Uuden ajan alku (sisältää arvonnan)

Koska päätin viikonloppuna keskittyä pääasiassa kaikkeen muuhun kuin koneen näpyttelyyn, tulee tämä asupostaus päivän etuajassa. Voi kai maaliskuun vikana päivänä jo niputtaa maaliskuun? Tänään alkoikin uusi aika, kesäaika. Kuinka moni kärsii kellojen siirrosta? En muista kärsineeni aiemmin ollenkaan, mutta lasten rytmejä tuo tuntikin vähän sekoittaa ihan selkeästi, tosin se kestää yleensä kolme päivää ja sitten ollaan taas sopeuduttu uuteen aikaan.

Maaliskuu vei lumet mennessään ja tänään on tarkoituksemme vielä mennä tutkimaan, kuinka paljon lunta on Himoksen rinteissä. Veikkaan, että jää kevään viimeiseksi kerraksi. Huhtikuu tuo tullessaan kevään, pääsiäisen, parit synttärit taas lähipiirissä ja toivottavasti monet hyvät juoksutreenit. Oli enemmän kuin mahtavaa päästä perjantaina juoksemaan viikon sairastelun jälkeen! Voi että liikuntaa tuleekin ikävä!

Mitä bloggaamiseen tulee, maaliskuu oli suhteellisen tuottelias ja… Oma henkilökohtainen blogikävijäennätykseni syntyi maaliskuussa. Olen siitä hyvin kiitollinen kaikille teille, jotka tänne löysitte sekä kaikille yhteistyökumppaneille, jotka tekivät kanssani postauksia ja esimerkiksi jakoivat niitä omissa somekanavissaan, joka selkeästi toi tänne lisäliikennettä. Kiitos siis kaikille. Olen laittanut tähän hommaan niin paljon aikaa, rahaa ja vaivaa, että tuntuu hyvältä, kun täällä käydään. Ja vaikka tuntuisi miten vähäpätöiseltä laittaa viesti Instassa tai jättää kommentti täällä, niin minulle ne merkkaavat todella paljon!

Huhtikuun suhteen on suunta ja postausjutut vielä vähän hukassa. En oikein tiedä mihin suuntaan lähtisin tätä hommaa viemään, mutta josko se siitä kevään myötä kirkastuu. Kokosin tähän postaukseen maaliskuun asut ja vähän normaalia suuremman arvontapaketin luonnonkosmetiikkaa kiittääkseni siitä, että pysytte matkassa. Klisee, mutta ilman teitä, kommenttejanne sekä viestejänne esimerkiksi Instagrammin puolella tätä ei olisi mitään järkeä tehdä.

Tiedättekö minkä koen onnistumiseksi maaliskuun asuissa? Niissä on seuraavat kotimaiset merkit esillä: Nosh Organics, Uhana Design, Minna Parikka, Via Minnet, Valkama, Maanantaimalli ja Katri Niskanen. Hyvä kotimaisuus, jes!

Tule siis mukaan arvontaan ja huikkaa oma asusuosikkisi maaliskuun asuista tähän postaukseen! Myös postaustoiveita otan mielelläni vastaan. Ja mielelläni kuulisin, onko sinulla huhtikuulle esimerkiksi pääsiäissuunnitelmia?

Jätä kommenttisi 4.4.2019 klo 18 mennessä ja olet mukana ihanan ison luonnonkosmetiikkapaketin arvonnassa! Onnea matkaan kaikille ja tsemppiä kesäaikaan siirtymisen kanssa!

Rentouttavaa sunnuntaita!

Meidän äiti lasten sanoin!

Meidän likat ovat täynnä tarinoita ja molemmat tuottavat päivässä hirveän määrän puhetta, kuten varmasti monet alle kouluikäiset. Keskiviikkona esikoiseni sanoi, että hänellä on paljon ajatuksia päässä, muttei voi kertoa niitä. Kysyin että miksei, johon hän vastasi, että ”niitä tulee koko ajan lisää, sitten puhuisin koko ajan, en voi puhua koko ajan!”. Kyllä hymyilytti.

Siispä Anniinan Instasta inspiroituneena ajattelin, että miksen päästäisi pikkulikkoja ääneen kertomaan muutamalla virkkeellä, millainen heidän äitinsä on heidän mielestään. Piti haastatella tytöt erikseen, sillä kuopus toistaa hyvin herkästi isosiskon jutut, vaikka on itsekin täynnä mitä hauskempia ajatuksia.

1. Mitä teet äidin kanssa?

6v: tykkään kerätä aarteita ja käydä äidin kanssa kaksin leffassa
3v: teen palapeliä

2. Mikä tekee äidin iloiseksi?

6v: rakkaus ja äitienpäivä
3v: haliminen

3. Kuinka monta vuotta äiti on?

6v: Hmmm. Nyt en kyllä tiedä.
3v: kolme vuotta!

4. Mitä äiti tykkää tehdä?

6v: äiti tykkää halata meitä ja tykkää kun me ollaan iloisia
3v: äiti tykkää pussata meitä, halata meitä ja silittää meitä. Sitten se tykkää tehdä tietokoneella ja puhelimella juttuja ja mennä meidän kanssa ulos! (Oho, osuipa 3vee oikeaan!)

5. Mitä ei osaa tehdä?

6v: ei osaa piirtää niin hyvin kuin minä. Eikä kirjoittaa niin hyvin kuin minä. Ei osaa rakentaa niin hyvin palikoilla kuin minä. Eikä osaa kasvattaa kasvejakaan niin hyvin kuin minä!
3v: äiti ei osaa maalata pyörää, isi osaa.


mekko NOSH ORGANICS/ takki ESPRIT/ kengät DR.MARTENS/ panta VALKAMA/ korvikset UHANA DESIGN (DIY)

6. Missä äiti tykkää olla?

6v: äiti tykkää olla juoksemassa ja jumpassa.
3v: jumpassa, juoksemassa ja pyöräilemässä

7. Kuinka pitkä äiti on?

6v: äiti on 140 metriä pitkä
3v: 500 minuuttia

8. Kuinka paljon äiti painaa?

6v: äiti painaa 100 tonnia (!)
3v: neljä

9. Mikä on äidin lempiväri?

6v: pinkki ja turkoosi
3v: punainen, vihreä ja vaaleanpunainen

10. Mitä äiti rakastaa?

6v: minua ja pikkusiskoa, iskää ja kukkia
3v: minua ja isosiskoa

Näin! Aika hienosti he äitinsä tuntevat ja yllätyin, miten pitkiä ja pohdittuja vastauksia pienemmältäkin tuli. Kuvissa puolestaan taas kolmen kotimaisen kombo, siinä yhdistyy niin Nosh, Valkama kuin itse tekemäni Uhanan korvikset. Mitä tykkäätte näin mustasta asusta, minulla harvoin näkee kokomustaa?

Minä alan nyt leipomaan tyttöjen kanssa suklaakakkua, saas nähdä tuleeko tästä muuta kuin suklaalla kuorrutetut pikkunaiset ja keittiö. Yrittänyttä ei laiteta!

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Ei hymyilyttänyt ei

Naistenpäivänä se iski taas. Tyhjä olo, vanhat huonot fiilikset nostivat päätään ja arvet sisällä tuntuivat vuotavan. Ei tehnyt mieli juhlia naistenpäivää, ei innostaneet kukat ja suklaat. Oli vain tyhjä olo. Mietin, että haluaisin kirjoittaa tuosta olosta ja siitä tyhjyydestä sisälläni, mutta viikko on kulunut ja kirjoittaminen on tuntunut liian vaikealta. Yritän nyt kuitenkin. Tuijotin naistenpäivänä Asikaisen kuvaa Instagrammissa, jonka alla luki, että joka kolmas on kokenut parisuhdeväkivaltaa ja tämän tekstin luin jo vuosi sitten.

Joka kolmas. Se on hirveä määrä. Ja ihmisten täytyy oikeasti kadota ja vaihtaa puhelinnumeronsa ja osoitteensa, joten omat kokemukset eivät ole mitään sellaisten rinnalla. Olen vähätellyt ja hävennyt niitä vuosia, mutta ne ovat kuitenkin kokemuksia, jotka ovat leimanneet omaa sisintä, omaa itsetuntoa ja käyttäytymistä vuosia. Olen päässyt pitkälle, mutta olen monesti sanonut, että mies joutui kasaamaan minut aikamoisesta ihmisrauniosta. Miten hän on jaksanut, sitä en tiedä. Muistan, kun pyysin häneltä aina anteeksi siitä, kun olen vaivaksi. Kun vaikka antoi kyydin minulle johonkin, emmekä edes olleet yhdessä virallisesti. En ikinä unohda sitä kertaa, josta tulee pian 18 vuotta, kun hän suorastaan suuttui ja sanoi ”älä pyydä itseäsi aina anteeksi, tein sen mielelläni!”. Silloin oikeastaan vasta ensimmäisen kerran tajusin, että luikin vähän pitkin seiniä ja pyytelin jatkuvasti anteeksi.

Koska en ollut vuosiin saanut mennä tyttökavereiden kanssa mihinkään, olin tottunut siihen. Kun opiskelijabileet Tampereella alkoivat, en mennyt tai raahasin miehen mukaan. Koska en oikeasti ymmärtänyt, että voisin mennä yksin. Että siihen olisi ihan ”lupa”. Siksi en koskaan saanut opiskelija-aikoina hyviä ystäviä, en uskaltanut oikein tehdä mitään. Kesti hyvin kauan oppia ulos totutuista käyttäytymismalleista. Ja koska en koskaan kertonut tai osannut itsekään oikein analysoida mistä outo käytökseni johtui, olin varmasti monen silmissä vain outo ja sisäänpäin kääntynyt. Muistan senkin, kun eräs opiskelijakaveri sanoi 16 vuotta sitten ”että kyllä me Katja oltaisiin sun ystäviä, mutta sä et anna”. En ole unohtanut tuota lausetta vieläkään ja jäin miettimään pitkäksi aikaa, mitä tuokin tarkoitti. Tajusin vasta vuosia myöhemmin muurien alkaessa murtua, miten haastava ystävä varmasti olin. Olin niin hajalla ja ahdistunut, että olin mieluiten pääasiassa yksin.

Vaikka fyysinen väkivalta näkyy monesti päällepäin, on henkinenkin väkivalta hajottavaa. Se nakertaa hitaasti, mutta varmasti sinut palasiksi ja vääristä käyttäytymismalleista tulee se normi. Nuorena sitä ei edes tajua, että tämä ei ole ok. Koska olen periksiantamaton luonne ja haluan korjata asiat, päätin, että minähän korjaan toisen ihmisenkin. Kun näin, että toinen luisuu kohti pohjaa, päihteet kiinnostavat liikaa ja koulu jää, päätin tehdä hänen lopputyönsä samalla, kun olin kesätöissä ja pänttäsin omiin yo-kirjoituksiin. Olin todella väsynyt moneen otteeseen, mutta ylpeä, kun lopputyö meni läpi ja koulu ei jäänyt kesken. Olin järkyttävän sinisilmäinen monen asian suhteen, enkä osannut haistaa kannabiksen makeaa tuoksua ja mietin vain, mikä hitto toista naurattaa tässä leffassa, kun itseäni ei naurata yhtään.

Kun tutustuin nykyiseen mieheeni, sain valtavasti henkistä voimaa hänestä. Juttelimme ihan niitä näitä, mutta puhua pölpötin iloisena hänelle kaikki ruotsintunnit niin, että opettaja hermostui ja voi olla, että kirjoituksetkin vähän kärsivät. Kävimme yhdessä lounaalla ja juttelimme. Mietin, ettei noin kivaa ihmistä olekaan ja pidin häntä ystävänäni. Kerroin, että tykkäisin lautailla, muttei ole kaveria siihen. Vaihdoimme numeroita, hän sanoi, että käyvät kaverinsa kanssa usein rinteessä, tule joskus mukaan. Ei me koskaan menty, en saanut. Se abikurssikin päättyi, hänellä loppuivat kurssit kun minä jatkoin kohti neljättä lukiovuotta. Mietin vähän surkeana, näemmekö enää koskaan, mihinköhän hän päätyy lukion jälkeen? Olin pitkästä aikaa löytänyt elämääni ystävän, jolle saatoi puhua kaiken.

17 vuotta, 10 kuukautta ja 2 päivää on kulunut siitä, kun vihdoin otin järjen käteen ja sanoin, että tämä oli tässä. Olin pelännyt henkeni puolesta risteilyllä suljetussa hytissä ja päätin, etten suostu enää tähän. Tietenkään se ei käynyt niin helposti, alku oli aikamoista räpistelyä ja päätöksessä oli vaikeaa pysyä. Laitoin viestiä sille kivalle tyypille, jonka numero oli jäänyt puhelimeeni ja istuimme tuntikausia juttelemassa. Jälkikäteen eräs ystäväni haukkui minua siitä, että pistin vuosikausien jälkeen suhteen toisen miehen takia, mahdoinko olla heidän kanssaan yhtä aikaakin (juu en!!). En saanut sanaa suustani. Ymmärsin, että harva näki kulissien taakse tai halusi nähdä. Minusta tulikin se pahis. Ne, ketkä todistivat miten ulvoin yöllä sillalla katsoen kun toista saatettiin raudoissa poliisiautoon ymmärsivät ehkä vähän. Tiedän, että toinen tuolla sillalla olleista lukee blogiani. Onneksi olitte siinä, enkä ollut yksin.

Parisuhteessa on aina kaksi. Siksi en ole halunnut kirjoittaa näistä asioista. Olen varmasti osaltani syyllinen tapahtumiin ja ehkä provosoinut välillä. Mitä ajattelisin, jos joku olisi tehnyt miehelleni niin? Tuntisin vihaa. Siksi en ole halunnut puhua vanhoista asioista, koen että loukkaan ja rasitan niillä myös jollain tapaa miestäni. Lisäksi minua hävettää edelleen. Hävettää, että olin niin tyhmä, hävettää että annoin kaiken tapahtua. Vähän ehkä myös harmittaa, sillä elämäni voisi olla erilaista jos olisin jättänyt nuo vuodet kokematta.


mekko UHANA DESIGN/ housut KATRI NISKANEN/ kengät DR.MARTENS/ neuletakki LINDEX/ korvikset H&M/ takki VILA

Mutta koska tämä vuosia kestänyt suhde on määrittänyt koko aikuiselämääni, suhtautumista itseeni, sitä, ettei minulla ole juurikaan hyviä ystäviä, olen herkästi piikit pystyssä ja ahdistun edelleen suuresti, kun luen naistenpäivän viestejä siitä, ettei hymyilytä. Ei hymyilytä naisten kurjat kohtalot. Ei hymyilytä minuakaan. Niin pitkään kuljin sisin täysin rikki, eikä se vieläkään selkeästi ole ihan ehjä. Siksi haluan puhua tästä asiasta nyt, niin hirveältä kuin se tuntuukin. Jos itse elät parisuhteessa, jossa kaikki ei tunnu olevan kunnossa, koeta kerätä sisäiset voimasi ja päästä irti. Älä hajota itseäsi enää yhtään enempää. Se saattaa tuntua mahdottomalta, tiedän ja henkinen ote voi olla tuskaisen kuristava.

Mietin sopivatko nämä kuvat tekstiin, mutta sitten päätin laittaa. Niissä ehkä kuvastuu se, että omat siivet kantavat vaikka monesti edelleen ahdistaa. Luonnosta on tullut minulle suuri voimavara ja kameran takana on se kiva tyyppi, joka käski lakata pyytämään itseään anteeksi. Kiitos kun olet, tiedät että merkitset minulle valtavan paljon.

Toivon, että joku saa tästä tekstiä voimia lähteä toiseen suuntaan. Toivon, ettet koe olevasi yksin. <3