Miten Fingerporista saa teatteriesityksen? Ja oma fingerporityylinen lipsahdukseni!

*lippu esitykseen saatu

Kaikki varmasti tietävät mikä on Fingerpori, tuo Pertti Jarlan luoma suomenkielen sananvääntelyn kuningassarjakuva, jolle nelivuotiaammekin nauraa nykyään. Onhan se isinkin suosikki, joka naurattaa, joten pienikin hihkuu sille vaikka taitaa mennä vähän ohi vielä sananvääntely. Mutta tarkkaan se meillä aamulehdestä tankataan!

Minusta tuntuu, että Fingerpori on ollut meillä suosikki ”aina”, 13 vuotta sitä on nyt julkaistu. Muistan nimittäin erittäin hyvin, kun hieman väsyksissä kahdeksan vuotta sitten esikoista odottaessa kuulin uutisissa sanottavan ”riippumaton tutkimus” ja ehdin sanoa ääneen miehelle, miksi tutkijat tutkivat riippumattoa, kunnes välähti mistä on kyse. Mies on nauranut vuosia aivopierulleni ja taisi lähettää sen juttuvinkiksikin Jarlalle. Sellainen sarjis on muuten julkaistu, ehkä tekijä oli keksinyt sen itsekin, mutta hymyilytti kun riippumaton tutkimus oli Aamulehdessä. Mutta miten lyhyet sarjakuvastripit voivat taipua teatterinäytökseksi? Siitä lähdin ottamaan viikonloppuna selvää Tampereen Komediateatteriin Lapintielle.

Petja Lähteen kirjoittama ja Panu Raipian ohjaama teos osuu naurusuoneen

Petja Lähde on käsikirjoittanut esityksen, jota esitetään samalla juonella eri kaupungeissa, viime vuonna se nähtiin Helsingissä, aiemmin Turussa ja tänä vuonna muun muassa Tampereella ja Raumalla. Alussa Fingerporissa on kaikki hyvin, kunnes kaupunginjohtaja Homelius kutsuu Heimo Vesan puheilleen – on hätätilanne, Fingerpori aiotaan pakkoliittää Tampereeseen ja kaupunginjohtaja tarvitsee Heimo Vesan apua tilanteeseen. Jo alkuasetelma pistää naurattamaan kovasti, sillä Homeliusta esittävä Aku Sajakorpi on ihan hulvaton Homelius ja täydellinen kopio sarjakuvista. Pelkkä se olemus naurattaa, saatikka jutut. Ihan sama mitä kaupunginjohtaja sanoo, se päätyy lööppeihin ja moni lausahdus onkin tuttu sarjakuvista. Aku sai kyllä itsestäni isoimmat naurut esityksen aikana irti! Kun Tampereesta on kyse, mukana on myös paikallisia julkkishahmoja ja rakennuksia – uppoaa kuin häkä!

Homma etenee vauhdilla ja varsinkin toinen osio väliajan jälkeen on hulvaton. Kaikki näyttelijät vetävät aika täysillä, sillä kuvitelkaa, 5 näyttelijää vetää 71 roolihahmoa näytöksen aikana. Ihan hervotonta tahtia vaihtuvat lennosta hahmot, hatunnosto näyttelijöille! Toinen naurunpurskahduksia aiheuttava hahmo on Jere Riihisen esittämä Asko Vilenius puhumattakaan kaikista muista Riihisen esittämistä hahmoista Mikki Hiireen asti. Uskomattoman hyvin käydään läpi mieletön määrä henkilöhhahmoja Jarlan sarjakuvasta ja tyrskähdyksiä piisaa. Pakko myös nostaa esiin Tuukka Huttusen esittämät imitaatiopätkät Suomen julkimoista, kyllä osui ja upposi, mieletön ammattitaito!

Tampereen Komediateatteri poikkeusaikana

Tämä on asia, joka varmasti mietityttää tällä hetkellä teatterissa kävijöitä – uskaltaako mennä teatteriin? Hyvin ensiluokkaisesti kaikesta oli pidetty huolta komediateatterissa. Jos oma maski oli unohtunut, sellaisen sai ostaa eurolla paikan päältä. Näytöksiin myydään vähemmän paikkoja eli kenenkään vieressä ei tarvitse istua ja paikkanumeroita ei ole. Visiirillä varustettu henkilökunta ohjaa ihmiset rauhassa vuorollaan istumaan ja katsoo, että välit ovat kunnossa. Vielä ennen esitystä annettiin ohjeet siitä, että rivi kerrallaan pääsee väliajalle, joka on kyllä tarpeeksi pitkä. Lisäksi kysyttiin, ovatko kaikki tyytyväisiä paikkoihinsa, nyt voi vielä vaihtaa.

Käsidesiä oli tarjolla ja ainakin näin päivänäytöksessä ei ollut pienintäkään ruuhkaa missään vaiheessa. Koska kyseessä oli päivänäytös ja sali oli suhteellisen väljä, jäi jotain pientä ehkä puuttumaan siitä, kuinka isompi yleisö lähtisi enemmän mukaan taputuksiin tai heistä lähtisi isompi naurunremakka. Itseäni ei haitannut, mutta mietin tuntuiko näyttelijöistä erilaiselta esittää tyhjemmälle salille.

Fingerporin huumori – täydellinen lepo aivoille tässä tilanteessa

Itse koin, että Fingerpori oli parasta, mitä saatoin käydä katsomassa tässä syksyn epävarmassa tilanteessa. Tuntui todella hyvältä katsoa ei niin vakavaa esitystä ja nauraa sekä hymyillä. Unohdin täysin miettiä maskia naamalla tai vallitsevaa maailmantilannetta, Fingerpori vei pariksi tunniksi muihin tunnelmiin. Jos yhtään kiristää tai väsyttää loputtomat uutiset, ota suunnaksi Komediateatteri – takaan että rentoudut ja pääset nauramaan!

Kulttuuriala on ollut tänä vuonna aikamoisissa vaikeuksissa, joten toivon ihmisten mahdollisuuksien mukaan lähtevän esityksiin mukaan jatkossakin. Kyllä nämä ihmiset ovat yleisönsä ansainneet, mieletöntä hahmojen ilotulitusta toinen toisensa perään ja yllättäviä hetkiä fingerporilaisella räävittömyydellä. Syksyn hauskinta antia, jos yhtään kyseiset sanamuunnokset ja hahmot uppoavat!

Oletko nähnyt Tampereella tai muualla FIngerporin? Mitä pidit? Mikä on syksyn teatterisuosikkisi?

Villi kone – kun tietokoneesta tulee ongelma

*liput näytökseen saatu ilmaiseksi

Pakko tulla heti kertomaan teille, kun olimme aamulla teatterissa. Jännitin, miten pieni 3-vuotias elohiiremme jaksaa 1h 20 minuuttia (väliajan kanssa) kestävän näytöksen paikallaan istuen ja ilahduin valtavasti siitä mitä näin. Hän istui lähes kaiken ajan sylissäni, mutta hihkui siitä esityksen mukana, taputti tarmokkaasti aina kun huomasi että muutkin ja sanoi näytöksen olleen todella mukava. Itse asiassa takanamme istunut kaverin 3-vuotias sanoi, että haluaisi tulla uudelleen katsomaan näytöksen. Päinvastoin ennakko-oletuksiani meni siis ihan loistavasti ja oli niin kiva reissu, että tulin heti kertomaan siitä!

Kyseessä oli siis tiistaina Tampereen Komediateatterissa ensi-iltansa saanut lastenteatteri, Risto Räppääjä ja Villi kone. Suositusikä on kolmesta vuodesta eteenpäin. Kävin maanantaina näytöksen lehdistötilaisuudessa nappaamassa muutamia kuvia ja tapasin muun muassa näytelmän ohjaajan, Rauli Jokelinin. Hän oli silminnähden innostunut näytöksestä ja kertoi, että tykkää kovasti Nopoloiden tarinasta, joka on kirjoitettu jo vuonna 2006. Musikaaliversio teoksesta on nähty vuonna 2009 ja nyt vuorossa on lastenteatteri, joka sopii kyllä ihan yhtä lailla aikuisille ja kaikille kasvattajille – sen verran vauhdikas ja viihdyttävä teos on kyseessä!

Näytelmä kertoo siitä, mitä tapahtuu kun Risto saa ensimmäisen koneensa ja pelimaailma imaisee hänet. Rauha-täti onkin aluksi tyytyväinen, että Risto on ajan hermolla ja ruokaakaan ei tarvitse laittaa, tilataan vain pizzaa koneen viereen. Nopeasti homma kuitenkin eskaloituu ja koneriippuvuus iskee. Aihe on valtavan ajankohtainen, vaikka tarina on jo 13 vuotta vanha ja Nopolat ovat olleet selkeästi ajan hermolla sitä kirjoittaessaan. Kuten ohjaaja Jokelin kommentoi, esitys toimii varmasti keskustelunherättäjänä lapsen ja aikuisen välillä siitä, mitä liiallinen älylaitteilla roikkuminen voi tehdä mielelle ja kaveruussuhteille.

Esitys pyörii kuuden esittäjän voimin ja nuorista ei millään tapaa huomaa, etteivät ole vuosikausia teatterinlavalla viettäneet. Ihan huikean hyvin kaikki vetävät roolinsa. Minä ihastuin ihan täysillä Lennartiin (Kalle Uurto), joka oli syötävän suloinen ujoutensa kanssa, kun Rauha täti olisi ehkä halunnut pussata. Minäkin olisin halunnut pussata hellyttävää Lennartia! Nelliä esittävä Annika Junno sekä Ristona nähtävä Antti Heinonen vetivät roolinsa loistavasti ja koko tarinaa kannatteleva näyttelijä oli selkeästi Jenna Pukkila, joka nähtiin Riston Rauha-tätinä. Musiikkoperheestä ponnistava Eero Alatalo sai puolestaan tehdä monta erilaista roolia ja loisti erityisesti nuorison musiikkitähtenä, Ville Pyrynä.

Teatteri kiinnosti pientäkin ihan eri tavalla kuin esimerkiksi elokuvat. Hän oli haltioissaan kaikesta mitä lavalla tapahtui, eikä se haitannut, ettei tietokonemaailma auennut hänelle samalla tapaa. Hipsimme katsomoon lähes ensimmäisten joukossa valitsemaan paikkoja ja itse asiassa tyhjiä paikkoja ei jäänyt loputa ollenkaan, koululaisia oli sali täynnä. He taputtivat ja nauroivat ääneen niin monessa kohdassa, ettei palaute jäänyt näyttelijöiltäkään varmasti huomaamatta – lapset nauttivat täysillä. Näytelmä on niin suosittu, että siitä pidettiin jopa kuusi ennakkonäytöstä! Ja ei haittaa ollenkaan, jos Ristoa ja muita hahmoja ei tunne etukäteen, tarinaan pääsee kyllä sisälle. Meillä ei vielä ole Ristoja kirjoina luettu, mutta leffoja on katseltu. Villin koneen tarina oli etukäteen siis kaikille kolmelle vieras.

Nautimme kaikki ihan todella paljon esityksestä ja minulla tuli liikutuksen kyyneleet silmiin, kun näin miten teatteri sai lapset nauramaan, taputtamaan ja tempaisi heidät mukaansa ihan eri tavalla kuin esimerkisi telkkari tai elokuvat. Tietokoneen ukot eli örkit, kuten pienempi sanoi olivat hetkellisesti jänniä, mutta silloin onneksi saattoi kiivetä syliin katsomaan. Missään nimessä hurja esitys ei ole! Onneksi uskalsin mennä 3-vuotiaan kanssa, kannatti! Lämmin suositus lapsille kulttuurielämykseksi!

Kuka on nähnyt tämän? Mitä pidit? Tai onko aikomus mennä katsomaan?