Piristä aineenvaihduntaa ja torju flunssaa!

Flunssakausi taitaa olla pahimmillaan. Kuten kerroin, meilläkin ovat lapset sairastelleet vuorotellen jo monta viikkoa, eilen spotattiin kunnon märkä korva toiselta lapselta lääkärissä. Olenkin miettinyt, otammeko tänä vuonna influenssarokotteet (olemme ottaneet useana vuonna). Otatko itse?

Vielä me vanhemmat olemme pysyneet kunnossa ja osaltaan kiitän siitä juomaa, jota olemme juoneet päivittäin syyskuusta asti. Olen aiemmin ostanut kaupoista tai juna-asemilta inkiväärishotteja erityisesti flunssakausina, sillä uskon vakaasti inkiväärin tuomiin hyviin terveysvaikutuksiin. Nuo shotit ovat kuitenkin aika kalliita, eikä niitä todellakaan viitsi olla koko ajan ostamassa. Syyskuussa törmäsinkin kaupassa ohjeeseen inkiväärijuomasta, joka on halpa ja yksinkertainen tehdä. Siitä olemme ottaneet shotteja päivittäin ja sen lisäksi, että juoma buustaa aineenvaihduntaa ja torjuu flunssaa, on inkiväärillä sanottu olevan monenlaisia terveysvaikutuksia. Sen pitäisi hoitaa myös niveliä ja ehkäistä tulehduksia.

Kokeile siis ihmeessä, jos tämä yksinkertainen inkiväärijuoma ei ole vielä tuttu resepti! Määrät saa parhaiksi hakemalla, me olemme käyttäneet enemmän inkivääriä kuin alkuperäisessä ohjeessa oli.

INKIVÄÄRIJUOMA
140g inkivääriä (ei mielestämme riitä, 190 g palan on ollut paras)
1 sitruunan mehu
1 dl hunajaa (tämä taas vähän liikaa, olemme laittaneet hieman vähemmän)
1 litra vettä

Kuori ja raasta inkivääri. Laita raaste kattilaan ja lisää sinne litra kiehuvaa vettä (vedenkeitin helppo apuri) sekä hunaja. Anna hautua kattilassa kannen alla niin kauan, että juoma on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Kaada juoma toiseen astiaan siivilän läpi niin, että inkiväärit saadaan juomasta pois ja sekoita joukkoon sitruunamehu. Valmis! Säilytä jääkaapissa ja nauti kylmänä shottina joka aamu. 

Säilyvyydeksi on luvattu paria viikkoa, mutta vaikeaa kuvitella, että juomalle mitään tapahtuisi pidemmässäkään ajassa. Meillä tosin tuo litran satsi kahden ihmisen käytössä (lapsetkin ovat välillä maistelleet, mutta liian tymäkkää heille) ei ole kestänyt kertaakaan sitä kahta viikkoa, olemme kaataneet vähän isompia satseja kuin sitä neljän sentin shottia.

Juoma on hyvää, inkivääri lämmittää ja minä ainakin uskon vakaasti myös terveysvaikutuksiin. Ja hintaa juomalle ei tule juuri mitään verrattuna niihin kaupan monen euron pieniin shotteihin.

Kannattaa kokeilla! Myös sinkkiä olen syönyt ajoittain lisänä näin flunssakaudella, siinä saa vaan olla tarkkana, sillä sitäkään ei saa syödä rautalisän kanssa yhtä aikaa.

Onko monelle tuttu resepti? Mikä on oma paras aseesi flunssaa vastaan?

Ihanan helppo ja maukas tomaattikeitto!

MIten voi maistua tomaattimurska hyvältä? Ei kuulosta ihmeelliseltä, mutta kun tomaattimurskaan lisätään pari herkullista juttua, on kasassa täydellinen talvipäivän soppa. Proteiinit lisätään nyhtökaurasta ja saadaan maailman helpoin, suht edullinen sekä älyttömän hyvä tomaattikeitto. Lämmittää täydellisesti talvipäivänä, on edullinen ja valmistus kestää 10 minuuttia. Eikö kuulosta hyvältä?

Bongasin ohjeen tammikuussa Me Naiset-lehdestä, jossa pyydettiin julkkiksilta yksinkertaisia arkireseptejä. Tämä resepti on Minna Kaupin ja päätin testata sen heti. Syöjinä oli mieheni ja äitini ja molemmat tykkäsivät kovasti, kuten itsekin. Ihmettelin, miten voi saada näin yksinkertaisesti ja helpolla hyvää ja toivon, että tekin tykkäätte! Laitan esille alkuperäisen reseptin, mutta eilen tein enemmän soppaa niin, että laitoin 3 purkkia tomaattimurskaa, joista yksi valkosipulimurskaa ja 2 purkkia kookosmaitoa. Herkkua, simppeliä herkkua.

TOMAATTIKEITTO NYHTÖKAURALLA

500g tomaattimurskaa
400 g chilillä maustettua tomaattimurskaa
400 ml kookosmaitoa
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa

1 sipuli
öljyä
1 pkt tomaatilla maustettua nyhtökauraa

1. Kaada kattilaan tomaattimurska ja kookosmaito. Kiehauta. Mausta hunajalla ja suolalla. Ohenna tarvittaessa vedellä.
2. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna pannulla öljy, kuullota sipuleita 5 minuuttia. Lisää nyhtökaura ja paista se rapeaksi.
3. Tarjoile nyhtökaura keiton päällä.

Myönnän, ettei tomaattikeitto kuulosta minusta kovin hyvältä. Hunaja ja kookosmaito taittavat todella tomaatin kipakkuuden ja chili tuo siihen pienen potkun. Paahdettu nyhtökaura tuo niin kaivatut proteiinit kuin ihanan maun keittoon. Älyttömän helppo ja hyvä keitto, lämmin suositus ja lämmin kiitos Minna Kaupille ideasta!

Meneekö testiin? Ja niin, ketkä olivat Minnan miestä katsomassa Hartwall Areenalla? Olipa loistava setti! 

Helpot ja hyvät broccolini-pähkinänuudelit

Muistatteko kun marraskuussa kokkasin isänpäiväjuttuja Helsingin Sanomien Helpot ja Hyvät-kirjan avustuksella? Tykkäsin ohjeista kovasti ja olen pariinkin otteeseen tehnyt tätä nuudeliruokaa, jonka ohjeen päätin kanssanne nyt jakaa. Odotin kokkaushetkeä, jolloin ehtisin ottaa kuvia, mutta ei se onnistunut – taas ryntäilin välillä selvittämään tyttöjen tappelua ja kuvat jäivät vähiin, mutta ei se mitään, reseptistä saanee silti kiinni!

Lisäksi vähän tuunailin reseptiä. Alkuperäinen ohje on vegaaninen, minä korvasin tofun broilerilla. Lisäksi laitoin tavallista sipulia kevätsipulin tilalle. Vaikka ohje näyttää vähän ”hurjalta” pieniä lapsia ajatellen, kun siihen tulee tuoretta inkivääriä, valkosipulia ja chilikastiketta, ovat määrät niin maltillisia, että meidän tytöille on ainakin maistunut. Maistelivat kokkausvaiheessa raakana tuoretta inkivääriä – siitä vasta olisi pitänyt kuva saada!

Broccolini-pähkinänuudelit

200 g nuudeleita
250 g herkkusieniä
1 punainen paprika
250 g broccolinia
4 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta inkivääriä
250 g kiinteää tofua (käytin itse broileria tämän tilalla)
2 rkl maapähkinävoita
1 rkl vettä
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl soijakastiketta
2 tl sriracha-chilikastiketta
0,5 tl suolaa
2-3 kevätsipulia
öljyä

1. Keitä nuudelit napakan kypsiksi, valuta siivilässä ja upota jääkylmään veteen odottamaan.
2. Puhdista ja pilko sienet. Leikkaa paprika suikaileiksi. Puolita broccolinit (tein itse pienempää silppua kaikesta, jotta lasten on helpompi syödä). Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuori ja raasta inkivääriä 1 rkl verran.
3. Kuivaa tofu ja leikkaa kuutioiksi (itse paistoin tässä vaiheessa broilerin erikseen).
4. Yhdistä pienessä kulhossa maapähkinävoi, vesi, seesamiöljy, soijakastike, sriracha-kastike ja suola. Sekoita tasaiseksi.
5. Hienonna sipulit.
6. Kuumenna öljyä pannussa tai wokissa ja paista sieniä noin 3 minuuttia. Lisää sitten paprika ja broccolini ja paista vielä noin 3 minuuttia. Lisää valkosipuli ja inkivääri ja paista noin 1-2 minuuttia.
7. Lisää tofut, maustekastike ja nuudelit. Kuumenna hyvin ja paista käännellen pari minuuttia.

Avot! Suhteellisen pikaisesti lautasilla on kasa höyryävää nuudeliruokaa, joka ei ole missään nimessä mautonta vaan ihanan mausteista ja tulisuutta saa lisää lisäämällä omaan annokseensa srirachaa. Kivan vaihteleva ohje niihin arkiohjeisiin, jotka yleensä meillä pyörii, joten toivon, että joku innostuu tästä ja nappaa arkiruokaohjeen mukaansa. Tuo kirja on ollut minusta todella kiva ja tykkään kokata kirjan kanssa. Kännykän tai läppärin kanssa on aina inhottava puljata keittiössä, kyllä vanhat kunnon kirjat ovat vielä paikallaan. Tai reseptivihkot, onko jollain vielä niitä, joihin on leikattu ja liimattu reseptejä?

Meneekö ohje testiin? Maistuvaa torstaita kaikille!

*kirja saatu blogin kautta