Villi kone – kun tietokoneesta tulee ongelma

*liput näytökseen saatu ilmaiseksi

Pakko tulla heti kertomaan teille, kun olimme aamulla teatterissa. Jännitin, miten pieni 3-vuotias elohiiremme jaksaa 1h 20 minuuttia (väliajan kanssa) kestävän näytöksen paikallaan istuen ja ilahduin valtavasti siitä mitä näin. Hän istui lähes kaiken ajan sylissäni, mutta hihkui siitä esityksen mukana, taputti tarmokkaasti aina kun huomasi että muutkin ja sanoi näytöksen olleen todella mukava. Itse asiassa takanamme istunut kaverin 3-vuotias sanoi, että haluaisi tulla uudelleen katsomaan näytöksen. Päinvastoin ennakko-oletuksiani meni siis ihan loistavasti ja oli niin kiva reissu, että tulin heti kertomaan siitä!

Kyseessä oli siis tiistaina Tampereen Komediateatterissa ensi-iltansa saanut lastenteatteri, Risto Räppääjä ja Villi kone. Suositusikä on kolmesta vuodesta eteenpäin. Kävin maanantaina näytöksen lehdistötilaisuudessa nappaamassa muutamia kuvia ja tapasin muun muassa näytelmän ohjaajan, Rauli Jokelinin. Hän oli silminnähden innostunut näytöksestä ja kertoi, että tykkää kovasti Nopoloiden tarinasta, joka on kirjoitettu jo vuonna 2006. Musikaaliversio teoksesta on nähty vuonna 2009 ja nyt vuorossa on lastenteatteri, joka sopii kyllä ihan yhtä lailla aikuisille ja kaikille kasvattajille – sen verran vauhdikas ja viihdyttävä teos on kyseessä!

Näytelmä kertoo siitä, mitä tapahtuu kun Risto saa ensimmäisen koneensa ja pelimaailma imaisee hänet. Rauha-täti onkin aluksi tyytyväinen, että Risto on ajan hermolla ja ruokaakaan ei tarvitse laittaa, tilataan vain pizzaa koneen viereen. Nopeasti homma kuitenkin eskaloituu ja koneriippuvuus iskee. Aihe on valtavan ajankohtainen, vaikka tarina on jo 13 vuotta vanha ja Nopolat ovat olleet selkeästi ajan hermolla sitä kirjoittaessaan. Kuten ohjaaja Jokelin kommentoi, esitys toimii varmasti keskustelunherättäjänä lapsen ja aikuisen välillä siitä, mitä liiallinen älylaitteilla roikkuminen voi tehdä mielelle ja kaveruussuhteille.

Esitys pyörii kuuden esittäjän voimin ja nuorista ei millään tapaa huomaa, etteivät ole vuosikausia teatterinlavalla viettäneet. Ihan huikean hyvin kaikki vetävät roolinsa. Minä ihastuin ihan täysillä Lennartiin (Kalle Uurto), joka oli syötävän suloinen ujoutensa kanssa, kun Rauha täti olisi ehkä halunnut pussata. Minäkin olisin halunnut pussata hellyttävää Lennartia! Nelliä esittävä Annika Junno sekä Ristona nähtävä Antti Heinonen vetivät roolinsa loistavasti ja koko tarinaa kannatteleva näyttelijä oli selkeästi Jenna Pukkila, joka nähtiin Riston Rauha-tätinä. Musiikkoperheestä ponnistava Eero Alatalo sai puolestaan tehdä monta erilaista roolia ja loisti erityisesti nuorison musiikkitähtenä, Ville Pyrynä.

Teatteri kiinnosti pientäkin ihan eri tavalla kuin esimerkiksi elokuvat. Hän oli haltioissaan kaikesta mitä lavalla tapahtui, eikä se haitannut, ettei tietokonemaailma auennut hänelle samalla tapaa. Hipsimme katsomoon lähes ensimmäisten joukossa valitsemaan paikkoja ja itse asiassa tyhjiä paikkoja ei jäänyt loputa ollenkaan, koululaisia oli sali täynnä. He taputtivat ja nauroivat ääneen niin monessa kohdassa, ettei palaute jäänyt näyttelijöiltäkään varmasti huomaamatta – lapset nauttivat täysillä. Näytelmä on niin suosittu, että siitä pidettiin jopa kuusi ennakkonäytöstä! Ja ei haittaa ollenkaan, jos Ristoa ja muita hahmoja ei tunne etukäteen, tarinaan pääsee kyllä sisälle. Meillä ei vielä ole Ristoja kirjoina luettu, mutta leffoja on katseltu. Villin koneen tarina oli etukäteen siis kaikille kolmelle vieras.

Nautimme kaikki ihan todella paljon esityksestä ja minulla tuli liikutuksen kyyneleet silmiin, kun näin miten teatteri sai lapset nauramaan, taputtamaan ja tempaisi heidät mukaansa ihan eri tavalla kuin esimerkisi telkkari tai elokuvat. Tietokoneen ukot eli örkit, kuten pienempi sanoi olivat hetkellisesti jänniä, mutta silloin onneksi saattoi kiivetä syliin katsomaan. Missään nimessä hurja esitys ei ole! Onneksi uskalsin mennä 3-vuotiaan kanssa, kannatti! Lämmin suositus lapsille kulttuurielämykseksi!

Kuka on nähnyt tämän? Mitä pidit? Tai onko aikomus mennä katsomaan?

Myrsky vavahdutti teatterissa

”Tätä täytyy sulatella”
”Mielettömän upeat musiikit”
”Upeaa Shakespearea”

Tällaisia kommentteja kuulin eilen teatterissa ympärilläni, kun kävelimme äitini kanssa ulos salista. Olimme juuri nähneet 400 vuotta vanhan Shakespearen teoksen herätettynä henkiin ja sijoitettuna nykypäivään. Vaikka versioita tästä näytelmästä on tehty lukuisia ja vuonna 2010 on valmistunut jopa elokuva sen innoittamana, tarina oli itselleni vieras. Mietin, onko Shakespeare liian kulturelli kokemus tai ymmärränkö tarinan ja ajatukset sen ympärillä.



Pressikuva 

Ajatukset olivatkin se jännittävin juttu. Tarinan ymmärsi kyllä ja se oli tuotu upeasti tähän päivään. Esitys herätti paljon niin ahdistavia kuin mietityttäviä ajatuksia ja tunteita. Siihen oli upeasti sekoitettu tärkeistä tärkein viesti ilmastonmuutoksesta ja oudosti käyttäytyvästä merestä, joka hukkuu muoviin. Siinä oli rakkaustarina, siinä oli ajatuksia ihmisten pahuudesta ja anteeksiannosta. Samalla koko ajan taustalla kulki renesanssiajan näytelmän maaginen tarina, jossa taikavoimilla, hengillä ja haltioilla oli merkittävä osuus.

Myrsky alkaa vaikuttavalla kohtauksella, jossa ei itse asiassa puhuta mitään, mutta lavasteet ja mielettömät musiikit virittävät täysillä tunnelmaan ja vievät mukanaan. Kurkimme näiden lavasteiden tekoa käydessämme tutustumassa kulisseihin lokakuussa ja on jotenkin hyvin vaikuttavaa nähdä ne tositoimissa. Sitten siirrytään itse tarinaan – vallasta syösty mies Prospero on hautonut kostoa kauan. Hänet on karkoitettu tyttärens Mirandan kanssa lähes autiolle saarelle ja nyt viholliset tulevat hänen lähelleen risteilemään ja tilaisuus kostaa on tullut. Ilmanhaltiattaren Arielin avulla hän siirtää ristelyporukan saarelle ja aloittaa koston. Vai aloittaako? Hän tekee todeksi saarelle haaksirikkoutuneiden painajaiset ja samalla herätetään ajatuksia siitä, kuinka ihminen taistelee luonnon kanssa ilmastonmuutosta vastaan. Voiko myrskyä hallita? Henkipalvelijoiden avulla herätetään henkiin niin viinapirut kuin unettomuus ja huono omatunto. Jokaisella haaksirikkoutuneella on oma kipukohtansa. Mutta pystyykö Prospero lopulta kostamaan vai päätyykö anteeksiantoon?


Pressikuva
Pressikuva

Esityksen aikana vavahduin musiikin sekä näyttävien lavasteiden ja valojen voimasta. Eläydyin rakkaustarinaan ja himosin kostoa, ahdistuin meriä tukehduttavasta muovin määrästä. Nauroin, kun laivalta haaksirikkoutunut porukka heitti juttua muun muassa ”perusristeilystä” ja otti kännykkäselfieitä paikallisista asukkaista. Myrsky oli valtavan monen tunteen ja ajatuksen leikkikenttä ja pääroolissa olevan Pentti Helinin sekä Jaana Oraviston näytteleminen upean koskettavaa ja viimeisteltyä. Jaana Oraviston vakavailmeinen ja hieman eleetön Ariel-hahmo oli jotenkin niin vangitsevan surumielinen, että unohdin monesti muut lavalla häntä katsoessani. Erityismaininta myös nuoren lahjakkuuden Verneri Liljan Caliban-hahmolle, jota nimitetttiin niin sissijuustoksi kuin kurahousuksi. Mielettömän vangitseva hahmo sekin ja nuoren näyttelijän eläytyminen koskettavaa.

Esitys meni vauhdilla ja alun monologin jälkeen tapahtumia piisasi. Suosittelen muuten lämpimästi ostamaan käsiohjelman, siinä on avattu paljon niin esityksen taustaa kuin ajatuksia meristä ja muovista. En muista noin informatiivista ja ajatuksia herättävää käsiohjelmaa lukeneeni. Ohjaaja Tiina Puumalainen avaa siinä myös ajatuksiaan, samoin kuin kuiskaaja Marja Laitala päästetään kertomaan mietteitään siitä, miltä tuntuu kuiskata Myrskyyn. Todella kiva näin, enpä muista kuiskaajan ajatuksia lukeneeni aiemmin!

Me poistuimme salista yhtä lailla muiden kanssa hieman hämmentyneissä tunnelmissa. Teatteri herättää valtavasti tunteita ja parituntisen aikana olimme nauraneet, ihmetelleet, vaikuttuneet ja jopa ahdistuneet. Olin hyvin iloinen, että sain tämän nähdä, sillä kynnys lähteä katsomaan Shakespearea näin ei superkulturellina ihmisenä oli jonkinlainen. Turhaan, sillä tämä oli kertomus, josta jokainen saa varmasti ajatuksia irti ja joku monista aiheista koskettaa. Lämmin suositus sekä lämmin kiitos eilisillan elämyksestä Tampereen Työväen Teatterille! Tämä kuuluu kyllä kevään täytyy nähdä-esityksiin Tampereen teatteritarjonnassa.

Olitko eilen ensi-illasta tai oletko nähnyt jonkun muun version klassikosta?

*liput saatu

Elämyspäivä Billy Elliotin kulisseissa

Viime viikolla tapahtui jotain hurjan jännittävää: pääsin ensimmäistä kertaa eläessäni kurkkimaan teatterin lavasteisiin ja seuraamaan musikaalin harjoituksia! Hiivimme tyhjänä olleeseen Tampereen Työväen Teatteriin ja humpsahdmme täysillä käynnissä olleisiin harjoituksiin. Olin väittänyt ennen tätä iltapäivää, etten hirveästi käy teatterissa. No, en käykään jos verrataan seurueessamme olleeseen teatteriharrastajaan Katriin, joka on näytöksissä kuulemma 4-6 kertaa viikossa. Mutta kun aloin miettimään viime aikoina nähtyjä näytöksiä ja sepustamaan näkemistäni Huojuvasta Talosta, Peppi Pitkätossusta lapseni kanssa ja kuin meidän elämästä kertoneessa talo-ongelmaisesta remonttiesityksestä Rempallaan, tajusin, että olen aina nauttinut teatterista suuresti. Jokainen näkemäni esitys on painunut kokonaisvaltaisena elämyksenä mieleen, ihan eri tavalla kuin esimerkiksi jokin tusinaleffa.

Teatterissa käymistä vaikeuttaa tällä hetkellä se, että kävisin siellä mielelläni mieheni kanssa, mutta esitykset venyvät yli lasten nukkumaanmenoajan, joten siksi ei tule iltaisin yleensä lähdettyä. Nyt kun mietin viime vuoden Peppi-elämystä lapseni kanssa, totesin, että pakko päästä näkemään ja kokemaan joku lasten teatteri. Kuinka paljon hän onkaan siitä puhunut! Ja tiedättekö, minulle selvisi viime viikolla ihan uusi asia: opiskelijat saavat teatterilippuja -50% alennuksella tuntia ennen näytöstä. Aika huima etu vai mitä?

Mutta asiaan, eli siihen, kun hipsimme Samuel Harjanteen ohjaaman musikaalin, Billy Elliotin harjoituksiin. Pala nousi kurkkuun heti, sillä oikeassa teatterissa on jotain todella koskettavaa. Pelkästään se äänen käyttö, mihin teatteriammattilaiset pystyvät on upeaa. Laulu raikasi meidän istahtaessa tyhjään saliin. Oli mahtavaa seurata millaisella otteella Samuel ohjasi varsinkin lapsinäyttelijöitä. Jo harjoitusten seuraaminen itketti, lasten näyttelemisen seuraaminen oli todella liikuttavaa. Samuel ohjasi heitä upean kaverillisella otteella ja kertoi harjoitusten jälkeen yhdessä koreografi Jari Saarelaisen kanssa, että ensi-illasta tulee heille kova paikka. Lapsinäyttelijät ovat olleet Billy-koulussa yli 1,5 vuoden ajan ja nyt ohjaajan on aika ”päästä irti” ja antaa heidän loistaa. Tilanne tulee olemaan haikea. Billy-kouluun valittiin aikanaan 16 poikaa, joista kolme vetää Billyn roolia ja toiset kolme hänen parhaan ystävänsä, Michaelin roolia. Itse asiassa jännitystäkin hommassa on, sillä voi olla, että äänenmurros löytää pääosan esittäjät kun musikaali vielä pyörii. Tämän vuoksi rooleihin onkin jo etsitty lisää poikia, jotta esitykset voisivat pyöriä tauotta.

Billy Elliot-musikaali tulee olemaan suurin tähän mennessä  Tampereen Työväen Teatterissa tehty musikaali ja lavalle nousee yhteensä 55 esiintyjää Billy roolissa vuorottelevat kolme poikaa, Jiri Rajala, Simo Riihelä sekä Osku Perkiö. Tarina perustuu vuonna 2000 ilmestyneeseen elokuvaan. Billy on nuori brittiläispoika, joka haluaa nyrkkeilemisen sijaan tanssia balettia. Ajankuva 1980-luvun Englannista sekä hiilikaivostyöntekijöiden lakosta on varmasti onnistunut ja lavasteet tukivat mahtavasti tuota aikaa, jopa likainen tiskiallas oli mietitty jokaista yksityiskohtaa myöden. 1984-85 ollut lakko aiheutti sen, että miljoonan työttömän sijaan Britanniassa oli lakkojen jälkeen viisi miljoona työtöntä. Tuon myllerryksen keskellä Billy tahtoo tanssia ja kokee kovaa vastarintaa yrityksessään.

Pääsimme harjoitusten lisäksi kurkkimaan teatterin lavasteisiin ja se jos mikä oli huima kokemus. En tajunnutkaan kuinka valtava rakennus Tampereen Työväen Teatteri on! Seikkailimme käytäviä pitkin kurkkimaan muun muassa maskeeraajien hommia sekä valtavaa työtilaa, jossa nikkaroidaan lavasteita. Kulisseista löytyi myös metallipaja, jossa lavasteita valmistuu sekä puvustamo, jossa viiden naisen voimin ommellaan mittojen mukaan kaikki esitysasut. Päätä huimasi, kun mietti paljonko käsityötä jokaisen esityksen takana on ja arvostus teatteria kohtaan nousi tällä tutustumisreissulla!

Kun tiedän, että ohjaaja ja koreografi kyynelehtivät ensi-illassa, itken varmasti sitä ajatellessa itsekin tuplamäärän. Jännitän todella 18.10.2018 olevaa ensi-iltaa poikien puolesta. Kukakohan heistä vetää ekana pääroolin? Oikeastaan ensi-iltoja tulee olemaan kolme, sillä jokainen poika saa loistaa ensimmäistä kertaa oikeassa showssa vuorollaan.

Mielenkiintoisen teatterirupeaman jälkeen kävelimme kivenheiton päässä olevaan saunaravintola Kuumaan, jossa pääsee niin saunomaan kuin syömään hyvin teatterin jälkeen. Mutta siitä höpöttelen erikseen omassa postaukssaan, ettei tästä tule liian pitkää romaania. Huomaatte, että innostuin ihan valtavasti teatterihommista, kun pääsi vähän lähemmäs ohjaajan ja näyttelijän maailmaa!

Kiitos valtavasti tästä mahdollisuudesta Tampereen Työväen Teatteri ja kiitos seurasta Viikonloppukokki, Kolmistaan, Savusuolaa, My kind of Luxury sekä Paljon melua teatterista. Nähdään ensi-illassa!

Innostaako Billy Elliot, aiotko suunnata katsomaan? Tai mitä muita juttuja kuuluu teatterisyksyysi?

*yhteistyössä Tampereen Työväen Teatteri