Tytöt korvissa energiaviikonlopun jälkeen

Mahtavaa uutta viikkoa kaikille! Minä kirjoittelen täällä Työt-korvissani ihan into piukeana hetkellisestä talvesta. Kuinka olen odottanutkaan lunta? Mites teillä, onko jees vai ei, että tuli näin paljon lunta hetkellisesti?

Oli ihanaa aloittaa arkiviikko lumessa kahlaten ja palaten rutiineihin. Mutta yhtä ihanaa oli lomailla viime viikolla lasten kanssa muutama päivä ja toisaalta rikkoa arkirutiineita viemällä heidät päivystäviin hoitopaikkoihin. Kyllä voi piristää arkea, että aamulla ajaa eri paikkaan kuin normaalisti!

Ja mikä muu vaikutti mielialaan: se, että loputon marraskuu taitaa nyt taittua. Mieletön energia tuli, kun aamukasilta aurinko paistoi täydeltä terältä ja pakkasta oli 12 astetta, kun kävin perjantaina lenkillä. Siitä oli hauskaa jatkaa Helsinkiin GoExpoon messuilemaan ja intoilemaan juoksemisesta. Palata pitkän messupäivän jälkeen kotiin ja juosta lauantainakin upeassa kelissä. Käydä metsäretkellä. Syödä eväitä pihalla. Kaiken kruunasi eilinen lumisade ja laskupäivä Sappeessa. Miten paljon sitä on odottanut lunta ja valoa ja nyt oli viikonlopun ajan tarjolla molempia.

Lisäksi sain teiltä ihan hurjan määrän yksityisviestejä Instagrammissa. Meillä on ollut perheessä muutama todella iso asia päällä, jotka ovat huolestuttaneet ja mietiyttäneet ja joita ei kuitenkaan voi alkaa somessa avaamaan. Yksi onneksi ratkeaa tällä viikolla ja sitten olemme viisaampia. Unohdin kaikki huolet viikonloppuna, kun luin viestejänne ja ulkoilin perheen kanssa. Ihminen on elossa, kun saa puuhata metsässä tai möyrytä lumessa. Niin se vain on. Koko perhe oli hymyssä suin ja onnellinen. Yksi iso puute laskupäivässä oli: sen jälkeen on vain päästävä saunaan! Ja kiuas otti ja meni rikki viikko sitten, joten jäimme saunatta. Viikonloppuun kuuluu todella oleellisesti koko perheen sauna ja ulkoilupäivien jälkeen sitä kaipaa oikein ekstrapaljon.

Olen saanut lukea, kuinka saatte stooreistanne voimaa IGssa, kuinka joku sanoi oikein odottavansa niitä, olen lukenut monta kiitosta siitä, että olen aito (voi olla että taas murheissani itkeskelin julkisesti) ja yksi kovimmista kommenteista (ei sillä että niitä arvottaisin, mutta läikähti lujaa sisällä): äidinrakkauteni loistaa kuulemma kilometrin päähän. Kun juoksin lauantaina auringonpaisteessa, mietin todella paljon noita kaikkia kommenttejani ja sitä, miten paljon maailmassa on kuitenkin hyvää. Hetkellisten ammattillisten vastoinkäymisten ja epäonnistumisen myötä, perheen murheiden ja loputtoman marraskuun takia ei aina tunnu siltä. Nyt tuntui. Viikonloppu oli ihana ja kiitän teitä hirveästi, että jaksatte viestitellä. Toivottavasti pystyn jakamaan hyvää eteenpäin!


mekko PAPUSTORIES/ takki VILA/ housut KATRI NISKANEN/ kengät DR.MARTENS/ reppu GASTON LUGA/ korvikset MAMAKORU (saatu)

Niin ne Tytöt korvissa. Muistatteko helmikuisen postaukseni Mamakorun LOVE-koruista? Uusin lisäys valikoimaan ovat nimeltään Tytöt, joita on kahdessa eri värissä sekä koossa. Kun sain viestin, haluaisinko sellaiset, vastasin heti että kyllä. Rakastan isoja korviksia, haluan tukea kotimaista käsityötä ja elämäni määrittää hyvin pitkälle sana tytöt. Mitä tykkäätte, eivätkö ole hauskat?

Yhdeltä tytöltä irtosi vielä viikonlopun lopuksi ensimmäinen ylähammas edestä (tai isänsä kiskaisi siimalla, hui Luulin, että se on joku urbaani legenda). Kouluportti auki sanotaan kuulemma Oulussa. Niin on. Minun iso tyttöni. Se olisi maaliskuu, joka nykyään sykähdyttää jotenkin erityisesti, sillä olen kaksi kertaa maaliskuussa saanut tyttären. Tytöt ovat siis oiva asuste laittaa maaliskuun asut käyntiin!

Iloista alkanutta maaliskuuta!

Unelmiahommia jahtaamassa – eilisen fiiliksiä

Mistäköhän aloittaisin purkamaan eilisen tunnemyrskyä? Vaikka siitä, että ajattelin aina yrittäjyyden olevan hulluinta, mitä ihminen voi tehdä? Ajattelen ehkä edelleen välillä niin, mutta kohta ensimmäiset puoli vuotta yrittäjyyttä on takana ja olen kokenut suuria aallonpohjia ja välillä taas tuulettanut onnistumisesta ja innostumisesta.

Eilen aamulla marssin polvet vähän hyytelönä kohti TE-toimiston haastattelua. Olin huolella tehnyt tammikuussa starttirahan jatkohakemuksen ja sen perusteella minut oli soitettu tapaamiseen. Starttirahahan haetaan aluksi puoleksi vuodeksi ja sitten voi hakea jatkoa toiseksi puoleksi vuodeksi. Koska luonteeni on vähän stressaava, sain pienen pa***halvauksen puhelusta. Että nyt en saakaan sitä, olenko tienannut liian vähän vai liian paljon, mitä minä siellä sanon, kun tämä koko homma on vähän epävarmaa tauotta! Maanantaina ei välttämättä tiedä, mistä viikon työt (ja sen myötä palkat) kilahtavat. Starttiraha ei ole kauhean suuri, mutta on se varma kuukausittainen tulo, jolla pystyy kuittamaan esimerkiksi päivähoitomaksuja. Ehdoton apu siis näin aloittelevana yrittäjänä.

Nauroin sisäänpäin, kun haastattelussa selvisi, että TE-toimisto haluaa tavata kaikki starttirahan jatkoa hakevat, jotta tietävät missä mennään. En ollutkaan mikään silmätikku tai mokaaja, miksei sitä kerrottu aiemmin, olen kaksi viikkoa hermoillut! Ensimmäisten kolmen kuukauden tulojen perusteella kuulemma näki, että on moni uskonut ideaani ja sen verran tuloja on ollut, että olen selkeästi tehnyt töitä. Puhua palpatin (tapani mukaan) tunnin tapaamisessa vähän liikaakin, kun innostuin niin purkamaan kaikkia fiiliksiä kuluneelta puolelta vuodelta. Että miten haluaisin tehdä töitä vähän koko ajan, koska kaikki mitä teen, on niin kivaa. Mutta miten niitä ei sitten riitäkään vielä tarpeeksi ja myynti meinaa tökkiä. Kerroin miten ylpeä olin syksyn projektistani, jossa väänsin kunnan työntekijöille viestintäohjeet ja miten paljon tuo projekti opetti ja haastoi itseäni. Kun pöydän toisella puolella sanottiin, ettei ole mitään syytä olla myöntämättä minulle jatkoa starttirahassa, nielin vimmatusti kyyneleitäni. Olen vähän itkuherkkä aina, oli kyse onnistumisesta, epäonnistumisesta tai liikuttumisesta. Kyynel vierähtää aina poskelle.

Sain myös vinkkejä siitä, mitä TE-toimisto tarjoaa Pirkanmaalla uusille yrittäjille. Yrittäjyysbuusti on käytössä vain täällä ja siinä jo kokeneet yrittäjät mentoroivat aloittelijaa haluamassaan asiassa. Otin heti yhteyttä yhteen yritykseen, sillä haluan nimen omaan myynnissä ja yrityksen kasvattamisessa apua. Mieletön ilmainen palvelu! Ja sen lisäksi tarjolla on psykologin pari käyntiä ilmaiseksi, joissa käsitellään yrittäjän jaksamista ja ajankäyttöä. Päälle vielä starttirahaa. Tuli hirveän iloinen olo, ei tämä yksinyrittäminen olekaan niin yksinäistä, mahtavia tukitoimia on järjestetty!

Siinä tunnepalossa sitten pompin eteenpäin kaupungilla ja töihin oli vaikeaa keskittyä. Mietin, olenkohan nyt ihan ”oikea” yrittäjä? Sen sanominen on todella outoa. Tekisi mieli sanoa, että jotain puuhastelen. Miksi nolottaa? Sehän on hienoa! Viime viikolla toimittaja haastatteli minua, äitiäni ja lastani ja kysyi mitä teen työkseni. Ajattelin, että jos voisin painua maan alle tekisin sen nyt, kun vastasin ”olen yrittäjä”. Ehkä kun en osaa niin kauniisti napakkana litaniana kertoa mitä kaikkea teen, se tuntuu hullulta. Tai kuten eilen sanoin, tuntuu että jotenkin mokasin, kun taskussa on KMn paperit. Eivät ne ihan tähän tähdänneet! TE-toimiston virkailija sanoi rohkaisevasti, että mieti, että ilman niitä papereita et välttämättä olisi yrittäjä tai tässä tilanteessa. Etteivät ne todennäköisesti ole ihan hukkaan menneet. Niin, totta. Rohkaisevaa.

En koskaan ole halunnut yrittäjäksi, sillä ajattelin, että minun luonteellani sellainen on mahdotonta. Etten pysty hetkeäkään olemaan ajattelematta mitä seuraavaksi, kenelle myyn, mistä ensi kuun tulot. Kyllähän se kaikki pyörii koko ajan päässä, mutta toisaalta kun saa jotain läpi ja alkaa toteuttaa, sitten mennään kyllä ilolla ja flowssa. Päätin ryhtyä yrittämään siksi, että menetin hermoni toivottomaan hakemusten lähettelyyn, joka ei johtanut mihinkään. Suutuin, että työllistän sitten itse itseni! Vielä kun yrittäjyyskurssi tarjottiin ilmaiseksi työttömille korkeakoulutetuille, niin homma oli selvä.

Nyt pari päivää olen lukenut Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmaduunarin tilipäivä-kirjaa ja vähän yli puolet on luettu. Kirja on ihan huikea, voin kertoa siitä myöhemmin lisää, mutta se kädessä olen kirkastanut ajatuksiani. Istunut päivittämässä LinkedIn-profiilia raflaavammaksi, selkeyttänyt ajatuksiani siitä, mitä kaikkea haluaisin tehdä ja taputtanut itseäni olkapäälle jossain kohdissa tajutessani, että hei juuri noin olen toiminut!


paita Apulannan fanikaupasta (olen saksinut jonain vuonna hihat irti)/ sukkikset KAIKO/ hame POMP DE LUX/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ korvikset MAMAKORU

Kirjaa lukiessani minulle on selkeytynyt yksi unelma lisää, jota haluaisin yrittäjänä toteuttaa: puhuminen. Puhun siis ihan hirveästi ja aina, rakastan esiintymistä ja rakastan kertoa tarinoita. Matkaopas-hommassa oli maaiman parasta vetää 10 tunnin retki, jonka aikana sai suoltaa faktoja Thaimaasta ja tutustua ihmisiin, jotka ovat retkilläni. Miksi he ovat reissussa, keitä he ovat ja kuka minä olen. Vaihdoin paljon ajatuksia. Rakastin ottaa ihmisiä vastaan lentokentällä ja jutella. Thaimaassa asuessa vietin yhden kesän opettaen maahanmuuttajille suomea. Rakastin sitäkin työtä, joskin se oli hyvin haastavaa ryhmän ollessa valtavan heterogeeninen. Mutta Unelmaduunareita tahkotessa olen tajunnut, että haluaisin ihan hirveästi luennoida, opettaa, kertoa tarinaa yrittäjyydestä, esiintyä. Miten sellaisiin tilaisuuksiin pääsisi tai miten tätä toteutetaan? En tiedä, mutta otan selvää. Sinnikkyydellä ja tahdonvoimalla pääsee lopulta pitkälle. Nyt seuraavaksi sovin sen Yrittäjyysbuustaus-ajan. Niin ja olen ylpeä tästä yrittäjyydestä, jolle nyt ainakin syksyyn asti on näytetty vihreää valoa!

Jaatteko fiiliksiä urapolkujenne suhteen? Kuinka moni on lukenut Unelmaduunareita, tätä uutta tai edellistä?

Myyty! Ja ajatuksia ystävyydestä.

Myyty on! Niin tämä kuvissa näkyvä Noshin Aida-jakkutakki kuin 60 erilaista lastenvaatetta. Huh, sain aikaiseksi viime viikonloppuna vihdoin siivota taas lasten vaatekaapit ja sain kuin sainkin 60 erilaista vaatetta kaupaksi. Muutamia toimitin Helsinkiin serkkutytölle. Kuinka vapauttava tunne on, kun ne lähtevät kiertoon ja käyttöön, eivätkä jää kaapin täytteeksi, kun tiedän, ettei varsinkaan pienille ole enää käyttöä. Isomman vaatteet olen päätynyt kierrättämään, kun samalla viikolla saman kokoisina syntyneet tytöt kasvavat ihan eri kokoisina ja mallisina. Ihana esikoiselta säästämäni kesämekko oli pienemmälle sopiva joulukuussa. Luovuin jo vähän siis tästäkin touhusta että säästän hänelle, onneksi muun muassa pyjamat kiertävät.

Mutta entä tämä Aida? Miksi myin? Rakastin yli kaiken tuota vaaleanpunaista väriä, joka mielestäni on tähän päivään sopiva, mutta vaate ei vain istunut minulle. Se tökötti ja nökötti joka puolelta ja tuntui valtavalta, vaikka oli kokoa XS. Sai siis uuden kodin, onneksi sellainen löytyi.

Mutta entä se ystävyys sitten? Tämä viikko on ollut hyvin herättelevä ystävyyden kannalta. Olimme yötä kylpylässä perheen ja äitini kanssa lehtijuttua varten ja mietin siinä puuhastaessamme, että äitini on myös hyvä ystäväni ja toivottavasti tyttäristäkin tulee sellaisia aikuistuessaan. Toissapäivänä tajusin, miten hirveästi sain voimaa kun yhden yön Helsingin reissulla näin ihan valtavan määrän blogin kautta tulleita tuttuja ja ystäviä. Miten ihania kohtaamiset aina ovatkaan! Ilokseni ehdin myös kylään kuopuksen kummeille ja olin siitä todella iloinen. Kuopuksen kummitäti on varmasti pitkäaikaisin ystäväni, joka on niitä, joiden kanssa juttu todellakin jatkuu siitä mihin se jäi. Vaikka väli venyisi, aina on helppo olla ja jutella.

Miten sitten se Valentine, hän siinä vierellä? Vitsi ollaan nähty tällä viikolla hänen kanssaan vähän, joten odotan todella innolla illan Apulannan keikkaa kaksin. Voisiko olla parempana päivänä! Jollain pienellä olisi kiva muistaa, mutta, ehkä halaus ja kahdenkeskinen aika on parasta.

Ja sitten tuo lasten ihana ystävyys. Miten varauksettomia ja herttaisia ovat. Yhdelle ystävälle on huomiselle lapsilla ystävänpäivädiscon kutsu ja suuri juttu oli eskarille lähettää ensimmäinen oma kirjeposti. Minusta oli ihan ylivetoidea opeilta, että askartelivat kortit, vanhemmat hoitivat kuoren merkkeineen ja osoitteineen reppuun ja kulkivat parijonossa postittamaan korttinsa. Perille oli mennyt lapsen korttikin. Ihana idea. Ja tytöt saivat serkultaankin postissa pienen ystävänpäiväpaketin!

Kyyneliin asti minua liikutti esikoisen eskarissa oppima laulu, joka syystä tai toisesta on itselleni vieras. En tiedä tunnetteko te, mutta näin hän sen pienellä lapsen äänellään laulelee:

Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.
Minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan.
Kuinka aurinko laskee puiden taakse ja saa
taivaan punertamaan.

Minä olen vielä pikkuinen, ja siksi tahtoisin. Oppia tän´
maailman, paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus, olen aikuinen. Niin toivon että
oppimasta koskaan lakkaa en.

Minä olen vielä pikkuinen oli äidille liikaa kuunnella. Onneksi hän esitti laulun ensi kertaa saunassa, joten hikikin hämäsi itkuni. Kuinka ihastuttavat sanat! Rakastan eskaria kun siellä tehdään kaikkea kivaa ja ihanaa!


housut PART TWO/ jakku NOSH ORGANICS/ kengät SO WHAT/ panta LINDEX/ korvikset MAANANTAIMALLI

Ystävät pysyvät rinnalla, ystävyydet muuttuvat, jotkut ystävät jäävät ja tulee uusia ystäviä. On suuri rikkaus saada elämäänsä verkostoja ja ihmisiä suurissa määrin ja hymyssä suin mietin sitä lenkkiä juostessani. Kiitos kun olette, vanhimmat ystäväni, sukulaiset, naapurit, tutut, blogikollegat, virtuaaliystävät, kaikki. Te olette ne, kenen takia hymyilen ja päivistä tulee kevyempiä.

Ihanaa ystävänpäivää ja lämmin hali Olafin sanoin! Oletko kova kierrättämään vaatteita itse? Millä mielin ystävänpäivänä?

P.S. KIIITOS osallistumisesta synttäriarvontaan! Arpoja kertyy 265 ja molemmat arvat osuivat hyvin vierekkäisille arvoille Instan puolella. Selkeästi ykköseksi tammikuulta äänestitte tämän pinkin asun!