Ihanan hellekesän varjopuoli

Kesällä 2018 se alkoi kirjoitti Paula Sankelo. Käristyskupoli on kuluttanut Euroopan maita ja saanut ihmiset ehkä miettimään kulutustottumuksiaan ja sitä, että maapallon varat ovat kulutettu loppuun. Ilmastonmuutos on täällä ja maastopalot ovat arkipäivää jo niin Suomessa kuin Ruotsissa, eikä enää kaukana Australiassa. Paniikki on täällä ja maailmanloppu lähellä, simpukatkin nousevat kuolleena järven pintaan.

Niin. Onko paniikki täällä? Mitä muutoksia ihmiset tekevät arjessaan kohdatessaan kuumuuden ja ehkä miettiessään ilmastonmuutosta? Minä itse olen vähentänyt suihkussa käyntiä ja viilentynyt järvessä. Pyykit ovat kuivaneet pihalla, kuivausrumpua ei ole käytetty. Pihakukkien olen antanut kuolla, sadevedellä niitä on kasteltu, mutta ei vesijohtovedellä. Samalla nämä pienet teot ovat tarkemmin ajateltuna vähän turhia. Eivät ehkä, jos ihan kaikki vähentäisivät kulutustaan, mutta kokonaiskuvassa kyllä. Meitä on niin valtavan paljon.

Syksy on tulossa ja samalla totesin, että esikoinen on taas kasvanut silmissä: hän tarvitsee uusia vaatteita. Ahdistuin, en haluaisi ostaa uusia vaatteita. Niitä varmasti pitäisi ostaa pääsääntöisesti kirpparilta ollakseen ekologinen, mutta koska kirpparikierrokset lasten kanssa ovat puuduttavia, ostan useasti vain fb-kirppareilta tavaraa. Jossa pitää tinkiä,vaihtaa viestiä ja postitella, postikulut ovat nykyään enemmän kuin halpaketjun mekko uutena. Arvaatte miten käy. Arvaatte miten pahalta tuntuu ostaa se halpaketjun mekko, joka kuluttaa ilmastoa, lapsityövoimaa ja ties mitä. Tukea firmaan, joka on viimeinen firma mitä haluaisin tukea, mutta mitä pidempään olen ollut kotona (= kotihoidontuki), sitä enemmän olen joutunut kääntymään halpisfirmojen puoleen. Blogin alkuaikoina olin lapseton, työssäkäyvä aikuinen ja pystyin ostamaan paljon kotimaista ja sitä tukemaan. Nyt kotona lasten kanssa olevana äitinä en pysty kerta kaikkiaan valitsemaan kotimaista, 40 euroa maksavaa mekkoa vaikka haluaisin.

Miten turhauttavalta tuntuukaan välillä kantaa paperiroskia, muoviroskia, biojätettä, kartonkia ja muuta vastaavaa eri jäteastoihin ja sen jälkeen mennä uimarannalle, jossa roskikset tursuilevat, ihmiset heittävät roskaa olan yli ja vedessä kelluu pari oluttölkkiä. Miten voimattomalta tuntui, kun ongin Suomipopeilla laiturilta roikkuen usemman tölkin ja pullon pois vedestä, vain nähdäkseni kun seuraava vene tuli viereen lillimään ja tölkit heitettiin surutta Jyväsjärveen. Miten voimattomalta tuntuu suosia julkista liikennettä, kun samalla Jenkeissä ajetaan hurjan saastuttavilla autoilla, käytetään kertakäyttöastioita ja ajetaan sillä autolla joka paikkaan.

Minä en ole mikään ilmastopulmunen. Kierrätän, kerään roskia maasta, yritän suosia kotimaista ruokaa ja kasvisruokaa, mahdollisuuksien mukaan pyöräilen ja käytän bussia. Sitten teen parin viikon lomamatkan all inclusive-hotelliin ja vedän koko vuoden ”työni” vessanpöntöstä alas. Siltä se minusta tuntuu, silti teen sen, koska kahden viikon loma merkitsee taas niin isoa henkireikää perheelle. Mutta onko perheelläni ja lapsillani tulevaisuutta, jos en lopeta täysin kaikkia matkoja, onko sillä enää mitään väliä, onko jo liian myöhäistä? Mitä ihmeen väliä on minun, pienen suomalaisen lajittelemalla biojätteellä, kun miljoonat ja miljoonat ihmiset samaan aikaan viis veisaavat kierrätyksestä, syövät hyvillä mielin haineväkeittoa, heittävät tupakantummpinsa mereen ja viis veisaavat kierrätyksestä? Olen vuosia asunut Aasiassa ja sanon, että siellä roskista meressä vaahtoaminen vasta turruttavaa olikin. Turistit tulevat ja tuhoavat ja paikalliset tarvitsevat turistien rahat.


mekko NANSO/ korvikset POOLA KATARYNA/ kengät H&M/ hattu Kyprokselta/ aurinkolasit KAPPAHL

Minä olen pitkään ollut hyvin ahdistunut ilmastonmuutoksesta, enkä silti ole suuria konkreettisia tekoja osannut tehdä. Juuri eilen käytin hyvillä mielin Lushin saippuapalaa, joka ei tunnu kuluvan mihinkään vaikka kuinka käyttäisi. Tein jämistä ruokaa. Olin hyvillä mielin, kun esikoinen valisti vessareissuja opettelevaa kuopusta siitä, ettei saa ottaa montaa palaa vessapaperia ”jos käytät noin monta, meillä ei ole enää kohta metsiä, se paperi tehdään puista”. Olin hämmästynyt esikoiseni sanoista ja samalla mietin, että minähän hänelle olen paasannut asioista, en kerta kaikkiaan kestä, jos talouspaperia käytetään jonkin asian kuivaamiseen. Jos vessapaperia laitetaan pönttöön ettei vaan vesitippa lompsahda peppuun. Jos suihkussa seistään helteellä kuluttaen vesivaroja sen sijaan, että mentäisiin vaikka järveen. Mutta onko tuolla kaikella suuressa mittakaavassa enää mitään merkitystä? Kuinka turhalta tämä taistelu itsestäsi tuntuu? Yritätkö tehdä asioita ilmastonmuutoksen hyväksi?

Tämä aihe on väkisin mielessä helteiden vain jatkuessa Suomessa. Minä itse rakastan lämpöä ja hellettä, mutta siitä on nykyään vaikeaa nauttia, kun näkee miten maailma kuluu loppuun. Eilen meinasin juoksulenkillä juosta kuolleen siilin päälle ja nieleskellen ajattelin, onkohan raukka kuivunut. Saammeko enää pelastettua maapalloamme?

Kuviksi otin juttuun Nanson mekossa otetut kuvat, suosiakseni kotimaista. Tämäkin mekko on pysynyt priimana vuosikaudet. Tänä kesänä en ole käynyt lainkaan vaatekaupoissa ja yrittänyt vähentää kulutustani. Ahdistunut blogien ”must have”-listoista ja alennusmyyntien suosittelemisesta. Helteellä ja upealla kesällä on kääntöpuolensa, iso, iso asia, josta kirjoitin pienen pintaraapaisun, herättääkseni ehkä keskustelua. Luonnoksissa on iso läjä kepeitä kesävinkkejä, mutta tämä aihe piti saada nyt ensimmäisenä ulos.

P.S. Postaus tulee näin myöhäiseen aikaan serveriongelmien vuoksi, en saanut julkaistua aikaisemmin!

Lempparinansoa ja hyviä uutisia

Minä olen kirjoittanut Nansosta monen monta kertaa. Siitä, miten iso työllistäjä se on ollut pienehkössä Nokian kaupungissa. Siitä, miten Nansosta tuli mieleen vain äidin joululahjaksi saama uusi yöpuku (olikohan tämä jopa ensimmäinen blogipostaukseni ikinä!). Siitä miten surin kun luin Nanson kohtalosta loppuvuodesta. Tuo silloin kirjoittamani juttu oli yksi luetuimpia. Voit kurkata sen täältä (olipa todella outoa katsoa mahakuvia, tuntuu että siitä on iäisyys kun olin raskaana!).

Nyt saimme puolestaan hyviä uutisia, sillä Nanson tehtaalla toiminta jatkuu! Neulomo Oy on vuokrannut tilat ja aloittaa tuotannon uudelleen ja uusia ompelijoita haetaan. Entisiä nansolaisia siirtyi Neulomon palvelukseen 81. Oletteko kuulleet jo Neulomosta? Toivottavasti siitä kuullaan vielä ja paljon! Upeaa, että vaateteollisuutta saadaan pidettyä vielä Suomessa ja Pirkanmaalla!

Tämän kuvissa näkyvän Nanson ostin alesta esikoisen ollessa vauva. Se oli päälläni Kreikassa kesällä 2013 ja tuolta Pargan reissulta ostin kuvan kengätkin. Nyt kun kuopus vietiin saman ikäisenä samaan maahan, pitihän äidinkin laittaa sama asukokonaisuus päälle kuin tuolloin. Kaipaan selkeästi elämääni perinteitä ja Nanso edustaa minulle jotain, joka on ollut elämässämme aina. Ne yöpuvut ainakin ja myöhemmin nämä kauniit mekot.

Nämä kuvat otettiin vain muutamia tunteja ennen lentomme lähtöä, kun kiiruhdimme vielä kerran syömään kauniiseen Mylokseen, josta kirjoitin viime viikolla. ”Tässä oli teille pöytä” ”Just a second…” ja äkkiä kuvaamaan ravintolan nurkkaan, josta tämä vanha vesimylly löytyi. Haikein mielin katselen näitä Kreetan kuvia, reissusta on jo monta viikkoa ja elokuu on alkanut ihmeellisen syksyinä ja viileänä, minä en ole vielä yhtään valmis syksyyn, haloo!

Neulomolle pidän kovasti peukkuja, toivotaan sen menestyvän!


Keneltä löytyy kaapista Nansoja? 

100-vuotiaan kohtalo ja pelottava kuva

Edelleen koneen uumenissa piisaa kuvia jouluviikolta – ja mikäs siinä muuten, mutta joku vielä pelästyy, kun monet kuvat ovat joulukuun lopulta ja seuraavat tulevat tammikuun lopulta. Sanotaanko, että kuukaudessa kasvua on tapahtunut. Toisaalta paukkupakkaset ja lumituiskut ovat tehneet kuvaamisen täysin mahdottomaksi, joten onni on, että näitä kuvia tuli paukuteltua varastoon. 

Kyseiset kuvat on otettu viikko ennen joulua, kun yhtäkkiä tapahtui jotain mitä loppuvuonna ei paljoa näkynyt – oli lunta ja aurinkoa! Hirveällä kiireellä ryntäsimme ottamaan kuvia, mutta aurinkoa tuntui olevan keskipäivällä vähän liikaakin. Nyt tämä lumi-innostus tuntuu hassulta, ei tarvitse enää lunta metsästää, mutta muutama viikko sitten se oli harvinaisuus. Näistäkin kuvista siis on jo viisi viikkoa, jos ihmettelette vaihtelevaa kokoani.

Tämä mekko on nähty blogissa useasti. Yli neljä vuotta sitten Nanso lanseerasi neljän suunnittelijan black dressit, suunnittelijoina oli mm. Paola Suhonen. Minun vaatekaappiini päätyi Heli Hoiskon suunnittelema I Feel pretty-mekko, joka on päässyt useasti käyttöön. Tämäkin mustien mekkojen lanseeraus oli mielestäni ihana kasvojen kohotus ja nuorennusleikkaus Nansolta ja tosissani uskoin, että 100-vuotias yritys saadaan pelastettua. Mutta ei, toisin kävi. Minä olin niin pahoilla mielin uutisista joulukuussa, että Nansoa päätyi päälle useamman kerran. Asiastahan kirjoitin postauksessa Surullisia uutisia, jonka voit lukea täältä.

100-vuotiaan kohtalo on kai vielä avoinna. Jatkuuko tuotanto esim. ulkomailla? Huonosti käy kuitenkin monelle työntekijälle pienessä Nokian kaupungissa. 

mekko Nanso/ neule Object/ pipo PapuDesign/ korvikset Pilke/ laukku LiuJo/ kello Tommy Hilfiger/ huivi Becksöndergaard (second hand)

Jotta postauksesta ei tulisi ihan surkea tunnelmaltaan, niin vinkkaan teille, että tammikuun lopussa tulee 4 vuotta täyteen siitä, kun ensimmäinen blogipostaukseni näpyttelin. Sen kunniaksi onkin arvontaa tulossa, joten pysykäähän kuulolla! En tiedä teistä, mutta minä olen aina superinnoissani arvonnoista ja on oikea päivän piristys postittaa palkintoja ja miettiä, että vastaanottaja ilahtuu jossain. :)

Ja vielä tunnelmaa piristämään tämä viimeinen kuva. Se kyllä vesittää yrityksen näiden nättien kuvien kanssa, mutta mies monesti räpsii ”behind the scenes”-kuvia, enkä edes huomaa kameran käyvän. Näistä saisi pitkän postauksen, monihan epäonnistuneita kuvia julkaiseekin, mutta tässä teille yksi pelottava kuva! Tällaiset perusilmeet ovat kamalia, en siis missään nimessä huuda lapselle vaikka ilme on ihan sen näköinen, vaan kuvat oli tässä vaiheessa jo otettu ja taisin sanoa jotain ”nyt lähdetään lounaalle”. Huh, tältäkö näytän arjessa, ei voi kun todeta että muistakaa hymyillä! :D

Hyvää torstaita, upeassa kelissä päästään sitä viettämään!