Upea viikonloppu ja viikko, miinus alkava keuhkokuume

Se on kuulkaa sillä tavalla, että kun tarpeeksi istuu junassa ja viuhtoo siellä sun täällä, tulee asiasta nimeltä kotiviikonloppu kultaa kalliimpi kokemus. Kuulostaako tämä hölmöltä? Mietin nimittäin eilen illalla, että miksi meillä ei ole enemmän tällaisia iltoja. Minkälaisia? Ulkona ropisi sade, kävimme nelistään saunassa ja kuopuksemme istui alatasolla hinkaten vimmatusti kahta saunakauhaa yhteen. Ihmettelin, että mitä hän oikein tekee, johon hän totesi kaikkitietävän 3-vuotiaan viisaudellaan ”no sytytän nuotiota, et sä ymmärrä!”. Nauratti kamalasti, niinpä tietenkin ja oli pakko kysyä, että mistä tiedät miten nuotio sytytetään. Vastaus oli, että ohjelmissa tehdään niin. Muumeissakin! Aivan, niinpä tietenkin.

Tytöt löysivät pinkin sävytteen kylppäristä ja laitoin heille vähän pinkkiä tukkaan. Sitten piti ottaa perhehali pyyhkeissä, perhehali aamutakeissa ja mitä kaikkea. Iltasaduksi luimme kolmen naisen tarinan kirjasta Iltasatuja kapinallisille tytöille (kuinka paljon tämä opettaa äidillekin!) ja koska tytöt halusivat eri iltalaulut, lauloin sitten putkeen molempien toiveet. Meillä on jotenkin ihan liian vähän näitä rauhallisia iltoja nelistään ja tunsin rakkauden olevan hyvin vahvasti läsnä. Yleensä aina joku menee jossain, on harrastuksia, urheiluja, joku projekti kesken. Minäkin kerään voimia lauantaille, jolloin toivottavasti juoksen puolimaratonin ja mies lenkkeili (NIINPÄ, LENKKEILI! <3) kuopuksen harrastuksen aikaan.

Sama kävi viikonlopun kanssa. En muista, milloin oltaisiin oltu vain kotona viikonloppu, vailla hötkyaikatauluja johonkin. Niin useasti viikonloppuun osuu joku reissu, on pakkaamista ja purkamista tai jos ollaan kotona, on joku sata asiaa mitä pitäisi tehdä. Viime viikonloppuna siivosimme kodin perjantaina, joten viikonloppuna oli edessä vain olemista. Tähän vaikutti myös se, että esikoinen oli ollut jo 10 päivää kipeänä, joten oli senkin puolesta pakko rauhoittaa. Mies kävi muutaman tunnin maastopyöräilemässä Tour de Tampereella ja minä juoksin vikan pitkän 16 kilsan lenkin. On muuten myös näkyvissä kotonamme ihan erilainen elämänilo, kun mies on päässyt pyörän päälle, uimaan ja pienille lenkeille kahdeksan kuukauden rasitusvamman ja käden katkeamisen myötä. Kuinka iloinen voikaan olla toisen puolesta!


paita UHANA DESIGN/ farkut LINDEX/ tennarit CONVERSE/ korvikset MAANANTAIMALLI/ rannekoru BY PIA’S

Kaiken sen ihanan ja rauhaisan perheajan keskellä mieltä painoi kyllä kovasti esikoisen kunto. Hän oli ollut yli viikon kipeänä, olimme käyneet kolmesti Mehiläisessä ja kunto ei vain parantunut. Vaikkei kuumemittarin lukemat huidelleet enää katossa, niin kyllä lapsestaan näkee, ettei hän voi hyvin. Silmät olivat ns. puolitangossa koko ajan, hän ei jutellut, eikä ruoka maistunut. Kun lauantain ja sunnuntain välinen yö oli pelkkää röhimistä, marssimme taas sunnuntaina lääkäriin. Nyt sieltä vihdoin löytyi selkeä ääni keuhkoista, joka kuulemma johtaisi todennäköisesti keuhkokuumeeseen. Vaikka antibiootteja on aina ihan hirveän kurjaa syöttää, tässä tilanteessa olin hyvin, hyvin kiitollinen lääketieteelle ja siihen, että ehkä voin helpottaa lapseni oloa.

Ja niin kävi. Kaksi päivää lääkettä ja yöt hiljenivät. Lapsi palasi keskuuteemme. Se pulinan määrä, ilo ja höpötys mikä oli taas läsnä 10 päivän tauon jälkeen oli ihan mahtavaa. Hän oli taas pieni touhutäti. Kyllä minä pelkäsin sydän syrjälläni, kun vointi ei vain parantunut ja eskaristakin tuli yli viikon poissaolo. Kyllä sitä taas on hirveän kiitollinen kaikkien terveydestä, se ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Tänä aamuna viisi minuuttia ennen kellon soimista kuului määrätietoinen töptöptöp (miten oikeasti 3-vuotiaat kävelevätkin sellaisella voimalla ja määrätietoisuudella, tiedättekö?) ja peittoni alle pujahti pieni tytön tyllerö sanoen, että rakastaa äitiä kovasti ja haluaa olla aina äidin vauva. Halasin ja sanoin, että olemme tosi iloisia kun olet perheessämme, olet hurjan kiva tyttö. Hän hymyili katsoen silmiini naama ihan rutussa ja sydämeni pakahtui. Päiväkotiin vein ylös alas pomppivan tytön, josta oltiin kanssani yhtä mieltä, että hän on aikamoinen duracell, mutta lastentarhanopettajien mukaan myös päivien piristys juttuineen. I agree.

Jotenkin syksyn myötä tuntuu monesti, että sitä käpertyy kotiin, juo teetä ja on yhdessä perheen kanssa. Niin ihania kuin yhdeksään asti pihalla juostut kesäillat lasten kanssa ovatkin, on syksyssäkin mieletöntä rauhoittumisen ja läsnäolon taikaa. Olen ollut viime päivät hyvin kiitollinen perheestäni, mielettömiä tyyppejä.

Sitä seuraavaa kotiviikonloppua nelistään saadaan odottaa ainakin kuukausi, joten otetaan siitä taas silloin kaikki irti. Tunnelmallista torstaita, tänään ei säästy kukaan kuivana sanoi eilen meteorologi. Hyvä syy käpertyä peiton alle halaamaan!

Ja hei! Elokuun asusuosikiksi päätyi aivan ylivoimaisesti tämä asu ja ihana hemmottelusetti osui arvonnassa nimimerkille Mirmir, spostia laitettu! Kiitos äänestäjille! <3

Mä tein sen! Miten päädyin yrittäjäksi?

Huh heijaa kun ovat fiilikset heitelleet riemusta kauhuun. Miten ihmeessä minusta tuli yrittäjä? Sillä sitä nyt virallisesti olen. Perjantaina katkesi työttömyyteni, kun torstaina sain myönteisen päätöksen starttirahasta.  Sitten sain Y-tunnuksen. Olin ensiksi ihan hyppiä riemusta, seuraavassa hetkessä haukoin kauhusta henkeäni. Mitä olen tekemässä! En minä ole mikään piinkova bisneslady, päinvastoin, olen herkkä ja vähän liikaa stressaava. Miten päädyin tähän tilanteeseen?

Ja tiedättekö muuten mitä – odottelin vain kiltisti, että saan päätöksen starttirahaan ja kyllästyin odottamaan. Piti saada selkoa asiaan, sillä olin jo saanut tulevalle yritykselle yhden koko syksyn kestävän projektin, joka pitäisi saada käyntiin. Tämä siis liittyen viestintään, mutta täysin esimerkiksi blogin ulkopuolella oleva työ. Palattuani Pärnusta soittelin torstaina Työkkäriin starttirahan perään. Sieltä käskettiin soittaa yrityspuolelle. Sieltä annettiin starttirahakäsitellijöiden numeroita kaksi. Toisesta numerosta vastasi nainen, joka kysyi onko hänen hakemuskäsittelijäni. Ööö, mistäs sen tietäisin? Selvisi, ettei ole. Hän jätti soittopyynnön sille, joka on käsittelijäni. Joka soitti tietenkin, kun olin lapsen kanssa lääkärissä. Sitten soittelin takaisin. Ja selvisi, että hakemukseni on kuitattu vastaanotetuksi, mutta hukattu sen jälkeen. Se ei olisi ikinä tullut käsittelyyn ilman soittorumbaani sen perään. Oikeasti, argh. Käsittelijä kysyi voiko palata asiaan ensi viikolla. Pidin pintani ja sanoin, ettei se oikein käy, etten menetä töitä ja sain sitten haastattelun jälkeen myönteisen päätöksen starttirahaan. JES! On joku pieni turva siellä pohjalla sitten.

Miten tähän tilanteeseen on päädytty? Varmaankin omien valintojen sekä nykyisen työelämän myötä. Kun valmistuin yliopistosta yli 10 vuotta sitten kasvatustieteiden maisteriksi, valitsin lähteä Thaimaahan puuhaamaan kaikkea muuta. Tässä vaiheessa elämää en missään nimessä kadu, enkä vaihtaisi noita vuosia ulkomailla mihinkään, mutta eihän se ollut paras startti työelämälle. Silti se oli parasta, mitä voin muistojeni pankkiin tallettaa toimistossa istumisen sijaan ja suosittelen ehdottomasti kaikille! Haikailemme tasaisin väliajoin miehen kanssa takaisin edelleen.

Niin, aiheeseen taas. Sitten työelämä oli pätkiä erilaisissa paikoissa, joissa viimeinen tiedottajan pesti päättyi, kun olin yli puolivälissä raskaana. Jatko oli selvä, jäin odottelemaan perheenlisäystä. Kävin lapsen ollessa 1,5-vuotias vuoden kestävät muotitoimittajaopinnot ja sitten kuopus ilmoitti jo tulostaan.

Viime syksystä lähtien olen tasaisin väliajoin pusertanut työhakemuksia pääsemättä edes työhaastatteluun. Olin niin iloinen, kun pääsin haastatteluun reilu viikko sitten, vihdoin! Työ olisi siis ollut yrittäjänä tehtävää työtä yhdistystoiminnassa ja näin ollen tuntitaksalla laskutettavaa. Starttirahan iloa himmensi myös se, että yhtä aikaa sen kanssa sain kuulla olleeni toisen hakijan kanssa tosi pätevä, mutta valitsivat sen toisen. ÄRRRR. Ehkä raastavinta olla kakkonen, niin lähellä ja silti niin kaukana! Harmitti ihan silmittömän paljon!

Olen kuitenkin todennut, että kun olen puuhaillut some- yms. hommia nämä vuodet, alkaa olla helpompi myydä osaamistani sisällöntuottajana, copywriting-hommissa, blogiyhteistöissä ja kaikkeen viestintään liittyvässä sen sijaan, että painaisin kohti kasvatustieteiden töitä. Ja mitä nekin oikein ovat edes? Itse asiassa luin enemmän hallintotieteitä ja tiedotusoppia yliopistossa kuin kasvatustieteitä, joten tuo tittelikin on todella hämäävä.

Näin päädyin kokeilemaan siipiäni yrittäjänä. Tässä sitä sitten ollaan, ensimmäistä kertaa SEITSEMÄÄN vuoteen en ole virallisesti työtön, kevytyrittäjä tai muuta vastaavaa, vaan ”ihan oikea” yrittäjä. Edessä on hirveästi opeteltavaa liittyen kirjanpitoon ja verotukseen sekä yhtä tärkeisiin juttuihin, nimittäin siihen myymiseen ja verkostoitumiseen. Minä olen luonut verkostoja paljonkin pääkaupunkiseudulle, mutta Tampereella tunnen olevani vielä aika hukassa. Lisäksi se töiden saaminen ja myyminen vähän jännittää. Yrittäjäkurssin voi käydä kuka vaan (se tarjottiin muuten ilmaiseksi työttömille korkeakoulutetuille, mahtavaa!) ja starttirahahakemuskaan ei ollut niin haastava tehdä kuin pelkäsin. Toiminimen perustaminenkin on suhteellisen yksinkertaista. Mutta sen jälkeen alkaakin vasta se totinen työ, eli hommata riittävästi töitä, jakaa aikansa järkevästi, verkostoitua, kouluttautua, pitää osaamista yllä ja… Huh!

Eli kaikki te, jotka olette yrittäjiä, olette joskus olleet tai miettineet sitä, heittäkää vinkkejä kehiin! Otan kaiken tiedon ilolla vastaan. Tästä tämä lähtee toivottavasti! Tällä hetkellä yrittäjyydessä yhtä lailla kiehtoo ja jännittää se, että asioita saa tehdä koko ajan. Tein useamman palasen taas viikonloppuna, mutta sitten taas voin lähteä arkena tunniksi lenkille keskellä päivää. Työteho on yksinään välillä huomattavasti parempi, kun aikaa ei mene lounaisiin, avotoimistossa höpöttelyyn tai teehetkiin. Näin ollen päivisin jää aikaa sitten vaikka urheilulle. Ja joustaahan tämä homma sitten kun lapsi sairastaa ja antaa siimaa sille, ettei kuopuksen tarvitse olla vielä kokopäivähoidossa. Samalla se on juuri se haaste, osata olla välillä tekemättä yhtään mitään. Ihan loma-lomalla on ollut jo pitkään mahdoton olla, ehkä siis tavoitteissa joku kännykätön viikko perheen kanssa vielä! Yrittäjyydessä kiehtoo myös se, että kun tekee niitä asioita mistä tykkää, ne tekee ilolla, täysillä, huolellisesti ja mielellään.


mekko & OTHER STORIES (second hand, Magicpoksin kirppiskamoista) / takki H&M (second hand)/ kengät DR. MARTENS/ korvikset LINDEX/ hiuspanta VALKAMA ACCESSORIES

Ja tiedättekö mitä. Väkisin puristui silmästä lääkärissä pari kyyneltä ollessani niin huolissani lapsesta ja kuullessani diagnoosin, mutta siinä lääkärin kysellessä kuka lasta voi hoitaa ja tarvitseeko kirjoittaa töihin todistuksia sanoin ensimmäistä kertaa ääneen, että olen yksityisyrittäjä. Sen sijaan että olisin ”vaan kotona”, ”työtön”, ”kotiäiti” tms. Olipa jännää! Se jotenkin nosti omaa ihmisarvoani (vaikkei näin pitäisi olla, ehkä tämä on oman pään sisäistä, kun olen niin pitkään ollut työtön ja selittänyt ihmisille tilannettani auki sataan kertaan).

Vinkkejä ja onnenpotkuja kehiin siis, toivottavasti saa työllistettyä itseni tarpeeksi tehokkaasti! Iloista uutta viikkoa kaikille! Sanoinko jo, että viikko on eka seitsemään vuoteen, etten joudu kutsumaan itseäni virallisesti työttömäksi? Sanoinhan? Hih!

Kehutuin look ikinä

Terveisiä Pärnusta! Kotiuduin eilen myöhään sellaiselta luksusreissulta, ettei parempaa ehkä ole ollut. Kolme päivää elämyksiä, hotelliöitä, ihania ruokia ja suunniteltu ohjelma. On aika mahtavaa näin pienten lasten äitinä päästä reissulle, jossa ei tarvitse miettiä mitään. Ilmaantua vain paikalle. Kyydit, ruoat, tekemiset ja majoitukset on hoidettu. Täytyy muuten sanoa, että ihastelin monta kertaa sitä lämpöä, millä meidät otettiin joka paikassa vastaan. Virolaiset olivat aivan superystävällisiä ja lämminhenkisiä ja meidät halattiin tervetulleeksi joka paikassa. Jäi lämmin olo reisssusta. Ja jäi niin monta kuvaa ja kokemusta, etten tiedä mistä lähteä teille niitä purkamaan.

Siispä sulattelen hetken ja keskityn nyt ensisijaisesti sairastupaan, esikoisella on nyt viikko kuumetta täynnä. Yö meni yskiessä ja vien hänet tänään kolmatta kertaa lääkäriin. On sitten hätävarjelun liioittelua tai ei, mutta lapsi on ollut jo viikon poissa eskaristakin ja ihan superkalpea ja kurjana, täytyisi saada tauti taittumaan.

Mutta palataan hetkeksi viikonloppuun (tuntuu muuten että siitä on iäisyys) ja lookiin, joka minulla oli veljeni häissä. Oli hauskaa, miten hirveästi ihmisillä sattui olemaan sinistä päällä. Morsiusparin äideillä, kälyllä, kaasoilla, kavereilla, todella monella oli tummansinistä päällä. Tunsin itseni vähän huutomerkiksi kirkossa oranssissani, mutta kyllä kuulkaa sai mekko kehuja. Ja tukka. 93-vuotiaan mummoni mielestä näytin filmitähdeltä ja hän kehui minua joka käänteessä, olin ihan hämmentynyt. Olin nimittäin ajatellut, että look olisi ns. liikaa mummolleni, mutta päinvastoin.

Törmäsin mekkoon ihan vahingossa, kun selailin Saran blogia. Mekko näytti jotenkin niin väriseltäni ja ennen kaikkea mukavalta, että laitoin tilaukseen. En ole aiemmin tilannut Asokselta ja hämmästyin, miten tarkkaan siellä pystyi määrittämään kokonsa. Siellä kysyttiin jopa mitä kokoa käytän esimerkiksi Onlylta ja näin koko-opas suositteli minulle kokoa 36. Ja passeli oli! Mekko löytyy täältä, jos joku innostuu.

Mekossa oli monta ihan superkivaa juttua. Se oli helppo päällä, ei puristanut mistään. Se ei rypisty ja se heiluu nätisti tanssiessa. Se on pitkä, joten sukkiksia ei tarvittu, mikä on minusta ihan parasta. Vihaan ohuita sukkiksia! Kohtuullisen paksua kangasta ja lämmin se kyllä oli, eli hellekelillä olisi voinut olla tukalaa.

Halusin helpon ja näköiseni juhlalookin, joten päätin pyytää näyttävän kampauksen, joka vie huomion niin, ettei tarvita paljoa koruja. Malliksi vein kuvan kampauksesta, joka minulle on tehty vuonna 2015. Tästä tuli juuri sellainen kun toivoin, tuossa 2015 lookissani oli letit sivuilla, lauantaina letti tehtiin päälle. Ja lakkaa oli niin paljon, että tukka pysyi asennossa vielä sunnuntai-iltanakin!


mekko Y.A.S/ korkkarit CLARKS/ rannekoru OXXO/ korvikset CITYMARKETISTA (ehkä niillä joku merkkikin oli, mutten enää muista)

Ihan harmitti laittaa mekko kaappiin, voi kun voisin käyttää sitä taas! Mutta missä tuollaista voisi käyttää, jos juhlia ei ole tiedossa? Viitsiikö sitä seisottaa kaapissa vai onko se laitettava kiertoon? Viihdyin siinä niin hyvin, etten muista ikinä olleeni näin helpossa juhlalookissa.

Tyttöjen mekoista kysyttiin myös, ne olivat Zalandolta nämä mekot. Voi että säälittää tuo kuumeinen morsiustyttö, hän oli niin odottanut juhlia!

Sellainen look oli viime viikonloppuna, mitä tykkäätte? Viimeksi muuten poseerasin kuvaajalle tuossa kohtaa 14 vuotta sitten hääpuvussa, oli hassua olla siellä taas niin pitkän tauon jälkeen!