18 vuotta sitten ja tänään

Tein tänä aamuna jotain, mitä en ole varmaan tehnyt ikinä ennen. Laitoin kellon soimaan ennen seiskaa, jotta ehdin ajoissa paistaa jääkaappisämpylät aamiaiselle, taikina oli uunissa yön. Yön yli siellä oli myös mignon-juustokakku, leipomiseni määrä on koronan myötä hypännyt potenssiin tuhat tai jotain!

Ihan juuri viime vuonna asuimme Hervannan kaksiossamme ja Tampereella oli hyvin pienet piirit silloinkin, olimme hyvin paljon kaksin. Miehelläni oli 20-vuotissynttärit (apua!) ja päätin tehdä täytekakun. Ajattelin, että onnistuu helposti, sillä olin niitä koti-kotona tehnyt, mutta ei se niin vain onnistunutkaan omassa pikkukeittiössäni. Hermostuin ensimmäiseen lässähtäneeseen kakkuun ja tein uuden. Taisi olla aikaa tai jotain. Sitä 20-vuotiskakkua sitten söimme pienen pienessä keittiössämme kaksin kevätauringon paistaessa.

Vuosia on vierinyt yhden täysi-ikäisyyden verran. Mies on sitä sorttia, että ei tarvitse koskaan kuulemma mitään lahjoja ja mitään synttärijuhlia ei nyt ainakaan halua. Tämä välillä ärsyttää itseäni, sillä minähän olen ihan ääripää. Synttärijuhlat pitää olla, ainakin yksi lahja ja sehän on parasta, kun saa päivän ajan tuntea olevansa prinsessa! Jos miehelle haluaa pitää juhlat, ne ovat sitten yllätyssynttärit. Sellaiset olen järjestänyt mm. kun hän täytti 30 vuotta ja ostimme porukalla myös laskuvarjohypyn lahjaksi. Onneksi järjestin myös viime vuonna yllätyssynttärit, sillä tänä vuonna se ei olisi onnistunutkaan. Ja aina hän on kyllä tykännyt juhlista ja nauttinut ystävistä, ei vain haluaisi olla huomion keskipiste. Kaksi vuotta sitten vietimme juhlapäivää kaksin Kööpenhaminassa ja olimme viiden tunnin pyöräturneella. Siinäpä oli muuten sankarille mieleinen tapa juhlia!

On jännä ajatella yhdessä vietettyjä syntymäpäiviä ja niiden määrää. Monesti viime aikoina miehen juhlat ovatkin olleet hyvin pienet, kun olen täysillä järjestänyt lapsille synttäreitä juuri niiden alla. Pari kertaa olemme juhlineet miestä vastasyntyneen kanssa ihan pää pöhnässä väsymyksestä. Seitsemän vuotta sitten uskaltauduimme ensi kertaa brunssille kolmisin vauvan ollessa kaksiviikkoinen. Hienosti meni, neiti nukkui koko brunssin ajan ja vakuutuimme, että uskallamme lähteä uudestaankin!

Siitä ruskeasilmäisestä pojasta, johon aikanaan ihastuin, on kasvanut ainakin ulkoisesti aikuinen mies. Sisäisesti hän on ihan yhtä pöhkö kuin aiemminkin, siis hyvällä tavalla pöhkö. Hän jaksaa leikkiä tyttäriensä kanssa täysillä, tehdä hyppyreitä lumipenkkoihin ja päätin jo viime viikolla, että tarvitsee oman DIY-blogin, sillä tahdilla lapsille valmistuu kaikki luomukset, mitä keksivät pyytää. Mies rakastaa tehdä käsillään, taas yksi täydellinen vastakohta omaan tekemiseeni. Hän jopa ompeli keppihevoselle silmät viime viikolla, kun minä karsastan neulaa ja lankaa.

Tuo aikuinen mies on ehkä rehellisin ja luotettavin ihminen kenet tiedän. Hän ei liioittele, valehtele tai jätä asioita kertomatta (no okei, on tänne tullut ovelle ties mitä pyöränosia joista ei ole informoitu). Hän sanoo suoraan mitä ajattelee (välillä ehkä liiankin) eikä murehdi ja mieti, mitä muut hänestä ajattelevat, vaan on rehellisesti ja ylpeästi juuri se, mikä on. Taas täydellinen vastakohta itselleni. Mutta esimerkillään hän on saanut minutkin uskomaan itseeni. Valtavan vahva persoona, meidän peruskallio. <3

Hän opettaa tytöille suoraselkäisyyttä ja itsensä kunnioittamista ja muistaa kehua heitä usein. Luotettavuus korostui Thaimaan vuosina, kun hän sukelluskouluttajana vei aika monta ensikertalaista pinnan alle. Se kärsivällisyys, millä sai minutkin lopulta uskaltamaan on uskomatonta. Kun itkin, etten pääse moottoripyöräkortin käsittelykoetta läpi, hän vuokrasi pyörän ja opetti minua viikonlopun yli tauotta Pirkkahallin parkkipaikalla. On se sitten lumilauta, moottoripyörä tai polkupyörä, kuuluu korvissani aina sanat ”luota siihen että se kääntyy, ei se kaadu”. Ja minä hepuloin ja hidastan liikaa ja käännös on ihan tönkkö. Meillä on hyvin erilainen tapa suhtautua elämään, siinä missä minä jännitän ja stressaan, hän elää päivä kerrallaan ja luottaa. Siinä missä minä kirjoitan loputtomiin ja hion pilkkuja, hän ei tuota tekstiä mutta numerot ja käsillä tekeminen on helppo nakki.

Ehkä se sitten menee niin, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Oli miten oli, olen onnellinen tästäkin syntymäpäivästä, jona saimme häntä onnitella. Nyt ei vietetä sitä enää kaksin, vaan nelisin. Se on ihan mieletöntä. Hänestä on kasvanut ihana isä.

Näillä fiiliksillä uuteen päivään. Sankari painaa hommia ja meidän pitäisi varmastikin vähän tsempata eskaritehtävissä, aurinkoinen keli on vienyt pihalle ihan tauotta. Aurinkoista tiistaita kaikille! Ja onnea rakas!

P.S. Kakun ohje täällä ja sämpylöiden täällä.

Pääsiäisbileet!

Puolet pääsiäisestä takana, puolet edessä. Mitä olet puuhaillut? Onko mennyt perinteisissä merkeissä? Me siirryimme Kuusamosta Jyväskylään pääsiäispyhinä ja tuntui, että suurin osa liikenteestä soljui kyllä pohjoiseen päin. On se kyllä aikamoinen ajomatka, kuusivuotias menee jo ihan tyytyväisenä, mutta pienempi meinasi loppumatkasta vähän ratketa.

Pää on vähän tyhjä, niin kuin monesti onnistuneen loman jälkeen. Ei tiedä mistä jatkaisi blogissa eikä tiedä mihin ensimmäisenä tarttua kotona. Osa kasseista vielä purkamatta, joten ainakin perinteinen pyykinpesutouhu jatkuu. Työnsimme ihan palaksi menneen, likaisen ja paikatun toppahaalarin lähtiessä suoraan roskikseen, kun mietin ettei sille ole enää kenelläkään käyttöä, mutta on ehjääkin toppavaatetta, joka täytyy hoitaa kesäsäilöön. Kylläpä oli kevät edennyt viikossa! Niin se eteni kyllä Kuusamossakin, alkoi tulla mutapaikkoja esiin rinteissä ja lorina kävi koko ajan, kun lumet lähtivät silmissä.

Aloitimme kuitenkin bileillä paluun pois Kuusamosta, nimittäin mummoni 85-vuotisjuhlilla. Olipa hauskaa saada pitkästä aikaa taas sukua samaan tilaan ja nähdä esimerkiksi tyttöjen serkkuvauvaa. Oli ehkä maailman suloisin näky, kun esikoiseni istui vauva sylissään. Tytöt imivät niin kaiken irti kummitädeistä ja enoista sekä mummista, että itku tuli heti, kun liityimme moottoritielle kohti Tamperetta. Siinä missä äitinsä ikävöi takaisin pohjoiseen, lapset itkivät että mummilaa tulee ikävä. Ihanaa, kun näkivät nyt kaikkia kerralla, heillä on niin useasti ikävä. Onneksi yökyläreissu kummilaan on nyt esikoiselle sovittu, sitä odotellessa!

Villit oli juhlat, voisi melkein niin sanoa, kun pysähdyin katsomaan mummin korkkareilla kolkuttavaa kolmevuotiasta, valssiksi laittanutta veljeäni, toista joka alkoi riisua kun halusi esitellä Desigualin paidan alla ollutta Makian muumipaitaa tai kovaan ääneen höhöttävää isääni. Mutta toivottavasti mummo nautti eikä uuvahtanut liikaa tästä elämästä luonaan. Alakerran naapurikin kiitteli varmasti korkkaritepsuttajaa, mutta toisaalta juhlat olivat keskipäivällä, ehkä hän selvisi.

Sellainen pääsiäiskeikaus! Täällä jatketaan kohti arkea ja suunnittelin, josko kävisin vaikka villasukkajumpassa. Kuka tietää mikä on villasukkajumppa?

Nautinnollista pääsiäisen jatkoa!

Yllätyyyys!

Noin kuukausi sitten mietiskelin, että kaipaisin jotain piristystä miehelle. Onnistuisikohan kahdenkeskinen ilta hänen syntymäpäivänään? Mikä oli kaikista kivointa? Mies on sitä sorttia, jota ei kuulemma tarvitse juhlia tai saa muistaa juhlapäivänään. Mietiskellessäni päähäni pulpahti, että kavereita näkee ihan liian harvoin nykyään. Josko järkkäisin yllätyssynttärit kotona? Pääsisikö kukaan, mistä saisin lapsille yöpaikan?

Aloitin siis kyselykierroksen. Kysyin muutamalta naapurilta yökyläpaikkaa tytöille, muttei onnistunut. Kyselin kavereilta miltä näyttää, pääsisivätkö tulemaan. Kun useampi vastasi kyllä, mietin että jes, nyt vaan keksin sen yöpaikan. Lopulta tyttöjen tarhakaverin äiti lupautui ottamaan lapset. Sitten vain kutsua kavereille ja odottelemaan iltaa!

Perjantai-iltana jääkaappi alkoi täyttyä sellaisilla eväillä ja kakkulaatikolla, että oli pakko alkaa paljastelemaan seuraavasta päivästä jotain. Siinä vaiheessa kerroin myös tytöille yökyläilystä. Jännitin mitä kuopus tuumaa, kun hän ei ole ollut yökylässä muualla kuin mummilassa. Turhaan jännitin, into oli kova! Ja tytöillä oli ollut hurjan kivaa, mitä nyt lievää väsymystä pukkasi.

Menin tarjoilujen osalta mahdollisimman helpolla linjalla, koska tiesin, että liikaa aikaa valmistella ei ole. Tulimme viemästä tyttöjä yökylään 10 minuuttia ennen ensimmäistä vierasta. Pilvilinnan leipomon Anna toteutti ihanasti pyyntöni triathlon-henkisestä kakusta. Lisäksi hän teki pari suolaista piirakkaa, minä tein puolestani pari salaattia pöytään ja paistoin läjän siipiä. Kakussa oli tummaa suklaata ja vadelmaa ja se oli muuten superhyvän makuinen ja kehuttu!

Voi että mitä jännitystä on yrittää pitää asioita salassa. Ja jännittää itsekseen, onnistuuko kaikki, eihän lapset nyt tule kipeäksi, entä jos yöpaikassa tullaan kipeäksi? Jäämmekö kotiin kakkuinemme. Kaikki jännitti ja jännitti mitä mies tuumaa. Toivoin, että tämä osoittaa paljonko välitän hänestä ja toivon, että saisi kivan illan.

10 vierasta saapui iltaa viettämään ja olin tosi iloinen, että kaikki saivat lapsenvahteja järjestymään ja pääsivät. Valitettavasti esimerkiksi kukaan sisaruksistamme ei päässyt paikalle, mutta hyvä poppoo meitä oli. Heräsin sunnuntaiaamuna siihen, että mies ja kaverinsa juttelivat keittiössä. Kello oli 9. Sanoin, että olettepa aikasin heränneet, mihin totesivat etteivät ole vielä nukkuneet. Olivat sitten parantaneet ihan urakalla maailmaa. Olin iloinen, sillä tuollaisia tilaisuuksia ei juuri enää tule. Uskon, että kaverit ja rauhassa juttelu ovat juuri sitä, mitä mieskin on kaivannut. Ihania ihmisiä sitä onkin elämässä! Ilta meni vikkelään ja ihanan tosissaan ihmiset ottivat biisintunnistuskisan, johon olin valinnut 10 hittiä vuodelta 1982.

Rakastan järjestää juhlia ja nyt on onnistuneesti juhlittu kolme perheenjäsentämme. Ensi viikolla jatketaan juhlintaa 85-vuotiskemuilla tällä kertaa. Ihanaa! Ja taas muuten kuvasaldo on tässä, voi miksi en kuvannut ihmisiä ja ottanut jotain yhteiskuvaa porukasta? Äh! Se aina jää.

Tykkäätkö itse järkätä kemuja, oletko järjestänyt yllätysjuhlia?