(Joulu)herkkuja Ratinasta

Viime vuonna avattiin Tampereen keskustaan uusi Ratinan kauppakeskus, jonka alakerrasta löytyy kaksi ruokakauppaa. Toinen näistä on K-Supermarket Ratina, jossa olen käynyt useasti hakemassa salaattilounasta ja pistänyt merkille erityisen hyvät leipävalikoimat, juomavalikoimat sekä erikoisruokien määrän. Yllätyin todella kaupan kokoa, kun ensimmäistä kertaa sinne astelin.

Eilen sain kuitenkin kuulla kaupasta ensi kertaa suoraan kauppiaalta kun minut oli kutsuttu pieneen tilaisuuteen keskelle kaupunkia. Ratinan kaupan kauppias Marko Laaksonen kertoi meille tarinaansa kaupan takana ja ihastuin hänen filosofiaansa välittömästi. Onpa mies kisannut syksyllä finaalissa asti vuoden työnantajakauppiaan palkinnostakin, joten se kertonee jotain siitä, kuinka suurella sydämellä mies työtään tekee ja kauppaa luotsaa. Hän sanoi, että heidän kauppansa pyrkii tekemään tuotevalikoimallaan sekä palvelullaan kaupassa käynnistä kivaa. Näin kahden pienen lapsen äitinä, jolle kaupassa käynti on monesti todellakin liian usein tapahtuvaa pakkopullaa ajastus kuulosti ihanalta!

Eilen keskellä kauppaa, juustojen keskellä herkkutorilla oli paikalla Ahlmanin opiskelijoita sekä heidän vastuuvalmentajansa Pasi Lassila. He valmistivat pieniä herkkuja maisteltavaksi kaupan asiakkaille ja nyt ei ollut kyse mistään leipämaistiaisista, vaan makumaailmoista, jotka lähtevät tammikuussa Ranskaan asti maisteltavaksi. Oli lasimestarin lohta ja glögimarinoitua punasipulia wasabi-tillimajoneesilla, oli karamelli-kinkkua, punajuurikakkua, Ahlmanin mielettömän hyvää sinihomejuustoa eli Selinin sinistä piparin ja lanttuhillon kera (otin monta!), oli paahdettuja punajuuria. Kaikki yksityiskohdat oli mietitty. Asiakkaille jaettiin myös reseptejä matkaan. Ahlmanin juustoa myydään myös Ratinassa, sitä lähti iso köntti meidän aatonaaton juustopöytään!

Samalla kun maistelimme annoksia, kuulimme lisää myös kaupasta. Marko kertoi, että he ottavat mielellään myyntiin uutuustuotteita ja kaupassa näkyikin hyvin paljon paikallisia tuotteita, oli pitkät juustotiskit, suuret kala- ja hedelmätiskit. Ratinan K-Supermarketin kalatiskissä on 100% suomalaista kalaa ja Marko sanoi, että kotimaisen kalan kulutus on tällä hetkellä 15% luokkaa, heillä on tavoitteena keikauttaa homma päälaelleen, eli ulkomaisen osuus tuohon ja kotimaisen 85 prosenttiin. Aika kunnianhimoista ja kunnioitettavaa! Löytyypä heiltä jopa yli 100-vuotiasta balsamicoa, jonka saa omakseen 1490:llä eurolla. Wau!

Jos olet vielä menossa jouluruokia hakemaan, suosittelen lämpimästi kurkkaamaan Ratinaan ja pyytämään apua henkilökunnalta. Erikoistuotteita löytyy, kalatiski on tuplattu joulun alle ja juomiakin on vaikka millä mitalla. Jopa saunavastan voi napata mukaansa ruokakauppareissulla! Punajuuret olivat niin järkyttävän hyviä ja samalla yksinkertaisia tehdä, että jaan teille vielä reseptin. Ainoa ”haaste” on napata jostain mukaansa golfpallon kokoisia punajuuria, niitä ei välttämättä tarvitse edes pestä.

Ihania pieniä makuja saimme maistella, kiitos kokeille sekä kauppiaalle mahtavasta ideasta! Toivottavasti tällaisia tulee lisää! Ja tsemppiä porukalle Ranskaan! <3

Mikä on oma joulupöydän herkkusi? Täällä menee ykkösenä punajuuri ja sen myötä rosolli, kakkosena lanttulaatikko. Ja tajusin tätä kirjoittaessa että huijaan, ostin eilen 12 eri laatua juustoa juustopöytään Ratinasta. Ahhah, pieni heikkous!

Sitten Sandro tuli ja oli maailman paras

Iiks, nyt meinaa jäädä blogin kirjoittelu muun elämän jalkoihin, niin monta juttua to do-listalla! Sitten tulee aina näitä, mistä haluan kertoa teille heti, heti heti heti.

Olin siis odotellut, että ravintola Sandro avaa ovensa Kauppakeskus Ratinaan ja viime viikolla se tapahtui. Helsingissä syötyjen ruokien perusteella odotin kovasti tuota kasvispainotteista ja ihanan monipuolista ruokaa. Tampereen versio olisi testattava ensi tilassa! Torstaina menimme ihan muissa asioissa Ratinaan ja tajusin hetkeni koittaneen. Oli lounasaika ja pöydät notkuivat herkkuja.

Suuntasimme siis tyttärien kanssa kolmistaan ravintolaan, edelleen sinnikkäästi käyn heidän kanssaan yksin ravintoloissa, vaikka onhan se välillä vähän… Säätämistä. Menin maksamaan buffamme tiskille ja yllätyin, että 2- ja 5-vuotiaat olivat maksuttomia, lounas minulta kustansi 12,50 euroa. Mahtavaa, tämähän alkoi hyvin! Istutin likat alas ja kävin hakemassa heille ruokaa. Vaihtoehtoja kasvissyöjille on vaikka millä mitalla, lisäksi oli lämpöisissä ruoissa lihaa ja turskaa.

Makumaailma Sandrossa on monipuolinen ja kaukana mistään lihapullat ja perunamuusi-linjasta, joten jännitin miten tytöt reagoivat ruokiin, vaikka luotinkin heidän kaikkiruokaisuuteensa. Vähän ihmetellen joitakin juttuja maistelivat, mutta hyvin söivät ja nostivat suosikseen lämpöisen puolen turskan sekä falafelit!

Minähän puolestani huokailin hummuksen, tsatzikin, papujen, couscousin, porkkanoiden, kurpitsojen ja muun ihanan äärellä. No, huokailin kyllä välillä kuopuksen pöytätavoillekin, hän oli vähän villillä fiiliksellä liikenteessä. Lopulta nostin hänet pois syöttötuolista ja hän laulaa kailotti ravintolassa kipittäen ”TAAKSE JÄÄÄÄ!”. Uuh. Hylkäsin ajatukseni jälkkäriteestä tai santsikierroksesta.

Mutta sitten luoksemme tuli tarjoilija nimeltä Noora. Kysyi, onko maistunut. Vastasin, että erittäin hyvin, mutta koska ovi terassille on auki, sieltä tuuli koko ajan todella kylmästi. Esikoinen istui huppu päässä (kun en jaksanut yksin siirtää lautasia, syöttötuolia yms. kauemmas). Noora oli pahoillaan, etten heti sanonut (no tyhmänähän itse valitsin paikan) ja toi meille vilttejä. Seuraavaksi hän rullasi auki piirrustuspaperirullan lattialle, taikoi sekuntissa jostain kyniä ja pyysi lapseni lattialle taiteilemaan. Piirteli kukkia ja heidän kädenjälkiään paperiin ja höpötteli samalla. Minä katselin huuli pyörenä tapahtumaa ja ehkä söin ruokani loppuun. Ehkä en, sillä mietiskelin vain, ettei Suomessa suhtauduta näin lapsiin ravintolassa. Mistä tuo Noora-enkeli tulla tupsahti? Yleensä kotiäitiin kahden pienen kanssa suhtaudutaan monessa paikassa vähän nihkeästi.

Viihdytyksen turvin kävin sitten kurkkimassa myös ison terassin, jossa on niin vilttejä kuin monta riippumattoa. Aaah. Siellä voi pötkötellä koskimaisemia katsellen lämpöisenä kesäpäivänä. Aika luksusta!

Kun olimme lähdössä, esikoinen sanoi, että tämä oli maailman paras ravintola. Sanoin, että tuollainen palaute kannattaisi sanoa tarjoilijalle, siispä menimme tiskille asian kertomaan. Suloinen pikkuneiti ilmoitti Nooralle naama hymyssä, että mulla olis vielä yksi juttu ”tämä on maailman paras ravintola!”. Sillä sai Nooralta vielä ihastuneen huokaisun ja halauksen päälle. Lupasimme myös tulla uudestaan ja varmasti tulemme. Oli se ruokakin niin hyvää.

Kiitos Ratinan Sandro, muistan tämän kokemuksen!

Kuka on käynyt jo testaamassa? Tai kuuluuko Helsingissä suosikkeihisi?

Malja Vauvavuodelle!

Vauvavuosi. Tuo aika, jonka aikana samalla tapahtuu ihan hirveästi kaikkea ja välillä päivät ovat puolestaan järisyttävän pitkiä ja samanlaisia. Vuosi, joka varsinkin ensimmäisellä kerralla muuttaa koko elämän ja opettaa puolisot isäksi ja äidiksi. Tuon vuoden aikana käydään läpi monenlaisia tunteita ja nähdään, millainen toinen on vanhempana ja äärimmäisen väsyneenä. Muistaako kukaan koko vauvavuodesta mitään jälkikäteen?

Itse olen kokenut kaksi vauvavuotta, joista ensimmäinen oli monella tapaa todella paljon mullistavampi kuin toinen. Toisen kohdalla olen monessa mennyt ajatuksella ”näin tehtiin ensimmäiselläkin kerralla” ja sain juuri huutia, että suositukset ovat muuttuneet kolmessa vuodessa. No tietenkin, sama sairaala opetti minua nukuttamaan lapset eri asennoissa, kun syntyivät kolmen vuoden välein. Kun ne suositukset.

Ensimmäisen vauvavuoden mullistuksiin, iloihin ja kipupisteisiin pureutuukin Karoliinan uutuuskirja Vauvavuosi, jonka kirjajulkkareita vietettiin reilu viikko takaperin. Ihana intiimi tilaisuus, jossa syötiin ihan superhyviä Hanko sushin ruokia uudessa Ratinassa ja juteltiin – no aika paljon lapsista. Kyselin Karoliinalta, miten hän muistaa vielä vauvavuodesta jotain, kun tuntuu, etten muista omistani juurikaan. Ja toinen vauvavuoteni päättyi vasta viime vuonna. Selvisi, että hän on kysellyt paljon mm. kavereiltaan, mutta kun aloin lukea kirjaa älysin, että muistanhan minä ja paljonkin. Moni asia kirjassa tuntui todella tutulta.

Kirja on jatkoa Tee se itse vauva-kirjalle, jossa käytiin läpi esikoisen odotusta sekä Juha-isän että Usva-äidin näkökulmasta. Uudessa kirjassa vauva on syntynyt ja kaikki on ihanaa, vai onko sittenkään? Kirja on sävyltään positiivinen, mutta käy hyvin läpi hämmennystä, joka ensimmäisen lapsen kohdalla valtaa. Nauratti, kun kirjassa Usva tuskailee, että vauvalle ei saa laittaa aurinkorasvaa, mutta millä suojaat sitten esim. kämmenselät? Siihen Juha toteaa rauhallisesti, että josko laitetaan luomurasvaa niihin kämmenselkiin, ei voi olla kovin paha juttu, jos muuten on ne uv-vaatteet eikä rasvaa. Muistan elävästi oman riehumiseni 1-vuotiaan kanssa ja tuskan, ettei alle 2-vuotiaalle saa laittaa aurinkorasvaa. Ja sen, kun mieheni rauhallisesti ehdotti, että ei voi olla niin paha, jos laitetaan vain käsiin.

Muutenkin elin kirjan mukana kuin omaa elämääni. Ymmärsin imetystuskat, hirveän hikoilun lastenvaatedroppien ilmestyessä, erinäiset stereotyyppiset ihmiset perhekerhossa, sormiruokailu-uskonnon, väittelyn subjektiivisesta lastenhoito-oikeudesta, facebook-kirpparit. Kaikki on siis hyvinkin samaistuttavaa pienten lasten vanhemmille. Kuvaus siitä, kun Juha lähtee ostamaan rintapumppua yksin ja myyjä kyselee yksityiskohtaisia asioita on kuin suoraan omasta elämästäni. Lähetin miehen ostamaan nimittäin rintakumia esikoisen ollessa pariviikkoinen ja apteekissa hän sitten tutkaili farmaseutin kanssa mikä koko olisi minulle hyvä (en todellakaan tiennyt niitäkin olevan montaa kokoa). Tilanne oli kuulemma vähän… hämmentävä, niin kuin moni muukin asia vauvavuonna.

Vaikka kirja on hyvä samaistumispinta tuoreille vanhemmille, on se varmasti kivaa luettavaa myös esikoistaan odottaville. Toki kirjassa tuodaan tietyt asiat karrikoidusti esille, eikä niitä kannata odottajan säikähtää. Paljon on kuitenkin ihan todellista kotiäitielämää, tietoa, jota harvasta paikasta saa imeä ennen lapsia. Suosittelen siis lukemaan, jos olet esikoisen odottaja!

Lopussa nousi pala kurkkuun. Oli niin monta hetkeä, kun kirjan henkilöt miettivät, että tässä on kaikki mitä kaipaan, tässä on onni. Vaikka monenlaista kipuiluakin vuodessa oli, meni se yks kaks hurjan nopeasti ja siitä selvittiin yhdessä. Viimeisellä sivulla nyyhkin kyyneleitä omia vauvavuosia miettiessä.

Niin ja se nuorempi vauvani. Lastenhoitaja sairastui kirjajulkkareiden aikaan, joten kaveri otti esikoisen matkaansa puistoon ja kuopus tuli matkaani julkkareihin. Hän istui kuin isompikin ihminen, esitteli tyllihamettaan, tutki kiinnostuneena uutuuskirjaa ja söi 8 palaa sushia. Siis se vauva, jonka kanssa viime vuonna vielä vietin vauvavuoden loppua. Aika juoksee. Vauvavuoden vinkkini onkin, että ota ainakin paljon kuvia!

Kiitos Karoliina, että johdatit minut kirjallasi muistoihin ja sait useaan otteeseen hymyilemään! Ja onnea tuhannesti vielä siitä, että olet kirjoittanut niin kivan kirjan, ahmaisin sen aika nopeasti!

Joko siellä ruudun toisella puolella on kirjan lukeneita? Mikä on päällisin muistosi vauvavuodesta vai vieläkö se on edessä?