Meidän perheen isä ja se ekologisempi isänpäivälahja

Hyvää isänpäivää kaikki isät sekä isoisät! Me vietimme vähän ennakkoon jo eilen isänpäivää, sillä siihen tarjoutui helpommin lauantaina tilaisuus.

Touhotin niin täysillä omien lapsieni isän isänpäivää, että oma isä jäi vähän jalkoihin. Tästä tuli jo huono omatunto, sillä oma isäni on ollut elämässäni hyvinkin tärkeä hahmo ja minä olen ollut ainoana tyttärenä selkeästi vähän pilalle hemmoteltu. Tähän syksyyn asti myös omat tyttäreni olivat ainoat hänen lapsenlapsensa ja samaa henkeä oli havaittavissa, hemmottelua. Se isoisälle sallittakoon. Tällä hetkellä oma elämä pyörii tiiviisti perheen ympärillä, mutta on aivan parasta, että myös isoisä jaksaa siihen osallistua. Hän yhdessä mummin kanssa on ollut lukemattomat kerrat lastenvahtiapuna, kärrännyt vauvojani päiväunille ja osallistunut niin täysillä kuin välimatkan puolesta voi.

Omien tyttärieni isä on sellainen pakkaus, etten tiedä mitä sanoisin. Melkein ehkä parempi, jos en sanoisi mitään, vain toteaisin vain kiitos. Ehkä eniten kiittäisin siitä, että molempina vauvavuosina hän on valvonut ja paljon töidensä ohella. Suojellut minun untani ja jaksamistani, nukkunut vauva kainalossa kun itse en ole pystynyt aina niin nukahtamaan ja lähtenyt tyttöjen kanssa mummilaan yöksi antaakseen minun nukkua kotona yön. Hän on kuskannut lähes aina tytöt harrastuksiin, hän on opettanut heille kuun ja tähdet (siis kirjaimellisesti) ja pitänyt kuria. Vienyt laskettelurinteeseen, metsäretkelle, pyöräilemään ja uimaan. Sanon monesti, että minä en ole se tiukin sokerityyppi tai muuta meidän perheessä (koska näin usein ajatellaan), vaan isänsä pitää vielä paljon enemmän huolta puhtaasta ruoasta ja ulkoilusta. Eilisen ennakkoon syödyn isänpäiväaterian jälkeen tulin vähän muiden perästä saunaan ja kuuntelin keskustelua, jota isät ja tyttäret kävivät siellä veden kolmesta olomuodosta. Kyllä nauroin sisäänpäin, on se hyvä että lapsella on kaksi vanhempaa, itse saatan puhua vähän eri asioista.

Isänpäivänä halusimme muistaa isää sillä yhdessäololla ja sovimmekin, että teemme uimahallireissun yhdessä. Olemme pitkään puhuneet leffaan menosta esikoisen kanssa, mutta hän sanoi, ettei voi mennä äidin kanssa elokuviin isänpäivänä, vaan vie iskän leffaan. Halusin myös muistaa lasteni isää jollain lahjalla, mutta millä? Tökki hirveästi, että joka paikassa kehoitettiin ostamaan jotain uutta, enkä halunnut niitä peruskalsareita tai partavesiä tai paitoja. Sitten törmäsin Iineksen pipoihin, joita hän tekee nykyään pienissä erissä myyntiin. Jyväskylästä lähtöisin oleva nuori nainen, yrittäjä, blogikollega ja hänen itse käsintehdyt piponsa – oliko hei vähän innostava ja mielestäni ekologinen vaihtoehto!

Laitoin siis tilaukseen mustan pipon miehelle ja kun paketti saapui, siellä oli minullekin yllätyksenä pipo kaupanpäällisenä. Tuli ehkä maailman paras mieli ja pipolle vielä enemmän arvoa. Kävimme eilen jollain tapaa kuvaamassa pipoja – tytöillä oli kiire kaverisynttäreille ja miestä taisi ahdistaa kameran ”väärä” puoli. Lisäksi hän illalla älysi, ettei ollut viikonloppuna ajanut partaansa ja kysyi, kelpaako nyt ”sinne sun blogiin”. Tämä kysymys pysäytti. Väliäkö parralla, väliäkö blogilla. Koska hän enemmän kuin kelpaa meille, juuri sellaisena kuin on. Ja se, mitä hän on arjessamme ja elämässämme, on tärkeämpää, kuin yksikään kuva tai blogipostaus.

Olen onnellinen, että tänään saan muistaa niin omaa isääni, joka on ukkina suuri osa lasteni elämää ja lasteni isää, joka on tiukka ja rehellinen, rakastava ja jaksava, pitkäpinnainen ja turvallinen.

Hyvää isänpäivää kaikille! Miten teillä vietetään isänpäivää?

Ja kiitos Iines pipoista! Jos mietit hyvää sekä ekologista joululahjaideaa, niin suosittelen kurkkaamaan Iineksen pipot!

Pienen ihmisen koskettava juhlatilaisuus

Vanhemmuus on vaativaa, mutta muistakaa että ette ole yksin. Pitäkää huolta myös keskinäisistä väleistänne, sillä se on se koti, missä tämä pieni kasvaa aikuiseksi”.

Jotenkin näin pappi puhui eilen. Sanon jotenkin näin, sillä hänen puheensa meni niin sanotusti tunteisiin. Vain hetki sitten pidin omia nyyttejäni sylissäni heidän kastetilaisuuksissaan kyyneleitä niellen. Nyt nuo ”isot” tytöt istuivat kauniisti penkeissään ja katselivat, kun serkkutyttö kastettiin. Minä meinasin ihan yks kaks alkaa vollottamaan niin pahasti ääneen, että tuijotin välillä ikkunasta ulos ja mietin niitä näitä, välilä ryystin, välillä valokuvasin ja silitin oman tyttäreni selkää. Hän jännitti hurjasti kunniatehtäväänsä kuivata vauvan pää, mutta upeasti siitäkin selvittiin. Huomasin vasta jälkikäteen, että hänestä tuli eri tyttö kun jännitys laukesi, en tajunnutkaan kuinka paljon hän sitä mietiskeli! Upea persoonallinen lisä tilaisuudessa oli kuorolaulu, joka jäi varmasti kaikkien vieraiden mieleen!

Huomasin myös, että koko penkkirivistömme niiskutti. Siinä vaiheessa, kun pikkuveli edessäni, pieni tyttövauvansa sylissään liikuttui ajattelin etten kestä. Se näky oli pysäyttävä. Ihan juuri hetki sitten laitoin pikkuveljelle pupunkorvat päähän ja käskin pomppia perässä. Yritin kurkkia huoneeseensa, mistä kuului jatkuva autojen pärryytys ja sain aina vastaukseksi ”MEE POIS!”. Jonka kanssa kilpailtiin kumpi on parempi pelaamaan Donkey Kongia. Vain hetki sitten hän hikoili esikoiseni sylikummina jännittäen, miten selviää kirkko-osuudesta. Miten ihmeessä hänestä kasvoi aikuinen mies, joka nyt niin tottuneen näköisesti jo pyöritteli pientä vauvaansa? Meikit oli korjattava koskettavan kastetilaisuuden jälkeen. Itseäni liikutti myös valtavasti nähdä se katse, kun tuoreet vanhemmat katsoivat toisiaan hymyillen. Ja sitten katsoivat tytärtään. Heidän onnensa loisti kilometrin päähän ja mietin, että tuo pieni ihminen on valtavan rakastettu. Hän katseli menoa silmät suurina ja lopulta nukahti, luottaen siihen, että syleissä on hyvä olla. Ja monessa sylissä hän olikin suurena päivänään.

On upeaa, että pieni ihminen kokoaa suvun yhteen ja oli ihanaa nähdä perhettä. Tilaisuus oli kyllä aivan liian pian ohi. On valtava rikkaus, että paikalla oli perhettä neljässä sukupolvessa, ympyrää juokseva ja kimallekenkiä esittelevä 2-vuotiaani, joka ilmoitti päättäväisesti ”ukki mä tulisin nyt sun syliin” kuin 92-vuotias mummoni, jonka reippautta en voi kuin ihmetellä. Sunnuntaisessa iltapäivässä oli valtava tunnelataus, joka oli ensimmäisenä mielessä tänä aamuna. Ja illalla, kun hiivin taskulampun kanssa lastenhuoneeseen heidän nukkuessaan ja nielin kyyneleitäni. He olivat niin täydellisiä siinä nukkuessaan, niin ison lapsen oloisia vastasyntyneen jälkeen, niin rakkaita ja kauniita. Minua itketti vielä illalla pimeässä unta odotellessani, eilen tuntui, että pakahdun rakkaudesta kaikkia lähimmäisiäni kohtaan.

Kyllä perhe on paras. Näissä tunnelmissa kohti uutta viikkoa, vieläkin itkettää, mutta onnesta. Taidan teettää eilen ottamani kuvan täydellisestä pienestä neidistä, joka nukkuu isänsä käsivarsilla.

Onni on tässä ja nyt. Onnellista uutta viikkoa juuri sinulle!

Kuka lohduttaisi äitiä?

Kaupallinen yhteistyö Piltin kanssa

Olin keväällä kuuntelemassa Maaret Kallion luentoa Piltin järjestämänä ja kun viime viikolla tarjoutui tilaisuus päästä uudemman kerran häntä kuuntelemaan, halusin ehdottomasti paikalle. Maaretin läsnäolossa ja olemuksessa on jotain, mikä rauhoittaa väsynyttä ja stressaantunutta kahden pienen äitiä. Hän osaa valita oikeat sanat ja rauhoittaa.

Niinpä suuntasin Hietsun paviljonkiin lettukesteihin, jossa oli lettujen lisäksi tarjolla Piltin patukoita ja smoothieita pienille, sillä pienetkin olivat tervetulleita tilaisuuteen. Minä olin kuitenkin paikalla yksin ja keskityin kuuntelemaan Maaretin viisauksia.

Hän keskittyikin tällä kertaa paljolti vanhempien hyvinvointiin, sillä jos vanhempi voi hyvin, se heijastuu myös lapseen ja perheeseen. Näinhän se on, mutta monesti ainakin itse huomaan skippaavani omalla kohdallani jonkun aterian, vessareissun tai unta, vaikka lapsien kohdalla huolehdin niistä ehdottomasti. Itsestään on tärkeää pitää huolta! Täältä pääset tutustumaan Maaretin luentoon, jos haluat sen kuunnella.

Maaretin jutuista muutama kolahti ja kovaa omaan vanhemmuuteen liittyen. Hän sanoi, että älä vain soimaa itseäsi siitä, mikä meni pieleen vaan mieti myös mikä meni hyvin. Jos hermostut, älä keskity vain siihen, että pieleen meni vaan mieti, miksi hermostuit. Joinain päivinä minulla on tapana istua hiljaa itsekseni ja miehen kysellessä, miksi olen niin hiljaa, olen vastannut miettiväni, jäikö päivä plussan vai miinuksen puolelle. Joskus nimittäin tuntuu, että kun on kaksi pientä kotona, jotka tappelevat kohtalaisen paljon, toisella on kova uhma, molemmilla kova tahto ja niin edespäin, päivä on mennyt erotuomaroidessa ja komentaessa. Mutta niin kai se menee monella.

Maaret antoi meille myös Mielen työkirjat ja käski avata sieltä yhden sivun, jolle pyysi kirjoittamaan viisi hyvän elämän kohtaa. Mitkä viisi asiaa tekevät sinun elämästäsi hyvää? Ennen kuin ehdin miettiä asiaa, minulla ykkösiksi kimposivat perhe ja liikunta. Maaret totesikin, että pohdi välillä sitä, että saatat jo elää omaa unelmaasi ja erittäin hyvää elämää.

Sitten päästiin yhteen kompastuskiveen, joka varmasti koskettaa monia. Sitä haluaisi olla mahdollisimman hyvä vanhempi, jopa täydellinen. Totuus kuitenkin on, ettei kukaan meistä ole täydellinen, eikä kenenkään vanhempi ole sitä ollut. Jokainen hermostuu ja tekee virheitä ja itse asiassa se, miten meidän kanssa on oltu lapsena vaikuttaa hyvin paljon siihen, kuinka olemme omien lapsiemme kanssa. Näitä tapoja on itse asiassa hyvin vaikeaa muuttaa. Tätä miettiessäni tarkkailin muuten viikonloppuna mummilassa tavallista tarkemmin äitiäni ja mietin, miten samoja tapoja minulla on esimerkiksi komentaa ja toisaalta kehua ja puhua lapsilleni kuin miten äitini puhui. Samasta puusta ollaan.

Meillä on perheessä käynyt myös niin, että isä on ollut enemmän se, joka on herännyt öisin ja isä on viikonloppuisin yleensä se, joka nousee vähän aiemmin, kyse ei monesti ole kuin puolesta tunnista, mutta isän kanssa on useammin Ryhmä haut katsottu kuin minun. Tämä siksi, että unettomuuteni on ollut niin paha, että mies on yrittänyt untani suojella. Nyt kun kaipaisin palleroita aamulla kainalooni, he hipsivät alakertaa ajatellen, ettei äitiä “saa” herättää. Otin viikonloppunakin yhteisen hali- ja köllimishetken esikoisen kanssa sitten nukkumaan mennessä ja silittelin hänet uneen. Tätäkin tapaa on hyvin vaikeaa muuttaa, vaikka olen hokenut, että tulkaa äidin viereen aamulla. Kuten Maaretkin sanoi, se on toisto, joka lapsen arjessa ratkaisee. Ei mahtava upea joulu tai syntymäpäivät vaan ne arjen tilanteet, joka toistuvat joka päivä. Mieti, miten käyttäydyt kun haet lapsen tarhasta, mieti millainen eronne on. Ne vaikuttavat enemmän kun täydelliset juhlapyhät. Meidän tapauksessa isä on toistuvasti ollut se yöheräilijä. En tiedä miksi koen tästä jotenkin huonoa mieltä, sillä Maaretkin sanoi, että lapsille on ihan ok, jos vanhempi on esimerkiksi väsynyt välillä ja sanoo sen ääneen. Se on ihan ok, jos vanhempikin on asian kanssa sinut. Me emme ole mitään yli-ihmisiä kukaan. Ja toisaalta, kun tuntuu että nyt meni penkin alle päiväni vanhempana, täytyy muistaa, että lapsen elämässä on yleensä monia muitakin aikuisia, jotka häntä kasvattavat, esimerkiksi äiti ei ole ainoa, joka lapseen vaikuttaa. Se on lohdullista. Maaretkin sanoi, että rakkautta on antaa toistenkin päteä, luottaa siihen, että kyllä muutkin osaavat hoitaa lastasi.

Lapsesta täytyy pitää huolta, mutta sama täytyy muistaa omalla kohdalla. Tilaisuudessa oli myös MLL:n edustaja paikalla kertomassa heidän toiminnastaan. Perhekerhoista ja puhelimista. Mehän olemme hoitaneet itseämme ja parisuhdettamme juurikin MLL:n avulla ja heidän lastenhoitajansa on käynyt kerran viikossa kahden tunnin ajan, nyt tosin harvemmin kun on niin suosittu. Kaksi tuntia on sinällään lyhyt aika, mutta hoitajasta on tullut tytöille tärkeä aikuinen ja me saamme juosta siinä ajassa viikon pitkän lenkin ja ehkä höpistä mennessämme. Tuntuu, että kaikki ovat voittajia ja MLL:n lastenhoitoapu on ollut ihan korvaamaton, kun lähiverkkoa ei samassa kaupungissa ole. Suosittelen lämpimästi!

Kiukkuinen, välinpitämätön, sosiaalisista tilanteista vetäytyvä ja vähän tunnekylmä vanhempi on todennäköisesti kuormittunut liikaa. Huomaan ainakin itsessäni näitä piirteitä, varsinkin jos yöllä ei pääse palautumaan kunnolla. Silloin kannattaa pyytää apua ja hengähtää, sillä pikkulapsiarki on vaativaa. Olen joskus huomannut, että rakastan ja tunnen niin täysillä lasteni kanssa ja heidän tunteensa ovat vielä niin ylitsepursuavia, että sekin väsyttää välillä. Olo on välillä ihan turta uuvahduksesta, teen niin täysillä lasten kanssa. Kuka siis lohduttaisi äitiä, Maaretkin kysyi.

Maaretin luento oli kyllä todella ajatuksia herättävä taas ja lopussa sai tehdä lupauksia. Minä lupasin halata joka päivä. Lapsiani totta kai, mutta pitäisi muistaa ihan joka päivä halata se mieskin. Kosketus tekee niin hyvää meille kaikille.

Herättikö Maaretin sanat ajatuksia sinussa? Oletko törmännyt Mielen työkirjaan? Mikä on oma kuormittuneisuutesi tila tällä hetkellä? Hyvinvointia tiistaipäivääsi!

*viimeinen kuva Svante Gullichsen/Piltti