastaavaa. Ei. Ei vaan onnistu. Kumma kyllä voin lukea kirjan kannesta kanteen jos aikaa on, siinä missä en siedä äänikirjoja ja höseltämistä samaan aikaan. Lukuhetki on pyhä! Sillä pääsen itse ulos kierroksistani ja eläydyn johonkin toiseen maailmaan.

Tiedättekö tämän luonteenpiirteen? Joko tehdään aivan sata lasissa tai ei sitten ollenkaan?


paita ja korvikset UHANA DESIGN/ hame POMP DE LUX/ takki PBO/ kengät DR.MARTENS (second hand)

Tällä viikolla on menty aika haipakkaa. Tekemisen ilosta, valitettavasti ette ole nähneet kun olen vuodattanut ilon kyyneliä tänäänkin ja hyppinyt pari kertaa tasajalkaa, niin iloinen olen projektin edistymisestä, mutta kuulette vielä. Aikaa on mennyt kuitenkin sen verran, että suunnittelemani kuvausreissu tälle päivälle on pakko siirtää huomiseen. Tunnit ovat rajallisia. Olen niin innoissani että ratkean ja samalla täytyy muistaa se omakin perhe ja miettiä, millä ne kierrokset saisi iltaisin alas!

Tunsitteko täysin jo minut? Tuliko tästä mitään uutta sinulle? Iloista torstaita, nyt pitää taas liitää!

Tämän vuoden Disney-kurpitsa + nainen joka vihasi Halloweenia

Minä olen eilen ollut kirppiksellä ostamassa jotain paitaa lapselleni, jonka voi sotkea tekoverellä. Ostanut Tigerista tekoverta ja kasvomaaleja ja luvannut, että huomenna lapsesta taiotaan koulun Halloween-perjantaihin jonkinlainen hahmo. Minä! Minä olen aina vihannut Halloweenia, mutta vuosi vuodelta olen lämmennyt sille enemmän. Nyt lasten innon myötä alan näköjään olla aivan menetetty peli, lupasin että voin keksiä Halloween-herkkuja ja olemme aiemminkin osallistuneet pieniin Halloween-ohjelmiin, tänä vuonna ajattelimme Niihamassa olevaa Revenneen lakanan reissua. Mutta miksi olen inhonnut Halloweenia?

Halloween on liian amerikkalainen, minä suomalaisten perinteiden ystävä

No siinäpä se tiivistetysti. Koska Halloween ei ole kuulunut omaan lapsuuteen, ei se ole alkanut siirtyä lapsillenikaan. En ole ymmärtänyt, miksi haluaisin tehdä pienistä lapsista kummituksia ja mihin muka voi mennä karkki ja kepponen-kierrokselle? En minä edes tiedä mikä on oikea päivä siihen, enkä tiedä onko yksikään naapuri siihen varautunut! Sellaista ei siis ole koskaan tehty ja sanoin, että ei vielä tänäkään vuonna. Eikä meidän ovella ole kyllä ketään käynyt. Minä olen alkanut lokakuun lopulla laittaa joulua esiin ja kaikki luuranko-koristelu yms. synkkyys on jotenkin inhottanut.

Nyt kun meillä on koululainen, asian näkee aika eri valossa. Into on kova huomiselle, kun saa pukeutua ja koulussa on erilainen päivä. Ymmärrän, että alakoululaisista on jo kivaa leikkiä kummitusta tai vampyyria siinä missä pienemmän Halloweenin viettäjät ovat ehkä mieluummin kissoja tai muita naamiaishahmoja. Koulussa joku oli puhunut myös karkki ja kepponen kierroksesta, eli sekin alkoi mietityttää koululaista. Mikä se on?

Niin ja tiedättekö! En ole ikinä osallistunut millään tapaa itse Halloweeniin, en ole koskaan saanut kutsua Halloween-kemuihin tai pukeutunut millään tapaa. Mutta kyllä moni ainakin somen perusteella näyttää pitävän Halloween-juhlia! Miksiköhän ne puuttuvat täysin omasta tuttavapiiristä?

Halloween  – iloa synkän ajan keskelle

Tämä on se peruste, minkä usein kuulin aiemmin Halloweenista innostujilta. Ja totta, ovathan kurpitsalyhdyt nyt aivan ihanan värikkäitä pilkkuja ja meilläkin tehtiin Disney-kurpitsa jo viidettä kertaa (tai mies teki). Tällä kertaa syntyi Irvikissa! Harmi kun ne alkavat nahistua niin äkkiä, saisi säilyä vaikka kuukauden!

Edelleen olen sitä mieltä, että kaikki pelotteluhommat sopivat vähän isommille. Nelivuotiaan päikyssä oli leikitty, että mansikkahillo on verta jne. ja hän irvisteli vähän illalla ruoan kanssa, kun alkoi kuvitella kaikenlaista. Mutta selkeästi koululaisten hommaa tämä on ja asia, mitä on odotettu koko viikko ja äitiä jännittää ihan hirveästi, en ole koskaan taikonut mitään Halloween asuja tai tehnyt kasvomaalauksia, voi toivottavasti onnistun edes vähän sinnepäin huomenaamulla!


paita SILVERJUNGLE/ housut ESMARA by HEIDI KLUM LIDL (saatu)/ kengät PALMROTH (saatu)/ korvikset UHANA DESIGN/ takki

Nämä kuvat ovat päivältä, kun menimme Särkkään Karmivaan karnevaaliin. Onhan siitäkin tullut jo monen vuoden iloinen ja värikäs perinne, mitä olen aina rakastanut. Kelkka on kyllä alkanut kääntyä vauhdilla!

Millä mielellä itse suhtaudut Halloweeniin? Onko teillä tiedossa Halloween-kemuja?