8 vuotta äitinä

Paljon onneaaa vaan paljon onneaaa vaan!” lauloimme eilen kolmiäänisesti sekä epävireisesti 8-vuotiaalle neidollemme. Sängystä heräsi tyytyväisen oloinen pikkunainen, joka sai meiltä aiemmin otettujen korvisten lisäksi lahjaksi kellon. Paras ystävä oli askarrellut rannekorun ja tuonut sen postilaatikkoon ja kummien lahjat saapuivat juuri sopivasti oikeana päivänä. Niistä paljastui muun muassa Trolls-legoja sekä korvikset, sitten vaihdetaan kun on aika vaihtaa harjoituskorvikset pois.

Syntymäpäivä sulussa ja karanteenissa

Viime syntymäpäivät ovat olleet kummia, sillä kuopus täytti 4 vuotta sinä historiallisena päivänä vuosi sitten, kun koulut menivät kiinni. Esikoisen 7-vuotissynttärit vietettiin sitten nelistään ja nyt ehdimme pitää kaverijuhlat, mutta itse synttäripäivä meni karanteenissa.

Sinällään taas se, että lapset ovat kotona ja vanhemmat etätöissä antoi mahdollisuuden rauhalliselle aamulle kouluun lähdön sijaan. Sankari halusi tehdä munakokkelia, koska on oppinut niin hienosti rikkomaan munia, paisteltiin croissantteja ja kippisteltiin vadelmalimulla.

Löysimme pulkkamäen, jossa oli vielä hyvin lunta ja pitkät laskut, eikä päiväaikaan ketään muita paikalla. Siellä me kävimme kiljumassa ja ehdimme paikalle kun lapsen elämänsä ensimmäinen teams koululta alkoi. Kuten sanottu, historiallisia syntymäpäiviä.

8-vuotias neito ja 8 vuotta äitinä

8-vuotias lapsi on todella suloisessa ja ihanassa iässä. Olemme säästyneet vielä esiteinikiukuilta ja lapsi on iloinen, auttavainen, puhelias ja haluaa olla monessa mukana. Hän innostuu yhtä lailla askartelemaan, kokkaamaan kuin pyöräilemään ja tekee koulutehtäviä mielellään. Osaa jo niin ihanan itsenäisesti pukea ja pestä hampaat ja lähteä kouluun, mutta saatttaa matkalla jäädä tutkimaan jotain maailman kauneinta kiveä ajatuksissaan pitkäksikin aikaa. On jo omat kaverit, joista on tullut koulun myötä todella tärkeitä. On omia juttuja, joita ei saa vanhemmat kuulla tai lukea. Aivan ihastuttava ikä ja minusta on ollut todella ihanaa saada olla hänen äitinsä ja seurata kasvuaan.

Eilen mäkeä laskiessamme mietin, että hyvin sitä muistaa aina millainen keli on ollut maaliskuun lopulla. Ei tarvinnut viime keväänä tähän aikaan mennä pulkkamäkeen enää! 8 vuotta äitinä on opettanut minulle ihan valtavasti asioita ja saanut katsomaan maailmaa eri tavalla. Se on tehnyt hyvää ja ilo läikähti sydämessä eilen, kun katselin hymyilevää tyttöäni. Olemme ylpeitä hänestä.

Illalla tilattiin vielä Pancho Villan hampparit/salaatti ruoaksi ja katseltiin Yksin kotona 4.  Lapsi on päättänyt katsoa ne kaikki läpi karanteenin aikana ja mikä ero alkaa olla jo nelosen kohdalla verrattuna ykköseen ja kakkoseen. Apua miten huono leffa se oli! Lämmin suositus sen sijaan tuolle halloumisalaatille, oli valtava!

Onko siellä ekaluokkalaisia muilla? Eivätkö ole ihanassa iässä? Iloista torstaita kaikille, onko ruudun takana muita karanteenilaisia tällä hetkellä?

5-vuotissyntymäpäivä vuonna 1987 sekä 2021

Aurinkoista keskiviikkoaamua! Täällä tuoksuvat popcornit nenässä eilisten juhlien jäljiltä ja tänään jatketaan sitten isosiskon kemuilla! Jännäksi meni jälleen tämä maaliskuisten syntymäpäivien pito, mutta saatiin pidettyä eilen pienet kaverisynttärit päiväkotiystävien kanssa. Se oli kuulkaa iso juttu. Niin pitkään kuopuksemme on mennyt isosiskon perässä, mutta ollut nyt tämän talven täysipäiväisenä uudessa päikyssä ja saanut hyviä omia ystäviä. Into oli valtava viiden tytön saapuessa kylään ja juhlat olivat kuulemma maailman parhaat. Se oli äidinkin tärkeintä kuulla. Tiedätte, että rakastan järjestää isoja juhlia, joihin on kutsuttu kaikki sukulaiset ja ystävät, mutta nyt ne ovat olleet pari vuotta pannassa. Meillä on juhlittu muun muassa Ariel-syntymäpäiviä, Frozen-juhlia, Tähkäpää-synttäreitä, My little pony-juhlia ja viime vuonna vietettiin Jasmine-aiheiset ulkojuhlat toukokuussa. Viime keväänä olin varannut Hoplop-kemut lasten toiveiden mukaisesti, mutta sisäleikkipuistot sulkivat ennen juhlia ja sama tänä keväänä – 5-vuotiskemut oli varattu ja varausmaksu maksettu, kunnes viime viikolla tuli puhelu, että puistot säilyvät auki mutta synttärihuoneet eivät. Plan B käyttöön siis.

5-vuotispäivänä vuonna 1987 ja 2021

Muistan edelleen hyvin vahvasti tunteen, mikä minulla oli lokakuisena lauantaiaamuna vuonna 1987. Heräsin aikaisin juhlapäivääni, äiti leipoi kaiken itse, vauvaveli äänteli ja minä sain lahjan. Paketissa oli My little pony-kaksosponit ja niitä hypistelin viimeksi eilen. Tallessa ovat ja muistuttavat siitä aamusta. Leikin niillä poneilla Helsingin kodin olohuoneessa, katselin Pikku Kakkosta ja hymyilin itsekseni. Iltapäivällä tuli lauma lapsia juhlimaan. Huokaisin illalla onnesta, olen varmaan maailman onnellisin lapsi ja synttärit ovat maailman paras juttu! Äitini piti aina kaikille kolmelle juhlia, suunnitteli ohjelmaa ja väänsi kakut itse. Rakastin ja rakastan syntymäpäiviä ja järkytyn aina, kun mies ei halua juhlia. Eipä ole järkkäämistäni yllätyskemuista ollut onneksi pahoillaankaan.

Tänä vuonna vetkutin viime tippaan asti kaikkea synttäreihin liittyvää, sillä tilanteet elävät niin kovin. Tilasin Annalta (tietenkin) kakun viime viikolla ja sunnuntaina ilmoitin vieraille, että juhlat ovat kotona. Vasta eilen, tunteja ennen juhlia uskalsin suunnata ostamaan ilmapalloja ja tarjottavia. Mikä tietenkin tarkoitti, etten alkanut leipomaan mitään, mutta uskoin, ettei se viisivuotiaita haittaa. Mietitytti, miten rima onkaan laskenut pandemian myötä, yleensä olen ostanut synttärimekot valmiiksi, olemme käyneet kuvauksissa, olen miettinyt koristeita into piukeana ja mitä kaikkea. Nyt juhlat pantiin kasaan muutamassa tunnissa ja lapsi otti kaapista kesämekon päälleen. Varsin toimivaa.

Mitä tarjolle syntymäpäiväjuhliin tai mitä ohjelmaksi?

Tarjoilut tulivat kakkua lukuun ottamatta siis kaupasta. Oli nakkeja, lihapullia, juustonpaloja, kukkakaalia, kurkkutikkuja, porkkanatikkuja, viinirypäleitä, keksejä, donitseja pakkasesta, poppareita, sipsejä ja karkkeja. Teeman mukaisesti Pyynikin panimon yksisarvislimuja, joista osa vieraista sanoi että kirpeitä ja minusta nuo vähäsokerisemmat limut ovat todella hyviä ja raikkaita. Mutta kaikki kelpasi enemmän kuin hyvin.

Hoplopin piti hoitaa ohjelma ja mietin edellisenä päivänä, mitä ihmettä keksitään ohjelmaksi. Ehdotin perinteistä ongintaa. Siis sillä tavalla kun olen sitä itse tehnyt, keppi, naru ja hiekkaämpäri. Mutta koska meillä asuu taloudessa tee-se-itse DI, hän kaivoi esiin oikean virvelin. Viritti sen päähän magneetin ja askarteli tyhjistä säilyketölkeistä irti kannet ja teippasi ilmastointiteipillä reunat pehmeiksi, etteivät ne riko sormia. Seuraavaksi hän laittoi Ryhmä Hau-suklaamunan tölkkiin ja askarteli pahvista pohjan tölkkeihin. Kyseiset tölkit (ja läjä tyhjiä sekä mm. villasukkia) aseteltiin portaisiin ja tytöt saivat onkia magneetilla sinisen lakanan uumenista tölkkejä. Vähän kuin jossain huvipuistoissa on magneettiongintaa, tiedätte? Se oli aikamoinen hitti ja putoavat/tyhjät tölkit naurattivat kovasti. Jokainen sai tölkistä suklaamunan ja aikamoinen ylläri oli, että kaikilla oli lopulta eri Ryhmä-Hau-hahmo. Kerää koko sarja kerralla! Otin kuvan lapsista istumassa portaillamme tomaattimurska-, ananas- sekä persikkatölkit kädessään ja lähetin kaikkien juhlijoiden äidille. Nauratti, toivottavasti lapset selittävät tölkkien salaisuuden.

Mitä lahjaksi 5-vuotiaalle?

Tämä on ollut aikamoinen haaste itsekin miettiessä lahjoja kaverisynttäreille. Leluja on vaikeaa ostaa niin, että budjetti pysyisi aisoissa ja tulisi jotain mitä kotoa ei vielä löydy. Elämyslahjoja on vähän haastavaa suosia tällä hetkellä. Joten meilläkin näky selkeästi lahjoissa kotoilu-linja. Tuli paljon puuhaa ja askartelua ja yksi kavereista ilmoitti, että tulee seuraksi askartelemaan meille joku päivä. Sehän sopii! Erityistä ihastusta aiheuttivat tarrakirjat, joita olen itsekin ostanut lahjaksi lasten kavereille. Niissä on minunkin mielestä todella kauniita tarroja ja maisemia, joihin niitä saa liimata ja suunnitella omaa keijumetsää. Olen ostanut kirjoja Suomalaisesta kirjakaupasta, varmasti muualtakin saa. Top Model-vihot ovat myös muuten aikamoinen hitti!

Näin me saimme kemut kasaan ja sen lisäksi, että oma lapsi oli sitä mieltä, että ne olivat maailman parhaat, sisällä läikähti kun pieni tyttö sanoi äitinsä hakiessa ”äiti mulla oli tosi kivaa!”. Lasten ilo on kyllä maailman parasta! Erityisesti toivon, että hän muistaa sen onnen ja huolettomuuden sisällään, joka itselläni oli vielä 5-vuotiaana. Vaikka ajat ovat poikkeavat, hän muistaa sen kikatuksen ja ehkä meiltä saamansa lahjan. Ystävät. Me emme ole vielä lahjaa antaneet vaan odotamme oikeaan päivään sen kanssa.

Tänään mennään sitten taas ekaluokkalaisten kanssa. Pirkanmaan siirtyessä eilen leviämisvaiheeseen siirsimme ohjelman Zoomiin. Siitä sitten huomenna lisää, jännittää miten yhteys ja kikattavat lapset toimivat yhteen, sen näemme sitten illalla!

Millaisia juhlia teillä on järjestetty nyt poikkeusaikoina? Muistatko omat 5-vuotissynttärisi?

Joskus täytyy pysähtyä miettimään perheen turvaa – miten syöpävakuutus auttaa?

*kaupallinen yhteistyö If

Seitsemän vuotta sitten elämäni koki mullistuksen. Meidän elämämme 12 vuoden yhdessäolon jälkeen heitti totaalista häränpyllyä: kauniina maaliskuisena aamuna, palmusunnuntaina kuulin lapseni ensimmäisen itkun. Tuijotimme toisiamme hämmentyneenä, tuijotin miestäni hämmentyneenä. Katselin nyyttiä hänen sylissään ja tunsin suurta tunteiden sekamelskaa. Tuo mies, jonka kanssa olen 12 vuotta elänyt on isä. Siis olenko minä äiti? Ajatus tuntui ihan hullulta.

Kun astuimme kotiin nyytin kanssa kaksi päivää myöhemmin ihmetys oli valtava. Mitä hänelle tehdään? Mihin asetetaan? Voiko häntä riisua kun hän nukkuu? APUA! Siinä me sitten istua nökötimme lapsen nukkuessa ja tuijotimme häntä olohuoneessa. Kyselimme mitä pitäisi tehdä. Hän nukkui 3,5 tuntia. Ja me tuijotimme. Maaliskuussa seitsemän vuotta sitten minä en ollut enää se, kenen tarpeet tulisin ensimmäisenä huomioimaan. Eikä se ollut mieheni. Se oli se pieni nukkuva kaunokainen.

Neljä vuotta tuplaäitinä – halu suojata lapsensa on valtava

Tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun minusta tuli tuplaäiti. Pieni pippurinutturamme lensi maailmaan. Hänen ollessaan pari minuuttia vanha, koin, että tässä tytössä on tahtoa, tulta ja tappuraa. Miten sen voi tietää? Minä vain tunsin. Hänen otteestaan ja äänestään. Samalla tunsin, kuinka perheemme on nyt kokonainen. Ei ollut outoa kutsua miestä isäksi tai ajatella itseään äitinä enää, sen sijaan oli outoa kutsua ensimmäistä vauvaa isosiskoksi. Olimme tiimi ja tiesin, että tulen tekemään kaikki heidän eteensä. Isästään puhumattakaan, tytöthän ovat kietoneet hänet aivan pikkusormensa ympärille. Halu suojata molemmat lapsensa kaikelta pahalta on suorastaan alkukantainen vaisto ja jo odotusaikana huolehdimme heille muun muassa vakuutukset. Ne auttaisivat osaltaan, jos jotain sattuu, vaikka tietenkin sen ajatuksen tunkee mielessään mahdollisimman kauas, ei halua ajatella, että jotain voisi sattua. Vakuutukset ovat näyttäneet paikkansa, kun kuopuksen vauvavuonna lääkäriin mentiin pelkästään korvien takia 10 kertaa.

Kukaan ei halua ajatella vakavaa sairastumistaan, ei varsinkaan tällainen hetkessä eläjä. Mutta miksi se tässä tapauksessa kannattaa?

Tällä viikolla minä juhlin puolestani omia syntymäpäiviäni, alan olla lähellä neljääkymppiä. Moni ystävä elää samanmoisia ruuhkavuosia kuin me. On lapset ja heidän harrastuksensa, on työt, omat harrastukset ja monella alkaa olla ikääntyvät vanhemmat. Tänä vuonna omat vanhempani ovat eläköityneet. Aika juoksee. Tiedän useamman, joka huolehtii yhtä aikaa vanhempiensa pärjäämisestä ja käy auttamassa heitä, kun kotona on samaan aikaan vaippaikäisiä. Siinä härdellissä jää usein miettimättä se oma hyvinvointi. Mitä jos on itse se, joka sairastuu? Kuka sitten hoitaa lapset tai kuka käy auttamassa vanhempia? Ei sellaisia usein ehdi miettiä tai edes halua ajatella sitä elämän ns. nurjempaa puolta. Miksi lapset tulee vakuutettua ”totta kai”-periaatteella ja unohdettua herkästi itsensä?

Valitettavasti elämässä on niitä harmaankin sävyjä ja välillä täytyy kahlata syvemmissä vesissä. Huonompiin aikoihin tai vastoinkäymisiin varautuminen ei tarkoita, että istuisi kotona tuskailemassa josko jotain sattuu, vaan se on varautumista tulevaisuuteen. Arjen helpottamista, jos sitä sattuukin itse sairastumaan. Muistatteko, kun alkuvuodesta kirjoitin isäni vakavasta sairaudesta ja syöpävakuutuksesta ensi kerran? Silloin kun tuo puhelu tuli, kohtasin itse aikamoista surua ja pelkoa, isä oli vielä niin nuorikin!

Suosittelen hetkeksi pysähtymään ja miettimään vakuutusasioita, sillä jos vakava sairaus sattuisi omalle kohdalle, arjessa tarvitsisi varmasti monenlaista apua. Hoitoapua, taloudellista apua, erilaisia asioita turvatakseen arjen sujuvuutta sekä lasten elämää. Siihen Ifin vakavan sairauden turva tarjoaa ratkaisua. Vakuutus maksaa tilille kertakorvauksena summan diagnoosin jälkeen. Korvaussumman voi valita aina 50 000 euroon asti, joka on jo summa, jolla turvaa arjen sujuvuutta. Sillä pystyy maksamaan esimerkiksi asuntovelkaa, jos ei pysty tekemään töitä. Näin yksityisyrittäjänä omat hommat pysähtyvät, jos en ole niitä itse tekemässä. 20 000 korvausummaa vastaan minä juodun maksamaan kuukaudessa 8,37 euroa – se on vähemmän, kuin mitä maksan kuukaudessa suoratoistopalveluun siitä, että saan katsoa Blacklistiä. Eikö ole aika herättelevä ajatus?

Syöpävakuutus – mitä se kattaa ja kuinka paljon se maksaa?

Syöpävakuutus kuulostaa sanana pelottavalta. Mutta kun se vakuutus on otettu, siellä taustalla on jokin turva nimenomaan sitä perhettä varten, joka on ykkössijalla. Ifin vakavan sairauden turva on enemmän kuin syöpävakuutus ja se kattaa 10 erilaista sairautta. Oman vakuutussummansa voi käydä laskemassa täällä.

Me olemme vakuuttaneet syntymättömät lapsemme, emme sillä ajatuksella, että jotain varmasti sattuu, vaan sillä ajatuksella, että saavat mahdollisimman nopeasti ja helposti parasta hoitoa, jos jotain sattuu. Meillä on myös jatkuva matkavakuutus, joka on korvannut helposti esimerkiksi kotimaan matkalla sattuneen sairauden. Olisinko ottanut erikseen vakuutusta lähtiessäni reissulle Jyväskylään? En todellakaan, mutta siksipä kerralla jatkuvaksi mietitty vakuutus onkin niin hyvä. Se osoittaa paikkansa silloin, kun jotain sattuu, asiat saadaan rullaamaan ja apua helposti.

Uskon, että moni teistäkin elää tällä hetkellä ruuhkavuosia ja huolta saattaa olla niin omista lapsista kuin vanhemmistakin. Ja alkaa se oma ikäkin tuntua, kaikenlaista kolotusta sitä alkaa jo olla näin nelikymppisenäkin. Ei mielestäni kannata synkistellä tai pelätä elämää, vaan nimen omaan nauttia jokaisesta päivä. Kannattaa silti hetki käyttää miettimällä, miten perheen voisi turvata myös siltä kantilta, jos sattuisi itse sairastumaan, loppujen lopuksi kuukausisummat eivät ole valtavan isoja.

Onko omassa perheessäsi paljon vakuutuksia olemassa?