Pitsiä häikäisevässä auringossa

Onpa ihana palata näihin kuviin, kun ilmat ovat muuttuneet aivan kamaliksi. Näistä kuvista on pari viikkoa aikaa ja tuuli ei ole muuttunut mihinkään. Tuuli silloin ja tuulee edelleen. Sen sijaan valkoiset hanget ja kaunis auringonpaiste olivat aivan upeita verrattuna tähän vesisateeseen ja harmauteen! Kaksi vuotta sitten tarvoin upottavissa hangissa raskausmahani kanssa, nyt niistä ei ole jäljellä kuin muisto. En tykkää. Kevät tulee väärään aikaan.

 

 

Ilmoista purnaaminen on kyllä tuloksettominta mitä voi tehdä, joten jätetään asia sikseen. Kun näitä kuvia otettiin, paistoi keskipäivän aurinko täydeltä terältä. Halusin ottaa pari kuvaa ilman aurinkolaseja, mutta totesin etten pysty pitämään silmiä auki, niin upeasti tuo aurinko paistoi ja kirkasti päivämme. Mietin tätä hametta pukiessa, että viininpunainen on kyllä aika vahvasti syksyyn yhdistetty väri, mutta puin sen silti. Tuli olo, että haluan viinipunaisen pitsihameen päälle ja sen sitten laitoin! Viininpunaista linjaa jatkaa yläosassa tuo tähtihuivi. Tähtikoru on ollut ihan suosikki, melkein hukkasin sen kerran Helsingissä, mutta soittelin perään ja löytyi eräästä sovituskopista. Huih! :D

hame Ellos/toppi Vero Moda/neuletakki Only/huivi KappAhl Hampton Republic/kaulakoru MaruDesign/kengät Nizzasta/hiuspanta Glitter/korvikset Pieces

 

Kylläpä nuo mustat paidat sulautuvat yhteen, näistä hädin tuskin näkee, että minulla on kaksi eri paitaa päällä! Taustana toimivat graffitit, niistä saa asuun kuin asuun ihanan twistin, kun ovat niin värikkäitä. Näiden puistossa olevien graffittiseinien tarinaa en tunne sen tarkemmin, ihan tarkoituksella ne on siihen laitettu ja maalattu etukäteen vaiko paikan päällä…? Kuka tietää?

 

Onko viininpunainen omia suosikkejasi, voiko sen yhdistää keväthankiin?

Haalariasussa Välimäen raflassa

Junailin perjantaina taaperon mummilaan yökylään ja palasin yksin junalla Tampereelle. Kävimme miehen kanssa testaamassa Hans Välimäen uusimman ravintolan August von Trappen, joka sijaitsee upealla paikalla kosken vieressä. Koska minä en osaa istua yksin hiljaa, aloin kotimatkalla junassa jutella viereiselle 65-vuotiaalle naiselle. Hän vaikutti aluksi siltä, ettei halua jutella, mutta pääsikin lopulta vauhtiin. Aika monta juttua ehdimme tunnissa käydä läpi! Hän kertoi, kuinka ajatteli, että eläkkeellä matkustelevat miehensä kanssa ja nauttivat elämästä. Matkustelun sijaan hänestä tuli miehensä omaishoitaja jo muutama vuosi sitten ja hän on täysin sidottu kotiin. Hän kertoi omaishoitajan arjesta niin riipaisevasti, että itselleni nousi pala kurkkuun. Kiitin mielessäni sitä, että omat vanhemmat ovat kunnossa ja voin viedä hyvillä mielin pienenkin heille hoitoon. Mietin myös, että elämää kannattaa elää nyt ja koko ajan, eikä suunnitella tekevänsä jotain ”sitten joskus”. Kun ei koskaan tiedä mitä kulman takana odottaa. Olisin jutellut hänen kanssa vaikka kuinka pitkään, matka loppui suorastaan kesken!

 

Ilta-asuna toimi puolestaan HenkkaMaukan musta jumpsuit. Seurakseen musta haalari sai keltaista ja vaaleanpunaisia koruja. Tämä haalari on vaate, jossa voin yhtä hyvin mennä ulos syömään ja tennareiden kanssa voisin painella tällä muskariin. Monikäyttöinen vaate, mutta tuskaista näissä jumpsuiteissa on tehdä vessareissut. Saa riisua neuleen jajaja… Hankalaa. Tungin sitten joka kuvassa näköjään kädet tukkaan, äh!

 

 jumpsuit, rannekoru&kaulakoru, kengät H&M/neuletakki Cristelle&co/korvikset?

Treffi-ilta oli onnistunut, vaikka ravintola ei nyt täysin vakuuttanut. Pääruokani, joka oli muuten paikan ainoa kasvisvaihtoehto, oli kukkakaali. Juu-u, kokonainen kukkakaali. Lisäksi pöytämme oli ihan naulakon vieressä, joten välillä takkeja ronkittiin urakalla ympärillämme. Paikkana ravintola oli kuitenkin hieno ja oli kivaa päästä kaksin syömään, joten kokemuksena kiva, ruoka vaan jäi vähän pliisuksi.

 

Miten itselläsi on sujunut viikonloppu? Innostaako jumpsuitit?

 

P.S. Huomasin, että indiedaysin päivitysten myötä tuon ”Kurkistus kirjoittajan persoonaan”-otsikon alla oleva teksti ja kuva katosivat! Teen sen uudelleen mahd.pian!

Uneton (vai huligaani?) täydellisessä me&i-mekossa

Voi väsymys. Tiedättekö vaivan nimeltä unettomuus? Kyllä moni tietää. Pirullinen vaiva, joka antoi minun nukkua nelisen tuntia viime yönä. Jos taas minä onnistuisin nukkumaan, silloin pikkuneiti valvoo. Te, jotka vaivasta kärsitte, tiedätte miten rasittavaa on kuunnella lauseita ”täytyyhän sitä joskus nukahtaa, kun tosissaan väsyttää” tai lukea naistenlehdestä vinkkejä makuuhuoneen viilentämisestä, villasukkien unta parantavasta voimasta, kofeiinin jättämisestä ilta-aikaan, liian rankasta liikunnasta illalla, telkkarin, läppärin ja kännykän käytöstä illalla jajaja. Unettomuus ei ole lämpimästä maidosta ja viileästä makkarista kiinni, se on pirullinen aivojen oppima vaiva, joka tekee ajoittain elämän aika hankalaksi. Koska se on hirmuisen yleinen vaiva, tiedän, että moni ruudun takana tietää mistä puhun. Ja jos teillä on nukkumisvinkkejä (kuka niitä nyt uskaltaa enää tämän purkauksen jälkeen jakaa), niin kertokaa!

 

Ja siitä asusta. Olen joskus meinannut kirjoittaa enemmänkin unettomuudesta, mutta väsymyskään ei tunnu niin pahalta, kun keskittyy elämän kivoihin asioihin sen sijaan että makaa kotona ja voivottelee väsymystään. Tällä kertaa se kiva juttu on collegemekko! Jos joku olisi kertonut minulle, että löydän ehkä mukavimman mekon ikinä me&i-merkiltä, olisin epäillyt. Tai jos olisin uskonut mekon olevan mukava, en olisi uskonut sen olevan vielä lisäksi kivan näköinen.
 

 

Mutta tämä uusimman malliston Sweat Dress on sitä kaikkea. Kun näin me&i:n  uuden kevätmalliston, en edes katsonut lasten vaatteita läpi vaan päätin, että haluan tätä naisten mekkoa sovittaa. Jos se olisi roikkunut kaupassa rekissä, en olisi kiinnittänyt mekkoon huomiota, mutta mallistokuvista sen bongasin heti. Harmaa mekko on kummallinen valinta värikkäässä vaatekaapissani, mutta siinä juuri piileekin sen juju. Asusteilla sen saa muutettua vaikka mihin suuntaan. Se on käypä kaupunkivaate, mutta yhtä hyvin sillä pärjää kotiäidin arjessa muskarireissulla tai lattialla leikkiessä. Keksin saman tien monen monta tapaa tätä mekko asustaa, mutta aloitetaan tutusta ja turvallisesta: harmaan ja roosan liitosta. Koska se ei vielä riitä, mukana on ripaus violettia huivin ja sukkisten muodossa. Huivi on nähty blogissa monta kertaa, mutta yleensä kukkapuoli päällepäin, nyt vaihdoin ruutupuolen näkyviin. Tiedättekö, vuonna 2011 ollessamme Prahassa eräs mies sanoi minulle ”YOU LOOK LIKE GERMAN HOOLIGAN” ja viittasi hiusväreihin ja tähän huiviin. En unohda tätä kaunista kohteliaisuutta ikinä! :D

mekko me&i SS15/pipo me&i AW14/huivi Desigual/korvikset Pieces/takki H&M/kengät Nizzasta/kello Guess/rannekoru Nomination/kaulakoru Marudesign/sukkikset Indiska/laukku Ois

Tänään tuli muuten kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun kihlauduimme mieheni kanssa. Niin klisee, mutta aika todellakin rientää hirmuista vauhtia!

Onko muita tähän uuden malliston mekkoon tykästyneitä? Tai unettomia?