Miten järjestää juhlat korona-aikana?

”Miksi te aina siellä prinsessakoulussa kikatatte niin paljon?” ”Äiti, miksi sä et tehnyt siellä synttäreillä mitään vaan olit niin kuin palvelija” ”Kiitos ihanista juhlista, ihanaa kun joku jaksaa järjestää!”

Näitä sanoja muun muassa kuultiin eilen, kun meillä vihdoin järjestettiin maaliskuistemme kaverisynttärit. Tänä keväänä poikkeusolojen vallitessa ovat monet juhlat jääneet juhlimatta. Me olimme varanneet kaverisynttärit 25.3. pidettäväksi HopLopiin. Siirsin ne tuolloin mahdollisimman kauas, eli eiliselle. Jotta ehdittäisiin pitää ennen kesää ja ennen toukokuun lopun Kyproksen reissua. Viime viikolla mietin juoksulenkillä, että pitäisi varmaan ilmoittaa kaikille, ettei synttäreitä ole. Tai kaipa kaikki sen tietääkin, kun HopLopit eivät ole auki. Mietin, siirtääkö syksylle (HopLopista ei saanut varausmaksusta rahojaan takaisin, vaikka paikka on kiinni) vai antaako vain olla. Sitten mietin, että lapset palaavat eskariin ja ovat päivät yhdessä – voisinkohan sittenkin järjestää juhlat jotenkin ensi viikolla? Ja siitä se ajatus sitten lähti. Toivon, että joku kutsutuista tulisi, ymmärsin toki, jos vanhemmat vastaavat ei, mutta yllätyin, että kaikki vastasivat idean olevan ihana ja totta kai tulevat!

Mitä tein eri tavalla korona-ajan juhlissa?

– Kutsuissa jo ilmoitin, että varaan käsidesit paikalle, olemme vain pihalla ja yritin viestittää, että otan parhaani mukaan suositukset huomioon. Tietenkin riskejä voi olla, yritäpä pitää pienet lapset turvaväleillä toisistaan koko ajan, mutta yritin ottaa monta asiaa huomioon.

– Juhlat pidettiin täysin pihalla. Jännitin kovasti keliä viimeiseen asti, mutta vitsi miten upea keli tuli!

– Suolaisena tarjoiltiin hodareita ja maissia grillistä. Mies ojensi kumihanskat kädessä hodareita yksi kerrallaan lapsille.

– Ennen syömistä truuttasin jokaiselle käsidesiä käsiin. Voi pienet, monella nousi kyyneleet silmiin kun kirveli ja kädet olivat punaiset. Sama omilla lapsilla. Niitä on tänä keväänä pesty.

– Olin ilmoittanut, että juhlat kestävät vain 1,5 h. Näin saadaan pidettyä ne sen mittaisena, että uskon vieraiden selviävän mm. ilman vessareissua. Kukaan ei kysellyt vessaa, eli meni sen puitteissa nappiin, kenenkään ei tarvinnut mennä sisälle.

– Jokaiselle vieraalle oli nimikoitu karkkikippo sekä popcorn-kippo. Ohjeistin heitä, että kaikki syövät vain omasta kipostaan ja kaikki osasivat lukea nimensä, eli pysyivät hyvin kärryillä siitä, mikä on kenenkin kippo. Tosin popcorn-kipot meinasivat vähän lentää tuulessa, wups.

– Juomana oli pillimehua, jotta juomakin oli mahdollisimman vähällä kontakteilla ja ns. oma

– Kakun tarjoili mies, yksi pala kerrallaan, kertakäyttöastioilta. Olin laittanut pihalle ämpärin roskapussilla, ihan ehdoton! Isot tytöt veivät hienosti roskia sinne.

– Halauksia ei ollut. Sitä ei oikeastaan tarvinnut enää edes kieltää, lapsille oli selvää, että etähalitaan, halitaan siis itseään kaverin edessä.

– Myöskään kynttilöitä kakussa ei ollut, etteivät sankarit höngi niitä sammuksiin. Laulettiin, mutta kynttilät ja kakkuun puhaltaminen puuttui.

Juhlaprinsessan vierailu korona-ajan juhlissa

Kysyin viime tipassa tätäkin, että pääsisikö Juhlaprinsessa paikalle. Hän vastasi, että eivät tee nyt normaalisti vielä juhlia, mutta hän on ottanut kahden viikon välein pihajuhlat. Siis niin, että aina tulee kahden viikon varoaika edellisiin juhliin. Aika mahtavaa, miten tarkkaan mietitty! Meidän juhlat eivät siis mahtuneet tuohon väliin, mutta nykyäänhän Juhlaprinsessa ei ole vain Milja, joka meillä on aiemmissa juhlissa (ihania tunnelmia vanhoissa postauksissa!) ollut niin Elsana kuin Tähkäpäänä, vaan prinssoja on viisi! Jasmine oli vapaana ja ei ole ollut kuulemma juhlissa koko keväänä ja muutenkin elänyt eristettyä elämään, eli koimme turvalliseksi hänen tulonsa. Toiveena oli, että prinsessa saa kyydin, sillä eivät halua saapua julkisilla.

Kun mies oli hakemassa Jasminea, ohjeistin lapsille, että vaikka prinsessa tulee, ei halita. Joku sanoi hööööh, mutta kirkkain äänin lapset olivat pääasiassa sitä mieltä, että ei halita, nyt on koronaa, voi etähalia! Hyvin siis meni sen suhteen. Jasmine saapui, veti pihalla leikkejä ja tanssia. Onpa muuten tilaa tanssia kun ollaan ulkona, wau! Kun kuopus kävi piilottamassa esinettä Jasminen kanssa pihalla, joka muiden tuli sitten etsiä, mietin että siinä on kyllä juttu, jonka lapsi muistaa ehkä lopun ikäänsä. Miten erityistä olla kaksin prinsessan kanssa!

Kannattiko järjestää juhlia korona-aikana?

Minä koen, että todellakin kannatti. Eskariryhmässä ovat kaikki tytöt paikalla tällä hetkellä, eli ovat jo päivät samoissa tiloissa. Lapset ovat upeasti oppineet etähalimisen eikä kukaan kysellyt miksi käskin useammassa välissä ottaa käsidesiä. Pihalla oli tilaa tanssia ja leikkiä. Lapset ovat olleet pitkään erossa toisistaan ja vaikka on oltu viikko koululla, oli tämä selkeästi tosi spesiaalia ja odotettua. Sellainen iloinen positiivinen juttu! Ja eskariryhmä ei sellaisenaan enää ekaluokalle siirry, joten oli ihanaa juhlia vielä tällä porukalla.

Kun vieraat olivat naapurin bestistä lukuun ottamatta lähteneet, Disney-musa soi ja tytöt tutkivat lahjakasaansa (siis oikeasti, enemmän lahjoja kuin jouluna, miten niitä tuli noin paljon!) oli minulla todella onnellinen olo. Keli oli suosinut, kakusta ei ollut jäljellä kuin muruja ja lapset vaikuttivat todella onnellisilta. Oli ihan kesäolo. Ja Pilvilinnan leipomon Anna oli onnistunut jälleen täydellisesti, kakku oli ihana. Tuoreet mansikat viestivät nekin alkavasta kesästä ja jotenkin olo oli pitkästä aikaa toiveikas kevään raskaiden hetkien jälkeen. Itketti.

Kiitos kun olitte juhlimassa pienet ihanat. Itkettää vieläkin tätä kirjoittaessa. Oli niin… Toiveikas ja iloinen ilta!

Onko teillä järjestetty nyt juhlia? Tai suunnitelmissa pihasynttäreitä tai muita kesän juhlia?

Mä pääsin kakkuun!

Voi että, olipahan taas viikonloppu. Vanhenin vuodella ja sain ehkä ihanimman yllärin ikinä Pilvilinnan leipomon takana olevalta Annalta. Hän oli kuulemma jo keväällä saanut idean kakusta, jonka haluaisi minulle toteuttaa. Sain viestin, että saako hän tehdä minulle kakun, hänellä on visio jonka haluaa toteuttaa. Sanoin tietenkin kyllä ja odottelin jotain juoksu-aiheista kakkua, se tuli itselleni ensimmäisenä mieleen. Kun mieletön nainen vielä kuljetti kakun kotiovelleni, hämmästyin! Olin itse kakussa Valkaman rusetti päässä ja hiusvärini oli toteutettu värikkäillä ruusuilla. Ihanaa! Kuinka hauska kakku!

Ja itkuhan siinä tuli, kun kortin luki. Kaunis, rohkea, periksiantamaton, perheelleen omistautunut, menevä sporttimimmi, tunteikas supernainen, vaimo, äiti, yllättävä Katja. Inspiraatio kakun takana luki kortissa. Olin todella hämmentynyt, siis miten joku voi kuvailla minua noin? Apua! En tiedä millaiset kiitokset Annalle voisi välittää tästä eleestä!

Olin siis jo perjantaina ihan fiiliksissä ja synttäriaamunikin valkeni ihanasti. Muu perhe lähti kolistelemaan keittiöön ja jättivät minut nukkumaan. Ei uni enää tullut ja kun keittiössä tuntui kestävän, huikkasin saanko vaikka läppärin makkariin odotellessa? Mieheni toi sen ja totesi, että yrittäjä-äitiä ei yllätetä vällyjen välistä synttäriaamuna vaan läppärin takaa. Eh. Se taisi olla totta. Ihanan aamiaisen olivat laittaneet ja väsäilleet kortteja. Iloisena lähdin pyörällä kohti jumppaa, jossa mietin kiitollisena kaikkea. Sitä, miten kiva perhe minulla on, miten ihania tyyppejä elämään on tullut, miten kivaa on, että omat vanhemmat ovat vielä terveitä ja jaksavia. Synttäripäivässä on jotain erityistä taikaa, olin ihan yhtä hymyä ja kiitollisuutta täynnä koko päivän. Tuli roska silmään jumpan venyttelybiisissä, kun mietiskelin elämää.

Vanhempani saapuivat meille yökylään ja päästivät minut ja miehen kaksin viettämään staycationia, josta kirjoitan myöhemmin lisää. Haaveenani oli rauhallinen aamu ja ajatus siitä, että jos vaikka nukkuisi pitkään. No, heräsin 6.15 uutta aikaa, rytmi on verissä. APUA! Toisaalta aamu oli hyvin hidas ja rento, mutta pitkiä unia siihen ei sisältynyt. No, siitä lisää myöhemmin! Nyt näissä onnellisuuspöhinöissä uutta viikkoa (ja lastenlääkäriä taas) kohti!

Mitä tykkäätte kakusta? Eikö ole ihana?

Yllätyyyys!

Noin kuukausi sitten mietiskelin, että kaipaisin jotain piristystä miehelle. Onnistuisikohan kahdenkeskinen ilta hänen syntymäpäivänään? Mikä oli kaikista kivointa? Mies on sitä sorttia, jota ei kuulemma tarvitse juhlia tai saa muistaa juhlapäivänään. Mietiskellessäni päähäni pulpahti, että kavereita näkee ihan liian harvoin nykyään. Josko järkkäisin yllätyssynttärit kotona? Pääsisikö kukaan, mistä saisin lapsille yöpaikan?

Aloitin siis kyselykierroksen. Kysyin muutamalta naapurilta yökyläpaikkaa tytöille, muttei onnistunut. Kyselin kavereilta miltä näyttää, pääsisivätkö tulemaan. Kun useampi vastasi kyllä, mietin että jes, nyt vaan keksin sen yöpaikan. Lopulta tyttöjen tarhakaverin äiti lupautui ottamaan lapset. Sitten vain kutsua kavereille ja odottelemaan iltaa!

Perjantai-iltana jääkaappi alkoi täyttyä sellaisilla eväillä ja kakkulaatikolla, että oli pakko alkaa paljastelemaan seuraavasta päivästä jotain. Siinä vaiheessa kerroin myös tytöille yökyläilystä. Jännitin mitä kuopus tuumaa, kun hän ei ole ollut yökylässä muualla kuin mummilassa. Turhaan jännitin, into oli kova! Ja tytöillä oli ollut hurjan kivaa, mitä nyt lievää väsymystä pukkasi.

Menin tarjoilujen osalta mahdollisimman helpolla linjalla, koska tiesin, että liikaa aikaa valmistella ei ole. Tulimme viemästä tyttöjä yökylään 10 minuuttia ennen ensimmäistä vierasta. Pilvilinnan leipomon Anna toteutti ihanasti pyyntöni triathlon-henkisestä kakusta. Lisäksi hän teki pari suolaista piirakkaa, minä tein puolestani pari salaattia pöytään ja paistoin läjän siipiä. Kakussa oli tummaa suklaata ja vadelmaa ja se oli muuten superhyvän makuinen ja kehuttu!

Voi että mitä jännitystä on yrittää pitää asioita salassa. Ja jännittää itsekseen, onnistuuko kaikki, eihän lapset nyt tule kipeäksi, entä jos yöpaikassa tullaan kipeäksi? Jäämmekö kotiin kakkuinemme. Kaikki jännitti ja jännitti mitä mies tuumaa. Toivoin, että tämä osoittaa paljonko välitän hänestä ja toivon, että saisi kivan illan.

10 vierasta saapui iltaa viettämään ja olin tosi iloinen, että kaikki saivat lapsenvahteja järjestymään ja pääsivät. Valitettavasti esimerkiksi kukaan sisaruksistamme ei päässyt paikalle, mutta hyvä poppoo meitä oli. Heräsin sunnuntaiaamuna siihen, että mies ja kaverinsa juttelivat keittiössä. Kello oli 9. Sanoin, että olettepa aikasin heränneet, mihin totesivat etteivät ole vielä nukkuneet. Olivat sitten parantaneet ihan urakalla maailmaa. Olin iloinen, sillä tuollaisia tilaisuuksia ei juuri enää tule. Uskon, että kaverit ja rauhassa juttelu ovat juuri sitä, mitä mieskin on kaivannut. Ihania ihmisiä sitä onkin elämässä! Ilta meni vikkelään ja ihanan tosissaan ihmiset ottivat biisintunnistuskisan, johon olin valinnut 10 hittiä vuodelta 1982.

Rakastan järjestää juhlia ja nyt on onnistuneesti juhlittu kolme perheenjäsentämme. Ensi viikolla jatketaan juhlintaa 85-vuotiskemuilla tällä kertaa. Ihanaa! Ja taas muuten kuvasaldo on tässä, voi miksi en kuvannut ihmisiä ja ottanut jotain yhteiskuvaa porukasta? Äh! Se aina jää.

Tykkäätkö itse järkätä kemuja, oletko järjestänyt yllätysjuhlia?