Avainsana-arkisto: palmroth

12 ajatusta elämästä

30.11.2019
6

Ihanaa marraskuun vikaa päivää! Miettikää, kolme viikkoa siihen, että päivä alkaa pidentyä, pahinhan alkaa jo olla takana vai mitä? Tällä viikolla olen saanut juosta aina meikit poskilla räntäsateessa ja olen ehkä vähän hullu, mutta olen nauttinut siitä ihan hirveästi. Koko viikko on ollut tavallista arkea ja syvää kiitollisuutta kaikesta – maanantaina kävimme juhlimassa hyvin pienesti äitini vikaa työreissua Tampereelle ja minun nimipäivääni. Torstaina olimme miehen kanssa teatterissa ja seuraavan yön kärvistelin ihan kamalassa olossa, olimme ottaneet aamulla koko perheelle influenssarokotteet. Onneksi olin ainoa kärsijä, reagoin aina todella vahvasti oli kyse hormoneista, rokotteista tai vaikka särkylääkkeistä.

Mutta päätetään marraskuu 12 ajatukseen elämästä, jotka nappasin Minnan blogista. Onko teille tuttu haaste?

ASUN: Lähes 100-vuotiaassa omakotitalossa Tampereella.

INNOSTUN: Ihan kaikesta ja pulppuan innostusta ja ideoita. Innostun nollasta sataan hetkessä ja alan heti toteuttaa. Esikoiseni on luonteeltaan, vaivoiltaan ja ulkonäöltään kuin minun kopioni ja nauratti, kun eskarikeskustelussa opettaja sanoi hänen innostuvan kaikesta koko ajan niin paljon, että välillä keskittyminen herpaantuu. Niinpä. Sama vika Rahikaisella. Kun innostuu koko ajan jostain, asiat meinaavat välillä jäädä puolitiehen kun puuhaa kymmentä asiaa yhtä aikaa, joista sattui innostumaan.

IHAILEN: Suurin ihailuni tällä hetkellä on yrittäjäkollegoita kohtaan, jotka tekevät unelmistaan totta. Dioriina opiskelee valokuvausta, Anni elää unelmaansa ja on saanut leipomisilleen jopa oman tv-ohjelman, Heli on ammattimainen portaalin pyörittäjä ja kokki ja kuvaaja, lista olisi ihan loputon. Ihailuun sekoittuu monesti ajatus ”miksen minä osaa tai ole noin hyvä”, mutta yritän polkea sen äkkiä piiloon. Olen minäkin jossain hyvä! Innostumisessa ainakin! Hih!

HALUAISIN: Osata joskus olla hetken. Joko teen töitä, kotitöitä, paahdan reissuilla, urheilen tai vähintään aivoni käyvät kierroksilla koko ajan. Torstaina ihan uuvutti lähteä teatteriin, kun tuntuu ettei koskaan ehdi olla, mutta onneksi mentiin – oli tosi kivaa kuitenkin. Miten ihminen osaisi pysähtyä?

RENTOUDUN: Liikkumalla ja lukemalla. Myös avantouinti on neljän kerran myötä antanut ihan uuden ulottuvuuden rentoutumiseen. En ole koskaan ollut niin väsynyt tai nukkunut niin hyvin kuin sen jälkeen! Ihan maagista!

LUONNETTANI KUVAA: Hmm. Olen tauoton puhuja ja innostuja ja höyryän koko ajan jotain. Olen hyvin omistautuva teen sitten mitä tahansa ja myös sellainen suorittava kiltti tyttö. Elän tunteet edellä ja rakastan ja vihaan täysillä. Olen myös välillä ihan turhan mustavalkoinen asioissa ja välillä ihme pessimisti. Ailahtelevainen tyyppi!

ILOSTUN: No työnteosta! Oikeasti, nyt jokainen työkeikka, palaveri ja uusi asiakas saa ihan tosi iloiseksi. Vuosien lapsiin omistautumisen jälkeen teen supermielelläni töitä ja näin yrittäjänä homma on niin epävarmaa, että ilahdun ihan älyttömästi jokaisesta jutusta. Ihan parasta ovat olleet nämä, joissa yhteystietoni on annettu eteenpäin ja suositeltu. Ilostun toki monesta muustakin jutusta, mutta tämä on nyt ihan päällimmäisenä ollut pinnalla.

JOS VOISIN TEHDÄ MITÄ VAIN: Pysäyttäisin ilmastonmuutoksen ja antaisin lapsilleni turvallisemman tulevaisuuden. Jotenkin ylipäätään tasoittaisin maailman epätasa-arvoa.

HALUAN YMPÄRILLENI: Erilaisia ihmisiä. Jokaiselta saa erilaista näkökulmaa elämään. Toisaalta taas samanhenkisten ihmisten kanssa on helppo olla ja välillä haluan ympärilleni tyhjyyttä ja tilaa hengittää. Haastava kysymys!

HAAVEILEN: Töistä, että saisin sen verran töitä tulevaisuudessakin, että pärjään. Terveydestä. Siitä, että lapsilla menee hyvin. Siitä, että ilmastonmuutos pysähtyisi. Ja samalla haaveilen kyllä, että pääsisimme ensi kesänä suosikkikohteesemme Kyprokselle jollain ihmeen kaupalla. Ja tiedän, ettei pitäisi lentää.

EN LUOPUISI: Asioista, joiden ansiosta voin hyvin. Liikunnasta, kasvisruoasta ja ulkoilusta. Omista asioista, lukemisesta. Läheisistä, lukutaidosta, innostumisestani, no ylipäätään elämästäni!

AJANKOHTAISTA JUURI NYT: JOULU! Hih! Ihana suloinen lasten (okei, äidinkin) joulunodotus. Elämänmuutos, kun soittelemme mummille päivisin. LUMI! Onni. Olen rakastanut elämää ja perhettä tänä syksynä enemmän kuin aikoihin. Luulen, että asiaan vaikuttaa 6 vuoden valvomisen jälkeen perheesemme löytänyt uni, kolme kuukautta olemme nukkuneet noin suunnilleen täydet yöt. Lisäksi siihen varmasti vaikuttaa se, ettei minun tarvitse sanoa olevani ”vain” sivutoiminen yrittäjä tai pääasiassa kotiäiti, vaan olen saanut enemmän täysillä tehdä hommia. Olen kokenut järkyttäviä epäonnistmisen ja epätoivon tunteita ja samalla onnistumista, innostumista ja ylpeyttä, kun olen osannut jotain.


mekko ESPRIT/ takki VILA/ pipo SIDOSTE/ korvikset CORUU/ huivi SILVERJUNGLE/ saappaat PALMROTH (saatu)

Miten sinä kuvaisit luonnettani näin somen perusteella, ollaanko samoilla linjoilla? Saitko mitään uutta irti?

Hyvää viikonloppua ja marraskuun vikaa toivottaen, huomenna startataan kalenteri, jee! 

Yrittäjän viikko – mitä kaikkea tein?

12.11.2019
4

Alkaa olla kohta kaksi kuukautta kasassa yrittäjänä ja pikku hiljaa olen oppinut pyörittämään edes jollain tapaa asioita. Olen tajunnut varata enemmän aikaa ihan pikku jutuille ja käyttänyt vimmatusti muistivihkoa.

Tähän postaukseen rustasin asiat, joita suurinpiirtein tein viikossa yrityksen nimissä. Toki aivoni työstävät koko ajan seuraavaa asiaa niin, että on välillä todella vaikeaa edes tajuta, hiljenevätkö ne joskus.

MAANANTAI

Kello 6.45 avaan läppärin ja teen päivän postauksen valmiiksi ja julkaisen. Sitten siirryn auttamaan lapsille vaatteita ja kotiin jäävälle esikoiselle aamupalaa, hän on siis kipeänä.

Koska mies vie kuopuksen päiväkotiin ja saapuu sitten pitämään etäpäivää kotiin, en edes pukeudu. Hautaudun makkariin soittamaan läjän puheluita liittyen erinäisiin yhteistöihin. Tarkoitus oli soittaa myös Verohallintoon, laskin lauantai-illan ratoksi veroasioitani kasaan, mutta siellä on viikon käyttökatko. VOI ÄRRR!

Istun naputtamassa isompaa kunta-alan projektia koneella joka minulla on työn alla kello 12.30 asti, jonka jälkeen siirrymme lounaalle alakertaan kolmisin. Olen edelleen yöpuvussa.

Kello 14 saavun Pirkkalaan MIB-tilaisuuteen kuulemaan Gugguusta. Hirveän inspiroivaa. Pari tuntia vierähtää tuohon reissuun. Illalla aloitan juoksulenkkini juoksemalla postilaatikolle viemään pankin kirjettä postiin, miksi yksi kirje tuli postissa yrityksen asioista ja muut sähköiseen allekirjoitukseen? En tajua. Lenkin ajan suunnittelen loppuviikon yhteistyön rekvisiittaa.

TIISTAI

Mies tarjoutuu viemään lapset, jos minä ehdin hakemaan, joten saankin helpomman startin aamuun. Lähden käymään Helsingissä todellisen pikareissun PR-toimisto Riannon pressipäivillä. Haluan mennä, sillä he edustavat Changea ja oli niin iso juttu, että hoitivat Kööpenhaminan reissun lokakuussa. Junassa olen klo 9, syön aamiaisen, teen yhden postauksen ja kirjoittelen muutaman sähköpostin 1,5 tunnin matkan aikana.

Paluumatka Onnibussissa oli huikea, siellä ei ollut ketään keskellä päivää. Sain täyden rauhan naputella blogijuttuja ja sähköposteja matkan ajan. Paluumatkalle suuntaan jo kello 12.20 bussilla, jotta ehdin hakemaan lapset ajoissa yms. Todellinen pikareissu!

Illalla klo 21 lasten mentyä nukkumaan käsittelin vielä yhden postauksen kuvat ja tein käännöshommat pois.

KESKIVIIKKO

Kello soi 6.40, olin ajatellut tehdä heti aamusta muutaman asian pois, mutta lapsia kiinnosti niin onko hammaskeiju käynyt, että heräsivät samaan aikaan ja halusivat iloita hammaskeijusta, kömpiä äidin kainaloon sänkyyn ja katsoa yhdessä Pikku Kakkosta. Totesin, että se on arvokkainta ja rutistelin heitä puoli tuntia pimeässä lastenohjelmien ääressä. Ehdin heittää pyykit koneeseen ennen lähtöä päikkyyn ja eskariin, halusin ajoissa pestä Englannista tilaamani joulupyjamat viikonlopun kuvaushommia varten.

8.30 sain koneen avattua. Julkaisin muun muassa päivän postauksen, hoidin pari matkalaskua, lähetin pari sähköpostia ja tein yhden hakemuksen yhteistyötä koskien. Heitin pyykit kuivumaan (siis oikeasti, kuvausvaatteiden suunnittelu ja pyykkäyskin on osa kokonaisuutta, joka päässäni koko ajan pyörii!) ja lähdin kympiksi jumpalle.

12.30 Jatkoin taas hommia, tein muutamat sometukset, mutta päasiassa kirjoitin iltapäivän kunta-alalle tekemääni isompaa hommaa. Kirjoitin puoli neljään asti ja kuvasin välissä muutamat blogikuvat, tein myös päivän käännöshommat.

17.30-18 ehdin naputella seuraavan päivän postausta odottaessani lapsen temppukerhon ulkopuolella.

20-21.15 Käsittelin kuvia, soitin äidille ja sovimme viikonlopun jutuista (viikonloppuna oli siis työreissu perheen kesken tiedossa).

TORSTAI

Kello 7.45 sain koneen auki, kun mies vei tytöt. Tarkoitus oli hakea starttiraha (se haetaan aina kerran kuussa), mutta TE-toimiston sivu heitti jatkuvasti ulos ja herjasi jostain ongelmasta. Kirjoitin siis muistilistaa viikonlopun muistettavista asioista, söin samalla aamiaista ja viimeistelin päivän postauksen ja jaoin sen someen.

Kello 9 ehdin soittaa Verohallintoon ja säätää verojani, se on hurjaa miten eri tavalla kaikki täytyy laskea kun toiminimeä verotetaan ennakkoveroilla ja toiminimen kulut tietysti jotain aivan erilaista kuin mihin aiemmin on palkansaajana tottunut.

Kello 9.30 tuli kyyti ja lähdin tekemään paria erilaista yhteistyötä. Paljon kuvia, asiaa ja muistiinpanoja sekä supermukavaa seuraa, kotiin palasin 13.30, yhden yhteistyön myötä meillä on nyt viikon ajan kaksi autoa. Vitsi mitä väljyyttä toi heti asioiden sopimiseen! Kotona tein nopeasti starttirahahakemuksen, vastasin muutamat spostit ja koska olin laittautunut ryntäsimme ottamaan asukuvia. Kävin postissa, hain ja vein paketteja ja kävin kaupassa ostamassa viikonlopuksi juustoja, joulusuklaita ja pipareita, niin että ehdin juuri klo 16 hakemaan tytöt.

Klo 17.30 aloin pakata kamoja viikonloppua varten, siinä touhussa meni 1,5, samalla aloin puuhata lasten iltajuttuja. Juoksin välissä kympin lenkin ja jatkoin vielä klo 21 hieman naputtamista. Laitoin kirjapitäjälle viestejä ja käsittelin seuraavan päivän kuvat. Kello 21.45 totesin että saa riittää, olin lähes tauotta tehnyt jotain aamukasista alkaen.

PERJANTAI

Meillä herättiin jostain syystä kello 6.10, joten kello 6.30 tulin naputtamaan päivän postauksen ulos. Tuntia myöhemmin lopetin ja hoidettiin eskariviemiset yms. ja tultiin kuopuksen kanssa laittautumaan.

Kello 9.30 kurvattiin studion pihaan, menimme siis kuopuksen kanssa valokuviin mallikuvia varten. Minulla oli ihanan helppo osa, sillä kasvoni eivät näy kuvissa, kuopuksella oli kovempi työ. Mutta kivaa oli! Odotan innolla lopputulosta!

Kello 11 kuvat oli otettu ja kurvattiin lounaalle miehen ja kuopuksen kanssa ja napattiin lennossa muutama asukuva. PAKKO, LUNTA!!! 12.30 palattiin kotiin, tein reilun puoli tuntia koneella hommia (purin kuvia kamerasta, vastasin parit spostit). Pakkailin viikonlopun reissua varten, hain välissä esikoisen eskarista ja kello 15.30 starttasi pakattu auto kohti Himosta.

Kello 17 olimme perillä mökissä. Olin päättänyt urakoida kuvia perjantaina, jotta saisin hetken hengähtääkin viikonloppuna, joten paukutin läjän kuvia kasaan ajastamme Himoksella.

LAUANTAI

Tässä menee nyt niin sekaisin työ- ja vapaa-aika kun voi mennä. Olin heti aamulla kamera kädessä kuvaamassa muun muassa tyttöjä ukin kimpussa ja ikkunoista vielä näkyvää valkoista maisemaa. Toisaalta kuvista jää myös osa kotikäyttöön ja kuvaisin varmaan muutenkin. Päivä oli aikataulutettu meidän puolestamme, joten kello 11 leivoimme pipareita, kello 15 olimme Peikkometsässä ja kello 18 päivällisellä. Välissä rynnättiin paljuun, koska halusin sieltä valoisallakin ajalla kuvia. Olin siis töissä ja kyselin joka aktiviteetissa faktoja ja otin kuvia, toisaalta nautin ajasta perheen kesken todella paljon. Ennen illallista naputin loppuun sunnuntain postauksen ja ajastin aamulle. Julkaisin yhden kuvan IGhen Peikkometsästä, koska oli niin hyvä mieli vanhempien kanssa puuhastamisesta.

SUNNUNTAI

Sunnuntaina ei juuri enää kuvailtu mökissä, lähinnä pakattiin ja kuvailtiin Hirvikartanolla. Huomasin, että oli ihan erilaista saada kuvia otettua ja hommia hoidettua kun isovanhemmat olivat mukana. Äiti teki ruoan ja kaikessa oli ihanaa väljyyttä neljällä aikuisella, kun yleensä tuntuu että ryntäilen kuin heikkopäinen paikasta toiseen, jos olen ns. työreissulla. Kyllähän viikonlopun aikana otin aika monta IG-storiesia, kuvaa yms., mutta se meni hyvin omalla painollaan.

Kameran laitoin lepoon kello 13 maissa ja iltapäivä meni matkustaessa sekä lastenlääkärillä. Illalla klo 18.30 alkaen tein matkalaskua, purin 840 kuvaa kamerasta ja valitsin mitkä tulevat postaukseen (kuvitelkaa, yli 800 kuvaa Himokselta ei tullut!) ja käsittelin ne. Tekstiä en enää jaksanut sunnuntaina kirjoittaa ja 21.30 laitoin koneen kiinni.

Työtä ja vapaa-aikaa on monesti mahdoton erotella. Päässä on niin monta eri projektia yhtä aikaa, että vaarana on unohtelu. Viime viikko oli aika tiukka aikatauluiltaan ja kostautui sillä, että eilen kun olimme lasten päivystyksessä ottamassa virtsanäytettä soitti hierojani, että odottelee minua. Näin, huoli sairasteluista on selkeästi jyrännyt arkisemmat menot, mutta onneksi hieroja oli ymmärtäväinen, kun pyytelin anteeksi kovasti. Vien ensi kerralla mennessäni jonkun muistamisen anteeksipyynnöksi kyllä! On tämä aika palapeliä monesti pienten lasten kanssa ja samalla tungen viikkoihini myös mahdollisimman paljon urheilua, viime viikolla seassa oli 40 juoksukilometriä ja yksi jumppa.


mekko ALPA (saatu)/ sukkikset KAIKO CLOTHING/ kengät PALMROTH (saatu)/ huivi PIECES/ takki GLOBAL ESSENTIALS/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset UHANA DESIGN/ pipo SIDOSTE

Sellaista siis suunnilleen yrittäjän viikkooni kuului. Pois tästä jää esimerkiksi päivittäiset IG-stoorit ja se pään sisäinen herhiläispesä. Mutta sinne päin! Vaikka tein seitsemänä päivänä viikossa hommia ja usein lasten nukkuessa, ei se tunnu siltä, kun tekee asioita mitä rakastaa.

Ja hei, huomaatteko, asu on koottu lähes täysin kotimaisista merkeistä? En suunnitellut etukäteen, mutta ne vain valikoituivat ja huomasin homman ilokseni jälkikäteen. Kotimaisuus jes!

Kuulostiko tutulta tällainen työnteko, jossa tunteja on mahdoton laskea? Tykkäsitkö postauksessa, jossa yritin vähän avata viikkoani?

EDIT. Muistin postauksen julkaistuani, että minähän kuvasin viime viikon ajan eri työpisteitäni tätä postausta varten. En sitten enää seuraavalla viikolla muistanut, hups. Mennään siis asukuvin! :D

5 kuukautta onnettomuudesta

7.11.2019
2

Näin se aika juoksee. Tänään tulee kuluneeksi tasan 5 kuukautta tuosta hurjasta perjantaista, kun pyörin ympyrää Kreetan hotellilla ja odotin tietoa miehestä, joka oli sairaalassa leikkauksessa. En ole laskenut, mutta mieleeni tallettuu kalenterin tavoin päivämäärät. Kyllä kuulkaa tuntui silloin pitkältä ajalta, kun sanoivat, että kuntoutuminen voi kestää puolikin vuotta. Ja humps vaan, lähes koko puolivuotinen on kulunut.

Jos et ole lukenut tuota postausta kesäkuulta, sen voi kurkata tästä linkistä. Olemme kertoneet kymmeniä kertoja eri kyselijöille näiden viiden kuukauden aikana mitä tapahtui, sillä se tuntuu ihan kahelilta tapahtumalta. Ettei mopoiltu yöllä sateessa Thaimaassa, ei extreme-urheiltu, mies ei ollut ajamassa 50km tunnissa pyörällä alamäkeen. Ei, me olimme autoilemassa takaisin hotellille ja jätskillä lasten kanssa, kun hän kompastui rautaputkeen.

Silloin sain kommentin, että älä valita vaan lomaile ja anna olla, olisi voinut käydä pahemminkin. Totta, arvatkaa kuinka monta kertaa tämän viiden kuukauden aikana olen pysähtynyt miettimään, mitä jos mies olisi lyönyt kaatuessaan päänsä? Olimme vuoren rinteellä, missään ei näkynyt ketään ja ambulanssissa olisi varmasti kestänyt. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Tai jos kyseessä olisi ollut vaikka jalka, olisi elämä ollut paljon haastavampaa. Mutta samalla kun olimme puoli vuotta aiemmin varanneet loman, josta oli jäljellä vielä 10 päivää ja joka oli tietenkin suhteellisen kallis, kyllähän se harmitti. Suuri osa lomasta meni siihen, että mies istui puhelimessa, ravasi sairaalassa ja konsultoi vakuutusyhtiöitä, kipuja oli ja nukkuminen haastavaa, uimisesta puhumattakaan – sitä ei voinut tehdä. Näin kuinka paljon miestä harmitti kun itse sukeltelin turkoosiin mereen, vaikka hän hiljaa olikin.

Ei epäilystäkään, etten ole ollut koko aikaa kiitollinen siitä, ettei pahemmin käynyt, mutta pieni pelko jäi persuksiin. Olenhan itsekin ollut ulkomailla sairaalassa niin denguekuumeesta kuin sukeltajantaudista, mutta nyt lapsiperheenä matkustellessa on oksenneltu, vedetty ihan hirveän pahat enterorokot ja tällä kertaa oksentelun lisäksi toinen palasi kotiin katkenneen käden kanssa. Kannattaako edes yrittää lomailla, hirveä määrä palaa rahaa ja aina on lääkärireissuja edessä?

Puolet kesästä oli säätöä, sillä mitään sairaslomaahan kädestä ei tullut ja vähän kikkailua elämä (kuten pelkästään työmatkat) vaati, mutta niin se vain aika juoksi ja käsi parani. Enemmän sanoisin sen vaikuttaneen koko perheen henkisen puoleen kesällä. Kun se otettiin Suomessa kipsistä, oli tilanne hurjan näköinen sen suhteen, kuinka koukussa käsi on, kuinka ei ei kierry tai kuinka sillä ei esimerkiksi päätä rapsutella. Mutta niin vain se on kuntoutunut päivä kerrallaan paremmaksi ja paremmaksi. Vakuutus maksoi kuusi kertaa fysioterapiaa ja noiden käsittelyiden jälkeen käsi on aina mennyt astetta suoremmaksi.

Jäljellä on yksi kerta fysioterapiaa ja kädellä voi jo esimerkiksi punnertaa ja elää arkea ihan normaalisti. Ihan suoraksi se ei vieläkään mene, mutta kovin kaukana ei enää olla. Käsi napsuu, mikä vähän hirvittää itseäni kun ajattelen sinne laitettua ruuvia, mutta eihän se napsunta edes johdu ruuvista. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa kaiken menneen hirveän hyvin – vakuutus korvasi kaiken, käsi on lähes entisensä, siinä on 10 sentin siisti arpi, mitään ei tulehtunut, mitään ei tarvinnut rikkoa uusiksi. Lääkärin mukaan ilman ruuvia kiertoliike kädestä olisi puuttunut jatkossa kokonaan ja nyt kiertoliikkeessä ei ole moitittavaa. Lämmin kiitos siis kreetalaiselle kirurgille hienosta korjauksesta!

JA! Se minkä tarinamme, taas yksi sairaalareissumme on saanut aikaan, on vakuuttaminen. Yhdet kaverimme sanoivat ottaneensa matkavakuutuksen (ovat matkustelleet aina paljon) tapahtuneen vuoksi. Ja sanon, että kannattaa. Meillä itsellämme on jatkuva matkavakuutus, joten hommaa ei tarvitse erikseen miettiä joka matkan kohdalla. Monestihan ei satu mitään, mutta sitten kun sattuu, voi sattua isosti. Minun sairaalalaskuni sukeltajataudista oli 4770 euroa ja denguekuumeesta pamahti laskua 3990 euroa. En maksanut penniäkään itse, allekirjoitin paperit ja tuijotin kauhuissani summia. Sukeltajantautikin on kuolemaksi jos sitä ei hoida, mitä olisin tehnyt ilman vakuutusta? Miehen leikkauksen summaa emme saaneet edes tietää, Suomesta hoidettiin maksusitoomus suoraan sairaalaan. Joten jos jotain jää mieleen, niin edelleenkään emme ikinä tule lähtemään ilman matkavakuutusta mihinkään. Matkavakuutus on korvannut jopa mummilassa tapahtuneet lastentaudit!


paita NOSH ORGANICS/ housut LIDL/ saappaat PALMROTH (saatu)/ hiuspanta VALKAMA ACCESSORIES/ rannekoru OXXO/ korvikset LINDEX/ takki GLOBAL ESSENTIALS

Eilen mietiskelin tätä asiaa, sitä miten paljon paremmin meillä perheessä voidaan henkisesti nyt syksyllä kuin kesällä ja miten elämästä ei koskaan tiedä. Yksi pieni kompastuminen voi muuttaa pahimmillaan koko elämän. Meillä oli tuuria matkassa, ettei mitään pahempaa tapahtunut. Samalla kun mietin kuluneita kuukausia ja sitä, miten itse kukin toimii onnettomuustilanteessa (yllätyin kuinka rationaalisesti pystyin alkupaniikin jälkeen sitomaan käden, ajamaan tunnin matkan vuoristossa, jopa etsimään apteekin ja hakemaan lääkkeitä matkalle, mieshän nyt perinteisesti oli itse rauhallisuus) tuli radiosta biisi:

Give me everything tonight
For all we know we might not get tomorrow
Let’s do it tonight

Niinpä. Huomisesta ei koskaan tiedä, jokaisesta päivästä täytyy ottaa kaikki irti ja olla kiitollinen. Me katsomme kiitollisena, kuinka mies on toipunut ja päässyt liikkumaan ja tekemään taas. Hän oli superurhea kaiken keskellä, eikä valittanut kertaakaan kuin välillä kivusta ähkäisten. Minun sankari. <3

Uskoisitko että jo viisi kuukautta kulunut? Luitko juttujamme tuoreeltaan kesällä? Ja hei, ISO kiitos teille, elitte varsinkin Instagrammin puolella hyvin vahvasti mukana ja laitoitte paljon tsemppiviestejä, en varmaan edes siinä hössötyksessä kiittänyt kaikista. KIITOS!

P.S. Lokakuun asuäänestyksen voittaja oli kaimani Katja (kurkkaa spostisi jos olet kaimani, Katjoja oli osallistuneissa useampi!) ja ylivoimaisesti eniten ääniä sai asu numero 4, yllätyin itse siitä! Ilmeisesti neuletakin ruskaväri vei äänet. KIITOS osallistuneille!