Joskus täytyy pysähtyä miettimään perheen turvaa – miten syöpävakuutus auttaa?

*kaupallinen yhteistyö If

Seitsemän vuotta sitten elämäni koki mullistuksen. Meidän elämämme 12 vuoden yhdessäolon jälkeen heitti totaalista häränpyllyä: kauniina maaliskuisena aamuna, palmusunnuntaina kuulin lapseni ensimmäisen itkun. Tuijotimme toisiamme hämmentyneenä, tuijotin miestäni hämmentyneenä. Katselin nyyttiä hänen sylissään ja tunsin suurta tunteiden sekamelskaa. Tuo mies, jonka kanssa olen 12 vuotta elänyt on isä. Siis olenko minä äiti? Ajatus tuntui ihan hullulta.

Kun astuimme kotiin nyytin kanssa kaksi päivää myöhemmin ihmetys oli valtava. Mitä hänelle tehdään? Mihin asetetaan? Voiko häntä riisua kun hän nukkuu? APUA! Siinä me sitten istua nökötimme lapsen nukkuessa ja tuijotimme häntä olohuoneessa. Kyselimme mitä pitäisi tehdä. Hän nukkui 3,5 tuntia. Ja me tuijotimme. Maaliskuussa seitsemän vuotta sitten minä en ollut enää se, kenen tarpeet tulisin ensimmäisenä huomioimaan. Eikä se ollut mieheni. Se oli se pieni nukkuva kaunokainen.

Neljä vuotta tuplaäitinä – halu suojata lapsensa on valtava

Tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun minusta tuli tuplaäiti. Pieni pippurinutturamme lensi maailmaan. Hänen ollessaan pari minuuttia vanha, koin, että tässä tytössä on tahtoa, tulta ja tappuraa. Miten sen voi tietää? Minä vain tunsin. Hänen otteestaan ja äänestään. Samalla tunsin, kuinka perheemme on nyt kokonainen. Ei ollut outoa kutsua miestä isäksi tai ajatella itseään äitinä enää, sen sijaan oli outoa kutsua ensimmäistä vauvaa isosiskoksi. Olimme tiimi ja tiesin, että tulen tekemään kaikki heidän eteensä. Isästään puhumattakaan, tytöthän ovat kietoneet hänet aivan pikkusormensa ympärille. Halu suojata molemmat lapsensa kaikelta pahalta on suorastaan alkukantainen vaisto ja jo odotusaikana huolehdimme heille muun muassa vakuutukset. Ne auttaisivat osaltaan, jos jotain sattuu, vaikka tietenkin sen ajatuksen tunkee mielessään mahdollisimman kauas, ei halua ajatella, että jotain voisi sattua. Vakuutukset ovat näyttäneet paikkansa, kun kuopuksen vauvavuonna lääkäriin mentiin pelkästään korvien takia 10 kertaa.

Kukaan ei halua ajatella vakavaa sairastumistaan, ei varsinkaan tällainen hetkessä eläjä. Mutta miksi se tässä tapauksessa kannattaa?

Tällä viikolla minä juhlin puolestani omia syntymäpäiviäni, alan olla lähellä neljääkymppiä. Moni ystävä elää samanmoisia ruuhkavuosia kuin me. On lapset ja heidän harrastuksensa, on työt, omat harrastukset ja monella alkaa olla ikääntyvät vanhemmat. Tänä vuonna omat vanhempani ovat eläköityneet. Aika juoksee. Tiedän useamman, joka huolehtii yhtä aikaa vanhempiensa pärjäämisestä ja käy auttamassa heitä, kun kotona on samaan aikaan vaippaikäisiä. Siinä härdellissä jää usein miettimättä se oma hyvinvointi. Mitä jos on itse se, joka sairastuu? Kuka sitten hoitaa lapset tai kuka käy auttamassa vanhempia? Ei sellaisia usein ehdi miettiä tai edes halua ajatella sitä elämän ns. nurjempaa puolta. Miksi lapset tulee vakuutettua ”totta kai”-periaatteella ja unohdettua herkästi itsensä?

Valitettavasti elämässä on niitä harmaankin sävyjä ja välillä täytyy kahlata syvemmissä vesissä. Huonompiin aikoihin tai vastoinkäymisiin varautuminen ei tarkoita, että istuisi kotona tuskailemassa josko jotain sattuu, vaan se on varautumista tulevaisuuteen. Arjen helpottamista, jos sitä sattuukin itse sairastumaan. Muistatteko, kun alkuvuodesta kirjoitin isäni vakavasta sairaudesta ja syöpävakuutuksesta ensi kerran? Silloin kun tuo puhelu tuli, kohtasin itse aikamoista surua ja pelkoa, isä oli vielä niin nuorikin!

Suosittelen hetkeksi pysähtymään ja miettimään vakuutusasioita, sillä jos vakava sairaus sattuisi omalle kohdalle, arjessa tarvitsisi varmasti monenlaista apua. Hoitoapua, taloudellista apua, erilaisia asioita turvatakseen arjen sujuvuutta sekä lasten elämää. Siihen Ifin vakavan sairauden turva tarjoaa ratkaisua. Vakuutus maksaa tilille kertakorvauksena summan diagnoosin jälkeen. Korvaussumman voi valita aina 50 000 euroon asti, joka on jo summa, jolla turvaa arjen sujuvuutta. Sillä pystyy maksamaan esimerkiksi asuntovelkaa, jos ei pysty tekemään töitä. Näin yksityisyrittäjänä omat hommat pysähtyvät, jos en ole niitä itse tekemässä. 20 000 korvausummaa vastaan minä juodun maksamaan kuukaudessa 8,37 euroa – se on vähemmän, kuin mitä maksan kuukaudessa suoratoistopalveluun siitä, että saan katsoa Blacklistiä. Eikö ole aika herättelevä ajatus?

Syöpävakuutus – mitä se kattaa ja kuinka paljon se maksaa?

Syöpävakuutus kuulostaa sanana pelottavalta. Mutta kun se vakuutus on otettu, siellä taustalla on jokin turva nimenomaan sitä perhettä varten, joka on ykkössijalla. Ifin vakavan sairauden turva on enemmän kuin syöpävakuutus ja se kattaa 10 erilaista sairautta. Oman vakuutussummansa voi käydä laskemassa täällä.

Me olemme vakuuttaneet syntymättömät lapsemme, emme sillä ajatuksella, että jotain varmasti sattuu, vaan sillä ajatuksella, että saavat mahdollisimman nopeasti ja helposti parasta hoitoa, jos jotain sattuu. Meillä on myös jatkuva matkavakuutus, joka on korvannut helposti esimerkiksi kotimaan matkalla sattuneen sairauden. Olisinko ottanut erikseen vakuutusta lähtiessäni reissulle Jyväskylään? En todellakaan, mutta siksipä kerralla jatkuvaksi mietitty vakuutus onkin niin hyvä. Se osoittaa paikkansa silloin, kun jotain sattuu, asiat saadaan rullaamaan ja apua helposti.

Uskon, että moni teistäkin elää tällä hetkellä ruuhkavuosia ja huolta saattaa olla niin omista lapsista kuin vanhemmistakin. Ja alkaa se oma ikäkin tuntua, kaikenlaista kolotusta sitä alkaa jo olla näin nelikymppisenäkin. Ei mielestäni kannata synkistellä tai pelätä elämää, vaan nimen omaan nauttia jokaisesta päivä. Kannattaa silti hetki käyttää miettimällä, miten perheen voisi turvata myös siltä kantilta, jos sattuisi itse sairastumaan, loppujen lopuksi kuukausisummat eivät ole valtavan isoja.

Onko omassa perheessäsi paljon vakuutuksia olemassa?

Pikkusiskon huone

Aika menee ihan hirveän äkkiä. Klisee, mutta niin siinä vain käy. Kun muutimme nykyiseen kotiimme, teimme yläkerran kolmesta makkarista kaksi. Ajattelimme, että tuskin tulee tilannetta, kun tarvitsisimme kolmea makkaria ja yksi huoneista oli superpieni vinokattoineen, eli hankala myös käyttää. Alakertaan jäi vierashuone/yksi makuuhuone, eli periaatteessa kolme makkaria löytyi edelleen. Ihan tarpeeksi ajattelimme.

Kuinka monta makuuhuonetta on tarpeen?

Miettikää, että vain 2,5 vuotta sen ajatuksen jälkeen, ettemme tarvitse montaa makkaria meille oli tulossa toinen lapsi. Näin se elämä heittelee ja tarpeet muuttuu. Tietenkin siitä, tarvitsevatko lapset omaa huonetta on monia mielipiteitä. Meillä lapset ovat nukkuneet omissa huoneissaan aika pienestä, sillä minä olen äärettömän herkkäuninen. No, mitä nyt tänään heräsin nelivuotias kainalossa, mutta noin periaatteessa…

Isosta makkarista tuli kahden siskoksen huone vuonna 2017 ja olen tosi tyytyväinen, että hommaan otettiin mukaan sisustussuunnittelija. Huone on vaikean mallinen ja vinokaton mataluus tekee vielä omat haasteensa. Silloin tapetoitiin, teetettiin verhoja ja tehtiin isompia muutoksia. Tällä mennään sitten todella pitkään ajattelimme. Joku väliseinä ehkä joskus ja näin huone muuttuu koululaisen huoneeksi, eikö totta! Samassa projektissa lastenhuone muuttui vanhempien makkariksi.

Mutta eihän vinokattoiseen huoneeseen mahtunut esimerkiksi täysikokoista kirjoituspöytää. Sille ei vain ollut tilaa vaatekaappien viedessä korkeat tilat. Koululainen kaipasi kunnon pöytää ja jos totta puhutaan, kaipaa jo hetkittäin omaa rauhaa. Että saa lukea yksin huoneessaan, tuoda kaverin vain omaan huoneeseen… No, mitä nyt pienet tytöt haluavat tehdä omassa huoneessaan. Aloimme miehen kanssa kesällä puhua, pitäisikö meidän nyt sitten tehdä isosiskolle oma huone. Ainoa vaihtoehto oli muuttaa hänet alakertaan. Tuntui hurjalta, että ekaluokkalainen nukkuisi eri kerroksessa. Siis vanhemmista, ei lapsesta. Ja niin me teimme, muutimme hänen sänkynsä, vaatekaappinsa ja tärkeimmät tavaransa alakertaan. Pulpetti on vielä työn alla, saatte kuvia kun ehdimme sen tehdä!

Pikkusisko yläkerrassa, isosisko alakerrassa

Nyt olemme eläneet kaksi viikkoa näin, että isosisko on alhaalla, pikkusisko ylhäällä. Jännitin pienemmän puolesta, miten alkaa nukkua kun sisko puuttuu vierestä, mutta ihan hyvin on mennyt. Koska isompi kävelee unissaan, on meillä muun muassa varashälyttimet öisin päällä, ettemme vahingossakaan ole havahtumatta, jos hän pyrkisi ulos. Se jännitti kerroshommassa ehkä eniten.

Eilen kävimme vihdoin pienemmän huoneen kimppuun, sillä hassultahan se näytti, kun vei sängyn ja toisen vaatekaapin pois. Siirsimme huonekaluja järkevämmin ja esikoisen vaatekaapin tilalle tuli Muuramen lipasto vanhemmiltani. Äitini sattui heinäkuussa höpisemään, että laittaa sen myyntiin ja sanoin, että ei! Ihan täydellinen pikkusiskon huoneeseen. Sopi ympäristöön hyvin, on tukevaa tekoa ja imee sisäänsä muuten aika paljon niitä pitkin lattioita olevia poneja, LOLleja ja PETSejä.

Kyllä oli eilen ylpeä pieni, kun järjestelimme huoneen! Naama virneessä istui siellä. Ainoa ongelma on, että koska isosiskon huone on suhteellisen pieni, sovimme että pienemmän huoneeseen jää suurin osa leluista ja siellä saa leikkiä. Mikä huuto eilen tuli, tämä on minun huone, nämä ovat minun leluja, sulla on oma huone! Mites tämä nyt sovittiinkaan?

Parasta on, kun talo on joustanut erilaisen tarpeiden mukaan ja kaikille on löytynyt oma soppi. Molemmat tytöt ovat ylpeitä huoneistaan, palaan isomman huoneen kuvien kera, kun pulpettihommat etenevät!

Miten teillä on ratkaistu lastenhuoneet? Ovatko samassa, erikseen, vanhempien kanssa…?

P.S. Huomaatteko, kaikissa kuvissa on isomummon vuonna 2015 ostama yövalo, joka loistaa yöllä kuuna, päivällä aurinkona ja kertoo näin lapselle, milloin on aamu (ajat saa itse säätää). Todella tärkeä esine tytöille. <3

Korona-aikojen innovaatio: (lasten) kotitriathlon!

Olen jo pitkään ajatellut, että naapurit pitävät varmaan vähän outona (yksi kerran kysyikin mitä teen), sillä juoksulenkeillä kilometrit jäävät monesti vajaiksi kotioven lähestyessä. Siis jos olen päättänyt juosta kympin, kodin lähestyessä mittarissa onkin 9,4 km, päättäessäni juosta 8 kilometriä koti näkyy jo 7,6 kilsan kohdalla. Siis lähes poikkeuksetta lenkkini päätyvät siihen, että juoksen pari kertaa lähikortteleita saadakseni kilometrit täyteen. En ymmärrä mikä pakkomielle tämä on, että täytyy olla tasan jotain kilometriä kuin lopettaa, miten nyt voisin pysähtyä kun mittarissa on 7,8 kilometriä! Tunnistaako tätä kukaan? Kerran eräs naapuri kysyi miksi juoksentelen korttelia ympäri ja jouduin kertomaan syyn. MUTTA! Näin yhden toisen juoksua harrastavan naapurin vetävän muutaman kerran korttelin ympäri ja ymmärsin hyvin, mitä hän puuhailee, hih!

Olen siis jo hetken ajatellut, että pitävät varmaan ihan outona, mutta arvatkaa mitä ajattelin, kun koko perhe nelivuotias mukaan lukien juoksi maanantaina korttelia ympäri? Mies niin tosissaan, että heitti huohottamaan nurmikolle sen jälkeen. Mitä he puuhasivat? Vetivät kolmistaan triathlonin kotinurkilla, kun kaikki kisat on peruttu. Esikoinen on halunnut mennä kesällä ensimmäiseen lasten kisaan ja halusi harjoitella sitä varten mm. vaihtoja.

Triathlon-treenit kotona

Juoksu ja pyöräilyhän sujuvat tietenkin helposti, mutta uinti on aiheuttanut kevään ajan päänvaivaa. Nyt meillä on ollut parin viikon ajan pihassa uima-allas, jonka ehkä olette IGsta bonganneet. Sitä ja kuinka pohjatyöt ovat tehty kävi eilen katsomassa kuopuksen harrastuskaverin äiti, allashommat kiinnostavat tänä kesänä monia! Mies on saanut treenit aikaiseksi siinä niin, että sitoo itsensä nilkoista kiinni altaan ulkopuolella olevaan tolppaan ja kauhoo menemään. Hullun näköistä touhua, mutta hyvän huohotuksen kanssa on noussut altaasta!

Lasten triathlon-kisa

Maanantain kisaa valmisteltiin huolella. Minun tehtäväni oli toimia kuuluttajana. Laitettiin vaihtopisteet paikalleen, mietittiin matkat ja suoritusjärjestys. Mies teki oman osuutensa vikana ja varmisteli risteykset mm. lasten pyöräsuorituksen aikana. Lasten kisan matkat olivat meillä seuraavat:

alle 5-vuotiaiden sarja: uima-allas 2 kertaa päästä päähän, pyöräilyä noin 500 metriä, juoksua 300m
alle 8-vuotiaiden sarja: uima-allas päästä päähän 5 kertaa, pyöräilyä 1 km, juoksua 300m
ikämiehet: uima-allas päästä päähän 10 kertaa, 1km pyöräilyä, 300m juoksua

Ja sitten mentiin! Kuopus ui ensimmäisenä ja autoin häntä vaihtamaan uikkarit pois, kun esikoinen kauhoi menemään. Hirveällä tohinalla nousi altaasta vaihtamaan sukkia ja lenkkareita ja pyörät piti taluttaa lähtöpaikalle eli kadulle. Sinne kiiti, nimittäin esikoinen. Pyöräilyn maksimivauhti oli 24,5km ja vielä ylämäessä vedetty kovimpaa, eli äärimmäisen tosissaan polki (hänellä oli isänsä vanha urheilukello kädessä joka mittasi vauhdit). Katselin hymyssä suin häntä kun tuli palauttamaan pyörää ja lähti juoksuosuudelle – miten tosissaan hän otti homman! Pienin juoksi urheasti perässä, mutta joutui pikku pätkän juoksusta kävelemään. Naapurin kysellessä mitä puuhataan nelivuotias huusi mennessään ”olen kisassa, kiitos kun kannustat!”. Kyllä meitä nauratti!

Lopulta oli miehen vuoro. Ajattelin, että suorittaa homman vähän ”sinne päin”, kun kyse on kisasta lasten kanssa, mutta menikin aivan täysillä ja totesi, että täytyyhän reitille pohjat vetää. Kyllä minua nauratti, mistä tämä perheen kilpailuhenkisyys kumpuaa! Mutta kauhean tyytyväisiä olivat kaikki, kun suoritus oli ohitse ja oli kuulemma kivaa ja täytyy vetää uudelleenkin!

Kangasala triathlon 2020

Tähtäimessä oli siis heinäkuulle Kangasalan triahtlon, jossa matkat menevät lapsilla aika samoihin kuin meidän kotikisassa. Kisa on kuitenkin siirretty elokuulle, toivotaan että toteutuu silloin! Itseäni alkoi houkuttaa KOKEILE-matkan triathlon, selviäisinköhän siitä? En nimittäin todellakaan ole mikään uimari ja vapaauinti ei suju, voisiko tuon 250m ihan mielenkiinnosta vetää rintauintia? Tai täytyykö sitä ylipäätään kisailla, voiko huvikseen juoksennella ja uida? Toki voi, mutta kyllä meidän perheessä on aikamoinen kilpailuhenki nähtävissä, joten mielenkiinnolla odotetaan miten kesän kisojen kanssa käy!

Kaikkea se koronakevät saakin aikaan, mitäs hassunhauskaa sitten keksitään. Pitäiskö minun ”opetella” uimaan? Onko siellä muita uimareita? Miten olette järkänneet uinnit tänä keväänä?