Mikään ei muutu?

Yö meni valvoessa ja aamulla törmäsin Minnean muruja-blogin tekstiin siitä, mikä elämässä on muuttunut viidessä vuodessa. Teksti pysäytti. Hymyilytti, kun mietin, että omassa elämässä lähes kaikki. Tai jos mennään ajassa 10 vuotta takaisin, millaista elämä oli silloin? Erilaista, hyvin erilaista. Tehdään pieni aikamatka näiden asukuvien myötä, jotka otettiin matkalla ristiäisiin.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2013

Tuo vuosi lienee muutoksen vuosista suurin, sillä minusta tuli ensi kertaa äiti. Alkuvuodesta taapersin mahani kanssa jännittäen tulevaa, purin parhaani mukaan vielä muuttolaatikoita ja pesin vauvanvaatteita. Kävin koiramme kanssa lenkillä ja jatkuvasti eläinlääkärissä. Vauva syntyi laskettuna päivänä kuin oppikirjasta ja muutti meidän elämämme täysin. Olimme olleet 12 vuotta yhdessä lapsettomina, joten arkea täytyi opetella uusiksi. Koira oli toki sitonut paljon, mutta yövalvominen oli ainakin ihan oma juttunsa! Kaksiviikkoisen vauvan kanssa olin taas eläinlääkärissä ja kun vauva oli 3 kuukautta vanha, tuli pommi, että uusi kotimme ei voi hyvin. Siinä sitten istuimme pihalla silmät ristissä valvomisesta, miettien mitä teemme jatkuvasti sairastelevalle koiralle, mitä teemme kodin kanssa ja miten tätä kaikkea jaksaa. Itkimme ja juttelimme aina yömyöhään, kun vauva oli nukahtanut.

Kesällä koiralle etsittiin uusi koti. Loppukesän myötä lopetin blogini, enkä uskonut sitä enää ikinä kaivavani esiin. Blogin nimi tuntui irvokkaalta siinä vaiheessa, kun itkin silmät päästäni koiraa, jaksoin hädin tuskin pukea, etsin meille väliaikaista kotia ja nukuin tunnin pätkiä öisin peläten miten selviämme. Syksyllä kävimme puolivuotiaan vauvan kanssa katsomassa vuokra-asuntoja. Tähän aikaan, itse asiassa 7.11. eli päivälleen viisi vuotta sitten kannoimme tavaraa varastoon ja vuokrakämppään ja muutimme takaisin keskustaan. Palkkasimme asianajajan, aloimme repiä kotia palasiksi. Koko se idylli uudesta omakotitalosta, koirasta ja vauvasta oli murentunut muutamissa kuukausissa. En jaksanut pitää ystäviin yhteyttä, olin synkkä itkuinen ihminen ja pimeä vuodenaika pahensi sitä. Pakotin itseäni vauvaharrastuksiin, jotta pysyin arjessa kiinni ja miehen kontolle jäi enemmän taloasiat. Parisuhteemme koki valtavan kovia.

Hassua siis, että tuo vuosi viisi vuotta sitten on sellainen, josta jäi päällimmäisenä kamalat muistot, vaikka se toisaalta oli elämäni onnellisin hetki, kun minusta tuli äiti. Yhtä aikaa elämään tuli paljon hyvää ja paljon pahaa. En ole koskaan ollut niin rikki ihmisenä, kuin tuona vuonna, enkä pysty ajattelemaan sitä itkemättä vieläkään. Elämä on muuttunut ja paljon viidessä vuodessa, lapsia on kaksi, kotia on korjattu ja paljon ja unet ovat palanneet, samoin kuin värit elämään.

10 vuotta sitten, 2008

Tämä muisto hymyilyttää, sillä kyseinen vuosi on niin valtavan kaukana nykyisestä tilanteestani! Olimme saaneet miehen kanssa yliopistot kasaan ja pääsääntöisesti olimme koko vuoden Phuketissa, kesällä muutaman kuukauden Suomessa. Olimme ajatelleet kokeilla yhden talven siellä asumista, mutta homma vei mennessään ja talvia kertyi kolme. Koin asiasta huonoa omatuntoa, sillä olinhan juuri valmistunut maisteriksi. Minun pitäisi suunnitella uraa ja asettua jajaja, eikä huidella maailmalla huusi omatunto. Samalla koin, että olin pitkästä, pitkästä aikaa hyvin riippumaton mistään. Ei ollut enää kouluja joihin on ”pakko” mennä, ei mitään pakkopakkoa elämässä. Miksi siis en työskentelisi ulkomailla, kun siihen oli mahdollisuus? Kotimme Tampereen keskustassa oli vuokralla ja teimme kuusipäiväistä viikkoa Thaimaassa. Palkalla tuli hyvin toimeen ja vapaapäivät sukeltelimme ja välillä piipahdimme muun muassa Kuala Lumpurissa sekä Singaporessa. Ennen kauden alkua olimme viisi päivää Similanilla sukeltamassa ja kauden jälkeen jäimme myös lomailemaan. Olen hyvin hyvin onnellinen siitä, että sain olla samassa työpaikassa mieheni kanssa ja jaamme nämä muistot. Sitä on vaikeaa selittää kenellekään, millaista elo siellä oli. Samalla tuntui, että olen maailman onnellisin ja toisaalta, että pakenen jotain ”oikeaa” elämää Suomessa ja vastuuta ja ties mitä.

Pidin tuona kesänä valmistujaisjuhlat ja ahdistelin, kun en halunnut jäädä Suomeen toimistohommiin. Molemmat meistä ajattelivat, että pitäisi, mutta kun kesäkuussa oli satanut pari viikkoa kaatamalla ja oli hirveän kylmä, tuli mieheni kesätyöpaikasta kotiin prätkällä, nappasi kypärän pois päästään ja sanoi kerrostalomme ovella ”kyllä me lähdetään takas sinne Thaimaahan”. Muistan 10 vuoden jälkeenkin tuon hetken hyvin elävästi ja missä kohtaa itse olin. Hymyilin onnesta, sitä minäkin halusin, mutta koko ajan mietin että ”emme voi”. Nyt 10 vuotta myöhemmin olen monta kertaa kiitellyt sitä, että mentiin ja koettiin kun todellakin voitiin! En vaihtaisi noita vuosia mihinkään.

Kun palasimme Suomeen kesäksi, päätin suorittaa moottoripyöräkortin, jotta selviäisin paremmin Thaikkulassa mopolla. Sitä hieroessa menikin kesällä aikaa. Lisäksi opetin maahanmuuttajille suomen kieltä ja hämmästyin, kuinka he itkien päästivät minusta irti. Lapseni leikkivät nykyään kissalla, jonka sain venäläisiltä naisilta. En ollut tajunnut, kuinka he olivat kiintyneet opettajaansa ja hämmästyin lahjojen ja halausten määrää lokakuussa lähtiessä takaisin Thaimaahan. He itkivät, toivat ruokaa, pehmoleluja ja vaatteita muistoksi ja minä häkeltyneenä kiittelin.

Kesällä 2008 kuoli myös marsumme, joka eli kunnioitettavat 7 vuotta ja oli viimeisen talven veljieni hoidettavana.

Otsikkoon siis vastaten, todellakin muuttuu, kaikki muuttuu ja koko ajan. Yksi mikä on säilynyt erilaisten vuosien ja kokemusten läpi on parisuhteemme ja siitä olen hirveän onnellinen. Että voin jakaa kaikki reissumuistot ja lasten syntymät saman ihmisen kanssa. Edelleen arkipuheessamme on jotain thai-kielen sanoja ja edelleen viittaamme 10 vuotta vanhoihin juttuihin, onneksi toinen ymmärtää ne.


paita PART TWO (saatu BY EMKASTA pari vuotta sitten)/ rannekoru SYSTER P (saatu)/ hame NOSH ORGANICS/ korvikset THE OTHER STORIES/ kengät PALMROTH (saatu)/ takki VILA

Vastuuta ja sen myötä huolta ja murehtimista on tullut elämään lisää, mutta toisaalta sen kaltaista onnea, mitä en tiennyt edes olevan. Elämä on muuttunut ja elämä on kantanut. Kiitos Minnea tästä ideasta, rakastan vanhojen muistelua!

Asu kuvattiin Hämeenlinnassa, josta a) löysin söpön vaaleanpunaisen talon b) juoksin hirveässä kiireessä lapsille ristiäisiin juhlakengät ja jouduin ottamaan molemmille liian isot. Ristiäisasuun vaihdoin sisälle korkkarit, mutta pihalla oli nämä ylipolvensaappaat, jotka kestävät rapakelejä ja joista voi taittaa varren jos haluaa vähän vaihtelua ilmeeseen! Asu koostui kahdesta kovasta kotimaisesta sekä pari vuotta vanhasta paidasta, jota rakastan, mutta joka on ollut liian vähän käytössä!

Onko oma elämäsi muuttunut rajusti viidessä tai kymmenessä vuodessa?

Kaupallinen yhteistyö ei ole objektiivinen?

Kaupalliset yhteistyöt ovat herättäneet paljonkin keskustelua, kun on puhuttu sekä Instagrammin että blogien kaupallisuudesta. Toisille on ihan punainen vaate, jos postauksen alussa lukee kaupallinen yhteistyö – se tarkoittaa automaattisesti sitä, ettei lukija aio juttua lukea. Toiset suhtautuvat asiaan neutraalimmin. Kumpaan kastiin itse kuulut?

Koska asiasta on keskusteltu niin paljon, en ole halunnut niin sanotusti tunkea lusikkaani soppaan. Keskustelin asiasta kaverini kanssa, joka oli puolestaan keskustellut kaupallisuudesta kolmannen kaverin kanssa. Ilmassa oli ollut ajatusta siitä, että kaupallisia yhteistöitä ei kannata lukea, koska ne eivät ole objektiivisia.

Niin. Ymmärrän, että tekstin sisään voi olla vaikeaa nähdä. Pelätään ehkä, että termin kaupallinen yhteistyö alla on tuputtava mainos. Mutta toisaalta, naistenlehteäkin lukiessa näet väkisin mainokset. Toisia katselet tarkemmin, toiset ohitat. Toiset mainokset saavat sinut kiinnostumaan tuotteesta, toiset pyörittelämän silmiä. Eikö? Miksi blogeissa sana kaupallinen yhteistyö on niin paha juttu?

Ja sitten päästään siihen asiaan, mikä on kaupallinen yhteistyö. Se ei siis automaattisesti tarkoita, että tililleni kilahtaa euroja, jos postauksen alussa lukee kaupallinen yhteistyö. Blogietiikan sääntöjen mukaisesti termi kaupallinen yhteistyö pitää olla postauksen alussa, jos saadusta palvelusta tai tuotteesta on ”maksuksi” sovittu postaus. Sama tietenkin, jos niitä euroja kilahtaa tilille. Näiden kahden ero on mahdonta lukijan nähdä, tosin en tiedä, olisiko sillä mitään merkitystä. Itse pyrin tekemään joka ikisen postauksen 100 prosenttisesti hyvin, oli se kaupallinen tai ei.

Hassua onkin, ettei ”saatu blogin kautta” aiheuta yhtään niin paljon närää, kuin termi kaupallinen yhteistyö. Voihan siis olla, että olen saanut blogin kautta esimerkiksi lastenvaatteen, josta ei ole sovittu mitään postauspakkoa. Jos tuotteesta tykkään, se silti saattaa vilahdella paljonkin Instassa, Instastorieissa tai blogissa. Mainitsen toki ainakin aluksi, että tuote saatu, mutta en ehkä enää vuoden päästä sitä käyttäessäni. Näin ollen ne saadut jutut saattavat saada arjessa enemmän ”mainosta” kuin ne, josta on sopimalla sovittu, että tämä on kaupallinen yhteistyö.

Itse bloggaajana toivoisin, ettet lukijana jättäisi tekstiä lukematta sen takia, jos alussa lukee kaupallinen yhteistyö. Toki jätä, jos aihe ei yhtään kiinnosta, mutta jos kiinnostaa niin toivon, ettei se teksti ”kaupallinen” olisi sinulle punainen vaate. Sillä vain yritetään tehdä näkyväksi sitä, mitä on saatu tekstejä vastaan. Esimerkkinä kaupallinen yhteistyö Visit Jyväskylän järjestämän bloggarireissun kanssa. Siitä pyydettiin yksi postaus. Mutta minä tapani mukaan otin tsiljoona kuvaa, ihastuin joka ikiseen paikkaan, innostuin yrityksistä ja niin edespäin. En halunnut jättää yhtään yritystä tekstieni ulkopuolelle, enkä voinut tehdä yhtä kilometrin mittaista postausta 60 kuvalla. Näin ollen päädyin pilkkomaan jutun neljään postaukseen, jotka periaatteessa ovat kaupallisia, sillä lupasin niistä yhden tehdä, mutta periaatteessa eivät, koska niitä kaikkia ei minulta vaadita. Kirjoitan siis osaksi omasta innostuksestani ja halusta kertoa ihanista paikoista. Kaupallinen yhteistyö-termi on vähän veteen piirretty viiva tässäkin tapauksessa, mutta päätin sen laittaa joka tekstin alkuun, jotta hommasta piirtyisi lukijalle yhteinäinen ja mahdollisimman läpinäkyvä kuva.

Sitten vielä kysymys, miksi tehdä kaupallisia yhteistöitä? Omassa tapauksessani siksi, että olen vuosia elänyt kotiäitinä ja blogini on mahdollistanut yhteistöiden takia useamman asian, johon en muuten olisi kyennyt. Jos aletaan laskemaan, paljonko aikaa ja rahaa olen laittanut teksteihin, kuviin, junalippuihin, markkinointiin, omilla rahoillani ostamieni juttujen ”mainostukseen” yms., olen valtavasti tappiolla seitsemän vuoden jälkeen. Muttei sitä voi laskea, sillä kyllähän tässä on valtava määrä mukana intoa sekä intohimoa, halua ja paloa tehdä tätä. Se on jo elämäntapa. Rakastan ja inhoan bloggaamista yhtä aikaa. Inhoan, koska en osaa olla ilman ja se meinaa täyttää päivistäni liian monta tuntia. Rakastan sitten niistä kaikista muista syistä. Kaupalliset yhteistyöt ovat itselleni kiva lisä ja motivaattorikin tehdä tätä, joten toivon, etteivät ne ole sinulle pelkästään punainen vaate. Tai jos ovat, toivottavasti tulet takaisin seuraavan tekstin kohdalla. Minulle ne eivät tarkoita sitä, että kirjoittaisin vain kehuvia, ei objektiivisia tekstejä. Me esimerkiksi rakastamme Särkänniemeä ja on vain onni ja ilo, kun olen saanut heidän kanssaan työskennellä! Sen sijaan vaikka joskus syömme pikaruokaa, en haluaisi tehdä yhteistyötä pikaruokajuttujen kanssa. Se vaan tuntuisi hölmöltä. Vaikka tytöt tunnistavat niin miniporkkanat kuin pizzat, pyrin silti noudattamaan jotain, omakseni kokemaani linjaa yhteistöissä. Vaikka meilläkin on joskus korvattu lounas pikaruoalla, en silti koe, että se olisi ns. suositeltavaa ja haluaisin ”hehkuttaa” sitä. Mutta tämä linjanveto ei tietenkään näy ulospäin, vaan sen teen vaihtamissani sähköposteissa yritysten kanssa.


mekko ja huivi VILA/ takki ONLY/ korvikset ja arskat H&M/ kengät PERTTI PALMROTH (saatu)

Nyt loppuun myönnän, että minuakin ärsyttää joskus kaupalliset yhteistyöt. Lähinnä sellaisissa tilanteissa, kun tuntuu, että homma on liian päälle liimattua. Jos on julkkis, on seuraajia Instassa kymmeniä tuhansia. Se tarkoittaa, että yritys saa näkyvyyttä ja julkkiksen kanssa halutaan tehdä yhteistyötä. Sitten julkkis mainostaa yhden kuvan verran esimerkiksi teetä, jota en ole koskaan hänen huomannut juovan tai ainakaan kertovan siitä ja se siitä. Teenjuonnista ja yhteistyöstä. Ja tiedättekö mitä muuta! Kun juttelin viime viikolla pienyritysten edustajien kanssa, tuli kommenttia, ettei iso seuraajamäärä välttämättä tarkoita mitään. Voi olla, että ostoihin johtaa paljon suurempi prosentti siitä Instagram-yhteistyöstä, jossa seuraajia oli ”vain” 500. Tämä ei ole niin mustavalkoista ja toivoisinkin, että yritykset huomaisivat tämänkin.

Kaiken tämän kukkuraksi olen innostuja. Monestakaan jutusta ja tilaisuudesta ei ole todellakaan kirjoituspakkoa, mutta kun minä innostun niin minä haluan heti kertoa kaikesta! Sellainen höyryheikki, joka kertoo kotonakin ihan innoissaan uudesta suklaasta ja tunkee shampoita lastensa päähän ja… Tiedätte. Mutta rajani minullakin on, monen monta juttua ja tuotetta on jäänyt blogin ulkopuolellekin.

Kuvat muuten otettiin, kun olimme matkalla Särkänniemen Karmivaan karnevaaliin – lehdet ovat parissa viikossa hävinneet!

Mielipiteitä? Mitä sinulle edustaa termi kaupallinen yhteistyö? Onko se punainen vaate?

Syyslomaa unelmasaappaissa

Kuinka moni viettää nyt syyslomaa? Onko paljon suunnitelmia viikolle vai onko tarkoitus olla kotona ja rentoutua? Meitähän ei ole syyslomat tähän mennessä koskettaneet, sillä esikoisen parin päivän kerho pyöri kaikki koulujen loma-ajatkin. Monesti hämmästyin miksi jossain sisäleikkipaikassa on niin paljon ihmisiä, kunnes muistin, että syyslomahan se. Nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että on tosiaan syysloma, sillä tarhasta toinen puoli on kiinni ja toivomus oli, ettei lapsia tuoda, jos ei ole pakko päästä töihin. Meillä loma siis tarkoittaa sitä, että minä pyöritän omia juttujani iltahommina ja lapset ovat kotona. Yritin kyllä tyhjentää kalenterin mahdollisimman hyvin, jotta saisin vain keskittyä heihin.

Eilinen menikin upeassa säässä ihan puistoillessa ja kotipihassa ollessa. Minulle iski ilmeisesti lievä enterorokko viime viikolla (tai sitten vaan erikoinen flunssa, vaikeaa näitä erottaa), joten en uskaltanut urheillakaan. Suunnitelmissa oli kauden viimeinen juoksukisa lauantaille, mutta miehen jalka on kipeä. Hän ehdotti, että minä juoksen ja he kannustavat, mutta se taas riippuu siitä, mihin olo taipuu. Katsellaan!

Tänään kuitenkin suuntaamme kolmistaan kohti pääkaupunkiseutua ja käymme sukuloimassa. Esikoinen jää matkalla serkuilleen yökylään näillä näkymin, joten huomenna pitää vielä noutaa hänet. Loppuviikosta olisi ihan parhaat I love me-messut ja torstaina Billy Elliotin ensi-ilta. Odotan kyllä hurjasti, tuleekohan itku!

Syysloma alkoi unelmasaappaat jalassa ja onhan tämä kelikin täysin poikkeuksellinen. Eilen kävelin pitkän Särkänniemi-päivän näissä saappaissa ja olivat viimekin viikolla useana päivänä jalassa. Olen haaveillut ylipolven saappaista niin pitkään kuin muistan, mutta niitä the saappaita ei ole vain tullut vastaan. Sellaisia, joissa jaksaisi kävellä ja olla pitkänkin aikaa, jotka kestäisivät Suomen kelejä jaja… Tiedätte. Nyt ne tulivat kuitenkin vastaan vieraillessani Palmrothilla. Näin nuo saappaat heti. Ne ovat vettä ja likaa hylkivää mokkanahkaa, joten niillä saa kuulemma lompsia myös märemmässä kelissä menemään. Niihin ei myöskään jää suolaraitoja. Kaiken lisäksi saappaissa on tukeva ja lämmin pohja ja ne on valmistettu Suomessa. Ovat olleet muuten aikamoista rakkautta ensi kävelystä lähtien. Mitä sanotte, tykkäätkö itse ylipolven saappaista?


paita ja neuletakki LINDEX/ korvikset UHANA DESIGN/ farkut LIDL (saatu)/ kengät PERTTI PALMROTH (saatu)/ aurinkolasit UNOFFICIAL (saatu)

Miten siellä syysloma sujuu vai onko meneillään ihan tavallinen työviikko? Iloa tiistaihin ja hyvää lomaa, jos sellainen pyörii!