Rautainfuusio, kaksi lehtijuttuja sekä seuraajani uskomaton ele – mikä viikko!

Nyt on kyllä havaittavissa aikamoista yleistä väsymystä niin somessa kuin muutenkin ihmisissä. Pimeys ja lumettomuus ja tämä pyörittely mitä uskaltaa tehdä ja miten viettää joulu alkaa selkeästi näkyä aika kärkkäinäkin keskusteluina somessa.

Minultakin pyydettiin postausta meidän joulupuuhista, mutta olen ollut vähän sillä kannalla, että tiedämme varmaan aatonaattona missä joulu menee. Mutta voinhan postata siitä toki, miten joulu on yleensä mennyt ja niistä perinteistä! Vaikka tätäkin on kritisoitu, että paljonko joulusta saa höhkätä somessa ja onko se joku päälleliimattu juttu, minä olen ainakin nauttinut kovin kaikesta. Kun suunnitelmat ovat peruttu, niin on ollut aikaa leipoa, katsoa kotisohvalta joulukonsertteja ja poltella kynttilöitä.

Joulun ihme: rautainfuusio!

Viime viikolla kirjoittelin taustaani anemiasta ja siitä, miten paljon jännitti mennä lääkäriin. Hipsin kohti Mehiläistä illan pimetessä ja haistelin joulutorin tuoksuja matkalla. Lääkäri otti minut vastaan ja pelkäsin kamalasti miten suhtautuu juttuihini. En ollut kauaakaan ollut vastaanotolla, kun lääkäri totesi, että nyt on kyllä niin pitkän ajan näyttö tästä aneemisuudesta, että kyllä hän kirjoittaisi sinulle infuusion. Rautavarastoni ovat niin tyhjät, ettei niitä voi edes mitata. Ylläpitoa voisi sitten tehdä tällä uudella valmisteella, joka imeytyy ohutsuolessa eikä sen pitäisi niin rasittaa mahaa. Kyselin ihan vimmatusti kaikista sivuoireista ja infuusion vaarallisuudesta, mutta lääkäri suhtautui siihen hyvin rauhallisin mielin. Lähete lähti ja kutsu sairaalaan tulee sitten joskus. Vallitseva pandemia saattaa ehkä viivästyttää näitä ei kiireellisiä, mutta odotellaan!

Leijuin itkien pois lääkäristä. Vaikka infuusio jännittää, maksaa ja vähän jopa pelottaa, olin käsittämättömän huojentunut siitä, miten suhtautui minuun. Ei todellakaan nauranut! Oli sitä mieltä, että eihän näillä arvoilla voi loputtomiin painaa. Enemmän innoissani olin suorastaan siitä, kuinka kohteli minua ja vaivaani kuin siitä, että sain lähetteen. Viestitin miehelle aivan innoissani, että mä sain lähetteen! Joulun ihme!

Lisää ihmeitä: seuraajani teko, joka hämmensi täysin

Olin tuona päivänä ihan vain todennut (ei siis ollut mitään ns. ajatuksia taustalla, kunhan kerroin) lopettaneeni kaikki lehtitilaukset, jotta saan karsittua ylimääräiset menot ja pantua kaikki säästöön infuusiota varten, jos sellaisen saan. Olen tilannut muun muassa Kodin Kuvalehteä ja viime viikon numero ruokaohjeineen ja haastatteluineen oli aivan huippu!

Illalla sain viestiä yhdeltä seuraajaltani Instagrammissa, että hän haluaa tilata minulle joululahjaksi sen lehden. Sanoin, etten voi ottaa sellaista vastaan ja on niin monia, jotka tarvitsevat enemmän kuin minä, mutta hän ei luovuttanut. Sanoi, että piristän hänen päiviään ja haluaa muistaa minua. Annoin siis periksi ja minulle tulee ensi vuonna sitten lahjalehtenä Kodin Kuvalehti. Olin aivan häkeltynyt tästä ystävällisyydestä, en osaa ikinä ottaa mitään apua tai muutakaan vastaan ja kun tämä tapahtui sen lääkärikäynnin jälkeen… Ajattelin että pakahdun, todellakin jotain jouluihmeitä tapahtuu. Kiitos, kun olit niin ystävällinen, en varmasti unohda tekoasi koskaan ja mietin sitä aina lehteä lukiessani.

Artikkeli Iltalehdessä sekä Aamulehdessä

Viime viikkoon mahtui vielä kaksi lehtihaastattelua ja sunnuntaina olin kahdessa lehdessä, Iltalehdessä sekä Aamulehdessä. Aamulehti teki jutun hyväntekeväisyystempauksestamme (valitettavasti maksumuurin takana) ja Iltalehti puolestaan kyseli minulta kotimaan matkailusta, kun tänä vuonna ei ole ulkomaille lähdetty. Molemmat haastattelut tehtiin puhelimitse ja minä olen ihan toivottoman kova puhumaan. Oli pitkä lista asioista, joita halusin nostaa Iltalehteen esiin, mutta ennen kuin pääsin turisemaan esimerkiksi Ähtärissä olevasta Vanhasta Pappilasta, totesi toimittaja, että alkaakin olla materiaalia aika paljon ja voisimme lopetella. Puhelu oli kestänyt 8 minuuttia! Taidan tosiaan horista aika paljon, mutta juttu oli minusta kiva ja siinä oli positiivinen sävy. Kommenttikenttä sen sijaan ei ole kovin iloinen, mutta se ei tainnut olla yllätys.


paita VILA/ hame H&M/ kengät DR.MARTEN’S (second hand)/ korvikset SAMASKORU

Lisäksi sain pari puhelua viime viikolla, jotka olivat niin kivoja, että nyt jännittää kuinka asiat päättyvät. Onneksi joskus on näin ihania viikkoja, kun vuosi on ollut paikka paikoin yhtä rämpimistä. Miten ihania ihmisiä riittää ja miten paljon palautetta olemme saaneet tuosta Ensi- ja turvakodille keräämästämme lahjoituksesta, kuinka se kosketti ihmisiä. Kyllä tässä on tullut sellainen olo, kuten yksi seuraajani Instaan kirjoitti ”Pistä hyvä kiertämään ja saat sen kaksinkertaisena takaisin”. Mielettömiä fiiliksiä nostatti viime viikko!

Toivon teille kaikille hyvää viikkoa ja stressitöntä sellaista, vaikka joulu tulla jolkottaa. Huomasitko lehtijuttuja viikonloppuna? Osaatko itse ottaa apua vastaan herkästi?

Pudonnut tukka, pinkki islantilaisneule ja hyväntekeväisyyshommia!

Uusi viikko on täällä! Vaikka tilanne on nyt pandemian puolesta aika kurja, on huomista odotettu ahkerasti. Joulukalenterit lähtevät aukeamaan! Jee! Iloa kaiken synkän keskelle.

Meillä meni viikonloppu sitten lopulta täysin pipariksi. Lauantaina pidetty viiden tunnin leipomissessio ei riittänyt, vaan eilen vielä kello 23 mies kasaili piparitaloa. Siis lähes kellon ympäri teki sitä eilen. Ensin 3D mallinnus, sitten kaavat, leipominen… Esikoinen antoi ohjeita ja ideoita muun muassa pyöreästä ikkunasta ja parvekkeesta ja isänsä toteutti. Ja tänään jatkuu koristeluhommin, apua! On ollut ihanaa lukea arvontapostauksesta miten niin monella on erilaisia adventtiperinteitä! Meillä ei kyllä ole mitään perinteitä, Koiramäessä on käyty usein, mutta nyt se jäi.

Takaisin lyhyessä tukassa – anemia ja korona vie hiukset päästä

Muita viime viikolla tapahtuneita juttuja – hiukseni putosivat kampaajan lattialle ja olen taas lyhyttukkainen. Ihmettelin pitkään sitä määrää jota hiuksia irtoaa ja lisäksi ne katkevat takaa keskeltä. Pitkissä hiuksissa ei ollut kuin suunnilleen hiirenhäntä jäljellä, joten päätös oli selvä – saksitaan ne pois. Kampaaja totesi, että ihan paras päätös tähän väliin.

Se, miksi hius on niin huonossa kunnossa yhtäkkiä on vähän arvoitus, mutta kyllä kampaajakin liputti pahan anemian vaikutusta hiuksiin. Samoin hän kertoi, etten ole ainoa yrittäjä, joka stressaantui kevään tapahtumista pahasti ja se näkyy nyt syksyllä hiusten kunnossa. Minä olen lähes koko elämäni ollut polkkatukkainen tai mennyt vieläkin lyhyemmällä poikatukalla, joten hiusten leikkuu oli suorastaan helpotus. Olen paljon enemmän oma itseni lyhyessä tukassa! Nyt sitten biotiinia, samoin varasin ajan vihdoin lääkäriin ja alan taistella uudellen rautainfuusion eteen. Kolme vuotta sitten minulle naurettiin, ettei niitä saa kuin munuaispotilaat ja muut vakavasti sairaat, mutta ei se nyt ihan noinkaan ole. Sain suosituksen lääkäristä, katsotaan miten käy! Niin ja seuraajaltani sain suosituksen myös kampaajasta, kävin siis pätkimässä tukan Metson lähellä sijaitsevassa Hiusstudio Wavessa. Olipa jotenkin kivaa näinä aikoina olla paikassa, jossa olen ainoa asiakas ja kampaaja pitää visiiriä. Marika oli vielä todella kiva, lämmin suositus!

Ja miksi sitten aloin pari vuotta sitten kasvattaa hiusta? No kuulkaa, koska ensinnäkin pipo näyttää paremmalta kun hiukset ovat pitkät. Ja Suomessa ollaan usein pipo päässä. Näin painava syy. Toinen syy oli, että tuntuu somea katsoessa kaikkien vaikuttajien olevan pitkähiuksisia ja oikeita ns. tukkajumalia. Nyt täytyy todeta, etten ole eikä minusta tule, lyhyt on minun juttu!

Pinkki islantilaisneule sekä hyväntekeväisyysprojektimme

Entä tuo kuvissa näkyvä muhkeista muhkein islantilaisneule lemppariväreissäni? Kysyin jo kesän lopussa Maaritilta, voisiko hän tehdä minulle neuleen. Sanoi, että jonoa on, marraskuulle ehtisi tilaukseni, odotanko sinne. Lupasin odottaa, sillä tuo villapaita on todella paksu, oikea vilukissan unelma (anemia saa myös palelemaan hervottomasti välillä). Ja sieltä se tuli, marraskuu ja Maarit alkoi kysellä väritoiveita. No, pinkillä tietenkin mentiin ja aprikoin pitkään mallin kanssa, päädyin malliin Puun vuosi. Maarit sitten kilautteli vähän puikkoja ja teki paidan neljässä päivässä. Voi hurja!

Tässä paidassa ei tule kylmä, se on tehty toiveiden mukaisesti ja samalla tuin kotimaista käsityötä. Paita, josta tulee monella tapaa hyvä mieli. Ota Maarittiin yhteyttä, jos haaveita lämpöisestä islantilaisneuleesta on!

Vaikka eiliset kiristyneet rajoitukset ja pandemian pahentuminen latistivat oloa, tänään oli aivan ihanan lämmin olo. Olemme lokakuusta asti puuhanneet Hannan kanssa hyväntekeväisyysprojektia, josta kerromme tällä viikolla lisää. Saimme kerättyä kasaan tuotteita upeilta yrityksiltä 15 000 euron arvosta ja mediatiedote lähti eteenpäin tänä aamuna. Olen myös kuvannut kaikki tuotteet, eli aikaa on kulunut ja nyt on viikko, kun kerromme asiasta lisää. Tulee ihan pinkki ja onnellinen olo!

Millä mielin siellä marraskuun vikana päivänä? Ihanasti olette ottaneet arvonnan vastaan, muistakaa osallistua IGssa @optimismia_katja sekä täällä!

Huono hemoglobiini ja tyhjät rautavarastot – miten tähän taas päädyttiin?

Kyllä harmitti. Olo oli lyöty pari päivää sitten, kun verikokeen tulokset tulivat. Vaikka olinhan minä sen tiennyt. Tunnistin jo olostani, lykkäsin menemistä verikokeisiin, ajattelin että kyllä se siitä korjaantuu. Oli kiire, oli paljon tehtävää, en nyt muka ehdi sinne verikokeisiin. Ja kun vihdoin päätin mennä miehen loman alkaessa, totuus oli silmieni edessä – olen taas pahasti aneeminen. Itketti. Lähinnä harmista, sillä raudan jatkuva syöminen on kamalaa. Itketti, kun tiesin, että on pakko, se korjaisi niin montaa asiaa. Itketti, kun haluaisin olla pitkäpinnaisempi ja elämäniloisempi, mutta välillä ei vaan pysty. Miksei? No tiesin jo vastauksen, toivoin, ettei ihan näin huonoilla arvoilla mentäisi.

Anemia 20 vuoden ajan

Tästä saattaa tulla aika pitkä postaus, ounastelen jo nyt. En hirveän mielelläni puhu ferritiineistä ja rauta-asioista, sillä siitä on tullut viime vuosina oikea ns. muotisairaus. Ja olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset kokevat sen eri tavalla. Hemoglobiini ollessa pari vuotta sitten 100 ja ferritiinien 3, olin lähdössä puolimaratonille. Olin tottunut oloon. Ennätykseni sen korjaamisessa on hemoglobiini 127 ja ferritiini 39 ja sillä arvolla olen jo ns. liekeissä.  Lisää taistostani alhaisia tasoja vastaan ja tekemistäni muutoksista löytää mm. täältä ja täältä.

Olin ensimmäisen kerran hemoglobiinissa 90 15-vuotiaana. Maha kesti ihan kohtalaisesti rautaa ja arvo nousi, mistään ferritiineistä ei ysärillä puhuttu. En tiedä sitten, missä arvoissa menin 2000-luvun, mutta raskausaikana jouduin taas rautakuureille. Kahden lapsen jälkeen mennä painoin täysillä juoksua ja olin menettänyt synnytyksissä verta, muttei kukaan tutkinut äitiä enää vauvojen ollessa maailmassa. Kävin valittamassa lääkärissä unettomuuttani ja… unilääkkeitä oli tarjolla. Kun vahingossa todettiin 2,5 vuotta, että rauta-arvoni ovat onnettomat ja kun sain ne nousemaan – tadaa! Unettomuus oli poissa ja nukuin todella hyvin. Miksei kukaan ollut kiinnostunut tarkistamaan niitä, kun puhuin etten nuku?

Anemian oireita

Näitä on varmasti ihmisillä lukuisia. Ajatellaan, että ihmiset ovat väsyneitä ja haukottelevat eivätkä jaksa tehdä. Minulla anemia ei oireile näin. Tämän kevään myötä uneni loppuivat. Syytin stressiä ja koronaa, mutta kun kesäkuussa korona-ahdistus helpotti ja elämä tuntui jo aika normaalilta ja samalla unet vain huononivat, aloin aavistella. Nukahdin hyvin, mutta heräsin jo tunnin päästä ja torkuin tuskaisesti aamuun asti koiraunta. Joka tietenkin teki sen, että aamulla en ole kovin virkeä ja pari ekaa tuntia menee vähän sumussa. Yöt ovat hirveitä, jos uni ei vain tule.

Elämänilo. Monet tosi kivatkin asiat kyllästyttivät tai kyllästyttävät. Ärsyttää itseänikin, olen innoissani, mutta samalla tympäisee. Mikä minua vaivaa? Tekisi mieli vain potkia kiviä ja äksyillä ihmisille, vaikka tiedostan samalla, että kaikki on ihan hyvin.

Helle ja ahdistus. Helteellä sen huomasi paremmin, ettei happi kulje. Ahdistaa. On koko ajan paino rinnan päällä ja pyörryttää. Juokseminen helteellä oli vaikeaa, kun viileällä se vielä kulki. Aloin olla varma, mikä minua vaivaa ja helteellä varasin lääkärin.

Kielen kärjen tunnottomuus. En oikeasti tiedä, onko tämä mikään oire anemiasta, mutta sykkeiden noustessa keväällä korkeaksi ylämäkeen juostessa kielenkärkeni pisteli ja puutui. Kun menin alamäkeen, tunne poistui. Mietin, että nyt on joku häikkä kropassa.

Paniikin tuntemukset. En varsinaisesti ole saanut mitään paniikkikohtauksia, mutta välillä tulee olo, että saan paniikin, koska en saa henkeä. Kun happi ei kulje kunnolla. Sitten pysähdyn hengittelemään ja huomaan, että se on vaan siitä ns. anemia-ahdistuksesta johtuvaa.

Mistä anemia johtuu?

No syitä on varmaan satoja. Kun kerroin Instassa, että huonoilla arvoilla mennään taas, sain ihan sata kyselyä, onko minulla keliakia. Eli keliakia voi ilmetä näin. Ei ole todettu, tutkittu kyllä on viimeksi viime vuonna. On tutkittu kilpirauhasjutut ja muut, eikä ole löydetty mitään yhtä oikeaa syytä anemialle. Olen ilmeisen taipuvainen, sillä jo lapsena/teininä siitä kärsin. Olen ollut 23 vuotta ilman punaista lihaa, voi että olen miettinyt, että pitäisi alkaa kiskoa verilettuja ja mustamakkaraa! Juoksen paljon ja se on sitten kuulkaa ihan parasta punasolujen pilkkomista. Tiesittekö? Tutkimuksissa sanotaan mm. näin:

Muita syitä mataliin rauta-arvoihin kestävyysurheilijoilla ovat mm. hien ja virtsan mukana menetetty rauta, alhainen raudansaanti, juoksussa tapahtuva jalkapohjan hemolyysi (punasolujen hajoaminen askelkontaktivaiheessa, tosin tästä tutkimus on hieman ristiriitaista).

Lisäksi kärsin jonkinasteisesta endometrioosista ja sen myötä rautatasojen vajenemisesta. Aika hyvä kombo vai mitä?

Yksi syy asialle on kulunut kevät. Olen juossut ja juossut. Kaikki punttitreenit ja bodybalancet salilla jäivät koronan myötä pois. Normaali arkirytmini jäi pois ja söin välillä todella huonosti, kun en jaksanut aina miettiä lapsille kelpaavaa ruokaa ja itselleni sopivaa (esimerkiksi pastasta tulee todella kipeä maha ja lapsilla taas se on lemppari). Oli niin täysi työ pitää työ, koti ja muu kombo pystyssä, että lakkasin ihan miettimästä itseäni ja omaa hyvinvointia. Oli huoli lapsesta, joka sysäsi omat verikokeet hamaan tulevaisuuteen. Ja lopputulos on… Huoh.

Miten korjata anemia?

Tämä on se kohta, joka minua masentaa. Kieriskelen tälläkin hetkellä mahakivuissa, mutta nyt on vain pakko kestää. Olen kokeillut ties mitkä rautavalmisteet läpi pillereistä kapseleihin, mehuihin ja suihkeisiin. Kaksi vuotta sitten sain todella hyvät tulokset Ferronol-mehulla, otin sitä aamuisin tyhjään mahaan ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Pidin huolta, etten syönyt tuntiin sen jälkeen aamulla tai tuntiin ennen illalla. Mietin jatkuvasti, että söin mahdollisimman rautapitoisia asioita ja välttelin kofeiinia (se Pepsi Max!), teetä ja maitotuotteita raudan yhteydessä. Mutta. Se on raskasta miettiä lopun elämäänsä näin. Sillä tuntuu, että jos lopetan, heti romahtaa. Tällä mehun ja ravinnon miettimisellä sain kuitenkin kuudessa viikossa hemoglobiinin nousemaan 25 pykälää ja ferritiinin yli 30 pykälää, että toimii!

Sain lisäksi verenvuotoa lopettavia lääkkeitä, eli jos sinulla on kovaa verenvuotoa kerran kuussa, tämäkin on mahdollista.

Sitten se kuuluisia rautainfuusio. Siis tippa käteen, josta tiputetaan rautaa suoraan suoneen. Jota olen jo kerran kysynyt sisätautilääkärillä, joka nauroi: sitä annetaan munuaispotilaille tai syöpäpotilaille, mene sinä terve nainen kotiin ja syö rautaa! Mutta samalla olen lukenut mm. Monnan tai Annan blogista, että infuusion ovat saaneet. Sanoin itsekin lääkärissä, että maksaisin itse, eli enkö saisi, olo on ollut niin pitkään huono ja maha räjähtää jatkuvasta raudasta. Ei vaikuta kuulemma. Ymmärrän kyllä, että infuusiossa on paljon riskejä ja moni saa siitä allergisia reaktioita, en tiedä onko se perimmäinen syy välttää sitä? Mutta nyt kun saisin aikaiseksi, etsisin käsiini uuden sisätautilääkärin Tampereelta, jolta ehkä saisin lähetteen infuusioon. Niitä kuitenkin paljon mm. Mehiläisessä tehdään.

Kuinka tästä eteenpäin? Voiko aneeminen juosta?

Tiistaina sain tulokseni. Rautavarastoni ovat tyhjät (ferritiini alle 10) ja hemoglobiini 110. Tiesin. Itketti hirveästi, sillä vaikkei tämä ole mikään kuolemantauti, ei tunnu mihinkään ikinä menevän. Olen todella väsynyt siihen, että mahani on aina kipeä ja olen myös väsynyt siihen, että aina äitini ollessani lähelläni kyttää että syön, koska rauta. Nyt kun mies sanoi, että minun ei pitäisi juosta meinasin ratketa täysin. Mutta tottahan se on, kovimmat treenit on parempi unohtaa, jotta keholla on paremmin aikaa toipua. Ja tiedän, että molemmat haluavat vain parastani.

Koska todella monella on kokemuksia huonoista raudoista, siihen saa myös ihan loputtomasti vinkkejä, mitä valmistetta kannattaa kokeilla ja mitä kannattaa tehdä. Ja ettei kannata juosta. No, viimeksikin sain arvot nousemaan vaikka juoksin, mutta mitään puolimaratoneja en alkanut repiä. Ja niin ironista kuin se onkin, nukun huonosti, saatan välillä olla arjessa kiukkuinen ja kulkea ns. aivosumussa unohdellen, mutta olen juossut kovempaa ja paremmin kuin aikoihin. Mikä ihme siinä on?

Toivon, että kun taas mietin tarkemmin mitä syön ja missä järjestyksessä, skippaan limpparit ja kiskon rautani ja saan sen vielä ehkä pysymään paremmin kyydissä (verenvuotoa vähentämällä!), saan myös tuloksia aikaan. Mutta oikotietä onneen ei ole ja mielialaa veti alaspäin tieto siitä, että taistelen homman kanssa ehkä (?) aina.


t-paita & hattu LINDEX/ caprit SOYA CONCEPT/ tennarit CONVERSE/ korvikset KATOKO

Tiedän tämän olevan monelle tuttu vaiva. Ihmiset oireilevat eri tavoin ja mielestäni rautatasojakaan ei voi täysin yksi yhteen vertailla, olemme kaikki yksilöitä. Suosittelen silti lämpimästi, että jos esimerkiksi uni ei maita tai helle ahdistaa rinnassa, tsekkaa rauta-arvosi. Aneeminen täällä taas hei, vitsi että harmittaa että on antanut sen tapahtua, ärrr! Tästä on tie vain ylöspäin!

Muita asiasta kärsiviä?