Kesäkivaa Koiramäessä (sisältää arvonnan!)

Olen kirjoittanut Särkänniemen Koiramäestä useamman kerran, olemme vierailleet siellä niin kesällä, jouluna kuin talvella helmikuussa ja se on ehdottomia suosikkikohteitamme kotikaupungissa. On hauskaa, miten samassa paikassa voi olla niin eri tunnelma eri vuodenaikoina. Joulukuussa oli ihanaa tehdä joulukoristeita sisätiloissa, helmikuussa nautimme kirkkaasta kevätpäivästä ja lämmittelimme jumpan tahtiin, kesällä tekee mieli tutkia piha-aktiviteetteja ja niitäkin piisaa. On kaarnaveneen uittoa, poniratsastusta, näytelmiä sekä oma kesän suosikkini: koiranpennut. Noita söpöjä pieniä pentuja telmimässä olisin voinut tuijotella loputtomiin. Eläimiä on kivaa katsella kesäaikaan ulkosalla ja kun taustalla pyörii huvilaitteita, tuntuu todella että paikka on herännyt eloon.

Meinasimme vielä kääntyä kannoillamme, sillä menomatkalla alkoi ropista taivaan täydeltä rakeita. Mutta se oli onneksi vain kuuro ja aurinkokin pilkisteli visiitillämme, eikä toisaalta jonoja ollut monen varmasti pelästyessä keliä. Luotin myös siihen, että Koiramäessä piisaa sisätiloja, joten jos pärjäsimme siellä joulukuussa niin varmasti pienessä raekuurossakin! Jos muuten Koiramäessä haluaa piipahtaa niin kannattaa hyödyntää tarjous, 19.6.2016 asti pääsee puoleen hintaan (7,50 euroa) paikalle, alle metrin mittaiset pääsevät maksutta. Lisäksi ensi viikonloppuna 9-12.6. paikalla on viikinkejä ja tiedossa spesiaaliohjelmaa muun muassa jousiammunnan merkeissä.

Tytär halusi ensimmäisenä viedä enonsa kurkkimaan tallissa olevaa tonttua, siitä on puhuttu joulusta lähtien ja sieltä se edelleen tallin katosta kurkkii, jos malttaa sinnikkäästi odottaa. Yhtä hurja se on edelleen! Myös lossi sai riemua aikaan ja lapsi saikin itse sitä liikutetua köydestä vetämällä. 

Kun lapsi ilmoitti että hänellä on nälkä, suuntasimme von Guggelböön kahvioon kuten aiemminkin. On ihan huippua, että sieltä saa lounaaksi lohikeiton, eikä tarvitse välttämättä vetää nakkiperunoita! Siinä astellessamme kahvioon meitä vastaan käveli yllättäen Maisa-minipossu ja näytti, kuinka hän osaa pujotella ja tehdä pyörähdyksiä. Olipa hauska ylläri!

Kun keppihevoset, liukumäet, eläimet ja kahvio oli tutkittu lähtikin pikkulikka täysillä jo höyryämään kohti laitteita, sillä Viikinkilaivaan oli päästävä. Ja törmäilyautoihin ja Troikkaan ja lista jatkui. Veli puolestaan karjaisi komeasti uutuuslaitteen X:n kyydissä, itse jänistin ja kipitin tuttuihin Motogeehen ja Tornadoon. Aina Särkänniemestä lähtee kyllä hyvällä mielellä ja uudella kampauksella pyörittyään ympäri ja ylösalaisin! Kausikorttilainen viettäisi siellä varmasti koko kesän!

Jos sinulla on mielessä Särkänniemen-visiitti kesälle, niin nyt korvat höröllle! Saan nimittäin ilokseni arpoa lukijoille 2 x 2 elämysranneketta, joilla siis pääsee kaikkiin Särkänniemen kohteisiin (Koiramäki, akvaario, planetaario, Näsinneula, pituuden sallimat kaikki huvilaitteet) rajoituksetta. Kahteen perheeseen siis tiedossa kaksi ranneketta! 

Arvontaan voit osallistua seuraavasti:


1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, mikä on Särkänniemessä suosikkikohteesi/laitteesi! Jätä jokin yhteystieto mistä tavoitan sinut, jos voitto osuu kohdallesi. Saat yhden arvan.


2. Toisen arvan saat, jos olet blogini lukija JOKO bloggerissa TAI facebookissa


3. Kiljaise vielä oletko mukana yhdellä vai kahdella arpasella!


Arvonta alkaa nyt ja on auki 14.6.2016 klo 18 asti. Onnea matkaan! 

Me palaamme taas!

Lahjaidea valmistuvalle tai muille kevään juhlijoille (sis. arvonnan!)!

Tällä viikolla vietetään monen valmistuvan juhlia ja lahjat tuottavat monesti päänvaivaa. Itse olen aina suosinut lahjoja joista ei kerry turhaa tavaraa nurkkiin. Teatteriliput, lahjakortti hierontaan ja esimerkiksi matkalahjakortti olisivat omia lemppareita, mutta tässäpä yksi idea lisää: kahvilahjakortti! Kävin viime viikolla vierailemassa Mokkamestareiden Verkatehtaankadun liikkeessä ja kahvikouluttaja Henna heitti idean ilmoille, miksei ostaa valmistujaislahjaksi kahvin tai teen ystävälle lahjakorttia? Siihen saa ladata haluamansa summan ja se toimii ns. pankkikorttina, eli sillä voi vaikka hakea aamukahvin matkaan niin pitkään kuin kortilla saldoa riittää.

Mokkamestareiden Verkatehtaankadun liike sijaitsee Tampereen ytimessä ja siitä on helppo napata kahvi mukaan tai istua hetkeksi nauttimaan kupillinen teetä tai kahvia. Kylkeen on tarjolla suolaisia sämpylöitä tai vaikkapa lähituotteena valmistuva käsintehty konvehti Suklaatilalta. Nyt kun aurinko alkaa lämmitää ja jätskihammasta kolottaa, saa Mokkamestareilta myös Jymy-jädeä kahvin seuraksi. Täysin luomutuotteista valmistettava Jymy-jätski myydään pikareissa ja hauska yksityiskohta on, että maitokahvijäätelö on valmistettu Mokkamestareiden kahvista.

Jos haluaisi ostaa kevään juhlijalle jonkin esineen lahjaksi, on Mokkamestareiden liikkeessä myynnissä mm. Aeropress-laitteita tai kahvikoneita, seuraksi voi ostaa mieleisen kahvilaadun. Valikoimaa kyllä piisaa!

Hauska yksityiskohta, harvassa paikassa soitetaan enää vinyylejä!

Itse tykkään siitä, että Mokkamestareilta saat varmasti asiantuntevaa palvelua, olet sitten kahvi- tai teeostoksilla. Kahvin saat papuina tai jauhettuna, teessä löytyy monia vaihtoehtoja. Kysellä saa, minäkään en ole mikään kahviasiantuntija mutta paljon olen oppinut kyselemällä Hennalta. Tällä hetkellä maistelussa meillä on Cup of excellence-kilpailun voittanut brasialainen kahvi, joka sai mieheltä tyytyväistä myhäilyä aikaiseksi. Tuota kyseistä Cup of excellence-kahvia valmistui 690 kilon erä, joka sitten huutokaupattiin ja tuotosta 80% menee suoraan tuottavalle tilalle, eli se on eettisempikin vaihtoehto. Mokkamestarit saivat 150 kiloa kyseisestä erästä, joten tätä kahvilaatua on vähän harvinaisempi tuttavuus. Minun oma teesuosikkini on tällä hetkellä yllättäen maustamaton luomutee Nilgiri Korakundah, niin hyvää mustan teen makua olen harvoin maistanut. Edellinen pussi tyhjeni nopeasti ja nyt on uusi jo korkattu.

Isot teekupit ovat ihan ehdoton juttu! Vettä saa santsata, tästä teemäärästä hauduttaa kyllä toisenkin kupillisen!

Onko tämä Verkatehtaankadun myymälä itsellesi tuttu? Jos lahjottavana on teen tai kahvin ystävä ja lahja vielä hommaamatta, niin pidä tämä vinkki mielessä!

Hyvää kahvia tai teetä kaipaavalle minulla on vielä ilouutinen: saan arpoa paketin Mokkamestareiden kahvi- ja teetuotteita yhdelle lukijalle. Siitä saa kivan lahjan tai hemmotteluhetken itselleen. Voit osallistua arvontaan seuraavasti:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, mikä on oma kahvi/teesuosikkisi! Saat yhden arvan.


2. Toinen arpa on sinun, jos tykkäät Optimismia ja energiaa-blogin fb-sivuista.


3. Kerro oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla ja anonyymi, jätä jokin yhteystieto!


Arvonta alkaa nyt ja on auki tämän viikon loppuun eli 5.6.2016 klo 18 asti! 


Aurinkoista tiistaita kaikille, ihania hellepäiviä taas saadaan alkuviikkoon!


*postaus yhteistyössä Mokkamestareiden kanssa

Yövoideuutuus – herää levänneenä (sisältää arvonnan!)

Siinä missä arvostan helposti puettavia koruja ja vaatteita pikkulapsiarjessa, arvostan myös ihonhoitotuotteita, jotka lupaavat tehdä monta asiaa kerralla. Laitan kyllä aina yövoiteen alle seerumin, se on vain tapa (ja taistelu ryppyjä vastaan), mutta tämä testaamani Laveran yövoideuutuus lupaa tehdä monta asiaa kerralla, joten innostuin jo pelkästä ajatuksesta! Sen kanssa ei siis muuta tarvitsisi.

Lavera Re-Energizing tehoyövoide sisältää kallisarvoisia ainesosia, kuten luomumanteli- ja -oliiviöljyä, hyaluronihappoa, luomuviinirypäleöljyä sekä E-vitamiinia, jotka kosteuttavat, silottavat ja elvyttävät ihoa tehokkaasti tehden siitä raikkaan ja säteilevän näköisen. Nukkuessasi solusi uudistuvat täyttä vauhtia. Näin päivän aikana tapahtuneet vahingot saadaan korjattua. Tätä solujen uudistumista ja korjausta tukee Laveran Re-Energizing Sleeping Cream -voide. 



Minä ihastuin välittömästi tähän yövoiteen ja naamion yhdistelmään sekä sen ihanaan tuoksuun. Tuoksu on tuttu muistakin Laveran rasvoista, sanoisin mantelin tuoksuvan siinä päällimmäisenä. Aluksi tuntui, että tuote jää paksuna naamaan eikä imeydy, mutta hetken päästä pintakuiva ihoni oli imaissut kaiken eikä rasvaa kasvoilla enää näkynyt. Toisaalta sen verran ”tykky” tuote on, etten ihan jokainen yö pysty sitä käyttämään, mutta joka toinen on toiminut! Ehdottomasti aamulla herää kosteutetulla iholla, joka on saanut uutta elinvoimaa.


Onko Lavera itsellesi tuttu? Se on luonnonkosmetiikkasarja, jonka tuotteet ovat NaTrue-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Tuotteissa käytetään yli 300 luomuraaka-aineta, joista yli 200 kasvatetaan laveran omilla viljelmilla. Tuotekehitys ja tuotanto ovat olleet alusta lähtien Saksassa Hannoverin alueella. Tunnisteella Lavera löydät aiemmin merkistä kirjoittamani jutut.


Jos siis kaipaat tehokasta kosteutusta ihollesi ja virkeätä ihoa aamulla (no kukapa ei!), minulla on ilouutinen: yhdelle lukijalle lähtee tämä tuote testiin!

Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, onko Lavera sinulle tuttu merkki, saat yhden arvan!

2. Tällä kertaa blogger lukijat saavat toisen arvan, eli olemalla/liittymällä blogger-lukijakseni kaksi arpaa on sinun!

3. Jätä kommenttiisi nimimerkki/yhteystieto, jotta tavoitan sinut mahdollisen voiton osuessa kohdallesi. Kerro oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla!

Arvonta on auki aina tämän kuun loppuun, eli 31.5.2016 klo 18 arvotaan voittaja. Onnea matkaan ja kauniita unia kaikille!

*tuote saatu blogin kautta