15 vuotta

Minä rakastan toukokuuta. Koko kesä on edessä ja luonto heräilee eloon. Poissa on loska ja tilalla ovat kukkaan puhkeavat omena- ja kirsikkapuut, vihreä nurmikko ja maasta nousevat tulppaanit. Toukokuu on lupaus jostain uudesta.

Toukokuussa 15 vuotta sitten alkoi kahden nuoren tarina. He olivat tienneet toisensa useamman vuoden ajan, mutta toukokuussa heistä tuli pari. Lähes saman tien poika lähti Tampereelle opiskelemaan ja tyttö otti elämänsä riskin muuttaessaan hänen perässään kaupunkiin, jossa ei ollut yhtään tuttua ihmistä, ei töitä eikä opiskelupaikka. Oli vain tuo ruskeasilmäinen hyväsydäminen nuori mies, josta hän halusi pitää kiinni.

15 vuotta myöhemmin he ovat kiertäneet maailmaa yhdessä, asuneet ulkomailla, sukeltaneet käsi kädessä ja kasvaneet aikuisiksi yhdessä. Tapelleet ja huutaneet, rakastaneet ja sopineet. Saaneet kaksi täydellistä tytärtä.

Vaikka tyttö oli aika yksinäinen ja hukassa lähtiessään Tampereelle 15 vuotta sitten, kannatti tuo riski ottaa. Tuosta nuoresta miehestä on tullut aviomies, isä ja sielunkumppani. Ainoa ihminen, joka on nähnyt kaiken ja tietää kaiken. Turva, joka on pitänyt kädestä niin pinnan alla, thaimaalaisessa sairaalassa, synnytyssalissa kuin lentokoneen turbulenssissa. Mies, joka on aina rohkaissut tekemään haaveista totta ja seissyt rinnalla. Paremmin ei olisi voinut käydä.

Tänä päivänä 15 vuotta sitten tarinamme alkoi. Kiitos. <3

P.S. Kuvat on napattu ajanpuutteen vuoksi fb:sta, joten laatu ja koko ovat onnettomia, pahoitteluni!

Kyllä rakkaus kantaa

Reilu viikko sitten meillä oli vuosipäivä. Olemme kulkeneet yhdessä 14 vuotta. Kasvaneet aikuisiksi yhdessä, vaihtaneet maata ja kaupunkia, tulleet isäksi ja äidiksi. Olemme yleensä aina viettäneet tuota yhdessäolon vuosipäivää ennemmin kuin hääpäivää, mutta tänä vuonna sekin jäi toisen asian jalkoihin. Tällä viikolla saatamme loppuun projektia, joka on ollut parisuhteellekin iso koetinkivi. Avaanko tätä myöhemmin lisää? Voi olla.

toppi Desigual/farkut Lindex/kengät Anna Field/aurinkolasit Gina Tricot/korvikset Aarikka

Toinen paljon suhdetta muuttanut asia oli tietenkin lapsi. Olimme olleet 12 vuotta yhdessä ennen vanhemmiksi tulemista. Siinäkin on puolensa ja puolensa, toisaalta tuollaisen ajan jälkeen ei heti hetkahda toisen hormoni-itkuja tai väsymystä, mutta toisaalta aika on niin pitkä, että siinä on luonut aikamoiset arjen rutiinit, jotka heittävät yhdessä yössä häränpyllyä. Nyt on enää vaikeaa kuvitellakaan tuota aikaa ennen lasta, perhe-elämä on asettunut uomiinsa, eikä ole päivääkään, etten miettisi miten onnekkaita olemme kun olemme saaneet tyttären. Mutta ne ensimmäiset päivät, viikot, kuukaudet, jopa vuosi. Huh, siinä hakee kyllä arki uudelleen paikkaansa!

Välillä minusta on tuntunut, että rakastan niin valtavasti lastani ja annan hänelle huomiota, haleja ja suukkoja niin jatkuvasti, ettei rakkautta ”riitä” enää puolisolle. Kuulostaako ihan hölmöltä? Vaikka kyllähän sitä riittää. Välillä sitä on ollut niin loputtoman väsynyt, ettei muista sitä, että rakkaus kantaa. Että siihen tämä koko homma pohjautuu. Se on siellä taustalla, sydämessä mukana.

14. vuosipäivänä keräsimme kukkia, olin rennossa asussa ja menimme kolmistaan Prismaan. Aikamoista arkiromantiikkaa. Mutta sitähän se on, pitkä parisuhde, arkea. Olemme kohdanneet nyt isoimman vastoinkäymisen tähän mennessä. Kun muu elämä kuluttaa, meinaa suhde jäädä jalkoihin. Siinä se toinen kuitenkin on ja kun sitä hetkeksikin pysähtyy miettimään, on se tärkeintä ikinä. Ilman puolisoani olisin vain puolikas.

Haluan uskoa siihen, että rakkaus kantaa yli karikkojen. Pitäkää meille peukkuja tämän viikon rutistukseen! <3

Mitä pidät rennosta asusta? Aurinkoista tiistaipäivää kaikille!

P.S. Tuo tarratatska, siirtokuva, mikä ikinä tarttui ihan tosissaan minuun kiinni ja vielä 10 päivän jälkeen rapsuttelin sitä epätoivoisesti irti (ei näytä kovin hääviltä kun on lähtenyt sieltä täältä). Pysyvät siis ainakin, jos innostut kokeilemaan!