Ihan kuin koski olisi räjähtänyt

Eilen nähtiin Tampereella jotain ennen näkemätöntä uskaltaisin väittää. Tammerkoskessa tanssi eri värisiä vesiä Nirvanan, Lady Gagan ja Backstreet Boysin tahtiin ja ilotulitteet pamahtelivat kertosäkeissä taivaalle. Ihan mieletön maailmanluokan show sanoisin!

Mistä oikein oli kyse? Tanssivat vedet liittyivät Tampereen 240-vuotisjuhliin ja ne olivat nähtävissä eilen viimeistä kertaa. Ilotuliteshow liittyi puolestaan Tampereen Valoviikkoihin, jotka avattiin eilen upealla tavalla ja jotka jatkuvat aina maaliskuun alkuun asti. Mahtavan pitkä aika! Teoksia on nähtävissä ympäri kaupunkia ja ne syttyvät hämärän laskeutuessa ja sammuvat arkisin noin kello 23 ja viikonloppuisin kello 05. Huikea tuo yllä olevan teoksen valo, joko saat vihreät hampaat tai näyttää kuin hampaita ei olisi ollenkaan!

Koskipuisto oli eilen mustanaan ihmisiä ihastelemassa showta. Somen perusteella siellä olivat ”kaikki”, muutamia tuttuja kasvoja onnistuin bongaamaan yleisömerestä. Kävin hetkellisesti ihan ihmeellisiä tunteita läpi siinä kosken rannalla muiden tamperelaisten kanssa seistessä. Meillä ei miehen kanssa ole tässä kaupungissa juuria, ei sukulaisia, ei lapsuusmuistoja. Samalla katselin 6-vuotiastani joka tanssi biisien tahtiin ja huuteli ”huikeeta” ilotulitusten aikaan ja mietin, että heille kasvaa tänne juuret. Lapseni ovat paljasjalkalaisia manselaisia ja heille syntyy tähän kaupunkiin erilainen suhde kuin mikä itselläni on. Sen ajatteleminen pimeässä illassa ja musiikin pauhussa jotenkin herkisti. Saavat lapset olla ylpeitä kotikaupungistaan! Lapset totesivat kosken näyttäneen siltä, kuin se olisi räjähtänyt!

Kiitos Tampere eilisillasta ja kaamoksen piristämisestä näin pitkillä Valoviikoilla! Menkäähän katsomaan mitä kaikkea keskustasta löytyy!

Dancing Fountain – käy katsomassa!

Onhan se nyt jotenkin ihan huikeaa. Seistä tönöttää Tammerkosken rannalla monen muun kanssa ja odottaa, että koskessa alkaa Suomen ensimmäinen tanssivat vedet-näytös. 1.10.1779 perustettu Tampere juhlii viikon verran 240-vuotiskemujaan ja ohjelmaa on järjestetty valtavasti. Yksi ihan must see-juttu itselleni oli nähdä Tanssivat vedet koskessa. Ensimmäinen näytös oli eilen kello 19 ja näytöksiä on kolme illassa, kello 19, 20 ja 21 aina 5.10.2019 asti.

Siellä me sitten odotimme kolmen tamperelaisen likan kanssa. Hehkutin heille, että nyt tehdään tytöt historiaa ja esikoinen kyseli, onko näytös samanlainen kuin Kyproksen lomalla nähty. Sitten se alkoi. Komea musiikki täytti tienoon ja vedet alkoivat tanssia. Lasten mielestä hieman pelottavaltakin kuulostanut Pähkinänsärkijä kumisi komeasti legendaarisen kosken yllä, jossa teekkareitakin kastetaan. Mahtavaa tunnelmaa.

Jotenkin liikutti, miten innoissaan uusi tamperelainen sukupolvi oli tästä näytöksestä ja erityisesti 3-vuotiaamme sanoi kaiken olleen hyvin kaunista. ”Katsoin niin naama isossa hymyssä, että silmät meni sikkuralle” hän kertoi jälkikäteen. Ihanaa, miten aito innostus! Laskeva aurinko ja taustalla näkyvä Finlayson antoi ihan oman tunnelmansa hommalle. Mahtava historia on kotikaupungillamme! Itsekin tuli taputettua esitykselle, kunnes alkoi miettiä, kuuleeko kukaan taputuksia, mistä tätä ohjataan? Ihmiset kyllä tempautuivat täysillä mukaan.

Liian pian esitys oli ohi. Koska se näyttää varmasti erilaiselta kello 20 tai kello 21, olisi houkutus mennä se katsomaan vielä uudelleenkin. Esikoinen hämmästeli lyhyttä kestoa ja otti taas Kyproksen version puheisiinsa, mutta selitin, että sinne oli kalliit liput, tämä on huikea panostus kaupungilta ja maksuton yleisölle! JA! Illan viimeinen esitys on pisin ja kestää noin vartin verran. Vedet ja valot ovat varmasti upeita pimeässä, eli ehkä täytyy viimeistään ensi viikonloppuna sinnitellä lasten kanssa sinne iltaysiin ja käydä katsomassa vielä se versio! Näytti aika mahtavalta kun somesta kurkin pimeän versioita, meillä jo nukuttiin ysiltä. Mutta josko jaksetaan vielä joku ilta, onneksi on viikko aikaa!

Ihan mahtavia juttuja muutenkin tarjolla koko viikon. Sunnuntaina pääsee vaikka mihin museoihin, tänään on rastirataa Kauppahallissa ja 2019 ilmaista leivosta jaossa Keskustorin ratikkakahvilassa. Noin pari juttua mainitakseni, niitä on valtavasti muitakin. Muun muassa täältä voi kurkkia mitä kaikkea tapahtuu Mansessa. Vinkkaa mihin sinä olet menossa? Viime vuonna olimme pyöräsuunnistuksessa koko perheen voimin, sitä en nyt löytänyt valitettavasti! Bongaako joku muu, menikö vain minulta ohi?

Onnea Tampere 240 vuotta, mahtavat bileet olet järkännyt!

Ruma ja vammainen – repivä tarina erilaisuudesta

”Olen niin ruma ja vammainen”, huutaa Quasimodo näyttämöllä. Samalla sanoen, ettei ansaitse sitä, mitä tavallisilla ihmisillä on, kuten rakkautta. Itselleni nousee pala kurkkuun. Vaikka nyt liikutaan Victor Hugon 1800-luvulla kirjoittaman romaanin puitteissa, ovat erilaisuus ja hyväksytyksi tuleminen ajankohtaisia aiheita vielä satoja vuosia myöhemminkin. Kun Quasimodoa potkitaan näyttämöllä, nousee väkisin mieleen tämän päivän koulukiusaamiset. Erilaisuus on aina ollut syy syrjinnälle.

Olemme saapuneet mieheni kanssa pitkästä aikaa Keskustorilla sijaitsevaan Tampereen Teatteriin. Tai niin me luulimme. Olin jo unohtanut miten arvokas ja upea rakennus on kyseessä, mutta kun astun paikoillemme parvekkeelle, huokaisen miehelleni – ihan kuin Pariisissa! Parvella näen kuuluisat Notre Damen patsaat, ne, joita mekin Pariisissa ahkerasti kuvasimme. Ajattelen aluksi, että olisiko alhaalla paremmat paikat, mutta kun patsaita esittävä kuoro saapuu sisään parvelle ja laulu alkaa, olen tyytyväinen parvekkeen paikoista. Niin vaikuttava on jo tuo patsaskuoro! Kyyneleet kihoavat silmiin ensimmäisen minuutin aikana. Musiikki koskettaa syvältä ja tunnelma on synkkä, mutta toiveikas koko esityksen ajan.

Notre Damen kellonsoittaja sai ensi-iltansa viime viikolla ja se perustuu Victor Hugon romaaniin sekä Disney-elokuvan lauluihin. Vaikka Disney on mainittu, on tarina sen verran synkkä ja hurja, etten kyllä lähtisi pienten lasten kanssa tätä katsomaan. Tarinaa ei ole kaunisteltu, kuten Disneyn elokuvassa ja se nostattaa katsojalle kyyneleet silmiin useampaan kertaan. Huomaan esiripun laskeutuessa, että molemmille poskille putoilee kyyneleitä. Viereinen nainen niiskuttaa myös. Välillä nauran ääneen, niin huikean näköisiä ovat kivipatsaat, jotka pyllistävät ja työntävät varpaat suuhun. Lavastus ja puvustus ovat kerta kaikkisen huikeita, teatteri on käsittämättömän hieno! Lavastaja Marjatta Kuivasto on osunut sen suhteen täydellisesti maaliin.

Tarina kertoo Quasimodosta, epämuodostuneesta mutta hyvin sydämellisestä pojasta ja sittemmin miehestä, joka on elänyt koko elämänsä Notre Damen katedraalin tornissa. Hänen isäntänsä, eli kasvattajansa Claude Frollo jaksaa toistella sitä, kuinka ruma ja vammainen Quasimodo on, eikä hän voi lähteä ulos ihmisten pariin – hänelle naurettaisiin aivan varmasti. Veljensä ja hänen vaimonsa poismenon myötä Frollosta tuli pienen, epämuodostuneen pojan kasvattaja ja hän nimesi pojan Quasimodoksi, joka tarkoittaa kyttyräselkää. Kaikki elämässä muuttuu, kun Quasimodo kielloista huolimatta lähtee ja tapaa kauniin Esmeraldan. Synkkään tarinaan syttyy toivo ja ilo – ystävä, miten kaunis sana! Quasimodolla on ystävä!

Pääroolien esittäjät, niin kuin koko muukin näyttelijäkaarti on huikea. Upean lavastuksen ja ammattilaisten keskellä unohdin täysin olevani keskellä Tamperetta, niin maailmanluokan musikaali on kyseessä. Viimeisen piirtoon hiottu Quasimodon hahmoa katsoessa ei voi olla miettimättä, miten taidokkaasti ääntään ja vartaloaan häntä esittävä Petrus Kähkönen käyttää. Hän on käyttänyt hahmoonsa apuna muun muassa fysioterapeuttia ja tulkitsee erilaisuuden sekä muun muassa kuulovamman todella uskottavasti. Entä sitten upea Josefin Silen, joka tulkitsee Esmeraldaa? Huikean kaunis ilmestys, jonka ääni on upea. Isäntä Frolloa esittävä Ilkka Hämäläinen saa suun loksahtamaan kohtauksessa, jossa ruoskii itseään samalla upeasti laulaen. Vaikuttavaa, todella vaikuttavaa. Odottamaani Lari Halmetta emme nähneet hänen ollessaan kipeänä, mutta sotilas Phoebuksen roolia veti hyvin vakuuttavasti myös Panu Kangas.

Jos joskus, niin nyt kannattaa aivan ehdottomasti suunnata teatteriin. Niin upeaa jälkeä ovat näyttelijät, puvustajat, lavastaja sekä tietenkin ohjaaja Georg Malvius sekä kapellimestari Martin Segerstråle saaneet aikaan. Olin täysin irti ajasta ja paikasta tuossa upeassa teatterin maailmassa. Keskellä Keskustoria pyörii tällä hetkellä maailmanluokan musikaali – se on vain koettava!

*liput näytökseen saatu