Blogi 8 v! Kuva jokaiselta tammikuulta ja arvontaa tulossa!

Hyvää huomenta! Tänään on kulunut tasan 8 vuotta siitä illasta, kun avasin bloggerin, tutkailin miten perustetaan blogi ja naputtelin lennosta ensimmäisen tekstini. Hyppäsin hyvin ummikkona mukaan hommaan, sillä olin lukenut pääasiassa yhtä blogia silloin tällöin, en tiennyt mitä niihin kirjoitellaan ja mistä ottaa kuvia. Sitten vaan yhtenä iltana aloin rustata. Se aika oli muutenkin vielä aivan ihanan rentoa – ei ollut ollenkaan ihmeellistä, että kuvat otettiin peilin kautta tai pokkarilla, ei ollut Instagrammia minkä kuvia miettiä viimeisen päälle, ei filttereitä, harvalla välttämättä edes kuvankäsittelyohjelmia! Bloggaava porukka oli pieni ja tuntui, että kaikki vähän tunsivat toisensa. Kommentoivat ahkerasti toistensa blogeihin ja tilaisuuksissa oli olo, kun olisi luokkakokouksessa – ei vieraita naamoja juuri ollenkaan!

Nopeasti homma lähti muuttumaan, blogien määrät kasvamaan, kamerakalustot muuttumaan, kännykät muuttuivat kaikilla älypuhelimeksi ja kamerat niissä mahtaviksi. Paine luoda uutta on ihan eri kuin 8 vuotta sitten, toisaalta olen päättänyt hiihdellä omia polkujani vertaamatta itseäni tauotta muihin. Jokaisella on omat vahvuutensa!

Tuolloin 8 vuotta sitten olin töissä ja eräs johtajatason ihminen kysyi, pidänkö blogia asuistani, kun ne ovat aina niin kivoja. Häkellyin kysymystä tosissani, miten edes pitää blogia? Ja illalla avasin läppärin ja painoin bloggerista ”julkaise”. Nimeä en pysähtynyt miettimään sen kummemmin ja nappasin sen Desigualin perustajan lauseesta, että hän haluaa luoda ”optimismia ja energiaa vaatteilla ihmisille”. Arvatkaa monta kertaa sen jälkeen olen toivonut, että olisin pysähtynyt miettimään nimeä sekuntia kauemmin, mutta nyt se on niin osa identiteettiäni, etten enää voi vaihtaa. Lisäksi minulla ei ole tapana pohtia asioita pitkään, minä menen ja teen kun jotain päähäni saan.

Eilenkin katsellessani Blacklistia ja kuullessani sanan ”optimism” englanninkielestä, koin pienen hätkähdyksen. Se on kuin toinen nimeni! Aluksihan bloggasin päättömänä nimellä Amanda ja tuolloin telkkarissa pyöri sarja nimeltä Kosto, jossa pääosassa oli Amanda Clarke – silloin muistan tuon Amanda-nimen särähtäneen korvaani. Kyllä sitä personoituu näihin juttuihinsa!

Paljon on tapahtunut kahdeksassa vuodessa. Aloitin blogin lapsettomana ja niin se on vain kulkenut läpi elämän matkassani. Ja mikä parasta: siellä ruudun takana on teitä, jotka olitte matkassa jo vuonna 2012! Aivan mahtavaa! Kiitos teille ja kiitos ihan jokaiselle, joka jaksaa käydä täällä. Ilman teitä blogia ei olisi!

Ajattelin julkaista tähän kuvan jokaiselta vuodelta, joista myös näkee kehityskaaren. Ja hei! Tänä vuonna tuli jotenkin varkain tämä tammikuun loppu, siksi arvontapalkintoni ovat vielä matkalla, mutta järkkään teille vaikka tammikuun asujen yhteydessä vähän isomman arvonnan synttäreiden kunniaksi! Eli tarkkailkaa blogia kun helmikuu vaihtuu!

Sitten ne tammikuiset! Itse asiassa vuoden 2014 on huhtikuinen, talosotkun ja muuttojen ja vauvavuoden keskellä blogi piti tuolloin taukoa.


Se ihan eka kuva. Siitä vaan päättömänä pokkarilla, miksi tuon yöpöydän nyt olisi siivonnut, kun sain sentään aikaiseksi pedata! Bolerot ovat kyllä muuten ihan tippuneet kymmenessä vuodessa muodista! Mekko on Nanson, niitä oli tuolloin monta!


En edes yrittänyt parantaa kuvan sävyä, tällä alkuperäisellä mennään! 2013 viikolla 30 raskaana kuvassa, yksi lemppariäitiysmekkoja! Näin äkkiä blogi saikin sitten vähän toisen suunnan.


Jonkun mielestä olen värikäs pukeutuja nykyään, voi olisittepa nähneet! Vuoden 2014 huhtikuussa tukassa oli lisänä turkoosia. Otin itselaukaisevalla jotain kuvia kampaajan jälkeen (tukan oli tuolloin laittanut juuri nykyään Woodmindia pyörittävä Jenna!) meidän väliaikaisasunnossa keskustassa 1-vuotiaan nukkuessa partsilla.


Tammikuu 2015. Olimme lähdössä laivalle, minä, lapsi ja isovanhemmat, mutta mies oli Helsingissä ja lähti näiden kuvien jälkeen takaisin Tampereelle. Mikäköhän juttu tämä oli, en muista? Olimme olleet Matkamessuilla yhdessä? Joka tapauksessa, loppuvuodesta 2014 kameran taakse siirtyi mies. Miettikää, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hän on ottanut kaikki asukuvani yli viiden vuoden ajan. Se tekee noin 500 kuvauskertaa. Eilen kuvatessa hän viimeksi sanoi, että ilo olla avuksi. Siis tyyppi! <3 Sen lisäksi että kiittelen teitä lukijoita, ei tämä pyörisi mihinkään ilman miestäni! Helmikuussa 2015 blogini pääsi osaksi Indiedaysia ja olin ihan superylpeä! 

Tämä kuva on mennyt jonkun ihan älyttömän käsittelyn läpi, jotta tausta blurrautuisi. Miksi olen tehnyt jotain näin pöljää, yhtään ei näy! :D


Tammikuu 2016 ja mahapallo viikolla 30 taas. Kyllä, onnistuimme tehtailemaan tytöt parin päivän eroilla lasketussa ajassa. Olin ollut ihan hirveän kipeä pitkään ja tässä kuvassa söin vikoja päiviä antibioottia, mutta silti olo oli kurja. Liekö se hirveä yskiminen ison mahan kanssa tehnyt jotain, sillä viikko tästä kuvasta jouduin sairaalaan vuodelepoon ja sain kortisoneja ja supistuksia estäviä lääkkeitä – kuopus halusi maailmaan pikkukeskosena ja huoli oli ihan hirveä! Sain tammikuussa 2016 blogiin kommentin, että näytän hirveän lihavalta erityisesti livenä, mikä tuntui tietysti kamalalta ja sairaalajutut olivat blogihistorian luetuimpia.


Vuonna 2017 Matkalla Matkamessuille ja Apulannan Areena-keikalle! Usein olemme päätyneet Helsinkiin matkatessa tai muuten Hämeenlinnassa käydessä tämän seinän eteen kuvaamaan. On hieno vai mitä? Kuka tunnistaa paikan? Syksyllä 2016 olin siirtynyt Bella-blogeihin, jonka koin taas yhdeksi rappuseksi ylöspäin omalla ”blogiurallani”. 


Oi miten nätti talvikeli, kuva on Koskipuistosta vuodelta 2018! Tyylini ja värien määrä vaatteissa on rauhoittunut hirveästi.


Tässä kuvassa meinasi suu ihan ratketa vuonna 2019. Oli tosi hyvä talvi, olimme lähdössä näiden kuvien jälkeen viikoksi Rukalle, olin tosi onnellinen. Siis melkein mustissa, häh! Loppuvuodesta 2018 olin päässyt Belloilta Suomen Blogimediaan, mikä oli omissa silmissäni ihan tosi kova juttu. Blogimedia vaihtoi nimensä Bableriksi vuonna 2019.


Ei uskoisi, että tämä kuva on tammikuulta, mutta kyllä se on viime viikolla otettu. Edelleen ihmeellisen mustaa, tähän täytyy nyt kiinnittää huomiota apua! Kuvauslokaatiot Tampereella on koluttu moneen kertaan ja monesti aikataulut yms. sanelevat sen, missä kuvat ehtii napata. Jätin muuten tuohon kohtaan huivini ja sitten soittelin kampaamoon minkä edessä kuvasimme, että voitteko poimia talteen. Hah.

Sellainen vuosien kuvamuistelo, kyllä niitä alkaa jo olla monelta vuodelta! Muistatko kaikki nämä? Kiitos kun olette matkassa, arvontaa sitten viimeistään ensi viikolla!

Kutkuttaisiko ihana staycation?

Kaupallinen yhteistyö Holiday Clubin kanssa

Sitä ei tarvitse lähteä kauas tunteakseen olevansa täysin lomalla ja irti arjesta. Ja kuinka helppoa lähteminen onkaan, kun ei tarvitse matkustaa ja käyttää puolta viikonloppua esimerkiksi junassa istumiseen, jos kurvaa vain oman kaupungin keskustaan niin sanotulle staycationille.

Staycationit ovat yleistyneet koko ajan enemmän, enkä ihmettele. Helppo pieni irtiotto arkeen ja tällä kertaa saimme kaksin juhlia syntymäpäivääni. Sviitti, ihanat kylpytakit ja aikaa vain olla, se toi päivääni juuri sitä jotain spesiaalia, jota kaipasin. Ei sitä paljon muuta tarvinnut, kun tuntui todellakin jo lomalta! Sana staycation tulee sanoista stay ja vacation, eli ajatuksena on jäädä kotikaupunkiin ja olla siellä kuin turisti lomalla. Tutkia ja ihmetellä ja yöpyä hotellissa. Sekä rentoutua.

Suuntasimme lauantaina Holiday Clubin Tampereen kylpylään, joka sijaitsee kauniilla paikalla Lapinniemessä. Vaikka ajatuksena saattaisi olla tutkia kotikaupunkiaan kuin turisti, tarjoaa staycation toisaalta helpotuksen siinä, ettei ole pakko juosta paikasta toiseen, tutkia ja ihmetellä, vain saa vain olla, sillä kaupunki on todennäköisesti suhteellisen tuttu. Se oli juuri se juttu mitä kaipasin arkeen pikkulasten ja yrittäjyyden keskellä – olemista ja juttelua, keskittymistä parisuhteeseen.

Tampereen kylpylän sijainti on vain kahden kilometrin päässä ydinkeskustasta, mutta tuo välimatka tekee sen, että rauha on taattu. Järvimaisemat näkyvät ikkunasta ja suoraan ikkunan alta lähtevät kohti Kauppia loputtomat lenkkipolut. Tossut ja kylpytakki päällä voi kävellä suoraan kylpylän puolelle rentoutumaan poreisiin tai höyrysaunaan. Kylpylässä olemmekin useasti vierailleet (ja kaksi kertaa olen syntymäpäivälahjana käynyt span puolella hieronnassa sekä kasvohoidossa, suosittelen!). Uudistettu ravintola Cotton on tyylikäs ja vieressä olevassa Classic Pizzasta saa oikeasti todella hyvää pizzaa. En voi olla miettimättä siellä sitä, että vanhempani veivät esikoisen pizzalle sinne, kun itse olin päivän vanhan kuopuksen kanssa Taysin potilashotellissa muutama vuosi sitten. Ukki osti kylpylän kioskista isosiskolahjaksi My little ponyn. Aina tuon ponin nähdessä muistan pizzeriaan liittyvän erityisen muiston!

Koska Tampere ja Lapinniemi ovat meille niin tuttuja, otimme todella rennosti. Sviitissämme oli oma sauna ja rakastamme saunomista, joten se lämpeni kaksi kertaa. Maistelimme synttärikakkua, joimme kuohuvaa, lueskelimme ja katselimme aamulla ihan rauhassa hetken telkkaria. Jopa ajattelimme, ettemme jaksa lähteä keskustaan ollenkaan, niin ihanaa oli vain olla kylpytakki päällä, mutta käväisimme kuitenkin tapaksilla keskustassa. Tuon pari kilometriä pääsee taittamaan esimerkiksi bussilla (tai uskalikot skuutilla, niitä oli hotellin kulmilla!), mutta me kävelimme kirpeässä illassa ihaillen upeita valoja ja fiilistellen entisiä kotikulmia, asuimme nimittäin vuosikausia Lapinniemen läheisyydessä.

Aamu valkeni aika aikaisin kiitos kellojen kääntämisen, näinhän se vain on, ettei sitä oikein enää osaa nukkua pitkään kun rytmi on sama arjet ja viikonloput. Mutta onhan sekin jo aikamoista luksusta pienten lasten vanhemmille, että saa aloittaa aamun rauhassa, lämmittää aamusaunan ja siirtyä valmiiseen aamupalapöytään. Ravintola Cottonissa tarjoiltu aamiainen riitti täyttämään mahat iltaan asti. Oli puuroa, marjoja, hedelmiä, leipiä, ihan parhaita lämpöisiä cocktail-piirakoita ja tietenkin kun Mansessa ollaan – sitä mustamakkaraa. Yllätyin rauhallista aamiaista, jonoja ei juurikaan ollut vaikka menimme kohtuu kiireiseen aikaan, vähän ennen kymmentä sinne. Saimme helposti istumapaikan eikä aikaa mennyt jonoihin!

Jos ajatus pienestä irtiotosta puolison kanssa, rentoutumisesta, saunomisesta, porealtaissa nauttimisesta ja valmiista aamiaisesta kutkuttelee, en voi sanoa muuta kuin että suosittelen. Kyllä sitä taas tuli iloisella mielellä kotiin, kun saa hetken olla pariskuntanakin! Ilokseni saan jakaa teille myös alekoodin, jolla saat oman staycationin varattua hieman edullisemmin – koodilla OPTIMISMIA saat -15% alennusta kaikista Holiday Clubin majoituksista saatavuuden mukaan. Koodi on voimassa aina 22.12.2019 asti, varaamaan verkkokaupasta pääset tästä. Eli nyt kannattaa ottaa loppuvuoden pieni irtiotto!

Oletko itse käynyt kotikaupungissa turistina? Innostaako staycation?

Mä pääsin kakkuun!

Voi että, olipahan taas viikonloppu. Vanhenin vuodella ja sain ehkä ihanimman yllärin ikinä Pilvilinnan leipomon takana olevalta Annalta. Hän oli kuulemma jo keväällä saanut idean kakusta, jonka haluaisi minulle toteuttaa. Sain viestin, että saako hän tehdä minulle kakun, hänellä on visio jonka haluaa toteuttaa. Sanoin tietenkin kyllä ja odottelin jotain juoksu-aiheista kakkua, se tuli itselleni ensimmäisenä mieleen. Kun mieletön nainen vielä kuljetti kakun kotiovelleni, hämmästyin! Olin itse kakussa Valkaman rusetti päässä ja hiusvärini oli toteutettu värikkäillä ruusuilla. Ihanaa! Kuinka hauska kakku!

Ja itkuhan siinä tuli, kun kortin luki. Kaunis, rohkea, periksiantamaton, perheelleen omistautunut, menevä sporttimimmi, tunteikas supernainen, vaimo, äiti, yllättävä Katja. Inspiraatio kakun takana luki kortissa. Olin todella hämmentynyt, siis miten joku voi kuvailla minua noin? Apua! En tiedä millaiset kiitokset Annalle voisi välittää tästä eleestä!

Olin siis jo perjantaina ihan fiiliksissä ja synttäriaamunikin valkeni ihanasti. Muu perhe lähti kolistelemaan keittiöön ja jättivät minut nukkumaan. Ei uni enää tullut ja kun keittiössä tuntui kestävän, huikkasin saanko vaikka läppärin makkariin odotellessa? Mieheni toi sen ja totesi, että yrittäjä-äitiä ei yllätetä vällyjen välistä synttäriaamuna vaan läppärin takaa. Eh. Se taisi olla totta. Ihanan aamiaisen olivat laittaneet ja väsäilleet kortteja. Iloisena lähdin pyörällä kohti jumppaa, jossa mietin kiitollisena kaikkea. Sitä, miten kiva perhe minulla on, miten ihania tyyppejä elämään on tullut, miten kivaa on, että omat vanhemmat ovat vielä terveitä ja jaksavia. Synttäripäivässä on jotain erityistä taikaa, olin ihan yhtä hymyä ja kiitollisuutta täynnä koko päivän. Tuli roska silmään jumpan venyttelybiisissä, kun mietiskelin elämää.

Vanhempani saapuivat meille yökylään ja päästivät minut ja miehen kaksin viettämään staycationia, josta kirjoitan myöhemmin lisää. Haaveenani oli rauhallinen aamu ja ajatus siitä, että jos vaikka nukkuisi pitkään. No, heräsin 6.15 uutta aikaa, rytmi on verissä. APUA! Toisaalta aamu oli hyvin hidas ja rento, mutta pitkiä unia siihen ei sisältynyt. No, siitä lisää myöhemmin! Nyt näissä onnellisuuspöhinöissä uutta viikkoa (ja lastenlääkäriä taas) kohti!

Mitä tykkäätte kakusta? Eikö ole ihana?