Näin se aika juoksee. Tänään tulee kuluneeksi tasan 5 kuukautta tuosta hurjasta perjantaista, kun pyörin ympyrää Kreetan hotellilla ja odotin tietoa miehestä, joka oli sairaalassa leikkauksessa. En ole laskenut, mutta mieleeni tallettuu kalenterin tavoin päivämäärät. Kyllä kuulkaa tuntui silloin pitkältä ajalta, kun sanoivat, että kuntoutuminen voi kestää puolikin vuotta. Ja humps vaan, lähes koko puolivuotinen on kulunut.

Jos et ole lukenut tuota postausta kesäkuulta, sen voi kurkata tästä linkistä. Olemme kertoneet kymmeniä kertoja eri kyselijöille näiden viiden kuukauden aikana mitä tapahtui, sillä se tuntuu ihan kahelilta tapahtumalta. Ettei mopoiltu yöllä sateessa Thaimaassa, ei extreme-urheiltu, mies ei ollut ajamassa 50km tunnissa pyörällä alamäkeen. Ei, me olimme autoilemassa takaisin hotellille ja jätskillä lasten kanssa, kun hän kompastui rautaputkeen.

Silloin sain kommentin, että älä valita vaan lomaile ja anna olla, olisi voinut käydä pahemminkin. Totta, arvatkaa kuinka monta kertaa tämän viiden kuukauden aikana olen pysähtynyt miettimään, mitä jos mies olisi lyönyt kaatuessaan päänsä? Olimme vuoren rinteellä, missään ei näkynyt ketään ja ambulanssissa olisi varmasti kestänyt. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Tai jos kyseessä olisi ollut vaikka jalka, olisi elämä ollut paljon haastavampaa. Mutta samalla kun olimme puoli vuotta aiemmin varanneet loman, josta oli jäljellä vielä 10 päivää ja joka oli tietenkin suhteellisen kallis, kyllähän se harmitti. Suuri osa lomasta meni siihen, että mies istui puhelimessa, ravasi sairaalassa ja konsultoi vakuutusyhtiöitä, kipuja oli ja nukkuminen haastavaa, uimisesta puhumattakaan – sitä ei voinut tehdä. Näin kuinka paljon miestä harmitti kun itse sukeltelin turkoosiin mereen, vaikka hän hiljaa olikin.

Ei epäilystäkään, etten ole ollut koko aikaa kiitollinen siitä, ettei pahemmin käynyt, mutta pieni pelko jäi persuksiin. Olenhan itsekin ollut ulkomailla sairaalassa niin denguekuumeesta kuin sukeltajantaudista, mutta nyt lapsiperheenä matkustellessa on oksenneltu, vedetty ihan hirveän pahat enterorokot ja tällä kertaa oksentelun lisäksi toinen palasi kotiin katkenneen käden kanssa. Kannattaako edes yrittää lomailla, hirveä määrä palaa rahaa ja aina on lääkärireissuja edessä?

Puolet kesästä oli säätöä, sillä mitään sairaslomaahan kädestä ei tullut ja vähän kikkailua elämä (kuten pelkästään työmatkat) vaati, mutta niin se vain aika juoksi ja käsi parani. Enemmän sanoisin sen vaikuttaneen koko perheen henkisen puoleen kesällä. Kun se otettiin Suomessa kipsistä, oli tilanne hurjan näköinen sen suhteen, kuinka koukussa käsi on, kuinka ei ei kierry tai kuinka sillä ei esimerkiksi päätä rapsutella. Mutta niin vain se on kuntoutunut päivä kerrallaan paremmaksi ja paremmaksi. Vakuutus maksoi kuusi kertaa fysioterapiaa ja noiden käsittelyiden jälkeen käsi on aina mennyt astetta suoremmaksi.

Jäljellä on yksi kerta fysioterapiaa ja kädellä voi jo esimerkiksi punnertaa ja elää arkea ihan normaalisti. Ihan suoraksi se ei vieläkään mene, mutta kovin kaukana ei enää olla. Käsi napsuu, mikä vähän hirvittää itseäni kun ajattelen sinne laitettua ruuvia, mutta eihän se napsunta edes johdu ruuvista. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa kaiken menneen hirveän hyvin – vakuutus korvasi kaiken, käsi on lähes entisensä, siinä on 10 sentin siisti arpi, mitään ei tulehtunut, mitään ei tarvinnut rikkoa uusiksi. Lääkärin mukaan ilman ruuvia kiertoliike kädestä olisi puuttunut jatkossa kokonaan ja nyt kiertoliikkeessä ei ole moitittavaa. Lämmin kiitos siis kreetalaiselle kirurgille hienosta korjauksesta!

JA! Se minkä tarinamme, taas yksi sairaalareissumme on saanut aikaan, on vakuuttaminen. Yhdet kaverimme sanoivat ottaneensa matkavakuutuksen (ovat matkustelleet aina paljon) tapahtuneen vuoksi. Ja sanon, että kannattaa. Meillä itsellämme on jatkuva matkavakuutus, joten hommaa ei tarvitse erikseen miettiä joka matkan kohdalla. Monestihan ei satu mitään, mutta sitten kun sattuu, voi sattua isosti. Minun sairaalalaskuni sukeltajataudista oli 4770 euroa ja denguekuumeesta pamahti laskua 3990 euroa. En maksanut penniäkään itse, allekirjoitin paperit ja tuijotin kauhuissani summia. Sukeltajantautikin on kuolemaksi jos sitä ei hoida, mitä olisin tehnyt ilman vakuutusta? Miehen leikkauksen summaa emme saaneet edes tietää, Suomesta hoidettiin maksusitoomus suoraan sairaalaan. Joten jos jotain jää mieleen, niin edelleenkään emme ikinä tule lähtemään ilman matkavakuutusta mihinkään. Matkavakuutus on korvannut jopa mummilassa tapahtuneet lastentaudit!

paita NOSH ORGANICS/ housut LIDL/ saappaat PALMROTH (saatu)/ hiuspanta VALKAMA ACCESSORIES/ rannekoru OXXO/ korvikset LINDEX/ takki GLOBAL ESSENTIALS

Eilen mietiskelin tätä asiaa, sitä miten paljon paremmin meillä perheessä voidaan henkisesti nyt syksyllä kuin kesällä ja miten elämästä ei koskaan tiedä. Yksi pieni kompastuminen voi muuttaa pahimmillaan koko elämän. Meillä oli tuuria matkassa, ettei mitään pahempaa tapahtunut. Samalla kun mietin kuluneita kuukausia ja sitä, miten itse kukin toimii onnettomuustilanteessa (yllätyin kuinka rationaalisesti pystyin alkupaniikin jälkeen sitomaan käden, ajamaan tunnin matkan vuoristossa, jopa etsimään apteekin ja hakemaan lääkkeitä matkalle, mieshän nyt perinteisesti oli itse rauhallisuus) tuli radiosta biisi:

Give me everything tonight
For all we know we might not get tomorrow
Let’s do it tonight

Niinpä. Huomisesta ei koskaan tiedä, jokaisesta päivästä täytyy ottaa kaikki irti ja olla kiitollinen. Me katsomme kiitollisena, kuinka mies on toipunut ja päässyt liikkumaan ja tekemään taas. Hän oli superurhea kaiken keskellä, eikä valittanut kertaakaan kuin välillä kivusta ähkäisten. Minun sankari. <3

Uskoisitko että jo viisi kuukautta kulunut? Luitko juttujamme tuoreeltaan kesällä? Ja hei, ISO kiitos teille, elitte varsinkin Instagrammin puolella hyvin vahvasti mukana ja laitoitte paljon tsemppiviestejä, en varmaan edes siinä hössötyksessä kiittänyt kaikista. KIITOS!

P.S. Lokakuun asuäänestyksen voittaja oli kaimani Katja (kurkkaa spostisi jos olet kaimani, Katjoja oli osallistuneissa useampi!) ja ylivoimaisesti eniten ääniä sai asu numero 4, yllätyin itse siitä! Ilmeisesti neuletakin ruskaväri vei äänet. KIITOS osallistuneille!