Aineeton synttärilahja

Viime viikolla mietin kuumeisesti, kuinka voisin muistaa äitini syntymäpäiviä, sillä tiesin vanhempieni tulevan päiväreissulle Tampereelle ja mietin, olisiko jokin ravintolareissu kiva tai mitä pientä voisimme kääriä pakettiin. Vuosien varrella on tullut annettua niin monet kirjat, korvikset tai hierontalahjakortit, ettei ollut yhtään mitään ideaa mielessä. Kyselin mieheltä ideoita ja kyselin äidiltä innostaisiko mennä syömään. Tutkiessani ravintoloita sen ajan puitteissa mikä meillä oli, kysyin, suostuisivatko tulemaan meille yöksi ja tekisimme illallisen sitten kotona. Se on aina vapaampaa lastenkin kannalta, he lähtivät vielä pimeyteen kaverin kanssa leikkimään tuikkusta. Ja näin sovittiin, vanhempani tulivat illansuussa meille syömään, saunomaan ja yökylään.

Ruskakattaus Puttipajan ja luonnon omien antimien avulla

Ilahduin siitä, millä innolla tyttäret alkoivat puuhata mummille illallista. Tekivät kortit ja esikoinen halusi tehdä itse alusta loppuun salaatin. Oli muuten todella ylpeä siitä, mahtavaa, että innostui! Pyysin heitä hakemaan puistosta värikkäitä vaahteranlehtiä pöydälle ja lähtivät pinkomaan todella innoissaan kohti puistoa. Pöytään saatiin värikkäitä lehtiä ja kynttilät halusin tilata Puttipajasta, heillä on kotimaiset laatutuotteet. Ajattelin etteivät ehdi, mutta kuinka ollakaan, lauantaina tuli viesti, että ovat noudettavissa Postin lokerosta. Tulivat siis päivässä, wau! Samalla reissulla kun hain kynttilät lokerosta, nappasin mukaani Duni Vallilan Lyhtykoiso-lautasliinat ja niiden vieressä nimeäni huuteli -50% alessa ollut kimppu, jonka ajattelin sopivan täydellisesti syksyn sekä kynttilöiden väreihin. Ja näin ruskakattaus oli valmis!

Menussa fenkolirisottoa sekä Annin uunissa-minttumoussekakkua

Mies lupasi savustaa lohen ulkona, vielä tarkeni siihen ja olikin ulkona hoitamassa tätä hommaa, kun me lapsen kanssa hoidimme risoton sekä salaatin. Olin oikeasti vähän hermona, sillä en ole eläessäni tehnyt yksin ns. oikeaa risottoa. Mies on hoitanut ne parit kerrat meillä. Pelkäsin mokaavani, mutta kyllä siitä ihan syötävää tuli. Lisäsin purkillisen mascarponea tähän ohjeeseen ja fenkolirisotto upposi hyvin lapsillekin!

Jälkkäriksi teimme aiemminkin hyväksi havaitun Minttumoussekakun, joka on helppo toteuttaa lasten kanssa, on liivatteeton (iso plussa) ja maistuu kaikille. Se on kirjaan muotoutunut vähän erilaiseksi vielä, mutta varmasti tuolla linkin takana olevalla ohjeellakin tulee hyvä!

Näin meillä oli suhteellisen simppeli, mutta erittäin maistuva päivällinen ja äiti kiitteli vuolaasti, ettei hänen tarvinnut laittaa ruokaa. Sai vain istua ja nauttia. Eikä tullut ostettua mitään turhaa tavaraa pakettiin, jolle ei välttämättä olisi käyttöä ja oli todella kivaa puuhata valmisteluja esikoisen ja vähän nuoremmankin kanssa, isompi alkaa olla jo aika näppärä apuri!

Tykkäisin hirveästi järjestää enemmänkin päivällisiä, on tosi kivaa laittaa kotona porukalla varsinkin nyt iltojen pimentyessä. Kuitenkin mietityttää näinä aikoina kutsua illallisvieraita, vanhempiani me olemme nyt edelleen nähneet säännöllisesti. Oli siis kivaa ilahduttaa näin aineettomalla tavalla!

Onko itselläsi jotain vakkareita mitä teet illallisvieraille? Paljasta bravuurisi!

Kouluportti aukesi viimeisenä päivänä!

Voi sitä riemua eilen! Viimeistä päivää kun lapseni oli vielä kuusivuotias, nappasi isänsä toisen etuhampaan siimalla irti ja siinä se oli. KOULUPORTTI! Ja siis oikeasti en ollut kuullutkaan tällaisesta sanonnasta, kuulin sen joltain seuraajistani. Kiitos siis siitä! Mahtava sanonta!

Aamulla oli kulunut tasan 7 vuotta siitä, kun minusta tuli äiti. En unohda varmaan ikinä sitä hämmennystä ja samalla suurta onnea. En tiennyt lastenhoidosta hölkäsen pöläystä ja ajattelin, ettemme kyllä selviä tästä. Mutta hyvin on selvitty. Kai. Ollaan me!

Seitsemän vuotta sitten mies oli pistänyt minut tarpomaan hankilenkkiä. Oli valtavan korkeat nietokset tuolloin, joskin päivällä jo vähän pehmeät. Upposin polviani myöten hankeen ja kiroilin, viikkoja oli 39+9. Haenko auton ja tulen hakemaan, jos istut tässä odottamassa? No et varmana hae, minähän en kyllä luovuta!

En luovuttanut ja tehokkaan lenkin palkinto alkoi syntyä seuraavana yönä. Samalla kun aamu valkeni, olin kauniin tyttövauvan äiti. Tuijotin miestä, jonka kanssa olimme talsineet 12 vuotta yhdessä. Tuijotin vain hiljaa kun hän istui keinutuolissa selkeästi hyvin jäykin hartioiden jännittäen. Ei meillä ollut kokemusta ollenkaan vauvoista, pelotti käsitellä pientä myttyä ja mietin, että en kyllä opi koskaan sanomaan itseäni äidiksi. Tai miestäni isäksi!

Mutta todellakin opin. Muistan hyvin elävästi kun lapseni täytti 6kk. Silloin hän hymyili levää hymyä päiväunien jälkeen ja kiskoin minua tukasta. Ajattelin, että nyt me tunnemme jo toisiamme. Pahimmasta alkuhämmennyksestä on selvitty.

Ja mihin vuodet juoksevatkaan. Nyt on kouluportti auki ja vuosia kasassa seitsemän. Hän on mielettömän upea, kaunis ja hyvin lempeä tyttö. Niin sosiaalinen ja ystävällinen, että hämmästyn jatkuvasti. Reipas ja rehellinen. Kehitys vuosien 6 ja 7 välissä on ollut järisyttävä ja kavereista on tullut entistä tärkeämpiä eskarin myötä. Se tyttö, joka vuosi sitten hiihtäessä heitti huutamaan väsyessään, hiihti nyt Kuusamossa 1,5 tuntia (äidin moka, vein liian pitkälle lenkille) ja mutisi mennessään itselleen ”et kyllä luovuta, et kyllä luovuta”. Eikä luovuttanut. Nauratti salaa sisälläni, kuka jupisi hangessa samalla tavalla lapsen ollessa vielä siellä sisäpuolella. Sisulla mennään!

Seitsemänvuotiaat ovat mielettömässä iässä. Heillä on hyvin paljon ymmärrystä maailmasta ja asioista, mutta silti vielä suuri kaipuu olla myös vanhempiensa kanssa. He oppivat tällä hetkellä hirveästi asioista. Heidän kanssaan voi jutella ja harrastaa jo vaikka mitä. Eskarista erotessaan ovat valtavan suloinen tyttölauma, kun kaikkia pitää halata.

Synttärijuhlien piti olla vähän erilaiset, tänään ne vietettiin perheen kesken. Kummien lahja, kännykkä saapui juuri ajoissa postissa ja teimme yhdessä kakun. En ollut tehnyt täytekakkua 15 vuoteen ja oikeasti miten hyvä tuli, joskaan ei niin kaunis. Sain itse ihan kiksit onnistumisesta! Pala on noussut kurkkuun kaverien viesteistä puhelimeen ja video-onnitteluista. Toivottavasti päästään vielä jossain välissä juhlimaan.

Miten upea oletkaan esikoistyttöni. Miten paljon oletkaan kasvattanut meitä vanhempia ja opettanut siskollesi. Rakastamme sinua valtavasti. Onnea. <3 Tänään ei ole puhuttanut korona. <3

Syntymäpäivä joka jää historiaan.

Voi mitä aikoja elimmekään neljä vuotta sitten. Raskas odotus oli päättymässä ja viikolta 32 asti maailmaan pyrkinyt lapsi oli luvattu käynnistää perjantaiaamuna. Ruuhkaa kuitenkin oli ja emme päässeet aamusta sairaalaan. Puolilta päivin tuli lupa tulla, saliin mahtuu. Lähdimme kohti sairaalaa. Kahdelta minulla oli vauva sylissä. Tiesin hänen tullessa ensi kertaa syliini, että tahtonaisia. Mikä voima olikaan hänen puristuksessaan. Mikä tahto meillä onkin jytissyt! <3

Hänen nelivuotispäivänsä jää historiaan. Päivänä kun koulut sulkivat ja olemme kaikki ihan uuden edessä. Pienen alahuuli väpätti synttäreiden siirtämisestä, mutta mikä hymy levisi kasvoille, kun äidin puhelimeen tuli ääniviesti parhaalta ystävältä. Hän lauloi onnittelut ja sanoi, että älä murehdi synttäreiden siirtämistä, juhlitaan isosti myöhemmin. Se ilme mikä kasvoille levisi meni jotenkin tunteisiin, aloin itkeä. Kiitos muistamisesta! <3

Neljä vuotta tuplaäitinä. Elämäni onnellisinta aikaa. Kuopus on persoonana ihan mielettömän mainio, tekstiä ja ajatuksia riittää. Samalla niin ihanan pieni vielä, kun käpertyy syliin tai kainaloon.

Kysyin, miltä syntymäpäiväsi tuntuu. Hyvältä, hän vastasi. Isosisko askarteli illalla upean kortin ja teki aamulla prinsessalinnan. Olin pakannut Kuusamoon tyllimekon joka piti laittaa päälle. Vastapäisestä leipomosta hain eilen kakkua. Kaikki on hänen elämässään niin kuin kuuluikin, eikä pieni osaa murehtia menetettyjä asioita.

Voi rakas prinsessani. Kun hän tietäisi, miten suuri merkitys juuri tällä hetkellä on siitä ilosta, joka lapsesta kuplii. Siitä kun hän nauraa naama väkkyrällä hangen päällä. Hän laski eilen, viimeisenä päivänään 3 veenä yksin ison Rukan rinteen alas. Äiti oli yhtä aikaa äärettömän ylpeä (ja vähän kauhuissaan). Mitä lämmöntunnetta saan tuntea joka aamu, kun hän herää tummat kulmat kurtussa ja töpöttää kainaloon huokaisten ”äiti on ihana”. Niin olet sinäkin. Ihan täydellinen tyyppi. Kiitos kun tulit elämäämme.

Hyvää keskiviikkoa kaikille ja tsemppiä kotikouluihin yms. tilanteisiin! <3 

*kuvat MR Photo/Marina Rotkus photography