Unelmiahommia jahtaamassa – eilisen fiiliksiä

Mistäköhän aloittaisin purkamaan eilisen tunnemyrskyä? Vaikka siitä, että ajattelin aina yrittäjyyden olevan hulluinta, mitä ihminen voi tehdä? Ajattelen ehkä edelleen välillä niin, mutta kohta ensimmäiset puoli vuotta yrittäjyyttä on takana ja olen kokenut suuria aallonpohjia ja välillä taas tuulettanut onnistumisesta ja innostumisesta.

Eilen aamulla marssin polvet vähän hyytelönä kohti TE-toimiston haastattelua. Olin huolella tehnyt tammikuussa starttirahan jatkohakemuksen ja sen perusteella minut oli soitettu tapaamiseen. Starttirahahan haetaan aluksi puoleksi vuodeksi ja sitten voi hakea jatkoa toiseksi puoleksi vuodeksi. Koska luonteeni on vähän stressaava, sain pienen pa***halvauksen puhelusta. Että nyt en saakaan sitä, olenko tienannut liian vähän vai liian paljon, mitä minä siellä sanon, kun tämä koko homma on vähän epävarmaa tauotta! Maanantaina ei välttämättä tiedä, mistä viikon työt (ja sen myötä palkat) kilahtavat. Starttiraha ei ole kauhean suuri, mutta on se varma kuukausittainen tulo, jolla pystyy kuittamaan esimerkiksi päivähoitomaksuja. Ehdoton apu siis näin aloittelevana yrittäjänä.

Nauroin sisäänpäin, kun haastattelussa selvisi, että TE-toimisto haluaa tavata kaikki starttirahan jatkoa hakevat, jotta tietävät missä mennään. En ollutkaan mikään silmätikku tai mokaaja, miksei sitä kerrottu aiemmin, olen kaksi viikkoa hermoillut! Ensimmäisten kolmen kuukauden tulojen perusteella kuulemma näki, että on moni uskonut ideaani ja sen verran tuloja on ollut, että olen selkeästi tehnyt töitä. Puhua palpatin (tapani mukaan) tunnin tapaamisessa vähän liikaakin, kun innostuin niin purkamaan kaikkia fiiliksiä kuluneelta puolelta vuodelta. Että miten haluaisin tehdä töitä vähän koko ajan, koska kaikki mitä teen, on niin kivaa. Mutta miten niitä ei sitten riitäkään vielä tarpeeksi ja myynti meinaa tökkiä. Kerroin miten ylpeä olin syksyn projektistani, jossa väänsin kunnan työntekijöille viestintäohjeet ja miten paljon tuo projekti opetti ja haastoi itseäni. Kun pöydän toisella puolella sanottiin, ettei ole mitään syytä olla myöntämättä minulle jatkoa starttirahassa, nielin vimmatusti kyyneleitäni. Olen vähän itkuherkkä aina, oli kyse onnistumisesta, epäonnistumisesta tai liikuttumisesta. Kyynel vierähtää aina poskelle.

Sain myös vinkkejä siitä, mitä TE-toimisto tarjoaa Pirkanmaalla uusille yrittäjille. Yrittäjyysbuusti on käytössä vain täällä ja siinä jo kokeneet yrittäjät mentoroivat aloittelijaa haluamassaan asiassa. Otin heti yhteyttä yhteen yritykseen, sillä haluan nimen omaan myynnissä ja yrityksen kasvattamisessa apua. Mieletön ilmainen palvelu! Ja sen lisäksi tarjolla on psykologin pari käyntiä ilmaiseksi, joissa käsitellään yrittäjän jaksamista ja ajankäyttöä. Päälle vielä starttirahaa. Tuli hirveän iloinen olo, ei tämä yksinyrittäminen olekaan niin yksinäistä, mahtavia tukitoimia on järjestetty!

Siinä tunnepalossa sitten pompin eteenpäin kaupungilla ja töihin oli vaikeaa keskittyä. Mietin, olenkohan nyt ihan ”oikea” yrittäjä? Sen sanominen on todella outoa. Tekisi mieli sanoa, että jotain puuhastelen. Miksi nolottaa? Sehän on hienoa! Viime viikolla toimittaja haastatteli minua, äitiäni ja lastani ja kysyi mitä teen työkseni. Ajattelin, että jos voisin painua maan alle tekisin sen nyt, kun vastasin ”olen yrittäjä”. Ehkä kun en osaa niin kauniisti napakkana litaniana kertoa mitä kaikkea teen, se tuntuu hullulta. Tai kuten eilen sanoin, tuntuu että jotenkin mokasin, kun taskussa on KMn paperit. Eivät ne ihan tähän tähdänneet! TE-toimiston virkailija sanoi rohkaisevasti, että mieti, että ilman niitä papereita et välttämättä olisi yrittäjä tai tässä tilanteessa. Etteivät ne todennäköisesti ole ihan hukkaan menneet. Niin, totta. Rohkaisevaa.

En koskaan ole halunnut yrittäjäksi, sillä ajattelin, että minun luonteellani sellainen on mahdotonta. Etten pysty hetkeäkään olemaan ajattelematta mitä seuraavaksi, kenelle myyn, mistä ensi kuun tulot. Kyllähän se kaikki pyörii koko ajan päässä, mutta toisaalta kun saa jotain läpi ja alkaa toteuttaa, sitten mennään kyllä ilolla ja flowssa. Päätin ryhtyä yrittämään siksi, että menetin hermoni toivottomaan hakemusten lähettelyyn, joka ei johtanut mihinkään. Suutuin, että työllistän sitten itse itseni! Vielä kun yrittäjyyskurssi tarjottiin ilmaiseksi työttömille korkeakoulutetuille, niin homma oli selvä.

Nyt pari päivää olen lukenut Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmaduunarin tilipäivä-kirjaa ja vähän yli puolet on luettu. Kirja on ihan huikea, voin kertoa siitä myöhemmin lisää, mutta se kädessä olen kirkastanut ajatuksiani. Istunut päivittämässä LinkedIn-profiilia raflaavammaksi, selkeyttänyt ajatuksiani siitä, mitä kaikkea haluaisin tehdä ja taputtanut itseäni olkapäälle jossain kohdissa tajutessani, että hei juuri noin olen toiminut!


paita Apulannan fanikaupasta (olen saksinut jonain vuonna hihat irti)/ sukkikset KAIKO/ hame POMP DE LUX/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ korvikset MAMAKORU

Kirjaa lukiessani minulle on selkeytynyt yksi unelma lisää, jota haluaisin yrittäjänä toteuttaa: puhuminen. Puhun siis ihan hirveästi ja aina, rakastan esiintymistä ja rakastan kertoa tarinoita. Matkaopas-hommassa oli maaiman parasta vetää 10 tunnin retki, jonka aikana sai suoltaa faktoja Thaimaasta ja tutustua ihmisiin, jotka ovat retkilläni. Miksi he ovat reissussa, keitä he ovat ja kuka minä olen. Vaihdoin paljon ajatuksia. Rakastin ottaa ihmisiä vastaan lentokentällä ja jutella. Thaimaassa asuessa vietin yhden kesän opettaen maahanmuuttajille suomea. Rakastin sitäkin työtä, joskin se oli hyvin haastavaa ryhmän ollessa valtavan heterogeeninen. Mutta Unelmaduunareita tahkotessa olen tajunnut, että haluaisin ihan hirveästi luennoida, opettaa, kertoa tarinaa yrittäjyydestä, esiintyä. Miten sellaisiin tilaisuuksiin pääsisi tai miten tätä toteutetaan? En tiedä, mutta otan selvää. Sinnikkyydellä ja tahdonvoimalla pääsee lopulta pitkälle. Nyt seuraavaksi sovin sen Yrittäjyysbuustaus-ajan. Niin ja olen ylpeä tästä yrittäjyydestä, jolle nyt ainakin syksyyn asti on näytetty vihreää valoa!

Jaatteko fiiliksiä urapolkujenne suhteen? Kuinka moni on lukenut Unelmaduunareita, tätä uutta tai edellistä?

Mä tein sen! Miten päädyin yrittäjäksi?

Huh heijaa kun ovat fiilikset heitelleet riemusta kauhuun. Miten ihmeessä minusta tuli yrittäjä? Sillä sitä nyt virallisesti olen. Perjantaina katkesi työttömyyteni, kun torstaina sain myönteisen päätöksen starttirahasta.  Sitten sain Y-tunnuksen. Olin ensiksi ihan hyppiä riemusta, seuraavassa hetkessä haukoin kauhusta henkeäni. Mitä olen tekemässä! En minä ole mikään piinkova bisneslady, päinvastoin, olen herkkä ja vähän liikaa stressaava. Miten päädyin tähän tilanteeseen?

Ja tiedättekö muuten mitä – odottelin vain kiltisti, että saan päätöksen starttirahaan ja kyllästyin odottamaan. Piti saada selkoa asiaan, sillä olin jo saanut tulevalle yritykselle yhden koko syksyn kestävän projektin, joka pitäisi saada käyntiin. Tämä siis liittyen viestintään, mutta täysin esimerkiksi blogin ulkopuolella oleva työ. Palattuani Pärnusta soittelin torstaina Työkkäriin starttirahan perään. Sieltä käskettiin soittaa yrityspuolelle. Sieltä annettiin starttirahakäsitellijöiden numeroita kaksi. Toisesta numerosta vastasi nainen, joka kysyi onko hänen hakemuskäsittelijäni. Ööö, mistäs sen tietäisin? Selvisi, ettei ole. Hän jätti soittopyynnön sille, joka on käsittelijäni. Joka soitti tietenkin, kun olin lapsen kanssa lääkärissä. Sitten soittelin takaisin. Ja selvisi, että hakemukseni on kuitattu vastaanotetuksi, mutta hukattu sen jälkeen. Se ei olisi ikinä tullut käsittelyyn ilman soittorumbaani sen perään. Oikeasti, argh. Käsittelijä kysyi voiko palata asiaan ensi viikolla. Pidin pintani ja sanoin, ettei se oikein käy, etten menetä töitä ja sain sitten haastattelun jälkeen myönteisen päätöksen starttirahaan. JES! On joku pieni turva siellä pohjalla sitten.

Miten tähän tilanteeseen on päädytty? Varmaankin omien valintojen sekä nykyisen työelämän myötä. Kun valmistuin yliopistosta yli 10 vuotta sitten kasvatustieteiden maisteriksi, valitsin lähteä Thaimaahan puuhaamaan kaikkea muuta. Tässä vaiheessa elämää en missään nimessä kadu, enkä vaihtaisi noita vuosia ulkomailla mihinkään, mutta eihän se ollut paras startti työelämälle. Silti se oli parasta, mitä voin muistojeni pankkiin tallettaa toimistossa istumisen sijaan ja suosittelen ehdottomasti kaikille! Haikailemme tasaisin väliajoin miehen kanssa takaisin edelleen.

Niin, aiheeseen taas. Sitten työelämä oli pätkiä erilaisissa paikoissa, joissa viimeinen tiedottajan pesti päättyi, kun olin yli puolivälissä raskaana. Jatko oli selvä, jäin odottelemaan perheenlisäystä. Kävin lapsen ollessa 1,5-vuotias vuoden kestävät muotitoimittajaopinnot ja sitten kuopus ilmoitti jo tulostaan.

Viime syksystä lähtien olen tasaisin väliajoin pusertanut työhakemuksia pääsemättä edes työhaastatteluun. Olin niin iloinen, kun pääsin haastatteluun reilu viikko sitten, vihdoin! Työ olisi siis ollut yrittäjänä tehtävää työtä yhdistystoiminnassa ja näin ollen tuntitaksalla laskutettavaa. Starttirahan iloa himmensi myös se, että yhtä aikaa sen kanssa sain kuulla olleeni toisen hakijan kanssa tosi pätevä, mutta valitsivat sen toisen. ÄRRRR. Ehkä raastavinta olla kakkonen, niin lähellä ja silti niin kaukana! Harmitti ihan silmittömän paljon!

Olen kuitenkin todennut, että kun olen puuhaillut some- yms. hommia nämä vuodet, alkaa olla helpompi myydä osaamistani sisällöntuottajana, copywriting-hommissa, blogiyhteistöissä ja kaikkeen viestintään liittyvässä sen sijaan, että painaisin kohti kasvatustieteiden töitä. Ja mitä nekin oikein ovat edes? Itse asiassa luin enemmän hallintotieteitä ja tiedotusoppia yliopistossa kuin kasvatustieteitä, joten tuo tittelikin on todella hämäävä.

Näin päädyin kokeilemaan siipiäni yrittäjänä. Tässä sitä sitten ollaan, ensimmäistä kertaa SEITSEMÄÄN vuoteen en ole virallisesti työtön, kevytyrittäjä tai muuta vastaavaa, vaan ”ihan oikea” yrittäjä. Edessä on hirveästi opeteltavaa liittyen kirjanpitoon ja verotukseen sekä yhtä tärkeisiin juttuihin, nimittäin siihen myymiseen ja verkostoitumiseen. Minä olen luonut verkostoja paljonkin pääkaupunkiseudulle, mutta Tampereella tunnen olevani vielä aika hukassa. Lisäksi se töiden saaminen ja myyminen vähän jännittää. Yrittäjäkurssin voi käydä kuka vaan (se tarjottiin muuten ilmaiseksi työttömille korkeakoulutetuille, mahtavaa!) ja starttirahahakemuskaan ei ollut niin haastava tehdä kuin pelkäsin. Toiminimen perustaminenkin on suhteellisen yksinkertaista. Mutta sen jälkeen alkaakin vasta se totinen työ, eli hommata riittävästi töitä, jakaa aikansa järkevästi, verkostoitua, kouluttautua, pitää osaamista yllä ja… Huh!

Eli kaikki te, jotka olette yrittäjiä, olette joskus olleet tai miettineet sitä, heittäkää vinkkejä kehiin! Otan kaiken tiedon ilolla vastaan. Tästä tämä lähtee toivottavasti! Tällä hetkellä yrittäjyydessä yhtä lailla kiehtoo ja jännittää se, että asioita saa tehdä koko ajan. Tein useamman palasen taas viikonloppuna, mutta sitten taas voin lähteä arkena tunniksi lenkille keskellä päivää. Työteho on yksinään välillä huomattavasti parempi, kun aikaa ei mene lounaisiin, avotoimistossa höpöttelyyn tai teehetkiin. Näin ollen päivisin jää aikaa sitten vaikka urheilulle. Ja joustaahan tämä homma sitten kun lapsi sairastaa ja antaa siimaa sille, ettei kuopuksen tarvitse olla vielä kokopäivähoidossa. Samalla se on juuri se haaste, osata olla välillä tekemättä yhtään mitään. Ihan loma-lomalla on ollut jo pitkään mahdoton olla, ehkä siis tavoitteissa joku kännykätön viikko perheen kanssa vielä! Yrittäjyydessä kiehtoo myös se, että kun tekee niitä asioita mistä tykkää, ne tekee ilolla, täysillä, huolellisesti ja mielellään.


mekko & OTHER STORIES (second hand, Magicpoksin kirppiskamoista) / takki H&M (second hand)/ kengät DR. MARTENS/ korvikset LINDEX/ hiuspanta VALKAMA ACCESSORIES

Ja tiedättekö mitä. Väkisin puristui silmästä lääkärissä pari kyyneltä ollessani niin huolissani lapsesta ja kuullessani diagnoosin, mutta siinä lääkärin kysellessä kuka lasta voi hoitaa ja tarvitseeko kirjoittaa töihin todistuksia sanoin ensimmäistä kertaa ääneen, että olen yksityisyrittäjä. Sen sijaan että olisin ”vaan kotona”, ”työtön”, ”kotiäiti” tms. Olipa jännää! Se jotenkin nosti omaa ihmisarvoani (vaikkei näin pitäisi olla, ehkä tämä on oman pään sisäistä, kun olen niin pitkään ollut työtön ja selittänyt ihmisille tilannettani auki sataan kertaan).

Vinkkejä ja onnenpotkuja kehiin siis, toivottavasti saa työllistettyä itseni tarpeeksi tehokkaasti! Iloista uutta viikkoa kaikille! Sanoinko jo, että viikko on eka seitsemään vuoteen, etten joudu kutsumaan itseäni virallisesti työttömäksi? Sanoinhan? Hih!