Kenties viimeiset, mutta sitäkin ihanammat tuplabileet

Olo oli lauantaina ihan superonnellinen ja sellaisena se jatkui vielä sunnuntainkin puolelle. Rutistin tyttöjäni montaa kertaa ja kovaa, olin erittäin ylpeä ja onnellinen äiti. Kauan odotetut tuplasynttärit pidettiin lauantaina ja voi kuinka olin jännittänyt taas onnistumista! Nykyään pelkään lähinnä sitä, että joku tulee superkipeäksi ja jäämme keskenämme kakkujen keskelle, mutta onneksi niin ei käynyt. Kuopukselle nousi loppukemuista pieni lämpö, joka rauhoittui yön aikana, eli jotain lenssua nytkin oli ilmassa.

Nykyään ruuhkavuosien pyörityksessä ystäviä ja sukulaisia näkee ihan liian vähän. Siksi odotan synttäreitä kovastikin, koska nautin itsekin siitä pöhinästä ja ihmisistä. Valitettavan vähänhän sitä ehtii jutella ja hössötys on kova, nyt meillä oli 45 juhlijaa talossa. Sen huomasi selkeästi, kun isommat lapset olivat pääasiassa ilman vanhempia juhlimassa, ettei meinannut millään ehtiä kaatamaan jokaiselle mehua ja leikkaamaan kakkua. Aiemmin myös lapsia on viihdyttäny Juhlaprinsessa ja hän on tehnyt puolelle kasvomaalauksia, kun puolet ovat ottaneet kakkua. Näin pöydässä on riittänyt tila. Nyt kun 20 lasta tuli yhtä aikaa kakulle, päätyi osa jopa istumaan lattialla kun hommaa ei saatu hössötyksessä niin porrastettua. Lapsia ei tuntunut haittaavan, itse mietin miksen saanut hommaa paremmin organisoitua.

Mutta parhainta ihanien läheisten lisäksi oli lasten riemu. He olivat niin onnellisia ystävistä ja lahjoista. Koska joulun suhteen mentiin ihan parilla lahjalla, niin tytöt saivat nyt enemmän paketteja kuin silloin. Perheeltä he saivat uudet pyörät, joiden suhteen mies oli tehnyt tarkan tutkimisen, mikä olisi kevyin ja paras pyörä lapselle. Hinta-laatusuhteeltaan paras vaihtoehto löytyi ja nyt on ekaa kertaa käsijarrupyörä, jolla esikoinen meni jo kovaa eilen. Lisäksi he saivat läjän puuhakirjoja, pikkulegoja, lahjakortit Leon leikkimaahan ja muun muassa letityslahjakortit, joita odottavat innoissaan!

Ohjelmanumerona oli muun muassa pinjata, joka oli jännä ja olisi saanut kestää pidempäänkin, mutta kyllä siitä hetken riemu saatiin. Yksi ystävistä teki kasvomaalauksia ja toinen alkoi ex tempore leikittää lapsia rikkinäisen puhelimen ja laululeikkien muodossa. Huippua kun on näin luontevia ihmisiä olemaan ison lapsipoppoon kanssa!

Entä sitten tarjoilut? Vanhempani toivat pöytään suolaisia muffinsseja, lisäksi lämmiteltiin muun muassa Lidlin pikkupizzoja, tein pari täytettä ruissipseille ja tyttöjen kanssa yhdessä teimme minttusuklaajuustokakun. Pöydän kruunasivat Pilvilinnan leipomon Annan tekemät lohivoileipäkakku sekä täytekakku, jonka sisällä oli mango-ananasmoussea sekä mansikka-limemoussea. Tytöt olivat toivoneet överikakkua ja ihana karkkiunelma paljastuikin laatikosta! Mahtavaa. Kaikki oli niin ihanan pinkkiä lohikakkua myöten, jonka jämiä muuten 3-vuotias popsi eilen kolme lautasellista. Överikakku oli ihanan raikas överipäällysteistä huolimatta ja molemmat kakut niin kauniita, että todellakin kruunasivat kaikki tarjoilut. Lisäksi Anna teki minikuppikakkuja ja marenkeja, joiden rakennetta kovasti kehuttiin. Kakut saatiin pöytään vartti ennen ensimmäisiä vieraita, joten kuvasin ne pienessä kiireessä ja meillä oli äitini kanssa erimielisyyksiä siitä, kummalle puolelle upea kukkaviirikoriste voileipäkakussa kuuluu! Oletteko muuten koskaan nähneet pinkkiä voileipäkakkua, eikö ollut ihana?

Hulinaa piisasi, herkkuja piisasi ja ihania ihmisiä oli koti täynnä. Kuopus olisi halunnut Pipsa possu-kemut ja esikoinen Winx-synttärit, mutta taivuttelin heidät vielä kerran yhteiseen poniteemaan. Kun ensi vuonna isompi on eskarilainen ja toinen yksin päiväkodissa, on tilanne ja kaveripiiri varmasti niin eri, että nämä olivat todennäköisesti vikat tuplakemut. Yritinkin imeä niistä kaiken hulinan ja olin hirveän iloinen, että ihmiset pääsivät paikalle ja jaksoivat juhlia kanssamme. Kun illalla aloimme siivoilla kemujen jälkiä, totesin ettei yksikään juoma ollut kaatunut, astia särkynyt tai mitään muutakaan supersotkua ollut syntynyt, vaikka paikalla oli yli 20 lasta. Oho!

Kuvasaldo jäi pienemmäksi kuin aiemmin, mutta onnistuimme ottamaan perhekuvasta uusinnan, johon saimme neljä sukupolvea isomummoa myöten. Viime vuonna ehdin ottaa yhteiskuvan myös kaikista lapsista, sen puuttumisen tajusin vasta, kun vieraat olivat lähteneet. Sanoin, että otetaan meistä heti alkuun kuva myös nelistään perheenä, se muistui mieleen kun talo oli tyhjentynyt. No, kuvia kuitenkin on, iloista tunnelmaa oli, kaksi hyvin iloista synttärisankaria ja ihan vaaleanpunaiset onnellisuuslasit päässä juhlinut äiti. Juhlat, lapset ja tohina on ehkä parasta mitä tiedän!

Ihanaa alkanutta viikkoa siis kaikille ja hieman pinkkejä tunnelmia sinullekin!

Mitä teen näille aarteille?

Lapsuuden muistoihin tulee palattua useilla eri tavoilla. Niihin johdattaa maut, hajut, ruoat, telkkarimainokset tai musiikki. Itse eläydyn musiikkiin hyvin vahvasti ja jollottelen edelleen lapsuuden mainoksia ulkoa. Repertuaarissani on muun muassa ”Ostoparatiisi ostoparatiisi A&P, A&P” (nykyään taitaa olla Malmin Prisma), Smartiesin tunnari ”…kun Smartien pistät sä huulelle, Smarties saa sut hyvälle tuulelleeeeee…!” tai ”aamupalaan kuuluu Cocopops!”. Kuinka outoa on laulella 1980-luvun mainosbiisejä vai tekeekö tätä joku muukin?

No, oli miten oli, lapsuuden lelut ovat yksi varma muistojen herättäjä. Äitini on säilönyt itse asiassa aika paljonkin rakkaita leluja ja pehmokoira Ressu, jonka sain jouluna 1985 löytyy tyttöjemme huoneesta. Kun he alkoivat innostua poni- ja barbieleikeistä, kyselin äidiltäni My little ponyjen perään. Barbiet löytyvät laatikosta mummilasta ja niillä leikitään joka ikisellä Jyväskylän reissulla. Äiti etsi niitä aikansa varastoista, tuloksetta. Väitti sitten, että olen myynyt ne kirpparilla. No en varmasti ole, hermostuin. Mihin nuo ponit olivat mystisesti menneet? Muistelin mitä kaikkia niitä olikaan ja katselin haikeana mummilassa olevaa, 1980-luvulla Amerikasta tuotua ponikampaamoa vailla asukkeja. Mihin katosivat ponini? Muistan edelleen aamun, jolloin täytin 5 vuotta. Sain lahjaksi kaksosponit ja istuin niillä olohuoneen lattialla leikkimässä itsekseni, kun tuolloin vielä vauvaiässä ollut veli karjui menemään. Voi ei, kaikki ovat kadonneet!

Marraskuun lopussa päädyin ulkovarastoomme, jossa en käy ikinä. Se on nimittäin epämääräinen kaaos, josta mies mystisesti löytää välillä asioita. Hämmästyin, hän oli nimittäin siivonnut siellä kun me olimme tyttöporukalla Tukholmassa! Aloin naputella sieltä montaa asiaa myyntiin hoitotasosta tauluihin. Juuri kun olin poistumassa, kurkkasin yhteen pahvilaatikkoon miettien, mitä miehen aarteita siellä onkaan. Henkäisin ihastuksesta – siellä oli muovikassillinen poneja ja barbien matkailuauto! Mitä! Miten ne sinne ovat päätyneet!

Selvisi, että pari vuotta sitten kesällä vanhempani tulivat kylään ja toivat pari laatikkoa minun vanhoja tavaroita heille. Olin siinä vauvahöyryissäni ja kurkkasin toiseen, siellä oli nukenvaatteita, joita on otettu meille käyttöönkin. Toinen vain päätyi varastoon ja oli siellä jemmassa 2,5 vuotta kunnes älysin kurkata. Tällä välin äitini, joka oli tuonut jotain aarrelaatikoita etsi poneja Jyväskylästä ja saimme suunnilleen tappelun aikaiseksi asiasta onko niitä myyty. Kyllä nauratti. Mutta VOI PONIT!

Istuin haltioissani olohuoneessa niitä tutkimassa. Niin monta muistoa. Oli hassua nähdä omat lapset leikkimässä niillä, miettiä, miten aika on juossut sukkelaan. Olin juuri itse 5-vuotias ja leikin niillä. Ihastuin, kun poni, jonka häntää saa vedettyä pidemmäksi toimi moitteetta. Mieleen tulvi monet leikit lapsuudesta. Ja niin tuli teillekin, vitsi että sain Instassa monta viestiä näistä poneista! Ja matkailuautosta! Jopa käly viestitti, että hänellä oli identtinen matkailuauto lapsena. Ihanaa, että niin moni jakoi muistonsa!

Lapset innostuivat enemmän melkein matkailuautosta, sillä heidän ponimaailmassaan ovat Rarityt, Pinkie piet ja kumppanit. Olin vähän surkeana tästä, juniori onneksi innostui leikkimään myös äidin aarteilla. Mietin mitä teen näille vihdoin löytyneille aarteille, säilytän, myyn, mitä? Tuon iltapäivän vietin kuitenkin hymyillen onnellisena kuin pikkulapsi, tutkien ponejani ja miettien niiden kanssa vietettyjä tunteja. Itkeä tihuutin ja hymyilin vuorotellen. Olipa tunteikas matka muistoihin!

Onko suosituksia? Mitä itse tekisit näille? Vilahteleeko kuvissa tuttuja poneja? Mikä vie sinut parhaiten lapsuuden muistoihin?

Söpösiä verkkokauppalöytöjä

Jos niitä vaatteita myy pois, niin täytyy tietysti hankkia jotain tilalle, eikö niin? Tosin en mä sillä idealla ole mitään hankkinut, vaan kun sattuu joku must have-kohdalle, niin klik klik painan nappia ja se on tulossa postissa. Ja olen niin huono palauttamaan verkkokaupasta ostettuja juttuja! Multa pitäis kyllä bannata koko verkkokaupat.

Mutta, katsokaa mitä posti toi mulle, tämän söpösen t-paidan. Se on ihana! <3 Mukana oli vielä jotain karmeeta banaani-toffeeta, olikohan sekin olevinaan joku kasarimuisto? Tuotelappukin on niin söpönen, etten malta leikata sitä pois. Voi Poni!

Myös Pepperberry muisti minua söpöllä paketilla ja sehän oli kuin joululahja. Paketista paljastuivat nämä mekot.

Kuvat menevät näköjään vähän suttuisiksi kun niitä suurentelee, mutta ei anneta sen häiritä. Molemmat mekot ovat kertakaikkisen ihania, mutta ehkä sentin verran liian piukeita. Mutta isompi koko olisi taas iso. Mikä ratkaisuksi? Leuka pystyyn ja tuulta päin, tiukka mekkohan saa aikaan vain hyvän ryhdin. ;) Noin ihanista mekoista en kyllä luovukaan!

Josko vähän sentäs katsoisin mitä suuhuni laitan, nimittäin viikonloput ja lomat tulee syötyä ja juotua ihan mitä sattuu. Sitten arkena mennään salaattilinjalla. Olis kiva saada tämä homma vähän enemmän balanssiin, joka on helpommin sanottu kuin tehty. Tässä on vielä kolmena peräkkäisenä viikonloppuna kolmekymppisbileet ja sitten vappu. Huhheijaa! Onko muilla tätä ongelmaa, että arkena jumpataan ja syödään salaattia ja viikonloppuna valvotaan ja syödään hyvin ja maataan sohvan nurkassa? Kaikki treeniblogit hehkuttaa viikonloppuisinkin sunnuntaitreenejä ja lounaaksi syötyä kanaa ja raejuustoa ja mä mätän suklaata viikonloppusin. Pitäisi mieluummin sallia sitä itselleen arkenakin, niin saisi homman enenmmän balanssiin. Hih!

Se siitä tylsästä aiheesta. Mukavampiin aiheisiin: Tuija oli ihana ja huomioi minut blogilistallaan omassa blogissaan. *tähän väliin pieni jee-tuuletus!*

Hauskaa, että minut huolittiin aikuisten naisten blogeihin ponipaidasta huolimatta! :D Olin erityisesti otettu noista sanoista, että kirjoittaja on rohkea värienkäyttäjä. Niin kai? Kun itse pukeudun mielestäni ihan ”tavallisesti”, mutta ehkä kun on aina pukeutunut väreihin, sitä ei enää itse tajua. Päivän piristys oli tämä! Kiitos siis Tuija!

Mitä näihin verkkokauppaostoksiin tulee, menin lukemaan Nelliinan blogia ja tutustumaan sen innoittamana Olivia Rouge-kauppaan. Virhe. Meinasin seota niistä cupcake-, sydän-, kirsikka ja ties mistä kuoseista! Olisin ottanut vaikka kaikki ne kaappiini, mutta valitsin yhden, jota nyt odotan jännityksellä saapuvaksi. Voi kun se olisi sopiva ja istuisi! Ainakin kuvassa se on aiiiivan ihana! Valkoisella pohjalla on siis käsilaukkuja. Katsokaa ja ihailkaa:

Kuva: Jarno Lindholm (lupa kuvan käyttöön kysytty)

On muutenkin mukavaa kannattaa suomalaista yrittäjyyttä ja käsityötä, joten senkin puolesta hommasin mekon hyvillä mielin. Ensi viikkoa odotellessa…!

Sitten ne asukuvat. Tuija jo kommentoikin, että olisi hyvä hommata jalusta ja käyttää kameran itselaukaisevaa. Ei ole tarvis hommata, meiltä kamerahullulta pariskunnalta löytyy niin useampi kamera, kuin jalusta ja vedenalainen kotelokin sukelluksia varten. Mutta… Niin kuin Tuijalle selitin, minulla ei oikeasti ole aikaa säätää kuvien kanssa. Yleensä tulen kotiin n. 16.15 töistä, juoksen makkariin nappaamaan kuvan ja vaihdan lenkkivaatteet, kipitän koiran kanssa ulos ja heitän lenkin, jonka jälkeen nappaan salikamat ja juoksen 18.15 alkavaan jumppaan. Viikonloppuisin menen niin paljon jumppa/lenkkivaatteissa, että silloin olisi ehkä aikaa kuvata, muttei mitään kuvattavaa. Tiedostan kyllä itse kuvieni laadun ja tylsyyden ja lupaan yrittää tsempata niissä! Toisaalta miehen voisi pyytää välillä kuvaamaan, mutta tämä touhu jotenkin nolottaa mua enkä kehtaa pyytää…

Saatte kuitenkin nyt torstain asukuvan erinteisessä mallissa.

Mä löysin ton neuleliivin kaivaessani vaatekaappiani, meinasin laittaa myyntiin, mutta annoin vielä mahdollisuuden. Ehkä menee myyntiin kuitenkin., joten ihme roikku. On ostettu aikanaan Sokokselta. Paita alla on viime viikon Vila-löytö ja siitä tulee ihan lemppari. Toi rusetti ja läpikuultavuus, ihana! Farkut on Vero Modan ja nilkkurit lähti matkaan viime kesänä Firenzestä.

Tänään kipitin suoraan töistä kampaajalle ja kun tulin sieltä, päätin tsempata tän kuvahomman suhteen ja laitoin mieheni kuvaamaan. Kehtasin pyytää! Huomasin heti miksen halua että kuvia otetaan alaviistosta, en vain tykkää näkymästä. Mutta yritin! :D Ja naamankin söhräsin tosi hienosti. Tukka ei oo toispuoleisesti leikattu, vaan kampaaja kiharsi sen ja laittoi kiinni toiselta puolelta, jonka jälkeen talsin sateessa ilman sontsaa bussiin -> PLÄTS. No, muutenhan tämä perjantai 13. päivä on mennyt ihan hyvin! Toinen kampaaja tuli ihastelemaan oranssia ja violettia väriä hiuksissani, en vain malta luopua niistä.


Päällä siis Desigualin mekko ja koska siinä on lyhyet hihat ja töissä kylmä, Vero Modan neuletakki lämmikkeenä. Vinkkinä muuten, että kyseinen mekko on Hulluilla päivillä perjantaina ”tarjouksessa”. Laitoin lainausmerkkeihin, koska itse maksoin siitä ulkomailla saman verran kuin mitä tarjous on, mutta Suomessa nuo Desigualit ovatkin kalliimpia. Kohta noita siis tullee vastaan.

Eläinhöperön ihmisen päivän piristys löytyy täältä. Tästä tuli mieleeni meidän haukun yksi vauvakuva, eli tämä:


Kuva on otettu kun haukku on ollut meillä pari viikkoa. Se pettyi muhun ensi metreillä? :D

Näihin kuviin ja tunnelmiin lopetan taas tän piiitkän postauksen, iloista viikonloppua harmaudesta huolimatta!

-Amanda