Moschino ja aviomies vastaa 33 kertaa

Tähän postaukseen nähtiin paljon vaivaa. Lokakuussa luin monesta, monesta blogista haasteesta ”aviomies vastaa 33 kysymykseen”-juttuja ja ajattelin, että kuulostaisi hauskalta. Oma mies kuitenkin koki kysymykset liian henkilökohtaisiksi ja otti asiasta paineita, joten odottelin vastauksia muutaman viikon. Sanoin, että saa skipata kysymyksiä, mutta se ei helpottanut. Nyt sain kuitenkin ”parin” kyselyn jälkeen vastaukset koottua!

Ja asusta! Kun sähköpostini kertoi, että minulla on viimeistä päivää iso synttärialennus voimassa, päätin kurkata onko H&M Moschino-mallistoa jäljellä. Oli jäljellä ja oli juurikin rakastamaani Disney-kuosia ja toista rakastamaani asiaa – huppareita. Tilasin synttärialellla Disney-Mocshinon ja ajattelin sen sopivan täydellisesti monta vuotta palvelleiden skin pantsien kanssa. Voitte uskoa, että tehtyäni tilauksen hymyilytti, kun luin kollegan postauksen. Oikeasti! Ja asukuvat julkaisime näköjään samana päivänä. Tämä asu oli niin minua ja letti asuun sopiva, että nukuin se päässä kaksi yötä kampaajan jälkeen. Ihana huppari vai mitä? Sitten kysymyksiin!

Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitreffeillämme? 
Ainakin muistan ajatelleeni että kaikkea sullekin ehtinyt tapahtua. (Olin silloin 18v)
Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua? 
Et. (Nauran todella harvoin millekään vitseille.)
Pidänkö halailusta?
Todellakin.
Haluanko pienet vai isot häät?
Halusit, isot ja kivaa oli.
Olenko koskaan rikkonut lakia?
(Tietääkseni) et ylinopeutta kummempaa.
Millainen on voileipäni?
Mieluiten hyvä sämpylä tai Stokkan herkkulimppu jolla juustoa, ohuelti rasvaa ja kurkkua. (Hymyilin kohdassa ohuelti <3 Ehdottomasti vähän rasvaa!)


Millaista musiikkia kuuntelen mieluiten?
Apulantaa ja ysäriä, joskus Kaija Koota.
Mitä pelkään?
Montaakin asiaa, lähinnä vakavat sairaudet tms.
Kestänkö stressiä?
Kyllä sikäli että saat stressin allakin asioita aikaan, mutta stressaat myös paljon monia asioita. (Tämä kuvasi niin täydellisesti elämääni)
Oudoin tapani?
Mitään tosi outoa ei tule mieleen, itse taisit pitää outona pizzan leikkaamista saksilla, mutta onko sekään niin kummallista. (Olen oppinut pizzan leikkaamisen saksilla kaverin äidiltä vuonna 1990 ja kyllä sitä joskus pidettiin outona! Mutta nykyään kaikki tekee niin?)
Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Sairaanhoitaja, ei neuloja, ei myöskään luokanopettajaksi. (Tämäkin oli aika yllättävä, olen kasvatustietelijä ja työskennellyt myös maahanmuuttajien opettajana)
Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävä, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi?
Apulannan Toni tai Kurt Cobain. (Tiesin että tiedät! Tonin sylissä olen jo istunut, joten valitsisin Kurtin <3).
Voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
Varmaan matkustaisit/matkustaisimme paljon ja ehkä talo jostain lämpimästä paikasta.
Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?
Pinkki, tarvitseeko selittää.
Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä? 
Jos eivät kunnioita sovittua, kuten sovittuja tapaamisia.
Mikä on suosikki roskaruokani?
Joskus oli sipulirenkaat ja mozzarellatikut. Haikeana aamuna ehkä pizza. (En ole syönyt tikkuja edes haikeana aamuna 10 vuoteen, muistan kun söin mozzarellatikkuja vuonna 2005. Pizzaa kyllä olen syönyt tänä vuonna, mozzarellaan en pysty enää. Niin, siinä lukikin joskus!)
Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et? 
Ei niitä niin ole, joitain vähän outoja muttei mikään nouse niin mieleen.
Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan vai olenko mieluummin yksin kunnes paranen? 
Ainakin näin pienten lasten aikana, varmaan olisit yksin.
Kun riitelemme miten käyttäydyn?
Huudetaan ja sitten vähän mökötetään, ”hyväksi havaitulla” kaavalla kai jo mennään näillä vuosilla.
Menemme ravintolaan, mitä tilaan?
Valkkaria, salaatin jossa hyvää juustoa.
Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
Hyvä kirja, omat harrastukset tietty, ei taida tunti pitkälle riittää blogin kanssakaan. (Ei, mutta juoksuun riittää onneksi)
Mikä saa minut todella vihastumaan?
Ehkä sama kuin ärsyttää ja epäoikeudenmukaisuudet.
Entäs piristymään?
Liikunta. Yllättävät kauniit/hyvät teot. Lasten ilo.


paita HM x MOSCHINO/ housut KATRI NISKANEN/ kengät DR. MARTENS/ korvikset CORUU/ takki VILA

Millainen olen vaimona?
Hyvä. Ei jää epäilyä ettetkö haluaisi tehdä asioita yhdessä ja ylläpitää parisuhdetta yhteisillä tekemisillä kuten reissuilla.
Kumpi sanoin ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui?
Varmaan minä… (Niin sanoit. Muistan vielä sen paikan ja päivän kesäkuussa 2001. Mutta muistit että sinä, ihana!  <3)
Mitä teen heti ekana aamulla? 
Jos mahdollista juot teetä.
Millaisia vaatteita käytän kotona? Jos olet päivällä pukeutunut kaupungille pidät samoja iltaan asti, muuten ehkä trikoita ja hupparia.
Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa? 
Lampunvaihto. (Ruohonleikkuu, renkaanvaihto, yms…)
Kumpi määrää kaapin paikan?
Pienissä ja keskisuurissa sinä ja isoja asioita onkin vähemmän.
Mikä on paras luonteenpiirteeni?
Ahkeruus ja tunnollisuus, pehmeämpänä sanon, että haluat lähimmäisille hyvää ja muistaa heitä kun vähänkin aihetta on.
Entä paras piirre ulkoisesti? Urheilullisuus näkyy kivalla tavalla =)
Ihanin yhteinen muisto?  
Ehkä kuitenkin tyttöjen syntymät, kaiken jännityksen jälkeen molemmat terveinä.
<3

Tuliko uusia juttuja? Mitä pidätte yhteistyömallistosta?

Kolmen euron tuplatakki ja someähky

Lauantaita ihmiset! Puuhataanko tänään monessa kodissa jo isänpäiväherkkuja? Minä kysyin mieheltä, sopisiko, että syötäisiin isänpäiväjutut jo tänään, sillä tytöt on kutsuttu kaksin lastensynttäreille ekaa kertaa, eli voisi olla jopa aikaa! Huomenna toivon, että voisimme mennä porukalla esimerkiksi uimaan, sillä se on se paras lahja isälle, yhteinen aika. Ja se on se, mitä itsekin kaipaan – yleensä aina mennään kaksin tai kolmisin kombolla, ihan liian harvoin tehdään mitään nelistään!

Toiveena on myös, että saisin tykitettyä viikonloppuna erinäisen läjän kuvia, jotka ovat aihioina takaraivossa. Tällä hetkellä itseäni vaivaa jotenkin aikamoinen someähky – olen selkeästi roikkunut täällä liikaa viime aikoina. Yrittänyt hampaat irvessä ehtiä vääntää juttuja ja monesti, kun juttuja syntyisi lähes itsestään, ei vain kerta kaikkiaan ole aikaa kirjoittaa, kuvata ja käsitellä kuvia. Valokin ihan olematon tällä hetkellä. Siksi harmittaakin, että joudun välillä päästämään eteenpäin huonompia juttuja kuin mihin kykenisin, sillä jos niitä jäisi hieromaan, en saisi tällä ajalla mikä on bloggaamiseen käytettävissä mitään aikaiseksi. Ja kyllähän se niinkin on, että elämä on valintoja. Minä olen tällä viikolla käyttänyt pari päiväkotipäivää urheiluun, hierontaan ja työhakemuksen hinkkaamiseen (että siihen meneekin aikaa!). Lisäksi luovuin niin sanotusti omasta ajasta parin viikon päästä, sillä sain yhtenä yönä unettomuudesta kärsiessäni hyvän idean. Päätin, että laitan tytöt yhtenä viikkona eri päivinä tarhaan. Se tarkoittaa sitä, että minulla ei ole omaa aikaa, mutta samalla sitä, että saan kokonaisen päivän kaksin molempien tyttöjeni kanssa. Mietin, että ovat ansainneet välillä täyden huomioni, yksi kerrallaan. Koska asioita täytyy priorisoida.

Jotenkin koen, että syksyn myötä kaipaan yhä enemmän kirjojen lukemista, ulkoilua, juoksua ja rakkaiden kanssa olemista. Telkkariakaan ei tee samalla tapaa mieli avata, mutta sen sijaan sauna tekee mieli lämmittää. Juoksun tarpeen huomaa siitä, että tämän viikon juoksukilometrit nousivat reippaasti yli 50 kilsan. Sateisessa ja hapekkaassa ilmassa on ollut todella hyvä mennä!

Ehkä olen ruoskinut itseäni niin pitkään, että jotenkin seinä on tullut vastaan sen suhteen, kuinka paljon jaksaa markkinoida itseään (blogihommat ja työhakemukset, enhän muuta teekään!). Harmittaa, kun asukuvat otetaan aina hirveässä kiireessä jossain ihme kivenkolossa (näihin kuviin olin laittanut tukkani, mutta ennen kuin ne ehdittiin ottaa, olin lasten kanssa Halloween-juhlissa ja kävelin pitkät matkat sateessa, se siitä tukasta). Tällä hetkellä tuntuu, että vaikka kuinka puserran ja kuinka yritän ja ruoskin ja piiskaan, parempaan en pysty monessakaan lajissa. Siksi olen vetänytkin vähän nollalinjaa viime ajat – en ole laittanut tukkaa koko viikolla, en ole pahemmin meikannut, en miettinyt mitä puen. Olen kaivanut lasten kanssa pipo päässä kohmeista leppäkerttua esiin, miettinyt isänpäivän ruokia, myynyt urakalla lastenvaatteita facebookissa, saunonut, juossut ja sitten unettomana yönä tuskaillessani miten voisin olla parempi äiti saanut idean äiti-tytär-päivistä. Toteutetaan ne nyt, kun siihen vielä on mahdollisuus esimerkiksi töiden puolesta.

Sinänsä on tyhmää, että jatkuva markkinointi ja pyrkimys parempaan latistaa oloani, sillä rakastan tätä sometouhua, mutta tällä hetkellä otan nyt liikaa paineita. Antaisi mennä vaan. Millä saisi suljettua silmänsä tilastoilta edes hetkeksi?

Minun piti tulla kertomaan teille vain ja ainoastaan, kuinka innoissani olin tästä kirppislöydöstäni, kolmen euron kääntötakista. Sain siis kolmella eurolla kaksi takkia! Se tuntui kuitenkin niin teennäiseltä höpötellä vain takista, kun oikeasti ahdistaa, että rupesin nyt sitten avautumaan. Kun en osaa esittää. Ahdistaa ilmastonmuutos, ahdistaa etten ikinä saa töitä, ahdistaa pusertaa kun ei tule paremmaksi.

Ja sitten samalla, olen oikeasti iloinen, että löysin kivan takin käytettynä, olen iloinen, kun eiliset joulukorttikuvaukset menivät niin hyvin, olen iloinen, kun on viikonloppu ja olemme yhdessä. Olen iloinen terveydestä ja siitä, että mies jaksoi vääntää noin hienon kurpitsan tytöille edellisenä viikonloppuna. Olen iloinen monesta asiasta, mutta nyt on jonkinlainen markkinointi- ja someähky. Myönnän, että fiilikseen vaikuttaa myös se, että oli viiden vuoden takaisen muuttomme vuosipäivä, kun jouduimme jättämään kotimme ja repimään kaiken auki. Sitä on tullut mietittyä ja itkeskeltyä. Hiton pää, kun ei unohda yhtään päivämäärää, ei hyviä, eikä huonoja.


takki RADIOKIRPPIS/ farkut CUBUS/ rannekoru BY PIA’S/ takki VILA/ hanskat A+ MORE/ kengät PALMROTH (saatu)/ korvikset CORUU (saatu)

Tarkoitus ei siis ollut vain valittaa, mutta en oikeasti osaa olla kuin rehellinen. Nyt oli fiilis tällainen, huomenna taas toinen. Tiedätte. Nautitaan kaikki viikonlopusta ja yhdessä olosta, toivottavasti ehdin postailemaan teille kivoja isänpäiväjuttuja mitä minulla oli mielenpäällä!

Oikein ihanaa viikonloppua! Kumpi puoli takista sinuun iskee enemmän? Mitä fiiliksiä marraskuusta?

P.S. Kiitos lokakuun asuäänestykseen osallistuneille, voittaja-asu oli asu numero 4 ja arpaonni suosi puolestaan Maria! Kivaa kun osallistuitte, luen huolella aina viestinne ja postaustoiveenne!

10 pitkää päivää

Muistatteko, miten rikki olin tarhan aloituksesta elokuussa? Itkeskelin Instagram-storiesit täyteen ja olin ihan hätää kärsimässä. En voi jättää lapsiani sinne! Nyt onkin tilannepäivityksen aika, kun tytöillä on reilut kaksi kuukautta tarhauraa takana!

Edelleenkin minua harmittaa jotkut asiat tarhassa. No, taudit tietenkin, mille nyt ei mitään voi, mutta ulkoilu on toinen asia. Monet sanoivat etukäteen, että tarhassa ulkoillaan kelissä kuin kelissä, mutta ei tuolla. Herkemmin olemme kotona lähteneet vesisateeseen hyppimään, tarhassa lapset jäävät sisälle aika herkästikin sateella. Se on vähän tylsää. Lisäksi ihmetyttää, miten paljon käytännön eroja ja eroja henkilökunnassa voi olla tyttöjen ryhmien välillä, kun ovat eri ryhmissä ja vain seinä välissä. Nämä ovat onneksi vain pikkujuttuja. Sen sijaan olen yllättynyt miten paljon heillä on kaikkea aika huikeaa ohjelmaa. On käyty kirjastossa usein, voimisteluhallissa, jumppa kerran viikossa pitää sisällään vaikka mitä välineitä, jopa 2-vuotiaalle on jumppaa. On luvattu lasten pääsevän luistelemaan sisähalliin ja parin viikon päästä esikoisen ryhmä lähtee HopLopiin! Wau! En minä tiennyt että sellaisia tarharyhmien kanssa tehdään.

Tytöt ovat saaneet ystäviä ja kuopus on hyvin kiintynyt ryhmänsä tätiin (oikeasti, tiedän että toisia ärsyttää tädittely, mutta mikä olisi oikea nimitys), joka sattuu olemaan äidin kaima. On kutsuttu synttäreille ja Halloween-juhliin. Kaikki on siis mennyt hyvin.

Se mikä itseäni on tässä kombossa yllättänyt on oma ajanhallinta. Aluksi 10 tarhapäivää kuussa tuntui todella paljolta. En ole ollut yksin kokonaisia päiviä viiteen ja puoleen vuoteen ja nyt olisin yhden kolmasosan kuusta yksin? Minähän ehtisin vaikka mitä! Urheilla, tehdä työhakemuksia, blogata jajaja…. Onkin käynyt niin, että tarhapäivinä olen kaikkein kiireisin, yritän samalla kirjoittaa hakemuksia, hoitaa puhelinasiat, kipittää lenkin, siivota kodin, tehdä ruoan valmiiksi, kirjoittaa pari blogijuttua ja… Sitten huomaan että tytöt täytyy jo hakea, lounas on unohtunut ja olen vielä juoksukamoissa, apua! Olen jo kahdesti istunut puhelimessa päiväkodin johtajan kanssa, siinä on vierähtänyt helposti puoli tuntia. Olemme keskustelleet siitä, voinko vaihtaa viikon hoitopäiviä ja tästä oli pariin otteeseen epäselvyyttä.

Uskottelin siis itselleni, että aikaa on paljon. Kun lokakuu jakautuu viidelle viikolle, ei se 10 päivää tunnukaan enää niin paljolta. Tytöille tulee esimerkiksi nyt kahden viikon sisään kaksi tarhapäivää. He olivat tarhassa viime viikon torstaina, ovat tänään ja seuraava päivä on keskiviikkona. Olen siis lähes kaksi viikkoa perinteisesti kotiäitinä ja hoidan omat touhut yöllä tai kuten tällä hetkellä, junassa. Nuo ensi viikon pari tarhapäivää menevät Helsingissä.

Olen siis hämmentynyt siitä, että aika tuntuu loppuvan kesken. Miten ihmeessä minä ennen hanskasin kaiken? Vai tuleeko aikaa käytettyä yksinään johonkin istuskeluun enemmän? Toki käyn Helsingissä ehkä useammin, nyt kun siihen on tarhan myötä mahdollisuus. Ehkä. Tai aiemmin palkkasin vain hoitajan jos lähdin.

Asioita on vaikeaa välillä priorisoida. Minne ryntään tänään, mitä kaikkea yritän saada aikaiseksi? Välillä on naurattanut, että olen ihan hiki päässä illalla, oltuani päivän… Yksin.

Lisäksi tämän syyslomaviikon myötä huomasin, että olen ehkä opettanut tytöt liikaa siihen, että äiti viihdyttää. Kun lenssu pukkasi itselleni päälle, mietin hetken miten pidän homman kasassa, kun kotona vipeltää kaksi energiapommia. Finnrexinin voimin vein heidät uimaan ja sirkustyöpajaan, saatiin kivaa puuhaa ja energiaa purettua. Mutta kun yritin vartin tehdä jotain omaa hommaa, ei se käynyt esikoiselle. Sen sijaan kuopus leikkii herkemmin yksin, hän on ilmeisesti tottunut alusta asti vähän vähempään hyysäämiseen kuin siskonsa.

Tiedättekö mitä huomasin myös tämän viikon myötä? Tappelu palasi meille enemmän. Kun tytöt ovat eri ryhmissä tarhassa (toki näkevät esim. ulkona), he ovat sävyisämmin kotona. Kaipaavat selkeästi toisiaan. Nyt kun olemme olleet yhdessä koko viikon, tuntuu että barbeilta irtoavat päät, kun tappelu on palannut ihan eri tavalla. Jännä juttu sinänsä!


mekko Budapestistä/ takki ONLY/ korvikset SAMASKORU/ kengät DR. MARTENS

Sellaisia fiiliksiä täällä parin päiväkotikuukauden jälkeen. Ketään ei enää itketä siellä käyminen, mutta minä kaipaisin selkeästi jotain ajanhallintaopastusta elämääni! Mihin kaikki minuutit karkaavat!

Asussa on muuten kengät, joista haaveilin vuosia, mutten raaskinut. Syyskuussa käytin niihin Stockan lahjakorttini ja ovat olleet jalassa lähes koko ajan. Olette varmasti huomanneet, ketkä olette livenä minua nähneet. Rakastan! Koska teksti syntyi junassa, en muista millään mikä tuon mekon merkki on!

Mitä fiiliksiä omasta ajankäytöstäsi on? Osaatko hyvin priorisoida? Ja hei, nähdäänkö tänään I love me-messuilla? Iloista alkavaa viikonloppua!