Voimaantumista ja unelmia

Kun pyysin teiltä mahdollisia postaustoiveita sunnuntaina julkaisemassani postauksessa, sainkin monenlaisia erilaisia ehdotuksia, kiitos niistä. Valitettavasti minusta ei ole esimerkiksi toivotun laukkupostauksen toteuttajaksi, sillä itse kannan räjähtänyttä vanhaa laukkua, jonne on survottu aikanaan vaipat ja harsot, nyt kamerat, pinnit, hiuspannat ja muumitikkarit ja josta en löydä ikinä mitään. Laukut ovat pudonneet asukuvistakin, kun aina on matkassa se sama vanha! Sen sijaan jäin miettimään kahta toivetta, kysymystä siitä, mistä unelmoin ja toisaalta siitä, mikä voimaannuttaa.

Olen koko viikon pyöritellyt tuota unelma/haaveiluajatusta. Ensiksi ajattelin, etten minä mistään unelmoi. Tai jos unelmoin, torppaan heti sen ajatuksella ”ei tule kuitenkaan mitään”. Toisaalta olen toteuttanut monen monta haavetta, joita en tiennyt edes olevan olemassa. Ulkomailla asuminen on yksi niistä, mistä en osannut haaveilla, mutta sen koettuani olen haaveillut jatkuvasti. Näen unia siitä, että jonain päivänä asumme kaukana ja kuljemme taas joka päivä läpsyissä. Sitten samaan aikaan järki sanoo, että jos nyt on hankalaa olla kaukana isovanhemmista, niin entä sitten kun on oikeasti kaukana. Lapset saisivat Suomessa hyvän koulutuksen, heillä alkaa olla todella hyviä kavereita ja itse olen koko elämäni kaivannut takaisin lapsuuteen, joka pysähtyi hetkeksi, kun 6-vuotiaana muutimme Helsingistä Jyväskylään. Tuntuu, että silloin minusta tuli paljon arempi ja koko se turvallinen lähiöympäristö ystävineen repäistiin pois. Monesti minulle on sanottu, että ihmiset muuttavat koko ajan, mutta samalla olen vastannut, että minua satutti muutto tuolloin niin, etten halua tehdä sitä lapsilleni. Kauheita ristiriitoja!

Mutta haaveidenhan ei tarvitse olla niin valtavia, kuin muutto ulkomaille. Kun lähestyin asiaa vähän pienemmästä näkökulmasta, tajusin, että haaveilen esimerkiksi hotelliyöstä miehen kanssa. Vaikka Helsingissä, mutta rauhallisesta illasta ilman nukutustaisteluja ja katkeamattomasta yöstä. Haaveilen usein reissuista ja onnekas olen, kun olen niitä saanut paljon toteuttaa ja tiedossa on yksi reissu huhtikuulle ja toinen toukokuussa. Haaveilen tällä hetkellä siitä, että pystyisin ainakin seuraavan vuoden työllistämään itse itseni edes jollain tasolla. Kun eskari alkaa, pystyisin olemaan paremmin läsnä, eikä tarvitsisi välttämättä maksaa niin aamu- kuin iltapäivähoitoa. Yritin tehdä tälle haaveelle jotain ja kävin tällä viikolla tapaamassa entistä työkaveria Uusyrityskeskuksessa, vähän kyllä nousi pala kurkkuun, onko minusta sittenkään tähän. Mutta siinä yksi unelma, joka on varmasti toteutettavissa kun vaan jaksaa tehdä töitä sen eteen.

Sitten on niitä haaveita ja unelmia, joiden ei edes tajua olevan unelmia. Kuten haave, että haluan juosta puolimaratonin. Sen toteutin ja juoksin. Seuraava haave oli juosta se alle kahteen tuntiin. Senkin tein. Moni unelma ja haave on päättäväisyydellä ja työnteolla onneksi toteuttavissa! Kun olin tällä viikolla yksin Helsingissä, mietin lukuisia kaupunkilomia, joita olemme tehneet miehen kanssa kaksin. Aloin haaveilemaan muutaman päivän irtiotosta kaksin johonkin. Ja tästä aasinsillalla ei mihinkään liittyen tuli mieleen, että haaveilen monesti vähän siistimmästä kodista ja vaikka sen eteen tekee töitä päivittäin, se tuntuu olevan aika kova haaste tällä hetkellä!

Sitten on paljon niitä toiveita, joita mietin mielessäni iltaisin. Kuinka toivon, että lapseni saisivat elää terveenä ja hyvinvoivana. Kuinka kovasti toivon, että mieheni kolme kuukautta vaivannut rasitusvamma paranisi ja juoksisimme taas yhdessä. En oikeasti tiennyt, että voisin sellaisestakin haaveilla joskus, pitkästä yhteisestä juoksulenkistä. Kun ne jäivät pois vamman myötä, huomasin mikä vaikutus niillä oli ollut arkeen. Molempien jaksamiseen, yhteisen tavoitteen tavoittelemiseen, liikunnasta tulevaan hyvään oloon, siihen jutteluhetkeen, mitä ehtii pulista 15 kilometrin aikana. Nuo lenkit ovat vaikuttaneet niin positiviisesti koko perheeseen, että mietin kohdanneeni taas yhden asian, jota valitettavasti älyää arvostaa vasta sitten, kun se otetaan pois. Olen yksin juostessani miettinyt joka kerta, miten onnekas olen, kun pystyn juoksemaan ja miten kiitollinen saan olla siitä.

Siitä pääsemmekin ihanaan aiheeseen, jota myös kysyttiin toivepostauksissa – mikä minua voimaannuttaa? Sekin on hassua, että sitä alkaa yleensä hakemaan ihan hirveän kaukaa ja vastaus onkin paljon lähempänä. Minua voimaannuttaa moni asia, joista ehkä yksin suurimpia on yhdessä tekeminen. Nelistään perheenä. Kävimme kolmihenkisenä perheenä iltarasteilla esikoisen kiikkuessa kantorepussa mukana ja tuo luonnossa liikkuminen ja ryntäily oli ihan parasta puuhaa maanantai-illoille. Siinä yhdistyi monta asiaa mitä rakastan: luonto, liikunta, perhe ja suoritus (hah, minun luonteella tämäkin pakko olla mukana). Yritimme aina parempaa aikaa ja ryntäilimme villinä pusikoissa naama onnesta loistaen, kun rasti löytyi. Emme oikeasti olleet kovin hyviä, mutta into oli sitäkin suurempi. Minua voimaannuttaa valtavasti lukeminen ja kirjoittaminen. Olen kirjoittanut koko ikäni jotain. Kirjeistä itse tehtyyn lehteen, koulun lehteen, kouluaineisiin, artikkeleihin ja nettijuttuihin joita olen saanut tehdä töissäni, kirjoittanut runoja yliopiston luennoilla, kunhan on saanut kirjoittaa. Se on aina ollut juttuni, jota ei toivottavasti koskaan viedä pois. Rakastan myös nykyään valokuvaamista, vaikka ärsyttää, etten ole siinä parempi.


hame, aurinkolasit ja t-paita H&M/ kengät MINNA PARIKKA/ takki GAP/ huivi VILA/ korvikset POOLA KATARYNA

Minua voimaannuttaa valtavasti auringonlaskut, saunominen ja meren tuijotus. Thaimaassa asuessa istuin joskus rannalla tuijottaen merta ja miettien, miten valtavan upea ja samalla pelottava elementti se on. Siinä istuin paikassa, josta tsunami vei useamman ihmisen. Opettelin sukeltamaan ja tutustumaan elämään pinnan alla. Opin kunnioittamaan ja suojelemaan parhaani mukaan meriä ja merestä tuli se, minkä äärelle haluan aina reissuissakin. Ei ole mitään mahtavampaa, kuin hypätä turkoosiin mereen.

Ja sitten palatakseni taas pienempiin asioihin – minua voimaannuttaa hirveästi hetket, kun lapset nukkuvat ja jaksamme jutella miehen kanssa niitä näitä. Pelata lautapeliä tai vaan jutella ja valvoa liian myöhään. Ainahan se kostautuu aamulla kun täytyy herätä seiskalta, mutta on se sen arvoista.

Haaveita on suuria, haaveita on pieniä ja pikkulapsiarjessa ne muuttuvat jopa haaveeksi päästä yksin vessaan. Tai miten valtava luksushetki oli vauva-aikana istua hetki yksin saunassa! Voimaantuminen voi tapahtua yllättäen hetkessä, se tuli todistettua viime viikonloppuna Himoksessa. Miten mahtava hetki olikaan laskea pitkästä aikaa yhdessä miehen kanssa ja vielä onnistua laskuissaan. Olin aivan fiiliksissä.

Mikä sinua voimaannuttaa tai mistä eniten haaveilet? Toivon jokaiselle valtavan onnistunutta huhtikuun ensimmäistä viikonloppua, nyt on ollut hurjan keväisiä kelejä, ensi viikolla taas näköjään viilenee.

P.S. Siihen asuäänestykseen vielä palatakseni, iso luonnonkosmetiikkapaketti lähtee Lotta V:lle ja maaliskuun suosikkiasuksi äänestitte puolestaan asun nro 8, vaikka Noshin mekko ja Pompin haalari taistelivat tiukasti kyllä, eli näiden kolmen kisa oli. Kiitos äänestäneille ja postausideoita jättäneille! <3

Paniikkihäiriö ja 24 muuta totuutta elämästä

Kun jokin aika sitten bongasin nämä 24 kysymystä Marjon blogista, mietin että onpa kiva haaste. Ei minua kukaan haastanut, nappasin itse itselleni ja ajattelin vastata järkevästi ja rauhallisesti kuten Marjo. Kuulin jo hänen rauhallisen ja matalan äänensäkin korvissani. Aloin sitten läppäri sauhuten näpytellä ja ihan hirveän vaikeita kysymyksiä, joihin tuli ihan villit, mutta itseni näköiset kysymykset. Olisiko sinun helppo vastata näihin 24 kysymykseen elämästä? Jaksatko lukea nämä loppuun asti, avasin ehkä ekaa kertaa asiaa paniikkikin. Sit mennään!

Mitä rakastat?
Perhettäni (sen laajassa merkityksessä), liikuntaa, höttöleipää, smoothieita, irtokarkkeja, hiekkaa varpaiden välissä, meren kohinaa, auringonlaskuja.

Missä olet tosi hyvä?
On aina ihan järkyttävän vaikeaa sanoa mitään hyvää itsestään. Mutta. Organisointikykyni on hyvä ja pystyn yhtä aikaa miettimään viikonlopun ruoat, kirjoittamaan yhden blogipostauksen, laittamaan toisella kädellä pyykit kuivamaan ja nappaamaan tilanteesta vielä muutaman kuvan ja Instastoriesin. Okei, noin liiotellusti, mutta teen sataa asiaa yhtä aikaa, en lähes koskaan unohda mitään ja harvemmin teen asioita myöskään viime tipassa.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?
Haha, paniikki. Ei oikeasti naurata yhtään, mutta näin se on. Paniikki, joka kun kerran iskee, sitä alkaa pelätä ja kierre on valmis. Sain ensimmäisen paniikkihepulini ihan tyhjästä häämatkalla viimeisellä pitkällä lennolla 14 vuotta sitten ja siitä asti olen ahdistunut lentämisestä. Metrossa sain paniikin Englannissa asuessa ja olen parhaani mukaan vältellyt metroja sen jälkeen, kauhistus oli matkata esimerkiksi Brooklyniin metrolla Jenkkilässä. Veden ali yök! Suljetut tilat ahdistavat niin, että naurattaa (tai oikeastaan itkettää kun mietin syytä), kun lapseni valitsevat reippaina portaat hissin sijaan. Ovat tottuneet äitinsä kanssa siihen. Moni luulee, että olen niin liikuntahörhö, että juoksen siksi aina portaissa, enkä monesti oikaise tätä harhaluuloa. Tai no, se on osa totuutta toki. Paniikki on hirveä olotila, joka välillä menee pois, välillä lyö ihan puskista ja kovaa. Siihen vaikuttaa selkeästi unen määrä, alkoholi, stressi ja kuinka kuormittunut on, myös alhainen hemoglobiini sai selkeästi paniikit palaamaan tiheämmin.

Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?
Liikunta. Olen lähes aina onnellinen, hyvällä tuulella ja höpötän liikuttuani. Sanoisin myös, että lapseni, mutta toisaalta kyllä kaivavat minusta myös ne pahimmat puoleni esiin.

Mitä haluaisit oppia?
Olemaan aloillani joskus. Pääsemään sellaiseen tyytyväiseen zen-tilaan edes sekuntiksi.

Mistä haluaisit tietää lisää?
Minä en ole mikään tietokirjojen ahmija, mutta saan päivittäin tietää lisää ihan vaikka mistä kiitos mieheni. Ainoa vaan, että hänen selityksensä ovat niin yksityiskohtaisia ja pitkiä, että harvoin muistan miten se homma menikään. Uusimpana esimerkkinä vedenkeittimemme, jossa on lämpötilan säätö ja jonka myötä sain kuulla paljonko faasimuutokset vievät sähköä ja tämä keitin säästää. Tai jotain.

Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?
Faasimuutoksella ja sähkönsäästämisellä? No on varmasti, kyllä sähköä kannattaa säästää!

Mitkä unelmasi olet saavuttanut?
Unelmoin pienenä omasta hevosesta ja sen sain, tosin kaverini kanssa omistimme hänet puoliksi, mutta kuitenkin! Unelmoin myös aika nuorena perheestä, joka sekin on ”saavutettu”. Kumma ajatella perhettä saavutuksena, ajattelen enemmänkin siunauksena. En oikeastaan koskaan unelmoinut esimerkiksi ulkomailla asumisesta ennen kuin sen tein, nyt haaveilen siitä jatkuvasti. Tai en unelmoinut sukeltavani vapaapäivinä meressä, ajavani moottoripyöräkortin jajaja… Asiat vähän tupsahtavat eteen ja jälkikäteen mietin että wau hei miten siistiä sekin oli. Että tosta haaveilisin jos haaveilisin, mutta en ehtinyt, se tapahtui jo (joku muuten toivoi sunnuntain postauksessa haavepostausta, tässä siihen vähän jo vastaus, en osaa tai uskalla haaveilla!)

Missä tilanteessa / millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten? (Olet varmasti mennyt eteenpäin, vaikkei siltä aina tunnu.)
Vuosi sitten oli tosi ihana pääsiäinen, vaikka sairasteltiinkin. Oli vielä täysi talvi, oltiin rinteessä ja hiihtoladulla. Huhtikuun eka viikonloppu oltiin kaksin miehen kanssa Köpiksessä, jossa oli lähes 20 astetta lämmintä lähtöpäivänä ja yks kaks ihan täys kevät! Olin kyllä varmasti hyvin samanlainen kuin nyt, päälläni oli Köpiksessä samat arskat ja takki kuin eilen. Väsytti ja anemia yritti kai kertoa itsestään, en kuunnellut.

Viisi vuotta sitten olikin vähän eri fiilikset. Olimme juuri juhlineet tyttären 1-vuotiskemuja väliaikaisasunnossa, oma koti oli vielä aika palasina ja oikeustaisto päällä. Että siitä on kyllä menty eteenpäin.

Mikä on sinulle todella tärkeää?
Läheiset ihmiset, terveys ja liikunta. Minulle on hyvin tärkeää esimerkiksi lähettää lahja lähipiirille syntymäpäivinä, muistaa heitä nimipäivänä ja näin osoittaa, että välitän.

Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?
No vaikka mitä! Menisin lumilaudalla kunnon hyppyriin ja tulisin hallitusti alas, kun en epäonnistuisi ja lentäisi miten sattuu. Noin niin kuin esimerkiksi. Ottaisin perheeni ja perustaisin johonkin pienen bed and breakfastin, jos siinä ei voisi taloudellisesti epäonnistua.

Kenen mielestä olet kaunis?
Mieheni kyllä sanoo usein että olen. Kiitos siitä hänelle. Lasten kanssa heilun niin paljon meikittä ja verkkareissa, että kun laittauduin viime viikolla, molemmat sanoivat ääneen wau äiti sä olet tosi upea. <3 En ole klassisen kaunis ja olen enemmän aina halunnut niin hiuksissa kuin pukeutumisessa muuten olla persoonallinen kuin klassisen tyylikäs. Sitten aina ihailen heitä, jotka ovat upeita ja tyylikkäitä.

Kuka rakastaa sinua?
Perheeni. Olen ollut ihan hirviö esimerkiksi vanhempiani kohtaan ajoittain, mutta kyllä ne vaan rakastaa silti. Tuli mieleen, kun keskusteltiin 6-vuotiaan kanssa viikonloppuna siitä, että nyt on aika tulla kotiin. Hän jupisi, että menee kyllä jos tahtoo ja minä siinä posmotin, että et muuten mene. Mietin, että olin juuri 13-vuotias ja karkasin ikkunasta kaverin synttäreille, mihin oli kielletty menemästä edellisten mokailujen vuoksi. Mietin, että minähän menen jos tahdon vaikka ikkunasta kun vahtivat vain ovea! Oi voi, kohta on oma vuoro kokea tätä. Rakastavat silti.

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?
Poistaisin välinpitämättömyyden. Ärsyttää ihan hirveästi, kun yritän jutella ilmastonmuutoksesta, päästöistä ja muovista meressä ja todella useasti on vastapuolella ”ei minun valinnoillani ole merkitystä”-asenne. Olimme kaupassa muutama viikko sitten ja teinipojat, jotka ostivat isossa pussissa yhdet pasteijat heittivät ne suoraan maahan kaupan eteen. Mieheni tapansa mukaan kimpaantui ja sanoi asiasta pojille ja kuulimme pitkään perään jotain ilmastonmuutos ylimielisyys naurua. Raivostuttaa välinpitämättömyys. Thaimaassa asuessa luulin tulevani hulluksi, kun yritin kyttiä, etteivät ihmiset heitä tupakantumppia mereen. Se on muovisaaste perkule se tumppi. No niin, hermostuin jo tätä kirjoittaessa.

Miksi sinut kannattaa tuntea?
Apua, no en kyllä todellakaan tiedä. Minulla ei ole hyviä juttuja tai parhaita leivoinnaisia kyläilijöille, olen lähinnä vähän levoton tyyppi. Koska olen hyvää höpötysseuraa ja ystävinäni pitämiä ihmisiä kohtaan hyvin uskollinen ja luotettava?

mekko VILA/ neule ONLY/ housut KATRI NISKANEN/ kengät DR.MARTENS/ korvikset H&M/ rannekorut SYSTER P (saatu)

Milloin viimeksi teit jotain uutta?
Tänä vuonna olin ainakin poroajelulla ja hei melkein menin avantoon, puoliksi menin!

Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?
Yritän, muttei se tietenkään aina onnistu. Olen aika äkkipikainen ja hyvä loukkaantumaan, eikä se ole mikään hyvä piirre. Otan liian helposta itseeni ja mieheni usein muistuttelee, ettei se välttämättä nyt mitenkään johtunut sinusta, että toinen sanoi noin, kun vatvon kotona että apua, miksi se noin sanoi. Olen kauhean epävarma itsestäni ja se heijastuu ihmissuhteisiin, kun liikaa mietiskelen toisen käytöstä seurassani.

Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?
No juuri tuosta edellisestä, pitäisi ottaa rennommin, lakata ylianalysoimasta toisten sanomisia, välittää vähemmän mitä muut ajattelevat.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?
Pitää yksi someton päivä viikossa, niin että kaikki laitteet olisivat kiinni.

Ketä varten pukeudut?
Vähän itseäni, enimmäksi osaksi muita varten. Kyllä menen trikoissa ja huppareissa aika pitkälti kotona.

Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?
Vaatteesta riippuen, kyllä sitä monesti on kaunis olo. Endometrioosin alati turvottama vatsa on tehnyt minusta kuluneen talven aikana selkeästi aremman pukeutujan, eikä missään vaatteessa ole oikein hyvä olla. Paitsi niissä trikoissa.

Viekö tämä unelmiasi kohti?
En kyllä yhtään tiedä mikä tämä. Mutta tänään suuntaan yritysneuvojalle, että saas nähdä. Hui.

Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?
Toivottavasti arvostetuksi, sillä katson yleensä ihmisiä ylöspäin ja ihailen, miten hänkin voi olla tuollainen. Unohdan vain monesti sanoa sen ääneen. Lapsiani kehun varauksetta tauotta ja se tulee ihan luonnostaan. Melkein hävetti kun olin juoksu/pyörälenkillä lapsen ja hänen ystävänsä kanssa ja siinä itse hikoillessa huutelin vähän väliä ”hyvä tytöt, hyvin vedätte, mahtavaa, ootte superreippaita!”. Tuli ihan PT-olo, olisikohan minusta sellaiseksi?

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?
Ehdottomasti tapahtuu. Istun jonkun junan kyydissä ja mietin että hellurei, taas mennään. Mietin Thaimaassa asuessa useasti, että miten ihmeessä me tänne päädyttiin. Sama nyt omakotitalossa kahden lapsen kanssa, mites tässä näin kävi? Ehdottoman kiitollinen kaikesta, mutta minä aina teen ennen kuin ajattelen. Ajattelen sitten aina vuosi tapahtumien jälkeen, että hitto kuinka siistiä sekin oli ja kuinka mahtavaa on kun on tollaiset tytöt. Saan kaiken maailman ajatuksia ihan ex tempore ja sitten toteutan niitä mahdollisimman nopeasti. Innostun ihan kaikesta, työnnän nenäni joka paikkaan ja mennä höyryän ilman hyviä suunnitelmia.

Tulikohan tästä nyt ihan huithapeli kuva, kyllä minä olen ihan vastuullinen tyyppikin. Tuliko mitään uutta? Onko itselläsi paniikkikokemuksia? Hyväksyntää ja rauhaa tiistaihisi, sitä minäkin täällä opettelen!

Uuden ajan alku (sisältää arvonnan)

Koska päätin viikonloppuna keskittyä pääasiassa kaikkeen muuhun kuin koneen näpyttelyyn, tulee tämä asupostaus päivän etuajassa. Voi kai maaliskuun vikana päivänä jo niputtaa maaliskuun? Tänään alkoikin uusi aika, kesäaika. Kuinka moni kärsii kellojen siirrosta? En muista kärsineeni aiemmin ollenkaan, mutta lasten rytmejä tuo tuntikin vähän sekoittaa ihan selkeästi, tosin se kestää yleensä kolme päivää ja sitten ollaan taas sopeuduttu uuteen aikaan.

Maaliskuu vei lumet mennessään ja tänään on tarkoituksemme vielä mennä tutkimaan, kuinka paljon lunta on Himoksen rinteissä. Veikkaan, että jää kevään viimeiseksi kerraksi. Huhtikuu tuo tullessaan kevään, pääsiäisen, parit synttärit taas lähipiirissä ja toivottavasti monet hyvät juoksutreenit. Oli enemmän kuin mahtavaa päästä perjantaina juoksemaan viikon sairastelun jälkeen! Voi että liikuntaa tuleekin ikävä!

Mitä bloggaamiseen tulee, maaliskuu oli suhteellisen tuottelias ja… Oma henkilökohtainen blogikävijäennätykseni syntyi maaliskuussa. Olen siitä hyvin kiitollinen kaikille teille, jotka tänne löysitte sekä kaikille yhteistyökumppaneille, jotka tekivät kanssani postauksia ja esimerkiksi jakoivat niitä omissa somekanavissaan, joka selkeästi toi tänne lisäliikennettä. Kiitos siis kaikille. Olen laittanut tähän hommaan niin paljon aikaa, rahaa ja vaivaa, että tuntuu hyvältä, kun täällä käydään. Ja vaikka tuntuisi miten vähäpätöiseltä laittaa viesti Instassa tai jättää kommentti täällä, niin minulle ne merkkaavat todella paljon!

Huhtikuun suhteen on suunta ja postausjutut vielä vähän hukassa. En oikein tiedä mihin suuntaan lähtisin tätä hommaa viemään, mutta josko se siitä kevään myötä kirkastuu. Kokosin tähän postaukseen maaliskuun asut ja vähän normaalia suuremman arvontapaketin luonnonkosmetiikkaa kiittääkseni siitä, että pysytte matkassa. Klisee, mutta ilman teitä, kommenttejanne sekä viestejänne esimerkiksi Instagrammin puolella tätä ei olisi mitään järkeä tehdä.

Tiedättekö minkä koen onnistumiseksi maaliskuun asuissa? Niissä on seuraavat kotimaiset merkit esillä: Nosh Organics, Uhana Design, Minna Parikka, Via Minnet, Valkama, Maanantaimalli ja Katri Niskanen. Hyvä kotimaisuus, jes!

Tule siis mukaan arvontaan ja huikkaa oma asusuosikkisi maaliskuun asuista tähän postaukseen! Myös postaustoiveita otan mielelläni vastaan. Ja mielelläni kuulisin, onko sinulla huhtikuulle esimerkiksi pääsiäissuunnitelmia?

Jätä kommenttisi 4.4.2019 klo 18 mennessä ja olet mukana ihanan ison luonnonkosmetiikkapaketin arvonnassa! Onnea matkaan kaikille ja tsemppiä kesäaikaan siirtymisen kanssa!

Rentouttavaa sunnuntaita!