Päivän surullisin uutinen

Olen joskus ennenkin mielestäni otsikoinut postauksen kohtuullisen samoin sanoin. Silloin kirjoitin siitä, kuinka kurjaa on, kun Nanso lopettaa Nokialla. Olin päässyt itse tutustumaan tehtaaseen, nähnyt ne motivoituneet, vuosikymmeniä tehtaalla töitä tehneet naiset, jotka jäivät nyt tyhjän päälle. Ollut kova ”fani” merkin suhteen ja surullisena luin uutisia ja mietin, miten porukan käy.

Nanson tuotanto siirrettiin ulkomaille, selvitin tällä viikolla, että vain 5% onneksi tuotannossa tapahtuu Kiinassa, loput esim. Virossa ja Portugalissa. Kuitenkin sovittaessani parin sadan arvoista neuletakkia I love me-messuilla en voinut olla hämmentymättä – sain putsata farkkujani pitkään siitä nukan ja lankojen määrästä, mitä vaatteesta lähti. ”Se tekee noin aluksi”, sanottiin messupisteellä. Kun höpötin asiasta IGn puolella, sain asiantuntevalta seuraajalta kommentin, että lanka on huonoa ja halpaa jos noin käy. Ei sitä pitäisi lähteä alussakaan. On hienoa, että Nanso työllistää suomalaista suunnittelua, mutta kyllä minulta jäävät tuotteet kauppaan, kun ne lentävät tänne Kiinasta asti ja laatu on tuollainen.

Lähes yhtä surullisia olivat uutiset kuluneella viikolla. Toki maailmassa tapahtuu paljon hirveitä asioita, mutta se mediahehkutus mikä kulutushysterialle annettiin oli mielestäni järkyttävää. Kuten kaikki varmaan tietävät, Mall of Tripla avasi ovensa Pasilaan ja hehkutus oli suuri. Mediat somevaikuttajista iltapäivälehtiin nostivat hyvänä asiana esille sen, että meillä on nyt lisää halpismerkkejä kuten RESERVED. Ihan mahtavaa! Kyseisellä merkillä mallisto vaihtuu KAHDEN VIIKON välein ja voitte vain kuvitella, millainen koneisto tekee ja millä laadulla sitä kamaa. Paljonko sitä jää myymättä. Paljonko se rasittaa ilmastoa. Vaateteollisuus tuhoaa ilmastoa enemmän kuin lentäminen.

Mutta suunnilleen kaikki uutiset mitä näin, huusivat isolla suomalaisten tekemiä ostoennätyksiä, hei me ostettiin enemmän kuin Lontoossa konsanaan menee vaatetta. JES! Onneksi soraääniä löytyi joukosta, mutta se kriittinen pohdinta tuntui kadonneen kokonaan. Me emme tarvitse enää yhtään Zaraa, Reservedia tai muuta halpisketjua. Ylipäätään on syytä pysähtyä ja miettiä hyvin tarkkaan, mitä vaatetta tarvitsee. Se halpa ei monesti olekaan halpa, koska kestää niin vähän aikaa ja joudut ostamaan niitä useamman.

Nettiostaminen on toinen kamaluus. Ihmiset tilaavat tavaraa muun muassa Wishiltä Kiinasta, koska on niin halpaa. Niin varmaan on joo, mutta kuinka se on valmistettu ja kuinka hirveästi se rasittaa maapalloa, valmistustapa ja lennättäminen? Ja sitten saa parhaimmillaan jotain aivan kuraa, jonka tunkee roskikseen. En ikinä ole tilannut Wishiltä ja vannon, etten tilaakaan. Ylipäätään nettiostaminen on haasteellista, koska monesti siinä klikkailee enemmän vaatetta ostoskoriin kuin kivijalkakaupassa ja palauttaminen saattaa jäädä.


paita LUMOAN/ housut PART TWO/ kengät MINNA PARIKKA/ takki GLOBAL ACCESSORIES/ neuletakki ESPRIT/ korvikset Kroatiasta paikalliselta taitelijalta suoraan ostettu

Minä en ole mikään malliesimerkki asiassa, tarkoitukseni ei ole kiillottaa omaa kruunua vaan herätellä keskustelua. Koska blogini on paljon pohjatunut asukuviin, minulla on varmasti vaatetta enemmän kuin tarpeeksi. Kokoni on blogiaikana vaihdellut 20 kilon verran puoleen ja toiseen, joten sekin tekee omansa, ettei aina ole mennyt samat koot päälle ja sitten kaikki on ollut liian isoa. Olen aina hyvin onnellinen, kun voin ottaa kuvia, joissa minulla on Uhanaa, Papua, Lumoania, Maanantaimallia tai muita upeita suomalaisia merkkejä. Koruissa olen pitkään pyrkinyt tukemaan juurikin suomalaista käsityötä. Mutta esimerkiksi lasten nopea kasvu ulos vaatteista, heidän kuluttamansa leggarien määrä kun ne kaatuillaan rikki ja omat rahavarannot kotiäitinä ovat saaneet monesti hakemaan kasan leggareita H&M:ltä.

Kaiken tämän manian keskellä vielä Stockmannkin julkisti uuden kantisohjelmansa, jossa voi edetä tasoille ja tasojen merkkinä on eri värisiä kangaskasseja. Koko uutinen oli minusta niin hullu, että luin useampaan kertaan kun mietin onko se edes totta? Oli se. Jos ostat Stockmannilta 25 000 eurolla, saat violetin värisen kassin. Tämä motivoi Stockmannin mukaan ostamaan lisää, kun innostuu yrittämään seuraavalle tasolle. HEI JES! Voi sitten erottua rahvaasta sillä violetilla kangaskassilla. Oikeasti aika yököttävä uutinen. Mies kommentoi, että voihan sieltä ostaa vaikka auton. No, kuka auton ostanut haluaa erottua rahvaasta kangaskassilla? En voi ymmärtää. Miksi buustataan ostamista, kun sitä pitäisi hillitä?

Sama kriittinen kuluttaminen koskee niin ruoka-, lelu kuin kaikkea ostamista, kaikki tuntuu välillä olevan niin hankalaa. Samalla kun en itse syö lihaa seison kaupassa miettimässä onko avokadojen ostaminen ok. Miksi ne parhaat kirsikkatomaatit pitää pakata muovipurkkiin? Ja lista jatkuu loputtomasti. Yritän itse jatkuvasti miettiä valintojani ja välillä onnistun valitsemaan hyvin, välillä en. Esimerkiksi ensi viikolle sain kutsun outletin avajaisiin ja tilaisuus kuulosti aika hienolta. Päätin olla menemättä, sillä outletit jos mitkä osaltaan myös lisäävät ostomaniaa. Millä sitä muulla voi äänestää kuin jaloillaan tässä asiassa? Tänä syksynä päätin myös jättää kosmetiikkakalenterit kauppaan sen roskan ja turhan tavaran määrän vuoksi.

Minkälaisia ajatuksia Mall of Triplan uutisoinnit herättivät sinussa? Tai ylipäätään tämä kulutushysteria ja maapallon tuhoutuminen?

Läsnäolon sietämätön vaikeus (vai helppous?)

Läsnäolo. Siinäpä vasta nykyajan vitsaus. Koko ajan erilaiset virikkeet, älylaitteet ja muut repivät huomiotamme ja esimerkiksi pienille lapsille (no isommillekin!) ei taida olla mikään niin tärkeää kuin läsnäolo. Mutta miksi se on niin vaikeaa? Vai onko se itsellesi helppoa?

Pysähdyin miettimään tätä viikonloppuna ollessani yksin reissussa ja miehen ollessa kotona tyttöjen kanssa. Hän tuntui olevan ihan 101% läsnä. Sunnuntaina vastassa oli kaksi ihan superiloista ja onnellista tyttöä ja mietin, että olen vähän kateellinen miehelle. Hän oli yhtä lailla varmaan minulle, kun sain nukkua yksin hotellin lakanoissa. Siis tiedätte, sellainen haikeus käväisee mielessä.

Mies ja tytöt kävivät lauantaina ystävien kanssa usean tunnin metsäretkellä. Hakivat kaupasta aineita ja tekivät yhdessä alusta loppuun hampurilaisia. Viettivät sitten saunaillan. Sunnuntaina oli kuulemma maailman parhaat leikit isin kanssa. Jyväskylästä käsin katselin kuvia puhelimessani ja mietin, miksen minä pysty koskaan olemaan noin läsnä. No, tiedän toki syynkin. Olen aina enkä koskaan töissä. Tiedätte. Aina olisi joku sähköposti johon vastata, aina joku asia mitä valokuvata. Kun kotona on viikonloppuna molemmat, lähdemme herkästi vuorotellen urheilemaan ja toinen on yksin lasten kanssa, sitten siivotaan, pitää käydä kaupassa ja tehdä ruokaa. Viikonlopuistakin tulee usein sellaisia, että joku pomppii jossain omilla teillään. Ollaan liian vähän nelistään. Siksi halusinkin viikko sitten Jyväskylän reissulla mennä porukalla uimahalliin. Yksi ihan parhaista paikoista pienten lasten kanssa. Siellä ei oteta puhelimia käteen, siellä mennä touhutaan vain perheen kesken. Sauna on toinen täydellinen paikka, jossa saa keskittyä vain perheeseensä. Välillä tosin sauna lämpeää vasta lasten nukkuessa, sillä se tuntuu ajoittain olevan mahdotonta istua aloillaan. Mutta tiedättekö, tämäkin menee paremmin kolmisin. Me alamme herkästi miehen kanssa jutella toisillemme lasten ”yli”, jolloin he alkavat puuhata kaikkea villiä saadakseen huomiomme. On jännä huomata, että kolmisin on joskus helpompaa kuin nelistään. Saatteko kiinni ajatuksesta?

Kuopus ei meillä ole kokopäiväisessä hoidossa, joten minulle jää lokakuussa noin kolme päivää viikossa tehdä kaikki tarvittava. Olen nyt uutena yrittäjänä niin onnekkaassa asemassa, ettei se meinaa riittää. Joten iltahommia tai viikonloppuhommia tulee väkisin. En ole aikoihin ollut lomalla, johon mukaan ei olisi lähtenyt läppäriä. Kun saan hommat pyörimään, päätin, että joku täysin tyhjä viikonloppu täytyy järjestää. Jättää kaikki laitteet kotiin, uida ja puuhata vain perheen kesken.

Toisaalta siinä on vapautensakin. Sen sijaan, että joutuisin kiskomaan lapset joka aamu superaikaisin ylös, kuopuksen vapaapäivinä syödään aamiainen kotona ja viedään isompi ysiksi eskariin. Haen hänet myös aiemmin. Eilen miehen lähdettyä kuuden jälkeen aamulla salille kuopus heräsi ja kömpi kainalooni. Nukahdin välittömästi takaisin ja havahduin puoli kasilta siihen, että siinä pieni nukkua tuhisee rinnallani, unipupu oli läntätty naamalleni. Oli ihanaa herätä arkiaamuna rauhassa, katsoa hetki yhdessä Pikku Kakkosta ja halata molempia. Oli ihanaa nähdä eilen kahtakin ystävää (todella harvinaista!), saada iltapäivällä ystäviä kylään kuten kotiäitiaikoina ja laittaa kolmistaan lasten kanssa ruokaa. Sen hinta on sitten se, että paukuttelin iltaysiltä sitä läppäriä tai kaivan sen esiin viikonloppuisin. Niin. Mikä sitten on niin paha, voisi arki olla aika paljon hektisempääkin mietin eilen. Innostuin tästä ystävien näkemisestä niin, että tänään lähti muutamalle perheelle kutsu iltateelle. Miten sitä unohtaakin stressin jutellessaan ystäviensä kanssa!

Ja siinä missä minä mietin, että olisipa viikonloppu joskus minullekin vain viikonloppu, mies varmaan toivoo, että voisipa joskus kölliä aamukasilta lasten kanssa sängyssä arkena. Tulin lopulta siihen tulokseen, että on rikkaus, että meillä on ne omat aikamme, jolloin voi unohtaa työt ja velvoitteet. Itse vielä opettelen sopivaa komboa, kun varsinaisia työaikoja ei ole. On ehkä parasta stressin purkua keskittyä tekemään kolmevuotiaan kanssa palapeliä, sitäkin mietin eilen. Ei tarvitse aina höhkätä, vaan voi istua lattialla kasaamassa palapeliä ja nähdä sen onnen pienen naamasta, kun äiti on vielä niin tärkeä ja yhdessä tekeminen ihanaa.

Tasapaino, sen löytäminen on varmasti jokaiselle meistä haastavaa. Eilen illalla miehen lähtiessä lasten kanssa harrastushommiin, mietin, että nyt olisi 1,5 tuntia aikaa tehdä vaikka mitä. Läppärillä jotain, jotain kotihommia. Pistin lenkkikamat niskaan ja juoksin kympin tihkusateessa. Olen todellakin varma, että kannatti. Pää pursusi ideoita sen jälkeen, uni tuli helposti ja mieli oli iloinen. Työ, uni, perhe, urheilu, koti ja ystävät, siinä kombo jota moni pyörittää ja kokee varmasti ruuhkavuosina huonoa omatuntoa jostain. Sitten taas ne pienet läsnäolon hetket ovat ihan kultaakin kalliimpia ja painuvat kaikkien mieleen. Vaikka eivät kestäisi kuin puoli tuntia, se on iso pala päivästä omistaa täysin jollekin tärkeälle.


mekko NANSO/ sukkikset KAIKO CLOTHING/ kengät DR.MARTENS/ takki ONLY/ korvikset LINDEX/ laukku A+ MORE

Ja sitä läsnäoloa pitää muistaa antaa myös itselle! Lukea kirjaa, istua hiljaa saunassa tai loikkia lenkkipoluilla ihan vain itsensä ja ajatustensa kanssa.

Onko sinulle läsnäolo helppoa vai vaikeaa? Mistä koet huonoa omatuntoa, missä koet onnistuneesi?

Ihanan hellekesän varjopuoli

Kesällä 2018 se alkoi kirjoitti Paula Sankelo. Käristyskupoli on kuluttanut Euroopan maita ja saanut ihmiset ehkä miettimään kulutustottumuksiaan ja sitä, että maapallon varat ovat kulutettu loppuun. Ilmastonmuutos on täällä ja maastopalot ovat arkipäivää jo niin Suomessa kuin Ruotsissa, eikä enää kaukana Australiassa. Paniikki on täällä ja maailmanloppu lähellä, simpukatkin nousevat kuolleena järven pintaan.

Niin. Onko paniikki täällä? Mitä muutoksia ihmiset tekevät arjessaan kohdatessaan kuumuuden ja ehkä miettiessään ilmastonmuutosta? Minä itse olen vähentänyt suihkussa käyntiä ja viilentynyt järvessä. Pyykit ovat kuivaneet pihalla, kuivausrumpua ei ole käytetty. Pihakukkien olen antanut kuolla, sadevedellä niitä on kasteltu, mutta ei vesijohtovedellä. Samalla nämä pienet teot ovat tarkemmin ajateltuna vähän turhia. Eivät ehkä, jos ihan kaikki vähentäisivät kulutustaan, mutta kokonaiskuvassa kyllä. Meitä on niin valtavan paljon.

Syksy on tulossa ja samalla totesin, että esikoinen on taas kasvanut silmissä: hän tarvitsee uusia vaatteita. Ahdistuin, en haluaisi ostaa uusia vaatteita. Niitä varmasti pitäisi ostaa pääsääntöisesti kirpparilta ollakseen ekologinen, mutta koska kirpparikierrokset lasten kanssa ovat puuduttavia, ostan useasti vain fb-kirppareilta tavaraa. Jossa pitää tinkiä,vaihtaa viestiä ja postitella, postikulut ovat nykyään enemmän kuin halpaketjun mekko uutena. Arvaatte miten käy. Arvaatte miten pahalta tuntuu ostaa se halpaketjun mekko, joka kuluttaa ilmastoa, lapsityövoimaa ja ties mitä. Tukea firmaan, joka on viimeinen firma mitä haluaisin tukea, mutta mitä pidempään olen ollut kotona (= kotihoidontuki), sitä enemmän olen joutunut kääntymään halpisfirmojen puoleen. Blogin alkuaikoina olin lapseton, työssäkäyvä aikuinen ja pystyin ostamaan paljon kotimaista ja sitä tukemaan. Nyt kotona lasten kanssa olevana äitinä en pysty kerta kaikkiaan valitsemaan kotimaista, 40 euroa maksavaa mekkoa vaikka haluaisin.

Miten turhauttavalta tuntuukaan välillä kantaa paperiroskia, muoviroskia, biojätettä, kartonkia ja muuta vastaavaa eri jäteastoihin ja sen jälkeen mennä uimarannalle, jossa roskikset tursuilevat, ihmiset heittävät roskaa olan yli ja vedessä kelluu pari oluttölkkiä. Miten voimattomalta tuntui, kun ongin Suomipopeilla laiturilta roikkuen usemman tölkin ja pullon pois vedestä, vain nähdäkseni kun seuraava vene tuli viereen lillimään ja tölkit heitettiin surutta Jyväsjärveen. Miten voimattomalta tuntuu suosia julkista liikennettä, kun samalla Jenkeissä ajetaan hurjan saastuttavilla autoilla, käytetään kertakäyttöastioita ja ajetaan sillä autolla joka paikkaan.

Minä en ole mikään ilmastopulmunen. Kierrätän, kerään roskia maasta, yritän suosia kotimaista ruokaa ja kasvisruokaa, mahdollisuuksien mukaan pyöräilen ja käytän bussia. Sitten teen parin viikon lomamatkan all inclusive-hotelliin ja vedän koko vuoden ”työni” vessanpöntöstä alas. Siltä se minusta tuntuu, silti teen sen, koska kahden viikon loma merkitsee taas niin isoa henkireikää perheelle. Mutta onko perheelläni ja lapsillani tulevaisuutta, jos en lopeta täysin kaikkia matkoja, onko sillä enää mitään väliä, onko jo liian myöhäistä? Mitä ihmeen väliä on minun, pienen suomalaisen lajittelemalla biojätteellä, kun miljoonat ja miljoonat ihmiset samaan aikaan viis veisaavat kierrätyksestä, syövät hyvillä mielin haineväkeittoa, heittävät tupakantummpinsa mereen ja viis veisaavat kierrätyksestä? Olen vuosia asunut Aasiassa ja sanon, että siellä roskista meressä vaahtoaminen vasta turruttavaa olikin. Turistit tulevat ja tuhoavat ja paikalliset tarvitsevat turistien rahat.


mekko NANSO/ korvikset POOLA KATARYNA/ kengät H&M/ hattu Kyprokselta/ aurinkolasit KAPPAHL

Minä olen pitkään ollut hyvin ahdistunut ilmastonmuutoksesta, enkä silti ole suuria konkreettisia tekoja osannut tehdä. Juuri eilen käytin hyvillä mielin Lushin saippuapalaa, joka ei tunnu kuluvan mihinkään vaikka kuinka käyttäisi. Tein jämistä ruokaa. Olin hyvillä mielin, kun esikoinen valisti vessareissuja opettelevaa kuopusta siitä, ettei saa ottaa montaa palaa vessapaperia ”jos käytät noin monta, meillä ei ole enää kohta metsiä, se paperi tehdään puista”. Olin hämmästynyt esikoiseni sanoista ja samalla mietin, että minähän hänelle olen paasannut asioista, en kerta kaikkiaan kestä, jos talouspaperia käytetään jonkin asian kuivaamiseen. Jos vessapaperia laitetaan pönttöön ettei vaan vesitippa lompsahda peppuun. Jos suihkussa seistään helteellä kuluttaen vesivaroja sen sijaan, että mentäisiin vaikka järveen. Mutta onko tuolla kaikella suuressa mittakaavassa enää mitään merkitystä? Kuinka turhalta tämä taistelu itsestäsi tuntuu? Yritätkö tehdä asioita ilmastonmuutoksen hyväksi?

Tämä aihe on väkisin mielessä helteiden vain jatkuessa Suomessa. Minä itse rakastan lämpöä ja hellettä, mutta siitä on nykyään vaikeaa nauttia, kun näkee miten maailma kuluu loppuun. Eilen meinasin juoksulenkillä juosta kuolleen siilin päälle ja nieleskellen ajattelin, onkohan raukka kuivunut. Saammeko enää pelastettua maapalloamme?

Kuviksi otin juttuun Nanson mekossa otetut kuvat, suosiakseni kotimaista. Tämäkin mekko on pysynyt priimana vuosikaudet. Tänä kesänä en ole käynyt lainkaan vaatekaupoissa ja yrittänyt vähentää kulutustani. Ahdistunut blogien ”must have”-listoista ja alennusmyyntien suosittelemisesta. Helteellä ja upealla kesällä on kääntöpuolensa, iso, iso asia, josta kirjoitin pienen pintaraapaisun, herättääkseni ehkä keskustelua. Luonnoksissa on iso läjä kepeitä kesävinkkejä, mutta tämä aihe piti saada nyt ensimmäisenä ulos.

P.S. Postaus tulee näin myöhäiseen aikaan serveriongelmien vuoksi, en saanut julkaistua aikaisemmin!