Tasan kaksi vuotta pysäyttävästä päivästä.

Minä ajattelin kuulkaa, että tulen aivan täynnä tarmoa kotiin lomalta. Kyllä itse asiassa jollain tapaa olinkin ihan täynnä energiaa ja hyvää mieltä, mutta maanantaina huomasin, että kolme rinnepäivää, kuusi hiihtopäivää, kuusi uintipäivää, pulkkamäet, jumpat ja safarit painoivat kropassa. Purin vielä vauhdilla kaikki laukut ja pesin pyykit, tiistaina urakoin viikon sähköpostit pois ja osallistuin skype-keskusteluun ja samalla yritin napata taas kiinni siitä ajatuksesta, että olen arkisin yksin. Se vaatii vähän totuttelua.

On siis ollut hullu hoppu ja pari päivää ihan jäätävä väsymys, unettomuuskin hiipii aina mukaan kuvioon, kun tunnen, että vuorokaudesta loppuu tunnit. Kyllä siitä toisesta aikuisesta on ihan järjetön apu arjessa, sen huomaa kun jää yksin. Lomalla kuviosta tippuu vielä pyykinpesut ja siivoilut, eli kaikki aika käytetään ulkoiluun, touhuun ja yhdessäoloon. Olen ehkä maailmankaikkeuden huonoin lomalta palaaja, mieli laahaa vielä muualla ensimmäisen viikon ja haikeus on kova!

desigual+neuletakki+vuokatti desigual+knitweardesigual+knitwear+secondhand

Mutta. Sitten kolikon toinen kääntöpuoli. Minä rakastan touhuta ja puuhata lasten kanssa. Ja olen onnellinen kun jaksan ja pystyn. Tämä päivämäärä on nimittäin piirtynyt lähtemättömästi mieleeni kahden vuoden takaisten tapahtumien vuoksi. Niille, jotka eivät muista tai eivät olleet tuolloin vielä matkassa, kerron tiivistelmän.

Menin sairaalaan näytille verenvuodon takia raskausviikolla 33. En ollut enää hirveän huolissani, sillä tuo vaiva oli ollut mukana lähes koko odotuksen. Viikonloppuna olimme käyneet Disney on Ice-showssa ja matka oli ollut tuskainen, autossa istuminen teki sen, että maha oli kivikova koko ajan. No, sen jälkeen olo helpotti ja unohdin asian.

Tuolla sairaalakäynnillä lääkäri totesi tylysti, että tämä vauva on syntymässä, ei saa syntyä. Sinä menet suoraan osastolle ja saamaan kortisonipiikkejä, etkä saa liikkua. Järkytyin ihan hirveästi, itkin valtoimenaan paniikissa ja mies, joka odotti työpäivän kesken lounastunnilla sairaalan kahviossa esikoisen kanssa, viestitteli, että mikä tilanne. En muista tuosta hetkestä mitään. Seisoin käytävässä joku lappu kädessä, minua saatettiin osastolle, ehkä soitin (?) miehelle hysteerisen puhelun ja kerroin tilanteen. En edes muista, miten ratkaisimme sen päivän, sillä esikoinen oli kotihoidossa ja miehen oli tarkoitus palata töihin. Päässäni risteili kaiken maailman kauhukuvat ja sairaalassa olo oli hirveää.

Siitä alkoi päivä kerrallaan eläminen, täysi makaaminen, päivä kerrallaan sen keksiminen, kuka hoitaa esikoista. En pystynyt nukkumaan sairaalassa, minuun pistettiin jos jonkinmoista ainetta, kortisoni aiheutti ihan hirveät sivuoireet ja vähän väliä joku tuli ottamaan supistuskäyrää ja hoki ”oi voi voi, nämä ovat ihan synnytyssupistuksia, ei saisi olla”. Itkin silmät päästäni kuuden opiskelijan keskellä, joiden tutkimuskohde olin ja kuuntelin, kun lääkäri selitti, että tämä vauva voi syntyä milloin vain. Opiskelijat katselivat muualle ja vaikuttivat vaivaantuneilta, minä tunsin itseni esineeksi. Teki mieli kirkua.

Kun eräänä yönä itkin ääneen käytävässä, tuli toinen äiti luokseni ja kertoi olleensa jo viikkoja osastolla ja ymmärsi kuinka hirveää siellä olo on. Hän oli päässyt viikolle 32 ja toivoimme yhdessä viikkoja lisää. Kun tapasin hänet seuraavana päivänä, hän voipuneena ilmoitti, että vauva oli pitänyt leikata vain tunti keskustelumme jälkeen ulos. Toivoin parasta hänelle ja vauvalle. Yhdessä huoneessa oli äiti, jonka vauva syntyi viikolla 24. Tuo osasto oli jotenkin niin täynnä toivoa, epätoivoa, surua ja äitejä, jotka kulkivat surullisena käytävällä, että ajattelin kahdeksassa päivässä tulevani hulluksi.

desigual+pieces+vuokatti desigual+vuokatti
farkut LINDEX/ toppi NEO NOIR/ neuletakki DESIGUAL (second hand)/ kengät MUSTANG/ pipo PIECES

No, te tiedätte miten meidän tarinassa kävi. Päivä kerrallaan nitkutimme, oloni oli aivan hirveä ja tuntui monta viikkoa siltä, että hän syntyisi. Lopulta homma käynnistettiin viikolla 39 ja neiti lensi hetkessä pihalle. Itkin helpotusta, onnea ja kaikkea mahdollista.

Siksipä kiireen keskellä yritän muistaa aina raivata tilaa syliajalle, halauksille ja yhdessäololle. Sitä viime viikkomme oli täynnä. Tämä päivämäärä kaksi vuotta sitten pysäytti oman touhuamiseni niin rajusti ja pisti arvoja uuteen järjestykseen, etten sitä unohda. Olkoon kiire, se on ihanaa että saamme touhuta ja saamme touhuta yhdessä. Ja aina välillä pysähdytään. Yhtään aamuakaan en suostu ilman aamuhalia aloittamaan.

Halaan siis kuopusta tänään erikoisen lujaa. Niin kuin tuota toistakin. Hitsi että pienellä pitää olla kiire oppia kaikki aikaisin, mahassakaan ei meinannut malttaa.

Toivon oikein onnellista ja halauksia täynnä olevaa torstaita sinulle! Nämä lumikuvat muistuttavat ihanasta lomaviikosta yhdessä ja asu on sitä, mitä oli koko viikon – tukkaa en laittanut kertaakaan, pipo oli päässä jatkuvasti ja yleensä farkkujenkin tilalla toppahousut. Pyllyssä aina vähän lunta!

Mitä mielipiteitä asusta? Ovatko omat odotuksesi sujuneet hyvin? Oletko joutunut pelkäämään? 

P.S. KIITOS ihanista kommenteistanne blogisynttäripostaukseen! Arpaonni suosi tällä kertaa KIRSIÄ, voittajalle laitettu sähköpostia!

Täydellinen viikonloppu ja unohtunut mekko

Viikko sitten jännitin, toteutuvatko treffimme. Odotin ihan kamalasti ja samalla ajattelin, etten uskalla odottaa, jos eivät toteudu. Ja kyllä, päästiin juuri ja juuri treffeille, kun kuopus oli hyvin tervehtynyt ja esikoinen tuli kuumeeseen päivä treffien jälkeen. Tiukka ajoitus siis!

Viikonloppu oli muutenkin ihan täydellinen, koska siinä oli vähän kaikkea. Huomasin, että siinä oli aika paljonkin kaikkea, sillä alkuviikosta väsytti ja jouduttiin taas yövalvomaan. Siksi vasta nyt torstaina palaan viime viikonloppuun.

veromoda+koskipuisto lindex+neonoir

Mitä siis tehdään täydellisenä viikonloppuna? Perjantaina söimme miehen kanssa Dining 26:ssa ja se oli niin mahtava kokemus, etten ole vielä osannut pukea sanoiksi. Ettei menisi ihan överihehkuttamiseksi, niin annan ”pölyn laskeutua”. Yövyimme Tammerissa ja söimme aamiaisen rauhassa. Kurvasin lauantaina likkojen kanssa kolmistaan Vire-messuille EuroPicnicin kutsumana ja siellä oli kaikkea ihanan freesiä ja terveellistä. Sunnuntain vietimme laskettelurinteessä ja juoksulenkillä. Siinä oli touhua ja tohinaa ja kaikki oli vähän erilaista normaaliin verrattuna, joten sunnuntai-iltana mieli oli todella korkealla.

Kyllä se kannattaa, nimittäin olla välillä kaksinkin. Ehdimme jutella monesta asiasta ja nämä ovat niitä hetkiä, kun käydään läpi arkiviikon tuntoja ja mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Ihastellaan yhdessä mahtavia ruokia ja suunnitellaan tulevaa. Nämä ovat niitä iltoja, kun ehtii rauhassa keskustelemaan kaikesta aina tarhapaikkojen hausta juoksemisen ihanuuteen asti. Olin itse asiassa miettinyt aluksi, että jos mentäisiin leffaan, mutta totesin, että telkkaria tulee tuijotettua kotonakin. Se mitä harvoin saa tehdä pitkän kaavan mukaan, on juttelu. Monesti ei kymmeneltä illalla enää jaksa.

neonoir+top neonoir+lindex veromoda+dress+lindex+knit
toppi NEO NOIR (By EmKa)/ mekko OBJECT/ neuletakki LINDEX/ kengät EMMA/ korvikset CORUU (saatu)/ kello TOMMY HILFIGER/ rannekoru OXXO

Tammerissa yövyimme edellisen kerran, kun olimme viettämässä seurustelumme 1-vuotispäivää. Tuota iltaa oli jotenkin suloista ajatella, muistan sen ihan hyvin. Hävetti tuolloin kirjoittaa matkustajakorttiin, että osoite on Tampereella (miksi?), suuren luokan luksusta oli Stockmannin ruokaosasto, josta haimme lopulta ruokaa hotellihuoneeseen. Muistan tuon illan todella hyvin, enkä voi käsittää, että siitä on lähes 16 vuotta. Stockmankaan ei tunnu enää niin luksukselta kuin parikymppisenä opiskelijana, eikä silloin voinut tietää, että rauhassa juttelu on tällä hetkellä elämän luksusta. Niin se elämä muuttuu ja hyvä niin, yhteisiä aikoja on ihanaa muistella.

Tämän asun ehdimme vielä kaksin kuvata kotia kohti palatessa. En tiedä miksi tuo mekko ei eksy usein päälle, se tuli mieleeni uutena vuotena, kun joku teistä lukijoista nosti tämän postauksen viime vuodelta. Näin mustan topin kanssa puettuna tästä ei edes hirveän hyvin erotu, että päällä on henkselimekko, vai mitä sanotte?

Mitä tykkäät asusta? Mitä tykkäät tehdä, jos pääset viettämään kahdenkeskistä iltaa?

P.S. Erikoisen hyvää-leivontakirja arvottu, arpaonni osui Anne-Marille, onnea ja kiitos osallistuneille!

Kolme hyvää asiaa

Eilinen päivä ei ehkä ollut maailman parhaita, vaikka siinä paljon hyvää olikin. Päivän naurut ainakin sain omasta sekoilustani ja mielikuvitukseni määrästä, bongasitteko IG-storiesista (@optimismiakatja), kun yritin vähän selittää mitä sekoilin menemään? Nauroin lopulta itselleni kippurassa ja kuulemma piristin muidenkin päivää viestienne perusteella. Heh!

Sairastelut eivät vain tässä perheessä lopu ja huonon yön jälkeen sitä on aina vähän mieli maassa. Siksipä suunnitellut postaukset saivat odottaa ja valitsin sen sijaan hyvien asioiden etsimisen eilenkin, idea postaukseen tuli Tuijan blogista. Nappasin kameran ulos mukaan, jotta sain luonnon kauneudesta jotain ikuistettua ennen luvattua vesisadetta.

Ja paljon hyvää sitä sitten löytyikin! Joten näillä uuteen päivään! Pysähdy sinäkin miettimään, mitä vastaisit. Itselleni kamalin kohta oli tuo hyvän keksiminen itsessäni, olisiko sinun helppo vastata näihin?

snow+molokids+uus january+snow+finland

Kolme hyvää asiaa päivässäni:

  1. Lasten halailut ja toteamukset siitä, että olen rakas.
  2. Kuopuksen temppukerhointo, sitä sisukkuutta kun 1-vuotias haluaa seistä käsillään on ihanaa seurata.
  3. Liikunta ja ulkoilu, olin uusi ihminen juostuani pakkasessa. Meinasin jättää väliin väsymyksen takia, onneksi en jättänyt.

Kolme hyvää asiaa minussa:

  1. Organisointikyky, asiat eivät jää tekemättä.
  2. Spontaanius – innostun herkästi monesta asiasta ja alan puuhata sekä järjestää saman tien.
  3. Lapsenmielisyys – sitä tarvitsee usein tässä ”duunissa”.

Kolme hyvää asiaa elämässäni:

  1. No lapset, lapset ja lapset. Esikoinen kysyi eilen, olisinko pärjännyt elämässäni, jos heitä ei olisi tullut? Vastasin, että no en millään. Hän totesi, että onpa hyvä että me synnyttiin ja viihdytetään sua. Kyllä hymyilytti, ihanuus. <3
  2. Mahdollisuus olla kotona. Tämä on vähän kysymysmerkki, onko se ”urani” kannalta uhka vai mahdollisuus, mutta kyllä koen sen mahdollisuudeksi. Olen saanut toteuttaa omia harrastuksia, liikkua ja nauttia ulkoilusta valoiseen aikaan. Olen nähnyt lasteni kasvavan ja nähnyt heti kaiken uuden oppimisen. On se ehdottomasti hyvä, jos ei paras asia elämässäni.
  3. Terveys. Minä jaksan ja pystyn ja mihinkään ei satu. Se on valtavan hyvä ja suuri asia.

tammikuu+lumi snow+januaryuus molo+haalari+winter+uus

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:

  1. Reissut yhdessä perheen kanssa.
  2. Lapset ja heidän kasvamisensa seuraaminen.
  3. Vuosi on vielä alussa, joten ehkä työn löytäminen tai jonkun unelman toteutuminen?

Kolme hyvää asiaa blogissani:

  1. Aitous. Pyrin kirjoittamaan ihan juuri sitä mitä ajattelen, kuvaamaan realistisia kuvia ja kertomaan, jos on tatti otsassa. Tietenkään kaikkea ei voi kertoa, mutten yritä mielestäni esittää muuta kuin olen.
  2. Kieli. Minun lempiaineeni oli koulussa äidinkieli ja toivon, että se välittyy kirjoittamistani teksteistä. Rakastan kirjoittamista ja yritän kirjoittaa virheettömästi – joskus kuitenkin käy niin, ettei oikolukua ehdi. Mutta toivon tekstieni olevan helposti luettavia ja eteneviä!
  3. Tarttumapinta. Koen, että ruudun takana on monenlaisia lukijoita ja yritän tarjota jokaiselle jotakin. Kuitenkin niin tavallista, että vinkkeihin ja ajatuksiin on helppo samaistua ja jutut toteuttaa. Teen tätä kuitenkin juuri teille, lukijat ja ajattelen joka postauksen kohdalla, mitä joku teistä saattaisi saada siitä irti.

finland+winter+january lumi+tammikuu

Johan muuten tuli itsellenikin positiivinen mieli kun näitä listasi, kyllä kannatti! Keksitkö vastauksia omalla kohdallasi helposti? Iloista keskiviikkoa sinne!

P.S. Innostaako helpot, maidottomat ja gluteenittomat leivontaohjeet? Tänään ehti vielä osallistua kirja-arvontaan, klik!

Ihan kuriositeettina: näistä kuvista muuten nuo kaksi, joissa on lapsia on otettu kännykällä – ei hirveästi häviä kameralle, vai mitä!