Epämukavuusalueelle ja sen yli!

Kirjoitan tätä vähän stressissä. Tai jännityksessä. Olen hirvittävän kova jännittämään asioita, jotka eivät ole kontrollissani. Eli ovat minulle vieraita tai ovat asioita, joista ei vain pysty etukäteen sanomaan, miten tulevat menemään. Samalla kun olen vähän perfektionisti, en pitkiin aikoihin tehnyt asioita, joista en voinut etukäteen tietää, onnistunko niissä. Harmittaa vieläkin, kun en yläasteella suostunut juoksemaan kilpaa 100 metrin matkaa. Liikunnanopettaja käveli perässäni pitkin käytäviä ja suostutteli, olin ollut tunneilla ikäryhmäni nopein, mutta en suostunut. Entä jos olisinkin vaikka viimeinen ja koko koulu olisi katselemassa kisoja? En kestäisi epäonnistumista. En sitten mennyt. Harmittaa vieläkin, kun jätin kokematta sen juoksufiiliksen, enkä ikinä tiedä, miten se olisi mennyt.

Olenkin siis pitkään pyrkinyt ennemminkin tekemään niitä asioita, jotka tuntuvat jännittäviltä, pelottavilta tai muuten vaan kreiseiltä. Matkaopashommassa retken vetäminen ja koko päivän puhuminen vieraalle joukolle tuntui aluksi ihan absurdilta hommalta, mutta pian huomasin nauttivani siitä hirveästi. Puhuminen olikin ihan mahtavaa. Hampaat irvessä olen pakottanut itseni sukeltamaan, ajamaan moottoripyöräkortin tai tunkemaan itseni pelottavaan gondoliin, sillä tiedän, että kun sen pahimman pelon yli pääsee ja saa ne kokemukset ja oppii, se fiilis on jotain mieletöntä. Olen ensimmäisenä tunkemassa paikkoihin ja kokemassa asioita, oli se sitten turkkilainen vaahtopesu tai mikä. Tajusin, että meillä on yksi elämä aikaa kokea edes pieni osa niistä mielettömistä jutuista, mitä maa päällään kantaa. Siihen mahtuu kyllä epäonnistumisiakin, siihen mahtuu pelkoja ja ties mitä, mutta antaa mennä vaan. Aina ei toimi, veikkaan että Särkänniemen Boom voi nyt ylittää meikäläsen pelkokertoimen.

Kun tässä taas jännitän hulluna huomista, eli sitä puolimaratonia nimeltään HCR yritän perustella itselleni mikä tässä jännittää. No monikin asia. Huonosti mennyt kevät harjoituksia ajatellen, yks kaks tullut lämpöisempi keli, kuukaudenkierrosta johtuva kipeä vatsa jajaja… Jännittää, miten ne vaikuttavat menooni. Ja sitten taas. Ainoa tuomari koko hommalle olen minä itse. Kukaan muu ei moiti, vaikka jäisi kesken, vaikka olisi mikä tahansa aika. Minä olen se itseni tuomitsija. Aloin jo miettiä, miksi ihmeessä tungen itseni kisoihin, sillä tämä viikko ennen kisaa ei ole kiva. Desinfioin käsiä, jännitän, olen takakireä jännityksestä, pelkään sairastumista ja ties mitä. Yhden hupireissun takia! Onnistumisen tahto on niin kova. Piti ihan istua miettimään, mikä on saanut minut taas kokemaan tämän jännitysviikon. Sitten muistin. Se fiilis siellä kisassa. Se olo jälkikäteen. Ne jälkipuinnit. Niiden takia se kannattaa juosta.

Mutta miten se menee, sitä ei tiedä kukaan etukäteen. Eikä sitä kannata edes miettiä. Nyt tuuppaan itseni jälleen kerran epämukavuusalueelle, tutisen lähdössä kuin haavanlehti (tärisen aina kun jännitän) ja sitten juoksen. Ja nautin. Ja katselen maisemia. Kelikin osuu aika passelisti kohdalleen.


mekko LINDEX/ housut KATRI NISKANEN/ takki ONLY/ kengät ZARA (second hand)/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset H&M/ panta VALKAMA

Vannoin, etten enää tämän jälkeen juokse kuin huvikseni. Olenkohan sanonut tämän joka kerta? Kohti ääretöntä ja sen yli nyt vaan, pitäkää peukkuja! Siteerasin tässä reippaana Disneyta ja sitä muuten löytyy soittolistastani matkalla, mies totesi biisivalintojani kuunnellessaan, että hänellä menisi lenkkarit solmuun niistä. Sanoin, että ehkä jollain vielä menee, minullahan on paha tapa laulaa ääneen mitä enemmän alkaa väsyttää. Siinäpähän sitten joku miettii miksi juoksen Sadun alkkareista huutaen, mutta se on vain Arttu Wiskarin biisi.

Pakotatko sinä itseäsi epämukavuusalueille joissain asioissa? Mietin välillä, olisiko parempi vain tyytyä vähempään kuin aina mennä kohti seuraavaa haastetta? Hyvää juoksua teille ketkä lähdette tänään juoksemaan ja muille ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

Latautuneita tunteita herättävä äitienpäivä

Kuten sunnuntaina kirjoitin, äitiys on monia tunteita ja ajatuksia herättävä asia. Äitimyytti on toinen asia, jota herkästi pidetään yllä ihan omilla ajatuksilla ja saatetaan ajatella, ettei oma äitiys ole riittävää.

Minä julistin reippaasti, että äitienpäivää ei tarvitse juhlia, sillä äitienpäivä on joka päivä ja tärkeintä on, että saa kokea äitiyden ja on terveet lapset. Tämä on edelleen totta, en kaivannut kakkua tai skumppaa, mutta olin samalla alitajunnassani aivan varma, että lapset ovat esimerkiksi päiväkodissa tehneet kortit. Esikoisen aiemmin kerhosta tuomat haastattelut ovat olleet sydäntäsärkevän suloisia, kun pieni esikoinen kertoi äidin lempiruoat ja hiusten värin. Joku harjoittelija oli täyttänyt muuten silloin tuon kyselyn ja ihmetellyt, että lapsi keksii, kun sanoi äidin hiusten olevan vaaleat, oranssit ja violetit. Ihania pieniä muistoja ja yllätyksiä! Nyt oli vuorossa ensimmäinen kerta, kun kuopus on missään hoidossa, joten odotin innolla, mitä tuo puhelias pieni ihminen, joka rakastaa piirtää on saanut aikaan. Lisäksi olin myös varma, että mies on hommannut jonkun lahjan. Sanotaanko, että hän on itse laittanut riman aika korkealle ostamalla hienoja lahjoja, mutta aina myös käytännöllisiä, joille on ollut tarve.

Tuli sunnuntai, kun aloimme heräillä kuuden jälkeen peräkonttikirppikselle. Tiedossa oli, ettei aamupaloja tai muita ehditä. Kuopus kömpi kainaloon jatkamaan unia ja mietin, että mitäpä sitä muuta voi äitienpäivältä toivoa, kun tuhisevan tytön kainaloon. Esikoinen oli tehnyt kortin, jonka antoi kylläkin vähän pahoilla mielin, kun äiti oli mennyt jo nousemaan ylös sängystä. Sitten alettiin hössöttää kolmisin lähtöä bussiin ja kirppikselle, sillä mies oli mennyt edeltä. Se oli sitä samaa hösäystä ja kiukkua kuin normiaamuina. Se tuntui jotenkin pahemmalta, ei äidin kuulu komentaa äitienpäivänä lapsia pukemaan! En tiedä mistä tämäkin myytti kumpuaa, mutta tuntui pahalta. Halusin palata pyjamissa halimaan. Miksi kirppis piti olla juuri äitienpäivänä. Ajattelin, ettei sillä ole väliä, että halitaan sitten toisena päivänä. Jotain tunteita päivään oli latautunut, sillä toimintamme tuntui ihan väärältä. Sitten seisoin päivän yksin torilla (tämäkin oli etukäteen tiedossa ja oma valinta) ja tunsin oloni jotenkin superkurjaksi. Haluan olla lasteni kanssa! Ja samalla, saan olla heidän kanssaan päivittäin. Miksi tämä sunnuntai osui sisimpään lujempaa kuin odotin?

Kuopuksen tarharyhmässä ei oltu tehty mitään äideille. Hämmästyin, miten paljon tunteita se itsessäni aiheutti. En tiedä mistä tämä linjanveto, kun ei ollut esimerkiksi koko päikyn linja. Mitään aamutuokiota, aamiaista tai vastaavaa ei myöskään ollut, olisi ollut ihanaa päästä osallistumaan hetkeksi lasten maailmaan, mutta ymmärrän, että tämä vaatii jo resursseja opettajilta ja rahaa samoin. Mutta miksi ei mitään korttia, kun askartelevat kuitenkin jatkuvasti? En ole kehdannut kysyä, sillä tuntuu siltä, että takerrun ihan epäolennaiseen asiaan. Pieni itse kyseli, miksei heillä tehty korttia kun sisko teki, eli ehkä minun olisi pitänyt kysyä ja selittää.

Hävetti, kun täysin korttia tai piirrustusta vailla jääminen aiheutti surun tunteita mielen. Hän piirtää minulle vaikka kuinka usein, hän on siinä halittavana ja kaikki on hyvin. Olenko ihan höperö? Miksi äitienpäivä sisälsi jotain latautuneita odotuksia ja tunteita niin paljon? Ja samalla hävetti, että siinä kirppishässäkässä jäi omankin äidin muistaminen ihan puolitiehen. Yritin soittaa ennen kirppistä ja lahjan annoin jälkikäteen.

Kun sitten purin asiaa seuraavana päivänä Instastoriesissa, pelkäsin että minut lynkataan kiittämättömänä naisena, joka valittaa nyt turhasta. Yllätyin, että sain ihan hirveästi viestejä teiltä asiasta, se selkeästi herättää ajatuksia. Kerroitte aamupala- tai satuhieronta-hetkistä päiväkodilla sekä lahjoista ja korteista. Ymmärsitte hyvin, miksi tuo pieni pahvinpala kuopuksen jutuilla olisi ollut iso juttu. En löytänyt yhtään kohtalotoveria, jonka lapset olisivat tarhassa ja mitään muistamista ei olisi tehty. Ymmärsitte myös hyvin, että selitys miksi näin tehtiin olisi ollut kiva. Kiitos niistä lukuisista viesteistä, en ollutkaan ihan yksin tunteideni kanssa!

Karoliina avasi eilen omassa Instassaan myös sitä, että opettajien aika ja resurssit menevät muuhun kuin äitienpäivän askarteluihin ja loppukeväästä sitä ollaan jo aika poikki. Ehkä se johtui resursseista ettei mitään askarreltu, toisaalta kynä ja paperia ja piirrustus äiti-tekstillä olisi jo ollut varsin ihana juttu. Eihän sen olisi tarvinnut olla ohjattu askartelu. Sain paljon myös viestejä lastentarhaopettajilta (yllätyin miten moni seuraajistani on siinä ammatissa, ei koskaan tiedä mitä ihmiset puuhaavat) ja opettajatkin kallistuivat enemmän sille kannalle, että kyllä aina jotenkin muistetaan. Resurssipulan takia tai osallistujapulan takia on lopetettu niitä aamuhetkiä, jonka ymmärrän kyllä hyvin, työt eivät välttämättä jousta sellaiseen kummassakaan päässä.

Hassua, miten tuohon päivään sanalla äitienpäivä kuitenkin latautui jotain lausumattomia odotuksia. Kun kerhossa on aina tehty joku muistaminen, minä vain oletin että tarhastakin tulee. Opinpahan, ettei yhtään mitään asiaa kannata pitää itsestäänselvyytenä, vaan arvostaa joka ikistä ihanaa piirrustusta, joka on äitiä ajatellen tehty. Ne ovat ihan yhtä ihania muistamisia kaikkina muinakin kuin äitienpäivänä.


mekko MONTON/ tennarit Budapestistä/ takki ONLY/ korvikset H&M

Harmitus ei ollut niin kova kuin tästä tekstistä voisi ehkä ajatella ja meni äkkiä ohi. Se vain kirvoitti niin paljon keskustelua ja viestittelyä Instassa, että päätin jatkaa vielä bloginkin puolelle. Pitäisikö tällaiset juhlapäivät lopettaa kokonaan? Tahattomasti lapsettomille, äitinsä menettäneille tai muuten vaikeassa tilanteessa eläville ne saattavat olla ihan todella kipeitä päiviä. Huomasin, että äidille, jonka lapset olivat isällään äitienpäivänä päivä oli vaikea. Moniin perheisiin nämä juhlapäivät saattavat tuoda stressiä ja kummia odotuksia. Puhumattakaan siitä päiväkodin tai koulun henkilökunnasta. Olisiko helpompi keskittyä siihen, että äitien- ja isänpäivä on joka päivä, eikä ladata odotuksia ja tunteita yhteen päivään? Entä se kaupallisuus, mitä kaikkea myydäänkään sen alla, että äitiä pitää muistaa?

Mitä olette mieltä? Onko äitienpäivä latautunut positiivisella vai negatiivisella tavalla? Ovatko nämä juhlapäivät liian kaupallisia vai ihana juttu arjen keskelle?

P.S. Kuvien mekko löytyi muiden mekkojen alta kaapista kirppishommissa, en tiedä koskaan sellaista hankkineeni, se oli selkeästi kirppismekko ja aivan epäsopiva hartioista. Mikä lie olikaan, nappasin päälle kun kaipasin pinkkiä äitienpäivän kuviin ja tämä löysi peräkonttikirppiksellä jo uuden kodin. Oliko ostaja joku teistä? Mies myi sen vessareissuni aikana, joten en ehtinyt nähdä kenelle meni!

Edit. Minua rohkeampi mies kysyi asiaa päiväkodista. Kortteja ei tehty kuopuksen ryhmässä, koska ne olisivat kuulemma olleet vain opettajien tekemiä, on perheen oma asia askarrella.

Viikon parhaat palat (tule moikkaamaan huomenna!)

Lauantai! Viikossa on tapahtunut kyllä paljon, siitä hetkestä kun viime lauantaina suuntasimme Hyvinkäälle on kauan! Mitkä ovat olleet viikon parhaita juttuja? Ja mitä vielä huomenna tulossa?

  • Maanantaiaamu. Hyvin poikkeuksellista, että näin voi sanoa. Olimme hitsautuneet jotenkin puussa yhteen tai siltä se tuntui, kun esikoinen halusi perhehalin ja siinä sitten oltiin hetki ennen eri suuntiin lähtemistä mytyssä nelistään maanantaiaamuna seitsemän jälkeen.
  • Suunnistus. Kävimme kaksin maanantaina iltarasteilla ja vaikka emme hortoilleet, vitsi mikä sijoitus oli! Hämmästyin, oltiinpa hitaita. Mutta toisaalta, himmasin tarkoituksella useamman kerran ja jouduin yskimään tosissani limaa vielä irti. Lapsi sanoi torstaina, että suunnistuskoulussa oli kivempaa kuin Särkänniemessä (!!). Voi jee, metsä tekee iloiseksi!
  • Aika kuopuksen kanssa kaksin, kun esikoinen oli yötä Helsingin kummilassa. Olen käynyt pari kertaa kuopuksen kanssa sushilla kaksin tällä viikolla. Hän on kyllä mainio tyyppi! Nyt huomaa, kuinka esikoisen kolmevuotisajasta meni kyllä osa ohi vauvasumussa. Ihania tyyppejä osaavat 3veet olla!
  • Turkkilainen ilta. Siis aivan mieletön elämys keskiviikkona. Turkkilainen kuorinta ja vaahtopesu, turkkilainen ruoka ja päälle vielä pikakasvohoito. Ihana ilta, jossa sielläkin oli 3vee mukana. Kerron vielä lisää!

  • Juoksu. Juoksin 14 kilometrin lenkin torstaina, eikä tuntunut enää pahalta. Jes, taas yksi lenssu taittunut!
  • Invisible Heroes. Mennä katsoimme sitten koko sarjan, no, eihän niitä ole kuin kuusi jaksoa. Jakso/ilta, eli kuudeksi päiväksi riitti. Meidän on suht vaikeaa löytää sarjoja katsottavaksi, katsomme kaikki telkkarijutut yhdessä. Meille ei kiitos fantasiaa, ei tositv:tä, ei mielellään komediaa, ei puheohjelmia kiitos. Meidän lempparit, joita on tahkottu aika vauhdilla ovat olleet mm. Sons of Anarchy (ihan all time ykkönen!), Breaking Bad, True Detective ja OITNB. Huomaatte, jenkkiläisiä rikosdraamoja siis. Aallonmurtaja juuri muuten katsottiin, se on myös hyvä! Tositapahtumiin perustuva Invisible Heroes oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ja laittoi googlettemaan lisää. Nosti myös näyttelijänä Pelle Heikkilän ihan uudelle tasolle omissa silmissä sieltä sekoilevasta Tikkakoskesta. Suosittelen! Ja hei, mitä me nyt katsotaan taas, apuaaaa! Suosituksia?
  • Tänään olevat Viikarin vuosi-kuvaukset, viidennet tänä vuonna siis, otetaan kirsikkapuiden alla. Ihanaa! Jää tytöistäkin pinkkien kukkien alla muisto.
  • Eilinen grillattu kala, sienet ja homejuustosalaatti. Tytöt söivät kaiken ja kehuivat, pyysivät sitruunat ja tillit kalan päälle. Kaikki hävisi hetkessä. Heillä oli selkeästi kova nälkä, mutta olinpa ylpeä kun syövät niin kaikkea ja olipa iloinen illallinen, ihan vailla ruokataistoa. Kaikki vaan meni ja vanhemmat saivat kehut mahtavasta ruoanlaitosta! Ohhoh!

On niitä muitakin kivoja juttuja viikkoon mahtunut, tapahtumarikas viikko. Samalla viikkoa on siivittänyt väsymys ja selkeä aivojen ylikuormittuminen, olen sekoillut huolella pariin otteeseen. Pesin jopa tukan käsirasvalla! Kyllä se tästä, kyllä se tästä.


toppi CHANGE LINGERIE (saatu)/ farkkuliivi ONLY/ farkut LIDL HEIDI KLUM (saatu)/ tennarit MINNA PARIKKA/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset UHANA DESIGN (tein itse!)

Mutta hei! Sitten vielä huomiseen äitienpäivään. Me vietämme sen Keskustorilla Peräkonttikirppiksellä seisten ja myyden tavaroitamme. Myynnissä on naistenvaatteita, tyttöjen vaatteita ja kenkiä (eniten löytyy kokojan 86/92-98, joitain 68cm sekä 122cm), sisustustavaraa ja leluja. Toivottavasti mahdollisimman moni piipahtaa Tampereen keskustassa ostoksilla! Kirppis on auki klo 9-15, tulkaa bongailemaan aarteita, tinkimään ja moikkailemaan. Toivottavasti näemme!

Ihanaa aurinkoista lauantaita! Nämä kuvat ovat huhtikuulta, siltä lämpöiseltä viikolta, toivottavasti saadaan tätä pian lisää. Kyllä hymyilyttää, kun takin saa heivata pois! Nauttikaa viikonlopusta! Heittäkää sarjavinkkejä ja tulkaa shoppailemaan huomenna, jooko?

P.S. Kiitos kaikille asuäänestykseen osallistuneille. Arpaonni suosi tällä kertaa Sirpaa, voittaja tavoitettu spostilla. Suosikki voitti yhdellä äänellä seuraavaksi tulleen, mutta tämä keltainen mekko oli ykkönen!