Myrsky vavahdutti teatterissa

”Tätä täytyy sulatella”
”Mielettömän upeat musiikit”
”Upeaa Shakespearea”

Tällaisia kommentteja kuulin eilen teatterissa ympärilläni, kun kävelimme äitini kanssa ulos salista. Olimme juuri nähneet 400 vuotta vanhan Shakespearen teoksen herätettynä henkiin ja sijoitettuna nykypäivään. Vaikka versioita tästä näytelmästä on tehty lukuisia ja vuonna 2010 on valmistunut jopa elokuva sen innoittamana, tarina oli itselleni vieras. Mietin, onko Shakespeare liian kulturelli kokemus tai ymmärränkö tarinan ja ajatukset sen ympärillä.



Pressikuva 

Ajatukset olivatkin se jännittävin juttu. Tarinan ymmärsi kyllä ja se oli tuotu upeasti tähän päivään. Esitys herätti paljon niin ahdistavia kuin mietityttäviä ajatuksia ja tunteita. Siihen oli upeasti sekoitettu tärkeistä tärkein viesti ilmastonmuutoksesta ja oudosti käyttäytyvästä merestä, joka hukkuu muoviin. Siinä oli rakkaustarina, siinä oli ajatuksia ihmisten pahuudesta ja anteeksiannosta. Samalla koko ajan taustalla kulki renesanssiajan näytelmän maaginen tarina, jossa taikavoimilla, hengillä ja haltioilla oli merkittävä osuus.

Myrsky alkaa vaikuttavalla kohtauksella, jossa ei itse asiassa puhuta mitään, mutta lavasteet ja mielettömät musiikit virittävät täysillä tunnelmaan ja vievät mukanaan. Kurkimme näiden lavasteiden tekoa käydessämme tutustumassa kulisseihin lokakuussa ja on jotenkin hyvin vaikuttavaa nähdä ne tositoimissa. Sitten siirrytään itse tarinaan – vallasta syösty mies Prospero on hautonut kostoa kauan. Hänet on karkoitettu tyttärens Mirandan kanssa lähes autiolle saarelle ja nyt viholliset tulevat hänen lähelleen risteilemään ja tilaisuus kostaa on tullut. Ilmanhaltiattaren Arielin avulla hän siirtää ristelyporukan saarelle ja aloittaa koston. Vai aloittaako? Hän tekee todeksi saarelle haaksirikkoutuneiden painajaiset ja samalla herätetään ajatuksia siitä, kuinka ihminen taistelee luonnon kanssa ilmastonmuutosta vastaan. Voiko myrskyä hallita? Henkipalvelijoiden avulla herätetään henkiin niin viinapirut kuin unettomuus ja huono omatunto. Jokaisella haaksirikkoutuneella on oma kipukohtansa. Mutta pystyykö Prospero lopulta kostamaan vai päätyykö anteeksiantoon?


Pressikuva
Pressikuva

Esityksen aikana vavahduin musiikin sekä näyttävien lavasteiden ja valojen voimasta. Eläydyin rakkaustarinaan ja himosin kostoa, ahdistuin meriä tukehduttavasta muovin määrästä. Nauroin, kun laivalta haaksirikkoutunut porukka heitti juttua muun muassa ”perusristeilystä” ja otti kännykkäselfieitä paikallisista asukkaista. Myrsky oli valtavan monen tunteen ja ajatuksen leikkikenttä ja pääroolissa olevan Pentti Helinin sekä Jaana Oraviston näytteleminen upean koskettavaa ja viimeisteltyä. Jaana Oraviston vakavailmeinen ja hieman eleetön Ariel-hahmo oli jotenkin niin vangitsevan surumielinen, että unohdin monesti muut lavalla häntä katsoessani. Erityismaininta myös nuoren lahjakkuuden Verneri Liljan Caliban-hahmolle, jota nimitetttiin niin sissijuustoksi kuin kurahousuksi. Mielettömän vangitseva hahmo sekin ja nuoren näyttelijän eläytyminen koskettavaa.

Esitys meni vauhdilla ja alun monologin jälkeen tapahtumia piisasi. Suosittelen muuten lämpimästi ostamaan käsiohjelman, siinä on avattu paljon niin esityksen taustaa kuin ajatuksia meristä ja muovista. En muista noin informatiivista ja ajatuksia herättävää käsiohjelmaa lukeneeni. Ohjaaja Tiina Puumalainen avaa siinä myös ajatuksiaan, samoin kuin kuiskaaja Marja Laitala päästetään kertomaan mietteitään siitä, miltä tuntuu kuiskata Myrskyyn. Todella kiva näin, enpä muista kuiskaajan ajatuksia lukeneeni aiemmin!

Me poistuimme salista yhtä lailla muiden kanssa hieman hämmentyneissä tunnelmissa. Teatteri herättää valtavasti tunteita ja parituntisen aikana olimme nauraneet, ihmetelleet, vaikuttuneet ja jopa ahdistuneet. Olin hyvin iloinen, että sain tämän nähdä, sillä kynnys lähteä katsomaan Shakespearea näin ei superkulturellina ihmisenä oli jonkinlainen. Turhaan, sillä tämä oli kertomus, josta jokainen saa varmasti ajatuksia irti ja joku monista aiheista koskettaa. Lämmin suositus sekä lämmin kiitos eilisillan elämyksestä Tampereen Työväen Teatterille! Tämä kuuluu kyllä kevään täytyy nähdä-esityksiin Tampereen teatteritarjonnassa.

Olitko eilen ensi-illasta tai oletko nähnyt jonkun muun version klassikosta?

*liput saatu

Elämyspäivä Billy Elliotin kulisseissa

Viime viikolla tapahtui jotain hurjan jännittävää: pääsin ensimmäistä kertaa eläessäni kurkkimaan teatterin lavasteisiin ja seuraamaan musikaalin harjoituksia! Hiivimme tyhjänä olleeseen Tampereen Työväen Teatteriin ja humpsahdmme täysillä käynnissä olleisiin harjoituksiin. Olin väittänyt ennen tätä iltapäivää, etten hirveästi käy teatterissa. No, en käykään jos verrataan seurueessamme olleeseen teatteriharrastajaan Katriin, joka on näytöksissä kuulemma 4-6 kertaa viikossa. Mutta kun aloin miettimään viime aikoina nähtyjä näytöksiä ja sepustamaan näkemistäni Huojuvasta Talosta, Peppi Pitkätossusta lapseni kanssa ja kuin meidän elämästä kertoneessa talo-ongelmaisesta remonttiesityksestä Rempallaan, tajusin, että olen aina nauttinut teatterista suuresti. Jokainen näkemäni esitys on painunut kokonaisvaltaisena elämyksenä mieleen, ihan eri tavalla kuin esimerkiksi jokin tusinaleffa.

Teatterissa käymistä vaikeuttaa tällä hetkellä se, että kävisin siellä mielelläni mieheni kanssa, mutta esitykset venyvät yli lasten nukkumaanmenoajan, joten siksi ei tule iltaisin yleensä lähdettyä. Nyt kun mietin viime vuoden Peppi-elämystä lapseni kanssa, totesin, että pakko päästä näkemään ja kokemaan joku lasten teatteri. Kuinka paljon hän onkaan siitä puhunut! Ja tiedättekö, minulle selvisi viime viikolla ihan uusi asia: opiskelijat saavat teatterilippuja -50% alennuksella tuntia ennen näytöstä. Aika huima etu vai mitä?

Mutta asiaan, eli siihen, kun hipsimme Samuel Harjanteen ohjaaman musikaalin, Billy Elliotin harjoituksiin. Pala nousi kurkkuun heti, sillä oikeassa teatterissa on jotain todella koskettavaa. Pelkästään se äänen käyttö, mihin teatteriammattilaiset pystyvät on upeaa. Laulu raikasi meidän istahtaessa tyhjään saliin. Oli mahtavaa seurata millaisella otteella Samuel ohjasi varsinkin lapsinäyttelijöitä. Jo harjoitusten seuraaminen itketti, lasten näyttelemisen seuraaminen oli todella liikuttavaa. Samuel ohjasi heitä upean kaverillisella otteella ja kertoi harjoitusten jälkeen yhdessä koreografi Jari Saarelaisen kanssa, että ensi-illasta tulee heille kova paikka. Lapsinäyttelijät ovat olleet Billy-koulussa yli 1,5 vuoden ajan ja nyt ohjaajan on aika ”päästä irti” ja antaa heidän loistaa. Tilanne tulee olemaan haikea. Billy-kouluun valittiin aikanaan 16 poikaa, joista kolme vetää Billyn roolia ja toiset kolme hänen parhaan ystävänsä, Michaelin roolia. Itse asiassa jännitystäkin hommassa on, sillä voi olla, että äänenmurros löytää pääosan esittäjät kun musikaali vielä pyörii. Tämän vuoksi rooleihin onkin jo etsitty lisää poikia, jotta esitykset voisivat pyöriä tauotta.

Billy Elliot-musikaali tulee olemaan suurin tähän mennessä  Tampereen Työväen Teatterissa tehty musikaali ja lavalle nousee yhteensä 55 esiintyjää Billy roolissa vuorottelevat kolme poikaa, Jiri Rajala, Simo Riihelä sekä Osku Perkiö. Tarina perustuu vuonna 2000 ilmestyneeseen elokuvaan. Billy on nuori brittiläispoika, joka haluaa nyrkkeilemisen sijaan tanssia balettia. Ajankuva 1980-luvun Englannista sekä hiilikaivostyöntekijöiden lakosta on varmasti onnistunut ja lavasteet tukivat mahtavasti tuota aikaa, jopa likainen tiskiallas oli mietitty jokaista yksityiskohtaa myöden. 1984-85 ollut lakko aiheutti sen, että miljoonan työttömän sijaan Britanniassa oli lakkojen jälkeen viisi miljoona työtöntä. Tuon myllerryksen keskellä Billy tahtoo tanssia ja kokee kovaa vastarintaa yrityksessään.

Pääsimme harjoitusten lisäksi kurkkimaan teatterin lavasteisiin ja se jos mikä oli huima kokemus. En tajunnutkaan kuinka valtava rakennus Tampereen Työväen Teatteri on! Seikkailimme käytäviä pitkin kurkkimaan muun muassa maskeeraajien hommia sekä valtavaa työtilaa, jossa nikkaroidaan lavasteita. Kulisseista löytyi myös metallipaja, jossa lavasteita valmistuu sekä puvustamo, jossa viiden naisen voimin ommellaan mittojen mukaan kaikki esitysasut. Päätä huimasi, kun mietti paljonko käsityötä jokaisen esityksen takana on ja arvostus teatteria kohtaan nousi tällä tutustumisreissulla!

Kun tiedän, että ohjaaja ja koreografi kyynelehtivät ensi-illassa, itken varmasti sitä ajatellessa itsekin tuplamäärän. Jännitän todella 18.10.2018 olevaa ensi-iltaa poikien puolesta. Kukakohan heistä vetää ekana pääroolin? Oikeastaan ensi-iltoja tulee olemaan kolme, sillä jokainen poika saa loistaa ensimmäistä kertaa oikeassa showssa vuorollaan.

Mielenkiintoisen teatterirupeaman jälkeen kävelimme kivenheiton päässä olevaan saunaravintola Kuumaan, jossa pääsee niin saunomaan kuin syömään hyvin teatterin jälkeen. Mutta siitä höpöttelen erikseen omassa postaukssaan, ettei tästä tule liian pitkää romaania. Huomaatte, että innostuin ihan valtavasti teatterihommista, kun pääsi vähän lähemmäs ohjaajan ja näyttelijän maailmaa!

Kiitos valtavasti tästä mahdollisuudesta Tampereen Työväen Teatteri ja kiitos seurasta Viikonloppukokki, Kolmistaan, Savusuolaa, My kind of Luxury sekä Paljon melua teatterista. Nähdään ensi-illassa!

Innostaako Billy Elliot, aiotko suunnata katsomaan? Tai mitä muita juttuja kuuluu teatterisyksyysi?

*yhteistyössä Tampereen Työväen Teatteri

Pyynikin näytös oli Masa Marsun ilotulitusta!

Helteisenä heinäkuun iltana suuntasimme koko perhe Pyynikin kesäteatteriin katsomaan Herra Hakkarainen seikkailee-kesäteatteriesitystä. Samalla uhmasimme ikärajasuositusta, sillä esitystä suositellaan yli 3-vuotiaille ja mukana oli myös 2-vuotiaamme. Uskoimme, että hän jaksaisi 50 minuuttisen esityksen katsoa.

Esitys alkoi ja taapero oli haltioissaan. Katsomo on pyörivä karuselli hän hihkui! Välillä kun se oli pidemmän hetken paikallaan, neiti kyseli miksei karuselli pyöri. Katsomo teki suuren vaikutuksen häneen ja naama oli kuin Hangon keksi, aina kun pyörähdettiin eteenpäin.

Esitys käynnistyi Masa Marsun jutuilla, jota esittää monelle tuttuakin tutumpi kasvo Pikku Kakkosesta, eli Veera Degerholm. Itse asiassa Masa Marsu veti koko esityksen läpi ja olikin yllättäen sen päähahmo, eikä itse Hakkaraista niin paljon näkynytkään. Sen sijaan oli Töhrijä-Tane, rouva Hakkarainen, poliisi, unissakävelijä neiti Kreekula ja kaikki muut hahmot vedettiin yllättävänkin sujuvasti läpi kolmella näyttelijällä, muita rooleja näyttelivät Juha Antikainen sekä Riitta Lindroos. Esitys sai alkunsa hämärätyypeistä, jotka tuhrivat kaupunkia ja sitä täytyi lähteä selvittämään.

Alle tunnin esitys eteni vauhdilla, vaikka pari matematiikan dialogia alkoivat käydä vähän puuduttaviksi pienille. Sen sijaan kohtaus, jossa jättiläishämähäkki pomppasi esiin sai taaperon jopa hätkähtämään ja kiipeämään isänsä syliin. Esikoinen innostui huutamaan mukana niissä kohdissa, joissa yleisöä oikein pyydettiin osallistumaan, erittäin suotava juttu lasten teatterissa.

Kepeä ja viihdyttävä pätkä on tämä Pyynikin kesäteatterissa pyörivä lastenesitys, jonka pääsee katsomaan vielä viikon ajan. Naapurin 7-vuotias oli todennut esityksen olevan vähän lapsellinen, eli toimi todella hyvin juuri meidän 2- ja 5-vuotiaille. Suosittelen kyllä testaamaan Pyynikin teatterin, se pyörivä katsomo on lasten mielestä huikea juttu! Ja katsomo on myös katettu, eli hellettä ei kannata pelästyä.

Kiitos myös näyttelijöille siitä, että jaksoivat helteestä huolimatta tulla moikkamaan lapsia esityksen jälkeen, vaikka selkeästi kuuma heillä oli. Ikimuistoinen hetki tuokin! Sattumalta nuorempi neiti oli halunnut ottaa mukaan Koiramäen Martan, harvemmin tuota lelua kuljettaa mukanaan. Osui vahingossa samaan genreen ja sen huomasi kyllä itse Hakkarainenkin.

Onko muita esityksen nähneitä? Mitä piditte? Tai mitä lastenteatteria suosittelisit?

*Liput saatu blogin kautta. Herra Hakkarainen seikkailee-esitys pyörii aina 5.8.2018 asti.