Joskus täytyy pysähtyä miettimään perheen turvaa – miten syöpävakuutus auttaa?

*kaupallinen yhteistyö If

Seitsemän vuotta sitten elämäni koki mullistuksen. Meidän elämämme 12 vuoden yhdessäolon jälkeen heitti totaalista häränpyllyä: kauniina maaliskuisena aamuna, palmusunnuntaina kuulin lapseni ensimmäisen itkun. Tuijotimme toisiamme hämmentyneenä, tuijotin miestäni hämmentyneenä. Katselin nyyttiä hänen sylissään ja tunsin suurta tunteiden sekamelskaa. Tuo mies, jonka kanssa olen 12 vuotta elänyt on isä. Siis olenko minä äiti? Ajatus tuntui ihan hullulta.

Kun astuimme kotiin nyytin kanssa kaksi päivää myöhemmin ihmetys oli valtava. Mitä hänelle tehdään? Mihin asetetaan? Voiko häntä riisua kun hän nukkuu? APUA! Siinä me sitten istua nökötimme lapsen nukkuessa ja tuijotimme häntä olohuoneessa. Kyselimme mitä pitäisi tehdä. Hän nukkui 3,5 tuntia. Ja me tuijotimme. Maaliskuussa seitsemän vuotta sitten minä en ollut enää se, kenen tarpeet tulisin ensimmäisenä huomioimaan. Eikä se ollut mieheni. Se oli se pieni nukkuva kaunokainen.

Neljä vuotta tuplaäitinä – halu suojata lapsensa on valtava

Tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun minusta tuli tuplaäiti. Pieni pippurinutturamme lensi maailmaan. Hänen ollessaan pari minuuttia vanha, koin, että tässä tytössä on tahtoa, tulta ja tappuraa. Miten sen voi tietää? Minä vain tunsin. Hänen otteestaan ja äänestään. Samalla tunsin, kuinka perheemme on nyt kokonainen. Ei ollut outoa kutsua miestä isäksi tai ajatella itseään äitinä enää, sen sijaan oli outoa kutsua ensimmäistä vauvaa isosiskoksi. Olimme tiimi ja tiesin, että tulen tekemään kaikki heidän eteensä. Isästään puhumattakaan, tytöthän ovat kietoneet hänet aivan pikkusormensa ympärille. Halu suojata molemmat lapsensa kaikelta pahalta on suorastaan alkukantainen vaisto ja jo odotusaikana huolehdimme heille muun muassa vakuutukset. Ne auttaisivat osaltaan, jos jotain sattuu, vaikka tietenkin sen ajatuksen tunkee mielessään mahdollisimman kauas, ei halua ajatella, että jotain voisi sattua. Vakuutukset ovat näyttäneet paikkansa, kun kuopuksen vauvavuonna lääkäriin mentiin pelkästään korvien takia 10 kertaa.

Kukaan ei halua ajatella vakavaa sairastumistaan, ei varsinkaan tällainen hetkessä eläjä. Mutta miksi se tässä tapauksessa kannattaa?

Tällä viikolla minä juhlin puolestani omia syntymäpäiviäni, alan olla lähellä neljääkymppiä. Moni ystävä elää samanmoisia ruuhkavuosia kuin me. On lapset ja heidän harrastuksensa, on työt, omat harrastukset ja monella alkaa olla ikääntyvät vanhemmat. Tänä vuonna omat vanhempani ovat eläköityneet. Aika juoksee. Tiedän useamman, joka huolehtii yhtä aikaa vanhempiensa pärjäämisestä ja käy auttamassa heitä, kun kotona on samaan aikaan vaippaikäisiä. Siinä härdellissä jää usein miettimättä se oma hyvinvointi. Mitä jos on itse se, joka sairastuu? Kuka sitten hoitaa lapset tai kuka käy auttamassa vanhempia? Ei sellaisia usein ehdi miettiä tai edes halua ajatella sitä elämän ns. nurjempaa puolta. Miksi lapset tulee vakuutettua ”totta kai”-periaatteella ja unohdettua herkästi itsensä?

Valitettavasti elämässä on niitä harmaankin sävyjä ja välillä täytyy kahlata syvemmissä vesissä. Huonompiin aikoihin tai vastoinkäymisiin varautuminen ei tarkoita, että istuisi kotona tuskailemassa josko jotain sattuu, vaan se on varautumista tulevaisuuteen. Arjen helpottamista, jos sitä sattuukin itse sairastumaan. Muistatteko, kun alkuvuodesta kirjoitin isäni vakavasta sairaudesta ja syöpävakuutuksesta ensi kerran? Silloin kun tuo puhelu tuli, kohtasin itse aikamoista surua ja pelkoa, isä oli vielä niin nuorikin!

Suosittelen hetkeksi pysähtymään ja miettimään vakuutusasioita, sillä jos vakava sairaus sattuisi omalle kohdalle, arjessa tarvitsisi varmasti monenlaista apua. Hoitoapua, taloudellista apua, erilaisia asioita turvatakseen arjen sujuvuutta sekä lasten elämää. Siihen Ifin vakavan sairauden turva tarjoaa ratkaisua. Vakuutus maksaa tilille kertakorvauksena summan diagnoosin jälkeen. Korvaussumman voi valita aina 50 000 euroon asti, joka on jo summa, jolla turvaa arjen sujuvuutta. Sillä pystyy maksamaan esimerkiksi asuntovelkaa, jos ei pysty tekemään töitä. Näin yksityisyrittäjänä omat hommat pysähtyvät, jos en ole niitä itse tekemässä. 20 000 korvausummaa vastaan minä juodun maksamaan kuukaudessa 8,37 euroa – se on vähemmän, kuin mitä maksan kuukaudessa suoratoistopalveluun siitä, että saan katsoa Blacklistiä. Eikö ole aika herättelevä ajatus?

Syöpävakuutus – mitä se kattaa ja kuinka paljon se maksaa?

Syöpävakuutus kuulostaa sanana pelottavalta. Mutta kun se vakuutus on otettu, siellä taustalla on jokin turva nimenomaan sitä perhettä varten, joka on ykkössijalla. Ifin vakavan sairauden turva on enemmän kuin syöpävakuutus ja se kattaa 10 erilaista sairautta. Oman vakuutussummansa voi käydä laskemassa täällä.

Me olemme vakuuttaneet syntymättömät lapsemme, emme sillä ajatuksella, että jotain varmasti sattuu, vaan sillä ajatuksella, että saavat mahdollisimman nopeasti ja helposti parasta hoitoa, jos jotain sattuu. Meillä on myös jatkuva matkavakuutus, joka on korvannut helposti esimerkiksi kotimaan matkalla sattuneen sairauden. Olisinko ottanut erikseen vakuutusta lähtiessäni reissulle Jyväskylään? En todellakaan, mutta siksipä kerralla jatkuvaksi mietitty vakuutus onkin niin hyvä. Se osoittaa paikkansa silloin, kun jotain sattuu, asiat saadaan rullaamaan ja apua helposti.

Uskon, että moni teistäkin elää tällä hetkellä ruuhkavuosia ja huolta saattaa olla niin omista lapsista kuin vanhemmistakin. Ja alkaa se oma ikäkin tuntua, kaikenlaista kolotusta sitä alkaa jo olla näin nelikymppisenäkin. Ei mielestäni kannata synkistellä tai pelätä elämää, vaan nimen omaan nauttia jokaisesta päivä. Kannattaa silti hetki käyttää miettimällä, miten perheen voisi turvata myös siltä kantilta, jos sattuisi itse sairastumaan, loppujen lopuksi kuukausisummat eivät ole valtavan isoja.

Onko omassa perheessäsi paljon vakuutuksia olemassa?

Aineeton synttärilahja

Viime viikolla mietin kuumeisesti, kuinka voisin muistaa äitini syntymäpäiviä, sillä tiesin vanhempieni tulevan päiväreissulle Tampereelle ja mietin, olisiko jokin ravintolareissu kiva tai mitä pientä voisimme kääriä pakettiin. Vuosien varrella on tullut annettua niin monet kirjat, korvikset tai hierontalahjakortit, ettei ollut yhtään mitään ideaa mielessä. Kyselin mieheltä ideoita ja kyselin äidiltä innostaisiko mennä syömään. Tutkiessani ravintoloita sen ajan puitteissa mikä meillä oli, kysyin, suostuisivatko tulemaan meille yöksi ja tekisimme illallisen sitten kotona. Se on aina vapaampaa lastenkin kannalta, he lähtivät vielä pimeyteen kaverin kanssa leikkimään tuikkusta. Ja näin sovittiin, vanhempani tulivat illansuussa meille syömään, saunomaan ja yökylään.

Ruskakattaus Puttipajan ja luonnon omien antimien avulla

Ilahduin siitä, millä innolla tyttäret alkoivat puuhata mummille illallista. Tekivät kortit ja esikoinen halusi tehdä itse alusta loppuun salaatin. Oli muuten todella ylpeä siitä, mahtavaa, että innostui! Pyysin heitä hakemaan puistosta värikkäitä vaahteranlehtiä pöydälle ja lähtivät pinkomaan todella innoissaan kohti puistoa. Pöytään saatiin värikkäitä lehtiä ja kynttilät halusin tilata Puttipajasta, heillä on kotimaiset laatutuotteet. Ajattelin etteivät ehdi, mutta kuinka ollakaan, lauantaina tuli viesti, että ovat noudettavissa Postin lokerosta. Tulivat siis päivässä, wau! Samalla reissulla kun hain kynttilät lokerosta, nappasin mukaani Duni Vallilan Lyhtykoiso-lautasliinat ja niiden vieressä nimeäni huuteli -50% alessa ollut kimppu, jonka ajattelin sopivan täydellisesti syksyn sekä kynttilöiden väreihin. Ja näin ruskakattaus oli valmis!

Menussa fenkolirisottoa sekä Annin uunissa-minttumoussekakkua

Mies lupasi savustaa lohen ulkona, vielä tarkeni siihen ja olikin ulkona hoitamassa tätä hommaa, kun me lapsen kanssa hoidimme risoton sekä salaatin. Olin oikeasti vähän hermona, sillä en ole eläessäni tehnyt yksin ns. oikeaa risottoa. Mies on hoitanut ne parit kerrat meillä. Pelkäsin mokaavani, mutta kyllä siitä ihan syötävää tuli. Lisäsin purkillisen mascarponea tähän ohjeeseen ja fenkolirisotto upposi hyvin lapsillekin!

Jälkkäriksi teimme aiemminkin hyväksi havaitun Minttumoussekakun, joka on helppo toteuttaa lasten kanssa, on liivatteeton (iso plussa) ja maistuu kaikille. Se on kirjaan muotoutunut vähän erilaiseksi vielä, mutta varmasti tuolla linkin takana olevalla ohjeellakin tulee hyvä!

Näin meillä oli suhteellisen simppeli, mutta erittäin maistuva päivällinen ja äiti kiitteli vuolaasti, ettei hänen tarvinnut laittaa ruokaa. Sai vain istua ja nauttia. Eikä tullut ostettua mitään turhaa tavaraa pakettiin, jolle ei välttämättä olisi käyttöä ja oli todella kivaa puuhata valmisteluja esikoisen ja vähän nuoremmankin kanssa, isompi alkaa olla jo aika näppärä apuri!

Tykkäisin hirveästi järjestää enemmänkin päivällisiä, on tosi kivaa laittaa kotona porukalla varsinkin nyt iltojen pimentyessä. Kuitenkin mietityttää näinä aikoina kutsua illallisvieraita, vanhempiani me olemme nyt edelleen nähneet säännöllisesti. Oli siis kivaa ilahduttaa näin aineettomalla tavalla!

Onko itselläsi jotain vakkareita mitä teet illallisvieraille? Paljasta bravuurisi!

Tavataan sitten siellä taivaan kodissa – ikimuistoinen lauantai

”Tavataan sitten ainakin siellä taivaan kodissa kaikki”

Katsoin mummoani, joka kyynelsilmin kiitti, että olimme tulleet paikalle ja jätti taas jonkinlaisia hyvästejä. Emme uskaltaneet ostaa hänelle mitään lahjaa, koska mummo on kaikkea kulutusta ja ostamista ehdottomasti vastaan. Toimme itsemme ja lasten piirrustukset, itse tehtyä omenasosetta ja äitini itse tekemää mehua. Entinen naapuri toi paljon kortteja ystäviltä. Menimme brunssille Kluuvinkadun Fazerille, jonne mummoni ja ukki veivät vanhempani syömään jo 1970-luvulla, koska se oli hieno paikka keskustassa. Niin se on edelleen.

En ollut nähnyt mummoani lähes puoleen vuoteen ja kun nyt katselin häntä hymyilemässä kukkakimppu kädessä ja kiittelemässä kyynelsilmin mietin, että jos tämä nyt olisi viimeinen kerta kun näemme, muistaisin ainakin ikionnellisen mummon. Joka onnellisena nauroi poikansa höpsöille jutuille, katseli hymyillen pojanpoikaansa, oli kiinnostunut pojantyttären miehen juoksukunnosta, sekä pojantyttärentyttären koulun aloituksesta. Mummo on terävä kuin partaveitsi, joten on vaikeaa kuvitella, että hän heittää hyvästejään vähän joka kerralla. Ihana, onnellinen, vähän kasaan painunut isomummo. Aina hän sanoo, että aika hänestä jättää ja aina hän on yhtä iloinen, terävä ja yhteiskunnasta kiinnostunut. Omilla jaloilla lenkillä käyvä. Supertyyppi.

Kluuvikadun Fazer

Keskustelimme pöydässä brunssilla ollessamme siitä, onko vuonna 1891 perustettu Fazerin kahvila todellakin ollut siinä silloin. Siis ajattelimme, että tehdas on ollut silloin, mutta ei, kyllä se kahvila on perustettu siihen 1800-luvulla, kuten äitini väitti. Karl Fazer perusti tuolloin Kluuvikadulle ranskalais-venäläisen konditorian ja nykyään sieltä saa lounaita, mainiota brunssia, mielettömiä jätskiäannoksia sekä tuliaisia. Kahvilassa on ostettavissa Fazerin uutuussuklaat sekä perinteiset herkut, joten se on täydellinen nähtävyys myös turisteille!

Me suuntasimme brunssille, jonne muuten kannattaa tehdä etukäteen pöytävaraus. Meitä oli 10 henkeä, emmekä kyllä olisi mahtuneet sekaan ex tempore käynnillä. Brunssipöydän valikoima oli sellainen, että harmittelin vielä monta kertaa kotimatkalla miehelle, etten jaksanut syödä enempää. Leipiä oli montaa lajia, salaatteja sitä enemmän, ihania juustoja sekä aivan taivaallista mansikka-raparperihilloa niiden kanssa. Lohta, munakasta, kapriksia, haudutettua teetä ja…. kakkubuffa! Lapset olivat silmät pyöreinä sen äärellä. Oli Geisha-kakkua, suklaakakkua, juustokakkua, brownieta, no, oli kakkua. Itse mietin muuten jo mennessäni paikkaan, että ihanaa saada haudutettua teetä, voin luottaa Fazerilla siihen. Ja sitä sain!

Neljä sukupolvea yhdessä – mikä onni

Takaisin mummoon. Meillä on hyvin pieni suku. Olen kasvanut ilman serkkuja ja isäni on ainoa lapsi. Joskus sitä on ajatellut somesta (!) serkkutapaamisia katsellessaan, että millaista olisi, jos olisi 10 serkkua. Tai olisi vaikka setiä. Olen ajatellut asiaa usein, mutta aina palannut siihen, mitä minulla on. Kiittänyt lujasti siitä. Sillä se on paljon se, eilen taas tuli se todistettua. Minulla on hyvin läsnäolevat vanhemmat, hyvin rakastava isä ja hyvin läheiset mummot. Olen ollut ainoa lapsenlapsi molemmilta puolilta syntyessäni. Arvatkaa mikä prinsessa-asema siitä seuraa!

Meitä oli eilen 10 henkeä brunssilla. 3 puuttui. Siinä olisi jo ollut ns. kaikki. Pieni, sitäkin tärkeämpi, läheisempi ja erittäin kullanarvoinen suku. Oli ihan hurjan arvokasta kävellä eilen pitkin Helsingin katuja lähes puolen vuoden jälkeen (oli ikävä!), nähdä mummoa ja jutella, nähdä perhettä, nähdä mummon onnellisuus. Nähdä miten isäni taantuu vähän pikkupojaksi äitinsä edessä (kukaan ei jaksa nauraa enää isäni kalat on vetteen pissanneet jutulle paitsi mummo), ja samalla nähdä isäni auttamassa häntä kantamaan kahvia ja valitsemaan kakkuja pöytään. Hyi en minä syö makeaa, sanoo mummoni. Haha, ymmärrän, itsekin jätin kakut väliin. Onko tuo pikkupoikakin jo ukki? Aika katoaa tässä seurassa. Olen vain järjettömän kiitollinen siitä, mitä näen ja todistan.

Se parituntinen, jonka eilen olimme Helsingissä oli ihan korvaamaton. Kevään jälkeen se, että sai istua Helsingissä oman pienen perheensä (sen 10 hengen) ympäröimänä tuntui siunaukselta.

Taivaan kodissa nähdään myös mummo. Mutta monta kertaa ennen sitäkin. Olet super! Onnea 94 vee!