Yöllisiä kauhuja part 2.

Reilu pari viikkoa on vierähtänyt siitä kun kerroin teille, että meillä edelleen, 6,5 vuoden jälkeen valvotaan. Sain tuolloin ihan tosi paljon viestejä erityisesti Instan kautta (hassua, että nykyään luetaan blogiteksti mutta kommentoidaan yksityisesti Instagrammissa) ja sisältö vaihteli laidasta laitaan. Oli tsemppiviestejä (KIITOS!), oli useampia missä haettiin ratkaisua tilanteeseen (korvatulpat ovat olleet korvissani joka yö 17 vuotta, ei auta) ja oli vinkkejä, mitä ajattelin kokeilla. Sitten oli teitä, jotka olette myös valvoneet iät ja ajat ja mikään ei vain auta. Suuret sympatiani!

Se jatkuvassa väsymyksessä meneminen on raskasta. Se saa maailman näyttämään mustalta, se on vaikuttanut ihan hirveästi siihen, millainen ystävä, naapuri, vaimo, äiti tai tytär olen. Olen laukonut ihan kamalia asioita suustani ollessani kuolemanväsynyt, saattanut pillastua vaikka bussissa. En jaksa monesti höpötellä vieraille tai osallistua keskusteluihin väsyneenä. Olen hyvin tehokkaasti eristänyt itseni ystävistä ja naapureista, sillä minusta tuntuu (tämä on varmaan pääni sisällä), että kaikki muut nukkuvat, ovat iloisia ja pirteitä äitejä ja juttelevat onnellisena puistossa. Olen useasti sanonut miehelle, etten mene, sillä en kestä raahustaa siellä seassa pää sumussa, kaikilla muilla menee paremmin. Ei varmasti mene ja mieheni on suuttunut tästä useasti, että kuvittelen. Varmasti kuvittelenkin osan. Silti koen olevani niin epäonnistunut, kun olen seitsemättä vuotta väsynyt, että olen eristäytynyt. Väsymys on tuonut minulle mukanaan valtavan määrän yksinäisyyttä, yksinäisyys on tuonut ahdistusta. Väsymys on tehnyt sen, etten usko itseeni, en usko, että minusta on mihinkään ja hautaudun omiin oloihini.

Nyt kun olen viime yönä nukkunut taas todella hyvin, pystyn kirjoittamaan tästä. Huonoina päivinä ja kahden tunnin unien jälkeen en pysty. Vanhempani ojensivat viikonloppuna kättään ja esikoinen nukkui vanhempieni makuuhuoneessa ukin kanssa mummin ollessa poissa. Niin toisella puolen taloa, että jos huusi, en kuullut mitään. Valitettavasti kelloni soi jo 5.45, mutta olinpahan siihen asti nukkunut heräämättä. Olo oli hyvä. Viime yönä havahduin siihen, että joku kerran hiippaili makkarissa, mutta mies hoiti hänet takaisin nukkumaan, en edes kunnolla herännyt. Eli kahdeksan tuntia unta pamahti ja olo oli aamulla helpottunut. Helpottunut! Kuvitelkaa, herään kiitollisuuden sijaan helpottuneeseen oloon, että taas yksi yö on ohi ja seuraavaan on aikaa. Sain nukkua! Ensi yönä nukun yksin Helsingissä, eli ehkä sekin vaikuttaa olooni, en jännitä ensi yötä. Uniasiat ja öiden kauhut ovat menneet jo ihan henkimaailman asioiksi itselläni.

Mutta ne vinkit! Minulle vinkattiin, että lapsen voisi herättää ennen kauhukohtauksia, noin 30 minuuttia ennemmin. Yritin. Voin sanoa, että vieressä saattaisi räjähtää vaikka pommi, häntä ei saa hereille. Eikä hän yleensä muista yhdestäkään kävelystä tai heräilystä mitään.


paita LINDEX/ hame H&M/ takki ONLY/ tennarit ADIDAS/ korvikset Kroatiasta

Sitten vinkattiin, että anemia saattaa valvottaa (no, tästähän on omakohtaista kokemusta), joten päätin marssia lastenlääkärille. Pelkäsin, että nauraa minulle, mutta otti hyvin tosissaan ja lapsesta testattiin ihan hirveä liuta erilaisia verikokeita ja pissakin tutkittiin. Luojan kiitos hän on terve kuin pukki, eikä edes lähellä aneemisen rajaa. Se siitä teoriasta. Samalla lääkäri sanoi, että unissakävely on hurjan vahvasti periytyvää ja mietiskelin siinä vastaanotolla miestä, joka vielä yli 20-vuotiaanakin alkoi siivoamaan unissaan kello 03 yöllä. Eikä muistanut aamulla mitään.

Kun olen jutellut muiden 6-vuotiaiden vanhempien kanssa, hyvin monella tuntuvat lapset tässä iässä puhuvan unissaan tai olevan jollain tapaa levottomia. Eli selkeästi se liittyy vahvasti ikäkauteen ja kehitykseen ja sille nyt ei vain voi mitään. Huuto on yleensä niin kova ja raastava, että siihen herää kahdenkin kerroksen päässä.

Mutta. Nyt viimeiset pari yötä on nukuttu suhteellisen sikeästi. Ihan hirveä helpotus on ollut, kun kuopus sen sijaan että hyppelee puolille öin on nukahtanut kahtena edellisenä iltana ysin aikoihin. WAU! Se on ihan mieletön helpotus omaan iltastressiin. Ilmeisesti uusi päikkyryhmä ja yksin päiväkodissa käyminen ovat alkaneet painaa pikkuneidissä, sillä hän on 10 tunnin unien jälkeenkin aika unessa. Mutta juuri nyt näyttäisi siltä, että syksyn päikky ja eskari tuovat sikeämmät unet. Viime viikolla ekan eskaripäivän jälkeen olin ihan eri mieltä, se yö oli hurja.

Tätähän se on, monesti on pakko valvoa jostain syystä. Mikä se milloinkin on, sitä ei välttämättä osaa selittää. Olen hyvin huojentunut, että lapset ovat terveitä ja nyt ensisijainen juttu olisikin löytää rauha oman pään kanssa noita öitä koskien. Kun on niin monta vuotta pelännyt niitä, vaikka kuinka lukee kirjaa ja miettii muita, huomaan monesti, että sykkeeni kiihtyy ja pelko kasvaa takaraivossa, kun ilta lähestyy.

Minun on muuten pakko sanoa näistä kuvista, että Suomi on mieletön maa. Ne on otettu huoltoasemalla matkalla mummilaan. Tällainen järvimaisema huoltsikalla, eikö ole mieletöntä! Ja minä olin valvonut edellisen yön ja itkenyt tunti ennen kuvia, etten kykene pakkaamaan ja lähtemään kälyn polttareihin. Sitten näytän kuvissa siltä, että olen ihan fiiliksissä enkä pyörtymässä väsymykseen. No, olinkin aika helpottunut kun pääsimme lopulta starttaamaan.

Kiitos kun olette olleet niin aktiviisia tässä unikeskustelussa ja kiitos vinkeistä! Yritetään jaksaa, hirveästi jaksamista jokaiselle valvojalle, jonka yöt ovat rikkonaisia syystä tai toisesta!

Ja hei! Heinäkuun asuarvontakin on suoritettu ja palkinto postitettu Hennalle. Kiitos osallistuneille! <3 Heinäkuun suosikkiasuksi valitsitte asun numero 7, joka näkyi postauksessa Vaiva josta ei tee mieli puhua. Kiitos kun kerroitte kesäkuulumisia, oli iloisia kuulumisia, oli työntäyteisiä kesiä ja sairasteluakin teillä ollut. Kaikki luin ajatuksella! Rakastan arvontapostauksia, sillä niihin tulleet kommentit aina muistuttavat, että onhan teitä siellä, vaikka kommentointi onkin nykyään hiljaisempaa. 

Sinne meni oi ihana toukokuu! (sis.arvonnan)

Luulin, ettei toukokuulle ehdi paljon asuja julki, sillä ei niitä ehtinyt kuvatakaan. Viikonloput, jolloin on yleensä paras hetki kuvata, menivät trikoissa kiivetessä puuhun, toppavaatteissa seistessä kirppiksellä ja shortseissa juostessa puolimaratonia. Käytin vaikka mitä asuja toukokuun aikana, mutta juoksin niissä junaan ja kävin ehkä sata kertaa (tuntui välillä siltä) Helsingissä, missä asuja ei saanut kuvattua. Jostain kuitenkin ilmestyi se aika perusmäärä, eli 8 asua tällekin kuulle!

Yksi näistä kuvista on otettu kovassa sateessa, yksi kovassa lämmössä ja yksi lumisateessa. Muistatteko missä kuvassa näistä satoi kaatamalla? Kuvat 3 ja 6 on kuvattu ilman assareita ympärillä, muuten he ovat olleet aina mukana. Ja vaikka paljon on menty, lähes jokainen asukuva on tallentunut Tampereella.

Toukokuu, kuten aiemmin kerroin oli aika liitoa, mutta myös täynnä ihania hetkiä. Nyt otamme reissussa vastaan uuden kuukauden ja kuvaamme arvatenkin täällä muutamat aika kesäiset asukuvat. Joskus olen käyttänyt niitä vielä elokuussa, kun kylmä keli on laittanut Suomessa vaihtamaan fiilistä.

Huomaatteko, että kevään myötä asuihin tuli enemmän väriä mukaan? Löytyykö helposti suosikkisi? Kerro se kommenttikenttään niin olet mukana arvonnassa! Kerro myös, olisiko paketti 1 vai 2 mieluisampi? Paketissa 1 on kuorintaa, vartalovoidetta ja kasvojen hoitotuotteita, paketissa 2 on koru”tarjotin”, johon saa esille esimerkiksi paljon korviksia sekä aurinkorasvaa ja kynsilakkaa kesäkynsille. Kumpi paketti iskee sinuun?

Pidän poikkeuksellisen pitkään arvonnan auki, eli voittaja arvotaan 13.6.2019 klo 18.

Onnea matkaan! Ja aurinkoa kesäkuuhun!

*arvottavat tuotteet saatu

Viikon parhaat palat (tule moikkaamaan huomenna!)

Lauantai! Viikossa on tapahtunut kyllä paljon, siitä hetkestä kun viime lauantaina suuntasimme Hyvinkäälle on kauan! Mitkä ovat olleet viikon parhaita juttuja? Ja mitä vielä huomenna tulossa?

  • Maanantaiaamu. Hyvin poikkeuksellista, että näin voi sanoa. Olimme hitsautuneet jotenkin puussa yhteen tai siltä se tuntui, kun esikoinen halusi perhehalin ja siinä sitten oltiin hetki ennen eri suuntiin lähtemistä mytyssä nelistään maanantaiaamuna seitsemän jälkeen.
  • Suunnistus. Kävimme kaksin maanantaina iltarasteilla ja vaikka emme hortoilleet, vitsi mikä sijoitus oli! Hämmästyin, oltiinpa hitaita. Mutta toisaalta, himmasin tarkoituksella useamman kerran ja jouduin yskimään tosissani limaa vielä irti. Lapsi sanoi torstaina, että suunnistuskoulussa oli kivempaa kuin Särkänniemessä (!!). Voi jee, metsä tekee iloiseksi!
  • Aika kuopuksen kanssa kaksin, kun esikoinen oli yötä Helsingin kummilassa. Olen käynyt pari kertaa kuopuksen kanssa sushilla kaksin tällä viikolla. Hän on kyllä mainio tyyppi! Nyt huomaa, kuinka esikoisen kolmevuotisajasta meni kyllä osa ohi vauvasumussa. Ihania tyyppejä osaavat 3veet olla!
  • Turkkilainen ilta. Siis aivan mieletön elämys keskiviikkona. Turkkilainen kuorinta ja vaahtopesu, turkkilainen ruoka ja päälle vielä pikakasvohoito. Ihana ilta, jossa sielläkin oli 3vee mukana. Kerron vielä lisää!

  • Juoksu. Juoksin 14 kilometrin lenkin torstaina, eikä tuntunut enää pahalta. Jes, taas yksi lenssu taittunut!
  • Invisible Heroes. Mennä katsoimme sitten koko sarjan, no, eihän niitä ole kuin kuusi jaksoa. Jakso/ilta, eli kuudeksi päiväksi riitti. Meidän on suht vaikeaa löytää sarjoja katsottavaksi, katsomme kaikki telkkarijutut yhdessä. Meille ei kiitos fantasiaa, ei tositv:tä, ei mielellään komediaa, ei puheohjelmia kiitos. Meidän lempparit, joita on tahkottu aika vauhdilla ovat olleet mm. Sons of Anarchy (ihan all time ykkönen!), Breaking Bad, True Detective ja OITNB. Huomaatte, jenkkiläisiä rikosdraamoja siis. Aallonmurtaja juuri muuten katsottiin, se on myös hyvä! Tositapahtumiin perustuva Invisible Heroes oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ja laittoi googlettemaan lisää. Nosti myös näyttelijänä Pelle Heikkilän ihan uudelle tasolle omissa silmissä sieltä sekoilevasta Tikkakoskesta. Suosittelen! Ja hei, mitä me nyt katsotaan taas, apuaaaa! Suosituksia?
  • Tänään olevat Viikarin vuosi-kuvaukset, viidennet tänä vuonna siis, otetaan kirsikkapuiden alla. Ihanaa! Jää tytöistäkin pinkkien kukkien alla muisto.
  • Eilinen grillattu kala, sienet ja homejuustosalaatti. Tytöt söivät kaiken ja kehuivat, pyysivät sitruunat ja tillit kalan päälle. Kaikki hävisi hetkessä. Heillä oli selkeästi kova nälkä, mutta olinpa ylpeä kun syövät niin kaikkea ja olipa iloinen illallinen, ihan vailla ruokataistoa. Kaikki vaan meni ja vanhemmat saivat kehut mahtavasta ruoanlaitosta! Ohhoh!

On niitä muitakin kivoja juttuja viikkoon mahtunut, tapahtumarikas viikko. Samalla viikkoa on siivittänyt väsymys ja selkeä aivojen ylikuormittuminen, olen sekoillut huolella pariin otteeseen. Pesin jopa tukan käsirasvalla! Kyllä se tästä, kyllä se tästä.


toppi CHANGE LINGERIE (saatu)/ farkkuliivi ONLY/ farkut LIDL HEIDI KLUM (saatu)/ tennarit MINNA PARIKKA/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset UHANA DESIGN (tein itse!)

Mutta hei! Sitten vielä huomiseen äitienpäivään. Me vietämme sen Keskustorilla Peräkonttikirppiksellä seisten ja myyden tavaroitamme. Myynnissä on naistenvaatteita, tyttöjen vaatteita ja kenkiä (eniten löytyy kokojan 86/92-98, joitain 68cm sekä 122cm), sisustustavaraa ja leluja. Toivottavasti mahdollisimman moni piipahtaa Tampereen keskustassa ostoksilla! Kirppis on auki klo 9-15, tulkaa bongailemaan aarteita, tinkimään ja moikkailemaan. Toivottavasti näemme!

Ihanaa aurinkoista lauantaita! Nämä kuvat ovat huhtikuulta, siltä lämpöiseltä viikolta, toivottavasti saadaan tätä pian lisää. Kyllä hymyilyttää, kun takin saa heivata pois! Nauttikaa viikonlopusta! Heittäkää sarjavinkkejä ja tulkaa shoppailemaan huomenna, jooko?

P.S. Kiitos kaikille asuäänestykseen osallistuneille. Arpaonni suosi tällä kertaa Sirpaa, voittaja tavoitettu spostilla. Suosikki voitti yhdellä äänellä seuraavaksi tulleen, mutta tämä keltainen mekko oli ykkönen!