Tiedekan tiedesynttärit etänä!

Jatketaan vielä toinen päivä synttäriteemalla! Täytyy sanoa, että niiden megabileiden jälkeen on ollut älyttömän leppoisaa järjestää kahdet pienet lastenkemut. Enemmänhän sitä aina on leiponut esimerkiksi aikuisia varten ja keittänyt kahvia ja laittanut hopeita pöytään. Lasten kanssa menin ilman pölyjen pyyhkimistä, leipomista, itse olin paljain jaloin ja molemmat tykkäsivät juhlistaan kovasti!

Sekin pienissä juhlissa oli kivaa, että yleensä olen paahtanut huoneesta toiseen, vaihtanut sanan yhden vieraan kanssa, sitten joku lapsi on tarvinnut apua, joku on keittiöstä loppu ja lahjojen avausta en ehdi näkemään. Eilenkin tytöt istuivat pienessä piirissä ja avasivat lahjat porukalla niitä ihastellen ja jutellen. Ehdin nähdä mitä lahjoissa on ja kysellä vähän erinäisistä leluista, alan pudota jo kärryltä koululaisten jutuista!

Oli myös hauskaa ehtiä tarkkailemaan ekaluokkalaisia pöydässä. Vitsi ne ovat jo ”isoja”. Se rauha millä istuivat pöydän ympärillä jutellen oli ihan uskomaton. Katselin heitä vallan sydän pakahtuen. Ja pikkusisko siellä seassa oli mainio. Kun koululaiset juttelivat ”mä oon nähnyt youtubessa sellaisen” ”joo niin mäkin, tehdäänkö silleen” niin kuopus suureen ääneen osallistui ”mä en kyllä ole mitään sellaisia juutuubista katsonut, mutta mä voin kertoa että…!”. Pidäteltiin taustalla isänsä kanssa naurua. Ihanat tytöt!

Tiedekan tiedesynttärit – kotikemiaa keittiössä

Viime vuonna esikoinen oli kaverinsa tiedesynttäreillä Tiedekan tiloissa Ilvestiellä ja niistä riitti juttua kotona pitkäksi aikaa. Oli todella innoissaan. Ajattelinkin tutkia, olisivatko ne sopivat synttärit meillekin ja teemoja löytyi monta erilaista, myös sankarin mukaan teemaa voidaan räätälöidä. Juhlat voi järjestää Ilvestiellä tai ohjelman voi tilata kotiin. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, helpompi ehkä laittaa kotona tarjoilut esille kuin viedä niitä muualle. Toki tarjoilut voi tilata heiltäkin suoraan, tasoja on erilaisia. Kurkkaa lisää täältä!

Niinhän siinä kävi, että juhlia edeltävän iltana siirtyi Pirkanmaa leviämisvaiheeseen ja vetäjä Soile viestitti, siirretäänkö juhlat vai haluatteko esimerkiksi Zoomin kautta. Mietin asiaa hetken, kakku oli jo jääkaapissa, lapset kuitenkin koulussa keskenään… Siirto vaikutti vähän huonolta vaihtoehdolta, joten valitsimme Zoomin. Mietin jaksavatko lapset keskittyä olemaan niin hiljaa, että kuulemme ohjeet.

Kun eilen synttärijuhlia ennen tulin kotiin lenkiltä, oli mieheni kantanut telkkarin keittiöön. Pisti tietokoneen siihen kiinni ja itse asiassa saimmekin niin isolle näytölle ohjaajan ja äänet kovalle, että toimi älyttömän hyvin. Lapset olivat rauhallisia ja jaksoivat katsoa ja kuunnella ja me miehen kanssa autoimme heitä kokeissa, kaksi aikuista riitti ihan hyvin avustamaan. Sen sijaan kemiaosuudesta ei kertynyt kauhean hyviä kuvia, sen verran täynnä kätemme olivat auttaessa lapsia.

Mitä tarvitaan tiedesynttäreille?

No tässä tapauksessa ei yhtään mitään! Soile toimitti päivällä ovelle ison kassin, jossa oli pipettejä, koeputkia, valmiiksi pilkottua punakaalia, sokeria, elintarvikevärejä ja ihan kaikki tarvittava. Meidän piti ne huuhtaista juhlien jälkeen ja pakata takaisin ja Soile haki ne pois. Siis kuinka älyttömän helppoa ja toimivaa! Etäjuhlien hinta oli alempi kuin se, että ohjaaja olisi paikalla ja itse asiassa jäin tätä vähän pohtimaan – hän joutui käymään ovellamme kahdesti ja yhtä lailla olemaan koneen ääressä ohjaamassa, aikaa ja vaivaahan meni suorastaan enemmän kuin että olisi ollut itse paikalla. No kuumaa vettä tarvittiin minkä keitin vedenkeittimessä, mutta onnistuuhan tuo liedelläkin tarvittaessa!

Teimme noin tunnin ajan erilaisia kokeita, söimme herkkuja ja tytöt tutkivat lahjoja. Meni todella äkkiä parituntinen ja mielestäni oli todella kiva ilta. Voin lämmöllä suositella! Mitään ei hajonnut tai kaatunut, ainoa vahinko oli tippa elintarvikeväriä yhdellä juhlamekolla. Tajusin vasta jälkikäteen, että kutsussa lukenut ”tiedesynttärit” ei välttämättä kerro mitään, olisi ollut parempi kirjoittaa kutsuun, että ei parhaita vaatteita päälle tai essu mukaan tms. Tämä siis vinkiksi, jos innostut teemasta. Voi muuten myös olla, että isät innostuvat touhusta ja kovasti. ;)

Tiedekakun juhliin loihti tietenkin Anna ja muuten mentiin hyvin samoilla tarjoiluilla kuin edellisenä päivänä pikkusiskon juhlissa.

Mitä lahjaksi 8-vuotiaalle?

Koulusta alkaa tulla niin omia juttuja, etten itsekään ole täysin kärryillä kaikesta, mikä on nyt pinnalla. LOL-nuket toki, esikoinen oli erityisesti toivonut poikaa, että saisi perheellä leikkiä. Oli poni, jonka mukana tuli slime (apua, näillä varmaan jotain virallisiakin nimiä) ja oli Blume, josta kasvaa joku trolli-tyylinen hahmo kun sitä kastelee. Huomaatteko miten pihalla jo olen? Mutta tytöt auliisti selittivät kun kyselin mikä tämä on ja mitä tällä tehdään? Soivia vihkoja tuli kaksi ja lisäksi ihka ekat korvikset, jotka päästään sitten vaihtamaan kun harjoituskorvisten aika on ohi. Tuli karkkia, pääsiäismuna ja kirjepaperia sekä -kuoria. Todella mieleisiä kaikki ja oli suhteellisen vaikeaa saada lapsia luovuttamaan leikkejä illalla tai malttamaan kouluun aamulla.

Iloisista tytöistä on kuvia ja leikit jatkuvat tänään, joten ehkä me onnistuimme synttäreissä. Voin todella lämmöllä suositella Tiedekaa ja toimi ainakin tällä porukalla hyvin Zoominkin kautta. Siellä pyörii myös tiedekerhoja synttäreiden lisäksi.

Miltä vaikuttaa, innostaisiko järjestää tiedesynttärit?

Väsynyt pelkäämään

Voi vitsi miten kaunis oli Jyväskylän talvi viikonloppuna, kun kävin hiihtotreeneissä Laajavuoressa valmentajani Idan kanssa. Aivan mieletön määrä lunta, valkoisia puita ja kaunista talvea. Yllättävää kyllä, Jyväskylä on juurikin se paikkakunta, joka pitelee ykköspaikkaa tällä hetkellä Suomen lumimäärissä. Ja sen kyllä huomasi, kun mieheni teki lumitöitä vanhempieni pihassa viikonloppuna. Ei oikein löydy enää paikkaa mihin laittaa niitä lumia ja lisää on kuulemma tullut. Wau, onpa ollut talvi!

Yllätys oli suuri, kun luulimme, että Tampereellakin tulee lunta ja kun sunnuntaina palasimme kotiin, satoi lasiin loppumatkan vettä. Vettä, vaikka auton mittari kertoi, että ulkona on -4 astetta pakkasta. No, tiedätte ilmiön alijäähtyneestä vedestä, siitä oli sen jälkeen paljon juttua lehdissä, mutta uskomaton ilmiö se on ollut ja eteläinen Suomi on saanut eriskummallisen kuorrutteen.

Mielen aaltoliike – olen väsynyt pelkäämään, kuten moni muukin

Siitä ihanasta talven ihmemaasta siirryimme kotiin vesisateeseen ja arkeen ja jotenkin se iski taas päin kasvoja. Tämä poikkeustila. Se, että ihmisiä pitää pelätä. Se on älyttömän raskasta. Se, ettei näe ollenkaan ystäviä. En ole soittelijatyyppiä, joten sosiaaliset kontaktit ovat tasan tarkkaan perheessä ja ulkona satunnaisesti naapurien kanssa vaihdetuissa sanoissa. Se alkaa painaa vuoden jälkeen ihmisessä, joka on sosiaalinen, rakastaa höpöttää, järkätä juhlia ja kutsua ihmisiä yökylään. Olen huomannut, että nuo parit hiihtotreenit valmentajan kanssa ovat olleet mielettömiä henkireikiä – saan puhua jollekin muulle kuin perheenjäsenelle, paljon ihan niitä näitä, samalla olla ulkona ja treenata metsässä, vailla pelkoa tartunnasta. Se on äärettömän virkistävää ja jos olisi mahdollista, toivoisin, että näkisin häntä viikoittain. Ja kohta kun hiihtomaraton on ohi, emme tapaa ollenkaan!

Eilen arvoin useamman tunnin sitä, miten treenaisin. Tiet olivat liukkaita ja ladunkin kunto vähän arvoitus, joten lopulta menin juoksemaan salille juoksumatolle. Mökkiydyin sinne nurkkaan paikalleni matolle kaukana muista ja 2 minuuttia ennen tunnin täyttymistä joku tuli viereiselle matolle. Lopetin ja lähdin pois. Olen niin äärettömän väsynyt pelkäämään ihmisiä.

Ja huomasin viikonloppuna, että muutkin ovat. Olimme pari tuntia Himoksessa laskemassa ja menimme sinne heti avaamisaikaan, itse asiassa ensimmäinen tunti oli ihan hyvä, kun ei tarvinnut mennä vuokraamoon ja hissiliput ostimme netistä ennakkoon. Samalla kun kävelin kuopuksen kanssa kohti lastenmaailmaa, huomasin yhden äidin huutavan alakouluikäiselle lapselleen, että siirry, me olemme liian lähellä ihmismassaa (= vuokraamon jonoa)! Lapsi ei saanut suksea jalkaansa ja äiti huusi vähän jo hepulin omaisesti. Ehkä hiihtokeskus hiihtolomalla on väärä paikka, jos ihmiset ahdistavat, mutta ymmärrän hyvin, että halutaan tarjota lapsille edes ns. jotain normaalia ja yritetään viettää mahdollisimman normaali loma, samalla kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Itselleni tuli ihan itku silmään sitä katsoessa ja jälleen kerran miettiessä, kuinka huonosti moni voi.

Maaliskuisten synttärit, maaliskuun lomamatkat ja muut – jääkö haaveeksi?

Olen itse yrittänyt myös lasten takia elää niin normaalisti kuin tässä tilanteessa voi. Uskon, että ilman heitä olisin mökkiytynyt vielä pahemmin ja vielä enemmän lukenut uutisia ja ahdistellut. Heidän takiaan sitä lähtee joka päivä ulos, saa itsekin pulkkamäestä tai metsästä virtaa, tekee eväitä ja yrittää nauttia kaikesta, mitä voimme tehdä nyt poikkeusaikana. Mutta eilen tuli joku ihmeellinen romahduspiste, kun teimme lasten synttärikutsuja. Niin pieneen asiaan kulminoitui oma jaksamiseni tilanteessa. Juuri oli viime maaliskuu, kun peruin lasten synttäreitä ja nyt niiden järjestäminen tuntuu taas todella epävarmalta.

Päätimme siis, että mitään sukulaiskemuja ei yritetä eikä kutsuta kummeja tai mummeja, mutta molemmat saavat pitää omat juhlansa, joihin saivat kutsua 6 kaveria. Niitä päikky/luokkakavereita, joiden kanssa ovat päivittäin tekemisissä. Silti mietitytti niitä jakaessa, että petänkö lapseni taas. Uutiset huutavat Suomen loistavan punaisena tartuntatilanteessa ja rajoituksia lisätään ja kaikki on…. Epävarmaa. Sama meidän niin odottaman Rukan reissun kanssa. Olemmeko samassa tilanteessa kuin viime maaliskuussa? Tekemässä puskapissoja, ehkä perumassa reissua kokonaan, entä syntymäpäivät? Lapset ovat heikko kohtani ja ajatus heidän ns. pettämisestään tuntui liian pahalta. Katselin kuinka Lähiömutsin Hanne mietti viime viikolla, voivatko he lähteä Uudeltamaalta mummilaan hiihtolomalle ja itki, kun joulukin jo oltiin kotona. Hänellekin oli iso asia sanoa lapsille, että ei, ei taaskaan mennä kun he jäivät kotiin.

Meillä jokaisella on oma murtumispisteemme

Lueskelin aamulla tätä Maaret Kallion kolumnia ja tajusin siitäkin, miten hirveän tärkeitä nuo hiihtotreenit ovat olleet minulle. Tämän pandemian vaikutukset ovat kauaskantoisia ja jo itsessään niin hirveän pelottavia. Itkin, kun luin viime viikolla lehdestä abista, joka sanoi, että muu perhe haluaisi hiihtolomalle, mutta hän ei lähde, jotta kirjoitukset eivät mene ohi sairastumisen tai karanteenin takia. Hän sanoi haastattelussa, että ”kaikki on jo viety, elämänsä tärkeimpiä päiviä (eli kirjoituksia) en aio vaarantaa”. Kaikki on jo viety. Kuinka pahalta tuntui lukea 18-vuotiaan abin, jolla elämä on edessä sanovan niin. Miten toivottomalta meistä monesta tuntuu.

Jokaisessa kohdassa, jos itse romahtaa ja väsyy tilanteeseen pitää muistaa sanoa, että meillä on kaikki ihan hyvin. Niin kuin onkin. Mutta kyllä minä olen henkisesti välillä aika lopussa. Tunnen, niin kuin moni muukin teistä varmasti, sellaista yleistä maailmantuskaa ja pelkoa ihmisten pahoinvoinnista, että tuntuu kuin pitäisi oksentaa. Taloudelliset vaikutukset, henkiset, sosiaaliset. Olen niin tottunut pelkäämään ihmisiä. En osaa halata edes äitiäni enää, vaikka olemme nähneet ja olleet yökylässä ja hän välillä kysyy, enkö saa halia. En osaa enää halata. Sosiaalisuus on karissut kovaa vauhtia ja tilanteet, joissa kohtaat ihmisen ovat hämmentäviä välillä.

Ehkä kun vuosi tulee täyteen tätä poikkeuseloa, sekin kulminoi jotenkin asian. Niin vahvasti on vielä muistissa viime maaliskuu ja toivo siitä, ettei tämä kauaa kestä. Nyt on jäljellä vain ahdistus ja hämmennys ja tietty olo siitä, että sitä vanhaa normaalia ei enää ole. Millainen on uusi normaali, aika näyttää ja täytyy elää päivä kerrallaan parhaansa mukaan. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat monella jäissä.

Tuntuu välillä, että elämä on sellaista tiettyä kulissien ylläpitoa lasten kanssa, kun heitä ei halua huolestuttaa yhtään enempää kuin on pakko. Heissä on oma murtumispisteeni ja koin hirveän ahdistuksen synttärikutsujen myötä. Illalla rasvasin jälleen itkevän lapsen käsiä, kun kirvelee niin kovin rasva rikkipestyissä käsissä. Salilta tuli myöhään illalla mies, joka totesi, ettei mene enää kuin seiskalta aamulla, liikaa ihmisiä. Kaikkia ahdisti omalla tavallaan.

Halasin ja pyysin, että koita jaksaa, kevätkin helpottaa kun ei pakkanen pure käsiä.


islantilaisneule Maaritin neuloma/ pipo PAJUKNITS neuloma/ farkut BY PIA’S/ kengät Prahasta/ muumilapaset äidin kaapista lainassa

Millaisia fiiliksiä itselläsi tänään? 

Syntymäpäivän mietteitä – meneekö elämä 7 vuoden sykleissä?

Ihanaa uutta viikkoa ihmiset! Valoisampi aamu talviaikaan siirtymisen myötä, mutta hitsi miten pimeät illat, nyt alkaa olla se aika, kun on jo pimeää töiden jälkeen. Vitamiinit kehiin ja ”tulta päin” eli pimeyttä päin. Tänään on synttäripäiväni ja bileiden sijaan ollaan oltu synttäriviikonloppu perheen kesken, herkuteltu brunssilla, käyty kuopuksen kanssa kaksin leffassa ja avattu talviuintikausi. Hieman oli ihanaa!

Lauantaina lenkillä aloin miettiä tulevaa syntymäpäivää ja sitä mietettä, kun puhutaan, että elämä kulkee noin seitsemän vuoden sykleissä. Pitääkö se paikkansa? Miten oma elämäni on kulkenut noita syklejä ajatellen ja miltä näyttää nyt menossa oleva kuudes seitsemän vuoden syklini?

Muutto Helsingistä Jyväskylään ja kamala yläasteikä

0-7 vuotta: Ensimmäinen seitsemän vuoden jakso lapsuudessa oli hyvin onnellinen ja muistan ajan todella ihanana. Asuimme rivarissa Helsingissä ja lähes joka asunnossa oli lapsia. Oli pihajuhlia ja kavereita ja oli hyvin huoletonta lapsuutta. Isovanhemmat asuivat kaikki samassa kaupungissa, mikä oli sekin aivan ihanaa, heitä näki usein. Oli kivoja harrastuksia ja… No, kaikki oli enemmän kuin hyvin lapsuudessani.

7-14 vuotta: Olin juuri täyttänyt kuusi vuotta, kun muutimme Jyväskylään lokakuun lopulla vuonna 1988. Se oli yksinkertaisesti hirveää. Taakse jäi kaikki tuttu, Helsinkiin jäi mummo ja ukki, minun ja veljen kummit, ystävät, ihan kaikki. Muistan edelleen kun itku tuli lähdön hetkellä ja en osannut lapsena pukea sanoiksi sitä kamalaa möhkälettä mahassani. Jyväskylään muutti toinen mummo mukanamme, muuten emme tunteneet kaupungista ketään, kaikki tutut ympyrät jäivät ja elämä piti ns. aloittaa alusta ja alkaa etsiä ystäviä.

Yläasteikä oli pahinta aikaa ikinä, minua huoriteltiin päivittäin, vihasin käydä koulua Säynätsalossa, se tuntui jotenkin sisäänpäinkääntyneeltä paikalta, kun me tulimme kouluun muualta. Lintsailin, arvosanat laskivat, en halunnut millään mennä kouluun. Nukuin muka vahingossa pommiin useamman kerran ja toivoin olevani kipeä, jotta saisin jäädä kotiin. Minulla oli aamukampa ja päätin, etten enää ikinä mene kyseiseen paikkaan kun sieltä kerran pois pääsen.

Muutto Tampereelle, häät ja asuminen Thaimaassa

14-21 vuotta: Seuraavan syklin päätteeksi olin asunut pari vuotta Tampereella, jonne lähdin miehen perässä. Opiskelin yliopistossa, paistelin ahkerasti hamppareita ja asuimme lähes Tampereen keskustassa, voi että rakastin sitä asuntoa. Elämä siis oli todellakin muuttunut edellisestä seitsemästä vuodesta! Ihan näihin raameihin ei osu häät, olin 22-vuotias kun menimme naimisiin ja sukunimi vaihtui, mutta melkein mennään 7 vuoden syklissä!

21-28 vuotta: Seuraavan 7 vuoden jälkeen oli taas muutoksen paikka. Oli vuosi 2010 ja palasimme kolmen Thaimaa-vuoden jälkeen Suomeen. Muutimme pois Tampereen keskustasta ja otimme koiran. Siis todellakin elämä muuttui tuona syklinä paljon, paluu Suomeen, uusi koti ja koira!

Suomesta oli todella vaikeaa löytää paikkaansa. Ystäväpiirit olivat muuttuneet jonkin verran, kun oli elänyt useamman vuoden ihan eri ympyröissä. Oli hirveän yksinäinen olo, töitä ei tahtonut löytyä ja lämpöön oli järjetön ikävä, kun talvi alkoi. Lokakuussa (kaikki kiva tapahtuu aina lokakuussa!) aloitin työmarkkinatuella harjoittelun ja tuosta työpaikasta sain ystäviä, joiden kanssa ollaan edelleenkin yhteyksissä. Oli illanviettoja ja huikean kivoja työpäiviä, lähdettiin sillä porukalla mm. Skotlantiin minilomalle! Ihan mahtava poppoo, joka ”pelasti” sen ankeuden, mikä oli Suomeen palatesa.

Lapset ja perhe, talokriisi

28-35 vuotta: Ei osunut suoraan 7 vuoden kohdalle, mutta viides seitsemän vuoden sykli muutti elämäni lopullisesti, kun minusta tuli kahden tyttölapsen äiti. Olin elänyt pitkään luulossa, ettemme voi saada lapsia eikä minusta tule äitiä, joten piti aika paljon muuttaa ajattelutapaansa ja kasvaa henkisesti. Olin torjunut lapsiperhe-elämän ajattelemalla, että se on ihan kamalaa ja hirveää, sillä tavalla kai suojelin itseäni pettymykseltä, ettei minusta tulisi äitiä.

No, minusta tulikin äiti ja vielä kahdesti ja kun ensishokista oli selvitty, eihän sitä tarvinnut itselleen uskotella, että perhe-elämä olisi kivaa. Se oli parasta! Esikoisen vauvavuosi meni vähän ohi, kun jouduimme muuttelemaan edes takaisin, palkkaamaan asianajajan ja repimään kotimme auki, olin niin järjettömän väsynyt henkisesti ja fyysisesti ettei mitään tolkkua. Mutta niin siitä noustiin ja päästiin takaisin kotiin kesällä 2014. Joskus katkeruus nostaa päätään, muttei niin usein kuin ennen.


paita UHANA DESIGN/ hame TFNC/ takki PBO/ kengät DR.MARTENS/ korvikset MAANANTAIMALLI

Kuudes seitsenvuotinen

Nyt mennään siis elämän kuudetta seitsenvuotista jaksoa. Mietin juuri eräänä päivänä, että hirveän ihanaa kun se perhe jo on. Ettei tarvitse miettiä haluammeko lapsia, saammeko niitä tai mitään sellaista. Perhe on kasassa. Kamalimmat valvomisjaksot ovat takana, meillä kyllä valvottiin niin monta vuotta etten pysy enää laskuissa. Lapset ovat superihanassa iässä, tykkäävät vielä touhuta vanhempiensa kanssa, mutta enää ei tarvitse kipittää konttaavan lapsen perässä ja kytätä mitä hän panee seuraavaksi suuhunsa. Hirvittävän ihana vaihe lasten elämässä ja seuraan heidän kasvuaan suurella ilolla!

Tämä kuudes seitsenvuotinen jakso on tuonut tullessaan yrittäjyyden ja kaikkia meitä riivaavan pandemian, joka on taas aikamoinen mullistus ihan koko maapallolle. Silti olen kauhean utelias näkemään, mitä elämällä on tarjota, toivottavasti tällainen vaihe jatkuisi pitkään! Epävarmuutta lukuun ottamatta kaikki on nyt todella hyvin.

Sellaisia mietteitä synttäripäivään täti pinkiltä! Oletko itse miettinyt, tuleeko aina 7 vuoden välein joku elämänmullistus?