Kun lakkasin uskomasta unelmiini

Usko unelmiisi. Tuon voisi ottaa vähän negatiivisenakin lausahduksena, meillä ainakin on välillä käytetty tokaisua ”usko unelmiis” vähän ikävässä tai vitsimielessä, mutta nyt olen kuulkaa ihan tosissani. Vaikka olen ollut viime viikot aika stressissä siitä, missä kaikkialla minun pitäisi myydä ja mainostaa, mitä kaikkia töitä voin hakea ja niin edespäin, on sydämesäni leijunut myös samalla sellainen pieni ”nipistä mua”-fiilis.

Vaikka nyt puhutaankin vielä hyvin pienestä tekemisestä ja yrittäjyydestä (en esimerkiksi ole kirjoittanut kirjaa tai mitään muuta mielestäni hurjan suurta), olen koko viikon kirjoittanut työkseni. Hyvin erilaisia tekstejä erilaisiin tarkoituksiin, mutta jokaista kirjoittanut hymyillen. Liikunnan lisäksi kirjoittaminen taitaa olla suurin intohimoni, enkä tiennyt koulussakaan parempaa kuin äidinkielen tunnit ja ainekirjoitus. Sai istua hiljaisuudessa ja luoda tekstiä omissa maailmoissaan. Missä hurmoksessa kirjoitin ylioppilaskirjoituksissakin äidinkieltä!

No, nyt lähtee taas laukalle. Mutta kerronpa teille, miten kävi minulle, joka ei uskonut unelmiinsa eikä siihen, että niistä voisi tulla ikinä totta. Ajattelin vain, ettei minusta ole siihen.

Pikkutyttönä oppiessani kirjoittamaan aloin pian kirjoittaa päivittäin. Päiväkirjoja täyttyi lukioikään saakka, teimme kaverini kanssa omaa lehteä (hei meillä oli kolme tilaajaakin) ja asuin myös kirjastoissa lukemassa. Yläasteella olin koulun lehden päätoimittaja ja muistan vieläkin, kuinka hurmoksessa kirjoitin lehden pääkirjoitusta (kirjoitin muuten Muumien joulusta, miten senkin muistaa yli 20 vuotta myöhemmin). Kaikkiin slämäreihin ja kaverikirjoihin laitoin tulevaisuuden haaveeksi, että minusta tulee toimittaja. Ysiluokalla äidinkielen opettaja ehdotti minulle, että osallistuisin paikallisen sanomalehden Keskisuomalaisen reportaasikilpailuun ja sen tein. En edes tiennyt mikä on reportaasi, katsoin oikeasti vanhempien kirjahyllyn sanakirjasta!

Se ylpeyden tunne, kun tulin kisassa kolmanneksi, sain 500 markan palkinnon ja kun se juttu julkaistiin siinä lehdessä nimelläni oli sanoinkuvaamatonta. Tästä se lähtee, ajattelin onnessani. Mutta toisin kävi ja miksi, siihen vaikutti moni syy.

Kuten olen joskus kertonut, olin koko lukioikäni väkivaltaisessa (pääasiassa henkisesti) suhteessa ja lakkasin uskomasta itseeni. Olin kaikessa huono, enkä ollut ansainnut mitään, olin syntynyt kultalusikka suussa ja oli täysi vääryys, että sain laudaturin mistään aineesta arvosanaksi. En ollut ansainnut niitä. Kun kuulet vuosikausia näitä litanioita, alat uskoa niihin itsekin. Itsetuntoni ei aiemminkaan ollut parhaita mahdollisia, olin pienenäkin koulukiusattu ja arka, mutta teini-iässä muserruin palasiksi. Olin maailman huonoin. Surettaa vieläkin, etten koskaan sitten iloinnut niistä laudatureista vaan piilotin paperini johonkin syvälle.

Uuvuin lopulta ja lukiokin piti venyttää kolmen vuoden sijaan kolmeen ja puoleen. Kun viimeisiä kirjoituksia vietiin, halusin vain pois. Pois siitä koulusta, kaupungista, kaikesta ahdistavasta, halusin aloittaa elämäni uudelleen. Otin ja läksin Tampereelle, enkä tiennyt mitä siellä tekisin. Aloin lukea avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä (MIKSI, en tiedä yhtään!) ja sain parin viikon jälkeen myös töitä. Kun kevät koitti ja pääsykoekirjoja julkistettiin, olin jo tutkinut journalistisen linjan prosentit sisäänpääsyyn ja todennut, ettei minusta tule olemaan siihen ikinä. Todennäköisesti en edes pääse ikinä koko yliopistoon sisälle. Koska kasvatustieteitä oli jo appro alla, ajattelin että no haenpa sinne. Kraaah! Sinne sitten pääsin, tahkosin niin maan perkuleesti niitä kirjoja, että rytkäsin kevään suurimman pistesaldon. Siellä sitten opiskelin vuosikausia alaa, joka ei tuntunut yhtään omalta. Hyväksi puoleksi sanottakoon, että puolet tutkinnosta oli sivuaineita ja nautin suuresti tiedotusopin luennoista ja olin superonnellinen, kun sain tiedotusopin vaihtopaikan Englannista ja pääsin sinne opiskelemaan mediaa. Wau! Vaihtopaikat kun harvoin lohkeavat sivuaineilijoille.

Olen siis kasvatustieteilijänä etsinyt itseäni ja suuntaani pitkään, tietäen koko ajan, että rakastan ensi sijaisesti kirjoittamista. Minulta vain loppui usko tähdätä unelmiin. Nyt toki journalismi on kovassa murroksessa ja monen journalistin on vaikeaa saada töitä, sillä valtavan moni ihminen kirjoittaa valtavan hyvin.


paita M&S/ hame GARCIA JEANS/ sukkikset KAIKO/ takki VILA/ korvikset UHANA DESIGN/ kengät DR.MARTENS (second hand)

Tällä viikolla olen tasan tarkkaan kirjoittanut vähän koko ajan. Tehnyt myyntiä, kuvamuokkausta, kuvausta ja muuta siinä ohessa, mutta eniten kirjoittanut. Hymyillen koko ajan, toivoen päiviin lisää tunteja. Tunnin mietintäajalla syntynyt harrastus, sen kautta pikkuhiljaa syntynyt yrittäjyys ja verkostot, ne ovat saaneet taas uskomaan unelmiin. Vaikka vähän kävin etsimässä itseään yliopistossa, tiesin kuitenkin koko ajan mitä haluaISIN. Siksi otan hyvin nöyrin mielin jokaisen niin ison kuin pienen kirjoitustehtävän vastaan, yrittäjyys kun on hyvin epävarmaa. Yli 20 vuotta sen jälkeen, kun Muumeista höpisin koulun lehteen olen saanut tämän viikon vain kirjoittaa. Se on ollut hurjan ihanaa, jännittävää, pelottaavaa, stressaavaa (rima on välillä aika korkealla) ja kaikkea siltä väliltä. Mutta ennen kaikkea ihanaa.

Don’t stop believin! Tiedättekö tuon biisin, soi minulla lähes joka lenkillä?

Mistä sinä olet unelmoinut/unelmoit? Uskallatko tehdä unelmista totta?

P.S. Joskus kun otettiin kuvia Kaukajärvellä ja näin samalla ihmisten menevän uimaan/avantoon, ajattelin, että hulluja. Eilen sanoin miehelle, että minäkin haluan taas tänne uimaan ja saunaan. Haha, näin se ihminen tottuu!

12 ajatusta elämästä

Ihanaa marraskuun vikaa päivää! Miettikää, kolme viikkoa siihen, että päivä alkaa pidentyä, pahinhan alkaa jo olla takana vai mitä? Tällä viikolla olen saanut juosta aina meikit poskilla räntäsateessa ja olen ehkä vähän hullu, mutta olen nauttinut siitä ihan hirveästi. Koko viikko on ollut tavallista arkea ja syvää kiitollisuutta kaikesta – maanantaina kävimme juhlimassa hyvin pienesti äitini vikaa työreissua Tampereelle ja minun nimipäivääni. Torstaina olimme miehen kanssa teatterissa ja seuraavan yön kärvistelin ihan kamalassa olossa, olimme ottaneet aamulla koko perheelle influenssarokotteet. Onneksi olin ainoa kärsijä, reagoin aina todella vahvasti oli kyse hormoneista, rokotteista tai vaikka särkylääkkeistä.

Mutta päätetään marraskuu 12 ajatukseen elämästä, jotka nappasin Minnan blogista. Onko teille tuttu haaste?

ASUN: Lähes 100-vuotiaassa omakotitalossa Tampereella.

INNOSTUN: Ihan kaikesta ja pulppuan innostusta ja ideoita. Innostun nollasta sataan hetkessä ja alan heti toteuttaa. Esikoiseni on luonteeltaan, vaivoiltaan ja ulkonäöltään kuin minun kopioni ja nauratti, kun eskarikeskustelussa opettaja sanoi hänen innostuvan kaikesta koko ajan niin paljon, että välillä keskittyminen herpaantuu. Niinpä. Sama vika Rahikaisella. Kun innostuu koko ajan jostain, asiat meinaavat välillä jäädä puolitiehen kun puuhaa kymmentä asiaa yhtä aikaa, joista sattui innostumaan.

IHAILEN: Suurin ihailuni tällä hetkellä on yrittäjäkollegoita kohtaan, jotka tekevät unelmistaan totta. Dioriina opiskelee valokuvausta, Anni elää unelmaansa ja on saanut leipomisilleen jopa oman tv-ohjelman, Heli on ammattimainen portaalin pyörittäjä ja kokki ja kuvaaja, lista olisi ihan loputon. Ihailuun sekoittuu monesti ajatus ”miksen minä osaa tai ole noin hyvä”, mutta yritän polkea sen äkkiä piiloon. Olen minäkin jossain hyvä! Innostumisessa ainakin! Hih!

HALUAISIN: Osata joskus olla hetken. Joko teen töitä, kotitöitä, paahdan reissuilla, urheilen tai vähintään aivoni käyvät kierroksilla koko ajan. Torstaina ihan uuvutti lähteä teatteriin, kun tuntuu ettei koskaan ehdi olla, mutta onneksi mentiin – oli tosi kivaa kuitenkin. Miten ihminen osaisi pysähtyä?

RENTOUDUN: Liikkumalla ja lukemalla. Myös avantouinti on neljän kerran myötä antanut ihan uuden ulottuvuuden rentoutumiseen. En ole koskaan ollut niin väsynyt tai nukkunut niin hyvin kuin sen jälkeen! Ihan maagista!

LUONNETTANI KUVAA: Hmm. Olen tauoton puhuja ja innostuja ja höyryän koko ajan jotain. Olen hyvin omistautuva teen sitten mitä tahansa ja myös sellainen suorittava kiltti tyttö. Elän tunteet edellä ja rakastan ja vihaan täysillä. Olen myös välillä ihan turhan mustavalkoinen asioissa ja välillä ihme pessimisti. Ailahtelevainen tyyppi!

ILOSTUN: No työnteosta! Oikeasti, nyt jokainen työkeikka, palaveri ja uusi asiakas saa ihan tosi iloiseksi. Vuosien lapsiin omistautumisen jälkeen teen supermielelläni töitä ja näin yrittäjänä homma on niin epävarmaa, että ilahdun ihan älyttömästi jokaisesta jutusta. Ihan parasta ovat olleet nämä, joissa yhteystietoni on annettu eteenpäin ja suositeltu. Ilostun toki monesta muustakin jutusta, mutta tämä on nyt ihan päällimmäisenä ollut pinnalla.

JOS VOISIN TEHDÄ MITÄ VAIN: Pysäyttäisin ilmastonmuutoksen ja antaisin lapsilleni turvallisemman tulevaisuuden. Jotenkin ylipäätään tasoittaisin maailman epätasa-arvoa.

HALUAN YMPÄRILLENI: Erilaisia ihmisiä. Jokaiselta saa erilaista näkökulmaa elämään. Toisaalta taas samanhenkisten ihmisten kanssa on helppo olla ja välillä haluan ympärilleni tyhjyyttä ja tilaa hengittää. Haastava kysymys!

HAAVEILEN: Töistä, että saisin sen verran töitä tulevaisuudessakin, että pärjään. Terveydestä. Siitä, että lapsilla menee hyvin. Siitä, että ilmastonmuutos pysähtyisi. Ja samalla haaveilen kyllä, että pääsisimme ensi kesänä suosikkikohteesemme Kyprokselle jollain ihmeen kaupalla. Ja tiedän, ettei pitäisi lentää.

EN LUOPUISI: Asioista, joiden ansiosta voin hyvin. Liikunnasta, kasvisruoasta ja ulkoilusta. Omista asioista, lukemisesta. Läheisistä, lukutaidosta, innostumisestani, no ylipäätään elämästäni!

AJANKOHTAISTA JUURI NYT: JOULU! Hih! Ihana suloinen lasten (okei, äidinkin) joulunodotus. Elämänmuutos, kun soittelemme mummille päivisin. LUMI! Onni. Olen rakastanut elämää ja perhettä tänä syksynä enemmän kuin aikoihin. Luulen, että asiaan vaikuttaa 6 vuoden valvomisen jälkeen perheesemme löytänyt uni, kolme kuukautta olemme nukkuneet noin suunnilleen täydet yöt. Lisäksi siihen varmasti vaikuttaa se, ettei minun tarvitse sanoa olevani ”vain” sivutoiminen yrittäjä tai pääasiassa kotiäiti, vaan olen saanut enemmän täysillä tehdä hommia. Olen kokenut järkyttäviä epäonnistmisen ja epätoivon tunteita ja samalla onnistumista, innostumista ja ylpeyttä, kun olen osannut jotain.


mekko ESPRIT/ takki VILA/ pipo SIDOSTE/ korvikset CORUU/ huivi SILVERJUNGLE/ saappaat PALMROTH (saatu)

Miten sinä kuvaisit luonnettani näin somen perusteella, ollaanko samoilla linjoilla? Saitko mitään uutta irti?

Hyvää viikonloppua ja marraskuun vikaa toivottaen, huomenna startataan kalenteri, jee! 

Viimeisimmät kuulumiset

Sunnuntaita ja ihanaa isänpäivää! Meillä on ollut ihan loistava viikonloppu josta lisää myöhemmin, mutta tiedättekö mikä viikonlopussa on ollut parasta? Perhe. Se, että olemme olleet koko ajan yhdessä ja se, että olen koko viikonlopun saanut viettää myös oman isäni kanssa!

Tämän postauksen ajastin jo perjantaina talteen, joten vastaukset sen perusteella. Ihanaa kun oli hetken aikaa lunta, ai että villiinnyin! Nämä haasteet kertovat jotenkin niin lyhyesti samalla paljon tekijästään, joten oli pakko napata tämä mukaan Outin blogista kun bongasin. Näitä on itsestään ainakin kivaa lukea.

Viimeisin viesti

Kumpi ostaa glögit? Jaoimme äidin kanssa viikonlopun reissun ruokavastuuta ja kysyin asiaa häneltä. Ei ehtinyt työkiireiltään vastata, olin jo poistunut kaupasta ja kotona (ilman glögejä), kun vastasi.

Viimeisin nauru

Ihan sydämeni pohjasta olen nauranut kuopuksen jutuille, hän on ihan oikeasti välillä hervoton. Se sanavarasto mikä 3 veellä on ja miten sitä käyttää. Ilmaisuja kuten ”aivan, kyllä” tai ”oikeastaan”, ne kuulostavat niin pikkuvanhalta metrin mitan suusta. Samalla hän ilmoittaa vakavalla naamalla keskellä kauppaa olevansa näkymättömän Ollinkaisen lapsi, eikä minun, että älä vaan äiti sano olevasi minun äiti. Nauroin ihan kaksinkerroin keskellä Prismaa. Josta hän tietenkin suuttui, koska ei hänen jutuilleen saa nauraa. Näkymätön Ollinkainen… :D <3

Viimeisin itku

Siis en tiedä mistä tuulee, mutta tämä viikko on mennyt täysin mielettömässä hyvän mielen flowssa. Töitä on piisannut, olen mennyt paikasta toiseen, urheillut ja kaikki on sujunut. Ja… Itken yleensä aina jotain uupumista tai stressiä, mutta nyt en muista kuin ilosta tai liikutuksesta itkemiset! Itkin tällä viikolla maanantaina, kun esikoiselta irtosi vihdoin ensimmäinen ja iltapäivällä myös toinen hammas. Minun iso tyttöni byääää! Seuraavana päivänä itkin, kun tarhanope sanoi kuopuksen olevan niin ihana, että hän adoptoi tämän ja samalla rutistivat toisiaan. Menin autoon tihuuttamaan liikutuksesta.

Viimeisin ruoka

Yllätytte! Lupasin kuopukselle Happy Mealin palkinnoksi perjantaiaamun mallikuvista. Hän haluaa hampparin, porkkanat ja maidon ja parasta ateriassa on… Lelu. Se oli siis hänen palkintonsa ja lelunakin oli kiva kirja! Minä söin Mäkkärin Caribbean Chicken salaatin, joka on mielestäni ihan super hampparipaikan salaatiksi. Linssejä, lehtikaalta ja kanaa, salaatti on ruokaisa ja jotain ihan muuta kuin tomaattia, salaattia ja kurkkua. Se on viimeisin ateria ja suosittelen testaamaan!

Viimeisin hermostuminen

Tapahtui perjantaiaamuna. Meillä on kotona kolme vessaa, mutta lapseni kirkuivat saman vessanpöntön äärellä ja tappelivat siitä, kumpi pääsee ekana aamupissalle. Oikeasti, meillä on kolme vessaa, lopettakaa!

Viimeisin ostos

Ahdisti, kun lapsilla tuntuu jäävän koko ajan vaatteita pieneksi. Ostin siis Papun alesta ota 4 ja maksa 3-tarjouksella molemmille mekot ja sukkikset. Ei jäänyt paljoa hintaa, ale ja tuo tarjous päälle! Tosin sukkikset olivat niin isot, että joutuvat odottamaan hetken kasvamista.

Viimeisin muutos sisustuksessa

Missä? Sisustus on jäänyt kyllä ihan totaalisesti. Lahjakorttikin sisustuskauppaan olisi, pitäisi käydä kurkkimassa tarjontaa. Mutta jouluvaloja (kaamosvaloja) on laitettu esille ja Tiinan taulua ihailen päivittäin!

Viimeisin lukemani blogiteksti

Myönnän, olen ihan surkea blogilukija nykyään. En vain ehdi. Ja sitten kun plärään kännykkää siirryn monesti Instaan, koska siellä on nopeampi kommentoida. Kännykkäni on siis pääsääntöisesti eri spostilla sisässä kuin blogger-profiilini millä pitäisi kommentoida moneen blogiin ja sitten en jaksa vaihtaa spostia ja en jaksa lukea blogeja koska en tykkää lukea jättämättä merkkiä ja… Seliseli! Luin Ladylta ainakin tämän koskettavan tekstin.

Viimeisin suunnitelma

Apua, omassa päässä on 1001 suunnitelmaa aivan tauotta menossa. Siellä pyörii arkiruokaideat, kuvausideat, asukuvausideat, blogiteksti-ideat, reissuideat, siis ihan kaikki suunnitelmat. Olen suunnitellut salaa hiljaa päässäni jostain joulutorireissusta miehen kanssa joulukuussa, mutta kun tililtä rapsahtelee alvit, yelit, ennakkoverot ja muut, on tullut olo että ehken edes ehdota. Ajattelin hienosti kysyä vanhempiani lastenvahdiksi ja varata yllärinä pienen reissun esimerkiksi itsenäisyyspäivän ympärille, olen suunnitellut sitä kolme kuukautta vailla toteusta. Onpa hyvä suunnitelma, hah! :D


mekko PURA FINLAND/ sukkikset KAIKO/ villatakki VILA/ kengät DR. MARTENS/ rannekoru OXXO/ korvikset PINJAPUU

Sellaisia viimeisiä kuulumisia! Onpa ollut ihan älyttömän hyvä viikko, vaikkakin edelleen lapset sairastelevat vuorotellen. Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille! Tykkäätkö tällaisista postauksista? Hei ja huomasitteko, sain taas ympättyä muutaman suomalaisen ihanan merkin asuun!