Myyty! Ja ajatuksia ystävyydestä.

Myyty on! Niin tämä kuvissa näkyvä Noshin Aida-jakkutakki kuin 60 erilaista lastenvaatetta. Huh, sain aikaiseksi viime viikonloppuna vihdoin siivota taas lasten vaatekaapit ja sain kuin sainkin 60 erilaista vaatetta kaupaksi. Muutamia toimitin Helsinkiin serkkutytölle. Kuinka vapauttava tunne on, kun ne lähtevät kiertoon ja käyttöön, eivätkä jää kaapin täytteeksi, kun tiedän, ettei varsinkaan pienille ole enää käyttöä. Isomman vaatteet olen päätynyt kierrättämään, kun samalla viikolla saman kokoisina syntyneet tytöt kasvavat ihan eri kokoisina ja mallisina. Ihana esikoiselta säästämäni kesämekko oli pienemmälle sopiva joulukuussa. Luovuin jo vähän siis tästäkin touhusta että säästän hänelle, onneksi muun muassa pyjamat kiertävät.

Mutta entä tämä Aida? Miksi myin? Rakastin yli kaiken tuota vaaleanpunaista väriä, joka mielestäni on tähän päivään sopiva, mutta vaate ei vain istunut minulle. Se tökötti ja nökötti joka puolelta ja tuntui valtavalta, vaikka oli kokoa XS. Sai siis uuden kodin, onneksi sellainen löytyi.

Mutta entä se ystävyys sitten? Tämä viikko on ollut hyvin herättelevä ystävyyden kannalta. Olimme yötä kylpylässä perheen ja äitini kanssa lehtijuttua varten ja mietin siinä puuhastaessamme, että äitini on myös hyvä ystäväni ja toivottavasti tyttäristäkin tulee sellaisia aikuistuessaan. Toissapäivänä tajusin, miten hirveästi sain voimaa kun yhden yön Helsingin reissulla näin ihan valtavan määrän blogin kautta tulleita tuttuja ja ystäviä. Miten ihania kohtaamiset aina ovatkaan! Ilokseni ehdin myös kylään kuopuksen kummeille ja olin siitä todella iloinen. Kuopuksen kummitäti on varmasti pitkäaikaisin ystäväni, joka on niitä, joiden kanssa juttu todellakin jatkuu siitä mihin se jäi. Vaikka väli venyisi, aina on helppo olla ja jutella.

Miten sitten se Valentine, hän siinä vierellä? Vitsi ollaan nähty tällä viikolla hänen kanssaan vähän, joten odotan todella innolla illan Apulannan keikkaa kaksin. Voisiko olla parempana päivänä! Jollain pienellä olisi kiva muistaa, mutta, ehkä halaus ja kahdenkeskinen aika on parasta.

Ja sitten tuo lasten ihana ystävyys. Miten varauksettomia ja herttaisia ovat. Yhdelle ystävälle on huomiselle lapsilla ystävänpäivädiscon kutsu ja suuri juttu oli eskarille lähettää ensimmäinen oma kirjeposti. Minusta oli ihan ylivetoidea opeilta, että askartelivat kortit, vanhemmat hoitivat kuoren merkkeineen ja osoitteineen reppuun ja kulkivat parijonossa postittamaan korttinsa. Perille oli mennyt lapsen korttikin. Ihana idea. Ja tytöt saivat serkultaankin postissa pienen ystävänpäiväpaketin!

Kyyneliin asti minua liikutti esikoisen eskarissa oppima laulu, joka syystä tai toisesta on itselleni vieras. En tiedä tunnetteko te, mutta näin hän sen pienellä lapsen äänellään laulelee:

Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.
Minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan.
Kuinka aurinko laskee puiden taakse ja saa
taivaan punertamaan.

Minä olen vielä pikkuinen, ja siksi tahtoisin. Oppia tän´
maailman, paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus, olen aikuinen. Niin toivon että
oppimasta koskaan lakkaa en.

Minä olen vielä pikkuinen oli äidille liikaa kuunnella. Onneksi hän esitti laulun ensi kertaa saunassa, joten hikikin hämäsi itkuni. Kuinka ihastuttavat sanat! Rakastan eskaria kun siellä tehdään kaikkea kivaa ja ihanaa!


housut PART TWO/ jakku NOSH ORGANICS/ kengät SO WHAT/ panta LINDEX/ korvikset MAANANTAIMALLI

Ystävät pysyvät rinnalla, ystävyydet muuttuvat, jotkut ystävät jäävät ja tulee uusia ystäviä. On suuri rikkaus saada elämäänsä verkostoja ja ihmisiä suurissa määrin ja hymyssä suin mietin sitä lenkkiä juostessani. Kiitos kun olette, vanhimmat ystäväni, sukulaiset, naapurit, tutut, blogikollegat, virtuaaliystävät, kaikki. Te olette ne, kenen takia hymyilen ja päivistä tulee kevyempiä.

Ihanaa ystävänpäivää ja lämmin hali Olafin sanoin! Oletko kova kierrättämään vaatteita itse? Millä mielin ystävänpäivänä?

P.S. KIIITOS osallistumisesta synttäriarvontaan! Arpoja kertyy 265 ja molemmat arvat osuivat hyvin vierekkäisille arvoille Instan puolella. Selkeästi ykköseksi tammikuulta äänestitte tämän pinkin asun!

5 kuukautta onnettomuudesta

Näin se aika juoksee. Tänään tulee kuluneeksi tasan 5 kuukautta tuosta hurjasta perjantaista, kun pyörin ympyrää Kreetan hotellilla ja odotin tietoa miehestä, joka oli sairaalassa leikkauksessa. En ole laskenut, mutta mieleeni tallettuu kalenterin tavoin päivämäärät. Kyllä kuulkaa tuntui silloin pitkältä ajalta, kun sanoivat, että kuntoutuminen voi kestää puolikin vuotta. Ja humps vaan, lähes koko puolivuotinen on kulunut.

Jos et ole lukenut tuota postausta kesäkuulta, sen voi kurkata tästä linkistä. Olemme kertoneet kymmeniä kertoja eri kyselijöille näiden viiden kuukauden aikana mitä tapahtui, sillä se tuntuu ihan kahelilta tapahtumalta. Ettei mopoiltu yöllä sateessa Thaimaassa, ei extreme-urheiltu, mies ei ollut ajamassa 50km tunnissa pyörällä alamäkeen. Ei, me olimme autoilemassa takaisin hotellille ja jätskillä lasten kanssa, kun hän kompastui rautaputkeen.

Silloin sain kommentin, että älä valita vaan lomaile ja anna olla, olisi voinut käydä pahemminkin. Totta, arvatkaa kuinka monta kertaa tämän viiden kuukauden aikana olen pysähtynyt miettimään, mitä jos mies olisi lyönyt kaatuessaan päänsä? Olimme vuoren rinteellä, missään ei näkynyt ketään ja ambulanssissa olisi varmasti kestänyt. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Tai jos kyseessä olisi ollut vaikka jalka, olisi elämä ollut paljon haastavampaa. Mutta samalla kun olimme puoli vuotta aiemmin varanneet loman, josta oli jäljellä vielä 10 päivää ja joka oli tietenkin suhteellisen kallis, kyllähän se harmitti. Suuri osa lomasta meni siihen, että mies istui puhelimessa, ravasi sairaalassa ja konsultoi vakuutusyhtiöitä, kipuja oli ja nukkuminen haastavaa, uimisesta puhumattakaan – sitä ei voinut tehdä. Näin kuinka paljon miestä harmitti kun itse sukeltelin turkoosiin mereen, vaikka hän hiljaa olikin.

Ei epäilystäkään, etten ole ollut koko aikaa kiitollinen siitä, ettei pahemmin käynyt, mutta pieni pelko jäi persuksiin. Olenhan itsekin ollut ulkomailla sairaalassa niin denguekuumeesta kuin sukeltajantaudista, mutta nyt lapsiperheenä matkustellessa on oksenneltu, vedetty ihan hirveän pahat enterorokot ja tällä kertaa oksentelun lisäksi toinen palasi kotiin katkenneen käden kanssa. Kannattaako edes yrittää lomailla, hirveä määrä palaa rahaa ja aina on lääkärireissuja edessä?

Puolet kesästä oli säätöä, sillä mitään sairaslomaahan kädestä ei tullut ja vähän kikkailua elämä (kuten pelkästään työmatkat) vaati, mutta niin se vain aika juoksi ja käsi parani. Enemmän sanoisin sen vaikuttaneen koko perheen henkisen puoleen kesällä. Kun se otettiin Suomessa kipsistä, oli tilanne hurjan näköinen sen suhteen, kuinka koukussa käsi on, kuinka ei ei kierry tai kuinka sillä ei esimerkiksi päätä rapsutella. Mutta niin vain se on kuntoutunut päivä kerrallaan paremmaksi ja paremmaksi. Vakuutus maksoi kuusi kertaa fysioterapiaa ja noiden käsittelyiden jälkeen käsi on aina mennyt astetta suoremmaksi.

Jäljellä on yksi kerta fysioterapiaa ja kädellä voi jo esimerkiksi punnertaa ja elää arkea ihan normaalisti. Ihan suoraksi se ei vieläkään mene, mutta kovin kaukana ei enää olla. Käsi napsuu, mikä vähän hirvittää itseäni kun ajattelen sinne laitettua ruuvia, mutta eihän se napsunta edes johdu ruuvista. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa kaiken menneen hirveän hyvin – vakuutus korvasi kaiken, käsi on lähes entisensä, siinä on 10 sentin siisti arpi, mitään ei tulehtunut, mitään ei tarvinnut rikkoa uusiksi. Lääkärin mukaan ilman ruuvia kiertoliike kädestä olisi puuttunut jatkossa kokonaan ja nyt kiertoliikkeessä ei ole moitittavaa. Lämmin kiitos siis kreetalaiselle kirurgille hienosta korjauksesta!

JA! Se minkä tarinamme, taas yksi sairaalareissumme on saanut aikaan, on vakuuttaminen. Yhdet kaverimme sanoivat ottaneensa matkavakuutuksen (ovat matkustelleet aina paljon) tapahtuneen vuoksi. Ja sanon, että kannattaa. Meillä itsellämme on jatkuva matkavakuutus, joten hommaa ei tarvitse erikseen miettiä joka matkan kohdalla. Monestihan ei satu mitään, mutta sitten kun sattuu, voi sattua isosti. Minun sairaalalaskuni sukeltajataudista oli 4770 euroa ja denguekuumeesta pamahti laskua 3990 euroa. En maksanut penniäkään itse, allekirjoitin paperit ja tuijotin kauhuissani summia. Sukeltajantautikin on kuolemaksi jos sitä ei hoida, mitä olisin tehnyt ilman vakuutusta? Miehen leikkauksen summaa emme saaneet edes tietää, Suomesta hoidettiin maksusitoomus suoraan sairaalaan. Joten jos jotain jää mieleen, niin edelleenkään emme ikinä tule lähtemään ilman matkavakuutusta mihinkään. Matkavakuutus on korvannut jopa mummilassa tapahtuneet lastentaudit!


paita NOSH ORGANICS/ housut LIDL/ saappaat PALMROTH (saatu)/ hiuspanta VALKAMA ACCESSORIES/ rannekoru OXXO/ korvikset LINDEX/ takki GLOBAL ESSENTIALS

Eilen mietiskelin tätä asiaa, sitä miten paljon paremmin meillä perheessä voidaan henkisesti nyt syksyllä kuin kesällä ja miten elämästä ei koskaan tiedä. Yksi pieni kompastuminen voi muuttaa pahimmillaan koko elämän. Meillä oli tuuria matkassa, ettei mitään pahempaa tapahtunut. Samalla kun mietin kuluneita kuukausia ja sitä, miten itse kukin toimii onnettomuustilanteessa (yllätyin kuinka rationaalisesti pystyin alkupaniikin jälkeen sitomaan käden, ajamaan tunnin matkan vuoristossa, jopa etsimään apteekin ja hakemaan lääkkeitä matkalle, mieshän nyt perinteisesti oli itse rauhallisuus) tuli radiosta biisi:

Give me everything tonight
For all we know we might not get tomorrow
Let’s do it tonight

Niinpä. Huomisesta ei koskaan tiedä, jokaisesta päivästä täytyy ottaa kaikki irti ja olla kiitollinen. Me katsomme kiitollisena, kuinka mies on toipunut ja päässyt liikkumaan ja tekemään taas. Hän oli superurhea kaiken keskellä, eikä valittanut kertaakaan kuin välillä kivusta ähkäisten. Minun sankari. <3

Uskoisitko että jo viisi kuukautta kulunut? Luitko juttujamme tuoreeltaan kesällä? Ja hei, ISO kiitos teille, elitte varsinkin Instagrammin puolella hyvin vahvasti mukana ja laitoitte paljon tsemppiviestejä, en varmaan edes siinä hössötyksessä kiittänyt kaikista. KIITOS!

P.S. Lokakuun asuäänestyksen voittaja oli kaimani Katja (kurkkaa spostisi jos olet kaimani, Katjoja oli osallistuneissa useampi!) ja ylivoimaisesti eniten ääniä sai asu numero 4, yllätyin itse siitä! Ilmeisesti neuletakin ruskaväri vei äänet. KIITOS osallistuneille!

Mieletön Marjaana – kehu nainen päivässä

Onko sinun vaikeaa heittää kehu ilmoille? Onko helpompaa kehua miehiä kuin naisia? Lapsia kuin aikuisia? Muita kuin itseään? Vieraita kuin tuttuja?

Minä myönnän, että kehut jäävät monesti sanomatta. Sitä saattaa ajatella vaikka somea selatessaan, että wau, onpa upea saavutus tuolla, kaunis kuva ja upea ihminen, muttei saa aikaiseksi heittää viestiä. Pikafiiliksiä käytän Instassa usein, kyllä se sydänhymiökin jotain kertoo! Vielä enemmän pitäisi muistaa sanoa naamatusten kehuja aikuisille. Mikä siinä onkin, että lapsia kehuu ihan ”villinä”, mutta unohtaa sanoa äidilleen kiitos avusta ja tuesta? Ja miten hyvältä tuntuu, kun kuulee että joku on saanut inspiraation siitä mitä teet? Minä saan kuukaudeksi virtaa siitä, kun joku kertoo innostuneensa esimerkkini myötä lenkille tai avantoon tai kiittää hyvästä vinkistä.

Somessa on vuosia elänyt Kehu nainen päivässä-juttuja ja olen joskus ajatellut, että yhden viikon ajan nostan jonkun naisen somesta esiin ketä ihailen. Sitten se aina jää. Mutta suuria oman alansa esikuvia, joita katselen vähän suu auki ovat muun muassa Martina Aitolehti treenimotivaationsa kanssa tai Anni siinä, mihin on leipomisellaan päässyt. Ihan huikeita naisia! Noora on ihan omaa luokkaansa kunnianhimonsa ja työmotivaationsa kanssa ja se sitten näkyy tuloksissa ja asiakkaiden määrässä. Seuraan muuten varmaan 99 prosenttisesti naisia somessa ja nostan heitä ns. jalustalle, jonne haluaisin itsekin päästä. On ihan huikeaa millaiseen määrään ihmisiä sitä on tutustunut somen ja erilaisten tilaisuuksien kautta viime vuosina. Mieletön rikkaus!

Mutta keskitytään nyt yhteen naiseen, joka teillekin monelle varmasti tuttu ja joka on kuvien puseron takana. Vuoden 2017 Plus size-missi, lähes samanikäinen nainen itseni kanssa ja kahden lapsen äiti Marjaana Lehtinen on sellainen ilopilleri, etten ymmärrä mistä ammentaa kaiken hyvän olonsa ja positiivisuutensa. Mieletön inspiraatio ja esikuva! Olen nähnyt häntä useasti Helsingissä erilaisissa pressitilaisuuksissa ja aina hymy on ulottunut korviin asti. Kun lähdimme kuukausi sitten Changen reissulle Kööpenhaminaan, Marjaana oli juuri saapunut yöllä Elloksen kuvauksista Tukholmasta. Oli kuulemma nukkunut pari tuntia. Silti oli yksi aurinko ja naamansa loisti. Ihmettelin mihin hän peittää väsymyksensä.

Marjaana on kokenut suuren painonpudotuksen ja sen, miten eri tavalla häneen on alettu suhtautua. Hän on puhunut hyvin avoimesti erilaisista painoon liittyvistä kipupisteistä ja on todellakin malliesimerkki kehopositiivisuudelle. Hän jos kuka tuntuu viihtyvän nahoissaan ja se säteilee ulospäin. Marjaana on muun muassa kirjoittanut kirjan, päässyt Elloksen nettisivujen etusivulle ainoana suomalaisena ja… No, suunnitellut esimerkiksi tämän oman malliston yhteistyössä Noshin kanssa. Ihan huikeita saavutuksia ja tuntuu, että hänen energiallaan ja positiivisuudellaan pystyy mihin vain!

I love me-messuilla onnittelin Marjaanaa hänen nimeään kantavasta Noshin mallistosta, joka oli juuri silloin tullut uunista ulos. Sanoin, että näin heti minkä vaatteen minä haluaisin mallistosta: SADE-puseron rusetilla. ”Sinulle kyllä sopisi se valkoinen” vastasi Marjaana. MITÄ, valkoinen! En käytä ikinä valkoista, kun kuolasin sen vaaleanpunaisen perään!

Viikkoa myöhemmin sain sähköpostin, että saisin valita Marjaanan mallistosta vaatteen. No, ei tarvinnut miettiä. Arvoin ainoastaan koon puolesta, sillä monesti Noshilta XS-koko on hyvä, mutta pelkäsin sen olevan parin pesun jälkeen liian tiukka ja valitsin sitten S-koon. Kuvissa vielä pesemätön, eli uskon olevan juuri hyvä koko! Pari päivää valintani jälkeen otin yöppärissä paketin vastaan ovelle ja ihastelin tuota vaaleanpunaisen sävyä, juuri oikea. En tiedä pitäisikö marraskuussa pukeutua mustaan, mutta minä kyllä aloitan nyt sen väri-iloittelun kun luonto on harmaa. Pastellisävyissä oli niin hyvä mieli, että omakin hymy ulottui korviin asti kuvia ottaessa. Ja hämmästyin muuten miten paksua trikoota pusero on, pystyy erittäin hyvin käyttämään ilman mitään aluspaitaa. En voi olla koskaan hämmästelemättä miten paljon Nosh on kasvanut yrityksenä sen jälkeen, kun kävin ekoilla Nosh-kutsuilla vuonna 2014. Huikea kasvu! Asustin paidan kahden muun suomalaisen merkin, Coruun ja Palmrothin kanssa.


paita NOSH x MARJAANA (saatu)/ neuletakki ESPRIT/ kengät PALMROTH (saatu)/ korvikset CORUU/ panta H&M/ farkut CUBUS

Ketä muuta ihastuttaa vaaleanpunainen rusetti-paita? Kiitos Marjaana kun olen saanut tutustua sinuun ja kiitos, kun olet niin sydämellinen ja iso inspiraatio monelle!

Tehdäänkö yhdessä Kehu nainen päivässä-viikko someen? Tietäisitkö sinä heti kenet kehuisit ensimmäisenä?

P.S. Nosh x Marjaana-mallistoa on saanut jo edustajilta, huomisesta eteenpäin tilattavissa myös verkkokaupasta!