Avainsana-arkisto: thaimaa

Yksin matkustaminen – pari sanaa Tansaniasta, Thaimaasta ja Kreetalta

28.9.2022
Vastaa

Aika juoksee ihan hirveää kyytiä – minun on pitänyt kirjoittaa ylös Kreetan juttuja ja yhtäkkiä tajusin, että siitäkin on jo neljä viikkoa kun sinne lähdin! Tarinahan meni siis niin, että olin lähtemässä kirjoituskurssile Kreetalle apurahan voimin, mistä olin hyvin iloinen. Kurssin piti olla toukokuussa, mistä se siirrettiin elokuun loppuun. Maksoin tuolloin lentojen siirtämisestä. Kun kurssiin oli elokuussa kaksi viikkoa aikaa, se peruttiin kokonaan. Harmitti ihan kamalasti, olin odottanut niin kovasti. Päätinkin sitten vain lähteä matkaan (toki apurahaa ei voinut omaan matkaan käyttää) ja nappasin lennosta jonkun majoituksen. Osoittautui muuten todella kivaksi ja sijainti täyskymppi!

Olen suhteellisen vähän matkaillut yksin, sillä olemme olleet mieheni kanssa yhdessä pari vuosikymmentä ja onneksemme päässeet yleensä yhdessä matkaan. Mutta tässä muutamia mietteitä yksinään matkustamisesta.

Yksin Tansianiassa, Thaimaassa ja Kreetalla

Matkaan yksin lähteminen ei jännittänyt yhtään, kun kyseessä on vielä tuttu paikka, jossa pärjää mainiosti englannilla. Minusta hyvin turvallinen matkailukohde, jossa ihmiset ovat pääsääntöisesti äärimmäisen ystävällisiä.

Olen matkaillut yksin Tansaniassa, jossa tein töitä graduni eteen sekä Thaimaassa, jonne lähdin matkaoppaaksi kaksi kuukautta ennen kuin mies lensi perässä. Tuo kaksi kuukautta on muuten pisin eromme 21 vuoden aikana. Vähän tulkinnanvaraista toki, onko se yksin matkaamista, kun on matkaoppaana töissä. Siinähän on kollegoja ympärillä koko ajan, vain yöt olet yksin. Mutta noin periaatteessa, lentelin sentään Thaimaahan yksinäni.

Tansaniassa yksin ollessa oli vähän ”orvompi” olo. Ensimmäinen majoitukseni oli maan tasalla oleva talo keskellä ”ei mitään”. Suihku oli jääkylmä noro, vessa ei toiminut ja kämpässä juoksi useampi hiiri. Siirryin hotelliin aika pian ja sain toimivan vessan, suihkun sekä olin vähän ylempänä maan tasosta ja alhaalla respa. Minua nimittäin kiellettiin kulkemasta yksin päiväaikaankaan valkoisena naisena, joten yksin oleminen talossa tuntui vähän pelottavalta. Elettiin vielä aikaa, kun wifejä ei ollut sen enempää kuin Facebookia tai videopuheluita, eli siellä tuli oltua kyllä todellakin yksin. Sairastuin rajuun vatsatautiin ja sillä hetkellä oli ehkä eniten ikävä läheisiä, mutta onneksi oli se toimiva vessa ja suihku!

Thaimaassa olin asunut jo kaksi edellistä talvea lähtiessäni oppaaksi, joten monet maan tavat olivat tuttuja, samoin kuin paikat Phuketissa. Naapureissa asui opaskollegoita ja tunsin oloni siellä hyvin turvalliseksi.

Kreetalla ollessani juttelin paikallisen naisen kanssa, joka haaveili, että lähtisi joskus yksin reissaamaan, muttei millään uskalla. Yritin rohkaista häntä, että hyvin se menee ja hän vannoi, että jonain päivänä hän toteuttaa aikeensa. Olen hyvin harvoin osannut pelätä matkaillessa, hurjin tilanne sattui taksissa Thaimaassa, kun kuski iski ovet lukkoon eikä päästänyt ulos. Silloin olin mieheni kanssa kyydissä, mutta kyllä meitä pelotti hetkellisesti oikeasti.

Hämmentävintä reissussa oli ekana iltana tullut sähkökatkos, joka jatkui seuraavaan aamupäivään asti. Pilkkopimeys oli täydellinen, asunto vieras ja kännykästä akku loppu. Se pimensi koko Plataniaksen!

Tehokasta yksinmatkailua – ei kun…

Ajattelin, että nyt kun suuntaan Kreetalle yksin, teen kaikkea, mitä lasten kanssa on haasteellista tehdä. Patikoin Vagabondablogin Terhin neuvomaa reittiä ja menen beach clubille, jonne en kuvittelisi meneväni lasten kanssa. Mikään rotkovaeltaja en ole, eli se oli poissa laskuista. Olin ensi kertaa yksin reissussa aikataulutta. Tansaniassa työt ohjasivat aikataulua, samoin Thaimaassa. Otin tavoitteeksi yhden jutun joka päivälle. Maisemaravintolan Haniassa jne. Ajattelin olla hirrrrmuisen tehokas.

Toisin kävi. Itse asiassa minulle sattui kesän jälkeen ehkä kiireisin työviikko, joten istuskelin kaskaiden sirittäessä tekemässä puhelinhaastattelua. Kirjoitin juttuja. Se oli jotenkin niin ihanaa siinä lämmössä istuskellessa, ettei tuntunut edes töiltä. Kellon ollessa 14 yhtenäkin päivänä suljin läppärin ja totesin, etten enää mihinkään retkelle lähde, vaan nautin merestä, rannasta yms. loppupäivän.

Lisäksi meinasin hullaantua ihan täysin vain siitä, ettei kukaan tarvitse minua. Ei tarvitse vahtia uimareita, pitää kiinni ruoka-ajoista tai mistään muustakaan. Oli ihan uskomattoman kivaa vain tuijottaa ihmisiä tai merta, lukea kirjaa ja kuunnella kivoja biisejä. Olin usein ainoa läheisellä altaalla. Se rauha vei aivan mennessään.

Yksin kreetalaisissa ravintoloissa

Näin Terhin sekä miehensä useampana päivänä ja kävin niin kivoja keskusteluja paikallisten sekä muiden turistien kanssa. Se on asia, mikä usein omassa porukassa jää. Kävin kahdesti Haniassa, kerran Vamoksessa, ajelin paikallisbussilla ja kävin Terhillä kylässä. Kävin siellä beach clubilla! Elokuun lopulla oltiin vielä 35 asteen lämmöissä, joka sekin kyllä vaikuttaa siihen, mitä huvittaa tehdä.

Tylsintä oli syöminen. Annokset ovat usein valtavia, enkä jaksa edes yhtä annosta kokonaan yksin. Usein tilasin pari alkupalaa. Parasta olikin syödä Terhin ja miehensä kanssa, kun pystyi maistamaan useampaa asiaa. Kävin myös lounaalla kahden suomalaisrouvan kanssa, sillä tapasin heitä juttukeikan puitteissa. Se lounas rannalla oli kyllä reissun parhaita!

Yksin matkaamisesta olisi ihan loputtomasti sanottavaa, mutta tässä nyt joitain mietteitäni. Mekkokuvat ovat otettu syyskuussa Suomessa, täällä on ollut huikean lämpimät kelit! Mekko oli ainoa ostokseni matkalta itselleni ja Dressvoicella oli vaikka mitä ihastuttavaa myynnissä!

Nyt muuten tuntui muuten ensi kertaa, että ikävä ei ollut niin kova, kun lapset ovat 6,5- ja 9,5-vuotiaita. Heilläkin on jo niin tutut arkikuviot ja paljon kavereita, että oli helpompi olla kotoa pois kuin vuosi sitten.

Tykkäätkö tai uskallatko sinä matkailla yksin? Missä kaikkialla olet käynyt? Onko toiveita, mitä kirjoittaisin Kreetalta? Yleistä, ravintoloista, majoituksesta…?

P.S. Soimasin itseäni hirveästi, kun reissusta kertyi vain 400 kuvaa, mutta mitä sitä samaa uima-allasta monta kertaa kuvaamaan. Viikon reissusta 400 kuvaa, neljän päivän pressireissusta tyhjensin juuri 1400 kuvaa. No, muistot säilyvät kyllä!

12 vuotta – kuinka vuodet näkyvät?

24.1.2019
6

Facebookin 10 years challenge on pyörinyt ympäri maailmaa niin kiivaana, etten tiedä montaa, jotka eivät olisi haastetta tehneet. Mieheni, jolla on ollut ehkä yksi profiilikuva ikinä ei ole kyllä ainakaan tähän osallistunut! Itselleni tuli mieleen, että olisiko tämä kiva bloggausaihe ja näköjään näin ajatteli moni muukin, haaste on näkynyt myös blogeissa. Olen mielenkiinnolla tutkinut ihmisten kuvia ja tutustunut varsinkin sellaisiin tyyppeihin, joita ei tuntenut 10 vuotta takaperin. Miten paljon elämästä voivat profiilikuvat kertoa tai siitä elämänvaiheesta, jota silloin elettiin. Itselläni yhdessä profiilikuvassa on päässäni työmaamerkki, siis sellainen tötterö ja se on otettu joskus aamuyöllä palatessa Tammerfesteiltä. Tulisikohan nyt 10 vuotta myöhemmin mieleen laittaa sellainen profiilikuva…? Tai työntää se tötterö päähän? Tai että ylipäätään olisin aamuneljältä jossain, hah!

Minähän olen itse profiilikuvien kanssa ihan toivoton. Vaihtelen niitä edes takaisin, kyllästyn hetkessä kuviin, haluan että profiilikuva on vuodenajan mukainen, jos siinä näkyy taustaa ja ja ja. Ei merikuvaa voi joulukuussa pitää! Tai omenankukkakuvaa! Ja kahden päivän jälkeen se liikennemerkkipääkin näyttää aika… Ehkä hölmöltä. Siksipä olen tehnyt jonkun ennätyksen profiilikuvien määrässä, veikkaan. Viimeiset vuodet ne ovat olleet hyvin pitkälti blogia varten otettuja kuvia.

Mutta miten kuvat ovat kehittyneet 12 vuodessa ja miten minä rypistynyt, kurkataan!

2007

Silloin liityin Facebookiin ja silloin tapahtui paljon muutakin. Ensimmäinen kuva on otettu Barcelonassa, jossa olimme viettämässä juhannusta. Kaverimme joutui melkein lähtemään yksin, sillä kello soi klo 02 yöllä jolloin piti lähteä bussiin ja nukuimme pommiin. Onneksi heräsimme jostain syystä tarpeeksi ja menimme autolla kentälle vauhdilla. Toka kuva on otettu elokuussa Tansaniassa, jossa olin pari viikkoa yksin tekemässä graduhaastatteluja. Lensin Kilimanjaron kentälle, jossa mieheni odotteli minua, oli lentänyt sinne Suomesta ja olimme vielä viikon safarilla. Ikimuistoinen juttu! Olin ottanut haastatteluviikkojen aikana pikkuletit, joiden teko maksoi muistaakseni 5 euroa. Pakkohan sitä oli kokeilla! Syksyllä muutimmekin Thaimaahan kun gradu oli paketissa, vauhdikas vuosi.

2008

Profiilikuvissa on Thaimaa-tunnelmia. Kuva miehen kanssa on otettu pomomme häissä, joita juhlittiin Patongilla. Kesällä sain päähäni ajaa prätkäkortin ja kyllä sitä pitikin tahkota, jessus kuinka vaikeaa! Ja sitten kuva on joku ”laitan kypärää päähän huoltsikan pihassa”-räpsy. Ei päätyisi profiilikuvaksi enää, mutta olin niin ylpeä, että pystyin pärräkorttiin ja minulla oli oma prätkä!

2009

Thaimaassa asuminen jatkui, olimme pinnan alla kaikki vapaapäivät (tai no, mies oli siellä työkseenkin). Muistan vieläkin hirveän hyvin jostain syystä tuon kuvan sukelluksen Shark Pointilla, jäimme ennen safety stopia poseeraamaan miehen kanssa hetkeksi. Väittäisin, että muistan sukelluksen hyvin juurikin kuvien ansiosta. Loikkimiskuva on otettu Rayan saarella, joka oli vlelä 10 vuotta sitten kohtalaisen tyhjä paratiisi, toista on nykyään.

2010

Eka kuva on otettu Singaporessa, missä jumituin onnistuneesti karuselliin. Toinen vaan hekotteli ja otti kuvaa kun en saa vyötä auki, julmaa. Olemme aina kiertäneet huvipuistot paikassa kuin paikassa, vaikkei lapsia vielä ollut. Keväällä 2010 saavutin oman ennätyspainoni, oppaan työssä oli vähän aina töissä, ehti huonosti kuntoilla ja ravintoloissakin sai syödä ilmaiseksi. Örf.

Keskimmäisessä kuvassa sukellamme Indonesiassa Gili-saarilla ja muistan nieleskelleeni tuolloin tuijottaessani valkoisia koralleja, jotka kuolivat liian lämpöisessä merivedessä. Silloin ahdisti todella ja ilmastonlämpeneminen iski lujaa tajuntaan. Tuolta reissulta sain tuliaisiksi denguekuumeen, joka puhkesi onneksi vasta kotona Thaimaassa ja sain hyvää hoitoa, hirvein tauti ikinä ja 8 päivää makasin tipassa.

Vika kuva on syksyltä 2010, olimme palanneet ja jääneet Suomeen ja ottaneet koiran.

2011

Tämän vuoden profiilikuvat ovat ihan tylsiä. Elämä oli aika harmaata jotenkin. Pääsin hyvään duuniin Tampereen ulkopuolelle ja päivät menivät töissä, koiran kanssa ja jumpissa. Useamman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen piti tosissaan etsiä paikkaansa. Tuntui, että monista kavereista oli erkaantunut, Thaimaan porukka jäi sinne kauas, muutimme pois Tampereen keskustasta ja ei voinut enää kävellä kaupungille. Vaihdoin sen takia jumppasalia ja hain paikkaani ihan joka paikassa. Uudessa kodissa, uudessa työyhteisössä, uudella jumppasalilla, uutena koiranomistajana uusilla lenkkipoluilla. Tajusin vasta paljon myöhemmin, kuinka vaikea vuosi 2011 oli. Ensimmäinen talvi iski päälle vuosikausien auringon jälkeen ja ajattelin, etten selviä hengissä pimeydestä. Pesin itkuisena kuraista koiraa aamuisin ja kaipasin järjettömän paljon takaisin aurinkoon. Asiaa ei helpottanut yhtään se, ettei miehen fiilikset olleet paljon paremmat Suomeen paluusta. Nappasin tuolta vuodelta vain yhden kuvan, joka on otettu syyskuun alussa Firenzessä. Nätisti poseerasin siinä noin keskellä keskustaa.

2012

Toinen ihan hirveä etsikkovuosi. Tältäkin on ties mitä kuvia, nappasin nämä kaksi. Kävimme toukokuussa New Yorkissa, joka otti vastaan +26 asteen lämmöllä niin keväällä. Huikeaa! Huikeat kaksi viikkoa pörräsimme siellä, yksi parhaista jutuista oli pyöräillä Keskuspuistoa ympäri. Päädyin lisäksi mainoskuviin, joita käytetään vieläkin (!) ja niitä varten kökötin tuolla uima-altaassa. Sain kiitokseksi 10 kerran uimalipun, joista en ole käyttänyt 7 vuoden aikana yhtäkään. AHHAH! Että vielä tunnustin tämän!

Jotenkin lähestyvä 30 ikävuotta ahdisti, olin ihan hukassa ja vähän ennen kuin määräaikainen sopparini töissä oli päättymässä, äkkäsin olevani raskaana. Loppuvuoden kuvissa onkin jo maha.

2013

Vuoden teema on arvattavissa. Olihan se nyt ihan huikeista huikein juttu, tulla äidiksi. Upeaa, pelottavaa, ihan hurjaa heittäytymistä vaativaa hommaa. Olin ihan huuli pyöreänä koko vuoden. Profiilikuvat olivat monesti vauvahenkisiä. Heinäkuussa teimme ekan ulkomaanmatkan, neiti täytti 4kk reissussa ja oli ihan superonnistunut viikko Kreikassa, näin vanhaa opaskaveriakin paikan päällä.

2014

Vuoden päästä tepastelin jo yhdessä lapsen kanssa rannalle. Hui! Miten se ehti noin kasvaa! Kävimme muun muassa Kroatiassa. Aloitin muotitoimittajaopinnot, minä myötä blogikuvien stailaaminen alkoi kiinnostaa vähän enemmän ja halusin istua lehtikasaan. Yksi lempikuvia edelleen!

2015

Kevään kuva on Indiedaysin gaalasta, johon mieheni lähti aveciksi. Olikin muuten eka ja vika kerta kun on ollut missään blogitouhuissa! Innostui siis valtavasti. Otettiin 2v kuvia toukokuussa ja oli järkkykylmä, lasta piti lämmittää välillä. Loppuvuodesta kuviin ilmestyi taas maha.

2016

Vuoden teema: pikkusisko. Tuossa ekassa kuvassa olen vikaa päivää raskaana. Mietin, että onneksi ne otettiin, sillä olin vikaa päivää ja varmaankin vikaa kertaa ikinä raskaana. Seuraavana aamuna menimme käynnistykseen ja ekassa vauvakuvassa kuopus on kuusi päivää vanha. Toukokuussa vietimme ristiäisiä, päivää ennen äitienpäivää kuten esikoisenkin kanssa ja heinäkuussa lähdimme Kreikkaan, aivan kuten esikoisenkin kanssa. Kun kerran syntyivät samalla viikolla, piti sitten tehdä kaikki muukin samalla tavalla! Näissä kaikissa profiilikuvissa oli vahvasti mukana tunne. En noissa aurinkoisena torstaina otetuissa kuvissa miettinyt mitään muuta kuin sitä, että tapaan tyttäreni huomenna. Itketti ja mietitytti, synnytys jännitti. Näkyy varmasti katseesta. Pienenä kuriositeettina: tytöt ovat tosiaan syntyneet samalla viikolla ja kun lähdin esikoista synnyttämään, tarvoin koiran kanssa hangessa polvia myöten. Kuopuksen kohdalla lumet ovat hävinneet ja oli todella lämmin tuona päivänä! Viime vuonna hänen 2-vuotispäivänään hiihdimme ja olimme rinteessä. On talvissa eroja!

2017

Tästä eteenpäin kaikki profiilikuvat on nähty blogissakin, joten nappasin vain pari suosikkia Kyprokselta.

2018

Kirsikankukat toukokuussa ja kännykkäräpsy pari päivää ennen joulua. Onnellisia hetkiä.

Pikakelauksella 12 vuotta ja hyvin erilaisia tunnelmia. Pahoitteluni kuvien koosta, ne ovat kopioituja niin eivät ihan täysillä suurentuneet blogiin. Eikö ole hassua, paljonko muistoja ja ajatuksia kertyy yhden kuvan taakse, mitä kaikkea näistäkin tuli mieleen! Ja olipa hassua huomata, kuinka älyttömän moni profiilikuva on otettu ulkomailla!

Oletko sinä osallistunut tähän haasteeseen Instassa tai Facebookissa? Oletko tykännyt katsella muiden vanhoja kuvia?

Tätä harmautta ei ainakaan kukaan kaipaa!

7.12.2018
4

Keskiviikko valkeni täydellisen harmaana päivänä ainakin Tampereella. Kaupasta ulos astuessaan ei voinut oikein arvioida, onko yö vai päivä ja pilvet roikkuivat raskaina taivaalla. Tihuutti vettä ja kaikki näytti harmaalta. Tätä puolta ei kukaan varmasti Suomesta kaipaisi? Lähestyvä itsenäisyyspäivä sai ainakin itseni miettimään, mitä sitä Suomesta oikein kaipaakaan ja mitkä asiat meillä ovat paremmin kuin hyvin. Eilen ajellessani lapsen kanssa lääkäriin mietin, että olin saanut lääkäriajan erikoislääkärille vartissa, pääsen sinne heti ja matkalla kuuntelin Radio Novan 101 faktaa Suomesta-listaa. Meillä on muun muassa pienin imeväisyyskuolleisuus, tiesittekö sitä?

Olen itse asunut joitakin vuosia ulkomailta ja oliko harmaus se, mitä kaipasin? En ehkä ensi sijassa, mutta harmaus kuuluu pakettiin ja maahan, jossa asumisesta voimme olla hurjan ylpeitä. Mitä asioita eniten kaipasin?

  • Englannissa kaipasin talvea. Jos meillä on harmaa marraskuu, niin siellä samassa harmaudessa ja märässä rämmittiin myös tammi, helmi- ja osa maaliskuuta. Meillä monesti on upea kevättalvi!
  • Asioiden hoito. Yrittäkääpä avata pankkitiliä Englannissa. Tai hoitaa jotain vuokraan liittyviä asioita. Siinä mennään lappu kädessä tiskiltä toiselle, mikään ei ollut ainakaan silloin sähköistä ja kaikki jotenkin ihan kivikautista Suomen jälkeen.
  • Suihku. Opimme lyömään kämmenen tietyllä osalla suihkuun, jotta sieltä tuli lämmin vesi. Vessaa ei saanut vetää jos toinen oli suihkussa tai erehtyä tiskaamaan keittiössä. Jos asia unohtui, kylppäristä kuuluva kiljunta muistutti hyvin pian, että kahdesta hanasta ei voi saada yhtä aikaa lämmintä vettä.
  • Lämmitys. Se on itse asiassa yksi Suomessa eniten luonnonvaroja kuluttava osio ja jokaisen olisi hyvä miettiä, kuinka lämpöisenä tupaansa pitää. Mutta Englannin systeemi, se vasta mielenkiintoinen olikin. Lämmitystä pidetään pari tuntia iltaisin ja aamuisin päällä. Tuloksena nukuin pipo päässä välillä, uaah sitä kylmyyttä.

  • Thaimaassa asuessa kaipasin happea. Kun lämpötila on jatkuvasti kuuma ja kostea, on lenkkeily hikisyyden lisäksi välillä todella tukalaa hommaa. Jos ei jaksanut nousta lenkille aamuseiskalta, kannatti homma unohtaa siltä päivältä. Suomessa on ihan mielettömän raikas ja puhdas ilma, sitä ei voi olla arvostamatta!
  • Turvallisuus. Thaimaassa juostessa valoisaankin aikaan sai monesti lauman räksyttäviä kulkukoiria peräänsä. Pelkäsimme kaverin kanssa kerran ihan hulluna, että saamme hampaat pohkeeseen, enkä koirien vuoksi uskaltanut yksin kyseiselle lenkille koskaan, kaveri otti koirat aina paremmin vastaan. Toiset lenkkeilivät kepin kanssa. Pimeällä… Niin, silloin lenkkeilen tasan Phuketin päädyssä, Chalongissa olevaa 700 metriä pitkää laituria edestakaisin, sillä se oli valaistu.
  • Siisteys ja puhtaus. Katselin syksyllä kirjoituksia, kun Tampereella yhdessä ravintolassa oli useampi ihminen saanut vatsataudin. Ravintola riepoteltiin medioissa ja osa porukasta ilmoitti, ettei mene sinne enää. Itse sain tasaisin väliajoin vatsataudin Thaimaassa, monesti syötyäni vakkariravintolassa. Välillä käytiin sairaalasta hakemasta vauhtia, kun taudit eivät loppuneet. Syödessä saattoi hyvin nähdä rotan ravintolassa, öisin roskikset kuhisivat rottia ja muuta kansaa. Söin siellä silti, ruoka oli hyvää ja kaikki työporukastamme saivat välillä vatsataudin, kuului hei pakettiin.
  • Liikenne. Itse koen, että Suomessa liikenteen suurimpia ongelmia on itsekeskeisyys, monesti kiilataan ja painetaan vanhoilla vihreillä menemään välittämättä seurauksista. Mutta sitten kun sitä liikennettä tulee joka puolelta, mopojen päällä on kissat ja koirat ja vauvat ilman kypärää sitä alkaa hiljentyä. Vaikka itse ajoit kuinka varovasti Thaimaassa, oli aina riski, että joku tekee jonkun aivan villin liikkeen. Välillä mopo saattoi hoippua edessäsi laidasta laitaan kun kuski oli ihan töttöröö. Hyvin yleistä oli, että kun liikenteeseen ei päässyt liittymään, ajettiin ensin pientaretta pitkin vastapalloon ja sieltä yks kaks puikattiin muutaman kaistan yli sopivaan väliin. Ajoimme päivittäin mopolla ja olen onnellinen, että selvisimme ehjin nahoin. Monta pahaa mopo-kolaria tuli nähtyä liiankin läheltä. Se prosentti, joka esimerkiksi Thaimaassa kuolee päivittäin liikenteessä on hurja. Että ehkä se meidän ratikkatyömaa ei olekaan niin hirveä.
  • Liikenteeseen liittyen julkinen liikenne. Täällä pääsee ja lähes mihin vain julkisella. Auta armias jos bussi on viisi minuuttia myöhässä. Muualla se ei olisi tullut koskaan.
  • Puhdas vesi. Se, ettei tarvitse kantaa pulloja kotiin, vaan vettä saa hanasta. Sillä voi pestä hedelmät ja vihannekset.
  • Luonto ja eläimet. En nyt varsinaisesti ikävöi käärmeen nahkoja parvekkeellani.
  • Virkavalta. Vaikka Suomessakin korruptiota on ja Aarnio on pyöritetty mediassa ympäri ämpäri, ollaan täällä aika lintukodossa vielä. Kaikesta ei selviä maksamalla. Kerran meidät pysäytti liikennepoliisi ja koska mopomme oli vuokramopo, pitäisi sen vuokraajan hoitaa verotarran maksu. Ei ollut hoitanut ja poliisi otti ja nappasi matkaansa miehen ajokortin. Siinä oli ihan turha solkata mitään. Ahdisti, saammeko sitä enää takaisin, onneksi hoitui lopulta. Selittelemään ei jäänyt.
  • Leipä. En kaivannut niinkään mitään Fazerin sinistä, vaan erilaisia leipiä. Rakastan leipää, eikä sitä pullahöttöä kestä kukaan.


mekko ja takki VILA/ hattu UHANA DESIGN/ huivi SYSTER P (saatu)/ korvikset CORUU (saatu)/ hanskat A+ MORE/ rannekoru BY PIA’S/ kengät PRAHASTA

Nämä listat voisivat olla loputtomia ja näitä voisi tehdä toisinkin päin. Mistä taas Thaimaassa nautin ja mitä en kaivannut. Mutta pääasiassa olen hyvin kiitollinen, että olen saanut syntyä Suomeen ja saanut turvallisesti synnyttää sairaalassa kaksi omaa tytärtä maahan, jossa tyttölasten on aika helppo kasvaa moneen muuhun maahan verrattuna. Toivottavasti saamme pitää neljä vuodenaikaamme jatkossakin, joihin kuuluu se harmauskin. Juosta heinäpellossa ja uida järvessä. Nauttia hiihtolenkistä ja luistelusta järven jäällä. Syödä puhdasta ruokaa ja juoda puhdasta vettä. Meillä on asiat hirveän hyvin, vaikka välillä harmaata onkin.

Harmaan päivän asussa on neljän upean suomalaisen yrityksen juttuja asusteissa, pipo, hanskat, koru ja korvikset ovat suomalaisten yritysten. Mieletöntä, että suomalainen käsityö on tajuttu nostaa arvoonsa ja sitä vaalitaan entistä paremmin. Hyvä meidän kotimaa, vai mitä?

Oletko itse asunut ulkomailla? Mitä kaipasit Suomesta eniten?