Dancing Fountain – käy katsomassa!

Onhan se nyt jotenkin ihan huikeaa. Seistä tönöttää Tammerkosken rannalla monen muun kanssa ja odottaa, että koskessa alkaa Suomen ensimmäinen tanssivat vedet-näytös. 1.10.1779 perustettu Tampere juhlii viikon verran 240-vuotiskemujaan ja ohjelmaa on järjestetty valtavasti. Yksi ihan must see-juttu itselleni oli nähdä Tanssivat vedet koskessa. Ensimmäinen näytös oli eilen kello 19 ja näytöksiä on kolme illassa, kello 19, 20 ja 21 aina 5.10.2019 asti.

Siellä me sitten odotimme kolmen tamperelaisen likan kanssa. Hehkutin heille, että nyt tehdään tytöt historiaa ja esikoinen kyseli, onko näytös samanlainen kuin Kyproksen lomalla nähty. Sitten se alkoi. Komea musiikki täytti tienoon ja vedet alkoivat tanssia. Lasten mielestä hieman pelottavaltakin kuulostanut Pähkinänsärkijä kumisi komeasti legendaarisen kosken yllä, jossa teekkareitakin kastetaan. Mahtavaa tunnelmaa.

Jotenkin liikutti, miten innoissaan uusi tamperelainen sukupolvi oli tästä näytöksestä ja erityisesti 3-vuotiaamme sanoi kaiken olleen hyvin kaunista. ”Katsoin niin naama isossa hymyssä, että silmät meni sikkuralle” hän kertoi jälkikäteen. Ihanaa, miten aito innostus! Laskeva aurinko ja taustalla näkyvä Finlayson antoi ihan oman tunnelmansa hommalle. Mahtava historia on kotikaupungillamme! Itsekin tuli taputettua esitykselle, kunnes alkoi miettiä, kuuleeko kukaan taputuksia, mistä tätä ohjataan? Ihmiset kyllä tempautuivat täysillä mukaan.

Liian pian esitys oli ohi. Koska se näyttää varmasti erilaiselta kello 20 tai kello 21, olisi houkutus mennä se katsomaan vielä uudelleenkin. Esikoinen hämmästeli lyhyttä kestoa ja otti taas Kyproksen version puheisiinsa, mutta selitin, että sinne oli kalliit liput, tämä on huikea panostus kaupungilta ja maksuton yleisölle! JA! Illan viimeinen esitys on pisin ja kestää noin vartin verran. Vedet ja valot ovat varmasti upeita pimeässä, eli ehkä täytyy viimeistään ensi viikonloppuna sinnitellä lasten kanssa sinne iltaysiin ja käydä katsomassa vielä se versio! Näytti aika mahtavalta kun somesta kurkin pimeän versioita, meillä jo nukuttiin ysiltä. Mutta josko jaksetaan vielä joku ilta, onneksi on viikko aikaa!

Ihan mahtavia juttuja muutenkin tarjolla koko viikon. Sunnuntaina pääsee vaikka mihin museoihin, tänään on rastirataa Kauppahallissa ja 2019 ilmaista leivosta jaossa Keskustorin ratikkakahvilassa. Noin pari juttua mainitakseni, niitä on valtavasti muitakin. Muun muassa täältä voi kurkkia mitä kaikkea tapahtuu Mansessa. Vinkkaa mihin sinä olet menossa? Viime vuonna olimme pyöräsuunnistuksessa koko perheen voimin, sitä en nyt löytänyt valitettavasti! Bongaako joku muu, menikö vain minulta ohi?

Onnea Tampere 240 vuotta, mahtavat bileet olet järkännyt!

Ruma ja vammainen – repivä tarina erilaisuudesta

”Olen niin ruma ja vammainen”, huutaa Quasimodo näyttämöllä. Samalla sanoen, ettei ansaitse sitä, mitä tavallisilla ihmisillä on, kuten rakkautta. Itselleni nousee pala kurkkuun. Vaikka nyt liikutaan Victor Hugon 1800-luvulla kirjoittaman romaanin puitteissa, ovat erilaisuus ja hyväksytyksi tuleminen ajankohtaisia aiheita vielä satoja vuosia myöhemminkin. Kun Quasimodoa potkitaan näyttämöllä, nousee väkisin mieleen tämän päivän koulukiusaamiset. Erilaisuus on aina ollut syy syrjinnälle.

Olemme saapuneet mieheni kanssa pitkästä aikaa Keskustorilla sijaitsevaan Tampereen Teatteriin. Tai niin me luulimme. Olin jo unohtanut miten arvokas ja upea rakennus on kyseessä, mutta kun astun paikoillemme parvekkeelle, huokaisen miehelleni – ihan kuin Pariisissa! Parvella näen kuuluisat Notre Damen patsaat, ne, joita mekin Pariisissa ahkerasti kuvasimme. Ajattelen aluksi, että olisiko alhaalla paremmat paikat, mutta kun patsaita esittävä kuoro saapuu sisään parvelle ja laulu alkaa, olen tyytyväinen parvekkeen paikoista. Niin vaikuttava on jo tuo patsaskuoro! Kyyneleet kihoavat silmiin ensimmäisen minuutin aikana. Musiikki koskettaa syvältä ja tunnelma on synkkä, mutta toiveikas koko esityksen ajan.

Notre Damen kellonsoittaja sai ensi-iltansa viime viikolla ja se perustuu Victor Hugon romaaniin sekä Disney-elokuvan lauluihin. Vaikka Disney on mainittu, on tarina sen verran synkkä ja hurja, etten kyllä lähtisi pienten lasten kanssa tätä katsomaan. Tarinaa ei ole kaunisteltu, kuten Disneyn elokuvassa ja se nostattaa katsojalle kyyneleet silmiin useampaan kertaan. Huomaan esiripun laskeutuessa, että molemmille poskille putoilee kyyneleitä. Viereinen nainen niiskuttaa myös. Välillä nauran ääneen, niin huikean näköisiä ovat kivipatsaat, jotka pyllistävät ja työntävät varpaat suuhun. Lavastus ja puvustus ovat kerta kaikkisen huikeita, teatteri on käsittämättömän hieno! Lavastaja Marjatta Kuivasto on osunut sen suhteen täydellisesti maaliin.

Tarina kertoo Quasimodosta, epämuodostuneesta mutta hyvin sydämellisestä pojasta ja sittemmin miehestä, joka on elänyt koko elämänsä Notre Damen katedraalin tornissa. Hänen isäntänsä, eli kasvattajansa Claude Frollo jaksaa toistella sitä, kuinka ruma ja vammainen Quasimodo on, eikä hän voi lähteä ulos ihmisten pariin – hänelle naurettaisiin aivan varmasti. Veljensä ja hänen vaimonsa poismenon myötä Frollosta tuli pienen, epämuodostuneen pojan kasvattaja ja hän nimesi pojan Quasimodoksi, joka tarkoittaa kyttyräselkää. Kaikki elämässä muuttuu, kun Quasimodo kielloista huolimatta lähtee ja tapaa kauniin Esmeraldan. Synkkään tarinaan syttyy toivo ja ilo – ystävä, miten kaunis sana! Quasimodolla on ystävä!

Pääroolien esittäjät, niin kuin koko muukin näyttelijäkaarti on huikea. Upean lavastuksen ja ammattilaisten keskellä unohdin täysin olevani keskellä Tamperetta, niin maailmanluokan musikaali on kyseessä. Viimeisen piirtoon hiottu Quasimodon hahmoa katsoessa ei voi olla miettimättä, miten taidokkaasti ääntään ja vartaloaan häntä esittävä Petrus Kähkönen käyttää. Hän on käyttänyt hahmoonsa apuna muun muassa fysioterapeuttia ja tulkitsee erilaisuuden sekä muun muassa kuulovamman todella uskottavasti. Entä sitten upea Josefin Silen, joka tulkitsee Esmeraldaa? Huikean kaunis ilmestys, jonka ääni on upea. Isäntä Frolloa esittävä Ilkka Hämäläinen saa suun loksahtamaan kohtauksessa, jossa ruoskii itseään samalla upeasti laulaen. Vaikuttavaa, todella vaikuttavaa. Odottamaani Lari Halmetta emme nähneet hänen ollessaan kipeänä, mutta sotilas Phoebuksen roolia veti hyvin vakuuttavasti myös Panu Kangas.

Jos joskus, niin nyt kannattaa aivan ehdottomasti suunnata teatteriin. Niin upeaa jälkeä ovat näyttelijät, puvustajat, lavastaja sekä tietenkin ohjaaja Georg Malvius sekä kapellimestari Martin Segerstråle saaneet aikaan. Olin täysin irti ajasta ja paikasta tuossa upeassa teatterin maailmassa. Keskellä Keskustoria pyörii tällä hetkellä maailmanluokan musikaali – se on vain koettava!

*liput näytökseen saatu

Uusi sushimesta Tampesterissa

Pitkään on suosikkejamme olleet lounaspaikkoina sushipaikat, joita Tampereella löytyykin ilahduttavasti. Koskikeskuksen Luckiefun’sissa olemme monesti käyneet lasten kanssa, samoin useasti on tullut käytyä Hallituskadun Itsudemossa. Ne ovat olleet lasten kanssa kaksi suosikkiamme, sillä esikoinen ei ole niin sushin perään. Näiden lounasbuffissa löytyy kuitenkin paljon muutakin ruokaa, kuten bataattiranskalaisia ja kevätkääryleitä, jotka ovat lapsemme suosikkeja.

Viikko sitten joukkoon jyräsi ketju nimeltään Konnichiwa. Se avasi ovensa Kyttälässä, Stockmannin takana sekä Bistro Naapurin naapurissa. Sijainti on siis loistava (siitä tuli hei lähinnä Pikku Kakkosen puistoakin oleva sushibuffa!), mutta miltä sen sushit maistuivat?

Astuimme sunnuntaina sisään ravintolaan vähän ennen yhtä ja se oli kohtalaisen tyhjä, mutta tuntia myöhemmin porukkaa olikin urakalla. Syöttötuoleja oli hyvin tarjolla samoin kuin tilaa, eli ravintola on helppo lähestyttävä lastenkin kanssa. Konnichiwa on sisustettu hyvin yksinkertaisesti, pöytien ja tuolien lisäksi löytyi muutamia koristeita. Se, mistä tykkäsin erityisesti, oli valon määrä, joka ravintolaan lankesi. Peittosi tässä suhteessa kaksi muuta suosikkiamme täydellisesti. Lisäksi olen usein harmitellut sitä, että Itsudemossa on kuuma sekä hirveän kova musiikki – Konnchiwassa oli viileää, valoista sekä musiikki hiljaisella. Ei tullut sellaista tuskaista sekametelioloa, jos tiedätte?

Susheja oli pitkä pöytä tarjolla, lisäksi oli muun muassa friteerattuja rapuja, kevätrullia, teryakikanaa, nuudeleita, salaatteja – sitä aika samaa kuin muuallakin, tosin rapuja en ole aiemmin syönyt buffissa ja ne olivat vielä todella hyviä! Joskus on harmittanut, ettei ruokia ole nimetty hyvin ja saa arpoa, mitäköhän tässä on, mutta Konchiwassa ei ollut sitä ongelmaa. Dumplingsien kohdalla lukenut ”paistetut nyytit” tosin jätti arvoitukseksi, ovatko nyytit kasvis- vai lihatäytteisiä.

Sushit olivat ihanan raikkaita ja tuoreita. Ne kiersivät vauhdilla, joten kovin kauaa seisonutta sushia ei tarvinnut syödä. Tarjolla oli myös raakaa kalaa ihan sellaisena, ilman riisiä tai merilevää, en muista sellaista nähneeni muissa buffissa! Hintaan kuului ruokajuomana vesi tai mehu, limpparit maksoivat euron hanasta.

Jälkkäripöydässä oli vaikka mitä porkkanakakusta suklaakekseihin, jätskiin ja tuulihattuihin. Mausta en tiedä mitään, sillä tungen napani sushibuffissa niin järisyttävän täyteen suolaisista, ettei tarvitse enää vilkaistakaan jälkkäriin päin! Lapset kyllä kehuivat porkkanakakkua kovasti!

Ensimmäisen käynnin perusteella tästä tuli kyllä suosikki. Freesit maut, rauhallinen tunnelma, valoisuus ja sijainti – sanoisin että ovat menneet aika nappiin!

Ketkä muut tykkäävät sushibuffista? Mikä on oma suosikkisi? Onko Konnichiwa tuttu?

KONNICHIWA
Tuomiokirkonkatu 24
Lounasbuffet 12 e (tarjolla muuten aina klo 17 asti!)