Peter Pan menee pieleen – hulvattomin teatteriesitys ikinä! Tämä täytyy nähdä!

Mitä odottaa näytelmältä, jonka nimi on Peter Pan menee pieleen? Pelkkää kohellusta, noloja tilanteita vai naurunpurskahduksia? En ollut kuullutkaan tällaisesta näytelmästä, jonka alkuperäisversio Peter Pan Goes Wrong seitsemän vuoden takaa saattaa olla teille tuttu. Sen ovat kirjoittaneet Henry Lewis, Jonathan Sayer sekä Henry Shields. Minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät lue juuri televisio-, kirja- tai teatteriarvosteluja vasta kuin jälkikäteen, sillä pelkään aina spoilaantuvani liikaa juonesta.

Miten päädyimme sitten katsomaan koko perhe Peter Pania viime viikolla Tampereen Teatteriin? Vanhempani olivat huhtikuussa menossa katsomaan sinne Disneyn Notre Damea, jonka mekin näimme viime syksynä, mutta tiedätte miten kävi. He päättivät sitten mennä katsomaan jotain vähän saman genren teatteria syksyllä ja tulivat meille syyskuussa päivänäytöksestä hehkuttaen, että olipa hyvä ja siellä oli paljon lapsikatsojiakin, jotka kikattivat ääneen. Varasin siis tuon suosituksen perusteella perheelleni liput ja luin jälkikäteen vasta senkin, että näytelmää suositellaan yli 6-vuotiaille. No, hyvin jaksoi paikallaan 4,5-vuotiaskin eikä esimerkiksi pelästynyt yhtään kohtausta.

Peter Pan menee pieleen – loistava näyttelijäkaarti saa vatsalihakset kipeiksi

Siis ihan oikeasti nauroin niin paljon, etten muista ikinä, ikinä nauraneeni teatterissa näin. Mieheni takanani nauroi tauotta ääneen niin kovaa, että ajattelin hänen putoavan penkiltä jossain välissä. Lapsetkin hihkuivat ja nauroivat välillä, mutta toki näytelmässä on monia viittauksia, jotka menevät näin pieniltä ohi. Ei se tuntunut heitä haittaavan. Näytelmän jälkeen oli ihan ”hepuliolo”, nauratti vielä kadullakin. Siis ei mikään näytelmä toimi näin täysillä synkkään ja erikoiseen syksyn aikaan. Tuli niin tarpeeseen!

Näytelmässä on rakennettu näytelmän sisään toinen näytelmä. Kyseessä on Pirkanmaan Polyteknisen Draamaseuran Peter Panin ensi-ilta. Näytelmän ohjaajaa sekä Kapteeni Koukkua esittää iki-ihana Mikko Nousiainen ja aivan hulppean monta hyvää roolia vetää Mari Turunen, joista ehkä lasten suosikki oli vähän totutumpaa topakampi Helinä-keiju. Sitten esitys saa alkaa, meidät toivottaa tervetulleeksi teatteriin Polyteknisen Draamaseuran ohjaaja Lari Halmetoja eli Nousiainen.

Ykkösnaurut sai aikaan Ville Majamaan roolit Peterin varjona, perheen koirana Nanana, merirosvona ja esityksen apulaisohjaajana. Hän oli aivan hulvaton ja todella kivaa seurattavaa. Nauroin muuten kyllä aivan kippurassa myös lähes aina kertojan, eli Ola Tuomisen ollessa lavalla. Mielettömän vakuuttava hahmo ja ääni! Kukaan näyttelijöistä ei jättänyt kylmäksi ja parasta olikin heidän saumaton yhteistyönsä, jokainen kohtaus tuntui olevan täynnä yllätyksiä ja sai vähintään suun hymyyn, jos ei hekottamaan ääneen. Mitä tapahtuu kun edessä on taianomainen lentokohtaus, jossa lapset lähtevät taivaalle Peter Panin kanssa kohti Mikä-mikä-maata? Käykää katsomassa. Uskoisin, ettei kukaan pety. Enempää en uskalla kertoa, sillä parasta ovat esityksessä tulevat yllätykset!

Hallittua koheltamista ja upeita lavasteita

Kyllähän varsinkin lopussa tuntuu todellakin kaikki menevän pieleen, mutta hallitusti. Katsoja pysyy hyvin mukana ja löytää erilaisia kohtia missä nauru irtoaa, vaikka hetkellisesti väliajan jälkeen tuntui, että saadaanko tähän vielä uutta potkua. Kyllä saatiin. Marjatta Kuivasto ja Lasse Männikkö ovat luoneet todella upeat lavasteet, jotka ihastuttivat niin lapsia kuin aikuisia. Lavalla nähdään englantilainen koti, satumainen metsä ja tarina saadaan kuin saadaankin vietyä loppuun asti. Ammattimaisuus näkyy, vaikka kuinka kohellusta olisi lavalla, näyttelijöiden pokka pitää ja show jatkuu.

Tämä on kyllä ehdottomasti sitä, mitä tähän talveen kaivataan. En voi kuin lämmöllä suositella. Nautimme hirveästi. Maski päässä istuminen alkaa olla tuttua ja katsomosta oli poistettu penkkejä sen verran, että olimme käsivarren mitan päässä toisistamme perheenäkin. Se ei tuntunut haittaavaan lapsia, vaikka hekin olivat sitä mieltä, että takana istunut isi nauroi kyllä aika kovaa. Ehkä se on parasta kiitosta näyttelijöille.

Tekisi mieli mennä uudestaan, niin iloinen olo esityksestä jäi. Parhaat naurut aikoihin, kiitos ohjaaja Mika Eirtovaara sekä upea näyttelijätiimi! Olipa aivan ihanaa käydä koko perheen voimin nauttimassa kulttuuria ja nauramassa ääneen!

Onko joku nähnyt tämän tai vielä menossa?

Ruma ja vammainen – repivä tarina erilaisuudesta

”Olen niin ruma ja vammainen”, huutaa Quasimodo näyttämöllä. Samalla sanoen, ettei ansaitse sitä, mitä tavallisilla ihmisillä on, kuten rakkautta. Itselleni nousee pala kurkkuun. Vaikka nyt liikutaan Victor Hugon 1800-luvulla kirjoittaman romaanin puitteissa, ovat erilaisuus ja hyväksytyksi tuleminen ajankohtaisia aiheita vielä satoja vuosia myöhemminkin. Kun Quasimodoa potkitaan näyttämöllä, nousee väkisin mieleen tämän päivän koulukiusaamiset. Erilaisuus on aina ollut syy syrjinnälle.

Olemme saapuneet mieheni kanssa pitkästä aikaa Keskustorilla sijaitsevaan Tampereen Teatteriin. Tai niin me luulimme. Olin jo unohtanut miten arvokas ja upea rakennus on kyseessä, mutta kun astun paikoillemme parvekkeelle, huokaisen miehelleni – ihan kuin Pariisissa! Parvella näen kuuluisat Notre Damen patsaat, ne, joita mekin Pariisissa ahkerasti kuvasimme. Ajattelen aluksi, että olisiko alhaalla paremmat paikat, mutta kun patsaita esittävä kuoro saapuu sisään parvelle ja laulu alkaa, olen tyytyväinen parvekkeen paikoista. Niin vaikuttava on jo tuo patsaskuoro! Kyyneleet kihoavat silmiin ensimmäisen minuutin aikana. Musiikki koskettaa syvältä ja tunnelma on synkkä, mutta toiveikas koko esityksen ajan.

Notre Damen kellonsoittaja sai ensi-iltansa viime viikolla ja se perustuu Victor Hugon romaaniin sekä Disney-elokuvan lauluihin. Vaikka Disney on mainittu, on tarina sen verran synkkä ja hurja, etten kyllä lähtisi pienten lasten kanssa tätä katsomaan. Tarinaa ei ole kaunisteltu, kuten Disneyn elokuvassa ja se nostattaa katsojalle kyyneleet silmiin useampaan kertaan. Huomaan esiripun laskeutuessa, että molemmille poskille putoilee kyyneleitä. Viereinen nainen niiskuttaa myös. Välillä nauran ääneen, niin huikean näköisiä ovat kivipatsaat, jotka pyllistävät ja työntävät varpaat suuhun. Lavastus ja puvustus ovat kerta kaikkisen huikeita, teatteri on käsittämättömän hieno! Lavastaja Marjatta Kuivasto on osunut sen suhteen täydellisesti maaliin.

Tarina kertoo Quasimodosta, epämuodostuneesta mutta hyvin sydämellisestä pojasta ja sittemmin miehestä, joka on elänyt koko elämänsä Notre Damen katedraalin tornissa. Hänen isäntänsä, eli kasvattajansa Claude Frollo jaksaa toistella sitä, kuinka ruma ja vammainen Quasimodo on, eikä hän voi lähteä ulos ihmisten pariin – hänelle naurettaisiin aivan varmasti. Veljensä ja hänen vaimonsa poismenon myötä Frollosta tuli pienen, epämuodostuneen pojan kasvattaja ja hän nimesi pojan Quasimodoksi, joka tarkoittaa kyttyräselkää. Kaikki elämässä muuttuu, kun Quasimodo kielloista huolimatta lähtee ja tapaa kauniin Esmeraldan. Synkkään tarinaan syttyy toivo ja ilo – ystävä, miten kaunis sana! Quasimodolla on ystävä!

Pääroolien esittäjät, niin kuin koko muukin näyttelijäkaarti on huikea. Upean lavastuksen ja ammattilaisten keskellä unohdin täysin olevani keskellä Tamperetta, niin maailmanluokan musikaali on kyseessä. Viimeisen piirtoon hiottu Quasimodon hahmoa katsoessa ei voi olla miettimättä, miten taidokkaasti ääntään ja vartaloaan häntä esittävä Petrus Kähkönen käyttää. Hän on käyttänyt hahmoonsa apuna muun muassa fysioterapeuttia ja tulkitsee erilaisuuden sekä muun muassa kuulovamman todella uskottavasti. Entä sitten upea Josefin Silen, joka tulkitsee Esmeraldaa? Huikean kaunis ilmestys, jonka ääni on upea. Isäntä Frolloa esittävä Ilkka Hämäläinen saa suun loksahtamaan kohtauksessa, jossa ruoskii itseään samalla upeasti laulaen. Vaikuttavaa, todella vaikuttavaa. Odottamaani Lari Halmetta emme nähneet hänen ollessaan kipeänä, mutta sotilas Phoebuksen roolia veti hyvin vakuuttavasti myös Panu Kangas.

Jos joskus, niin nyt kannattaa aivan ehdottomasti suunnata teatteriin. Niin upeaa jälkeä ovat näyttelijät, puvustajat, lavastaja sekä tietenkin ohjaaja Georg Malvius sekä kapellimestari Martin Segerstråle saaneet aikaan. Olin täysin irti ajasta ja paikasta tuossa upeassa teatterin maailmassa. Keskellä Keskustoria pyörii tällä hetkellä maailmanluokan musikaali – se on vain koettava!

*liput näytökseen saatu